Valmentaja-/ohjastajakommentteja T4-1 / LÄHTÖ 4 Jani Ahopelto, Tauolta aloittanut Gold Narva (5) ei ollut toissa kerralla voitosta huolimatta vielä ihan vetreimmillään. Viimeksi 1500 takia takamatkalle joutuneella ei haluttu tuossa kohtaa ajaa johtavan rinnalta. Taktiikka juoksun takia takaa pärjääminen oli vaikeaa. Ruuna oli kuitenkin letkeämmänoloinen kuin edellisessään, joten startti oli vienyt eteenpäin. Raskaista olosuhteista ei ole tälle haittaa muuten kuin silloin, jos kuraa lentää hevosen silmille. Tässä tuota haittaa ei pitäisi olla. Luottavaisin mielin ykkössijaa lähdetään tavoittelemaan, mutta ravilähdössä on aina ennalta kaikki mahdollista Ajotaktiikka/Juoksutoive: Juoksupaikalla ei iso merkitystä Gold Narvalle. Aiemmin ajateltiin jostain syystä, että hyvin kuolemasta pärjännyt ruuna jäisi keulassa odottelemaan muita. Toissa kerralla Gold Narva juoksi koko matkan johtopaikalla ilman ongelmia. Varustemuutokset: Jos ravit ajetaan Ylivieskassa, niin taakse tulee tavalliset kärryt. Kaustisen tapauksessa ajetaan jenkkikärryillä. Edestä saatetaan ottaa muutama hokki pois. Muuten samoilla jatketaan. T4-2 / LÄHTÖ 5 Markku Elfving, Kotona aina ravannut Black Bean (6) ei laukannut toissa vuoden starteissaan kertaakaan. Viime kesänä hevonen ei päässyt yhtään kertaa oikealla askellajilla liikkeelle. Mitään muuta syytä en ole löytänyt kuin, että hevonen oli alussa vain liian virkeä. Tämän kauden avauksessaan Black Bean pääsi ongelmitta matkaan. Olin muutenkin esitykseen tyytyväinen. Talvella polanteet olivat huonoja, mikä hieman haittasivat treenejä. Nyt olosuhteet harjoitteluun ovat olleet kolme viikkoa mainiot. Ennen Kuopiota ei ollut juurikaan ajettu kovempaa, mutta tähän kisaan hevosta on jo hieman herkisteltykin. Black Bean tuntuu rauhoittuneen iän myötä. Ravilla meneminen on kuitenkin ennalta yhä pieni arvoitus. Ehjä juoksu olisi taas tärkeä saada. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Black Beanille on käynyt vähän kaikenlaiset reissut. Selkään hyvin rauhoittuva ruuna on pärjännyt myös keulasta. Varustemuutokset: Samoilla jatketaan. Marika Riihimäki, Mr Money Robber (8) oli kuskin mukaan Kaustisella aika tavalla toisella ohjalla. Tuon jälkeen otetuissa treeneissäkin ilmeni sama vika. Herkkäsuisella ruunalla on jouduttu käyttämään suoraa kumikuolainta. Suusta löydettiin klinikalla pientä sanomista. Hampaita raspattiin kahteen kertaan, ja keskiviikkona ajetulla hiitillä hevonen oli taas oma itsensä. Pieni arvoitus Mr Money Robber tähän kisaan kuitenkin on, kun suuhun on voinut hoidoista kuitenkin jäädä jotain pientä sanomista. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Mr Money Robberille ovat käyneet juoksut kärjessä ja parijonossa. Lopullinen taktiikka ratkaistaan paikan päällä kuskin kanssa. Varustemuutokset: Katsotaan olosuhteiden mukaan, että päästäänkö hokkeja ottamaan pois. Muuten samoilla varusteilla jatketaan.
