Sakari Oramo, kapellimestari Annika Mylläri, sopraano Hilary Summers, altto Akateeminen Laulu EMO Ensemble Teema-laulajat Pasi Hyökki, kuorojen valmennus Arnold Schönberg: Kamarisinfonia nro 1 E-duuri op. 9 22 min VÄLIAIKA 20 min Gustav Mahler: Sinfonia nro 2 c-molli, Ylösnousemus 85 min I Allegro maestoso II Andante moderato III In ruhig fliessender Bewegung IV Urlicht V Im Tempo des Scherzo Väliaika noin klo 19.30. Konsertti päättyy noin klo 21.20. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Teemana Arnold Schönberg Arnold Schönbergin ooppera Mooses ja Aaron perustuu raamatun kertomukseen, jossa kultainen vasikka johtaa kansan hulluuden orgiaan. Oliko Schönberg itse aikakautensa kultainen vasikka, joka syöksi musiikin kohti tuhoa vai nero, joka johti sen pois umpikujasta? Kysymystä voi pohtia tulevina vuosina Radion sinfoniaorkesterin konserteissa, joissa läpivalaistaan laajasti tämän polemiikkia herättäneen itävaltalaissäveltäjän tuotantoa. Schönberg-sarja alkoi Gurrelieder-suurteoksella 19.9.2007 ja huipentuu vuonna 2011 Helsingin Musiikkitalossa esitettävään Mooses ja Aaron -oopperaan, joka kuullaan tuolloin ensi kertaa Suomessa. Schönberg-aiheisten konserttien lisäksi RSO valottaa säveltäjän maailmaa visuaalisen taiteen kautta yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun kanssa. Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston opiskelijat Milja Aho ja Kristian Schmidt ovat luoneet Kultainen vasikka -veistoksen, joka seisoo ikonina kaikissa teemakonserteissa. Lisäksi graafisen suunnittelun opiskelija Tommi Kovala on suunnitellut tämän käsiohjelman kannessa nähtävän Kultainen vasikka -aiheisen logon. Projektien ohjaajina ovat toimineet lehtori Harald Arnkil, visuaalisen kulttuurin osasto; lehtori Kimmo Sirén, elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto, Lavastuskoulu; studiopäällikkö Hannu Paajanen, Teollisen muotoilun osasto; kuvanveistäjä Inka Nieminen; kultaajamestari Harri Virtanen; professori Marjatta Itkonen, Graafinen suunnittelu, Visuaalisen kulttuurin osasto. Kaudella 2008 2009 Schönberg-sarjassa kuullaan seuraavat teokset: pe 10.10. Kulttuuritalo klo 19.00 Schönberg: Teema ja muunnelmia puhallinorkesterille ke 14.1.Johanneksenkirkko klo 19.00 Schönberg: Verklärte Nacht Bach Schönberg: Preludi ja fuuga Es-duuri BWV 552 ke 28.1. Finlandia-talo klo 19.00 Schönberg: Viisi kappaletta orkesterille ke 20.5. Finlandia-talo klo 19.00 Schönberg: Muunnelmia orkesterille Arnold Schönberg (1874 1951): Kamarisinfonia nro 1 E-duuri. op. 9 1800 1900 -lukujen vaihteen vuodet, laajasti ymmärrettynä noin 1890 1914, olivat kaikilla elämänaloilla hektistä aikaa. Teollistuminen kiihtyi kiihtymistään, oltiin siirtymässä todelliseen massatuotantokauteen. Maailma alkoi koneistua, autoistua ja ihminen jopa nousi siiville. Kauden lopussa ainakin suurissa kaupungeissa siirryttiin paikasta toiseen toisin kuin sen alussa. Vielä valtavampaa tekniikan ekspansiota ennusti tieteellisen perustutkimuksen huima kehitys. Erityisesti fysiikan ja kemian aloilla tehtiin suuria löytöjä tiheämmin kuin milloinkaan muulloin. Tämä heijastui nopeasti kaikille elämänalueille, kodinkoneista sotateknologiaan, lääketieteestä maailmankuvaan. Mainittuna aikana sodankäynnin vaatimusten pioneeriasema tieteissä ei ollut aivan yhtä itsestään selvä kuin nykyään, vaan uusien keksintöjen militaristiset sovellutukset vain seurasivat kerkeästi muun kehityksen perässä jopa lentokone syntyi ensin siviilikäyttöön! Myös taiteet imivät vaikutteita ja käyttövoimaa vauhdikkaan kehityksen hedelmistä. Rintaman kärki, kuuluisa ja surullisenkuuluisa avantgarde, oli hetkittäin suorastaan helisemässä joka puolelta tulvivan edistyksen 2
