Tunnustus s. 6 Kikkujoulut s. 8 5-2004 ADA s. 14 Kallion baarit s. 18 1
Pääkirjoitus Mitä järkeä kiltatoiminnassa on? ihän teillä ole mitään hätää, koska te saatte tästä rahaa! ENäin todettiin killan entiselle juomanlaskijalle bileissä muutama vuosi sitten. Ei. Kiltatoiminasta ei makseta palkkaa. Hallitus ei myöskään juo kiltalaisten jäsenmaksutuloja. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toisaalta tiettyjä luontaisetuja tietenkin on. Ensimmäisenä itselleni tulee mieleen, joka torstainen kokouksessa juotu teekuppi ja samalla syöty voileipä. Muistan myös saaneeni joskus bileistä yli jääneitä sämpylöitä ja makkaraa. Toisaalta phuksi-sitseillä, joista maksoin täyden hinnan, olin rakentamassa sitsejä, tarjoilin niillä ja autoin niiden purkamisessa. Sitseille osallistuminen kuitenkin kannattaa, sillä rahoilleen saa erittäin hyvää vastinetta. Killan järjestämää toimintaa ovat myös erilaiset saunaillat, teollisuusviikko, excut, urheilutoiminta ja vuosijuhla. Tässä ei tietenkään ollut kaikkea, missä kilta on mukana. Listasta olisi tullut liian pitkä. Jotkut pitävät kiltatoimintaa lähinnä opiskelua haittaavana ajan hukkana. Korkeakoulun tehtävähän on kouluttaa huippuosaajia teollisuuden tarpeisiin. Teoriaa pänttäämällä voi tietenkin tulla alansa mestariksi ja erinomaiseksi asiantuntijaksi. Ja johtamisen ja projektien hallinnan teoriaa voi kätevästi opiskella työpsykologian laitoksella. Kaiken voi lukea kirjoista. Miksi siis käyttää aikaa killassa puuhasteluun? Koska en armeijassa käynyt aliupseerikurssia, KoLehden päätoimittajan oleminen oli minulle täsmälleen ensimmäinen projekti, jossa jonkinlaista organisaatiota piti johtaa. Olen vuoden aikana törmännyt asioihin, joita ei opeteta millään TKK:n kurssilla. Koska on kohtuullisen hyvä todennäköisyys, että valmistuttuani sijoitun jonkinlaisiin johtotehtäviin, on päätoimittajana toimimisesta aivan varmasti hyötyä työelämässä. Päätoimittaja: Santeri Kontinen 040-753 90 57 santeri.kontinen@hut.fi Toimittajat: Outi Engman Linda Koivunen Eeva Lempinen Miika Murremäki Pekka Aleksi Päiväläinen Sven Willgren Painopaikka:Otamedia Painos: 200 Toinen kiltatoiminnan aspekti on hallituksessa vallitseva yhteisöllisyys ja sen seurauksena syntyvä laaja verkosto konetekniikan ja muiden alojen tuleviin asiantuntijoihin. Maailmalla ihmetellään, miten Suomessa kyetään luomaan niin tehokkaasti uutta teknologiaa. Mielessäni on jo jonkin aikaa kytenyt ajatus, että ehkäpä ainakin osa salaisuudesta löytyykin verrattomasta propellihattu teekkarikulttuurista. Ministeri Leena Luhtanen käsitteli asiaa puheessaan TKY:n vuosijuhlassa. Hän oli sitä mieltä, että teekkareiden hyvä yhteishenki on ajanut Suomea eteenpäin jo ennen kuin asialle on keksitty hienoja, usein toistettuja sanoja. Mitä sitten jos tuleva hallitusnakki hirvittää etukäteen? Syvää veteen hyppääminen todellakin kannattaa. Ainakin se kannatti omalta kohdaltani. Olen melko varma, etten ole koskaan vuoden aikana oppinut yhtä paljon. Hallituksessa toiminen on myös hyvä vakuutus sitä vastaan, jos kaikki ei menekään vuoden aikana aivan nappiin. Senkin sain huomata. Kiitos! Santeri Kontinen 2
Puhiksen palsta Viimeistä viedään... Pääkirjoitus s. 2 Puhikselta s. 3 Oltermanni s. 4 Kapuilta s. 5 A.I. s. 6 Kikkujoulut s. 8 Syksyn excu s. 10 Edarista s. 12 Kone ITP s. 14 ADA:ssa s. 16 Kallion kierros s. 18 Jatkuvuus on mukava asia. Kuvittele,vaikka omalle kohdallesi: olet juuri saanut käynnistettyä jonkin mielenkiintoisen projektin, kuten esimerkiksi hyvien tenttiarvosanojen hankinnan. Kaikki menee hyvin, mutta sitten sairastut. Et voi enää mennä tenttiin tai jos menet, tulos on huono. Eikö olisi kiva, jos voisit saada jonkun tilallesi niin, että opintoviikot kolahtaisivat silti sinun orekkiisi? Periaatteessa jatkuvuus toimii näin, mutta valitettavasti sen huomaa vasta sitten, kun sitä ei ole. Killassamme on käynyt juuri näin. Vuosi sitten aloin pohtia sitä, miksi pyörä pitää aina keksiä uudelleen. Usein, jos mieleen tulee joku omasta mielestäsi huippuhyvä idea, on joku keksinyt sen joskus ennen sinua ja myös kokeillut sitä käytännössä. Jos jatkuvuutta ei ole, et voi tietää tästä mitään, joten kuljet samaa tietä kuin se edeltäjäkin. Yleensä tämä tie päättyy umpikujaan... Jos käytössäsi olisi jokin jatkuvuutta edistävä taho, jolta voisit kysellä juttuja kuningasideaasi liittyen, niin voisit välttyä suin päin umpikujaan ryntäämiseltä. Killan toimijoilla on tähän nyt mahdollisuus, koska tänä vuonna on perustettu KIK:n jatkuvuustoimikunta. Jo tähän mennessä parissa kokouksessa on käyty hyödyllistä keskustelua ja tulevaisuuden toimijoilla on halutessaan mahdollisuus keskittyä muuhunkin kuin siihen ainaiseen pyörän uudelleen keksimiseen. Todennäköisesti ensi vuonna on jatkuvuutta nähtävissä myös KoLehdessa tällä palstalla. Itselläni käyvät vallan päivät vähiin samalla kuin takki tyhjenee. Alkuvuodesta ajattelin, että onpas kiva homma, tätähän voisi tehdä pidempäänkin. Onneksi kuitenkin kausi on vuoden mittai- Opintoviikkorikasta tenttikautta sekä hyvää joulua kaikille! Puhiksenne 2004, Outi 3
