1. Yleistä Vuosi 2013 oli 21.1.1992 perustetun seuran 22. toimintavuosi.



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Keravan Reserviläiset ry

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Toimintakertomus 2015

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Äänestäjien liitto ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

TOIMINTAKERTOMUS 2006

2016 TOIMINTAKERTOMUS

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Porslahden venekerho ry

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Tilinpäätös ja toimintakertomus

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Järvenpään Vasemmisto

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS

Pyhäselän Avantouimarit ry

ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Toimintakertomus vuodelta 2010

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Kokouksen esityslista

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Toimintakertomus vuodelta 2011

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja (liite a ja b)

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Transkriptio:

1 HELSINKI-TALLINNA-SEURA ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli 21.1.1992 perustetun seuran 22. toimintavuosi. Toimintavuonna jatkettiin hyvin alkanutta yhteistyötä Suomen Viroyhdistyksien liiton ja pääkaupunkiseudun muiden Viro-yhdistytysten kanssa. Yhteistyöllä olemme onnistuneet järjestämään monipuolisen ja antoisan Taiteiden yö-tapahtuman Furuvikissä. Tapahtumassa oli myös Tallinnassa toimivan kehitysvammaisten oppimiskeskuksen JUKS:n töitä sekä muuta virolaisten yhteistyö- kumppaneiden valmistamaa materiaalia myytävänä. Kummipaikkaamme Raplassa toimiviin Eidapere oppilaskoduun ja Kehtna Valla Hooldekoduun on toimitettu asusteita ja liikuntavälineitä. Pyrimme vuosittain keräämään heille sekä vaatteita, avja liikuntavälineitä. Yhteydet Tallinnaan ovat toimineet perinteiseen tapaan ensisijaisesti Tallinnassa toimivan veljeskerhomme Söprusklubin kautta. Yhdistyksemme edellinen puheenjohtaja Seppo Kannelsuo on jäsenenä Suomen Viroyhdistyksien liiton hallituksessa ja nykyinen puheenjohtaja Veijo Lehto valittiin kertomusvuonna pidetyssä SVYL:n liittokokouksessa liiton hallitukseen vuoden 2014 alusta. Jo useamman kerran luminen talvi teki ongelmia piha-alueen lumien poistamisessa. Onneksi isäntien avuksi saatiin jäsenistöltä talkooapua. Alkuaan jo kevyesti rakennettu vesi- ja viemärijärjestelmässä tuli jäätymisestä johtuen pieniä katkoksia erityisesti rantasaunassa. Näiden jäätyminen ja korjaaminen rasitti myös seuran taloutta. Isäntäparien vaihtuminen on luonut kokonaan uusia positiivisia toimintamalleja ja uusien isäntien kanssa sovittu molempia osapuolia tyydyttävä kokonaan uudenlainen ratkaisumalli on näyttänyt jo toimivuutensa.

2 Seura on myös panostanut lisääntyvästi seuran toiminnasta tiedottamiseen parantamalla kotisivujen päivittämisen aktiivisuutta sekä painattamalla kokonaan uusia esitteitä niin suomeksi kuin viroksi. Tätä tehtävää on hoitanut ansiokkaasti isäntä Sami Hassinen. 2. Hallinto Sääntömääräisinä kokouksina pidettiin seuran kevätkokous 26.3.2013 Furuvikissä ja syyskokous 11.11.2013 Furuvikissä. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 9 kertaa sekä piti yhden koko päivän seminaarin valmistellen toiminnan kehittämissuunnitelmia. Seuran puheenjohtajana on toiminut Veijo Lehto ja varapuheenjohtajana Juha Muurinen sekä sihteerinä Anneli Frantsi. Lisäksi hallituksessa olivat varsinaisina jäseninä Liisa Aarto, Silja Angerma-Karila, Kari Hartikainen, Seppo Kannelsuo, Outi Rautio, Martti Sääskilahti ja Aini Wellinger sekä varajäseninä Väinö Castren, Jouko Helin, Matti Ikonen ja Reino Kaasalainen. Lisäksi hallituksen kokouksiin on osallistunut taloudenhoitaja ja jäsensihteeri Antero Ylä-Kauttu. Toiminnantarkastajana toimi Kari Hakolampi ja varatoiminnantarkastajana Reijo Forssander. Seuran kunniapuheenjohtaja on Martti Asunmaa. Hallituksen valitsemina toimihenkilöinä olivat seuraavat henkilöt: - varapuheenjohtaja Juha Muurinen - hallituksen sihteeri Anneli Frantsi - talous- ja jäsenasioiden hoitaja Antero Ylä-Kauttu. - yhteydet Viroon; Seppo Kannelsuo - matkavastaava Reino Kaasalainen - Furuvikin hoitokunta puheenjohtaja Juha Muurinen ja jäseninä Seppo Kannelsuo sekä Veijo Lehto - talviuinti; Martti Sääskilahti ja isännät - pyöräily; Juha Muurinen ja Kari Hartikainen - nuorten leiri; Aini Wellinger, Reino Kaasalainen ja Jouko Helin - Taiteiden yö; Seppo Kannelsuo ja Veijo Lehto - Laskiainen; Jouko Helin, Aini Wellinger, Outi Rautio, Seppo Kannelsuo ja Matti Ikonen - kotisivut; isäntä Sami Hassinen - HETAS-INFO 2013; Aune Mäkinen ja Seppo Kannelsuo - lavatanssit; Liisa Aarto - Martin Päivä; Veijo Lehto Hallituksen jäsenille ei ole maksettu kokouspalkkioita. 3. Jäsenet Jäsenmaksu oli 30 euroa/henkilö ja 170 euroa/yhteisö. Seuraan liittyi 6 uutta henkilöjäsentä ja erosi 20 henkilöjäsentä. Vuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 150. Jäsenkuntamme vanheneminen antaakin toisaalta seurallemme haasteita saada uusi aktiivisia ja nuoria jäseniä joukkoomme.