T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1 Sanna Valkeajärvi, Hannu Kamppurin mukaan Taikapassin (1) ravi on viime starteissa parempaa kuin aiemmin. Vielä lämmittelyssä se ei ole tosissaan, ja tuossa kohtaa askellus ei ole ihan sulavinta mahdollista. Teivon 75-kisassa tamma joutui hakemaan keulat kahteen kertaan. Loppupuolikkaan hurja vauhti oli sitten tälle liikaa. Tuon jälkeen Taikapassi on ollut kotona hyvällä tuulella. Lyhyessä ajassa paljon lisää rahaa saanut kohtaa tässä ennätykseltään selvästi kovempia hevosia. Toivotaan, että Taikapassi menee taas koko matkan ravia. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ajo-ohjeita tämän tason kuskille ei tarvitse antaa. Taikapassi avaa sen verran hyvin, että saanee keulat. Tuo juoksupaikka on sopinut sille mainiosti. Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, jollei kuski toivo jotain muutettavan. Riitta Kero, Starttien myötä Vinksahdilta (4) on lähtenyt talvikiloja pois. Treeniolosuhteet ovat olleet hankalia, ja Seinäjoen jälkeen hevosen kaksi harjoitusta on ollut kävelyä. Seinäjoen 75-raveissa on tälle sopivan näköinen sarja. Reippaampaa ajoa tarvittiin tuon takia, mikä on yksi tärkeä syy tähän kisaan osallistumiseen. Hieman huonosti rytmiä vaihtavalle Vinksahdille sopii parhaitten, kun se pääsee kaukaa takamatkoilta liikkeelle. Autolähdöstä ei ole seurannut tälle mitään hyvää. Hidas keli olisi paremmin vahvalle kuin nopealle Vinsahdille etu. Hevosella on kisassa takanaan uusi kuski. i Ajotaktiikka/Juoksutoive: Vinksahti ei todellakaan nopea avaaja. Ulkopuolelta lähdetään tosi kovaa, ja kuski saa olla startissa tarkkana. Varsinkaan alkuun ei ole tarkoitus satsata. Mihinkään koko matkan kolmannen radan kiertelyyn ei ole tarkoitusta ryhtyä, vaan aion pyytää kuskia ajamaan hevoselle tästä nätin startin. Varustemuutokset: Vinksahti jatkaa rautahokkikengässä ja muutenkin samoilla varusteilla. Harry Halonen, Perustreenistä kisaan saapuvan Heikkalan Pehtoorin (6) harjoittelua ovat valmentajan flunssat ja viime aikojen huonot ajokelit haitanneet. Liikettä hevonen on kuitenkin saanut, kun tyttäreni on ratsastanut sillä paljon. Vähän sanatapaisista lähtökohdista Heikkalan Pehtoor on aikaisemminkin starttiin tullut. Toivotaan, ettei mitään negatiivista ilmenisi, ja että Heikkalan Pehtoor suorittaisi kisassa hyvin. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kovemmissakin vauhdeissa mukana pysyvä Heikkalan Pehtoor ei ole kuskien mukaan vielä koskaan kisatilanteessa tehnyt ihan tosissaan. Juoksupaikalla ja matkavauhdilla ei ole tälle isoa merkitystä. Varustemuutokset: Hokkeja vähän lyhennetään. Maarit Takalo, Nopsa Palman (7) päälle ajettiin kisatilanteessa marraskuussa. Pikku hiljaa kuntoutunut ruuna on starttien myötä terävöitynyt, ja päässyt taas ihan mukavaan iskuun. Lähtöpaikka olisi tietenkin saanut olla sisempänä. Jo ennestään hieman arka hevonen on ollut tapaturman jälkeen starttitilanteessa vähän turhan varuillaan. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Toivotaan, että juoksunkulusta tulisi sellainen, että se suosisi Nopsa Palman kiriin lähtöä. Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.
