Elinolot 0 Vapaa-ajan osallistuminen 0 Digipelaaminen Digitaalisten pelien pelaaminen nelinkertaistunut 5 vuodessa Digitaalisten pelien pelaaminen on yleistä koko väestössä Vaikka -vuotiaat pojat ovat yhä aktiivisimmat pelaajat, digipelaaminen ei ole enää vain lasten- tai nuorisokulttuuria Ainakin kerran vuodessa digitaalisia pelejä pelasi yli puolet kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä Osuus on nelinkertaistunut -luvun alusta Samaan aikaan vähintään kerran kuussa pelaavien mediaani-ikä on noussut vuodesta 5 vuoteen Pelaamisen kasvu on ollut suurinta yli -vuotiaiden keskuudessa Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden 0 vapaa-aikatutkimuksesta Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran vuodessa, % Mobiilipelit suosittuja lasten ja naisten keskuudessa Mobiilipelit, esimerkiksi Pokémon Go, ovat suosittuja alle 5-vuotiaiden keskuudessa Mobiilipelit ovat suosituin pelityyppi vähintään kerran kuussa pelaavien alle 5-vuotiaiden naisten sekä tyttöjen ja poikien keskuudessa Konsolipelien pelaaminen keskittyy alle 0-vuotiaisiin poikiin ja nuoriin miehiin Yksin pelattavat tietokonepelit, kuten Pasianssi, ovat puolestaan suosituin pelityyppi vanhemmissa ikäryhmissä Helsinki 0 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus
Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran kuussa pelityypeittäin 0, % pelaavat rahapelejä verkossa kolme kertaa niin paljon kuin naiset Vähintään kerran kuussa verkkorahapelejä, kuten nettipokeria, pelasi prosenttia 5 vuotta täyttäneestä väestöstä Miehistä huomattavasti useampi ( %) pelasi rahapelejä verkossa kuin naisista (6 %) Sosioekonomisista ryhmistä verkkorahapelejä pelasivat eniten työntekijät ja alemmat toimihenkilöt Säännöllinen pelaaminen oli yleisintä kuitenkin alempien toimihenkilöiden keskuudessa sekä miehillä että naisilla Alemmista toimihenkilömiehistä noin kolmannes ( %) pelasi verkkorahapelejä vähintään kerran kuussa Alemmista toimihenkilönaisista puolestaan noin joka kymmenes ( %) pelasi säännöllisesti verkkorahapelejä Verkkorahapelien pelaaminen vähintään kerran kuussa 0, 5 vuotta täyttäneet % Vapaa-aikatutkimuksen tiedot kerättiin lokakuun 0 ja tammikuun 0 välisenä aikana Tiedot kerättiin -vuotiailta ja 5 vuotta täyttäneiltä käyntihaastatteluina ja 5 -vuotiailta joko verkko- tai postikyselyinä Kaikkiaan tutkimukseen osallistui 55 henkeä
Sisällys Digitaalisten pelien pelaaminen nelinkertaistunut 5 vuodessa5 Yksin pelattavat tietokonepelit ja mobiilipelit suosituimmat pelityypit5 Mobiilipelit suosittuja lasten ja naisten keskuudessa6 Lähes kaikki -vuotiaat pojat pelaavat digitaalisia pelejä säännöllisesti6 Harva harrastaa kilpapelaamista 5 pelaavat rahapelejä verkossa kolme kertaa niin paljon kuin naiset Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko Konsoli-, mobiili- tai tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (, 00, 0) % Liitetaulukko Konsoli-, mobiili- tai tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (, 00, 0) % Liitetaulukko Tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (, 00, 0) % Liitetaulukko Tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (, 00, 0) % Liitetaulukko 5 Konsolipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (00, 0) % Liitetaulukko 6 Konsolipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (00, 0) % 5 Liitetaulukko Mobiilipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % 6 Liitetaulukko Mobiilipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 6 Liitetaulukko Yksin pelattavien tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Yksin pelattavien tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Selainpelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Selainpelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Oppimispelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Oppimispelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko 5 Verkkomoninpelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (00, 0) % 0 Liitetaulukko 6 Verkkomoninpelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (00, 0) % Liitetaulukko Verkkoroolipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Verkkoroolipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Harrastanut