Oltermanni Oltermanni Hulluutta on maailmassa kahta lajia, niitä, jotka lainaavat rahaa toiselta, ja niitä, jotka lainaavat toiselle. Villellä ei ollut varaa valita hulluutensa lajia. Tämä katkelma ei mitenkään liity alla olevaan asiaani. Se on peräisin Volter Kilven kirjasta Alastalon Salissa, sen luvusta Albatrossin tarina. Laitoin lauseparin tähän, koska ihailtavan yksinkertaisesti ja selvästi kirjailija sanoo siinä asian. Ääneen luettuna se on myös esimerkki suomenkielen kauneudesta. Tuttavissani on myös kahta lajia. Toinen laji kiusaantuu, kun minä toistuvasti painostan heitä lukemaan Alastalon Salissa. Toinen laji jakaa mielipiteeni, että oli väärin antaa Suomen kautta aikojen ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinto Kilven sijasta Sillanpäälle ja että Sormusten Herra on lattea lukukokemus verrattuna Alastalon Saliin. Tyydyn tässä vain ehdottamaan, että kirjaa tuntemattomat maistelevat ensin luvun XIII Albatrossin tarina ja päättävät sitten aloittavatko luvusta I. Esitietoina on tarpeen tuntea sanat möljä (satamalaituri) ja fienteli (pieni painoyksikkö arvokkaiden aineiden mittaamiseen). Killan pikkujoulussa ja lafkan käytävillä seuraan sitä intoa ja yhteishenkeä, joka Teistä näkyy. Minkähänlaisen metalli- ja koneteollisuuden muutaman vuoden sisällä peritte? Tarvitaanko Suomessa vielä Teidän intoanne ja lujuusopin laskuharjoituksissa kouliintunutta sitkeyttänne. Teollisuuden elinkelpoisuus vaatii tuottavuuden nousua, samojen asioiden tekemistä vähemmällä väellä. Verkostumista ja ulkoistamista vaaditaan. Niiden ansiosta Aasian telakoilta tulvii Suomeen tilauksia, kuten Kauppalehden etusivun pääuutinen lokakuussa kertoi. Meriteollisuusyhdistyksen 70 yrityksestä monet ovat alansa markkinajohtajia maailmassa, muutkin kuin kaikkien tuntemat ABB ja Wärtsilä. Ihmettelin telakkapomoille, miten telakoiden organisaatioita on voitu niin valtavasti ohentaa vanhoista lihavista vuosista, kun silloinkaan ei tekijöitä (varsinkaan suunnittelijoita) ollut nähdäkseni liikaa. Vastausten mukaan ei ole kysymys siitä, että kiihtyvällä vauhdilla siirretään sama työ ulkopuolisen yrityksen tehtäväksi ja pannaan jäljellejääneet DI:t suunnitteluaineiston tarkastus- ja yhteydenpitotehtäviin. Eikä liioin siitä, että jäljellejäänyt telakkaväki osataan puristaa sitruunan lailla entistä tyhjemmiksi. Kysymys on ratkaisevasti tehokkaammasta verkostosta. Siinä partneriyritys pääsee telakan tiedostoihin laajoin käyttäjäoikeuksin, asioi suoraan toisten partnerien kanssa ja kaikki vastaavat omista tekemisistään. Raja-aitoja on pakko kaataa, asioita ei ole varaa tehdä kahteen kertaan. Tämän tuloksena ovat telakoilla syntyneet maailman laajimmat 3D-tuotemallit ja tietoliikennetekniikan kaikki potentiaali on otettu käyttöön. Risteilijöiden koon kasvaessa ovat samalla toimitusajat rajusti lyhentyneet. Siten on selvää, että meriteollisuuden on ollut pakko kulkea edellä teemassa concurrent engineering. Toinen elinehto on panostaminen tutkimukseen. Uuden teknillisen tiedon luominen ei ole saanut läheskään sitä arvostusta kuin tuotekehitys, projektinjohto tai markkinointi, vaikka pitkäjänteinen tutkimus onkin niille kaikille perusedellytys. Tutkijatyön juhlahetket saavat kyllä maljojen kohottelua, mutta tutkijan arkeen tarvittaisiin myös kannustusta. Siksi on mukava, että KoLehti on antanut puheenvuoroja tutkijan uran valinneille jatko-opiskelijoille. Toivotan virkistävää Joulua kaikille opiskelijoille. Kun Tiedän millaisia reippaita pakkauksia Te olette, kehoitan piristämään loman aikana nuorempia sisaruksianne ja kaikkia muitakin läheisiänne. Pentti Häkkinen Oltermanni 4
Kapuilta Osaamattomuus Kapun palsta Todellakin. Kohta on joulu. Vasta tapasimme B- salissa tervetulotilaisuudessa. Sen jälkeen on on tapahtunut vaikka mitä. On sitsattu Smökissä, nöyryytetty sähköläisiä köydenvedossa ja jopa kulutettu luentosalien penkkejä. Lentotekniikan ammattiainekerho Euroavia järjesti Otaniemessä tapahtuman nimeltä Formation Workshop. Tapahtuman ideana oli kerätä lentoteekkareita ympäri Eurooppaa Otaniemeen. Yksi tapahtuman huippukohdista oli lyhyt ekskursio ilmailumuseoon ja Finnairille. Myös minua pyydettiin mukaan. Odotin reissua mielenkiinnolla, mutta pieleenhän se meni. Espoon keskuksesta menee onneksi suora bussiyhteys lentokentälle, joten mitään monimutkaista sompailua ei tarvittu. Ainoa miinus oli aikainen herätys, jotta ehtisin ajoissa paikalle. Aamu oli melko ankea ja tihkusateinen mutta siitä huolimatta vääntäydyin bussipysäkille. Odotus ja sieltähän se bussi jo tulikin. Bussimatka lentokentälle kesti noin puoli tuntia. Aikaa oli siis maisemien katseluun: moottoritien vartta sumuisen ikkunan läpi. Lopulta dösä kurvasi ilmailumuseon nurkalle. Pysäkiltä oli pieni kävelymatka museolle. Jo kaukaa näin, että oven edessä ei ollut ollenkaan ihmisiä. Pahat aavistukset heräsivät: En kai sentään ole myöhässä? Kuinka noloa! Ripeästi tepastelin ovelle. Hämmästyin vielä enemmän kun huomasin, että sisällä ei näkynyt yhtään tuttua ihmistä: vain vakseja, jotka istuivat aamukahvilla. Koputin oveen ja yksi vakseista tuli kysymään mitä asiaa minulla oli. Selitin: Täällä piti olla semmonen lentoteekkarien juttu... Vaksi vastasi: Ei täällä ole ketään näkynyt. Olinko siis eksynyt? Menimme kuitenkin sisään ja tutkimme pöydällä ollutta kalenteria ja selvisi, että olinkin peräti viikon etuajassa. Näin tällä kertaa. Päätoimittaja Verkostoituminen on trendi-sana, jota työnnetään joka paikkaan. Oman sosiaalisen verkoston rakentaminen ei onnistu yksin soluhuoneessa integroimalla. Toisaalta pelkät sosiaaliset suhteet ilman oikeaa osaamista, eivät auta kovilla kilpailuilla työmarkkinoilla. Taito on löytää tasapaino näiden kahden asian välillä. Tapahtumissa teitä on mukavasti näkynytkin ja toivomme, että opinnot sujuvat myös ohella. Lakkitutkinnon