Esa Kolppanen, Ylivieskan harjoitusraveissa yksin juossut Erehys (9) kulki laukan 34-vauhtia. Tuossa kisassa ohjaksissa ollut Ahti Antti-Roiko piti hevosen esityksestä. Kotona ori ei mene oikein mihinkään, joten tähän tultiin hieman katsomaan, että missä ollaan menossa. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Erehys on ollut parempi selkäjuoksulla. Sellaisen perästä se kirii hyvin. Näin tauolta tuollaisen juoksun saaminen on vielä tärkeämpää. Varustemuutokset: Jos hokkeja päästään pienentämään, niin putsit laitetaan eteen. T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1 Maaret Takalo, Kamikaze Tooma (3) on kaikin mukavanoloinen tuttavuus. Hyvässä kunnossa talliin tullut ruuna on ollut meillä vasta vähän aikaa. Kun kelirikon takia kovempaa ei ole päästy ajamaan, niin oikein mitään varmaa esityksestä ei voi ennalta sanoa. Hevosella on kaikki muuttunut, ja tässä ollaankin lähinnä katsomassa, että minkälaisesta hevosesta on kyse ja missä sen kanssa ollaan menossa. Matalalla profiililla vielä tähän kisaan tullaan. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Nätin reissun Kamikaze Toomalle yritän tarjota. Varustemuutokset: Hevosella käytettäviä varusteita tässä vielä hieman haeskellaan. Pentti Rautio, Tauolta aloittaneelle Amaranth Artistille (5) annettiin vielä Oulussa tarkoituksella oikein nätti reissu, ja tamma tuli ihan istumalla maalin asti. Otteet treeneissä ovat olleet tosi hyviä. Amaranth Artist on mielestäni hyvä hevonen. Tamma oli viime kesänä aina välillä kovassa kiimassa, jolloin otteet startissa olivat velttoja. Nyt kiima ei ole päällä. Se tuli päälle viime vuonnakin äkkiarvaamatta. En voi olla vielä näin lauantaina varma, mikä tuon kisassa suorittamisen kannalta kriittisen asian tilanne on sunnuntaina. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvin lähtevälle Amaranth Artistille käy periaatteessa paikka kuin paikka. Kuski saa päättää lopullisen taktiikan. Varustemuutokset: Muuten samat, mutta hokit vaihtuu lyhyempiin. Ville Hakala, Crystal Bay (10) teki pari hieman huonompaa starttia tauon jälkeen. Kun systeemejä ja ruokintaan muutettiin, on hevonen mennyt koko ajan parempaa suuntaan. Tampereen kisaan oli vähän turhan lyhyt starttiväli, eikä ruuna pystynyt suorittamaan kovalla alustalla ihan normaalisti. Jos rata on Ylivieskassa pehmeä, voi tiukka loppukurvi olla Crystal Baylle hankala. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Suhteessa kovempaa voltista lähtevälle Crystal Baylle kakkosrata ei sen vaikeampi lähtöpaikka kuin muillekaan. Kaustisella 13,5-vauhtia viimeisen tuhannen tullut Crystal Bay voi pystyä kirimään taaempaakin kamppailuun mukaan. Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, jos ravit ajetaan Ylivieskassa. Jos ravit ajettaisiin Kaustisen jo nyt hyvässä kunnossa olevalla radalla, niin kenkiä saatettaisiin riisua. Jari Hietala, Westcoast Titan (15) Ajotaktiikka/Juoksutoive: Varustemuutokset:
Troikka-2 /LÄHTÖ 9 Petteri Kokko, Kivarin Salsan (6) talvi sujui hyvin, ja hevosta päästiin treenaamaan suunnitellusti. Ruoka on maistunut paremmin. Vankistunut tamma on ollut sekä kuljetuksessa että kilpailupaikalla rauhallisempi kuin viime kaudella. Mauri Jaara oli tyytyväinen Kivarin Salsan kauden avauksessa tekemään esitykseen. Rovaniemen aika tavallisessa tehtävässä voitto oli helppo. Kivarin Salsa on kevyt hevosen, jolla on matalat liikkeet, ja oikein raskaan kelin vaikutusta suoritukseen en ennalta tiedä. Kahden kolmen sakkiin tammaa tässä odottelen. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kivarin Salsalla ei Rovaniemellä tarkoituksella satsattu starttiin. Oulun viime kauden esityksen perusteella tamma pystyy avaamaan reippaasti. Helle päivän pitkä kuljetus haittasi tuossa kisassa, ja keulassa matkannut hevonen jäi lopussa kolmanneksi. Paikka esim. kolmas ulkona olisi hyvin takaa kirivälle Kivarin Salsalle mukava juoksupaikka. Varustemuutokset: Samalla balanssilla ja varusteilla jatketaan. Korvia ei ole vielä koskaan kisassa aukaistu, eikä sitä tehdä nytkään. Jasmiina Aho, Just A Flirtillä (8) ei ollut alun perin tarkoitus ajaa kolmivuotiskaudella niin paljon kilpaa kuin tehtiin. Fyysinen puoli olisi kyllä riittänyt. Vähän liian tosissaan starteissaan mennyt ruuna ei ollut vielä valmis tuohon. Psyykeen puoli alkoi pettää, kun pää yritti mennä kovempaa kuin jalat. Kahden hylyn jälkeen jäätiin tauolle. Joulukuun luuliian aiheuttamaa pientä paussia lukuun ottamatta talvi on sujunut treenaamisen kannalta hyvin. Kotona laiskasti menevällä Just A Flirtillä on otettu Kaustisella kahdet harjoitusravit. Ensimmäisellä kerralla voltista ajettiin 35-vauhtia. Siinä juoksussa johtavan rinnalta ensimmäisenä maaliin saapunut Just A Flirt lopetti loppusuoran 17-kyytiä. Toinen harkkari ajettiin auton takaa. Avaus oli Just A Flirtin kannalta turhan rauhallinen (28-vauhtia), ja se laukkasi kiinniottoon ensimmäisessä kaarteessa. 30-kyydeistä kaukaa takaa kolmanneksi kirinyt ruuna tuli kuskin (Aki Järvelän) Gps:n mukaan viimeiset 500 m noin 12-kyytiä. Vauhtien puolesta odotan Just A Flirttiä tässä voittokamppailuun. Takarivin lähtöpaikka on tälle varmaan parempi. Toivotaan, että Just A Flirt pysyy rauhallisena ja menee ravia. Ajotaktiikka/Juoksutoive: Toivotaan, että kisassa lähdetään suhteellisen reippaasti matkaan. Muun asian suhteen ei ole isompia toiveita, kun Just A Flirt pystyy kirimään kauempaakin takaa kamppailuun mukaan. Varustemuutokset: Varusteet ovat lappupolitiikan suhteen vielä hieman auki. Kokolaput ovat olleet käytössä. Jos Just A Flirt käyttäytyy lämmityksessä ne silmillä hyvin, niin niillä jatketaan. Päinvastaisessa tapauksessa laput voidaan vaihtaa reiällisiin. T4-vihje Ylivieskan vuoden ensimmäiset ravit ajettiin jo tammikuun alussa, mutta vasta nämä kisat kuitenkin avaavat kauden käytännössä. T4:n ensimmäiseen kohteeseen on erittäin silmiin pistävä suosikki ja toiseen osalähtöön kaksi selvästi muista erottuvaa osanottajaa. Kaksi viimeistä kisaa vaikuttavat puolestaan melkoisen yllätysherkiltä.
T4-1 / LÄHTÖ 4 Varmaehdokas Lähdön kovat olivat miehittäneet Seinäjoella parhaat juoksupaikat, ja takapareissa matkanneen Gold Narvan (5) ihan kärkeen nouseminen oli liika vaadittua, eikä sitä Jani Ahopellon mukaan ihan hampaat irvessä yritettykään. Tauolta palannut ruuna hoiti edellisen tehtävänsä helpolla tyylillä. Gold Narva kohtaa nyt aika sopivan tuntuiset vastustajat, ja hyviltä vaikuttavista alkuasetelmista voittoon pitäisi olla saumat. Yllättäjäehdokas Starttien myötä parantanut Spitfire Effe (8) voisi kamppailla tässä jopa mitaleista. Arvuuttelua juoksunkulusta Hit Thatin (1) pitäisi kyetä pitämään alussa kaikki kurissa. Hyvistä esityksistä alkaa olla jo pitkä aika. Kun mainio selkä näyttäisi olevan tulossa eteen, niin asemista ei pidettäne kynsin hampain kiinni. Vain tavallisesti käynnistyvälle Ariel Hopelle (2) kakkonen on ihanteellinen alkuasema. Flying Heel (3) on parhaimmillaan