ja siinä sivussa oman futuristisen intonsa synnyttämän kiihtyvän pakkoliikkeen kourissa. Taidehistoriallisessa kirjoittelussa on usein esitetty ennen muuta kahden samana vuonna 1905 julkistetun uutuuden vaikuttaneen ajan taiteen estetiikkaan ja ideologiaan erityisen voimakkaasti: Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian ja Freudin unien tulkinnan. Ensin mainitun on nähty laajentaneen ihmisen maailmankuvaa niin suuresti ja peruuttamattomasti, ettei myöskään taide voinut sen jälkeen enää olla entisenkaltaista. Jälkimmäinen, yhdessä Freudin oman psykoanalyysimetodin kanssa, puolestaan hämmensi ihmisen omakuvaa ja toi inhimillistä toimintaa aina ohjanneen alitajunnan ensi kertaa näkyville. Täytynee kuitenkin huomauttaa: näkemys on liian yksioikoinen. Einsteinin oppi - siinä missä muutkin fysiikan vallankumouksen säkenet meni aivan varmasti yli ymmärryksen koko tuon ajan sivistyneistöltä, tavallisista kaduntallaajista puhumattakaan; eiväthän sitä ensi alkuun ymmärtäneet monet fyysikotkaan. Vaikka on ilmeistä, että taiteen heijastama ihmisen maailmankuva todella koki suuria mullistuksia, nämä tapahtuivat pikemminkin vähitellen kuin kertaheitolla. Jo yksin maailman koostuminen pienistä hiukkasista oli radikaali totuus, jota monen oli vaikea hyväksyä ja vielä vaikeampaa oli niellä ajatusta evoluutiosta ja niin sanoakseni ihmisen proosallistumisesta yhdeksi luontokappaleeksi muiden joukossa. Tiedämme, että monia näistä perustavanlaatuisista elämän rakennuspuista eivät kaikki hyväksy vieläkään, ymmärtämisestä puhumattakaan. Freudin vaikutus taiteeseen oli varmasti suorempi kuin luonnontieteilijäin, mutta toisaalta hänen opeissaan oli kysymys paljon epäkonkreettisemmista seikoista vaikka ihmissielusta oli koko ajan puhe. Tästä seuraa, että jos siis Einsteinia kollegoineen oli lähes mahdotonta ymmärtää ollenkaan, Freudia saattoi ainakin jokainen halukas ymmärtää miten paljon ja miten väärin hyvänsä. Kaikesta yllä sanotusta huolimatta voidaan varmuudella esittää ainakin kaksi keskeistä väitettä puheenaolevan ajan taiteesta (tai oikeastaan sen radikaalista kärkijoukosta; suurin osa taiteilijoista on kaikkina aikoina kulkenut turvallisesti tieteen ja aatteiden terävimmän kehityksen perässä, mikä on suureksi osaksi johtunut kommunikoinnin, ymmärretyksi tulemisen tarpeesta). Ensinnäkin: kaikilla taiteen aloilla tapahtuneen estetiikan ja keinojen mullistuksen ja samanaikaisen tieteellis-teknisen kumouksen välillä on epäilemättä yhteys; samanaikaisuus ei ole sattumaa. Toiseksi: taide eteni myös itsenäisesti eikä vain tieteen saavutusten vanavedessä. Esimerkiksi sellaisilla taiteilijoilla kuin Monet, Picasso, Munck, Kandinsky, Strindberg, Maeterlinck, Rimbaud, Rilke, Tšehov, Stanislavski, Mahler, Debussy, Stravinski ja Schönberg ja vähän myöhemmin Kafka, Joyce, Chaplin ja Lloyd Wright oli suuri, autenttinen vaikutus ajanhengen syntyyn ja tulevaan historiaan. Konkreettisinta tuo vaikutus oli silloin, kun murrettiin pitkään hallinneita ja vallinneita perustoja, vaikka tämä ei toki ollut mikään oikotie ns. suuren yleisön tietoisuuteen ja suosioon. Sellainen tapaus oli Arnold Schönbergin tarina. Schönbergin ensimmäinen merkittävä sävellys, jousisekstetto Verklärte Nacht, valmistui mailleen menevän vuosisadan joutsenlauluna vuonna 1899. Vain vaivaiset kymmenen vuotta erottavat sen