TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN JÄRJESTELMÄLLINEN KARTOITUS JA NIIHIN LIITTYVÄ RISKIEN ARVIOINTI Kaarilan koulu Vallerinkatu 11 33270 Tampere
Työn vaarojen arviointi teknisen työn opetuksessa toteutettavista harjoitustöistä. Perusopetuksen käsityön opetussuunnitelma ei sisällä ohjeita ja määräyksiä turvallisista työmenetelmistä, mutta työmenetelmien tulee kuitenkin olla opetussuunnitelman edellyttämällä tavalla turvallisia sekä riskejä ja vaaratilanteita välttäviä. Edellä kerrotusta syystä jokaisen opettajan tehtävä on arvioida turvallisuusriskit ja työmenetelmien työturvallisuusasiat toteutettavista harjoitustöistä. Työturvallisuuslaki edellyttää myös työnantajan toimenpiteitä työn vaarojen arvioinnista. Työturvallisuuslain 10 :n mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät. Perusopetuksessa tämä tarkoittaa myös vaaratekijöitä, jotka voivat johtua puutteellisesta työtaidosta tai väärästä asenteesta työn tekemiseen. Edelleen Työturvallisuuslain 10 edellyttää, että työnantajalla on oltava hallussaan tieto työn vaaroista. TEKNISEN TYÖN OPETUKSEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Teknisen työn opetuksen turvallisuussuunnitteluun kuuluu työn vaarojen kartoitus ja niihin liittyvien riskien arviointi sekä turvallisuus- ja työsuunnitelman laatiminen ennen työn aloittamista. Työn aikana laadittavat yksityiskohtaiset turvallisuussuunnitelmat, kuten käsi- tai konetyökalujen käyttö, ovat osa turvallisuussuunnittelua. Turvallisuusasioiden huomioon ottaminen esimerkiksi aikataulusuunnittelussa on myös turvallisuussuunnittelua. Vaaralliseksi mielletyistä työvaiheista laaditaan erillinen riskienarviointi, joka on kaksivaiheinen. Siihen kuuluu yleissuunnitteluvaiheen riskien arviointi ( voiko oppilasta ollenkaan antaa tehdä suunniteltua työtä ) ja tehtäväkohtainen riskienarviointi, jota käytetään lähtökohtana vaarallisten töiden ja työvaiheiden suunnittelussa. Tästä riskienarviointimenettelystä päätetään aina erikseen. Riskitekijöitä tunnistettaessa edetään järjestelmällisesti alkaen työn suunnittelusta ja päätyen työvaiheiden toteuttamisen vaarojen arviointiin. Tällöin lähtökohtana tulee olla seuraavat tekijät. Onko työn johonkin vaiheeseen liittyviä vahinkoja tai häiriöitä sattunut aiemmin? Onko epävarmuustekijöitä tai häiriömahdollisuus? Onko valitut työmenetelmät ja -laitteet sopivia tarkoitukseensa ja kunnossa? Onko aikaisempaa kokemusta ja osataanko opetettava työtaito? Ovatko käytössä yleisesti vakiintuneet toimintamallit ja -menetelmät? Voivatko ulkoiset tekijät (oppilastoverit tai esimerkiksi mieliala) aiheuttaa lisäriskiä? Ovatko aikataulutekijät otettu huomioon?
