Helsinki 25.11.2003 Dnro 2003-00897 Viite Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö Asia Lausunto Lapset ja rekisteröity parisuhde mietinnöstä (STM:n julkaisuja 2003:10) Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt kirkkohallituksen lausuntoa 21.11.2003 mennessä rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietinnöstä Lapset ja rekisteröity parisuhde (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:10). Lausunnon antamiselle on myönnetty lisäaikaa 25.11.2003 saakka. Kirkkohallitus on täysistunnossaan 25.11.2003 päättänyt esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. Mietinnön keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 17.4.2002 työryhmän selvittämään rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä. Työryhmän tavoitteena oli selvittää sosiaalisia ja oikeudellisia ongelmakysymyksiä, jotka liittyvät rekisteröidyssä parisuhteessa elävien parikumppaneiden perheessä elävien lasten asemaan sekä saada aikaan ehdotukset mahdollisesti tarvittaviksi lainsäädäntömuutoksiksi. Erityisenä kysymyksenä toimikunnan tuli selvittää, tulisiko säätää mahdollisuudesta perheen sisäiseen lapseksiottamiseen rekisteröidyssä parisuhteessa. Työryhmä jätti 2.9.2003 mietintönsä Lapset ja rekisteröity parisuhde. Rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietintö (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:10). Mietinnössä selvitetään, millainen on rekisteröidyssä parisuhteessa elävien parikumppaneiden lasten asema nykylainsäädännössä, esitellään tutkimustietoa lasten asemasta näissä perheissä, selvitetään, mitä kosketuskohtia ihmis- ja perusoikeuksilla on näiden lasten asemaan sekä kartoitetaan oikeuskehitystä eräissä muissa Euroopan maissa. Lu-
vussa "Nykytilanteen arviointi" pohditaan vanhemmuuden muuttuvaa luonnetta sekä elävän elämän että oikeudellisesta näkökulmasta. Sen jälkeen luvussa "Käytännön kysymyksiä" -otsikon alla arvioidaan nykytilannetta erityisesti niiden kysymysten kohdalla, joista toimikunta on tehnyt ehdotuksensa, ja esitetään myös perusteluja muutosehdotuksille. Toimikunnan keskeisin ehdotus koskee perheiden sisäisen adoption mahdollistamista rekisteröidyissä parisuhteissa Ehdotuksen toteuduttua rekisteröity puoliso voisi ottaa lapsekseen puolisonsa lapsen sellaisin oikeusvaikutuksin, että lasta on pidettävä rekisteröityjen puolisoiden yhteisenä. Tämän ehdotuksen toteuttaminen ratkaisisi useimmat rekisteröidyssä parisuhteessa elävien vanhempien lasten nykytilanteessa olevat ongelmat. Lisäksi toimikunta ehdottaa, että rekisteröidyille pareille annettaisiin mahdollisuus yhteisen ottolapsen ottamiseen silloin, kun kysymys on rekisteröidyn parin lähipiiriin kuuluvasta lapsesta, jonka elämänpuitteet joudutaan järjestämään uudelleen esimerkiksi vanhempien kuoleman johdosta. Edelleen toimikunta ehdottaa, että ottolapsineuvonnan ohjeistusta uusittaessa tulisi huomioida toimikunnan ehdotusten toteutumisen myötä syntyvät uudet tilanteet sekä että lapsen edun niin vaatiessa voitaisiin vahvistaa tapaamisoikeus lapsen ja hänen vanhempansa rekisteröidyn puolison välille erotilanteessa. Vielä toimikunta ehdottaa, että perhevapaita ja niiden ajalta maksettavia sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia koskevaa lainsäädäntöä tulisi tarkistaa siten, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät perheet olisivat samassa asemassa kuin avio- tai avoliitossa asuvat perheet. Kirkkohallituksen kanta Periaatteellisia näkökohtia Kirkko pitää miehen ja naisen välistä avioliittoa seksuaalisuhteen ja perhe-elämän perusmallina. Kirkon uskonkäsityksen mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Seksuaali- ja avioetiikkaa koskevissa kysymyksissä Raamatun tärkein viesti on luomiskertomuksen sanoissa: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1. Moos. 1:27-28). Raamatun alkulehdillä kuvattu Jumalan luomistahto on juutalais-kristillisen perinteen mukaan miehen ja naisen välisen suhteen perusta. Uuden testamentin mukaan Kristus vahvisti Jumalan asettaman avioliiton (Matt. 19:4). Raamattu ja yleisinhimillinen viisaus viittaavat samaan suuntaan. Miehen ja naisen väliseen suhteeseen kuuluu
Jumalan antama luonnollinen tehtävä jatkaa sukua ja siirtää henkistä perintöä lapsille perheen suojassa. Tästä tehtävästä määräytyy myös avioliiton yhteisöllinen asema. Perheellä on kolme perustehtävää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Ensinnä on suvunjatkamistehtävä. Perhe tyydyttää ihmisen tarpeen saada jälkeläisiä, jatkaa sukua ja elämää. Toiseksi perheellä on kasvatus- ja sosialisaatiotehtävä. Perhe on lapsen kasvutausta. Varsinkin ensi kokemukset yhteisestä elämästä luovat perustan tulevalle elämälle. Kolmanneksi perheellä ja avioliitolla on sukupuolinen tehtävä. Avioliitossa puolisoilla on mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan. Myös lasten seksuaalinen kehitys tapahtuu perustavalta osaltaan perheen piirissä. Käsitys omasta sukupuolisuudesta, miehenä ja naisena olemisesta, syntyy suhteessa omiin vanhempiin, isään ja äitiin. Kirkon käsityksen mukaan edellä kuvatut perheen perustehtävät toteutuvat parhaiten miehen ja naisen väliseen avioliittoon perustuvassa perheessä. Luonnollisesti on selvää, ettei parisuhde sinänsä takaa lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä, vaan myös sen laadulla on ratkaiseva merkitys lapsen elämälle. Suomalaisessa yhteiskunnassa on säilynyt vahvana juutalais-kristilliseen arvomaailmaan perustuva isän, äidin ja heidän lastensa muodostama perhe. Tällainen ydinperhe on edelleen yleisin perhetyyppi. Perhekäsityksissä ja todellisuudessa on tapahtunut muutoksia erityisesti viime vuosikymmenten aikana. Siksi joudutaan punnitsemaan sekä periaatetasolla että käytännöllisissä ratkaisuissa erilaisia perheisiin, puolisoihin, vanhemmuuteen ja lapsiin liittyviä kysymyksiä. Lasten asemaa ja oikeuksia pohdittaessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Tämän määritteleminen ei ole aina yksinkertaista. Kirkko pitää olennaisena kriteerinä lapsen etua määritettäessä lapsen oikeutta sekä äitiin että isään aina kun se on mahdollista. Vanhemmuuden käsitteen laajentaminen biologista vanhemmuutta laajemmalle ei saa kaventaa lapsen oikeutta äitiin ja isään. Mietinnön arviointi Kirkkohallitus toteaa mietinnön johdantolukuun kirjattujen tilastotietojen osoittavan, että rekisteröityjen parisuhteiden muodostamissa perheissä elävien lasten määrä on hyvin pieni, samoin kuin parisuhteensa rekisteröineiden miesten ja naisten biologisten lasten määrä, yhteensä 193 lasta. Suomessa on noin 1 100 000 alaikäistä lasta. Tähän suhteutettuna on kysyttävä esillä olevan lainsäädäntöhankkeen tarkoituksenmukaisuutta, koskisihan se