pakollinen osa on viiden opintoviikon suorittaminen, jonka voi helposti ansaita vaikkapa matematiikan peruskurssin suorittamisella. Konkreettista verkostoitumista voi tehdä opintojen ohella. Matematiikan laskarit sujuvat paremmin ryhmässä, kuin yksin. Oppiminen tehostuu ja aikaa jää muille harrastuksille tai phuksiryhmän yhteiselle toiminalle. Kevättä ajatellen suosittelen laskariryhmien muodostamista lujuusopin kurssia varten. Raskas kurssi kevenee ja palkien taivutukset hahmottuvat paremmin. Vuosi on kuitenkin pitkä ja sitä ei jaksa ilman kunnon ruokaa. Kapteenisto suosittelee tenttikauden energialähteeksi Pasta el Capitano. Tarvitset: - 170g pekonia - Purkki herkkusieniä - Sipuli - 250g tuore pastaa - Ruokakermaa tms. - Tuoretta basilikaa - Parmesan juustoa Valmistus: 1. Paloittele pekoni, sipuli ja avaa sienipurkki. 2. Ruskista pekoni, sienet ja sipuli pannulla. 3. Lisää tuorepasta. 4. Lisää kerma 5. Anna hautua pienellä lämmöllä, kunnes pasta on kypsää. 6. Tarjoile syvällä lautasella. Ripottele päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesan juustoa. Phuksikapteenit Paavo ja Pete 5
Tunnustus A.I - Anonyymit Insinöörit Hei, mä oon Pekka ja mä oon insinööri. Mulla on oikeastaan ollut taipumus tähän insinööriyteen aika pitkään. Isä oli kätevä käsistään ja vaikka koko suku on muuten kohtuukäyttäviä humanisteja niin mä sitten kuitenkin repsahdin. Jo ennen kouluikää mä olin aina isän työkalulaatikolla ja vuolin ensi kertaa sormeeni vähän sen jälkeen kun opin kävelemään. Purin kaikki mekaaniset esineet jotka eteen tuli ja aika monet sain takaisin kokoonkin. No, koulussa tietysti otin kaikki teknisen työn tunnit mitä lukujärjestykseen sai ja ajattelin, että unelma-ammatti olis puukässän opettaja, oikea tekniikan ammattilainen. Tunneilla tein ensin omat työni pois ja sitten rakentelin parille kolmelle kaverille samanlaiset. Saivat, perkeleet, yleensä aina paremmat numerotkin vielä kun minä kun olin ensin harjoitellut omalla työlläni ja kavereiden kappaleet tietysti onnistui paremmin. Lukioikään mennessä ei vielä ollut mielessä muuta kuin että tekniikkaa pitäis saada ja paljon. Ehkä mä olin enemmänkin vielä käsityöläinen silloin. Lukio meni ihan hyvin vaikka koko ajan tuli aina vaan rajumpia teknisiä kokeiluja vastaan. Kavereiden kanssa keiteltiin nitroglyseriiniä koulun kemianluokassa ja tärveltiin enemmän kalustoa kuin mitä olisi ollut koko vuoden luonnollinen poistuma. No, lukion loppupuolella mä aloin olla jo tosi pahasti koukussa. Tekniikkaa oli pakko saada lisää ja lisää. Oli ihan pakko mennä TKK:lle opiskelemaan, mikään vähempi ei vaan enää riittänyt. Vaikka olin niin ihastunut käsityöläisyyteen niin nyt oli pakko ruveta tekemään hommia ihan teollisessa mittakaavassa. Aika monellehan opiskelu TKK:lla on pahan insinööriytymisen aikaa, mutta mulla oli tekniikkaan aivan hirveä intohimo. Luin valmistustekniikkaa ja puutekniikkaa, sorvit pyöri ja sahat lauloi niin että silmissä vilisi. Välillä tosin tuli vähän hiljaisempia ja humaanimpia jaksoja niin että mulla venyi opiskeluaika melkein yhdeksään vuoteen. No, siinä opiskeluajan loppupuolella mä hurahdin ekoaatteeseen ja yritin päästä irti tosta raa an tekniikan kurimuksesta johon olin joutunut. Pehmeämmät arvot alkoi kiinnostamaan ja ajattelin että jos mä oikein kovasti yrittäisin ja tekisin kaikkeni yltiöteknologisuuttani vastaan niin musta voisi tulla ihan oikea ituhippi. Aloin tutkijaksi TKK:lle ja olin pari vuotta projektipäällikkönä konepajojen ympäristöhallinnan kehitysprojektissa. Musta alkoi tulla jo aika humaani ja tekniikkaan tartti ottaa kantaa vain välillä mutta sitten tuli muutos elämäntilanteessa ja kaikki repesi taas. Kyllähän te tiedätte miten siinä helposti käy. Projekti loppui ja mun oli pakko ottaa taas oikein kovan teknologian työpaikka ABB:llä. Raakaa metallia, tonneittain rautaa, kovia haasteita ja tuulinen paikka. Te ette voi kieltää etteikö tilanne olis ollu houkutteleva. Ja mä en vaan voinu vastustaa kiusausta. Täällä mä nyt olen. Projektipäällikkönä ABB:llä. Rakennellaan suuria sähkökoneita laivateollisuuden tarpeisiin. Paineet on kovat ja elämä on helvettiä. Tekniikkaa tulee koko ajan lisää. Mun on pakko päästä tästä pian irti, muuten mä en varmaan koskaan pysty enää olemaan humaani edes vähän aikaa. Suku on ottanut tän vähän raskaasti. Vanhemmat hyväksyy kyllä ihan, vaikka ne on humanisteja molemmat. Ne aina välillä vielä murisee, että tänkin on taas suunnitellu joku insinööri tai tules ny insinööri tänne näyttään kuinka tää toimii. Mutta muuten ne on ottaneet tän ihan hyvin. Sukulaiset sen sijaan ei kestä ollenkaan suvun mustaa lammasta. Ne on tosiaan kaikki humanisteja ja niiden on tosi vaikea sulattaa insinööriä joukossaan. Rumat insinöörivitsit lentää koko ajan ja sukujuhlat menee yksiksi insinöörinpilkkajaisiksi. En mä sille mitään mahda että mulla ei vaan ole humaania ajattelutapaa niikuin niillä. Mun on pakko olla tällainen. 6