Kaarilan koulun käsityön opetussuunnitelma 7.lk luokka, tekninen työ 1,5 vvkot Visuaalinen ja tekninen suunnittelu: oppilas ottaa suunnittelussa huomioon esteettisyyden sekä tarkoituksenmukaisuuden onnistuneimman muotoiluratkaisun löytämiseksi kykenee piirtämällä käsittelemään työn aikana syntyneitä ongelmia pystyy käyttämään kokemustensa lisäksi matemaattista tietoutta suunnittelutyönsä perustana osaa laatia teknisen piirustuksen yksinkertaisesta esineestä Valmistaminen: a) Työsuojelussa oppilas saa työturvallisuusopetusta ja henkilökohtaista ohjausta koneiden ja laitteiden sekä erilaisten työvälineiden käyttämisen opettelussa oppii kappaleen kiinnittämistapoja turvallisen poraamisen suorittamiseksi osaa käyttää suoja- sekä apuvälineitä työskentelytilanteen niin vaatiessa b) Työstämisessä oppilas pyrkii opettelemaan puusorvilla lieriösorvaustekniikoita ja hiomakoneilla pintojen viimeistelyä kokeilemaan reunojen jyrsintää sekä oksakohtien paikkausta oikaisemaan puuta oikohöylällä ja määrämittaan höyläyksen tasohöylällä muotoilemaan metallin kuumamuokkausta sekä yksinkertaisia taontatekniikoita kokeilemaan eri materiaalien poraamista ja opettelee kierrosnopeuksien valitsemista ja syvyyssäätöjen asettamista opettelee kaasuhitsausvälineillä liekin sytytyksen, säädön ja sammutuksen c) Liittämisessä oppilas opettelee liittämistapoja materiaalien ja esineiden rakenteen sekä käyttötarkoituksen mukaan kokeilee mahdollisuuksien mukaan kovajuottamista, ja mig-hitsausta osaa juottaa elektroniikan komponentteja kiinni piirilevyyn sekä tarvittaessa niitä myös irrottaa d) Pinnan käsittelyssä oppilas saa tietoa maaleista, lakoista, vahoista ja öljyistä sekä niiden turvallisesta käyttämisestä opettelee valitsemaan oikean pintakäsittelytavan valmistettuun tuotteeseen harjoittelee huolellisesti pintakäsittelytaitoja entistä paremman tuloksen saamiseksi opettelee pintakäsittelyvälineiden jälkihuoltoa sekä muodostuneesta jätteestä huolehtimisen perusasiat Aihekokonaisuudet: oppilas havaitsee oman kehittymisensä ja pystyy nauttimaan siitä ottaa toiset huomioon turvallisen konetyöskentelyn opettelussa saa omakohtaista, alustavaa kokemusta erilaisista ammateista pohtii laitteiden ja koneiden toimintaperiaatteita käyttää yhteisiä materiaaleja, välineitä, laitteita ja koneita vastuullisesti opettelee raportoimaan ja arvioimaan suoritustaan Työhön kasvamisessa oppilas oppii tinkimättä noudattamaan työturvallisuusohjeita ja määräyksiä kantaa vastuun omasta toiminnastaan työskentelytilanteissa oppii arvostamaan hyvää työilmapiiriä ja pitämään sitä yllä
TEKNISEN TYÖN OPETUKSEN TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN ARVIOINNISTA Teknisen työn opetukseen liittyvien työvaiheiden vaarojen arviointi 7.lk Käsityö 1,5 vvkot Oppilaan nimi: luokka: 7.lk metallityö Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpit eet Pvm, Lankatyö Materiaalin käsittely Katkaisu, hionta kiinnitys työvaiheissa, ohjeistus Metallilangan muotoilu muotoilu, taonta, kuumakäsittely ja kuulosuojaimet, suojakäsineet kiinnitys työvaiheissa, ohjeistus Osien liittäminen Hitsaus pistehitsaamall a tai mig/mag - hitsauskoneell a Työtakki, hitsaushanskat, hitsauskypärä, nahkaessu kiinnitys työvaiheissa Viimeistely Viilaus ja hionta työasennot ja kappaleen kiinnitys