ääriekspressionistisesta monodraamasta Erwartung, joten Schönbergin tunnetusti vilkkaalla mielellä on ollut viime vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen aikana kova kiire. Matkalle mahtuu historian kannalta keskeisiä kehityssuuntia, joista osa on huutavassa ristiriidassa keskenään. Silti kaikki voidaan luontevasti palauttaa myöhäisromanttisen tradition jatkoksi. Sellaisena voidaan pitää yhtä lailla Verklärte Nachtin tiheää, mutta läpikuultavaa jälkiwagnerilaista kudosta, Pelléas und Melisanden syvänkiihkeää symbolismia, Gurre-Liederin maailmoja ja avaruuksia syleilevää megallomaniaa, Toisen jousikvarteton avausta lauletulle lyriikalle ja tonaalisuuden rajojen tuolle puolen jäävien toisten planeettojen aromin aistimista kuin Erwartungin kauhuekspressionistista maailmaa, joka on etääntynyt kauas turvallisuudentunnetta luovista tutuista ilmiöistä: musiikin 3
etenemistä jäsentävistä rakenteista, sävellajitunnusta ja mummon paistaman pullan tuoksusta. Ja sellaisena voidaan epäilemättä pitää myös musiikin modernismin ehkäpä tunnetuimman airutteoksen, Ensimmäisen kamarisinfonian op.9, suurta mittakaavauudistusta. Kun Schönberg oli luonut Gurre-Liederissä (ensimmäinen versio 1901) myöhäisromanttisen gigantomanian järkälemäisimmän monumentin, jonka koneisto ja kesto ylittävät jopa Mahlerin viisi vuotta myöhemmän Tuhanten sinfonian vaatimukset, hän joutui ymmärrettävistä syistä kohtaamaan jättiläiskoneistojen vaikeudet: niitä on hankala saada koottua, pidettyä koossa ja liikuteltua. Näiden käytännön syiden lisäksi myös tietyt ummullaan olevat esteettiset seikat alkoivat vaikuttaa kunnianhimoisen nuorenmiehen suunnitelmiin. Vaikkei tonaalisuuden rajaa oltu vielä ylitetty (kuin korkeintaan yksittäisissä lyhyissä tuokioissa), musiikki oli koko ajan lähestynyt sitä vääjäämättömyydellä, joka epäilemättä oli jo alkanut mietityttää pioneereja: mitä asettaa tilalle musiikin koossapitäväksi voimaksi, kun tonaalinen hierarkia lakkaisi olemasta sitova elementti? Ainakin Schönbergin ajattelu näyttää kulkeneen niin, että hän aavisti äärimmäisen tiiviyden, so. materiaaliin nähden lyhyiden kestojen ja pitkälle hiottujen pienoismuotojen, astuvan esiin uudeksi koherenssitekijäksi. Näinhän sitten tunnetusti kävikin, ei tietysti vähiten Schönbergin ja hänen oppilaidensa ponnistusten ja saavutusten vuoksi. Ensimmäisen kamarisinfonian (joka paradoksaalisesti ilmestyi samana vuonna 1906 kuin Mahlerin mainittu jättimäinen Kahdeksas sinfonia) voidaan katsoa olevan suoraa tulosta yhdestä vanhasta ja kahdesta uudesta trendistä. Vanhalla, edelleen voimakkaana jatkuneella tarkoitan tekstuurin monimutkaistumista, kehitystä joka oli alkanut jo Palestrinan ja Bachin päivinä, kokenut välillä eriasteisia heikentymisiä ja voimistumisia, ja potensoitunut myöhäisromantikkojen työn myötä uuteen, yhä lähemmäs umpisolmua ajautuvaan kuosiin. Kamarisinfoniassa tämän trendin jälkiä ei ole vaikea havaita: musiikki on häkellyttävässä kuohumisen tilassa, jossa tiivis, hengästyttävän runsas polyfonia pitää kuulijan tiukasti pihdeissään. Uudet trendit olivat sitten nuo mainitsemani: toisaalta tarve tiivistää, kiteyttää, jäsentää ja formuloida entistä nasevammin, toisaalta halu supistaa esityskoneistoa radikaalisti, jo ihan käytännön syistäkin, eikä vähiten taloudellisista. Muodoltaan Schönbergin Ensimmäinen kamarisinfonia kuuluu monilukuiseen joukkoon Lisztin h-molli-pianosonaatin perillisiä: yksiosaiseksi konsipioituja mutta sisäisesti useampiosaisia supersonaattimuotoja. Muotoa tärkeämmässä roolissa