päässyt asiallisesti matkaan. Aiemmin seniori on ollut paussilta hieman tahmea, mikä voi näkyä myös kiihdytyksessä. Tauonkin jälkeen starteissaan vetämättömänä ollut Hollywood Hills (4) ei ehtine alussa nopeimpien mukaan. Hyvin kiihtyvä Gold Narvan (5) pystynee pitämään ulkopuoleltaan lähtevät kovat avaajat komennossa. ja johtoon pääsyyn on realistiset mahdollisuudet. Ramona Win (6), Kat s Commander (8) ja Spitfire Effe (8) seuraavat kaikki tiiviisti siivekettä. Starttiin satsattaessa jokaisella on vaara jäädä johtavan rinnalle matkaamaan. A: 5 B: 6,8,4,7,3,2,1 T4-2 / LÄHTÖ 5 Varmaehdokkaat. Black Bean (6) aloitti taas tauolta mainiosti. Viime kaudella menestystään paljon laukkoihin menettänyt ruuna kulki nyt koko matkan ravia. Harvakseltaan kilpaillut lahjakkuus noussee ehjällä juoksulla voittokamppailuun mukaan. Keskitalvella menestystä niittänyt Mr Money Robber (8) ei ole kahdessa viimeisessä suorittanut omalla tasollaan. Marika Riihimäen mukaan suusta löydettiin sanomista. Viikolla ajetun hiitin hyvien otteiden perusteella ongelma on ilmeisesti saatu hoidettua kuntoon. Lähtöpaikasta huolimatta ruuna voi kyetä taas ottelemaan ykkösrahoista. Yllättäjäehdokkaat Päivät ovat Mr Noonille (2) aika erilaisia. Hyvä avaaja saanee kakkosradalta todennäköisesti makoisan reissun ja oikeana hetkenään ruuna voisi kyetä nousemaan loppusuoralla kärkikolmikkoon mukaan. Arvuuttelua juoksunkulutusta Moon Eagle (1) on päässyt vain tasaisesti matkaan, ja ulkoa painetaan ilmeisesti heti ohi. Mr Noon (2) on ollut yleensä sen veran hanakkana siivekkeen takana, että se ottanee tässä ekakeulat. Sopiva veturi kelvannee eteen, kun ruuna on nätin reissun perästä suorittanut ajoittain ihan mukavasti. Paussilta palaavan Silveriinan (3) alkuvauhdit käytettäneen kivan juoksupaikan saamiseen. Impossible Bella (4) ja Miss Lady Lindy (5) avaavat molemmat hyvin. Kummankin rattailla on kuski, joka saattaisi ajaa myös aktiivisesti, jos parempaa vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Ravilla asiallisesti avaavalla Black Beanillä (6) oli viime suuri laukan vaara startissa. Omaan juoksuun kykenevälle ruunalle on käynyt vähän kaikenlaiset reissut, ja lähdön onnistuessa kuskilla on monta mahdollista taktiikkaa käytettävis-
sään. Tasaisen kivasti viime aikoina suorittanut Exploding Anna (7) ei ole hidas alussa. Ihan lähellä kärkeä tamma ei päässe tässä juoksemaan, vaan pärjääminen jäänee loppukirin varaan. Sisäpuolella on useampi hyvä lähtijä, joten vaikka Mr Money Robber (8) pääsee ihan mukavasti matkaan, niin hevonen jäädä alussa aika ikävänkin taustalle. Kahdessa viime kisassa veto ei ole riittänyt ihan perille asti, joten nätimpää reissua saatetaan nyt toivoa. A: 6,8,7 B: 5,2,1,9,4 C: 3,11,10 T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1 Varmaehdokkaat Aika suurella todennäköisyydellä keulassa keikkuva Taikapassi (1) voi tässä tasaisenoloisessa kisassa ravia mennessään kyetä pitämään paikkansa jopa perille asti. Yllättäjäehdokas Tiukasti siivekettä seuraava Päivä Pokeri (5) voi päästä juoksemaan johtavan taakse, jolloin jopa ykkössija tässä tasaisen oloisessa koitoksessa voisi olla mahdollinen. Arvoitus / Varmaehdokas Vinksadille (4) autolähtö on Riitta Keron mielestä hankala. Tasavauhtinen ruuna voi jäädä alussa turhan kauas kärjestä. Kun pitkä kiri ei ole ainakaan suunnitelmissa, voi pärjääminen olla paljolti ylivauhdin varassa. Arvuuttelua juoksunkulusta Kovaa avaava Taikapassi (1) ottanee porukan heti