Tunnustus No, mä olen yrittänyt päästä pikkuhiljaa irti tästä kovan teknologian kierteestä mihin mä olen joutunut. Alan palata takaisin käsityöläisperinteeseen ja olen alkanut vieroittautua kovista arvoista jo lapsuudesta asti rakkaan puuveneenveiston avulla. Tää on oikeastaan toinen addiktio josta mä en ole vielä uskaltanut kertoa. Veneet oli mukana ihan alusta asti. Pienenä tein veneitä kaikesta mikä kellui ja muutamasta sellaisestakin aineesta joka ei kellu. Jo alle kymmenvuotiaana olin melonut kaikilla mahdollisilla vekottimilla mökkijärvellä, mukaan lukien mummon 100 vuotta vanha yhdestä puusta koverrettu taikinatiinu. Kun muilla pojilla oli mopokuume niin mä halusin optimistijollan. Tällä hetkellä mulla onkin viisimetrinen tervattu verkkovene ja kahdeksanmetrinen mahonkinen purjevene. Mutta en mä sitä silti pidä yhtä pahana kuin tota tekniikkaa. Puuveneiden tekeminen edustaa kuitenkin aika pehmeitä arvoja. Niitä ei voi tehdä teollisesti ja musta on vaan ihan hyvä vähän vieraantua näistä teräksen sävyttämistä työasioista. Mä olen ajatellut että jos joskus saisi tarpeeksi rahaa niin voisi veistättää itselleen ihan oman veneen ja muuttaa siihen sitten asumaan. Tai alkaa veistämään veneitä itse. Mutta enpä tiedä, mulla taitaa olla silti niin paljon insinööriä veressä että ei siitä mitään tule kuitenkaan. Jotain nyt kumminkin tarvii yrittää. Niin että ei musta taida tulla kunnon humanistia ikinä, mutta mä yritän kuitenkin päästä irti tästä kauheesta teknologiahuumasta johon olen joutunut. Tää on koko elämän kestävä projekti. Mä vaan toivon, että voin viettää hyviä ja humaaneja päiviä yhden kerrallaan. Joo, mä olen siis Pekka ja diplomi-insinööri. Heippa kaikille. SUOMALAISTA LAIVANSUUNNITTELUTAITOA KANSAINVÄLISILLE MARKKINOILLE DELTAMARIN OY Purokatu 1, 21200 Raisio puh. 02-4336 300, fax 02-4380 378 info@deltamarin.com www.deltamarin.com 7
Normipäivä Kikkujoulut Marraskuun viimeisen illan koittaessa suunnisti Otaniemen konekansa viettämään perinteisiä KIKkujouluja hippien tyyssijaan Pasilaan. Juhlapaikkana nimittäin toimi Rauhan asema, vuonna 1923 Vammeljoelta Helsinkiin siirretty vanha rautatieasema. Aivan alkuperäisessä kunnossa vanha asema ei kuitenkaan enää ollut, sillä uudet asukkaat ovat nokkelasti asentaneet ainakin miestenvessan oveen ikkunan, jonka kautta seurustelu oven toisella puolella vuoroaan odottavien kanssa sujuu rattoisasti. Piakkoin juhlien alettua totesin perimätiedon KIKkujoulujen luonteesta pitävän paikkansa; lähinnä kiltamme pikkujoulut ovat epämuodolliset sitsit. Mitään määrättyä istumajärjestystä ei ollut, ja laulaminen sekä ruokailu hoidettiin löysin rantein ilman muodollisuuksia. Pöytiin tarjoilun sijaan ruoka ja juoma haettiin seisovasta pöydästä isännistöä ja talkoophukseja suuremmin rasittamatta. Tunnelma vaikutti olevan keittiön puolella vähintään yhtä hyvä kuin salissakin, jonka iloinen puheensorina ja glögijono pian täyttivät. Väliaikaisen jonon lyhenemisen aiheutti ensimmäinen seisovasta pöydästä tarjoiltava ruokalaji, riisipuuro. Pian puurossa kuitenkin havaittiin hienoinen sivumaku ja siirryttiin takaisin mantelilastujen ja piparien puoleen. Onneksi glögi ja tykötarpeet eivät päässeet loppumaan missään vaiheessa iltaa. alkaessa tyhjentyä; isännistö esitti kokoamansa pääasiassa hallituksen jäseniä ja toimihenkilöitä humoristisesti nöyryyttävän diashownsa, joka herätti suurta hilpeyttä kuvissa esiintyvien henkilöidenkin parissa. Shown päätyttyä kilta lahjoi vanhan isännistön soveliain vaatekappalein ja leluin. Emännillemme Annalle ja Ainolle annettiin Emäntä-painatuksella varustetut paidat. Yllättäen paidat olivat liian suuria, virhe jota kukaan ei osannut selittää parhain päin (ei varsinkaan päätoimittaja toim. huom.). Isännällemme Markus Suomelle hankittiin T-paita, jonka rintaan oli painettu I love Finland, kun juomanlaskijat Mikko ja Jonne taas saivat muistoksi suurelta osin pakettiautomme ruorissakin vietetystä vuodestaan Mauriksi ristityn leikkipakettiauton. Vanhan isännistön lahjonnan yhteydessä esiteltiin myös tulevan vuoden tehotiimi, isäntänä Mikke Westenius ja hänen kätyreinään juomanlaskijat Janne Helin ja Aleksi Halinen sekä emännät Iina Tornberg ja Anni Sarvaranta. Esittelyn jälkeen jatkettiin vapaata seuranpitoa ja santsattiin pöydän antimia. Hiljaisemman hetken nyt koitettua kiinnittyi huomio seinustojen pikant- Pääruuan tullessa pöytään tilanne kirkastui huomattavasti; kinkku ja laatikot olivat herkullisia. Luonnollisesti lämpimätkin jouluruuat pyrittiin jäähdyttämään runsaalla laulannalla, vaikkakin laulut usein hiipuivat pöytäseurueiden omiksi esityksiksi pian eläköityvien lukkareiden väsyessä laulattamiseen. Muuta ohjelmaa järjestettiin väistyvän isännistön toimesta lautasten 8
Normipäivä Eläköityvä lukkari Elmo Rauhaa ei kuitenkaan onneksi kestänyt loputtomiin, sillä Joulupukki poroineen marssi kohdakkoin saliin jakamaan pakettejaan. Seinille ripustettujen tonttujen tapaan Joulupukkikaan ei kuitenkaan ollut sitä mihin lapsena olemme kaikki saaneet tottua; tämän pukin kuten poronkin sylissä sai istua sitä kauemmin mitä tuhmempi/tyhmempi poika on vuoden aikana ollut. Lahjat kuitenkin ilahduttivat saajiaan tuttuun tapaan, paketeista löytyi mitä erilaisimpia yllätyksiä; legoja, Zorron varusteet, kylmää olutta sekä niskatyyny muutamia mainitakseni. teihin yksityiskohtiin, siis koristeisiin. Seinille oli teipattu hiukan tavallisesta poikkeavia tonttuja; nämä oli kuvattu tilanteessa johon harvemmat keksivät tonttuja sijoittaa, coituksen hurmiossa. Lisäksi keittiön oven vieressä luki jotakin hippimäistä, Kaikki yhtä verta, ellen erehdy, mikä asetti tonttukoristeet vieläkin hämmentävämpään valoon. Joulupukin poistuttua paikalta alkoivat juhlat hiukan hiipumaan, ja jo puolilta öin alkoi olla jo melkosen hiljaista. Onneksi sitkeimpiä sissejä ei kuitenkaan näin helpolla lannistettu, vaan patenttiratkaisua jälleen soveltaen päätimme siirtyä keskustaan karaoken pariin ravintola Satumaahan. Ravintolassa ryhmämme luonnollisesti siirtyi glögistä helpommin saatavilla oleviin juomiin ja laulut vaihdettiin Joulumaasta Rekkamieheen. Kuten jokainen vakavasti tai vähemmän vakavasti otettava ilta tulee päättää päätimme tämänkin reissun taksiajeluun; rikoimme epäilemättä ennätyksen tilataksiin sisäänpäästetyissä henkilöissä. Taksikuskin tiedustellessa, montako meitä oikein tulee tokaisi maksumies: Alle kolmekymmentä, vaikka läjän alimmaisempana en kyllä ollut tuosta määreestä niinkään vakuuttunut. Sven Willgren Tatu ja naiset 9
Excu Syksyn ¾ excu Oli pimeä ja kylmä aamu kun Koneinsinöörikillan syksyn ¾ excu starttasi kello 6.15 12.10. Kukaan exculle osallistujista ei tällä kertaa meinannut myöhästyä, excumestari ja teollisuusministeri sitä vastoin pitivät porukkaa vielä jännityksessä aivan viime hetkille asti Kuskina oli Norjasta tuttu pelimies Turkka. Ankaran protestiaallon aiheutti heti lähdön jälkeen huomattu boomblasterin puuttuminen. Erityisesti muutamat vanhemmat jäärät uhkasivat jäädä matkasta pois jos soitinta ei välittömästi haettaisi. Toosaa ei kuitenkaan haettu. Matka Kotkaan sujui tavalliseen tyyliin. Matkailijat keskittyivät lähinnä tyhjän jauhamiseen ja kaljan imurointiin. Myös unohtumaton excubiisi sai kantaesityksensä. Kotkan isännöinnistä vastasivat Andritz ja Sulzer. Yhtiöiden tehtaat sijaitsevat samalla teollisuusalueella vierekkäin. Perinteiset kalvosulkeiset pidettiin tehtaiden yhteisessä kahvihuoneessa. Alustusten jälkeen siirryttiin katsomaan, miten Sulzerin pumput valmistetaan. Mitään pikkuvehkeitä tehtaassa ei valmisteta. Suurimmat pumput olivat halkaisijaltaan useita metrejä ja painoivat useita tonneja. Jättiläisiä käyttää esimerkiksi paperiteollisuus sellumassan siirtämiseen. Opas esitteli niin ikään sopivan kesäteekkarihomman. Suuri pumppu pitää kiillottaa sisältä käsipelillä. Yksi kesätyöntekijä kykenee kiillottamaan enintään kolme pumppua kesässä. Positiivisen maininnan ansaitsee vielä isäntien tarjoama hyvä safka. Kotkasta suunnattiin kohti Stora Ensoa Anjalankoskella. Tutuksi tulleet kalvosulkeiset jatkuivat. Pienessä historiaosuudessa vierailijat tutustuivat johonkin joka teki jotain ensimmäisenä maailmassa. Mielenkiintoisessa tehdasosuudessa tutustuttiin paperin valmistukseen aivan alusta viimeiseen finaaliin. Paperikoneen toiminta on kykyään hyvin pitkälle automatisoitua. Kokonaisuudessaan noin sadan metrin mittaista paperikonetta valvoi vain kourallinen ihmisiä. Tunnelma oli kuin scifi-elokuvasta. Suuressa salissa jauhoi kovaa meteliä pitävä kone ilman, että ihmisiä oli juurikaan näkyvissä. Tehtaan tuotannoksi ilmoitettiin 530 tuhatta tonnia vuodessa. Suomalainen koneenrakennus oli Anjalassa huipussaan. Tehtaan seisokkihinnaksi ilmoitettiin yli 300 000 euroa vuorokaudessa. Päivä päättyi tehtaan Pink-klubilla. Hienossa edustustilassa vietettiin lämminhenkiset sitsit, jossa pääosassa oli legendaarinen vaaleanpunainen juoma. Tarinan mukaan kieltolain aikana tehtaan patruuna oli tilannut vaaleanpunaista väriainetta. Tilauksessa oli vain tapahtunut sekaannus, joka seurauksena pieni määrä väriainetta oli muuttunut viideksi junavaunulliseksi. Vaaleanpunaista väriä, joka sekoitetaan koskenkorvaan, on vielä nykyäänkin jäljellä neljä ja puoli junanvaunullista. Anjalassa ei kuitenkaan yövytty vaan matka jatkui hilpeissä tunnelmissa kohti Kouvolaa. Kouvolaan saavuttiin pikkusiirin osoittaessa kymmentä. Tervetullut yöpymismahdollisuus järjestyi Kouvolan VPK:n talossa, joka oli jo tullut tutuksi kielenkääntäjien Meksiko-sitseillä. Osalle tuskainen herätys tapahtui seitsemän pintaan, jonka jälkeen matka jatkui suoraan Hämeenlinnan Sisu-autolle. Kierroksella päällimmäisinä mieleen jäivät isot akselit ja tukala olo. Myös Pasia ihmeteltiin. Onneksi Sisu tarjosi exculaisilla sämpylää oloa helpottamaan. Ohjelmassa olivat myös pakolliset kalvosulkeiset, jotka tarjosivat tilaisuuden pieneen levähtämiseen. Parin tunnin ohjelman jälkeen suunnattiin Tampereelle Metso Automationille. 10
Excu Kuvia kikkujouluista Metsolla ohjelma aloitettiin taas juomalla kahvia ja syömällä sämpylään. Paikassa oli lähinnä tuotekehitystoimintaa. Menossa oli juuri mielenkiintoinen ohjauspiirien testaus. Tampereen jälkeen vuorossa oli Rauma. Raumalla ensimmäisenä vuorossa oli Bronto Skylift. Bronton tehtaalla tutustuttiin ensimmäisenä nostolava-auto-simulaattoriin. Simulaattorissa nostolava oli tietenkin mahdollista kaataa, mitä pitikin heti ensimmäisenä kokeilla. Nostolavaa päästiin kokeilemaan myös oikeasti. Useamman kymmenen metrin korkeuteen ulottuva nostolava oli huikea ja vilakka kokemus. Vaikka tuulta ei juuri ollutkaan, pitkän varren päässä ollut kori heilui silti jonkin verran. Vierailu päättyi tervetulleeseen lounaaseen. Tarjoilu oli runsasta ja yhtiö lahjoitti matkalaisille vielä pipot ja haalarimerkit. Excun viimeisenä kohteena oli Oraksen tehdas. Ensimmäisenä tehtaalla nähtiin lennokas esittelyvideo. Esityksessä tuli myös ilmi, että Oras on aloittanut yhteistyön italialaisen huippumuotoilija Stefano Giovannin kanssa. Uusi La Alessi-mallisto tulee markkinoille ensi vuoden alussa. Erittäin mielenkiintoisella tehdaskierroksella käytiin läpi koko hanan valmistus metallin sulattamisesta ja valamisesta lopputuotteen kiillotukseen asti. Hanan valmistus oli automatisoitu pitkälle ja hienoa automatiikkaa olikin joka puolella. Viimeisen kiillotuksen tekivät ABB:n robotit muutamassa sekunnissa. Myös viihtyvyyteen oli selvästi panostettu siinä määrin, että työntekijät jopa hymyilivät työssään. Mukavan visiitin jälkeen oli aika suunnata kohti Otaniemeä. Eläköityvät emännät Aino ja Anna Työryhmä: Aleksi Päiväläinen Santeri Kontinen Tuleva isäntä Mikke 11
