VUOSIKERTOMUS 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
PUHEEN- JOHTAJA MIKA RIIPIN TERVEHDYS Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on ollut tapetilla kohta kymmenen vuoden ajan ja järjestelmän uudistaminen on ollut jo kolmen viime hallituksen ohjelmassa. Uudistuksella on pyritty siirtämään painopistettä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn, integroimaan sosiaalipalvelut kiinteämmin osaksi terveyspalveluita ja hakemaan koko järjestelmälle taloudellisesti nykyisiä kuntia vahvempaa järjestäjä-, rahoitus- ja osaamispohjaa. Tätä kirjoitettaessa viimeisin yrityskin kaatui vieden mukanaan koko hallituksen. Jättimäiseksi paisuvat rakenteet ja edellä tehdyt uudistukset eivät näytä etenevän. Samaan aikaan eriarvoistuminen ja terveyserot kasvavat, väestö ikääntyy ja ongelmat kasautuvat. Uuden hallituksen uudistuslinjauksia odotellessa herää pakostakin kysymys, onko mitään tehtävissä? Kyllä on. Isoa uudistuskuvaa ja sen kompurointia katsellessa helposti unohtuu se valtava työ, jota tehdään kentällä kunnissa ja erityisesti järjestökentässä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Lapin Liikunta on tehtävissään juuri tämän työn ytimessä; edistämässä liikkuvaa elämäntapaa kaikissa ikäryhmissä koko laajan Lapin maakunnan alueella. Vuosi 2018 oli Lapin Liikunnan tehtävissä kehittämisen vuosi. Kaikilla tehtäväalueilla haettiin uusia rahoitusmuotoja ja toimintatapoja. Erityispainopisteenä oli verkostomaisen toimintamallin kehittäminen Lapin liikuntastrategian mukaisesti. Hanketoiminnan ja uusien verkostojen kautta työhön saatiin aivan uudella tavalla vaikuttavuutta, mikä näkyy erityisesti siinä, että lähes kaikki toimintasuunnitelman mukaiset tavoitteet saavutettiin ja osa kirkkaasti myös ylitettiin. Haluan kiittää erittäin onnistuneesta työstä koko Lapin Liikunnan henkilöstöä ja kaikkia lappilaisia yhteistyökumppaneita. Isoja uusia uudistuksia odotellessa tältä pohjalta on erinomaista jatkaa konkreettista, ihmistä lähellä olevaa työtä liikunnan ja terveellisten elämäntapojen edistämiseksi!
VISIO 2020 Lappi Suomen liikunnan huipulle 2020 Liikunnasta ja urheilusta elämänvoimaa ja elämyksiä kaikenikäisille Kuva: KKI-ohjelma/Studio Juha Sorri
JÄSENET Lapin Liikunnan toiminta-alue on Lapin maakunta. Lapin Liikunnan jäseninä on liikunta- ja urheiluseuroja, laji- ja piirijärjestöjä, kuntia, oppilaitoksia sekä maakuntaliitto. Jäseniä on yhteensä 132.
LIIKKUVA LAPSUUS JA NUORUUS Liikkuva koulu ja -iltapäivä kehittämistyön päätoimenpiteinä on ollut verkostotyö, seminaarit, tapahtumat, viestintä, avustusten konsultointi, koulu- ja kuntakohtainen mentorointi sekä osaamisen lisääminen koulun henkilökunnalle, oppilaille, kerho- ja seuraohjaajille sekä kehitystyötä tekeville henkilöille. Kouluihin ja iltapäivätoimintaan järjestettiin yhteensä 17 tilaisuutta. Liikkuva varhaiskasvatus kehittämistyön päätoimenpiteinä on ollut verkostotyö, viestintä, neuvonta sekä osaamisen lisääminen päiväkodin henkilökunnalle. Varhaiskasvattajille järjestettiin yhteensä 11 tilaisuutta. Lasten Liike -kerhot ovat matalan kynnyksen liikuntakerhoja alakoululaisille. Toiminta on monipuolista, laadukasta ja edullista. Toiminnan edullisuudella pyrimme tuomaan liikuntakerhot jokaisen lapsen ulottuville. Kerhojen toiminnasta vastaavat paikallisten urheiluseurojen, yhdistysten ja muiden toimijoiden koulutetut liikuntakerho-ohjaajat. Kerho-ohjaajille järjestettiin 5 koulutusta. Sporttileiri pidettiin 4.-7.6.2018 Santasport-Lapin Urheiluopistolla sisällöillä: yleisleiri, lajileirit (Cheerleading, koripallo, salibandy ja hiihto) ja soveltava leiri erityistä tukea tarvitseville lapsille. Leiri järjestettiin yhteistyössä Santasport Lapin Urheiluopiston ja Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n kanssa. Leirille osallistui yhteensä 155 lasta. Leirille koulutettiin 18 ohjaajaa. Sporttiparkki-liikuntakiertue oli suunnattu kunnan koululaisille, opiskelijoille ja työikäisille. Tapahtumassa liikuntaneuvojaopiskelijat ohjasivat monipuolisia liikuntalajiesittelyjä. Kävimme 4:ssa Lapin kunnassa. Toimenpiteitä on tehty yhteistyössä kuntien, koulujen, Lapin aluehallintoviraston, 3. sektorin, yritysten, Liikkuva koulu- ja Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman, Olympiakomitean ja Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.