3 4. Tiedotus Seuran toiminnasta ja tapahtumista on tiedotettu jäsenille HETAS- INFO 2013 lähetetyssä tietopaketissa. Lisäksi seuramme toiminnasta on tiedotettu viro.nyt- lehdessä. Seuralla on omat internet- sivustonsa osoitteessa. http://hetas.wordpress.com/. Kotisivujen käytössä olemme saavuttaneet jo 600.000 klikkauksen määrän. 5. Toiminta Kertomusvuoden aikana järjestettiin tai osallistuttiin seuraaviin tapahtumiin: 6. Yhteistoiminta muiden yhteisöjen kanssa 10.02. Laskiaisrieha Furuvikissä 23.02. Viljandin Ystävät ry:n 20-v juhlat 07.03. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapaaminen 26.03. Kevätkokous Furuvikissä 05.04. Sõprusklubin 20 v juhlat Tallinnassa 12.-14.4. SVYL:n liittokokous Pärnussa 29.04. Kevättalkoot ja huvilan siivous sekä ikkunoiden puhdistus Furuvikissä 10.05. Laajasalo-päivä 23.- 26.5. Pyöräretki Itä-Viroon 27.05. Jäsenten saunailta Furuvikissä 10 14.6. Nuorten leiri Furuvikissä 24.06. Jäsenten saunailta Furuvikissä 29.07 Jäsenten saunailta Furuvikissä 14.08. Lavatanssit Furuvikissä 22.08 Naapurit kohtaavat Taiteiden yössä (Furuvik) 26.08. Jäsenten saunailta ja valokuvia pyöräretkestä 4.-6.10 Söprus- klubin vierailu Furuvikissä 21.10. Syystalkoot Furuvikissä 11.11. Syyskokous Furuvikissä 16.11. Ravintolapäivä Tämän lisäksi seura osallistui yhtenä toimijana Viljandin Ystävät ry:n kehittämään virolaisen musiikin kuukausittaiseen tapahtumaan Ravintola Villissä Wäinössä. Seura antoi seuran viirit kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle ja Viljandin Ystävät ry:lle. Seura on jäsenenä Suomen Viro-yhdistysten liitossa. Tallinnassa yhteistyökumppani on ollut Tallinn-Helsingi Söprusklubi. Yhdistys on myös mukana Baltirail -yhdistyksessä. Suomen Viro-yhdistysten liiton, Keravan Viro-seuran, Viljandin ystävien, Espoon Suomi-Viro-seuran, Vironkielisen opetuksen seuran, Viron Suomen-instituutin, Eesti Poodin, Sillerkuoron ja Tallinnassa toimivan kehitysvammaisten oppimiskeskuksen (JUKS) ja Anni lastentarhan kanssa järjestettiin taas yhdessä

4 erittäin onnistunut Taiteiden yö- tapahtuma 22.8.2013. Helsingin kaupunki myönsi ensimmäistä kertaa avustusta tilaisuuden järjestämiseen. Kummitoimintana Eidapere opilakoduun ja Kehtna hooldekoduun on toimitettu erilaisia vaate- ja liikuntavälineitä vuoden aikana. Esitämme jäsenistölle jälleen kerran kiitoksen tavaralahjoituksista. Varastopaikkana on Furuvikin huvila, josta ne sitten toimitetaan perille. 7. Furuvikin huvila Furuvikin päivittäistoiminnasta ovat huolehtineet isännät sopimuksen mukaisesti. Isäntinä ovat toimineet Sami Hassinen ja Katja Johansson sekä Jan ja Johanna Nyberg kevääseen saakka sekä Henry Kangas ja Katja Wallin 1.6. alkaen. Isännät ovat huolehtineet hoitokunnan tekemän tehtäväjaon mukaisesti huvilan ja rantasaunan toimivuudesta ja kehittämisestä. Hoitokunta kirjasi vuonna 2013 talkootyyppisiä tapahtumia mm. seuraavasti siten, että talven aikana rantasaunan vesijohtoputkien avaamista jouduttiin tekemään useaan kertaan. Sen lisäksi rantasaunaa korjattiin mm. uusimalla lauteet sekä uusimalla patterit ja tekemällä muita parannustöitä. Vuoden aikana huvilan lattiat, seinät, katot ja ovet maalattiin, hankittiin uudet lamput useimpiin huoneisiin, sähköjohtoja ja sähkökatkaisijoita uusittiin, verhot siistittiin ja hankittiin kaksi uutta jääkaappia ruokien säilyttämiseen. HKR:n kanssa on hoidettu yhteistyössä piha-alueen hoitoon liittyviä asioita. Neuvotteluja pidettiin tilakeskuksen kanssa vuokrasopimuksesta, jossa asiassa päästiin myös sopimukseen. Vuoden aikana uusittiin kaupungin kanssa allekirjoitettu rannanhoitosopimus vuodeksi 2014 ja sen jatko neuvotellaan kuluvan vuoden aikana. Furuvikin tiloja vuokrattiin seuraavasti: 2013 2012 2011 2010 päärakennus 40 44 48 65 viikonlopuntarjouspaketteja 6 4 4 4 rantasauna 44 42 27 32 pihasauna 18 13 19 18 grillikatos - 18 11 17 majoittujia 35 16 14 Grillikatos kuuluu uusien ohjeiden mukaan huvilavuokraan eikä majoittujia enää tilastoida.