Edarista Tilinpäätös Vuosi lähenee loppuaan ja edustajisto on vuoden aikana tehnyt viisaita päätöksiä. Syksyllä näkyvimmin esillä ovat olleet yhdistysohjesääntö, ensi vuoden budjetti ja hallituksen valinta. kuitenkin on perustelluista syistä varsinaisina jäseninä myös diplomi-insinöörejä. Uusi yhdistysohjesääntö antaa erittäin painavien syiden nojalla luvan poiketa mallisäännöistä. Tällöin perustelut tulee kuitenkin kirjata ohjesäännön taustadokumenttiin. Keväällä alkunsa saanut debatti TKY:n alayhdistyksistä tuli ainakin tilapäiseen päätökseensä, kun edustajisto 21.10. hyväksyi uuden yhdistysohjesäännön. Varsinaista päätöstä edelsi pitkä keskustelu, jota käytiin niin lähetekeskustelussa kuin iltakoulussakin. Suurimmat muutokset tehtiin ohjesäännön kakkosrekisteriin, jonka nimi muutettiin toiseksi rekisteriksi. Samalla rekisteriin pääsyn kriteereitä höllennettiin siten, että poikkitieteelliset yhdistykset, jotka toimivat esimerkiksi eri yliopistoissa, pääsisivät TKY:n siipien suojaan. Lisäksi korjattiin eräisiin vanhoihin alayhdistyksiin liittynyt ongelma: TKY:n ehtojen mukaan yhdistyksen äänivaltaisten jäsenten tulee olla teekkareita. Eräissä vanhoissa yhdistyksissä Budjetin käsittelyyn edustajisto otettiin mukaan tavallista aiemmin. Lokakuun alussa ensi kertaa järjestetyssä lähetekeskustelussa edaattorit löivät viisaat päänsä yhteen ja laativat pienryhmissä omat leikkauslistansa ensi vuoden hallitukselle. Puheenjohtaja koosti ehdotukset ja lähetti listan hallituksen pureskeltavaksi. Tämän jälkeen esitystä käsiteltiin vielä iltakoulussa. Esille nousseista aiheista mainittakoon talonmiehen palkkaaminen teekkarikylään ja T-lehden kotiinkanto. Mitään radikaaleja suunnanmuutoksia ei tapahtunut, mutta ensi vuodelle kertyi mietintämyssyyn paljon pureskeltavaa. Lopullisesti budjetti hyväksyttiin 25.11. pidetyssä kokouksessa. Heti budjettikokouksen jälkeen aloitettiin seuraava kokous, jossa valittiin ensi vuoden hallituksenmuodostajaksi Christian Moosen Elg. Kaksi viikkoa tämän jälkeen Elg esitteli ehdotuksensa, jonka edustajisto kokouksessaan hyväksyikin. TKY:n hallitukseen vuodelle 2005 valittiin Christian Elg (pj), Lauri Kovanen, Timo Varjo, Susanna Nordsten, Eero Holmila, Sini Numminen, Jouni Saarenpää, Jarno Vanhatalo ja Aleksi Päiväläinen. Allekirjoittanut itse vastaa ensi vuonna kyläasioista, joten olen kylän asukkaiden käytettävissä. Jos tunnet tarvetta yhteydenottoon, lähetä sähköpostia, soita, tai tartu hihasta käytävällä. Aleksi Päiväläinen 12
Norjan sponsori Norja-projektia oli tukemassa Kvaerner Masa-Yards, joka nykyään on osa yhdistynyttä Aker Finnyards yhtiötä Mitä herralla laitetaan? Haalarit on tosi jees! Hymyä! 13
Ulkomailla KONE International Trainee Program 2004 Se, että päädyin kesäksi 2004 ulkomaille töihin oli oikeastaan sattumaa. Koulussa ollessani surffailin vain mahdollisten työnantajien sivuilla ja KONEen internet sivuilla silmiini pisti KONEen ITP-ohjelma ja mahdollisuus päästä ulkomaille töihin. Vaihtoehtoja oli useita ja monet työtehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta itseäni eniten kiinnosti työpaikka Hollannissa, Haagissa. Internet hakemuksen perusteella pääsin haastatteluun. Haastattelu sujui hyvin, mutta koska kuulin, että hakijoita oli paljon, myös Italiasta, niin epäröin hieman mahdollisuuksiani. Vappuna kuitenkin heräsin aamulla päänsärkyisenä puhelinsoittoon KONEelta, paikkani oli varmistunut. Koska Hollantikin kuuluu EU:hun, ei mitään suuria paperisotia tarvinnut käydä. TKK:lta sain harjoitteluapurahaa 440. KONE maksoi palkkaa 453 /kuussa, mutta siihen päälle maksettiin lennot, majoitus siistissä solussa ja kuukausi liput bussiin. Ensimmäinen päivä Hollannissa sujui hyvin, vaikka Hollanti kielenä kuulosti korvaan irvokkaalta. En osannut edes kolmen kuukauden oleskelun jälkeen sanoa täysin oikealla lausumisella hyvää huomenta ja vielä silloinkin tuli kurkku kipeeksi pelkästä yrityksestä. KONE maksoi taksimatkan Amsterdamin lentokentältä työpaikalle ja kollegat työpaikalla vaikuttivat erittäin mukavilta ja ilmapiiri oli erittäin viihtyisä. Paikallinen HR osasto oli järjestänyt minulle kalustetun asunnon valmiiksi hyvältä paikalta Haagin keskus rautatieaseman vierestä ja sain kyydinkin sinne. Kämppikset vaikuttivat myös mukavilta, mutta itsekkäiltä ruokailuvälineiden suhteen. Pannut ja kattilat kannettiin usein keittiöstä omaan huoneeseen turvaan. Ensimmäinen viikko meni tekstiviestejä lähetellessä Suomeen ja ikävöidessä kavereita ja tyttöystävää. KONEella ei ollut töissä muita ikäisiäni, mutta onneksi sentään kaksi muuta suomalaista työntekijää, joiden kanssa tuli välillä vietettyä taukoja. Lounastaukoa Hollannissa vietetään syömällä lähinnä leipää, kunnon lämmintä ruokaa ei edes tarjottu. Siihenkin tottui kuitenkin nopeasti. Hollanti on tuulimyllyjen maa 14