kilpapelaamista (esports), vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko 0 Harrastanut kilpapelaamista (esports), 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Antanut palautetta tai ollut kehittämässä peliä, vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Antanut palautetta tai ollut kehittämässä peliä, 5 vuotta täyttäneet (0) % Liitetaulukko Verkkorahapelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 Kuviot Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran vuodessa, %5 Kuvio Digitaalisten pelien pelaamisen useus 0, vuotta täyttäneet, %6 Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran kuussa pelityypeittäin 0, %6 Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran kuussa, %
Kuvio 5 Verkkorahapelien pelaaminen vähintään kerran kuussa 0, 5 vuotta täyttäneet, % Laatuseloste: Vapaa-ajan osallistuminen 06
Digitaalisten pelien pelaaminen nelinkertaistunut 5 vuodessa Digitaalisten pelien pelaaminen on yleistä koko väestössä Vaikka -vuotiaat pojat ovat yhä aktiivisimmat pelaajat, digipelaaminen ei ole enää vain lasten- tai nuorisokulttuuria Ainakin kerran vuodessa digitaalisia pelejä pelasi yli puolet (55 %) kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä Osuus on nelinkertaistunut -luvun alusta ( %) Samaan aikaan vähintään kerran kuussa pelaavien mediaani-ikä on noussut vuodesta 5 vuoteen Pelaamisen kasvu on ollut suurinta yli -vuotiaiden keskuudessa Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran vuodessa, % Yksin pelattavat tietokonepelit ja mobiilipelit suosituimmat pelityypit Yksin pelattavat tietokonepelit, esimerkiksi Pasianssi, ovat pitäneet pintansa yllättävänkin hyvin, mutta mobiilipelit, kuten Pokémon Go, haastavat perinteisten tietokonepelien asemaa suosituimpana säännöllisesti pelattavana pelityyppinä Mobiililaitteiden käytön yleistyminen on yksi syy siihen, miksi pelaaminen on laajentunut pelaajien ydinjoukon lisäksi muuhun väestöön Tietokoneiden yleistyminen vanhemmissa ikäryhmissä on omalta osaltaan ylläpitänyt yksin pelattavien tietokonepelien suosiota Yksin pelattavat tietokonepelit, mobiilipelit ja konsolipelit olivat suosituimmat säännöllisesti eli vähintään kerran kuussa pelattavat pelityypit Päivittäin eniten pelattiin kuitenkin mobiilipelejä Verkkoroolipelien pelaaminen on suhteellisen harvinaista, vähintään kerran kuussa niitä pelasi kuusi ja vähintään kerran vuodessa kahdeksan prosenttia kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä Verkkomoninpelien, esimerkiksi World of Warcraft, suosio on pysynyt ennallaan 000-luvun alusta, vähintään kerran vuodessa niitä pelasi noin prosenttia väestöstä 5
Kuvio Digitaalisten pelien pelaamisen useus 0, vuotta täyttäneet, % Mobiilipelit suosittuja lasten ja naisten keskuudessa Mobiilipelit ovat suosittuja alle 5-vuotiaiden keskuudessa Mobiilipelit olivat suosituin pelityyppi vähintään kerran kuussa pelaavien alle 5-vuotiaiden naisten sekä tyttöjen ja poikien keskuudessa Konsolipelien pelaaminen keskittyy alle 0-vuotiaisiin poikiin ja nuoriin miehiin Yksin pelattavat tietokonepelit olivat puolestaan suosituin pelityyppi vanhemmissa ikäryhmissä Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran kuussa pelityypeittäin 0, % Lähes kaikki -vuotiaat pojat pelaavat digitaalisia pelejä säännöllisesti Vähintään kerran kuussa digitaalisia pelejä pelasi prosenttia kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä pelasivat digitaalisia pelejä edelleen enemmän kuin naiset Vähintään kerran kuussa digitaalisia pelejä pelasi lähes puolet ( %) miehistä ja reilu kolmannes naisista (5 %) Lähes kaikki ( %) -vuotiaat pojat pelasivat digitaalisia pelejä vähintään kerran kuussa 6