on kuitenkin jatkuva, hurja eteneminen, todellinen draivi. Jouni Kaipainen Gustav Mahler (1860 1911): Sinfonia nro 2 c-molli, Ylösnousemus Mahlerille säveltäminen ei ollut vain puhtaan musiikin, hanslickilaisten soiden liikkuvien muotojen tuottamista vaan laajemmin suurten elämänkatsomuksellisten kysymysten pohdintaa. Silloinkin, kun hän ei antanut tekstin avulla musiikilleen sisällöllisiä merkityksiä, hänen teoksistaan voi hahmottaa eräänlaisia abstrakteja ohjelmia, sanattomia, sävelin kerrottuja draamoja joita erilaiset positiiviset ja negatiiviset voimavirrat jäsentävät. Tekstin kautta tällainen tuntu luonnollisesti vielä korostuu. Mahlerin toisessa sinfoniassa, Ylösnousemussinfoniassa, sekä ohjelmallinen elementti että tekstin tuomat merkitykset ovat mukana. Teos työllisti Mahleria pitempään kuin mikään muu hänen sinfonioistaan. Hän aloitti sen säveltämisen vuonna 1888, pian sen 4
jälkeen kun hän oli saanut esikoissinfoniansa valmiiksi ja ennen kuin sitä oli ehditty esittää. Kesti kuitenkin vuoteen 1894 ennen kuin toinen sinfonia oli valmis, ja vielä vuonna 1910 Mahler teki teokseen korjauksia. Toisen sinfonian ensimmäiset esitykset olivat Berliinissä. Maaliskuussa 1895 Mahler johti siellä sinfonian kolme ensimmäistä osaa ja saman vuoden joulukuussa koko teoksen; orkesterina oli kummallakin kerralla Berliinin filharmonikot. Muusikot ja yleisö ottivat teoksen innostuneina vastaan, mutta arvostelijoiden mielipiteet menivät ristiin. Toinen sinfonia on monumentaalinen, pitkälti toista tuntia kestävä viisiosainen teos, jossa kahden solistin ja kuoron osuudet täydentävät kahta viimeistä osaa. Myös kahdessa seuraavassa sinfoniassa hän otti lauluäänet mukaan, ja näitä kolmea sinfoniaa kutsutaan usein Mahlerin Wunderhorn-sinfonioiksi. Kaikkien niiden vokaaliosissa käytetään kansanrunokokoelman Des Knaben Wunderhorn tekstejä. Lisäksi näissä sinfonioissa esiintyy Mahlerin Wunderhorn-kokoelman innoittamien laulujen teemoja soittimellisessa muodossa. Vaikka kolme Wunderhorn-sinfoniaa liittyvätkin tässä suhteessa läheisesti yhteen, jatkaa toinen sinfonia paljossa myös esikoissinfonian viitoittamaa tietä. Mahler laati toiseen sinfoniaan laajan kirjoitetun ohjelman mutta veti sen myöhemmin pois liian alttiina väärinkäsityksille. Katkelma ensimmäisen osan ohjelmasta paljastaa, minkälainen henkinen tausta teoksella oli: Miksi elit? Miksi kärsit? Onko kaikki vain valtavaa, pelottavaa pilaa? Meidän täytyy jollakin lailla vastata näihin kysymyksiin, jotta voisimme jatkaa elämistä, jotta voisimme kuolla. Sen, jonka elämässä tämä kysymys on soinut, täytyy antaa vastaus; ja tämän vastauksen annan päätösosassa. Sinfonian kasvu ensiosan epäilystä ja synkkyydestä viimeisen osan pelastukseen otsikon mainitsemaan ylösnousemukseen osoittaa, että ainakin taiteessaan Mahler halusi uskoa myönteisen elämänfilosofian mahdollisuuteen. Tämä kehityskaari samoin kuin vokaaliosuuksien käyttö tuovat mieleen Beethovenin yhdeksännen sinfonian. Mutta siinä missä Beethovenilla kasvu käy alun d-mollista finaalin D-duuriin, siinä Mahlerilla siirrytään ensiosan syvästä c-mollista finaalissa rinnakkaissävellajiin Es-duuriin. Ensiosaa hallitsevat tummat, usein surumarssimaiset tunnelmat. Yhdessä vaiheessa kesken sävellystyön Mahler tarjosi osaa julkaistavaksi erillisenä sävelrunona otsikolla Totenfeier (Hautajaismenot). Toisaalta osassa on myös positiivisia, jopa idyllisiä ulottuvuuksia. Osa hahmottuu laajaksi sonaattimuodoksi, jonka aikana esitellään finaalin tematiikkaa ennakoivia aihelmia. Mahlerin