5 Lisäksi tiloissa on ollut yhteistyötahojemme Virossa ja Suomessa erilaisiin toimintoihin ja palveluihin liittyvää tila- ja majoituskäyttöä. Seuran oma toiminta kevätkauden talviuinti, lastenleiri, Taiteiden yö, laskiaiset, vierailut, jäsensaunat ja kokoukset muodostavat oleellisen osan tilojen käytöstä. Seuran omassa toiminnassa on ollut tilavarauksia ja tapahtumia yhteensä 11kertaa. 8. Seuran talous Toimintakertomuksen liitteenä on vuoden 2013 tuloslaskelma ja tase. Tilinpäätös on 7.309,09 euroa ylijäämäinen. Syinä hyvään tulokseen olivat talviuinnin saunomismahdollisuuden lopettamisen tuomat kustannussäästöt sekä isäntien asuntojen vuokratulo. Kiinteistön vuokrattavien tilojen myynti osoittaa myös piristymisen merkkejä, kun myynti kasvoi viimevuotisesta 28 %. Kiinteistön hoitokate oli ilahduttavasti 8.400 euroa positiivinen. Niin ikään tulevien tilaisuuksien varaukset vuodelle 2014 ovat lisääntyneet hyvin. Verotuksessa aikaisempien tilikausien tappiot vähennetään tilikauden vahvistetusta voitosta. Hallitus esittää, että tilivuoden ylijäämä 7.309,09 siirretään taseen ylijäämä-/alijäämätilille. Furuvikin kiinteistön kunnossapitoa säätelee kaupungin kanssa allekirjoitettu yksityisen vuokrasopimuksen vastuunjakotaulukko, jossa on yksityiskohtaisesti lueteltu vuokranantajan ja vuokralaisen vastuut kiinteistön kunnossapidossa. Lisääntynyt myynti mahdollisti suuremman panostuksen kiinteistön kunnossapitoon, johon satsattiin yli 11.000 euroa. 9. Muuta Aktiiviset avantouimarit muodostivat kolme ryhmää ja vuokrasivat viikoittaisen saunavuoron koko talvikaudeksi. Lämmin tila on ollut kaikkien avantouimareiden käytössä maksutta. Erilaisiin järjestettyihin tapahtumiin osallistui arvion mukaan yli 300 henkilöä. Tarjoilut kävivät hyvin kaupaksi ja palaute osallistujilta oli erittäin positiivinen. Pyöräilyretki Viroon on ollut hyvin suosittu. Asiantuntevat ja ansiokkaat retkenvetäjät Juha Muurinen ja Kari Hartikainen ovat saaneet vuodesta toiseen kiitosta järjestelyistään. Kertomusvuonna retki tehtiin 12 kerran. Tällä kerralla ajettiin reitillä Tallinna-Rakvere-Narva-Tallinna. Nuorten leiri Furuvikissä Eidaperen nuorisokodin kanssa onnistui hyvin. Laskiaisriehassa vieraili yli 70 henkilöä. Luminen talvi teki mäen tekemisen helpoksi ja Ainin tekemä hernerokka meni hyvin kaupaksi. Ilahduttavaa, että laajasalolaiset tulevat tähän meidän tapahtumaamme, vaikka Lionsjärjestön tapahtuma on usein samanaikaisesti.

6 Ravintolapäivän tapahtuma Kök Furuvik eli suomalaista ja virolaista ruokaa, sai lämpimän vastaanoton ja sitä on tarkoitus jatkaa useamman kerran vuodessa silloin kun huvilan varaustilanne sen sallii. Liitteenä ovat tuloslaskelma ja tase sekä toiminnantarkastajan lausunto. Helsingissä, maaliskuun 2. päivänä 2014 Helsinki-Tallinna-Seura ry Hallitus Veijo Lehto Juha Muurinen Anneli Frantsi Liisa Aarto Silja Angerma-Karila Kari Hartikainen Seppo Kannelsuo Outi Rautio Martti Sääskilahti Aini Wellinger Antero Ylä-Kauttu taloudenhoitaja