KUVA. Suomalaisten konepajojen kova kilpailija Ruotsissa, tukholmalainen Bolinders Mekaniska Verkstad (kuva noin 1870) SUOMALAISIA HÖYRYKONEENVALMISTAJIA. Suomen Höyrykoneyhdistys ry. Erkki Härö Maaliskuu 2001, täydennetty versio helmikuu 2006. Suomen telakat ja konepajat valmistivat höyrykoneita ja -kattiloita teollisesti noin 120 vuoden ajan. Ensimmäinen suomalainen höyrykone tehtiin John Julinin omistamassa Fiskarsin konepajassa 1838. Viimeinen höyryveturi, Risto -tyyppinen raskas tavarajunaveturi, toimitettiin Tampellan tehtailta joulukuussa 1957. Oy Crichton-Vulcan Ab sai valmiiksi viimeisen Neuvostoliittoon toimitetun höyryhinaajan 1959. Vaikka höyrykattiloita tehdaskäyttöön, höyrynkehittimiä jne. valmistettiin vielä sen jälkeenkin, höyryaika Suomessa päättyi 1950-luvun mukana. Suomalaisten höyrykoneiden kirjo vesillä ulottuu pienistä höyrysluuppien koneista suuriin, 2500 hv:n laivakoneisiin (Bore II). Tehdaskoneissa toisena ääripäänä olivat pienet meijerikoneet ja erityyppiset apukoneet, toisena voimakkaat sulzer -tyyppiset voimakoneet. Omat selkeät ryhmänsä muodostivat höyryveturit sekä maatalouden voimakoneet, lokomobiilit. Suomalaisten höyrytraktoreiden tai -autojen rakentamiseksi tehtiin vain muutama kokeilu; tiedot niistä ovat tosin jossain määrin epävarmoja. Suurin osa suomalaisista höyrykoneista edusti tavanomaisia, ulkomailla kehitettyjä tyyppejä. Joukossa oli tosin myös omaperäisiä kokeiluja ja suomalaisten insinöörien sekä teknikkojen kehittämiä patentoituja ratkaisuja. TTKK:n konetekniikan osaston julkaiseman raportin (26, Per-Holger Sahlberg, Risto Keskinen) mukaan Suomessa on 1838-1957 rakennettu yli 15000 höyrykonetta, joista lokomobiilejä noin 5000, laivahöyrykoneita noin 2800, tehdaskoneita noin 5500 ja veturikoneita 2800 (2 kpl/veturi). Todellinen luku on varmasti vieläkin suurempi, sillä kaikkein pienimmät sekä lyhytikäisten pikkupajojen kaikki
koneet tuskin sisältyvät tilastoihin. Valmistettujen höyrykattiloiden määrä lienee ollut kolmanneksen suurempi kuin koneiden. Oheisessa luettelossa ovat ne kirjoittajan tiedossa olevat suomalaiset konepajat, joissa höyrykoneita tai - kattiloita on valmistettu. Varmastikaan luettelo ei ole täydellinen, joten lisäykset sekä korjaukset ovat tervetulleita. Konepajat ovat perustamisvuotensa mukaisessa järjestyksessä. Fiskarsin Konepaja. Fiskars Mekaniska Verkstad. Pohja. Fiskarsin konepajan, jota pidetään Suomen ensimmäisenä, perusti Fiskarsin ja monien muiden rautaruukkien omistaja John Julin. Toimilupa konepajalle myönnettiin marraskuussa 1837. Siihen sisältyi mm oikeus tuoda tullitta maahan työkaluja ja raaka-aineita. Sen sijaan Julinin anomukseen saada 10 vuodeksi yksinoikeus valmistaa höyrykoneita Suomessa ja että höyrykoneita vain keisarin luvalla saisi tuottaa ulkomailta ei luvan myöntänyt senaatti katsonut voivansa suostua. Konepajan teknisestä puolesta vastasivat Julinin yhtiökumppaneina skotlantilaissyntyinen mekaanikko David Cowie ja ruotsalainen koneenpiirtäjä A. Thalus Ericsson. Molemmat siirtyivät Fiskarsiin Owenin konepajalta Tukholmasta. Ensimmäiset Fiskarsin konepajan rakentamat höyrykoneet sijoitettiin laivoihin. Turussa 1838 rakennettuun siipiratashöyrylaiva Helsingforsiin laitettiin kaksisylinterinen, 13 hv. Fiskarsissa valmistettu kone. Höyrylaiva Suomi, joka valmistui Turussa 1840, sai 18 hv koneen. Vuonna 1842 tehtiin kaksi 17 hv höyrykonetta Peipus-järvelle rakennettua laivaa varten. Kahden seuraavan vuoden aikana, 1843-44, valmistettiin kolme maahöyrykonetta (6 hv koneet sekä Dorpatìin että Ericsson & Cowien konepajalle Turkuun, 16 hv:n kone Littoisten Verkatehtaalle). Vuodesta 1842 konepajalla valmistettiin myös höyrykattiloita. Kun Ericsson & Cowie perustivat oman konepajan 1842, Julin jatkoi toimintaa yksin. Uudeksi insinööriksi palkattiin Motalan konepajan johtajan poika Alexander Frazer. Yritystä kutsuttiin nyt "Fiskarsin Uudeksi Konepajaksi". Konepajan toiminta jatkui aikaisempaan tapaan. Vain harvoja yksittäisiä höyrykoneita valmistettiin. 1848-49 valmistettiin höyrykoneet myllyjä varten Kristiinankaupunkiin, Kuopioon ja Riikaan sekä höyrypumppu Saimaan kanavan rakennustöihin. Vuonna 1850 valmistui rautainen höyrylaiva Majava, jossa oli uudentyyppinen "korkeapainehöyrykone". Laiva toimi matkustajaliikenteessä Helsingin ja Porvoon välillä. Vuonna 1852 tehtiin rautainen höyrysluuppi Riikaan. Myös tehdaskoneita valmistettiin jonkin verran, mm kaksi höyrykonetta Forssan puuvillatehtaalle ja yksi Nuutajärven lasitehtaalle. Vuoden 1861 tuoteluettelossa mainostetaan myös lokomobiilejä, jotka on tehty "Clayton Scuttelworth Co: n periaatteen mukaan". Fiskarsin konepajan valmisteiden painopiste alkoi kuitenkin vähitellen kallistua maataloustyökaluihin, erityisesti auroihin. 1900-luvun alussa höyrykoneita ei enää mainita tehtaan valmisteluettelossa. Vuonna 1853 Fiskars oli aloittanut konepajatoiminnan myös Helsingissä nimellä "Fiskars Mekaniska Verkstad i Helsingfors", vuodesta 1866 "Hakaniemen Konepaja, Hagnäs Verkstad". Hakaniemen (Hagnäs) konepaja valmisti isompia höyrykoneita, erityisesti laivakoneita. Myös tehtaan omat höyrykoneet olivat Fiskarsin valmistetta. Vuonna 1871 tehdas siirtyi toiminimelle J.D. Stenberg & Son.
KUVA: Mainos 1860-luvulta Konepaja Ericsson & Cowie (Cowie & Co). Turku. Fiskarsin konepaja "tekniset johtajat" Anders Thalus Ericsson (s.1791) ja David Cowie (1803-74) saivat 1842 luvan perustaa oman konerajan Aurajoen itärannalle Turkuun. Kaupunki sijaitsi Fiskarsia edullisemmin erityisesti laivahöyrykoneiden rakentamisen kannalta. Konepaja aloitti toimintansa vuonna 1844 osoitteessa Itäinen Rantakatu 56. Ensimmäinen höyrylaiva, johon konepajan koneet (100 ihv) asennettiin, oli Turun vanhalla laivaveistämöllä 1850 valmistunut puinen matkustajalaiva Furst Menschikoff II. Alkuvuosinaan Ericsson & Cowie valmisti höyrykoneita ja kattiloita valtion uusiin laivoihin. Huomattavin niistä oli fregatti Rurik, johon tuli 300 hv:n kone ja 4 höyrykattilaa. Rurikin ohella 1853 valmistui myös höyrylaiva Saimaan kanavalle. Laivakoneiden ohella valmistettiin koneistoja mm myllyjä varten.
Konepajan kannattavuus oli kuitenkin huono, ja 1857 Ericsson myi osuutensa Fiskarsin ruukinpatruuna John Julinin veljelle, useita höyrylaivaliikenneyhtiöitäkin perustaneelle Erik Julinille. Konepajan toimintaa jatkettiin nimellä Cowie & Co. Konepajan toiminta tehostui, ja painopisteeksi tuli entistä selkeämmin koneistojen valmistaminen höyrylaivoihin. Tärkeimpiä töitä 1857-60 olivat laivaston höyrykorvetti Kalevalan ja tullilaiva Nya Nordvaktin koneet. Konepajassa valmistettiin myös ruotsalais-amerikkalaisen keksijän, insinöörikapteeni John Ericssonin keksimiä lämminilmakoneita (Kaloric), joitten valmistamiseen Julin hankki John Ericssonin nimissä patentin 10 vuodeksi 1860. Cowie oli vakuuttunut, että tämä kone, jossa voimanlähteenä vesihöyryn asemasta käytettiin lämmittäessä syntynyttä ilman laajentumista, tulisi pienten kunnossapitokustannustensa, käsittelyhelppoutensa ja vaarattomuutensa vuoksi edistämään merkittävästi Suomen teollistumista. Vuonna 1862 Cowie myi osuutensa konepajasta toiselle skotille, siviili-insinööri William Crichtonille (1827-89). Hän toimi konepajan toimitusjohtajana kuolemaansa saakka. Crichtonilla oli hyvät suhteet mm Venäjälle, ja konepaja sai merkittäviä tilauksia maan laivastolta. 1864 yritys rakensi oman telakan Turkuun. 1863-65 konepajalla rakennettiin mm 15 höyrylaivaa ja 6 muuta höyrykonetta. Vuonna 1874 konepaja muutettiin osakeyhtiöksi nimellä Wm. Crichton & Co Ab. Warkauden konepaja. Warkaus Mekaniska Verkstad. (A. Ahlström Oy, Varkauden tehdas). Varkaus. 1915: Lokomobiilejä, maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja Vuonna 1851 sai Varkauden rautaruukin omistaja, viipurilainen tukkukauppias Paul Wahl, toimintaprivilegion ruukin yhteyteen rakennetulle konepajalle ja valimolle. Ilmeisesti ne kuitenkin olivat aloittaneet toimintansa jo 1845. Wahl olivat hyvin ennakoinut Itä-Suomen vesistöjen kanavoinnin ja erityisesti Saimaan kanavan rakentamisen tuoman kasvun seudun laivaliikenteeseen. Varkauden sijainti Taipaleen kanavan vieressä oli erinomainen konepajaliikettä ajatellen. Ainakin jo 1854 konepajassa ilmeisesti rakennettiin myös höyrykoneita. Samana vuonna tulipalo hävitti laitoksen, ja uusi konepaja rakennettiin paremmalle paikalle Ämmäkosken Päiviönsaaren itärannalle. Konepajan johtajana toimi vuoteen 1859 insinööri Paul Wahl ja hänen jälkeensä (1867-71) Helsinkiin myöhemmin oman konepajan perustanut John Didrik Stenberg. Hän sai tänä aikana (1867) patentin suunnittelemalleen höyrykattilalle. Varkauden konepajan yhteyteen, Pirttiniemeen, rakennettiin telakka ja pannuverstas 1866. Jo samana vuonna se rakensi 2 höyrylaivaa, nimiltään Impi ja Väinämöinen. Ensimmäinen höyrylaiva, Alku, kauppaneuvos Mustoselle oli kuitenkin valmistunut jo aikaisemmin. Vuoteen 1889 mennessä konepaja oli jo valmistanut kaikkiaan 152 erikokoista höyrylaivaa ja noin 460 lokomobiiliä tai höyrykonetta. Saha- ja myllylaitteistot kuuluivat myös tehtaan tuotevalikoimaan. Työntekijöitä 1870-luvun puolivälissä oli noin 170. Paul Wahl & Co omisti Warkauden Konepajan vuoteen 1909, jolloin koko Varkauden teollinen toiminta siirtyi A. Ahlström Oy:n omistukseen. Konepajan toiminta jatkui ja laajentui nimellä A. Ahlström Oy, Warkauden Konepaja. Vuoteen 1937 mennessä tehdas ilmoitti rakentaneensa 598 erilaista laivaa tai alusta, 29 lossia, 1175 höyrykattilaa ja 1331 höyrykonetta. Höyrylaivojen rakentaminen Varkaudessa jatkui vielä sotakorvausvuosina. Neuvostoliittoa varten tehtiin 14 kpl 400 hv:n ja 16 kpl 150 hv:n joki- ja järvihinaajaa. Viimeksi mainitut olivat hyvin matalakulkuisia. Kaikkien hinaajien rungot tehtiin hitsaamalla. Laivat kuljetettiin osina rannikolle ja koottiin Hillon satamassa Haminan lähellä.
K.F. Dunderberg. Tampere. 1915: Maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja, höyrylauttoja. Kupariseppämestari C.G. Dunderberg perusti 1854 Tampereelle kupari- ja levyseppäliikkeen, joka 1886 siirtyi hänen pojalleen, tehtailija K.F. Dunderbergille. Tehdas muutettiin hänen toimestaan vähitellen konepajaksi, ja kuparisepänliike väheni. Mainoksessaan vuonna 1900 K.F. Dunderbergin Konepaja ja Valimo ilmoitti "rakentavansa useamman laatuisia maa- ja laivakoneita, sahoja, myllyjä, höyryleipomoita ja makkaratehtaita, kaikenlaatuisia transmissiooneja y.m". Edellisten lisäksi myös höyrylaivat mainitaan konepajan valmistusluettelossa 1913. Työntekijöitä oli tällöin noin 100. Vielä 1930-luvun alussa liikkeen erikoisalana olivat höyrykattilat, höyrykoneet, lokomobiilit ja esilämmittäjät.
KUVAT. Mainokset 1900 ja 1915 Turun Rautateollisuus Oy. (Turun Rautamanufaktuuriyhtiö. Åbo Jern Manufaktur Bolag). Turku. 1915: Lokomobiilejä, höyrykattiloita. Toukokuussa 1855 sai yliseppämestari Ferdinand de Ron luvan perustaa Turkuun manufaktuurilaitoksen ajoneuvojen ja muiden rauta-, teräs- ja metallitöiden valmistamista varten. Hän ei kuitenkaan saanut tehdasta rakennettua, vaan myi seuraavana vuonna privilegion kolmelle turkulaiskauppiaalle (C.M. Malm, M.J. Berg, K.W. Trygg), ja 1857 laitos oli toiminnassa. Valmisteet olivat lähinnä pienehköjä käyttöesineitä (mm silitysrautoja, vaakoja, lukkoja, paloruiskuja) ja rakennusrautaa (heloja, uuninluukkuja).
Vuonna 1859 yritys joutui kokonaan Otto Wilhelm Bährin omistukseen, ja sen toimintaa laajennettiin. Vararikko oli kuitenkin edessä 1866, ja rautamanufaktuuri joutui päärahoittajan, kreivi C.M.M. Armfeltin haltuun. Hänen aikanaan teollisuuslaitoksia laajennettiin. Tehdas oli 1880-luvulla maamme tärkeimpiä taidevalimoja. Toinen painopiste olivat maanviljelystyökalut ja -koneet. Viimeksi mainittuihin kuuluivat mm höyrykoneet ja höyrykattilat. Turun Rautamanufaktuuriyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi 1898. Maanviljelyskoneiden ja erityisesti lokomobiilien merkitys tuotannossa kasvoi.
KUVA. Mainos 1915.
Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Oy. Tammerfors Linne- och Jern-Manufaktur Ab. (Pellavatehtaan Konepaja, Tampella). Tampere. 1915: Laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja, höyryvetureita Tampereen konepaja sai perustamisluvan ja aloitti toimintansa 1857. Edellisenä vuonna oli konepajaa edeltäneen masuunin ja rautaruukin Tammerkosken rannalta ostanut Seinäjoella sijaitsevan Östermyran ruukin omistaja Gustaf August Wasastjerna (1823-1905). Konepaja kasvoi pian yhdeksi alansa johtavista yrityksistä maassamme. Työntekijöitä oli 1860-luvun alussa noin 130. Pellavatehtaan konepajalla rakennettiin mm ensimmäiset Hämeen vesillä liikkuneet höyrylaivat, Ahti (1858), Laukko (1859) ja Ilmarinen (1863). Näistä kaksi ensimmäistä olivat siipiratashöyryjä. Ensimmäisten höyrykoneiden rakentamista johti englantilainen insinööri Joseph Dillworth. Konepajan johtajina toimivat pitkään insinöörit Hermann Kauffmann ja C.R. Munsterhjelm. Vuonna 1861 konepaja ja naapurissa sijainnut varatuomari Adolf Törngrenin omistama pellavatehdas yhdistettiin nimellä Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Oy (Tampella). Vuonna 1866 Törngren teki kuitenkin Suomen suurimpiin kuuluneen vararikon. Yhtiön uudeksi johtajaksi tuli professori Alfred Kihlman. Vuoteen 1910 mennessä, jolloin laivanrakennus päättyi, Tampellan konepaja oli rakentanut 60 höyrylaivaa niihin kuuluvine koneineen ja kattiloineen. Viimeinen höyrylaiva oli Alho II. Toinen tärkeä osa-alue olivat sahojen ja tehtaiden höyrykoneet, turbiinien ja paperiteollisuuskoneiden ohella. Uusille urille konepaja lähti, kun valtio tilasi siltä 40 kevyttä ja raskasta mogul-tyyppistä höyryveturia 1898. Ensimmäiset kahdeksan valmistuivat 1900. Veturien valmistuksen johtavana insinöörinä toimi Werner Ryselin, myöhemmin Lokomon perustaja. Kuriositeettina mainittakoon, että Tampella rakensi ilmeisesti 1900-luvun alkuvuosina höyrykäyttöisen kuorma-auton. Sen kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Veturitilaukset jatkuivat, ja Venäjän-Japanin sotaan mennessä (1905) Tampella oli valmistanut jo satakunta höyryveturia, niistä 3 yksityisradoille. Vuodenvaihteessa 1957-58 Tampella toimitti viimeisen höyryveturin (raskaan tavarajunaveturin tyyppiä Risto) valtion rautateille. Kaikkiaan Tampella valmisti noin 1000 höyryveturia, joista noin kolmannes meni Neuvostoliittoon sotakorvauksina. Huomattava osa Tampellan vetureista oli tarkoitettu kapearaiteisille rautateille (mm kaikki 361 Venäjälle toimitettua).
KUVA. Mainos 1919
KUVA. Tampereen Konepajan esitteestä (1860-luku)
Porin Konepaja Oy. Björneborgs Mekaniska Verkstad Ab (BMW). Pori 1915: Lokomobiilejä, maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja. Porin konepajan perustivat 1858 Leineperin ruukinpatruuna Karl Johan Lönegren ja kauppias Carl Anton Björnberg. Kaksi vuotta myöhemmin osakkaaksi tuli myös kauppahuone I. Carström & Co. Suurehko konepaja rakennettiin Porin Isonsannan rannalle. Jo 1859 konepaja sai tilauksen suurehkoista (300 hv) höyrykoneista kahteen Porin laivatelakalla rakenteilla olleeseen höyrylaivaan. 1867 Porin Konepaja rakensi tullilaitokselle rautaisen potkurihöyrylaivan, seuraavana vuonna konepajalla tehtiin 3 höyrylaivaa ja mm maatalouskoneita. Runsaasti valmistettiin myös rautatievaunuja. Konepaja muutettiin 1867 osakeyhtiöksi, ja sen johtajaksi tuli C.F. Björnberg. Työntekijöitä oli kaksi vuotta myöhemmin 333. Porin konepaja paloi 1870 ja teki samana vuonna vararikon. Toimintaa jatkoi kuitenkin välittömästi uudet yrittäjät, ruotsalainen insinööri C.J. Lindström ja porilaiskauppias C.J. Borg. Teknisenä johtajana toimi ruotsalainen insinööri Carl Fornander. 1870-luvun alussa konepaja valmisti 2 höyrykorvettia Venäjän valtiolle ja muutamia pienempiä höyrylaivoja. Siitä huolimatta uusi vararikko oli edessä 1875. Porilainen puutavaraliike W. Rosenlew & Co osti Porin konepajan 1878. Osakeyhtiöksi yritys muutettiin 1904. Toimintaa laajennettiin seuraavalla vuosikymmenellä laivatelakalla, jolla valmistettiin lukuisia höyrylaivoja. Vuonna 1922 todetaan, että yritys on "suorittanut paikkakunnan suurien sahalaitosten koneet, valmistanut suuren määrän höyrypannuja ja höyrykoneita, sadoittain höyrypursia, höyrylaivoja ja höyryaluksia, esim. matkustajalaivat Södern, Norden, Concordia, Fredrik Wilhelm, Borgå, Helsingfors, Norrmark, Adlercreutz ym, lastihöyry Constantia (440 reg. tonnia), luotsilaivat Willmanstrand ja Trall, majakkalaiva Nya Äransgrund y.m. y.m." Tunnettuja olivat myös Porin konepajan lokomobiilit, Sampo-puimakoneet ja BMW-moottorit. 1920-luvun alussa konepaja työllisti noin 700 henkeä. Sotakorvausvuosina 1945-52 konepajalta tilattiin mm. 300 kpl 175-200 hv:n lokomobiilejä sähkögeneraattoreineen. Todellisuudessa näitä Porin konepajalla suunniteltuja koneita toimitettiin Neuvostoliittoon 316 kpl. Vuosina 1951-57 rakennettiin lisäksi Neuvostoliittoa varten, nyt osittain kauppasopimuksen mukaan, yhteensä 186 kpl suurempia 400 hv:n "Sampo"-lokomobiilejä generaattoreineen. Kaikki lokomobiilit varustettiin erilaisilla tulipesillä, niin että polttoaineena voitiin käyttää sekä hiiltä, halkoja, sahanpurua että turvetta.
KUVAT. Mainokset 1911 ja 1915. Helsingin Kaasutehtaan Konepaja. Helsinki. Vuonna 1860 saivat viipurilainen kauppaneuvos J.F. Hackman, Töölön Sokeritehtaan omistaja F. Kiseleff, tamperelainen paperitehtailija F.W. Frenckell ja pari muuta liikemiestä luvan perustaa Helsinkiin kaasutehtaan ja konepajan. Yrityksen toiminta alkoi 1861. Konepajan päätehtävänä oli kaasujohtoihin liittyvät työt, mutta sen ohella höyrykoneita, höyrykattiloita, sahalaitteita jne. Työntekijöitä vuonna 1873 oli 120. Kaasutehdas konepajoineen siirtyi 1899 Helsingin kaupungin omistukseen, ja höyrykoneiden valmistus päättyi viimeistään tällöin. Viipurin Konepaja (Gallénin Konepaja). Viipuri Viipurilainen maanviljelijä Carl Johan Alfthan sai 1861 luvan perustaa konepajan Viipuriin lähinnä maanviljelyskoneiden valmistamiseksi. Vuonna 1864 konepajan osti alikapteeni F.W. Thesleff, ja siirsi konepajan Viipurin Pantsarlahden kaupunginosaan. Kaksi vuotta myöhemmin yritys muutettiin yhtiöksi, jonka osakkaina olivat mm kauppahuoneet Hackman & Co ja Bandholtz & Co sekä insinööri Gustaf Constantin Törnudd. Viimeksi mainittu johti yritystä vuoteen 1881 ja kohotti sen maamme tärkeimpiin kuuluvaksi. Konepajaa laajennettiin 1867 valimolla ja 1869 mm telakalla ja pannupajalla. Konepajassa valmistettiin etupäässä höyrylaivoja sekä sisäjärviämme varten että Venäjälle. Esimerkiksi vuonna 1876 tehtiin 5 höyryalusta sekä korjattiin 52 höyrylaivaa ja konetta.
Taloudellisiin vaikeuksiin joutunut konepaja siirtyi 1880-luvun keskivaiheilla insinööri E. Filemon Gallenin hallintaan. Hänellä oli jo vuodesta 1875 ollut oma konepaja talossaan (Fredrikinkatu 14) Viipurissa. Gallénin kuoltua vuonna 1893 konepaja teki vararikon ja se jaettiin kahtia. Gallénin poika insinööri Jalmar Gallén lunasti osan tehtaasta konepajaksi, jonka erikoisalana oli höyrylaivojen rakentaminen. Vuonna 1899 Viipurin konepaja siirtyi belgialaisen yhtiön omistukseen, joka laajensi yritystä merkittävästi. Mainoksessaan vuonna 1900 Wiipurin Konepaja-, Valimo- ja Laivarakennus-Osakeyhtiö kuvaili toimintaansa seuraavasti: "Konepaja: höyrykoneita, pumppuja, turbiineja, lokomobiilejä, lokomotiivejä, nostoranoja, voimansiirtolaitoksia, varusteita, sahoja, jää- ja jäähdytyskoneita. Kattilapaja: höyrykattiloita, tulisijoja, neste- ja kaasusäiliöitä, silta- ja kattorakenteita. Laivavarvi: höyrylaivoja, ruoppaajia, laivatelakoita, lotjia, elevaattoreita". Konepajan toiminta lakkasi vararikkoon 1908. Toiminta jatkui kuitenkin keskeytyksen jälkeen, sillä vielä 1930-luvun alussa Viipurin Konepaja ja Laivatelakka -niminen yritys ilmoitti valmistavansa höyrykattiloita ja höyrykoneita.
KUVA. Mainos 1900 Taalintehtaan (Dalsbruk) konepaja. Dragsfjärd. Taalintehtaan masuuni Kemiön saaren eteläpäässä meren rannalla aloitti toimintansa 1688 kaksi vuotta aikaisemmin myönnetyn privilegion turvin. Vaatimattomasta alusta kehittyi myöhemmin Suomen suurin rauta- ja terästehdas.
Ruukinpatruuna Wolter Ramsay oli 1860-luvun alkuvuosina laajentanut ruukin 1853 perustetun pienen manufaktuuripajan konepajaksi ja samaan aikaan tehostanut ruukin valimon toimintaa. Konepajassa tehtiin ainakin 1890-luvulla maatalouskoneita, hevoskiertoja, auroja, puimakoneita. Kuuluisia olivat myös Taalintehtaan alasimet. Taalintehtaan konepaja valmisti myös ainakin joitain höyrykoneita. Omaa tuotantoa, niin runko, kone kuin kattilakin, oli ainakin ruukin 1874 valmistunut 27 m pitkä höyryhinaaja Ola. KUVA. Höyrylaiva Ola. Oy Hietalahden Sulkutelakka ja Konepaja, Ab Sandvikens Skeppsdocka och Mekaniska Verkstad (Helsingfors Skeppsdocka). Helsinki 1915: Maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja Hietalahden telakan ja konepajan perusti Tampereen Pellavatehtaan omistaja, varatuomari Adolf Törngren 1865. Jo seuraavana vuonna taloudellisiin vaikeuksiin joutunut Törngren luovutti telakan Tampereen Pellava- ja Rauta-teollisuus Oy:n omistukseen.. Telakan ensimmäinen konepaja valmistui 1866 ja valimo 1867. Konepajan ensimmäisenä johtajana toimi kirjailijanakin tunnettu insinööri Hermann Kauffmann ja vuodesta 1871 insinööri C.G. Hult. Uusi suurempi konepaja valmistui 1875. 1870-luvulla telakalla rakennettiin ainakin 16 erikokoista rautaista höyrylaivaa, niiden joukossa mm hinaajia, höyrypursia ja varppaajia. Lisäksi valmistettiin muita höyrykoneita, kattiloita, höyryvinssejä jne. Yleiseen taide- ja teollisuusnäyttelyyn 1876 yritys osallistui valmistamallaan pystyhöyrykoneella. Yritys työllisti 1870-luvun puolivälissä noin 220 henkeä.
Tappioita tuottanut telakka jo konepaja myytiin 1880 Helsingin Eteläsatamassa toimineen laivatelakan vuokraajalle, insinööri Oskar Eklundille. Toimintaa laajennettiin mm kattilaverstaalla 1889. Samana vuonna yritys aloitti myös rautatievaunujen valmistuksen. Laadustaan kuuluisia höyrylaivoja tehtiin edelleen paljon, mm majakkalaivoja luotsilaitokselle. Siitä huolimatta telakka ja konepaja tekivät vararikon 1994. Sitä seuranneessa pakkohuutokaupassa ne osti kauppias C.J. Burmeister. 1895 yritys muutettiin osakeyhtiöksi nimellä Oy Hietalahden Sulkutelakka ja Konepaja. Aikakausi 1900-14 oli telakalle nousukautta. Tänä aikana rakennettiin yli 60 erilaista höyry- ja moottorialusta, pääasiassa Venäjälle ja Itämerenmaihin, niiden joukossa 22 höyrypurtta ja matkustajahöyryä, 3 tullivartioalusta ja 20 hinaajaa. Myös muu rakentaminen lisääntyi.!900-1912 aikana valmistui "kaikkiaan noin 140 laivahöyrykattilaa ja noin 120 laivahöyrykonetta, noin 190 maahöyrykattilaa, joista 12 lancashire-tyyppisiä, noin 10 Cornwall-tyyppisiä, noin 100 tuliputkityyppisiä, noin 30 vesiputkityyppisiä 300 neliömetrin tulipintaisiin asti, noin 20 varmuusputkikattilaa ja noin 15 rapidkattilaa". Vuonna 1926 osti Kone- ja Siltarakennus Oy Hietalahden telakan kaikki osakkeet. Vuonna 1938 telakka fuusioitiin vuorineuvos Wilhelm Wahlforssin toimesta Wärtsilä-Yhtymä Oy:öön, ja 1966 nimi muutettiin Helsingin telakaksi. Sotakorvausvuosina 1945-52 Hietalahden telakalla rakennettiin Neuvostoliittoon toimitettavaksi kaksi 2000 tonnin rahtihöyryalusta, 20 höyryhinaajaa sekä 19 järvi- ja jokiproomua. 600 hv:n hinaajat rakennettiin samojen piirustusten mukaan kuin Helsingin kaupungin satamahinaaja ja jäänmurtaja Turso, joka sekin luovutettiin uusien alusten mukana Neuvostoliittoon. Viimeinen hinaajista valmistui 1952. Proomuja tehtiin 25 kpl, myös niiden vinssit olivat höyrykäyttöisiä. Vielä 1953-55 Hietalahden telakalla rakennettiin kuuden jäätä murtavan höyrykäyttöisen hinaajan sarja Neuvostoliiton kaupallisena tilauksena. Todettakoon, että satamajäänsärkijä Turso ostettiin Pietarista takaisin Suomeen 2004, ja on edelleen höyrylaivana Suomen Höyrypursiseuran hallinnassa.
KUVAT. Mainokset 1900 ja 1915. J.D. Stenberg & Son (J.D. Stenberg & Söner). Helsinki. Fiskarsin omistama "Fiskars Mekaniska Verkstad i Helsingfors" siirtyi John von Julinin kuoltua perinnönjaossa hänen pojalleen Albert von Julinille ja kolmelle tyttärelle. Nämä jatkoivat konepaja toimintaa nimellä "Hakaniemen Konepaja, Hagnäs Verkstad". Vuonna 1871 perilliset myivät konepajan helsinkiläiselle laivanvarustajalle ja viinikauppiaalle Johan Daniel Stenbergille ja hänen pojalleen insinööri Johan Didrik Stenbergille. Kun kaksi muutakin veljestä tuli mukaan yritykseen, alkuperäinen nimi J.D. Stenberg & Son muutettiin muotoon J.D. Stenberg & Söner. Vuonna 1873 konepajan mainitaan rakentaneen 3 höyrylaivaa, 2 höyrysluuppia ja 4 muuta höyrykonetta sekä 5 sahalaitosta. Työntekijöitä oli tähän aikaan yli 180. Vuonna 1872 John Stenberg oli saanut patentin uudentyyppistä höyrykoneen suunnanvaihtolaitetta (?) varten. Helsingissä järjestetyssä ensimmäisessä yleisessä suomalaisessa taide- ja teollisuusnäyttelyssä 1876 konepaja sai palkinnon makaavasta höyrykoneestaan. Vuonna 1882 John Didrik Stenberg erosi yrityksestä ja perusti oman, myös höyrykoneita valmistaneen konepajan. Vanhemman yrityksen johtajaksi ja vuodesta 1888 omistajaksi tuli insinööri Adolf Stenberg. Vuonna 1905 yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Viipurin Höyryvene Osakeyhtiö. Viborgs Ångslups Aktiebolag. Viipuri. Viborgs Ångslups Aktiebolag -niminen osakeyhtiö perustettiin 1872. Se harjoitti matkustajaliikennettä Viipurin ympäristössä, ja vuonna 1917 yhtiöllä oli 17 laivaa. Oma telakka ja korjauspaja tuli
välttämättömäksi 1880-luvun alussa, ja se rakennettiin ensin Hiekkaan kaupungin Pohjoissatamaa vastapäätä, myöhemmin Kaksoissaarelle Viipurin pohjoispuolelle. Vuoden 1918 tapahtumien seurauksena yhtiö oli pakotettu luopumaan laivoistaan. Se keskittyi nyt telakan ja konepajan toiminnan kehittämiseen. Vuonna 1924 "Viborgs Ångslups Aktiebolag, Verkstad och Slip" käsitti konepajan, höyrypannutehtaan, valimon, pajan, laivaveistämön ja telakan. Niissä valmistettiin matkustaja-, hinaaja- ja varppilaivoja, höyrykoneita ja -kattiloita sekä keskipakoispumppuja, mahdollisesti myös höyrynostureita. Työntekijöitä oli noin 330. Teknisenä johtajana toimi insinööri Karl Gustafsson. Wm. Crichton & Co Ab (Ab Crichton Oy). Turku. 1915: Maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja Crichtonin konepajan varhaisvaiheet on kerrottu Ericsson & Cowien konepajan yhteydessä. Vuodesta 1874 William Crichtonin nimi näkyy osakeyhtiöksi muutetun yrityksen nimessä, mutta toisena merkittävänä osakkeenomistajana pysyi Erik Julinin kauppahuone. 1870- ja 1880-luvulla konepaja vahvisti asemaansa Suomen merkittävimpänä laivaveistämönä. Toiminnan selkärankana olivat edelleen Venäjän laivaston sotalaivatilaukset, mm torpeedoalukset. Konepaja laajeni entisestään, kun Aurajoen vastakkaisella rannalla sijainnut ns. Turun vanha laivaveistämö ja köysitehdas (Åbo Skeppsvarfs Ab, aikaisemmin Gamla Varfsbolaget i Åbo) siirtyi Crichtonin konepajan omistukseen 1883. Tällä telakalla olivat aikanaan valmistuneet ensimmäinen Turussa rakennettu höyrylaiva, siipiratasmatkustajalaiva Furst Menschikoff (I), joka laskettiin vesille 1836. Laivan höyrykoneet oli kuitenkin valmistettu Ruotsin Norrköpingissä. Vuonna 1913 Wm. Crichton & Co Ab teki vararikon. Toiminta jatkui seuraavana vuonna uudella nimellä Ab Crichton Oy. Vuonna 1924 yhtiöt Crichton ja Vulcan fuusioitiin yhteen ja syntyi Oy Crichton-Vulcan Ab. Kaiken kaikkiaan Wm Crichton & Co:n, Ab Crichton Oy:n ja Ab Vulcan Oy:n toimesta rakennettiin Turussa noin 500 höyrylaivaa. Turun Konepaja Oy. Åbo Mekaniska Verkstads Ab. Turku. Vuonna 1874 perustivat Suomen talvimerenkulun pioneeri, kapteeni Carl Korsman ja joukko turkulaisia liikemiehiä uuden konepajan, valimon ja niihin liittyvän telakan Aurajoen länsirannalle lähelle joen suuta. Erotukseksi vanhemmasta konepajasta (Crichton) uutta yritystä kutsuttiin "Uudeksi konepajaosakeyhtiöksi". Konepajan teknillisenä johtajana toimi (1874-83) ruotsalainen insinööri Carl Fornander. Turun Konepaja valmisti etupäässä höyrylaivoja ja höyrysluuppeja. 1880-luvun alussa työntekijöitä oli jo yli 300. Venäjälle suuntautuneen tullittoman viennin päättyminen ja muut taloudelliset vaikeudet päättivät 1898 konepajan toiminnan. Konepajan rakennukset ja irtaimisto siirtyi uudelle yhtiölle, Ab Vulcanille, joka jatkoi toimintaa. Oulun Konepaja Oy. Oulu. 1915: Lokomobiilejä, maahöyrykoneita, laivahöyrykoneita, höyrykattiloita, höyrylaivoja, höyrypumppuja Oulun Konepajan (Aktiebolaget Uleåborgs Mekaniska Werkstad) olivat Kurimon rautaruukin johtajina toimineita englantilaisia insinöörejä. Vuonna 1874 sai "The Finland Charcoal Iron Works Company Ltd:n" palveluksessa toiminut insinööri Herbert Barry luvan perustaa konepajan Ouluun. Vielä samana vuonna hän myi yrityksen seuraajalleen, insinööri W.F. Songeylle. Yrityksestä tehtiin osakeyhtiö, jonka teknilliseksi johtajaksi siirtyi Helsingin laivatelakan palveluksesta insinööri Karl Löfhjelm.
Konepaja oli alunperin perustettu Kurimon ruukin raudan jatkojalostamista silmälläpitäen. Yritys teki kuitenkin vararikon 1878, ja jo valmiiksi rakennetun konepajan toimintaperiaatteet muuttuivat. 1880-luvun alussa Oulun Konepaja valmisti omalla telakalla hinaajahöyrylaivoja, höyrysluuppeja ja höyrykoneita mm myllyjä varten. Työntekijöitä oli noin 60. Ilmoituksessaan vuonna 1900 Oulun Konepaja Oy mainosti valmistavansa "Maa- & Vesi-höyrykoneita, Höyrykoneita sähködynamokoneita varten, lokomobiilejä, turbiineja, pumppuja, Täydell. matkustaja- & Hinaaja-laivoja, Kolibriveneitä, petroolimoottorilla tahi sähkökuljetusvoimalla varustettuja, purjeveneitä, Yachteja, Tervanpoltto- ja tärpätintislauskoneita, valettuja hautaristejä y.m". Ensimmäisen 50 toimintavuotensa aikana Oulun Konepajan kerrotaan valmistaneen 131 hinaajaa ja muuta pienehköä laivaa, 430 höyrykattilaa ja 330 höyrykonetta. Vuonna 1935 nimeksi muutettiin Oulun Konepaja Osakeyhtiö, ja 1953 yhtiö liitettiin osaksi Raahe Oy:tä.
KUVA. Mainos 1900. Puhoksen Konepaja. Kitee. Itäsuomalainen suurliikemies, monien ruukkien ja sahojen omistaja, Antti Juhana Mustonen rakennutti Kiteen Puhoksenkosken rannalle konepajan, valimon ja telakan 1875. Konepajan tehtävänä oli aluksi laitteiden tuottaminen oman kauppahuoneen sahoja ja muita yrityksiä varten. Pitemmän tähtäimen tavoitteena oli kuitenkin muodostaa Puhoksesta suuri liikekeskus ja viedä sen tuotteita mm Pietariin. Mustosen kuolema 1877 katkaisi kuitenkin tämän kehityksen.