Kuvio Digitaalisten pelien pelaaminen vähintään kerran kuussa, % Harva harrastaa kilpapelaamista Kilpapelaamista (esports) oli harrastanut vain kolme prosenttia kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä Miehistä viisi prosenttia ja naisista ainoastaan joka sadas oli harrastanut kilpapelaamista Yleisintä kilpapelaaminen oli alle 0-vuotiaiden poikien ja nuorten miesten keskuudessa (6 %) Melkein joka kymmenes ( %) oli antanut palautetta pelin toimivuudesta tai ollut muuten kehittämässä jotain peliä Miehistä näin oli toiminut ja naisista neljä prosenttia Yleisintä kehittäminen tai palautteen antaminen oli pelaajien ydinjoukon, poikien ja nuorten miesten keskuudessa Lähes 0 prosenttia ( %) 5 -vuotiaista pojista ja miehistä sekä neljännes -vuotiaista pojista oli antanut palautetta pelin toimivuudesta tai ollut muuten kehittämässä jotain peliä 5 pelaavat rahapelejä verkossa kolme kertaa niin paljon kuin naiset Vähintään kerran kuussa verkkorahapelejä, kuten nettipokeria, pelasi prosenttia 5 vuotta täyttäneestä väestöstä Miehistä huomattavasti useampi ( %) pelasi rahapelejä verkossa kuin naisista (6 %) Sosioekonomisista ryhmistä verkkorahapelejä pelasivat eniten työntekijät ja alemmat toimihenkilöt Säännöllinen pelaaminen oli yleisintä kuitenkin alempien toimihenkilöiden keskuudessa sekä miehillä että naisilla Alemmista toimihenkilömiehistä noin kolmannes ( %) pelasi verkkorahapelejä vähintään kerran kuussa Alemmista toimihenkilönaisista puolestaan noin joka kymmenes ( %) pelasi säännöllisesti verkkorahapelejä Kuvio 5 Verkkorahapelien pelaaminen vähintään kerran kuussa 0, 5 vuotta täyttäneet, %
Liitetaulukot Liitetaulukko Konsoli-, mobiili- tai tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (, 00, 0) % vuotta täyttäneet Sukupuolet yhteensä 00 6 55 0 55 5 55 00 5 55 6 0 5 0 00 66 6 0 65 Ikäryhmä I yhteensä 00 6 55 0 55 5 55 - vuotta 56 00 0 0 0 5- vuotta 5 65 00 0 0- vuotta 5 00 66 0 5- vuotta 60 00 55 5 0 5 5 5- vuotta 00 5 55 0 65 5 5-5 vuotta 6 00 6 5 0 5 5 55-6 vuotta 00 6 0 6 65- vuotta 0 0 00 0 6 5- vuotta 0 ) 5 00 5 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 00 0 6 6 56
vuotta täyttäneet Suuren murroksen sukupolvi (s -) Lähiösukupolvi (s -5) Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) Mediasukupolvi (s -) Nettisukupolvi (s 0-) 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 0 5 5 60 5 0 0 6 6 56 55 6 0 0 5 5 5 55 66 6 0 Uuden murroksen ) sukupolvi (s -) 00 0 Uusi sukupolvi (s 000-) Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat 00 0 00 0 00 0 00 0 Pääkaupunkiseutu Muu Uusimaa Etelä-Suomi () Länsi-Suomi () Pohjois- ja Itä-Suomi () 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 6 5 0 5 5 6 6 60 0 5 5 5 ) Tieto on epälooginen esitettäväksi 5 60 6 6 5 56 6 6 0 60 6 6 0 5 566 0 6 6 5 5 00 55 60 0 5 6 65
Liitetaulukko Konsoli-, mobiili- tai tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (, 00, 0) % 5 vuotta täyttäneet Sukupuolet yhteensä 00 6 6 05 5 0 5 65 00 5 5 0 5 6 00 0 0 60 0 5 6 Yrittäjä (0-) 0 00 6 0 5 5 Ylempi toimihenkilö () 00 5 0 6 Alempi toimihenkilö () 00 5 56 0 6 6 Työntekijä (-5) 5 00 5 55 0 5 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 00 0 6 Työtön () 00 0 60 5 0 5 Opiskelija tai koululainen () 00 5 5 55 00 0 5 5 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 00 0 5 6 5
Liitetaulukko Tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (, 00, 0) % vuotta täyttäneet Sukupuolet yhteensä 00 66 55 0 5 55 00 6 6 0 5 0 00 6 6 0 5 65 Ikäryhmä I yhteensä 00 66 55 0 5 55 - vuotta 56 00 6 0 0 6 0 5- vuotta 5 65 00 6 0 0- vuotta 5 00 5 0 5- vuotta 60 00 56 0 5- vuotta 00 6 6 55 0 6 5-5 vuotta 6 00 6 5 0 5 5 55-6 vuotta 00 6 0 6 65- vuotta 0 ) 0 00 0 6 5- vuotta 0 5 00 5 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 00 0 5 5 6 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 00 0 5
vuotta täyttäneet Lähiösukupolvi (s -5) Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) Mediasukupolvi (s -) Nettisukupolvi (s 0-) 00 0 00 0 00 0 00 0 6 6 5 5 6 6 6 56 6 5 5 5 55 66 6 0 Uuden murroksen ) sukupolvi (s -) 00 0 Uusi sukupolvi (s 000-) Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat 00 0 00 0 00 0 00 0 Pääkaupunkiseutu Muu Uusimaa Etelä-Suomi () Länsi-Suomi () Pohjois- ja Itä-Suomi () 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 5 5 5 56 5 6 5 5 5 5 5 ) Tieto on epälooginen esitettäväksi 5 5 65 6 6 5 6 6 6 65 6 6 0 5 566 0 6 6 5 5 00 55 60 0 5 6 65
Liitetaulukko Tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (, 00, 0) % 5 vuotta täyttäneet Sukupuolet yhteensä 00 6 05 5 0 65 00 5 65 5 0 55 5 6 00 60 0 6 5 6 Yrittäjä (0-) 0 00 5 5 0 5 55 5 Ylempi toimihenkilö () 00 6 0 60 0 Alempi toimihenkilö () 00 6 6 56 0 5 6 Työntekijä (-5) 5 00 55 0 5 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 00 0 6 Työtön () 00 6 5 0 5 Opiskelija tai koululainen () 00 6 55 00 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 00 0 6 6 5 5