komentoonsa. Tamma hoitanee kisan vetotöitä pitkään. Ulospäin seuraavat kolme osanottajaa eivät ole olleet yleensä kiihdytyskisassa mukana. Siinan Tähdelle (2) koetettaneen saada nättijuoksu mahdollisimman lähellä kärkeä. Viehko Venla (3) on matkannut usein toisella vetoapua, ja samoista asemista tamma saatetaan tässäkin löytää. Vinksahti (5) yrittäneen saada mahdollisimman edullisiin hyökkäysasemiin toiselle radalle. Kovaa avaavan Päivän Pokerin (6) takana voidaan haaveilla paikasta keulan takana. Tasaisesti kiihtyvä Heikkalan Pehtoor (6) saattaa tuurilla saada ihan kivatkin asemat. Nopsa Palman (7) roolia alkutapahtumien en osaa arvata. Jyväskylässä alussa muista aika kauaksi jäänyt ja maaliin mukavalla tyylillä hännillä tullut Carmikas (8) on parhaimmillaan seurannut autoa hyvin. Nopean lähtijän takaa starttaava Erehys (9) voi saada nätin reissun sisäradalla. On hieman vaikea veikata, mihin yleensä tauolta pari starttia saanut ori voisi sellaisella reissulla riittää. Aika tasavauhtisenoloinen Aika-Sisu (11) saattaa joutua nousemaan ensimmäisenä ulkoradoille kiriin. A: 1,4 B: 5,6,9,11,8 C: 3,7,10 T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2/Troikka-1 Varmaehdokkaat Tämän erittäin tasaisen oloisen koitoksen kaikilta osanottajilta puuttuvat viime aikojen meriitit, ja ehdotukset realistista lähdön tukipilareista ovat allekirjoittaneelta tähän kohtaan täysin hukassa. Yllättäjäehdokas Erittäin tasaisenoloisessa koitoksessa monella on sopivalla juoksulla mahdollisuudet jopa ykkösrahoihin. Arvoitukset Suomessa debytoiva Kamikaze Tooma (3) on kisaan melkoinen arvoitus, kun huonojen kelien takia Maarit Takalo ei ole päässyt ajamaan uudella tuttavuudella vielä kertaakaan kovempaa.
Arvuuttelua juoksunkulusta Osanottajat vaikuttavat myös lähtönopeudeltaan aika tasavertaisilta, joten alun tapahtumat voivat olla monenlaisia. Keulassa erityisen hyvin viihtyviä ei ole näkösällä. Johtoon pääsevää ei välttämättä kunnioiteta, joten oikein mitään kovin ihmeellistä en osaa lähteä edes arvailemaan. Kohtuudella voltista kiihtyvälle Dreaming Artistille (1) nätti sisäratareissu sopinee mainiosti. Hyvin lähtevän Jeppas Roulett (2) tarvinnee siistin juoksun. Suomessa debytoiva Kamikaze Tooma (3) vaikuttaa joka osa-alueella aika tasaiselta menijältä. Every Reasons (5) ei päässe neloselta ihan rakettina liikkeelle. Yksi mahdollinen johtopaikalle voisi olla pirteästi avaava Amaranth Artist (5). Västerbopaperdoll (6) on päässyt jonkin kerran voltista aika liukkaasti liikkeelle. Selästä saatetaan koettaa ajaa, kun menestys keulajuoksuilla ei ole kovin hyvää. Hyvin myös tällä lähtötavalla matkaan pääsevällä Crystal Baylla (10) pystyy tekemään omaakin juoksua, eikä lähtöpaikka takamatkalla ole sille välttämättä pärjäämisen este. Oriilla on nyt takanaan kokematon ohjastaja. Mukavasti kiihtyvä Castor U.M. (11) on pärjäillyt Ylivieskassa näteillä reissuilla. Tauon jälkeen vaisusti suorittanut Blady Bols Blue (12) ei ole jäänyt muiden jalkoihin startissa. Parhaitten keulasta menestynyt ruuna pystyi viime vuonna pärjäämään myös takaa. Torniossa loppumatkasta keulassakin piipahtanut Amelie Frost (13) voi päästä tuureilla taas kohtuullisiin juoksuasemiin. Takamatkan juoksulangalta näin täydessä lähdössä hevonen saa aika harvoin kivan juoksun. Hitaasti käynnistyvä Bajkal Craffilla (14) on aika iso vaara alussa tosi kauas kärjestä. Asiallisesti voltista pyörähtävällä West Cost Titanin (15) juoksun onnistumiseen on