toteutuessaan vain vajaata kahta promillea kaikista alaikäisistä lapsista. Todennäköisesti kaikki rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät käyttäisi mahdollista oikeutta adoptioon. Oikean mittakaavan saamiseksi olisikin myös verrattava lukuja siihen, minkä verran lapsia ovat adoptoineet sellaiset avioliitossa elävät, joilla on perheessä toisen puolison lapsia. On selvää, että lainsäädännössä ei ratkaisevaa ole jonkun ilmiön tai ongelman laajuus, vaan muut kriteerit (esimerkiksi lapsen etu tai yhdenver-
taisuus) ovat usein ratkaisevia. Kuitenkin lainsäädännön on oltava oikeassa suhteessa ongelman laajuuteen, kaikkiin tilastollisesti marginaalisiin asioihin ei ole tarkoituksenmukaista säätää lakia. Kirkkohallituksella ei ole huomautettavaa mietinnön lainsäädännön nykytilaa kuvaavaan lukuun. Tutkimuskatsaus lapsista samaa sukupuolta olevien perheissä sisältää kirkkohallituksen mielestä koko joukon ongelmia. Yksilön seksuaalisen identiteetin muodostumisen kannalta on varhaislapsuuden lisäksi nuoruusiällä ratkaiseva merkitys. Tältä osin teksti on ohutta ja tutkimuksetkin keskittyvät pääosin varhaislapsuuteen. Lisäksi kokonaan puuttuu ilmeisesti tutkimustiedon puutteesta johtuen pitkittäistarkastelu usean sukupolven ajalta. Vasta kolmen sukupolven tarkasteluperspektiivi antaisi luotettavamman kuvan homo- tai lesboperheen vaikutuksesta lapsen seksuaaliseen kehitykseen. Nyt tutkituilla homo- ja lesbovanhemmilla lienee taustana heteroperheen malli; ainakaan tätä ei tekstissä oteta huomioon millään lailla. Lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymisessä mietintö painottaa liikaa vuorovaikutusta perhettä laajemman ympäristön kanssa. Ratkaisevinta ovat kuitenkin ne mielen sisäiset maailmat ja mallit, jotka syntyvät äidin ja isän suhteesta. Lapsen kehityksen kannalta on oleellista paitsi vanhempien parisuhteen malli, myös lapsen oikeus suhteeseen kahden erilaisen vanhemman kanssa: suhde sekä samaa että vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan on tarpeen lapsen psykoseksuaalisessa kehityksessä. Mietinnön käsitys isän puuttumisen merkityksestä lapsen kasvulle on kestämätön. On totta, että äitien ja lasten suhde on lämpimämpi, jos perheissä ei ole isää. Tämä ei kuitenkaan lapsen kannalta ole pelkästään myönteinen asia. Isän keskeinen merkitys on auttaa lasta eriytymään äidistään. Jos isää ei ole, eriytymiseen liittyvät konfliktit ovat rajumpia kuin perheissä, joissa on isä, kuten mietinnössä todetaan. Jo tämä osoittaa sen, että parhaimmat edellytykset lapsen kasvulle ovat sellaisessa perheessä, johon kuuluvat sekä äiti että isä. Luvussa Ihmis- ja perusoikeudet kuvataan kansainvälisiä sopimuksia ja perustuslakiin kirjattuja perusoikeuksia, joiden perusteella lapsilla on yhtäältä oikeus erityisasemaan liittyviin oikeuksiin ja toisaalta yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun yksilöinä. Toimikunta pitää ensisijaisena sitä, että lapsen aseman yhdenvertaisuus toteutuu riippumatta lapsen biologisen vanhemman seksuaalisesta suuntautumisesta tai yhteiselämän muodosta. Kirkkohallitus katsoo kuitenkin tästä poiketen, että ensisijaisesti lapsen etu ja yhdenvertaisuus koskee suhdetta hänen äitiinsä ja isäänsä. Lapsella tulee olla oikeus äitiin ja isään. Tämä näkökulma jää mietinnössä syrjään lapsen etua ja yhdenvertaisuutta tarkasteltaessa.