Liitetaulukko 5 Konsolipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (00, 0) % vuotta täyttäneet 00 55 0 55 00 6 0 0 0 00 6 0 6 65 Ikäryhmä I yhteensä 00 55 0 55 - vuotta 00 5 0 0 6 0 5- vuotta 00 5 55 0 5 0- vuotta 00 6 0 5 5- vuotta 00 0 6 5- vuotta 00 55 0 6 5-5 vuotta 00 5 5 5 0 5 55-6 vuotta 00 6 0 65- vuotta 00 0 5- vuotta 00 5 0 0 ) 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 00 6 0 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 00 5 0 0 Lähiösukupolvi (s -5) 00 5 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 00 0 6 55 Mediasukupolvi (s -) 00 5 5 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 00 6 5 0 0 66 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 00 5 0 Uusi sukupolvi (s 000-) 00 ) 0 66 Kaupunkimaiset kunnat 00 6 0 0 Taajaan asutut kunnat 00 566 0
vuotta täyttäneet Maaseutumaiset kunnat Pääkaupunkiseutu Muu Uusimaa Etelä-Suomi () Länsi-Suomi () Pohjois- ja Itä-Suomi () 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä ) Tieto on epälooginen esitettäväksi 5 6 5 5 5 0 5 5 5 5 0 0 6 5 5 00 55 60 0 6 65 Liitetaulukko 6 Konsolipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (00, 0) % 5 vuotta täyttäneet 00 6 5 0 65 00 0 0 5 0 6 00 60 0 6 Yrittäjä (0-) 00 0 5 Ylempi toimihenkilö () 00 0 Alempi toimihenkilö () 00 56 0 0 0 6 Työntekijä (-5) 00 55 0 6 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 00 6 0 Työtön () 00 5 0 Opiskelija tai koululainen () 00 6 00 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 00 5 0 5
Liitetaulukko Mobiilipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 55 0 6 0 6 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 55 - vuotta 0 0 5- vuotta 0 0- vuotta 0 55 5 5- vuotta 0 56 5- vuotta 0 6 5-5 vuotta 0 5 55-6 vuotta 0 5 5 65- vuotta 0 5- vuotta 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 5 5 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 5 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 5 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 Kaupunkimaiset kunnat 0 Taajaan asutut kunnat 0 Maaseutumaiset kunnat 0 Pääkaupunkiseutu 0 6 Muu Uusimaa 0 6 5 Etelä-Suomi () 0 5 5 55 Länsi-Suomi () 0 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 6 65 Liitetaulukko Mobiilipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 6 65 0 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 5 65 Alempi toimihenkilö () 0 6 6 Työntekijä (-5) 0 5 5 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 6 Työtön () 0 6 Opiskelija tai koululainen () 0 60 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0 5 5 6
Liitetaulukko Yksin pelattavien tietokonepelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 6 6 55 0 5 0 0 0 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 6 6 55 - vuotta 0 5 0 5- vuotta 0 5 0- vuotta 0 5 5- vuotta 0 6 5 5- vuotta 0 0 60 5-5 vuotta 0 6 5 55-6 vuotta 0 65- vuotta 0 6 5- vuotta 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 6 Lähiösukupolvi (s -5) 0 0 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 0 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 5 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 5 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 5 6 Kaupunkimaiset kunnat 0 6 Taajaan asutut kunnat 0 5 65 Maaseutumaiset kunnat 0 Pääkaupunkiseutu 0 6 Muu Uusimaa 0 6 5 Etelä-Suomi () 0 5 65 55 Länsi-Suomi () 0 5 65 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 66 65 Liitetaulukko Yksin pelattavien tietokonepelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 5 65 65 0 5 0 6 Yrittäjä (0-) 0 6 5 Ylempi toimihenkilö () 0 6 Alempi toimihenkilö () 0 6 6 Työntekijä (-5) 0 6 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 Työtön () 0 5 Opiskelija tai koululainen () 0 55 5 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0