mukaan ensimmäisen ja toisen osan tunnelmat eroavat niin paljon toisistaan, että niiden välillä on syytä pitää pitempi tauko. Tosin tätä käytäntöä ei useinkaan noudateta. Toinen osa on lämminhenkinen, kansanmusiikinomainen ländler, jossa on enemmän kuin ripaus Schubertin henkeä. Kolmas osa on kiehtovan moniselitteinen scherzo, jonka materiaalina Mahler käytti Wunderhorn-laulua Des Antonius von Padua fischpredigt (Pyhä Antonius Padovalainen saarnaa kaloille). Lähes koko osan läpi käy tasainen 1/16-kuvioiden virta, jonka viemänä musiikki kääntyilee alituiseen tunnelmasta toiseen. Musiikki puhkeaa kolmesti fanfaareihin, viimeisellä kerralla tuskaiseksi purkaukseksi kärjistyen. Lyhyt neljäs osa Urlicht kääntää tavallaan uuden lehden sinfonian dramaturgiassa. Alttosolisti tulee siinä mukaan Wunderhorn-laulun myötä, ja osan harrastunnelmaisessa musiikissa häivähtää jo aavistus sinfonian tulevasta ratkaisusta. Mahler itse mieltyi ajatukseen pitää Urlicht-osan jälkeen jälleen pitempi tauko, mutta nykyisin tavaksi on tullut jatkaa välittömästi päätösosaan. Monumentaalinen finaali on sinfonian ehdoton painopiste ja dramaturginen päämäärä. Se räjähtää esiin scherzosta periytyvällä repivällä purkauksella, jonka tasaannuttua musiikkia hallitsee epävarma odotuksen tila. Vanha Dies irae -aihe kuullaan kahdesti koraaliversiona, ja sen motiiveja esiintyy osassa myöhemminkin. 5
Suuren purkauksen jälkeen käynnistyy paikoin dramaattinen, paikoin tarmokas Allegro energico -jakso, joka saa välillä korskean marssin luonteen. Finaalin loppujakso alkaa lyyrisellä kohtauksella, jossa huilut vastaavat kaukaisuudesta kantautuviin vaskisignaaleihin. Hiljaisuuden rajoilta nousee esiin kuoro (esitysmerkintä misterioso, salaperäisesti), ja myöhemmin myös sopraano- ja alttosolisti liittyvät mukaan. Tekstinä on Goethen ja Schillerin aikalaisen Friedrich Gottlieb Klopstockin säkeitä, joita Mahler on täydentänyt omalla tekstillään. Vaikka osassa on omat epäilyn ja kärsimyksen elementtinsä, se julistaa uljaasti kasvavassa loppujaksossa uskoa ylösnousemuksen voittoon. Kimmo Korhonen Gustav Mahler: Urlicht aus Des Knaben Wunderhorn Gustav Mahler: Ikivalo Wunderhorn O Röschen rot, Der Mensch liegt in größter Not, Der Mensch liegt in größter Pein, Je lieber möcht ich im Himmel sein. Da kam ich auf einen breiten Weg, Da kam ein Engelein und wollt mich abweisen, Ach nein, ich ließ mich nicht abweisen, Ich bin von Gott und will wieder zu Gott, Der liebe Gott wird mir ein Lichtchen geben, Wird leuchten mir bis in das ewig selig Leben! Oi punaruusu! Ihminen viruu ahdingossa! Ihminen viruu tuskassa! Siksi haluaisin taivaaseen. Kun pääsin leveälle valtatielle: tuli pieni enkeli käännyttämään pois. Mutta ei! En suostu kääntymään takaisin. Olen Jumalasta ja tahdon taas Jumalan luo. Ja hyvä Jumala lähettää valosäteen, Hän opastaa ikuiseen autuuteen! käännös: Esko Elstelä 6
Auferstehung Aufersteh n, ja aufersteh n Wirst du, Mein Staub, Nach kurzer Ruh! Unsterblich Leben! Unsterblich Leben wird der dich rief dir geben! Wieder aufzublüh n wirst du gesät! Der Herr der Ernte geht und sammelt Garben uns ein, die starben! O glaube, mein Herz, o glaube: Es geht dir nichts verloren! Dein ist, ja dein, was du gesehnt! Dein, was du geliebt, Was du gestritten! O glaube Du wardst nicht umsonst geboren! Hast nicht umsonst gelebt, gelitten! Was entstanden ist das muß vergehen! Was vergangen, auferstehen! Hör auf zu beben! Bereite dich zu leben! O Schmerz! Du Alldurchdringer! Dir bin ich entrungen! O Tod! Du Allbezwinger! Nun bist du bezwungen! Mit Flügeln, die ich mir errungen, In heißem Liebesstreben, Werd ich entschweben Zum Licht, zu dem kein Aug gedrungen! Mit Flügeln,die ich mir errungen Werde ich entschweben. Sterben werd ich, um zu leben! Aufersteh n, ja aufersteh n wirst du, mein Herz, in einem Nu! Was du geschlagen zu Gott wird es dich tragen! Ylösnousemus Heräät elämään, heräät elämään taas, tomumajani, vain pienen levon jälkeen. Ikielämän, kuolemattomuuden suo Hän, joka kutsui sinut luokseen! Siemen kylvetään maahan, että se kukoistaisi taas! Elonkorjuun Herra kulkee ja kerää lyhteet: meidät, jotka kuolimme! Oi usko, sydämeni, usko: et menetä mitään! Sinun, sinun on kaikki mitä kaipasit, sinun se mitä rakastit, ja minkä vuoksi taistelit! Oi usko: et syntynyt turhaan! Et elänyt, kärsinyt turhaan! Kaiken syntyneen täytyy kuolla! Kaiken kuolleen on noustava ylös! Siis älä vapise! Valmistu! Valmistu elämään! Oi tuska kaikenlävistävä! Nyt karkaan kahleestasi! Oi kuolema, kaikkivoitava! Nyt sinut kukistettiin! Ne siivet, jotka voitin omakseni hehkuvin rakkaudentöin, kantavat minut valoon mitä kukaan kuolevainen ei voi nähdä! Siivin, jotka voitin omakseni tulen kiitämään sinne. Minä kuolen että voin elää. Heräät eloon, niin, heräät eloon taas, sydämeni silmänräpäyksessä! Jokainen lyöntisi vie Luojaa lähemmäs. Suom. Esko Elstelä 7
Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Oramo on myös Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillinen johtaja, jossa tehtävässä hän toimii kauden 2007 08 loppuun asti. Syksyllä 2008 hän aloittaa Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski- Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Suomen Kansallisoopperassa Oramo on johtanut Brittenin Peter Grimesin. Lähivuosina Oramo vierailee mm. kahdesti Berliinin filharmonikkojen johdossa sekä Dresdenin valtionorkesterin ja San Franciscon sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oramo ja RSO ovat esiintyneet Tukholmassa, Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta vuosina 2005 ja 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindbergin klarinettikonserton levytys sai BBC Music Magazinen levypalkinnon maaliskuussa 2006, ja se palkittiin myös arvostetulla Classic FM Gramophone -palkinnolla. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Annika Mylläri Sopraano Annika Mylläri on Sibelius-Akatemian kasvatteja, joka musiikin maisteriksi valmistumisensa jälkeen vietti kymmenen vuotta Yhdysvalloissa. Uudessa kotimaassaan Mylläri debytoi 1998 mm. Boston Pops -orkesterin solistina Keith Lockhartin johdolla ja esiintyi New Yorkin Carnegie Hallissa (2000) sekä Washington D.C:n Kennedy Centerissä (2001). Hänet kiinnitettiin solistiksi myös kiertueilla mm. Prahan Rudolfiniumiin sekä Islannin ja Skotlannin konserttikietueille. Annika Mylläri kuului Trinity Church kirkon ammattikuoroon New Yorkissa 1998 2001 ja esiintyi paljon myös Finn Church of New Yorkin sekä muiden suomalaisten järjestöjen tilaisuuksissa ja teki soolokonsertteja mm. Trinity Church Concert Series -, ja Steinway Concerts-konserttisarjoissa. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Scandinavian-American Societyn kulttuuripalkinnon. Mylläri oopperarooleihin kuuluvat mm. Bizet n Carmenin Micaela, Mozartin Taikahuilun Pamina, Mozartin Figaron häiden Kreivitär, Puccinin La Bohemen Musetta ja Mimi sekä Mozartin Don Giovannin Donna Elvira. Annika Mylläri oli perustamassa vuonna 2004 Kokkolan Oopperayhdistystä ja on siitä lähtien toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana. Hän lauloi Kreivittären osan yhdistyksen ensimmäisessä Figaron häät -produktiossa Kokkolan Oopperakesässä 2006 ja 2007 sekä Rosalindan roolin yhdistyksen Lepakko-produktiossa 2007 2008. Tulevana kesänä Mylläri 8
esittää Suor Angelican roolin Kokkolan Oopperan produktioissa Suor Angelica ja kesällä 2009 hän laulaa yhtenä solistina Sebastian Fagerlundin uuden oopperan kantaesityksessä niin ikään Kokkolan Oopperakesässä. Kokkolan Oopperayhdistykselle myönnettiin taiteen valtionpalkinto toukokuussa 2008. Hilary Summers Kontra-altto Hilary Summers opiskeli laulua Royal Academy of Music -korkeakoulussa sekä Kansallisoopperan studiossa Lontoossa. Oopperadebyyttinsä hän teki 1992 Skotlannin oopperassa Wagnerin Valkyyriassa. Summersin ohjelmisto sisältää laajasti barokkimusiikkia ja hän laulaa säännöllisesti Euroopan parhaiden vanhan musiikin orkesterien, kuten Gabrieli Consort -, Academy of Ancient Music -, ja Les Talens Lyriques -orkesterien solistina. Oopperarooleista Summersille ovat tuttuja mm. Händelin Julius Caesar, Ligetin Le grande macabre -oopperan Mescalina, Brittenin Kesäyönunelman Hippolyta sekä Stravinskyn Hulttion tien Baba Turkkilainen. Hilary Summers laulaa paljon myös nykymusiikkia. Hän on esittänyt mm. Elliott Carterin What Next -oopperan Stellan roolia Berliinin valtionoopperassa Daniel Barenboimin johdolla sekä Ensemble Intercontemporain -orkesterin ja Kent Naganon kanssa. Summers kantaesitti myös Peter Eötvösin Le Balcon -oopperan Aix en Provence -festivaalilla 2002. Vuonna 2005 hän lauloi Pierre Boulez n 80-vuotisjuhlan kunniaksi Boulez n teoksen Le visage nuptial Chicagon sinfoniaorkesterin solistina säveltäjän itse johtaessa. Seuraavana vuonna Summers oli kantaesittämässä Pariisissa George Benjaminin uutta oopperaa Into the Little Hill, jota on sittemmin esitetty myös New Yorkissa, Amsterdamissa ja Frankfurtissa. Tulevia esiintymisiä Hilary Summersilla on mm. Ensemble Intercontemporainin ja Boulez n, Tukholman filharmonikkojen sekä Espanjan kansallisorkesterin kanssa. Hilary Summes on levyttänyt paljon barokkimusiikkia, kuten Händelin Messiaan ja Kesäyönunelman sekä Rossinin Petite Messe Solonellen. Akateeminen Laulu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Akateeminen Laulu (AL) on perustettu vuonna 1953. Silloin Akateemista Laulua tarvittiin esittämään suuria orkesteri-sekakuoroteoksia sinfoniaorkesterien kanssa. Tällä hetkellä AL on noin 40-päinen sekakuoro, jonka a cappella -ohjelmisto ulottuu monipuolisesti 1400-luvulta viime vuosikymmeniin länsimaisen taidemusiikin kentällä. Suurimuotoisiin orkesteriteoksiin AL hankkii rinnalleen yhteistyökuoroja massan kasvattamiseksi. Laulajat ovat akateemisen elämän kaikista vaiheista: mukana on paitsi ylioppilaita, myös maistereita ja tohtoreita eri korkeakouluista. Laulajia yhdistää rakkaus musiikkiin ja halu jalostaa musiikkiharrastus synergiseen taidenautintoon. Kuoron taiteellinen johtaja on Pasi Hyökki. AL konsertoi enimmäkseen kotikaupungissaan Helsingissä, mutta on myös vieraillut eri puolella Suomea ja Eurooppaa, levyttänyt sekä osallistunut oopperaproduktioihin ja yliopiston promootioihin ja muihin akateemisiin tilaisuuksiin. AL laulaa myös säännöllisesti Tuomiokirkon messuissa. 9
EMO ENSEMBLE Nuorista musiikinopiskelijoista ja ammattilaulajista koostuva kamarikuoro EMO Ensemble perustettiin Espoon musiikkiopiston yhteyteen syksyllä 2000. Kolmivuotiaana se voitti ammattikuoroille suunnatun kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun Sibelius-Akatemiassa ja kilpailuohjelmaan kuulunut Esa-Pekka Salosen teos palkittiin parhaana uuden musiikin esityksenä. Voittonsa jälkeen EMO Ensemble on profiloitunut ennen kaikkea uuden musiikin esittäjäksi tarjoten eläville säveltäjille tasokkaan instrumentin. Suomalaisten nykysäveltäjien mm. Wennäkosken, Kilpiön, Kähärän ja Linkolan 2000-luvulla säveltämää musiikkia kuullaankin EMO Ensemblen syksyllä 2005 Alba Records -levymerkillä julkaistulla esikoislevyllään Maasta (Of the Earth). Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi levyn vuoden 2005 kuorolevyksi ja Helsingin Sanomien sekä Hufvudstadsbladetin kriitikot nimesivät sen yhdeksi vuoden parhaista levyistä. EMO Ensemble pitää tavoitteenaan säilyä kokeilevana, monipuolisena ja uusiutuvana esiintyjäryhmänä. Kuoro on esiintynyt kirkkoja konserttisalien lisäksi niin jää- ja uimahalleissa kuin ravintoloissa ja rautatieasemalla. Tänä keväänä EMO Ensemble tekee yhteistyötä mm. Radion Sinfoniaorkesterin ja Sibelius-Akatemian sävellysluokan kanssa, julkaisee toisen levynsä Vaasan Kuorofestivaaleilla ja kesällä 2008 yhtye on kutsuttu Kööpenhaminaan maailman merkittävimpään kuorotapahtumaan World Symposium on Choral Music -festivaaleille. Teemalaulajat debytoivat tässä konsertissa Uusi kuoromusiikkiaiheinen seurantadokumenttisarja Kuoroon! käynnistyy YLE Teemalla 29.9.2008. Syksyllä 2007 kuoronjohtaja Pasi Hyökki haki yhdessä YLE Teeman kanssa henkilöitä, jotka eivät olleet aikaisemmin harrastaneet kuorolaulua. Uuteen kuoroon löydettiin koelaulujen kautta 45 rohkeaa ja kehityskelpoista laulajaa. Teemalaulajat aloitti harjoittelunsa tammikuussa 2008 Pasi Hyökin, laulunopettaja Tuuli Lindebergin ja säveltapailunopettaja Teuvo Lampisen johdolla. Mitä kuoro pystyy oppimaan viidessä kuukaudessa? Kestääkö kantti, riittääkö motivaatio? Kuoron suurimpana tavoitteena on päästä laulamaan musiikin ammattilaisten kanssa Fin- landia-talon lavalle, ja tämä tavoite on tänään toteutunut. Teemalaulajat ovat mukana illan suurkuorossa. Ohjelmasarjassa kuorolaiset harjoittelevat kuoromusiikin eri tyylilajeja vanhoista klassikoista uudempiin. Yhtyelaulun ja elävän rytmikoneen saloihin kuorolaisia opastavat Club for Five ja Rajaton. Annamari Kähärä ja Jukka Linkola sävelsivät kuorolle tilausteokset, joiden kantaesitykset on tarkoitus kuulla loppukonsertissa. Ohjelmasarja ja sen nettisivut antavat myös katsojille aineksia nuottienlukutaidon, laulutaidon ja ennen kaikkea kuorolaulutaidon opiskeluun. Teemalaulajia haastatellaan myös YLE Radio 1:n Balanssi-ohjelmassa. RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Kymmenmiehinen Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927, vuosi Yleisradion perus- 10
tamisen jälkeen. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja se kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Kaikkiaan RSO on kantaesittänyt yli 520 teosta. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Kaipaisen, Mielckin ja Pingoud n teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita arvostettuja palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin keväällä 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibelius viulukonsertoista (Sony BMG). Vuonna 1963 Paavo Berglundin johdolla tehdyn Leningradin-matkan jälkeen RSO on soittanut ulkomailla yli 280 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kevätkaudella 2008 RSO vieraili Kanariansaarten musiikkijuhlilla helmikuussa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle. fi/rso). 11