Perustuslain 6 :n toisen momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännös on perusta lasten positiiviselle erityiskohtelulle, jotta voidaan turvata lasten tasa-arvoinen asema aikuisväestöön nähden. Toimikunnan mukaan perustuslain 6 :ssä lausutun perusteella tulee erilaisia perheitä ja niissä kasvavia lapsia tukea ja kohdella yhdenvertaisesti. Lapset ovat keskenään yhdenvertaisia, mikä merkitsee lasten yhdenvertaista kohtelua yksilöinä. Kirkkohallituksen käsityksen mukaan lasten yhdenvertaisesta kohtelusta ei voi johtaa sitä johtopäätöstä, että kaikki perhetyypit ovat keskenään yhdenvertaiset. Perustuslain 6 :n perusteella lapset kuten kaikki ihmiset - ovat keskenään yhdenvertaiset, mutta tästä ei seuraa kaikkien perhemallien keskinäinen yhdenvertaisuus. Omissa kannanotoissaan kirkko on halunnut korostaa miehen ja naisen välisen avioliiton perustavaa merkitystä. Sen kautta toteutuu suvun jatkuminen ja sukupolvien välinen yhteys. Avioliittoon perustuva perhe on jo yksin biologisista ja kehityspsykologisista syistä sellainen ihmissukua kannatteleva perusinstituutio, jonka tukeminen on kokonaisedun ja lasten edun kannalta tarpeellista ja hyödyllistä. Tästä yhteisöllisestä lähtökohdasta johtuu, että miehen ja naisen välisellä, sopimukseen perustuvalla ja julkisesti vahvistetulla liitolla on erilainen yhteiskunnallinen asema kuin muilla parisuhteilla. Kirkkohallituksen mielestä avioliiton asettaminen tiettyyn suositummuusasemaan tukee tasapainoista elämää ja yhteisöllistä kokonaisetua. Tämä ei ole ristiriidassa perusoikeuksiin kuuluvan yhdenvertaisuuden periaatteen kanssa. Kirkkohallitus viittaakin perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 15/2001) hallituksen esityksestä laiksi virallistetuista parisuhteista. Lausunnon mukaan kyseessä olevan kaltaisia lakeja säädettäessä on kyse sellaisista erityisesti yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua. Yhteiskunta voi käytännön lainsäädäntötoimilla ohjata avioliittoa tukevan arvomaailman vahvistumista ja näin edistää varsinkin lasten tasapainoiselle kehittymiselle myönteistä ilmapiiriä. Tällöin korostuu myös se, että lasten saamisessa ja kasvattamisessa ei ole kysymys aikuisten itsetoteutuksesta tai ihmisoikeuksista. Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhemmat lapsiaan varten. Kirkkohallitus kiinnittää huomiota myös siihen, etteivät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja perustuslakiin kirjatut perusoikeudet merkitse velvoitusta lapseksiottamisen mahdollistamiseen rekisteröidyssä parisuhteessa. Mietinnön eräiden muiden Euroopan maiden oikeuskehitystä kuvaava luku paljastaa, että varsin harvassa Euroopan maassa rekisteröityyn parisuhteeseen liittyy mahdollisuutta lapsen adoptoimiseen. Siellä missä se on sallittu, kyse on useimmiten perheen sisäisestä adoptiosta.
Luvussa Nykytilanteen arviointi pohditaan ensinnä vanhemmuuden käsitettä. Kirkkohallitus pitää keskeisenä mietinnössä esille nostettua näkökohtaa, jonka mukaan isyys ja äitiys ovat hyvin perustavanlaatuisia oikeudellista ja sosiaalista todellisuutta hahmottavia käsitteitä. Niiden avulla jäsennetään ihmissuhteita, joiden kautta lapsi syntyessään kiinnittyy ympäröivään yhteiskuntaan ja saa elämälleen juuret. Muun muassa näistä syistä isyydellä ja äitiydellä on erityinen merkitys jokaisen elämässä. Näiden käsitteiden sisällön muuttaminen ei sen vuoksi voi tapahtua ilman