Liitetaulukko Selainpelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 5 5 55 0 0 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 5 5 55 - vuotta 0 5 0 5- vuotta 0 5 0- vuotta 0 0 60 5- vuotta 0 6 5- vuotta 0 6 5-5 vuotta 0 6 5 55-6 vuotta 0 6 65- vuotta 0 5- vuotta 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 6 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 6 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 6 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 0 60 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 5 Kaupunkimaiset kunnat 0 Taajaan asutut kunnat 0 5 5 Maaseutumaiset kunnat 0 Pääkaupunkiseutu 0 Muu Uusimaa 0 5 Etelä-Suomi () 0 6 55 Länsi-Suomi () 0 6 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 5 5 65 Liitetaulukko Selainpelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 6 65 0 6 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 0 0 Alempi toimihenkilö () 0 6 6 Työntekijä (-5) 0 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 Työtön () 0 6 Opiskelija tai koululainen () 0 5 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0
Liitetaulukko Oppimispelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 55 0 0 0 0 6 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 55 - vuotta 0 6 0 5- vuotta 0 6 0- vuotta 0 5- vuotta 0 5- vuotta 0 5-5 vuotta 0 6 5 55-6 vuotta 0 65- vuotta 0 6 5- vuotta 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 0 ) 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 55 5 Kaupunkimaiset kunnat 0 Taajaan asutut kunnat 0 5 5 Maaseutumaiset kunnat 0 5 5 Pääkaupunkiseutu 0 Muu Uusimaa 0 0 0 5 Etelä-Suomi () 0 6 55 Länsi-Suomi () 0 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 65 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä Liitetaulukko Oppimispelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 5 5 65 0 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 Alempi toimihenkilö () 0 6 Työntekijä (-5) 0 5 5 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 6 Työtön () 0 6 Opiskelija tai koululainen () 0 6 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0 6
Liitetaulukko 5 Verkkomoninpelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (00, 0) % vuotta täyttäneet 00 5 5 55 0 6 55 00 6 0 6 00 6 0 5 5 65 Ikäryhmä I yhteensä 00 5 5 55 0 6 55 - vuotta 00 0 0 0 5- vuotta 00 5 0 5 0- vuotta 00 0 6 5- vuotta 00 0 5- vuotta 00 55 0 5-5 vuotta 00 5 0 6 5 55-6 vuotta 00 5 5 6 0 65- vuotta 00 0 5- vuotta 00 - ) 5 0 0 ) 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 00 6 0 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 00 6 5 0 Lähiösukupolvi (s -5) 00 5 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 00 0 55 Mediasukupolvi (s -) 00 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 00 5 0 0 0 0 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 00 0 6 Uusi sukupolvi (s 000-) 00 ) 0 5 Kaupunkimaiset kunnat 00 6 0 0 6 Taajaan asutut kunnat 00 6 566 0 0
vuotta täyttäneet Maaseutumaiset kunnat Pääkaupunkiseutu Muu Uusimaa Etelä-Suomi () Länsi-Suomi () Pohjois- ja Itä-Suomi () ) Ei yhtään 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 00 0 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä ) Tieto on epälooginen esitettäväksi 5 5 5 5 5 6 5 5 6 6 5 5 5 0 6 5 5 00 55 60 0 6 65 Liitetaulukko 6 Verkkomoninpelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (00, 0) % 5 vuotta täyttäneet 00 5 0 65 00 5 5 5 0 0 0 00 60 0 6 6 Yrittäjä (0-) 00 6 0 5 5 5 Ylempi toimihenkilö () 00 0 Alempi toimihenkilö () 00 56 0 6 Työntekijä (-5) 00 55 0 6 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 00 6 0 Työtön () 00 5 0 Opiskelija tai koululainen () 00 5 00 0 6 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 00 5 5 5 0
Liitetaulukko Verkkoroolipelien pelaaminen kk aikana, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 55 0 6 0 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 55 - vuotta 0 0 5- vuotta 0 6 0- vuotta 0 5- vuotta 0 5- vuotta 0 6 5-5 vuotta 0 5 55-6 vuotta 0 0 ) 65- vuotta 0 5- vuotta 0 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 5 5 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 6 Kaupunkimaiset kunnat 0 Taajaan asutut kunnat 0 Maaseutumaiset kunnat 0 5 5 Pääkaupunkiseutu 0 Muu Uusimaa 0 5 Etelä-Suomi () 0 55 Länsi-Suomi () 0 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 65 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä Liitetaulukko Verkkoroolipelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 65 0 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 6 Alempi toimihenkilö () 0 6 6 Työntekijä (-5) 0 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 Työtön () 0 5 5 Opiskelija tai koululainen () 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0 6