Pintakäsittely Jauhemaalaus tai maalaus Lukkopihdit suojakäsineet, työtakki, Oikea kiinnitys, ohjeistus 7.lk puutyö Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpit eet Pvm, Korulipas Suunnittelu Yleinen Työturvallisu uskoulutus Puuntyöstök oneiden käyttöopastu s Keskittyminen opetukseen Pienryhmäopetusta Oppilaan allekirjoitus Koneellinen sahaus ja höyläys Oiko- ja tasohöylän sekä vannesahan käyttö Kuulosuojaimet, Koneiden oikeat asetukset, valvonta Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa
7.lk elektroniik -katyö Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpit eet Pvm, LED-taulu vaneriin Suunnittelu Yleinen Vanerin sahaaminen kuviosahalla Levyn sahaus kuviosahalla Kaksi oppilasta kerrallaan Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa Reikien poraaminen Pitkien hiusten tai roikkuvien vaatekappalei den joutuminen poranterän ympärille, Kappaleen irtoaminen porattaessa Työtakki,. Lukkopihdit tai koneruuvipuristin Pitkät hiukset kiinni, huiveja tai kaulassa roikkuvaa ei saa käyttää. Kappaleiden oikea kiinnitys ennen poraamista. Komponentti en juottaminen Kolvin kuumuus, juotospäästöt, Juottaminen kohdepoiston alla
Lukuvuoden toimintasuunnitelma ja oppilastyöt Teknisen työn valinnaisaine 8.-9.lk Syyslukukausi 8.lk Metalliteknologia ja työturvallisuus Konekohtaiset turvallisuusmääräykset Käyttöturvallisuuskoulutusta MIG/MAG hitsaus Metallinkäsittely 9.lk Metalliteknologia ja työturvallisuus Konekohtaiset turvallisuusmääräykset Käyttöturvallisuuskoulutusta Projektityö omien suunnitelmien mukaan Metallityöt katkaisu, taivutus kuumamuokkaus levynleikkaus Putkityö: jakkara, aputaso Mopon huoltopukki Metallityöt Lankatyö: kynttelikkö Ohutlevytyö: savustuslaatikko Peltityö: lyhty Kevätlukukausi Puuteknologia ja työturvallisuus Työturvallisuus Konekohtaiset turvallisuusmääräykset Käyttöturvallisuuskoulutusta Konetyöskentelyä Puuteknologia ja työturvallisuus Työturvallisuus Konekohtaiset turvallisuusmääräykset Käyttöturvallisuuskoulutusta Konetyöskentelyä halkaisu ja katkaisu vannesahalla ja pyörösahalla oiko- ja tasohöyläys jyrsintä hionta ja viimeistely halkaisu ja katkaisu vannesahalla ja pyörösahalla oiko- ja tasohöyläys jyrsintä hionta ja viimeistely Pintakäsittely Pintakäsittely Puutyöt CD-/DVD-teline led valoilla Salkku tai laatikko Puutyöt Projektityönä huonekalu: Neljä jalkaa ja kaksi tasoa
TEKNISEN TYÖN OPETUKSEN TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN ARVIOINNISTA Teknisen työn opetukseen liittyvien työvaiheiden vaarojen arviointi 8.lk Teknisen työn valinnaisaine 2 vvkot Oppilaan nimi: luokka: 8.lk METALLITYÖ Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpiteet Pvm, Kynttelikkö Suunnittelu Yleinen Katkaisu Leikkaus, sahaus Metallilangan muotoilu taonta, taivutus Hionta Koneiden käyttö, viimeistely työasennot koneilla Osien liittäminen yhteen Hitsaus pistehitsaamalla tai mig/mag - hitsauskoneella Työtakki, hitsaushanskat, hitsauskypärä, nahkaessu Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa Ohutlevytyö Suunnittelu Yleinen Levyn leikkaus Leikkaavat terät ja terävät pellin reunat Suojakäsineet Kaarisaksien käytön välitön valvonta Reikien poraaminen Poranterän katkeaminen Poraaminen päällä Levyn kiinnittäminen Lukkopihdit Levyn taivutus Puristuminen ja taivutus Särmärin käytön välitön valvonta Osien liittäminen Hitsaus pistehitsaamalla tai mig/mag - hitsauskoneella Työtakki, hitsaushanskat, hitsauskypärä, nahkaessu Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa
8.lk PUUTYÖ Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpit eet Torjuntatoimenpite et Pvm, CD/DVDteline Suunnittelu Yleinen Koneellinen sahaus ja höyläys Oiko- ja tasohöylän sekä vannesahan käyttö Koneiden oikeat asetukset, valvonta Jyrsin Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa Kannellinen säilytyslaatik ko Suunnittelu Yleinen Työturvallisuuskoul utus Puuntyöstökoneide n käyttöopastus Keskittyminen opetukseen Pienryhmäopetusta Oppilaan allekirjoitus Koneellinen sahaus ja höyläys Oiko- ja tasohöylän sekä vannesahan käyttö Koneiden oikeat asetukset, valvonta Jyrsin Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa
TEKNISEN TYÖN OPETUKSEN TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN ARVIOINNISTA Teknisen työn opetukseen liittyvien työvaiheiden vaarojen arviointi 9.lk Teknisen työn valinnaisaine 2 vvkot Oppilaan nimi: luokka: 9.lk METALLITYÖ Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpiteet Pvm, Projektityö Metallin muotoilu taonta, kierteitys, kuumakäsittely, reikien poraus Metallilevyn taivutus Leikkaus, taonta, reikien poraus, viimeistely Kahvan muotoilu Koneiden käyttö, sahaus, höyläys, reiän poraus, pintakäsittely työasennot koneilla Liittäminen Niittaus, pistehitsaus, MIG/MAG - hitsaus Kovajuottaminen Oikea kiinnitys Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa 9.lk PUUTYÖ Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpiteet Pvm, Huonekalu Suunnittelu Yleinen Työturvallisuusk oulutus Puuntyöstökonei den käyttöopastus Keskittyminen opetukseen Pienryhmäopetusta Oppilaan allekirjoitus Koneellinen sahaus ja höyläys Oiko- ja tasohöylän sekä vannesahan käyttö Koneiden oikeat asetukset, valvonta Pintakäsittely Kemikaalit Työtakki, tarvittaessa
Teknologia 8.-9.lk Teknologia Tavoite: Sisältö: Käsityön ja teknisen työn opetuksen yhteydessä, teknologian opetuksella tarkoitetaan teknologiakasvatusta jonka tavoitteena on oppia ennakoimaan, suunnittelemaan ja rakentamaan laitteita tai ympäristöjä joiden toteuttamisessa tutustutaan mm. mekaanisten koneiden toimintaan, niiden rakenteisiin, elektroniikan komponentteihin, kytkentäkaavoihin ja ohjelmointiin. Teknologiassa tarkoituksena on oppia ymmärtämään ja soveltamaan nykypäivän tekniikkaa. Tavoitteena on oppia rakentamaan yksinkertaisia laitteita ja ohjaamaan niitä esim. tietokonetta apuna käyttäen. Oppilas oppii käyttämään käsityötaitoaan sekä työvälineiden luovaa käyttöä. Teknologian avulla oppilas oppii löytämään ja ratkaisemaan arkipäivän teknisiä ongelmia luovan ongelmaratkaisun kautta. Oppilas pyrkii ymmärtämään teknisten laitteiden toimintaan, opiskelemalla niiden käyttöä ja soveltamista erilaisten teknisten projektien tai aihepiirien parissa. Oppilas oppii ymmärtämään teknologian peruskäsitteistöä ja arkielämään liittyviä teknisten järjestelmien toimintaideoita. Teknologian lukutaito auttaa jäsentämään ja analysoimaan teknistä ympäristöä. Oppilas oppii teknologian avulla tiedostamaan ja arvioimaan omaa elinympäristöä ja sen kehittämismahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa. Oppilas oppii hahmottamaan, miten