painavia perusteita ja ottamatta huomioon yhteisön jäsenten suhtautumista muutoksiin. Vanhemmuus ymmärrettynä äitiytenä ja isyytenä on kirkon käsityksen mukaan ensisijainen peruslähtökohta, jota ei pidä heikentää, vaan pikemminkin yhteiskunnan tulisi kaikin tavoin tukea äitiyden ja isyyden toteutumista. Tämä vastaa myös suomalaisen yhteiskunnan vallitsevaa käsitystä vanhemmuudesta. Muut vanhemmuuden käsitteet ovat aina poikkeuksia silloin, kun lapsen oikeus äitiin ja isään ei voi toteutua tai kun lapsen etu vaatii biologisen vanhemmuuden korvaamista sosiaalisella vanhemmuudella. Tällöin tulee olla kyse aina yksittäistapauksista. Lisäksi on syytä huomata, että nämä poikkeustapaukset eivät useimmiten liity rekisteröityyn parisuhteeseen tai vanhempien seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Mietinnön suurimpia perusongelmia on se, että siinä erotetaan vanhemmuus äitiydestä ja isyydestä. Lapsen tarpeista käsin tarkasteltuna vanhemmuudessa on sekä äitiyden että isyyden funktioita, jotka ovat erilaisia ja toisiaan täydentäviä, vaikka ovatkin osin yhteisiä ja voivat toteutua muidenkin kuin biologisen äidin ja isän toimesta. Äitiyden ja isyyden realiteettien hämärtäminen ei voi olla lapsen etu, vaan kertoo asian tarkastelemisesta vanhempien oikeuksien kannalta: kaikille aikuisille halutaan samat oikeudet vanhemmuuteen riippumatta riitä, kuinka se vastaa lapsen tarpeisiin ja etuun. Myös äitiyden ja isyyden oikeudellisten käsitteiden selvittäminen jää mietinnössä liian heikoksi. Sekä sosiaalisen että oikeudellisen vanhemmuuden eroavuudet eivät koske vain samaa sukupuolta olevien parien perheitä. Ennen mahdollisen sisäisen lapseksiottamisen mahdollistamista tulisikin selvittää äitiyden ja isyyden oikeudellisia käsitteitä mietinnössä esitettyä perusteellisemmin. Toiseksi luvussa Nykytilanteen arviointi pohditaan käytännön kysymyksiä. Kirkkohallitus pitää perusteltuna jakoa perheen sisäiseen adoptioon ja vieraan lapsen adoptioon. Lapsen edun näkökulmasta näillä on eroa. Tässäkin yhteydessä kirkkohallitus korostaa ensisijaisena lapsen etuna oikeutta omiin biologisiin vanhempiinsa ja poikkeuksellisena tilanteena perheen sisäistä tai lähipiirissä eläneen lapsen adoptiota. Lapsen tapaamisoikeuden laajentamisen osalta kirkkohallitus yhtyy mietinnön toteamukseen, että kyseessä on asia, joka ei liity ainoastaan rekisteröityjen parisuhteiden purkautumiseen, vaan laajemminkin kysymykseen lapselle tärkeitten ihmissuhteiden säilyttämisestä.
Perhevapaiden tavoitteena tulee kirkkohallituksen mielestä olla äitiyden ja isyyden tukeminen ja vahvistaminen, sillä se on lapsen edun mukaista. Perhevapaiden irrottaminen tästä periaatteesta voi johtaa lapsen edun kannalta epätarkoituksenmukaisiin ja haitallisiin ratkaisuihin, joista esimerkkinä käy mietinnössä kuvattu miesparien perheessä syntymänsä jälkeen elävän lapsen tilanne. Yhteiskunnan ei tule aikuisten miesten oikeuksien perusteella tukea sellaista kehitystä, jossa lapsi jo varhaislapsuudessa irrotetaan äidistään. Mietintöön liitetyssä kahden toimikunnan jäsenen täydentävässä lausumassa esitetään jatkoselvitystä, jossa tulisi selvittää vieraan lapsen adoption sallimista, synnyttäjän puolison vanhemmuuden toteamista rekisteröidyn parisuhteen perusteella (vanhemmuusolettama), isyyden tunnustamista vastaavan käytännön luomista biologisen äidin samaa sukupuolta olevalle rekisteröimättömälle