Ulkomailla Ihmettelemässä Hollannin deltapatoa. Miika vasemmalla Ensimmäisen viikon jälkeen aloin etsiä illanvietto kavereita itselleni. Lähettelin meiliä kaiken maailman järjestöille, mm. IAESTE ja IAESEC. Molemmilla oli harjoittelijoita Hollannissa ja kaikki olivatkin pian innolla järjestämässä kokoontumisia. Juhannuksesta hollantilaiset eivät olleet kuulleet, joten vietin jussin Suomalaisella merimieskirkolla. Kirkko sana on sinänsä hämäävä, koska siellä ei ollut mitään uskonnollista tapahtumaa. 80 suomalaista oli kokoontunut juomaan Lapin kultaa ja syömään makkaraa. Merimieskirkkoja löytyy useista suurista kaupungeista. Jos haluaa päästä puhumaan Suomea rekkamiesten kanssa, saunomaan tai ostamaan ruisleipää ja salmiakkia, niin se on oikea paikka. Amsterdamissa tuli vietettyä muutamia viikonloppuja. Hollannissa prostituutio ja kannabiksen myynti on laillista ja tämä näkyy parhaiten juuri Amsterdamissa. Kannabis tuoksuu joka paikassa ja Coffee shopeissa menua tilatessa saat listan jointeista. Red light districtillä naiset seisovat alusvaatteisillaan, vinkkaavat silmää ja viittovat tulemaan ikkunaan. Naisista ei kuitenkaan kannata ottaa kuvia sillä jostain saattaa äkkiä ilmestyä vähän isompi kaveri aikomuksenaan rikkoa kamera. Amsterdamissa kokeilemisen arvoisia White widow :n ohella ovat kanaaliajelut, seksimuseo, Anne Frankin museo ja 11th Bar, mistä on näkymä Amsterdamin ylle. Matkusteltua tuli sinä kesänä paljon. KONEella oli harjoittelijoita ympäri maailmaa, joten kävinkin mm. Belgiassa juhlimassa paikallisten harjoittelijoiden kanssa. Pariisiin mentiin Eurolinesin bussilla, mikä olikin elämäni kauheimpia matkoja. Yön yli matkustettiin ja penkeillä ei mahtunut edes istumaan kunnolla joten nukuin käytävän lattialla sen yön. Onneksi perille päästessä saatiin nukkua muutama tunti KONEen ranskattarien asunnossa, mikä sijaitsi aika lähellä Riemukaarta. Jos menee Hollantiin, niin kannattaa minusta mennä käymään muuallakin kuin Amsterdamissa, missä kaikki turistit pyörivät. Rotterdam on kaunis kaupunki ja siellä on maan parhaat yökerhot. Mainitsemisen arvoinen on myös Hollywood missä oli 10 eri musiikkialuetta, eikä sinne edes tarvinnut pukeutua gay lord -asuun, mitä tyyliä monet sikäläiset harrastivat. Haagissa taas oli maan paras hiekkaranta Scheveningen kauniine ihmisineen ja myös surffaus saattoi onnistua hyvillä aalloilla. Myös kierros YK:n kansainvälisessä tuomioistuimessa oli mielenkiintoinen. Koko kesä oli erittäin hauska ja sain paljon uusia ystäviä ja kokemuksia. KONE oli työnantajana erittäin mainio ja voin suositella lämpimästi KO- NEen ITP-ohjelmaa kaikille ulkomaille haikaileville. Met vriendelijke groet Miika Murremäki 15
Tällä kertaa edustettiin ruotsissa Ada Kauniina marraskuun aamuna seurueemme, eli minä, Outi Engman, Mia Niemi ja Marcus Muumi Nybergh lähdimme valloittamaan ruotsinmaata loistavilla persoonillamme ja kauniilla hymyillämme. Ja ketut. Oli tajuttoman kylmä ja oli pakko herätä aivan liian aikaisin, sillä lentomme lähti jo klo 08.55 Helsinki-Vantaalta. Eli ei paljon naurattanut. No joka tapauksessa saimme lahjamme tällä kertaa jopa koneeseen asti ja matka kohti Tukholmaa saattoi alkaa. Arlandassa meitä oli vastassa emäntämme, Maskinsektionenin varapuheenjohtaja, Cecilia Rydefalk ja herra nimeltä Johan. Hurautimme M-pakulla kohti KTH:ta (Kungliga Tekniska Högskolan) ja aamupalaa. Koska sää oli mitä mainioin, suuntasimme pikaisen aamupalan jälkeen Kungsträdgårdeniin luistelemaan. Matkalla Muumi hommasi mukaamme yhden sähköteekkarin, joka puolestaan piristi meitä lavallisella bisseä ja pullollisella akvavitia. Tästä syystä olimmekin hienoisessa nousussa jo luistelukentälle saavuttuamme. Aikamme sudittuamme glögin vauhdittamina, palautimme vuokraluistimemme ja siirryimme johonkin Burger Kingin tapaiseen suunnittelemaan illan ruokalistaa ja ohjelmaa. Koska isännillämme oli vähän pallo hukassa (Ai vähän?!), olimme päättäneet järjestää illan ratoksi sitsit suomalaisin voimin. Voin vakuuttaa, että kännissä shoppailu ruuhkaisessa marketissa, jossa hinnat ovat ihan käsittämättömän suuria ja tuotevalikoima koostuu ei niin kovin tutuista merkeistä, ei ole kovin tehokasta. Saimme kuitenkin ostettua kolme ruokalajia 12 hengelle. Ja Muumi sai ostettua monta hyvää pulloa viiniä. Sähköläisten kiltiksen isossa ja upeassa keittiössä loihdimme sitten herkut ja siirryimme Maskinin kiltikselle ryyp...siis sitsaamaan. Sitsit sujuivat hienosti. Valitettavasti en osaa kertoa enempää. Paitsi että sen vartijan nimi oli Dominic ja paikallisen killan pojat kiusasivat, kun puhuin heidän mielestään tanskaa. Meno oli siis varmastikin mitä mainiointa. Jossain kohtaa siirryimme ylioppilaskunnan tiloihin baarimaisempaan ympäristöön ja aika pian tulikin sitten väsy. Taksilla majapaikkaan ja zip. Seuraavana päivänä kokkareilla moni tuntematon moikkasi. Kaikki tuntevat ääliön jne... Lauantaina ei kaduttanut laisinkaan, että edellinen ilta päättyi suhteellisen aikaisin. Kunnon yöunet tekivät hyvää ja kellon ylitettyä kahdentoista maagisen rajan, poksahti ensimmäinen skumppapullo. Laihahkon aamiaisen jälkeen oli vuorossa siirtyminen Tukholmam keskustaan, Central Badetiin kylpemään. Kylpylässä oli kuitenkin ruuhkaa ja odottelu olisi tiennyt kiirettä, joten hylkäsimme kauniin vanhan rakennuksen ja päädyimme KTH:n ei niin kauniille urheiluhallil- Miaa väsyttää. Lepopaikkana Tukholman päärautatieasema 16