Liitetaulukko Harrastanut kilpapelaamista (esports), vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 55 0 5 5 0 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 55 - vuotta 0 0 5- vuotta 0 0- vuotta 0 5 5 5- vuotta 0 5 5 5- vuotta 0 5-5 vuotta 0 5 55-6 vuotta 0 65- vuotta 0 5- vuotta 0 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0 56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 6 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 6 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 Kaupunkimaiset kunnat 0 6 Taajaan asutut kunnat 0 Maaseutumaiset kunnat 0 Pääkaupunkiseutu 0 6 Muu Uusimaa 0 5 Etelä-Suomi () 0 55 Länsi-Suomi () 0 6 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 65 Liitetaulukko 0 Harrastanut kilpapelaamista (esports), 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 65 0 6 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 Alempi toimihenkilö () 0 6 Työntekijä (-5) 0 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 Työtön () 0 5 5 Opiskelija tai koululainen () 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0 6
Liitetaulukko Antanut palautetta tai ollut kehittämässä peliä, vuotta täyttäneet (0) % vuotta täyttäneet 0 55 0 6 0 6 65 Ikäryhmä I yhteensä 0 55 - vuotta 0 0 0 0 5- vuotta 0 0- vuotta 0 5- vuotta 0 5- vuotta 0 5-5 vuotta 0 5 55-6 vuotta 0 0 ) 65- vuotta 0 5- vuotta 0 - ) 05 Sotien ja pulan sukupolvi (s -) 0-56 Suuren murroksen sukupolvi (s -) 0 0 Lähiösukupolvi (s -5) 0 0 Hyvinvoinnin sukupolvi (s 60-6) 0 55 Mediasukupolvi (s -) 0 6 Nettisukupolvi (s 0-) 0 6 Uuden murroksen sukupolvi (s -) 0 Uusi sukupolvi (s 000-) 0 6 Kaupunkimaiset kunnat 0 Taajaan asutut kunnat 0 6 Maaseutumaiset kunnat 0 6 Pääkaupunkiseutu 0 Muu Uusimaa 0 5 Etelä-Suomi () 0 55 Länsi-Suomi () 0 0 Pohjois- ja Itä-Suomi () 0 65 ) Suure on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä ) Ei yhtään Liitetaulukko Antanut palautetta tai ollut kehittämässä peliä, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 65 0 0 6 Yrittäjä (0-) 0 6 5 Ylempi toimihenkilö () 0 Alempi toimihenkilö () 0 6 Työntekijä (-5) 0 6 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 Työtön () 0 Opiskelija tai koululainen () 0 6 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0
Liitetaulukko Verkkorahapelien pelaaminen kk aikana, 5 vuotta täyttäneet (0) % 5 vuotta täyttäneet 0 65 0 0 6 Yrittäjä (0-) 0 5 Ylempi toimihenkilö () 0 6 Alempi toimihenkilö () 0 6 Työntekijä (-5) 0 6 Eläkkeellä tai pitkäaikaissairas (6) 0 6 Työtön () 0 Opiskelija tai koululainen () 0 6 Omaa kotitaloutta hoitava tai muu () 0 6 5
Laatuseloste: Vapaa-ajan osallistuminen 0 Tilastotietojen relevanssi Vapaa-aikatutkimus on Suomessa vakituisesti asuvaa vuotta täyttänyttä väestöä edustava otostutkimus Tutkimuksessa selvitetään väestön vapaa-ajan toimintaa, harrastuksia ja yhteiskunnallista ja muuta osallistumista sekä näiden kehitystä Tutkimuksella saadaan lisäksi tietoa mm työn ja vapaa-ajan suhteesta, sosiaalisista suhteista ja eri elämänpiirien tärkeydestä Tutkimuksen kohteena on ansiotyön ja muodollisen koulutuksen ulkopuolinen arki: miten ihmiset kokevat arkensa ja miten arki on mahdollisesti muuttunut Vapaa-aikatutkimus kuuluu Tilastokeskuksen omiin elinoloja eri näkökulmista kartoittaviin tutkimuksiin Osarahoittajina vuoden 0 tutkimuksessa ovat olleet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Espoon kaupunki Vapaa-aikatutkimuksia on tehty vuosina,,, 00 ja 0 Vuoden 0 tiedot on kerätty 5 -vuotiaiden osalta verkko- ja postikyselyn yhdistelmällä -vuotiailla ja 5 vuotta täyttäneillä menetelmänä on ollut käyntihaastattelu Aiempina vuosina tiedonkeruumenetelmänä on ollut kaikissa ikäryhmissä käyntihaastattelu Tiedot kerätään vapaaehtoisuuteen perustuen Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Otanta-asetelman määrittely ja ositus Tutkimuksen tavoiteperusjoukkoon kuuluivat kaikki vuotta täyttäneet Suomessa asuvat pois lukien laitosväestö Tiedonkeruun otanta-asetelma oli ikäryhmän ja asuinalueen suhteen ositettu