elämänkumppanille ja lapsen edun toteutumista perheissä, joissa on vanhempina useampia aikuisia kuin kaksi. Lisäksi lausumassa ehdotetaan, että laissa rekisteröidystä parisuhteesta oleva este yhteisen sukunimen ottamiselle tulisi poistaa. Kirkkohallitus suhtautuu kielteisesti täydentävässä lausumassa oleviin ehdotuksiin aiemmin tässä lausunnossa esitetyillä perusteluilla. Toteutuessaan tällaiset muutokset vääristäisivät ihmisen alkuperään liittyvää realiteettia, mikä on aina lapsen kehityksen ja psyykkisen terveyden kannalta haitallista. Kirkko pitää olennaisena kriteerinä lapsen etua määritettäessä lapsen oikeutta sekä äitiin että isään. Aikuisten tarpeet eivät voi mennä lapsen edun edelle. Ehdotuksen vaikutuksia arvioidessaan toimikunta toteaa, että perheen jokapäiväistä elämää koskevan oikeudellisen sääntelyn tulee olla sopusoinnussa perheen tosiasiallisen käyttäytymisen ja elämän kanssa. Toisaalta lainsäädäntöratkaisujen on oltava koherentteja muun yksityisoikeudellisen ja sosiaalioikeudellisen lainsäädännön kanssa. Kirkkohallitus katsoo näiden periaatteiden toteutuvan suomalaisten perhe-elämässä valtaosin. Lisäksi oikeudellista sääntelyä ei pidä muokata vain tosiasiallisen käyttäytymisen mukaan, vaan myös sen mukaan, mitä yhteiskunnassa yleisesti pidetään tavoiteltavana. Niin kirkon kuin suomalaisten valtaenemmistönkin mukaan tällainen on isän ja äidin muodostama perhe, siitäkin huolimatta, että se ei aina syystä tai toisesta toteudu. Johtopäätös Kirkkohallitus korostaa miehen ja naisen välisen avioliiton perustavaa merkitystä. Sen kautta toteutuu suvun jatkuminen ja sukupolvien välinen yhteys. Miehen ja naisen välinen suhde on sekä biologisesti että psyykkisesti tarkoituksenmukainen perusmalli, jonka tukeminen on koko ihmisyhteisön ja myös sen heikoimman osan - lapsen - etu. Tästä yhteisöllisestä lähtökohdasta johtuu, että miehen ja naisen välisellä, sopimukseen perustuvalla ja julkisesti vahvistetulla liitolla on erilainen yhteiskunnallinen asema kuin muilla parisuhteilla. Lasten asemaa ja oikeuksia pohdittaessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Tämän määritteleminen ei ole aina yksinkertaista. Kirkko pitää olennaisena
kriteerinä lapsen etua määritettäessä lapsen oikeutta sekä äitiin että isään aina kun se on mahdollista. Vanhemmuuden käsitteen laajentaminen biologista vanhemmuutta laajemmalle ei saa kaventaa lapsen oikeutta äitiin ja isään. Kirkkohallitus katsoo, että toimikunnan ehdotuksia punnittaessa keskeisimpänä kriteerinä tulee olla lapsen etu. Tästä johtuen ennen lapseksiottamisen mahdollistamista tulee selvittää äitiyden ja isyyden biologisia, sosiaalipsykologisia ja oikeudellisia käsitteitä mietinnössä esitettyä olennaisesti laajemmin ja perusteellisemmin. Lapsen tapaamisoikeuden laajentamisen osalta kirkkohallitus yhtyy mietinnön toteamukseen, että kyseessä on asia, joka ei liity ainoastaan rekisteröityjen parisuhteiden purkautumiseen, vaan laajemminkin kysymykseen lapselle tärkeitten ihmissuhteiden säilyttämisestä. Perhevapaiden laajentamisessa koskemaan kaikkia rekisteröityjä parisuhteita kirkkohallitus näkee ongelmia, joissa ei kaikissa tapauksissa toteudu lapsen ensisijainen oikeus äitiin ja isään. Mietinnön täydentävässä lausumassa esitettyihin ehdotuksiin kirkkohallitus suhtautuu kielteisesti. Kirkkohallituksen varapuheenjohtaja Seikko Eskola Seikko Eskola Kirkkoneuvos Seppo Häkkinen Seppo Häkkinen