teknologian kehittäminen on vaikuttanut ihmisiin ja mihin suuntaan teknologia kehittyy tulevaisuudessa. Oppilas oppii hyödyntämään teknologian suomia mahdollisuuksia esim. uusiutuvien energiamuotojen kautta hyödyntämällä aurinko- ja tuulienergiaa. Teknologiassa opetellaan erilaisten järjestelmien ja rakenteiden sekä koneiden ja laitteiden toimintaa ja rakentamista käytännössä. Teknologiassa opetellaan elektroniikkakomponenttien toimintaa, komponenttien juottamista piirilevyyn ja mikroprosessorin ohjelmointia tietokoneen avulla. Mahdolliset sidosryhmät ja koulun ulkopuolinen opetus: Pyritään järjestämään käyntejä ja vierailuja: o Tampereen tekniikan museo, näyttelyt, tapahtumat o Tampereen kaupunki, voimalaitokset, sillat, rakennukset, rakentaminen o Tampereen teknologia yritykset ja palvelut o Tampereen toisen asteen koulutus
TEKNOLOGIAOPETUKSEN TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN ARVIOINNISTA Teknologian opetukseen liittyvien työvaiheiden vaarojen arviointi 8.lk Teknologia valinnaisaine 2 vvkot Oppilaan nimi: luokka: 8.lk elektroniikkatyö Ruletti, Noppa numeronäytöllä, Joulukuusi Picaxe Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpiteet Pvm, Piirilevyn reikien poraaminen Komponenttien juottaminen Piirilevyn valmistus valotusmenetel mällä ja syövyttämällä Komponenttien juottaminen Poranterän katkeaminen Kolvin kuumuus, juotospäästöt Levyn sahaus, syövyttävät aineen joutuminen silmiin tai hengityselimiin Kolvin kuumuus, juotospäästöt Autopaja Levyn leikkaus Leikkaavat terät ja terävät pellin reunat Reikien poraaminen Levyn taivutus Komponenttien juottaminen Poranterän katkeaminen Levyn kiinnittäminen Puristuminen ja taivutus Kolvin kuumuus, juotospäästöt, atulat ja suojakäsineet Suojakäsineet Lukkopihdit Poraaminen päällä Juottaminen kohdepoiston alla Piirilevyn syövyttäminen huuvan alla Juottaminen kohdepoiston alla Kaarisaksien käytön välitön valvonta Poraaminen päällä Särmärin käytön välitön valvonta Juottaminen kohdepoiston alla
TEKNOLOGIAOPETUKSEN TYÖVAIHEIDEN VAAROJEN ARVIOINNISTA Teknologian opetukseen liittyvien työvaiheiden vaarojen arviointi 9.lk Teknologia valinnaisaine 2 vvkot Oppilaan nimi: luokka: 9.lk Lujuusoppi ja ristikkorakenne Silta Työvaiheet Vaaratekijät Suojaustoimenpiteet Torjuntatoimenpiteet Pvm, Metallilangan muotoilu Levyn leikkaus Reikien poraaminen Levyn taivutus Osien liittäminen taonta, kuumakäsittely, reikien poraus Leikkaavat terät ja terävät pellin reunat Poranterän katkeaminen Levyn kiinnittäminen Puristuminen ja taivutus Hitsaus pistehitsaamalla tai mig/mag - hitsauskoneella Suojakäsineet Lukkopihdit Työtakki, hitsaushanskat, hitsauskypärä, nahkaessu Kaarisaksien käytön välitön valvonta Poraaminen päällä Särmärin käytön välitön valvonta Viimeistely Viilaus ja hionta työasennot ja kappaleen kiinnitys 9.lk Koneenrakennus ja mekaniikka Katapultti Lenokki Koneellinen sahaus ja höyläys Oiko- ja tasohöylän sekä vannesahan käyttö Koneiden oikeat asetukset, valvonta 9.lk Projektityö Picaxe Piirilevyn valmistus valotusmenetelmällä ja syövyttämällä Komponenttien juottaminen Levyn sahaus, syövyttävät aineen joutuminen silmiin tai hengityselimiin Kolvin kuumuus, juotospäästöt, atulat ja suojakäsineet Piirilevyn syövyttäminen huuvan alla Juottaminen kohdepoiston alla