Tällä kertaa edustettiin ruotsissa KIK:n lahjan ruotsalaisille le suihkuun. Matka keskustaan ei silti ollut turha, sillä Mia ja Outi saivat ostettua uudet upeat laukut. Taksia voisivat ruotsalaiset kyllä käyttää hövelimmin. Meinasi huumori loppua piikkikorkoisissa saappaissa sutiessamme sutiessamme jäisillä teillä. Muuntauduimme siis prinsessoiksi ja prinssiksi ja menimme kokkareille nauttimaan kuohuvaa. Sitä menikin sitten lasi jos toinenkin. Ja lisää meni bussimatkalla juhlapaikalle Uppsalaan. Pidimme yllä reipasta alotteluhenkeä läpi matkan. Laulu raikasi ja juomaa oli välillä enemmän iltapuvulla kuin lasissa. Täytyykin myöntää että perille päästyämme oli paremminkin jatko- kuin pääjuhlafiilis. Juhla sujui toki hyvin, sillä olemmehan harjoitelleet vakuuttavaa edustamista useammankin kerran. Lahjamme oli menestys, mikä antoikin aihetta vielä suurempaan juhlaan ja useisiin konferensseihin. Pääjuhlan vaihduttua vapaampaan seurusteluun pidimme NMT-kokuksen (pohjoismaisten koneteekkareiden kokous) pakollisten Norjaan suuntautuvien kännipuheluiden jälkeen. Sikäli virhe pitää kokous viikonlopun tässä vaiheessa, että kaikilla tuntui olevan hyvin paljon ihan perkeleen tärkeetä asiaa. Toivottavasti joku kirjoitti sen pöytäkirjankin... Tanssia, juomaa, iltapalaa, kunnes kello löi neljä ja bussikuljetuksen aika Tukholmaa kohti oli vääjäämättömästi tullut. Eipä auttanut muu, kuin jättää viehättävä Uppsala taa ja torkahtaa linja-auton mukavaan hurinaan. Perille päästyämme räjähtikin sitten kunnon pommi: Jotenkin käsittämättömän järkyttävällä organisoinnin ja tiedonkulun puutteella jatkojen järjestäjät olivat ryssineet jatkotilan. Ei voi ymmärtää. Jouduimme siis suoraan bussin lämmöstä lumihankeen tärisemään. Kiltikselle meno oli mahdottomuus, sillä tyyppien kulkukorteissa on joku ihme aikarajoitus. Onneksi me - Snap, Crackle, Pop ja Kiukku sekä isäntämme ja emäntämme pääsimme sentään T-banan asemalle lämmittelemään. Ystävällinen herrasmies K. tarjosi automaatista keksisuklaata ja Muumi viihdytti isänmaallisilla lauluilla. Vihdoin tuli metro ja siirryimme keskusasemalle aamupalan toivossa. Burger King oli kiinni ja Kiukku huusi jo taksia. Ei hätää. Järjestyi sämpylää, kahvia ja kaakaota. Ja ainakin yksi prole, jonka Muumi ystävällisesti huomioi niin että katto raikasi: Titta, en proletär! Jossain vaiheessa saimme taksinkin alle ja pääsimme vihdoinkin toveriemme kiltikselle nukkumaan. Puolen päivän aikoihin hyvästelimme emäntämme. Loppumatka koostuikin sitten tärinästä, vapinasta ja lentokentälle raahautumisesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Oma sänky kullan kallis. Matkahinaaja, Snap Eeva Lempinen 17
Mitä Kalliossa voi tehdä? Kierroksella Kalliossa Olen kyllästynyt Helsingin keskustan ravintoloihin. Sisään kymppi, olut vitosen. Tanssilattialla kengät tarttuvat kiinni tahmaiseen, paikoitellen lasinsirujen peittämään lattiaan. Kalliit hinnat ja pintaliitäjät eivät enää innosta. On aika vaihtaa biletysmaisemaa. Päätän järjestää fuksiryhmälleni Kallion kierroksen. Kallio tunnetaan paitsi thaihierontapaikoistaan, ennen kaikkea lukuisista halpaa olutta anniskelevista ravintoloista. Vaihtoehtoja riittää Aloitan Kallion kierroksen suunnittelun mahtipontisesti. Ainakin Vaasankatu ja Hesari täytyy kiertää. Nuorekkaan kaupunginosan alueelle mahtuu toista sataa ravintolaa. Baarikierros.com helpottaa valinnan vaikeutta ja näyttää kartalta opiskelijan budjetille sopivat illanviettopaikat. Eräänä lokakuisena lauantaina olemme valmiita valloittamaan Kallion. Joukkoamme on vahvistettu toisen fuksiryhmän, muutaman isohenkilön ja kummin voimin. Tunnelma etkopaikassamme lämpenee illan mittaan, jano on kova ja odotukset korkealla. Mukana on konkareita, osalle Kallio on uusi kokemus. Lähdemme avoimin mielin kohti reittimme ensimmäistä kohdetta. Porvoonkadulla sijaitseva Kallionkolo on jo alkuillasta täynnä. Asiakaskunta on nuorta ja ilma sakeana tupakansavusta. Oluen saa kahdella eurolla ja se tarjoillaan muovituopeista. Kololta suuntaamme Vaasankatua pitkin kohti Harjutoria. Ikäväksemme joudumme ohittamaan niin Mambon kuin Heinähatunkin, joihin runsaslukuinen joukkomme ei mahdu. Kauaa meidän ei kuitenkaan tarvitse matkaamme taittaa, kun eteemme tulee Kallionhovi. Hovissa takki laitetaan narikkaan ja oluen saa lasiin. Hetken haahuilun jälkeen saamme pöydän. Nälkäisimmät tilaavat pizzaa, jotka tuodaankin nopeasti. Matka jatkuu... Ravintola Iltakoulun edessä pidämme pienen hengähdystauon. Poke näyttää tiukalta ja porukkamme on lievästi sanottuna äänekäs. Teekkarit skarppaavat nätisti ja Iltakoulu toivottaa meidät tervetulleeksi. Iltakoulun tunnelma on aiempia paikkoja rauhallisempi ja asiakkaat vanhempia. Valkokankaalla pyörii Pulp Fiction ja tuontioluesta saa pulittaa kunnon hinnan. Oppitunnit Iltakoulussa ovat ohi. Ryhmän kasaan 18
Mikke saaminen ja lähteminen vie kuitenkin aikaa. Osa haaveilee karaokesta, osa jo selvästi yöunista. Muita odotellessa minulla on hyvin aikaa käydä toteamassa Iltakoulun naapurin, Hilpeän hauen keskieurooppalainen tunnelma, runsaat valikoimat ja korkeat hinnat. Mikke-sika Seuraava kohteemme on Kallion ainoa yökerho. Entisiin Josan tiloihin, urheilutalon yläkertaan avannut Nite Train ei tällä kertaa tuo helpotusta janoomme. Ovella vastaantulevat poliisit hätistelevät meidät pois. Yöjuna odottaa sanktiota 30 alaikäisen kestitsemisestä kyseisenä iltana. Miinusta aikaisista sulkemisajoista Kellon lähennellessä kahta vaellamme pitkin Helsinginkatua etsien vielä avoinna olevaa baaria. Löydämme hyvän ehdokkaan, mutta emme pääse sisälle Pacificoon, vaikka paikan pitäisi olla auki kolmeen. Pettymykset latistavat tunnelmaa ja väsymys alkaa näkyä jo urheimpienkin juhlijoiden kasvoilta. Hajaannumme kukin omille jatkoillemme jättäen vielä runsaasti työsarkaa vaikka useammallekin Kallion kierrokselle. Kiitos kaikille mukavasta illasta! Linda Koivunen 19
Mikke 20