ELINVOIMAI- NEN SEURA- TOIMINTA Kuva: Keminmaan Naisvoimistelijat/Henna-Maria Räisänen Valmentaja- ja ohjaajakoulutukset Urheiluseuratoiminnan osaamisen lisäämistä kasvatimme valmentaja- ja ohjaajakoulutuksilla. Koulutimme urheiluseurojen valmentajia yksittäisillä koulutuspäivillä, joissa aihealueena olivat valmentamisen perusteet pohjaten valtakunnallisiin valmentaja- ja ohjaajakoulutus -osioihin. Seurajohdon koulutusta, konsultointia ja neuvontaa Urheiluseurajohdolle, tarjosimme konsultointiapua, jonka tavoitteena on tukea ja vahvistaa seuran varsinaista toimintaa. Halukkaat seurat ovat saaneet neuvontaa toiminnallisen seuratuen hakuprosessissa yleisten seurailtojen ja seuratapaamisten kautta. Avoimia lajikokeiluja olemme tarjonneet Sporttileirillä ja Sporttiparkki - liikuntakiertueella, johon halukkaat seurat ovat päässeet esittelemään toimintaansa. Vuokraamme seuroille toimistotiloja kokous- ja koulutuspäivien pitämiseen, sekä liikunta- ja testivälineitä valmennuksen tueksi.
LISÄÄ LIIKETTÄ AIKUISILLE Työikäisten liikunnallista elämäntapaa edistettiin SuomiMies seikkailee, Matka hyvään kuntoon ja Liikkujan Apteekki -kokonaisuuksilla. Ikäihmisten toimintakykyä edistettiin Kunnon Mummola -konseptilla. SuomiMies seikkailee -konseptia toteutettiin osana perustoimintaa yhteensä 9 paikkakunnalla. Tapahtumissa korostettiin poikkihallinnollista yhteistyötä terveellisten elämäntapojen edistämistyössä. Yhteistyössä ovat mukana kuntien liikunta- ja terveystoimet sekä paikalliset terveysjärjestöt. Matka hyvään kuntoon -kampanja toteutui tänä vuonna ennakkoon sovittuina työyhteisökäynteinä. Lapissa kiertue oli yhden päivän Rovaniemellä ja se oli suunnattu Lapin sairaanhoitopiirin sekä Lapin Kuntoutus Oy:n henkilöstölle. Kiertue toteutettiin yhteistyössä Kunnossa kaiken ikää -ohjelman kanssa. Liikkujan Apteekki -konseptin tietoisuutta lisättiin 5 apteekin kontaktoinnin avulla. Konseptissa kannustetaan apteekkeja ottamaan terveysliikunta ja -neuvonta osaksi apteekin näkyvyyttä ja palvelutarjontaa. Vuoden 2018 lopussa Lapissa on kuusi Liikkujan Apteekkia, joista yksi on uusi. Liikkujan Apteekki konseptia toteutetaan yhteistyössä Kunnossa kaiken ikää -ohjelman kanssa. Kunnon Mummola -konseptia toteutettiin 8 paikkakunnalla. Yhteistyössä ovat mukana kuntien liikuntatoimet, Lapin ammattikorkeakoulu ja paikalliset terveysjärjestöt. Konsepti laajeni Pohjanmaalle, kun Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry tarjoaa Kunnon Mummola -tapahtumaa myös alueen kunnille. Lisäksi Kunnon Mummolaan liittyvää hanketta alettiin suunnittelemaan kesällä yhteistyössä Lapin AMK:n ja Luulajan Teknillisen Yliopiston kanssa (Kunnon Mummola for Active Ageing 2019-2022).