systemaattinen satunnaisotanta Alueosituksen tarve perustui Espoon kaupungille toimitettavan 0 hengen lisäotoksen tilaukseen, joka leikkaa tiedonkeruumenetelmän suhteen tehdyn ikäosituksen Perusjoukko jaettiin kahteen alue- ja kolmeen ikäositteeseen, joiden leikkauksesta syntyy tiedonkeruun kuusi ositetta seuraavasti: Osite : -vuotiaat, kotikunta Espoo Osite : -vuotiaat, kotikunta muu Suomi Osite : 5 -vuotiaat, kotikunta Espoo Osite : 5 -vuotiaat, muu Suomi Osite 5: 5 vuotta täyttäneet, kotikunta Espoo Osite 6: 5 vuotta täyttäneet, muu Suomi Otos poimittiin satunnaisotantana Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta Tutkimuksen otoskoko oli yhteensä 5 henkilöä, joista 0 kuului Espoon lisäotokseen Otos poimittiin ositteittain käyttäen systemaattista satunnaisotantaa pysyvän asuinpaikkatunnuksen mukaan lajitellusta perusjoukosta Menetelmä tuottaa tarkasti väestön aluejakaumaa noudattavan otoksen Lisäksi tarkistettiin, ettei samasta asuntokunnasta ole osunut useampia kohdehenkilöitä otokseen Tiedonkeruumenetelmät Tiedonkeruu toteutettiin pääotokselle (ositteet ja ) verkko- ja postikyselyn yhdistelmänä Vanhimpien ikäositteiden (nk senioriositteet 5 ja 6) sekä alle 5-vuotiaiden lasten (ositteet ja ) tiedonkeruu toteutettiin käyntihaastatteluna, johon pyydettiin lisäksi tutkittavien lasten vanhempien suostumus Kaikille otokseen valituille (lasten kohdalla heidän vanhemmilleen) lähetettiin kirje (suomeksi tai ruotsiksi), jossa kerrottiin tutkimuksesta ja annettiin ohjeet verkkokyselyyn vastaamiseen sekä henkilökohtaiset tunnukset lomakkeelle pääsyä varten Mukana oli myös esite, jossa kerrottiin tarkemmin tutkittavasta ilmiöalueesta ja vastaamisen tärkeydestä Lisämotivointina käytettiin tutkimuksesta kertovia motivointivideoita Neljä viikkoa myöhemmin vielä vastaamattomille tarjottiin verkkovastaamisen ohella mahdollisuutta täyttää kyselylomake paperisena Vastaamisaika päättyi tammikuun lopussa -vuotiaille ja 5 vuotta täyttäneille toteutetut 6
käyntihaastattelut ajoittuivat lokakuusta 0 tammikuun 0 loppuun Käyntihaastattelut toteutettiin suomeksi, ruotsiksi ja tarvittaessa englanniksi Myös verkossa oli mahdollista vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Sen sijaan paperilomakkeella saattoi vastata vain suomeksi ja ruotsiksi Tietojen luotettavuus ja tarkkuus Otantatutkimuksissa ilmenee aina satunnaisvaihtelua, jota kutsutaan otantavirheeksi ja joka aiheutuu otoskokoon liittyvistä rajoituksista Tilaston luotettavuuden arviointiin käytettäviä keskeisiä mittareita ovat keskivirhe ja siitä johdettu luottamusväli eli virhemarginaali Otantatutkimusten tuloksien edustavuutta heikentää myös vastauskato Vastauskadon vaikutusta korjataan painokertoimilla, jolloin pyritään siihen, että estimaatit olisivat mahdollisimman virheettömiä Taulukko Esimerkkejä vapaa-aikatutkimuksen 0 keskivirheistä ja luottamusväleistä: Antanut palautetta tai ollut kehittämässä peliä Kaikki yhteensä Ikä - 5-5- 5-6 65+ Estimaatti, prosenttia,6,6, 0,,,6, 0, Keskivirhe, %-yksikköä 0, 0, 0,,,,0 0, 0, 5 % luottamusvälin alaraja, prosenttia,,, 6, 0,, 0, 0, 5 % luottamusvälin yläraja, prosenttia, 5,0,,, 5,6, 0,5 Taulukko Esimerkkejä vapaa-aikatutkimuksen 0 keskivirheistä ja luottamusväleistä: Harrastanut kilpapelaamista (esports) Kaikki yhteensä Ikä - 5-5- 5-6 65+ Estimaatti, prosenttia, 5,,,0,, 0, 0, Keskivirhe, %-yksikköä 0, 0, 0,,, 0,6 0, 0, 5 % luottamusvälin alaraja, prosenttia,6, 0,, 5,, 5 % luottamusvälin yläraja, prosenttia Vapaa-aikatutkimuksen vastausosuus oli tiedonkeruun aikana havaitun ylipeiton poistamisen jälkeen 5, prosenttia Vastausosuus ositteittain on esitetty taulukossa Taulukko osoittaa selvästi, että haastattelutiedonkeruun vastausosuus oli suurempi kuin pääotoksessa käytetyn yhdistelmätiedonkeruun: 5 vs prosenttia 0, 0,,6 6,,,, 5,0,,
Taulukko Vapaa-aikatutkimuksen 0 vastausosuudet ositteittain, % Osite Espoo, --vuotiaat Muu maa, --vuotiaat Espoo, 5--vuotiaat Muu maa, 5--vuotiaat Espoo, 5 vuotta täyttäneet Muu maa, 5 vuotta täyttäneet Kaikki Vastannut 5 6 6 5 Otoskoko 66 6 555 5 vastasivat selvästi aktiivisemmin kuin miehet vanhimpia ikäryhmiä lukuun ottamatta Pääotoksessa miesten vastausaktiivisuus vaihteli lisäksi voimakkaammin koulutusasteen suhteen kuin naisten Erityisesti nuorimpien ikäryhmien naisten ja miesten välillä oli hyvin suuri ero vastausaktiivisuudessa kaikissa koulutusasteen luokissa Myös lapsiotoksessa tytöt osallistuvat tutkimukseen poikia aktiivisemmin Ainoastaan senioriotoksessa miehet osallistuivat tutkimukseen naisia aktiivisemmin Kyselyyn vastattiin joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi Suomen- ja ruotsinkielisten välillä ei ollut nähtävissä eroja vastausasteissa, mutta muun kieliset vastaajat osallistuivat tutkimukseen selvästi muita heikommin Äidinkieli ei sen sijaan juuri selittänyt verkkovastaamisen suosiota Asuntokunnan koon mukaan tarkasteltuna kahden hengen kotitaloudet vastasivat selvästi muita paremmin, joskin ikään ja lapsilukuun liittyviä sekoittavia tekijöitä on tässä tarkastelussa varmasti paljon Asuntokunnan koon itsenäistä vaikutusta vastausaktiivisuuteen tulisikin siten arvioida ensisijaisesti malliperusteisesti Alueellisesti tarkasteltuna maaseutumaisissa kunnissa osallistuttiin muita hieman ahkerimmin kaikissa tiedonkeruuositteissa Koulutustaustaa voidaan tarkastella tutkintorekisterin tietojen perusteella Tutkijakoulutuksen ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet näyttäisivät vastanneen tutkimukseen vähemmän koulutetumpia huomattavasti innokkaammin Koulutusaste selittää vastausaktiivisuuden lisäksi myös verkkovastaamisen suosiota vastanneiden osajoukon sisällä Luonnontieteiden alojen tutkinnon suorittaneet vastasivat netissä ahkerimmin, ja humanististen, yhteiskuntatieteellisten ja kaupallisten tutkintojen haltijat toiseksi eniten Tutkimusaineiston painotus jakautuu kahteen osaan Ensimmäisen vaihteen painotus huomioi tutkimuksen otanta-asetelman ja toinen puolestaan vastauskadon kunkin ositteen sisällä Ositekohtainen vastauskadon painotus perustuu kalibrointimenetelmään Painojen kalibroinnissa tutkimusaineistosta estimoidut valittujen muuttujien jakaumat pakotetaan vastaamaan perusjoukon jakaumia Menetelmällä pyritään pienentämään vastauskadon aiheuttamaa harhaa sekä tehostamaan estimointia Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Vapaa-aikatutkimus tehdään noin vuoden välein Vuoden 0 tiedot on kerätty 0 0 5 Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys Vapaa-aikatutkimuksen tietoja julkaistaan Tilastokeskuksen internet-sivuilla julkistusjärjestelmässä, tietokantataulukkoina ja artikkeleina Vapaa-aikatutkimuksen tietoja ei luovuteta tunnistettavassa muodossa Tilastokeskuksen ulkopuolelle (Tilastolaki 0/00, Henkilötietolaki 5/) Tilastokeskuksen Tutkijapalvelut tarjoaa yksikkötason aineistoja (eli mikroaineistoja) tieteellisiin tutkimuksiin ja tilastollisiin selvityksiin ainoastaan erillisen käyttölupapäätöksen perusteella ja tunnistetiedot poistettuna
6 Tilastojen vertailukelpoisuus Vapaa-aikatutkimuksen tiedoista on olemassa vertailukelpoiset aikasarja-aineistot vuosilta 0 Lisäksi tietoja on verrattu soveltuvin osin ajankäyttötutkimuksen tietoihin Tietoja verratessa on otettava huomioon erot tiedonkeruumenetelmissä ja kysymyksenasetteluissa Selkeys ja yhtenäisyys Verrattaessa vapaa-aikatutkimuksen tietoja muihin vastaaviin tietoihin on otettava huomioon erot tietojen keruissa Puhtaita vertailuasetelmia kyetään tekemään harvoin Kysymysten sanamuotoja koskevaa tutkimusta on olemassa kohtalaisen runsaasti Tutkimuksissa on tehty havaintoja surveyn herkästä luonteesta: pienetkin muutokset sanamuodoissa ja vastausluokissa saavat aikaan joskus huomattaviakin eroja vastausjakaumissa Tämä tulee ottaa huomioon tulosten raportoinnissa ja tiedon käytössä Tasoa koskevia tietoja tulkitessa eri tutkimukset voivat haarukoida tutkimuksen kohteena olevan ilmiön tasoa, mutta faktamaista tiedon käyttöä tulisi välttää
Elinolot 0 Lisätietoja Juha Haaramo Riitta Hanifi Hannu Pääkkönen Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma 0 55 666 0 55 6 0 55 vapaa-aika@tilastokeskusfi wwwtilastokeskusfi Lähde: Vapaa-ajan osallistuminen, Tilastokeskus Asiakaspalaute: wwwtilastokeskusfi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh 0 55 0 wwwtilastokeskusfi Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh 00 05 asiakaspalvelupublishing@editafi wwweditapublishingfi ISSN 6-0 = Suomen virallinen tilasto ISBN ISBN -5--6-5 (pdf)