Esittäytyminen Vorstellungen Tehtävän kohderyhmä saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen ja saksalainen oppilas tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa oltuaan sähköpostiyhteydessä. Aihepiireinä ovat esitellä itsensä ja kertoa perhettä koskevista asioista. Ennen tehtävää on harjoiteltu kysymysten tekemistä, omistusmuotoja ja opeteltu perhesanaston hallintaa. 1
Tehtävän tavoitteet Viestinnälliset ja kielelliset tavoitteet - tervehtiminen - esittäytyminen - pienistä perhettä koskevista asioista kertominen - kysymysten tekeminen - tilannekohtainen reagointi - omistusmuotojen hallinta - perhesanaston hallinta Kulttuuriin ja kieleen liittyvät tavoitteet - teitittelyn tärkeyden esille tuominen - kättelemisen tärkeyden esille tuominen 2
Tehtävän edellyttämä taitotaso A1, B1, C1 Tehtävän harjoittamat kielitaidon osa-alueet Tehtävä harjoittaa erityisesti puhumista ja sen lisäksi kirjoittamista. 3
Tehtävän ohjeistus opettajalle Oppilaiden ryhmäyttäminen oppilaat työskentelevät ensin 3 4 oppilaan ryhmissä, jälkimmäisessä tehtävässä oppilaat muodostavat 2 oppilaan ryhmiä Tehtävän suorittamiseen tarvittava aika 30 min Oppilailta vaadittavan tuotoksen kuvaus oppilaat tekevät ryhmäkeskusteluja; kirjallinen työ on joko tekstiviesti, facebook-viesti tai päiväkirjaote 4
Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Tilanne: Koululuokka on kirjoitellut sähköpostia saksalaisen luokan kanssa. Nyt osa luokan oppilaista tulee käymään suomalaisessa koulussa ja majoittuu suomalaisten oppilaiden koteihin. Bussi saapuu koulun pihalle. Oppilaat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Muodostakaa 3 4 oppilaan ryhmiä (saksalainen oppilas, suomalainen oppilas, vanhempi + joku muu esim. mummu, paras kaveri, koira jne.). 5
Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Suunnitelkaa ja toteuttakaa ryhmissä kolme keskustelutilannetta, jotka syntyvät siinä ajassa kun vieraat purkautuvat bussista ja ovat päässeet isäntäperheidensä luo. Toteuttakaa keskustelu, jossa oppilaat - tervehtivät toisiaan - esittelevät itsensä ja muun mukana olevan kotiväen - tiedustelevat bussimatkan tapahtumista - kyselevät vieraan vointia pitkän matkan jälkeen - puhuvat vielä ainakin kahdesta muusta aiheesta 6
7 Tehtävänanto oppilaille Esittäytyminen Jatkakaa vielä keskustelua 2 oppilaan ryhmissä: -saksalainen vieras soittaa kotiin ensimmäisen illan jälkeen ja kertoo nopeasti kuulumiset; isä vastaa puhelimeen -saksalainen vieras huomaa unohtaneensa kännykkänsä laturin kotiin ja pyytää apua isäntäoppilaalta -saksalainen vieras antaa isäntäoppilaalle mukanaan tuomansa omaa kotikaupunkiaan esittelevät lahjat ja kertoo niistä Kirjallinen kotitehtävä: Eläydy saksalaisen nuoren rooliin ja valitse alla olevista tehtävistä jompikumpi. -kirjoita tekstiviesti, facebook-viesti tai sähköpostiviesti esim. kotiin, kaverillesi tai koirallesi Saksaan ja ilmoita päässeesi perille Suomeen ja kerro myös ensivaikutelmistasi suomalaisesta perheestä -kirjoita päiväkirjaasi, miten suomalainen perhe otti sinut vastaan
Vorstellungen 8Schülerhinweis Lage: Die Schüler in einer finnischen Schule haben mit einigen Schülern aus einer Partnerschule in Deutschland E-Mail-Briefe ausgetauscht. Jetzt kommen einige von ihnen zu der finnischen Schule zu Besuch. Die Gäste übernachten bei den finnischen Schülern. Der Bus kommt auf dem Schulhof an. Die Schüler treffen sich zum ersten Mal. Gründet Gruppen von 3 4 Schülern (ein deutscher Schüler, ein finnischer Schüler, die Mutter, der Vater, vielleicht die Oma, der beste Freund, der Hund usw.).
Vorstellungen 9Schülerhinweis Gebt drei Sprechbeispiele, die dazwischen entstehen, wenn die Schüler aus dem Bus steigen und wieder bei den finnischen Schülern zu Hause, den Gastfamilien sind. Zeigt Sprechsituationen, wo die Schüler - sich gegenseitig begrüßen - sich und die anderen Familienmitglieder vorstellen - etwas über die Busreise fragen - fragen, wie es dem Gast nach der Busreise geht - noch wenigstens über zwei andere Sachen reden
Schülerhinweis Vorstellungen Geht weiter mit dem Gespräch in Gruppen von 2 Schülern: -der Gast ruft seine Eltern nach dem ersten Abend an und erzählt kurz wie die Reise ging; der Vater antwortet -der Gast merkt, dass er den Handyauflader zu Hause vergessen hat; er bittet um Hilfe von dem Gastgeber -der Gast hat Souvenirs mitgebracht, die seine Heimatstadt vorstellen; er gibt sie dem Gastgeber und erzählt etwas über sie Schriftliche Aufgabe: Fühl in die Rolle des deutschen Jugendlichen ein und wähl eine Aufgabe hierunter -schreib eine SMS oder eine Facebook-Nachricht nach Hause, an einen Freund, an den Hund zu Hause und melde, dass du schon bei der Familie in Finnland bist; schreib auch etwas über die ersten Eindrücke von der Gastfamilie -schreib Tagebuch über den ersten Abend, wie die finnische Gastfamilie dich willkommen hieß 10