Elinvoimaa Pohjoisimpaan Lappiin - esiselvityshanke 1.8.-31.10.2018 ja lisäkartoitus 1.11.- 31.12.2018 Elinvoimaa Pohjoisimpaan Lappiin -esiselvityshankkeen aikana kerättiin pohjatietoa Itä- ja Pohjois-Lapin lasten ja nuorten sekä järjestötoimijoiden tarpeista. Selvityksessä haettiin vastauksia siihen, miten voidaan lisätä lasten ja nuorten liikunnallista aktiivisuutta sekä miten järjestötoimintaa voidaan elävöittää. Esiselvityshankkeessa tehtiin kaksi erillistä kyselyä, joista toinen kohdistettiin kouluille ja toinen järjestöille sekä kyläaktiiveille. Järjestimme kouluille 18 tilaisuutta ja 10 järjestöiltaa yhteistyössä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien kanssa. Kyselyjen tulokset avasivat koulujen ja järjestöjen nykyhetkeä ja tulevia kehityskohteita. Kyselyyn saimme vastauksia yhteensä 686. liikunnallista Esiselvityshankkeen aikana kohtasimme yhteensä 735 henkilöä. Esiselvityksen jatkoksi teimme loppuvuodesta lisäkartoitusta Sodankylän, Inarin ja Utsjoen kuntien liikuntapalveluista.
Kylä Lähtee! hanke 1.8.2016 31.7.2018 Kylä Lähtee! -hankkeen toteuttamispaikkakuntina oli Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Ranua ja Rovaniemi. Hankkeen kohderyhmänä olivat kylien ikäihmiset ja nuoriso. Kylille perustettiin uusia liikuntaryhmiä ja olemassa olevia ryhmiä aktivointiin. Kylä lähtee -hankkeen viimeisinä toimenpiteinä järjestettiin keväiset ravitsemus- ja hyvinvointipäivät ikäihmisille ja kylien nuorille yhteistyössä koulujen kanssa. Nuorille opetettiin toiminnallisin keinoin tasapainoista ruokarytmiä, kouluruuan tärkeyttä, vertailtiin erilaisia ruokia ja välipaloja. Toukokuun aikana nuoria osallistui ravitsemus- ja hyvinvointipäiville yhteensä 299 henkilöä kaikista hankekuntien kouluista. Järjestimme toukokuun ajan hankekuntiin asiantuntijaluentoja liittyen ikäihmisten ravitsemukseen ja terveisiin elintapoihin. Ikäihmisten tilaisuuksiin osallistui yhteensä 146 henkilöä. Kevätkauden tilaisuuksiin osallistui Peräpohjola Leader ry:n alueella yhteensä 445 henkilöä. Kylä lähtee! -hanke tavoitti 2016-2018 yhteensä 1075 henkilöä.
TALOUS- HALLINTO-JA TOIMISTO- PALVELUT Lapin Liikunta tarjoaa jäsenistölleen taloushallinto- ja toimistopalveluja. Asiakkaina on lajien alueorganisaatioita ja urheiluseuroja sekä muita liikuntaa lähellä olevia jäsenyhteisöjä. Palvelupaketit on räätälöity asiakkaan tarpeisiin. Osalle asiakkaista tehdään ainoastaan kirjanpito ja tilinpäätös, toiset taas ostavat myös lisäksi palkkahallinnon. Osa isoista toimijoista hankkii Lapin Liikunnalta koko taloushallinnon toimet. Taloushallinnon asiakkaita on 20 kpl.
HALLINTO VUOSIKOKOUKSET Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä elimenä toimii kevätkokous toukokuussa ja syyskokous marraskuussa. Kokouksissa hyväksytään sääntöjen määräämät asiat. Vuosikokous 3.5.2018 Rovaniemi Vahvistettiin vuoden 2017 toimintakertomus ja tilinpäätös, joka osoitti alijäämää 5862,35 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä tuki vuodelle 2017 veikkausvoittovaroista oli 167.000 euroa. Syyskokous 28.11.2018 Rovaniemi Vahvistettiin vuoden 2019 toiminta- ja taloussuunnitelma, joka päättyi loppusummaan 361.000 euroa. Erovuorossa oleva varapuheenjohtaja Aatos Keskitalo valittiin jatkamaan vuosille 2019-2020. Lisäksi erovuoroisista jäsenistä Harri Rapo ja Anna-Liisa Keskitalo valittiin jatkamaan ja uusiksi jäseniksi valittiin Jari Lempinen ja Johanna Suopanki.
HALLINTO HALLITUS Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Hallituksen jäseninä 2018: Puheenjohtaja Mika Riipi (Rovaniemi) ja vpj. Aatos Keskitalo (Pello) Pekka Sipola (Sodankylä), Jaana Huovinen (Rovaniemi), Kari Karasti (Posio), Anna- Liisa Keskitalo (Kolari), Heli Lukkariniemi (Tornio), Mauri Blomster (Kemi), JuhaYliniva (Rovaniemi) ja Harri Rapo (Rovaniemi) Hallituksen tärkeimmät päätökset Hankekäynnistykset; Esiselvityshanke Pohjoisimpaan Lappiin ja Lisää liikettä Rovaniemen alueen mikroyrityksille Kokopäiväisen lasten liikunnan aluekehittäjän palkkaus elo-joulukuu Palkitsemiset Elämänura UNO-palkinto Risto Mononen, Kemi (6.) Lapin liikuntapalkinto Matti Rajaharju (14.) Ansiomerkit Miia Norvapalo, ACA, hopeinen ansiomerkki Edustukset Barents Urheilu ry: Mauri Blomster, Osmo Happonen, Eeva-Liisa Aula Lapin liikuntaneuvosto: Jarmo Suomäki
TOIMISTO JA TOIMIHENKILÖT Lapin Liikunnan toimisto sijaitsee osoitteessa Hallituskatu 20 B 7, Rovaniemi Lapin Liikunta ry:n toimihenkilöt 2018 Maarit Toivola, toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Aula, taloussihteeri Suvi Karusaari, seurakehittäjä ja hankekoordinaattori Elina Ahokas, terveysliikunnan kehittäjä Iida Kallo, terveysliikunnan kehittäjän sijainen (21.4. alkaen) Tuomas Kosunen, aluekouluttaja (ostopalvelu WAU ry, 30.6. asti) Anssi Kiuru, lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä (1.8.-31.12.)
OSALLISTUJA- MÄÄRÄT Koulutukset Valmentaja- ja ohjaajakoulutukset 5 tilaisuutta 49 osallistujaa Varhaiskasvatuksen koulutukset 11 tilaisuutta 184 osallistujaa Liikkuva koulu koulutukset 17 tilaisuutta 429 osallistujaa Lasten Liike koulutukset 5 tilaisuutta 83 osallistujaa Muut koulutukset mm. Sporttileiri, Sporttiparkki, Tietosuojainfo, Kunnon Mummola, SuomiMies seikkailee, soveltavan liikunnan koulutus 14 tilaisuutta 184 osallistujaa Tapahtumat ja tilaisuudet SuomiMies seikkailee 9 tilaisuutta 740 osallistujaa Kunnon Mummola 8 tilaisuutta 255 osallistujaa Sporttileiri 155 osallistujaa Sporttiparkki-liikuntakiertue 4 kuntaa 1500 osallistujaa Matka hyvään kuntoon -kiertue 1 tilaisuutta 262 osallistujaa Muut testaukset 18 tilaisuutta 480 0sallistujaa Seurafoorumit 2 tilaisuutta 39 osallistujaa Kuntakiertue 3 tilaisuutta 38 osallistujaa LEPLA-hanke 28 tilaisuutta 696 osallistujaa Kylä Lähtee! -hanke 14 tilaisuutta 460 osallistujaa Lapin Urheilugaala 292 osallistujaa Muut tilaisuudet mm. Soveltavan liikunnan foorumi, kuntakierros, Liikuntaneuvonnan palveluketju - seminaari, Liikkuva koulu seminaari, LUG:n työryhmät 11 tilaisuutta 234 osallistujaa Yhteensä 152 tilaisuutta 6080 osallistujaa
VERKOSTO- YHTEISTYÖ
TALOUS Varsinainen toiminta Varsinaisen toiminnan tuotot toteutuivat 185.396,92 ja kulut 348.927,36 euron suuruisina. Kuluista katettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä toiminta-avustuksella 167.000 euroa, Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman avustuksella 15.500 euroa, Kylä Lähtee! -hankkeen 25.604,84 euron hanketuella, Elinvoimaa pohjoisimpaan Lappiin -hankkeen 12.318,44 euron hanketuella ja Lisää liikettä - hankeen 8.034,10 euron hanketuella. Varainhankinta Jäsenmaksuja kerättiin 7.650 euroa. Tilikauden tulos ja tulevaisuuden näkymät Yhdistyksen tulos oli 11.132,20 euroa ylijäämäinen. Vuoden 2018 budjetoitu talousarvio osoitti ylijäämää 1.400 euroa ja valtionapu oli budjetoitu 200.000 euroksi. Valtionapu pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 167.000 euroa. Vuoden 2019 valtionapu nousi 1.500 euroa, ollen 168.500 euroa. Taseen loppusumma Taseen loppusumma 31.12.2018 oli 229.890,31 euroa, josta oman pääoma osuus oli 170.536,37 euroa.
TULOS- LASKELMA
TASE
TILIN- TARKASTUS- KERTOMUS