sentään jonkinlaiset mahdollisuudet. A: 10,5 B: 12,13,6,1,2,3,8,15,11 C: 4,7,14,9 T4-systeemit A: 5 (6,8) 6,8,7 (5,2) 1,4,5,6,9,11,8 (3,11) 10,5,12,13,6,1,2,3,8,15,11 (4,7) = 231 riviä B: 5,6,8 (4,7) 6,8,7, 5,2,1,9,4 (3,11) 1,4,5,6,9,11,8 (3,11) 10,5 (12,13) = 294 riviä Troikka-2 /LÄHTÖ 9 Troikka-ankkuri Kautensa aika lupaavasti aloittanut Kivarin Salsa (6) ei saanut Rovaniemen amatöörilähdön aika tavallisista hevosista edes kunnon vastusta. Varmatuntuisesti suorittava tamma osaisi varmaan tarvittaessa lähteä reippaastikin. Kivarin Salsalla ei tunnu olevan näihin sarjoihin mitään muitakaan merkittäviä heikkouksia, ja mitalisija odottanee maalissa. Yllättäjäehdokas Ilman pelitietoa on hankala mennä sanomaan, että yllättääkö Estelle Itin (5) sijoittuminen ketään. Tiukasti autoa seuraavalla tammalla on tässä mahdollisuus saada oikein kiva reissu sisäradalla kärjen lähellä. Sellaisen perästä Ylivieskan pitkällä loppusuoralla on mainiot edellytykset nousta mitaleille. Arvuuttelua juoksunkulusta Matala lämminverisarja ja amatöörit takana tekevät juoksutapahtuminen ennakoinnin lähdes mahdottoman tehtävän, ja niin on tälläkin kertaa asiaa. Summer Albert (1) ja Enjoy Boost (3) eivät pystyne osallistumaan alun kamppailuun. Hyvin autoa seuraavalle Feliennelle (4) haluttanee helppo juoksu. Aika kovaa matkaan pääsevällä Estelle Itillä (5) on ainakin kerran kokeiltu ajaa keulasta, eikä tulos ollut silloin erityisen hyvä. Kivarin Salsa (6) osaa kiriä loppua tehokkaasti, joten alkuun ei ole välttämätöntä satsata. Liukkaasti lähteneellä tammalla ajettiin viime vuonna kerran johtopaikalta. Kovassa lopetuksessa se
pyristeli kolmanneksi. Kun tamma oli joutunut olemaan helleilmalla pitkään kuljetuskopissa, ei asiallisesti perille asti tulleen Kivarin Salsan tuotakaan esitystä voi moittia. Yleensä suhteellisen hitaasti käynnistynyt True Lance (7) voi valua alussa hännille. Bothnic Blitzin (8) rohkea ajotaktiikka tiistaina ei tuottanut toivottua tulosta, joten nyt voimat saatetaan säästä loppuun. Viime vuonna keskikesällä parhaimmillaan ollessaan Just A Flirt (9) kykeni tekemään omaa juoksuaan. Ruunan alkuviikon Kaustisen harjoitusravien lähtö ajettiin auton takaa. Alkuun ei haluttu satsata, ja kun 28-vauhdeissa hevosta jouduttiin ottamaan kiinni, niin laukka tuli. Kumpikaan edestä starttaava ei ole erityisen rivakka ensimetreillä, joten lähtöön saattaa olla pahimmassa tapauksessa hyppyriski. Just A Flirt tulivalmentajan mukaan mainitussa harjoituskisassa loppua hurjasti, ja ehjällä juoksulla hevonen voi olla liian vaikea takana pidettävä. Aika vaativan reissun perästä Seinäjoella lopussa taipunut Driverlane (11) pystyi Oulun aika kevyessä seurassa nytkin ohjastavan valmentajan opastuksessa johtavan rinnalta ykköseksi. A: 6,9,11 B: 8,5,10,4 C: 12,1,3,7 Muut lähdöt 1. 6.Bofori 5.Vexi 7.Margetta 9.Aavan Superi 8.Vähän Häävimpi 10.Tutun Tarina (1.Virkun Hohto 4.Sypressi 3. Majatalon Tähti) 2. 3. Hillbill Avenger 1.Sweet Tonight 5.Emmanuel De Gigue 8.Lovely Fling 6. Mama s Hope 7. Steam Vici 10.Fruit Drink Magic 13.Mar Zefyr 9.Magnifican (11.La Verne) 3. 10.Backward s Boy 2.M.T. Justawinner 7.Crossfire Can 3.Amazing Captor 5.Birthday Cloud 4.Giant Leap (6.Classic Soul 9.Eldwind H) 8. 11.Iinan Prinssi 3.Helun Kuva 9.Siron Peli 6. Slovari 5.Mandan Mainio 8.Tupen Rapina 12.Aika Otus (1.Mayatuuli 7.Camillo) (A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa) Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen