OTKANTTI Jäsentiedote 3 n 2015 TEEMA Meripelastus meillä ja muualla
SMPS TURUN MERIPELASTUSYHDISTYS RY FSRS ÅBO SJÖRÄDDNINGSFÖRENING RF Jäsentiedote 3 n 2015 YHDISTYS: Postiosoite ja kerhohuoneisto Ankkuriplassi, Linnankatu 37a B 17, 2 krs., 20100 TURKU. Puhelin... 0400 748 770 Internet...www.tmpy.fi Sähköposti... ankkuriplassi@tmpy.fi Facebook...www.facebook.com/turunmeripelastusyhdistys JÄSENMAKSUT: Henkilöjäsenmaksu... 32 euroa Yhteisöjäsenmaksu... 160 euroa Yhdistyksellä ei ole liittymismaksua. Pankkiyhteys...FI75 4309 0010 3178 40, ITELFIHH Pv ABSOn rahasto... viite 4187 Yleislahjoitukset... viite 107 MERIPELASTUSKESKUKSEN NUMERO... 0294 1000 TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Antti Kellosalo...0400 786 328, puheenjohtaja@tmpy.fi Varapuheenjohtaja Kirsi Suominen... varapuheenjohtaja@tmpy.fi Sihteeri Esko Myöhänen... sihteeri@tmpy.fi Jäsenkirjuri Paul Elo...jasenasiat@tmpy.fi Kalustovastaava Tommi Helminen... kalusto@tmpy.fi Koulutusvastaava Timo Kuusonen... 044 503 0690, koulutus@tmpy.fi Tulokasvastaava Teemu Uusi-Esko... tulokkaat@tmpy.fi Nuorisovastaava Joonas Dunderfelt ja Aatu Niemelä...045 891 0040, nuoriso@tmpy.fi Tiedotusvastaava Heikki Laurila...tiedotus@tmpy.fi HALLITUKSEN JÄSENET: Antti Kellosalo (pj) Kirsi Suominen (vpj.) Esko Myöhänen (siht.) Paul Elo Markus Takala Timo Kuusonen Pekka Mattila Sanna Lehtonen Lasse Putko Henri Vienola OTKANTTI LEHTI PÄÄTOIMITTAJA...Heikki Laurila AINEISTO... otkanttilehti@tmpy.fi PAINOPAIKKA... Painotalo Painola T. Nieminen Oy TAITTO...Ari Hakulinen KANNEN KUVA...RS148 Stormbull. Kuva: Teemu Uusi-Esko SEURAAVA LEHTI... ilmestyy n. vko 10/2016, aineistopäivä 10.2.2016 LEHDEN ILMESTYMISAJANKOHDAT...vko 10 (aineisto 10.2) ja noin vko 19 (aineisto 16.4),vko 42 (aineisto 25.9) JAKELU...2100 kpl/painos PUHEENJOHTAJAN PALSTA P äivystyskausi alkaa olla loppumassa ja paljon on tapahtunut. PV Otkantti lähti meiltä maantiekuljetuksella Ala-Keiteleen Järvipelastajille elokuussa, PV Aktia kävi Pitkäkarissa koulutuspurjehduksella ja pääsimme samalla tutustumaan alukseen ja myös he pääsivät tutustumaan PV ABSOon. PV Aktia tuntui todella tilavalta PV AB- SOon verrattuna, suorituskyky oli pettymys, vaikkakin se oli tiedossa. Mahdollinen alusten vaihto on edelleen auki ja selvitystyöt ovat vielä kesken. Vahingoiltakaan tällä päivystyskaudella ei ole säästytty. PV ABSO sai kesäkuussa ankkuriliinan jettiin ja alus nostettiin ylös samana iltana. Alusvastaavat työstivät liinan jetin akselin ympäriltä pois pieninä palasina. PV ABSOlle tapahtui toinenkin haveri loppukesästä, kun se joutui ajamaan matalaan veteen uppoavan veneen vierelle. Tästä johtuen jetit vetivät kiviä ja muuta pohjasakkaa niin paljon läpi, että kumpaankin vetolaitteeseen tuli vaurioita. Alus telakoitiin Pansioon ja jettien osat lähetettiin Kokkolaan Rolls-Roycen tehtaalle. Remontissa vierähti lähes kuukausi. Myös PV Arvinsilmä koki haverin, kun se ajoi kiville tehtävän jälkeen. Merivartioston RIB-vene kävi avustamassa aluksen irti ja sen jälkeen sukeltaja kävi toteamassa, ettei kiville ajosta tullut alukselle vaurioita. Haluan tässä kiittää kaikkia alusvastaavia, päälliköitä, huoltotiimiä, sekä operatiivisen toimikunnan väkeä hyvin jälkihoidetuista vahingoista ja siitä, että haveritilanteessa ollaan oltu ajan tasalla ja siten vältytty lisävahingoilta. Kiitos tästä kuuluu teille kaikille. Erityiskiitos päälliköille haverien nopeasta tiedottamisesta. Vahingosta on heti ilmoitettu eteenpäin eikä niitä ole yritetty peitellä tai vähätellä. Kuva: Kirsi Lundelin Kuluvana kautena on ollut selkeä päällikköpula, eikä miehistöjäkään ole saatu riittävästi. Samoille henkilöille tulee tästä syystä pakostakin useita päivystyksiä kaudessa, ja vaikka päivystäminen onkin harrastuksemme kerma, tulee siitä jossain vaiheessa ähky. Tästä syystä ei enää jaksa lähteä päivystämään, saati hoitamaan muita yhdistyksemme tehtäviään hyvin. Harrastuksemme alkaa helposti tässä kohtaan tuntua jo työltä ja mielenkiinto lopahtaa. Meidän olisikin syytä keskittyä yksittäisen meripelastajan hyvinvointiin ja kouluttamiseen, jotta meillä löytyisi jatkossa riittävästi motivoituneita päälliköitä, miehistöjä, unohtamatta muita vapaaehtoisia, jotka tekevät pyyteetöntä työtä yhdistyksemme hyväksi. Oma vaatimustasomme on noussut mm. viranomaisten vaatimusten kasvaessa ja samalla olemme nostaneet omia vaatimuksiamme myös vauhdilla, mahdollisesti vähän liiankin nopeaan. Meidän pitää miettiä onko vauhti ollut liian kova, ja katsoa josko olisi syytä hieman jarrutella? Tarkoituksenahan ei kuitenkaan ole tehdä vapaa-ajan harrastuksesta liian ammattimaista. Toivottavasti kaikille vapaaehtoisillemme löytyy jatkossakin mielekästä tekemistä ja saamme pidettyä teidät kaikki edelleen mukana toiminnassamme. Haluan uskoa ja toivon, että löytäisimme uusia tekijöitä kaikkiin tehtäviin, jolloin myös näkemyskantamme laajenisi ja harrastuksemme tuntuisi jälleen työn sijaan jatkossa harrastukselta. Iso kiitos kuluneesta vuodesta kaikille tukijoillemme sekä aktiiveille, jotka mahdollistavat toimintamme. Antti Kellosalo puheenjohtaja 2 3
Meripelastusta meillä ja muualla Vapaaehtoisten meripelastajien joukkoon kuuluu yhä enemmän aktiiveja, jotka harrastavat useammassa kuin yhdessä yhdistyksessä. Meripelastajat liikkuvat mm. työn, perheen ja opiskelujen takia asemien ja yhdistysten välillä, kerryttäen monipuolista kokemusta ja laajan sosiaalisen verkoston. He myös siirtävät TEEMA Meripelastus meillä ja muualla tietoa ja osaamista organisaatiosta toiseen. Liikkuvat meripelastajat ovat voimavara, joita yhdistysten kannattaa hyödyntää. Seuraavilla sivuilla kolme turkulaista vapaaehtoista kertoo kokemuksistaan Turun ulkopuolella. Tamperelainen Maaria Kuitunen puolestaan kertoo kokemuksistaan Turussa. Koiria, etsintää ja SAR-harjoituksia Arvinsilmän vierailu Ahvenanmaalla 25.-26.7. Torstai-iltapäivällä 23.7. p/v Arvinsilmää varusteltiin lähtökuntoon Ahvenanmaan vierailua varten. Viiden miehistönjäsenen ja pelastuskoira Martan matka Jungfruskärin ja Degerbyn kautta Maarianhaminaan alkoi tuulisessa säässä, menneen kesän uuden hellerajan, +15 ºC, ylittyessä reippaasti parilla asteella. 4 5
ÅSRS ja Varsinais-Suomen pelastuskoirat on ahvenanmaalainen vapaaehtoisjärjestö, jolla on kuusi pelastusasemaa ympäri Ahvenanmaata. ÅSRS:n toimintaan voi tutustua osoitteessa http://www.sjoraddningen.ax/ Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry on turkulainen yhdistys joka kouluttaa pelastuskoiria ja niiden ohjaajia. Koulutettavat koirat ovat tavallisia kotikoiria, jotka on koulutettu etsimään ihmisiä metsästä tai rakennuksista. VSPK tukee viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnöissä Turussa ja lähialueilla. VSPK on käynyt harjoittelemassa ihmisen etsintää veneestä Ahvenanmaalla vuodesta 2005 lähtien. Harjoitukset on järjestetty yhdessä paikallisten vapaaehtoisten meripelastajien ja pelastuskoiraharrastajien kanssa. Vuosittain Turusta lähtee harjoituksiin 2-6 koirakkoa. Maarianhaminassa laituripaikka Arvinsilmälle järjestyi siististä Korrvikin kalasatamasta, jonne oli saapunut omalla veneellä myös kahden hengen mepe-vahvistus kahden pelastuskoiran kera. Kyseinen kalasatama toimii myös paikallisten meripelastusalusten tukikohtana. Ensimmäinen vierailupäivä alkoi klo 9 päiväohjelman läpikäynnillä. Suunnitelman mukaan aamupäivällä olisi koiratreenit ja lounaan jälkeen iltapäivällä SAR -painotteinen harjoitus. Päivän harjoituksiin osallistuivat p/v Arvinsilmän lisäksi ahvenanmaalaisten r/s Ulabrand, r/s Svante G sekä Lamor-maihinnousualus. Pelastuskoiraharjoituksen tukialuksena toimi Arvinsilmä, joka ankkuroitiin länsisatamaan johtavan väylän sivuun lähelle etsintäharjoituksiin sopivia saaria. Maalimiehet vietiin saarille ja etsintäkoirat ohjaajineen saivat aloittaa etsinnän aurinkoisessa ja kevyttuulisessa säässä. Kukin koirayksikkö pääsi vuorollaan osoittamaan maalit ja rantautumisen jälkeen kohteen löydettyään koira sai onnistumispalkintonsa. Tällä välin ahvenanmaalaiset meripelastajat koulutuspäällikkönsä johdolla valmistelivat yhteisharjoituksen onnettomuustilanteesta. Tehtävänanto Virvellä tavoitti Arvinsilmän, Svante G:n ja Lamorin keskenään sekoitetut miehistöt. Vaikka tarkkaa tietoa tapahtuneesta ei ollut, kohteeseen siirtymisen aikana sovittiin valmistautumisesta EVY-toimiin, tyhjennystehtävään sekä etsintään ja pintapelastukseen. Onnettomuuspaikalla selvisi pian, että iso moottorialus oli törmännyt pieneen lasikuituveneeseen, joka upposi lähes kokonaan ja matkustajat olivat joutuneet vedenvaraan. Isomman aluksen kolmihenkinen miehistö sai tarvitsemansa ensiavun, vedenvaraan joutuneet pelastettiin ja Arvinsilmän tehtävänä oli pikkuveneen tyhjennys ja kuljetus rantaan. Mielenkiintoinen harjoitus monipuolisin resurssein antoi käsityksen siitä, millaista yhteistoiminta kahdella kotimaisella kielellä tämänkaltaisissa tilanteissa on. Tehtävät hoituivat, mutta tällaisia harjoituksia voisi järjestää useamminkin. Ja jotta todellisuus ei unohtuisi, edellä kerrotun harjoituksen keskeytti todellinen hälytystilanne lähialueella. Tehtävälle lähti Svante G vesijetteineen. Onneksi tilanne päättyi hyvin ilman vakavampia henkilövahinkoja. Seuraavana yönä nousi kova tuuli, jonka vuoksi isäntämme osallistuivat itäsatamassa pulassa olleiden veneiden auttamiseen, eli uudelleenkiinnitys- ja siirtotalkoisiin. Lyhyistä yöunistaan huolimatta isäntämme olivat aamulla ajoissa paikalla ja toinen vierailupäivä aloitettiin sateessa ja edelleen reippaassa tuulessa. Kelistä ja huonosta näkyvyydestä huolimatta tehtiin aamulla taas etsintäharjoituksia koirilla. Vallitsevat sääolosuhteet tekivät harjoituksista hieman haastavampia kuin edellisenä päivänä. Lounaan jälkeen jatkoimme meripelastusaluksiin tutustumisella ja vertailimme toimintatapoja aluksilla ja erilaisia käytäntöjä. Pääsimme myös koeajamaan ja testaamaan ÅSRS:n uusimman tulokkaan r/s Björkskärin, Victoria-luokan komposiittiveneen, käyttäytymistä kovassa aallokossa. Hienosti toimi, kuten kaikki viikonlopun järjestelyt. Kiitettyämme isäntiä vieraanvaraisuudesta irrotimme Korrvikistä ja suuntasimme paluumatkalle kohti Latokaria. Teksti: Susanna Iso-Lauri Kuvat: Jussi Aalto 6 7
Baltic SAREX Baltic SAREX on Tanskan laivaston järjestämä maailman suurin meripelastusharjoitus. Suomesta harjoitukseen on perinteisesti osallistunut Rajavartiolaitokselta helikopteri ja yksi vartiolaiva. Myös vapaaehtoiset meripelastajat ovat vahvasti läsnä harjoituksessa. Pelastusristeilijä Jenny Wihuri on purjehtinut Bornholmiin jo vuodesta 2006 lähtien. Ennakko-odotuksia Harrastukseni alkuvuosina Baltic SAREX oli jotain suurta ja ihmeellistä. Seurasin aina tiiviisti koulutuspurjehduksilta lähetettyä matkapäiväkirjoja. Harjoittelijan silmissä Jenny Wihurin koulutuspurjehdus vaikutti vaativalta ja kovatasoiselta: Bornholmiin ajettiin läpi yön ja harjoitukset perillä vaikuttivat vaikeilta. Tiesin, että Jenny Wihurilla on SAREX:issa maine kovatasoisena yksikkönä, joten jouduin pohtimaan, olisinko riittävän hyvä meripelastaja voidakseni edustaa Turkua kansainvälisillä vesillä. Tästä huolimatta kiinnostus ja halu kokea uutta vetivät puoleensa. Lähtöpäätös oli helppo: heti, kun elämäntilanteeseen ilmaantuisi Sarexin mentävä aukko, lähtisin mukaan. Sellainen avautuikin muutaman vuoden odottelun jälkeen, keväällä 2015. Treeniä, treeniä! Bornholm on erinomainen paikka kansainvälisen meripelastusharjoituksen järjestämiselle, sillä se sijaitsee keskeisellä paikalla suhteessa Itämeren laivaliikenteeseen. Saaren länsipuolella yhtyvät Kielin kanavasta ja Tanskan salmista tulevat väylät kahdeksi liikennekaistaksi, joille Pohjois-Itämerelle suuntaava liikenne keskittyy. Saaren eteläpuolella puolestaan liikkuu laivaliikennettä Puolaan ja Kaliningradiin. Vuoden 2015 harjoitukseen osallistui yhteensä 26 alusta sekä kahdeksan helikopteria ja lentokonetta kaikista Itämeren maista paitsi Venäjältä. Alukset tukeutuivat Bornholmin suurimman kaupungin Rönnen satamaan. Baltic SAREX alkoi kaksipäiväisellä alkulämmittelyllä, jossa päällystö pääsi kuuntelemaan luentoja ja harjoittelemaan mm. vauriontorjuntaa sekä ensiapua. Ensimmäinen varsinainen meripäivä vietettiin etsintäkuvioita suunnitellen ja ajaen. Yksiköt jaettiin kolmeen ryhmään, ja jokainen alus toimi vuorollaan onnettomuuspaikan johtajana eli On Scene Co-ordinatorina (OSC). OSC:n tehtävänä oli määrätä yksiköille etsintä-alueet ja pelastustehtävät. Ensimmäisen päivän harjoituksia ei ajettu loppuun saakka, vaan ne keskeytettiin melko pian sen jälkeen, kun OSC oli saanut etsintä-alueet jaettua ja yksiköt olivat aloittaneet etsinnät. Toinen meripäivä alkoi samalla tavalla etsintäkuvioita ajellen. Päivän päätti Simple Sarex, viikon kahdesta isommasta harjoituksesta pienempi. Harjoitus oli suunniteltu hyvin: se lähti käyntiin kahden aluksen, rahtilaiva Samkan ja Tanskan laivaston Sleipnerin, välisellä radiokeskustelulla. Alusten vanhat kipparit keskustelivat varsin kovaäänisesti väistämissäännöistä, kunnes radioaallot täytti yhteentörmäyksestä kertovat äänitehosteet. Samka ja Sleipner antoivat molemmat hätäilmoituksen ja meripelastuskeskus määräsi vartiolaiva Turvan onnettomuuspaikan johtajaksi. Kaiken tämän tapahtuessa istuin itse Jenny Wihurin ohjaamon takarivissä, harjoituspäällikön tuolissa. Jenny Wihurin kiihdytellessä kohti onnettomuuspaikkaa aloin Jennyn päällikön kanssa käydä läpi tilannetta ja pohtia, mitä pitäisi tehdä. Pian Turva antoi Jennylle tehtävän; meidän tuli kiinnittyä Samkan kylkeen ja aloittaa ihmisten pelastaminen vedestä. Huomasin melko pian, ettei mikään aiempi harjoitus tai tehtävä ollut valmentanut minua siihen, mitä harjoituksessa tapahtui. Harjoitusmaalimme oli 1950-luvulla rakennettu, noin 30-metrinen rannikkorahtilaiva, joka jo ensi vilkaisulta vaikutti varsin moniongelmaiselta: Laivasta nousi savua, kannella makasi loukkaantuneita ja ympärillä kellui harjoitusuhreja. Tehtävä alkoi yksinkertaisesti: Jennyn apuvene Antti määrättiin poimimaan uhreja vedestä ja Pihla Lehto lähetettiin tiedustelemaan Samkan vaurioita. Samaan aikaan Jennyn muu miehistö kaivoi esiin vauriontorjuntakalustoa ja ensiapuvälineitä. Pian Samkan kyljelle alkoi ilmestyä muiden yksiköiden apuveneitä tuoden mukanaan lisää pelastajia. Jenny Wihurilta käsin katsottuna tilanne Samkan kannella alkoi vaikuttaa kaoottiselta, joten toiminta piti ottaa haltuun tavalla tai toisella. Jennyn perämiehen ehdotuksesta ehdotin Turvalle, että Jennyn miehistöstä nimitettäisiin LICO eli Local Incident Co-Ordinator. Turva hyväksyi ehdotuksen, jonka jälkeen vielä Samkan komentosillalla päällikköä haastattelevalle Pihlalle vietiin keltaiset LICO-liivit. LICO:n tehtävä on tukea haverialuksen päällikköä aluksella suoritettavien pelastustoimien johtamisessa. Käytännössä harjoituksessa LICO ei vain avustanut vaan käytännössä myös johti pelastustoimintaa Samkalla. Alukselle saapuvat sammutus- ja ensihoitoryhmät alistettiin LICO:lle ja Pihla jakoi heille tehtävät. Pihlan johtaessa pelastustoimintaa Samkalla huomasin pian harjoituspäällikkyyden muuttuneen puhelinvaihteen hoidoksi. LICO toimitti tietoa Samkan tilanteesta Jennyn ohjaamoon, josta ne välitettiin edelleen Turvalle. Tiedon kulku tarjosikin minulle yhden harjoituksen opetuksista: Onnettomuuspaikan johtaja tarvitsee ajantasaista tietoa alaisiltaan tilannekuvan ylläpitämiseksi ja päätöstensä tueksi. Harjoituksessa tieto ei aina liikkunut niin kuin piti ja faktat eivät aina olleet kohdallaan. Tarkistamaton tieto johti pian väärinkäsityksiin. Toinen opetus liittyykin väärinkäsityksiin. Niinkin yksinkertainen asia kuin aluksella olevan henkilömäärän varmistaminen voi pelastustilanteen kaaoksessa olla haastavaa. Samkan miehistö ja matkustajat laskettiin lopulta kahteen kertaan ennen kuin Turvalle voitiin ilmoittaa varmana tietona henkilömäärä. Kolmanneksi tehtävä opetti, että vaikka paikalla oli useita yksiköitä, eivät resurssit riittäneet kaikkeen. LICO pyysi useaan otteeseen Samkalle lisää lääkintähenkilöstöä, mutta niitä ei ollut käytettävissä. Potilaiden hoito jäi Jenny Wihurin miehistön tehtäväksi; apua he saivat laivalle saapuneilta palomiehiltä näiden sammutettua ensin konehuoneessa riehuneen harjoitustulipalon. Myös potilaiden evakuointi osoittautui haastavaksi, ja pahiten loukkaantuneiden evakuointia jouduttiin pyytämään kahdesti ja odottamaan ehkä hieman liian pitkään. Kolmantena päivänä istuin ohjaamossa radistin paikalla ja hoidin viestiliikennettä päivän ainoassa harjoituksessa. Matkustajalaivoja esittävät laivaston alukset olivat törmänneet ja niillä oli hätäilmoituksen mukaan tulipaloja, loukkaantuneita ja kallistumia. Onnettomuuspaikan johtajaksi nimitettiin tanskalaisen vartiolaiva Havnfruenin päällikkö, joka tunsi Jennyn kyvyt jo entuudestaan. Jennyä pyydettiin toimittamaan yhdelle haverialukselle lääkintäjohtaja. Tehtävä lankesi Meri Haahtelalle, jonka apuvene Viranomaiskalustoa Itämeren länsi- ja itälaidalta. Oikealla Ruotsin Rannnikkovartioston ympäristövahinkojen torjuntaan rakennettu KBV 034. Vasemmalla Latvian laivaston partiovenen Jelgava. 8 99
Antti kuljetti kolmen muun ensiapuryhmän jäsenen kanssa laivalle. Jenny Wihuri sai tehtäväkseen myös käydä tarkistamassa lähistöltä löydetyn pelastuslautan. Lautasta löytyikin muutama merisairaudesta oikeasti kärsivä uhri ja yksi harjoitusta varten selkärankansa loukannut henkilö. Lautasta löydetyt henkilöt siirrettiin apuveneellä Jennyn kyytiin josta saksalainen helikopteri kävi heidät vinssaamassa. Todellisuudessa uhrit olivat ruotsalaisia vapaaehtoisia meripelastajia, jotka olivat lupautuneet harjoitukseen maalihenkilöiksi. Palkaksi he saivat ilmaisen vinssauksen ja helikopterikyydin. Päivän päätteeksi Jennyn miehistö oli väsynyttä ja nälkäistä. Harjoituksesta selvittiin kunnialla, jälleen kerran. Vapaaehtoisten kova maine Harjoituksen järjestäjien suhtautuminen Jenny Wihuriin ja suomalaisiin vapaaehtoisiin tuli selväksi jo ensimmäisenä päivänä. Osallistuin workshoppiin, jonka ohjannut paikallinen kalastuksenvalvoja lähti kehumaan Jennyä heti kuultuaan, mitä yksikköä edustan. Suitsutus jatkui myöhemmin, kun Tanskan kodinturvajoukkojen kouluttaja kertoi käyttävänsä Jenny Wihuria esimerkkinä kouluttaessaan kodinturvajoukkojen henkilöstöä onnettomuuspaikan johtajaksi. Jennyn maine perustuu pitkälti toimeliaisuuteen. Pieni Jenny Wihuri pystyy hoitamaan potilaita, järjestämään tyhjennyspumppauksen sekä toimittamaan sammutusvettä. Apuvene Antti on erinomainen väline niin ihmisten pelastamiseen vedestä kuin kaluston ja pelastajien kuljettamiseen alukselta toiselle. Jennyn yhdentoista hengen miehistön tehokkuus tulee ilmi etenkin verrattaessa sitä Ranskan laivastoon vartiolaiva Pluvieriin. Pluvierin päällikkö valitteli harjoituksen jälkeen, että heillä olisi ollut aluksellaan runsaasti käyttämätöntä kalustoa ja henkilöstöä haverialuksen avuksi. Ongelmaksi muodostuivat ohjesäännöt, joiden mukaan aluksella tulee olla riittävästi miehistöä oman aluksen palon- tai vauriontorjuntaan. Ohjesääntöjensä vuoksi ranskalaiset saattoivatkin lähettää haverialukselle vain muutaman henkilön. Sarexin harjoitukset olivat haastavia ainakin, jos niitä verrataan vapaaehtoisten meripelastajien Saaristomerellä kohtaamiin tilanteisiin. Ehkä harjoitukset olivat myös lievästi yliampuvia, sillä Suomessa vapaaehtoisia tuskin määrätään esimerkiksi etsintätilanteen OSC:ksi. Baltic Sarex kuitenkin osoittaa, miten hyvin vapaaehtoiset meripelastajat pärjäävät verrattuna alan ammattilaisiin. Suomen Meripelastusseuran koulutusjärjestelmä tuottaa aidosti osaavia ja ammattimaisella asenteella toimintaan suhtautuvia vapaaehtoisia. Harjoitusten haastavuudesta huolimatta yksiköitä ei viety suorituskyvyn äärirajoille. Suuret harjoitukset oli ajoitettu keskelle päivää, eikä pimeällä suoritettu kuin yksi etsintä. Ilmeisesti viranomaisten työaikasäännöksistä johtuen päivät eivät venyneet pitkiksi varsinaisten harjoitusten takia. Pelkoni oman suorituskykyni riittävyydestä osoittautui turhaksi. Sarexiin lähtijöiden ei tarvitse kuulua meripelastuksen eliittiin tai meripelastustaitokilpailujen voittajiin. Oleellisempaa on oikea asenne ja motivaatio oppia uutta. Baltic Sarex opetti minulle paljon uutta paitsi meripelastuksesta, myös itsestäni meripelastajana. Jo ennen kuin pestini harjoituspäällikkönä oli ohi, päätin, että harjoitukseen täytyy päästä mukaan toistamiseen. Haluan oppia lisää ja vetää ensi kerralla keikan vähän paremmin! Teksti ja kuvat: Heikki Laurila Rahtilaiva Samka Matkalla Sarexiin Jenny Wihuri pysähtyi Christiansøn saarella Bornholmin koillispuolella. 10 11
IMRF Exchange 2015-viikko Norjassa Vapaaehtoisena meripelastajana toimiminen on elämän mittainen harrastus, joka jo tutuissa piireissä antaa paljon, jos vaatiikin paljon. Toisinaan se antaa myös mahdollisuuden kurkistaa oman tontin ulkopuolelle, tällaisena mahdollisuutena toimii kansainvälisen meripelastusjärjestön IMRF:n koordinoima IMRF Exchange-miehistönvaihto-ohjelma. Viikon ajan meripelastajia lähes kymmenestä Euroopan maasta vierailee ulkomailla tutustumassa sikäläiseen toimintaan, kalustoon, koulutukseen ja väkeen. Seurattuani pitkään Norjan Redningsselskapetin toimintaa Internetissä, olin hyvin iloinen päästessäni viikoksi miehistönvaihtoon Norjaan. Osasin aiempien kertomusten perusteella odottaa vaihtoviikolta paljon, mutta jälleen kerran vaatimattoman suomipojan odotukset ylittyivät moninkertaisesti. Isäntänämme toimi Thomas Skarstad, joka on vieraillut myös Suomessa ja tunsi meidän kuvioitamme. Thomas kollegoineen oli saanut viikkoon mahtumaan paljon: tutustuimme Osloon päivällä, Osloon illalla, Tønsbergiin päivällä, Tønsbergiin illalla, Hortenissa sijaitsevaan koulutuskeskukseen sekä useisiin aluksiin ja laitteisiin. Emmekä vain tutustuneet, vaan pääsimme kokeilemaan ja kokemaan monenlaista. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista lienee vesijettiin pohjautuvaan apualukseen Rescue Runneriin tutustuminen; sen käytön harjoittelu ihmisen pelastamiseen vedestä sekä 8-metrisen veneen hinaukseen, joihin se oli hämmästyttävän tehokas työkalu. Rakenne sallii laitteen ajamisen vaikka suoraan luodolle ilman vaurioiden syntymistä ja se on myös varsin vakaa kulkija puolen metrin aallokossa. Yritin saada Rescue Runnerin heittämään minut selästään mereen, mutta provokaatiosta huolimatta pysyin kyydissä, roiskeista hyvin märkänä kuitenkin. Rescue Runneria käytettäessä on luonnollista käyttää kuivapukua ja kypärää pelastusliivien lisäksi. Aluskalusto on Norjassa huippuluokkaa. Suunnittelutyö tehdään osin itse omien ammattilaisten toimesta ja alukset rakennetaan Norjassa tai Ruotsissa. Tilankäyttö on tehokasta ja varustelu kattavaa. Uusien alusten huippunopeus on yli 40 solmua. Jos ammattimiehistön miehittämät isot alukset, kuten RS Stormbull, ovat huikeita työvälineitä, eivät vapaaehtoisten miehittämät kovin paljon taakse jää. Tønsbergin aseman RS Eivind Eckbo on vuoden vanha 14,4-metrinen alus, jonka varustus ja ominaisuudet herättivät pientä kateutta. Ei heidän mittapuullaan vanhempi kalustokaan häpeillyt; RS Kaptein Egil J. Nygård, jolla myös ajoimme, on vielä erittäin iskukykyinen pelastusalus. Veneen sisaraluksia onkin vielä muualla maassa asemien ykkösaluksena. Norjassa RS hoitaa myös sellaisia tehtäviä, jotka täällä kuuluvat Rajavartiolaitokselle, joten kalustokin on eritasoista kuin meillä. Myös rannikko on kelien osalta hyvin haastava ja norjalaisten 1,2 miljoonaa huvivenettä ammattiliikenteen lisäksi pitävät alukset liikkeessä. Koulutuskeskuksessaan RS tuottaa myös kaupallista koulutusta, mikä mahdollistaa hienot puitteet myös vapaaehtoisten koulutukselle. Keskuksessa on mm. komentosilta- ja konevalvomosimulaattorit, palokoulutushalli ja allashalli. Palokoulutushallissa pääsimme perehtymään mm. poistumistien etsimiseen pimeässä, tutustumaan käsisammuttimien eri sammutusaineiden toimintaan sekä harjoittelemaan niiden käyttöä. Lopuksi pääsimme kokeilemaan suuren allaspalon sammuttamista ja itsemme suojaamista viuhkamaisen vesisuihkun avulla. Kaikkea pääsi tekemään oikeasti, tulen lähelle piti mennä kuten tositilanteessa. Keskuksessa käytetään kunnollisia sammutusasuja ja varusteita. Pääsimme myös suorittamaan ajoharjoituksia komentosiltasimulaattoreissa. Merenkäynti oli niin aidon tuntuista, että se sai tarraamaan kiinni istuimen kyynärnojaan, vaikkei huone mihinkään heilunutkaan. Perjantaille suunniteltu suuri loppuharjoitus neljän pelastusaluksen voimin helikopterivinssauksineen peruuntui tuulen vuoksi, joten loppuviikon huipennukseksi jäi torstaina käymämme Helicopter Underwater Evacuation Training -kurssi. HUET on koulutus, joka vaaditaan laajojen vesistöalueiden ylitse lentävien helikopterien matkustajilta, käytännössä Norjassa etenkin öljynporauslautoilla työskenteleviltä. Kurssi sisälsi aamupäivän teoriakoulutuksen, jossa tutustuttiin mm. helikopterilennoilla käytettävään pelastautumispukuun. Iltapäivällä siirryttiin altaalle, tutustuttiin mm. hengitysapujärjestelmään ja harjoiteltiin sen käyttöä. Lopuksi kapusimme helikopterin matkustamoa esittävään simulaattoriin ja pääsimme märkään elementtiin. Vaihto-oppilaat ja RS Stormbullin miehistö. Tarkkasilmäinen huomaa, että turkulaiset kuivapuvut ovat saaneet käyttäjiä ympäri Eurooppaa. 12 13
HUET-simulaattori. RS156 Eivind Eckbo, Tønsbergin asemalta Kirjoittaja helikopterimatkustajan oloasussa. Jokainen viidestä harjoituspoistumisesta oli hieman erilainen, ja niissä kouluttaja antoi neuvoja. Kuudes kerta piti selviytyä itsenäisesti. Simulaattorissa istutaan, kuten todellisuudessakin, nelipistevöihin kiinnitettynä. Kopterin laskeutuessa veden pinnalle ikkunat työnnetään pois paikaltaan ja asetetaan käsi ikkunan karmille, jotta tiedetään missä ollaan ja missä on pakotie sekä otetaan hengitysapu käyttöön. Kopteri painuu pinnan alle ja kääntyy ylösalaisin ja liikkeen lakatessa avataan turvavyö ja kädellä ohjaten kellutaan ulos. Pelastautumispuku kelluttaa erittäin hyvin, joten varsinaista työtä siinä ei tarvinnut tehdä. Ilman turvavyötä joutuisi eksyksiin pakotiestään ja tilanne olisi nopeasti vaarallinen verrattuna oikealla tavalla tehtyyn suoritukseen. Koulutus on hyödyllinen ja halliolosuhteissa oikeastaan todella hauska. Toivomiamme bonuskierroksia emme kuitenkaan saaneet, mutta saimme virallisen kurssitodistuksen, joka on voimassa neljä vuotta. Ryhmässämme oli jäseninä Angelique Hollannista, Christin Ruotsista, Cyril Ranskasta, David Walesista, Halldór Islannista, Ilja Saksasta ja Madis Virosta, isäntänä jo mainittu Thomas sekä iloinen Anne Lise. Angeliquen toimiessa jäänsärkijänä teimme ehkä uuden ennätyksen: Tutustumisesta ystävyyteen noin kolmessa minuutissa. Ryhmän kesken henkilökemiat täsmäsivät erinomaisesti ja meistä tuli kuin siskoja ja veljiä. Viikon aikana keskityimme toki asiaan, mutta nauroimme todella paljon. Thomas, Anne Lise ja Redningsselskapet pitivät vieraitaan kuin piispaa pappilassa, majoitus oli viihtyisissä hotelleissa ja ateriat aivan erinomaisia. Mitään muuta moitittavaa en keksi kuin että säiden haltija käänsi meille perjantaina selkänsä, mutta sille emme mitään voi. Tuskin kukaan pystyi lähtemään kotimatkalle tuntematta haikeutta. Matkalle lähtemiseen ei lopulta vaadita kuin ripaus kielitaitoa ja halu nähdä muutakin kuin omat nurkat. Kokemus on unohtumattoman hieno, olisin milloin tahansa valmis lähtemään uudelleen, vaikka lyhyelläkin varoitusajalla. Teksti ja Kuvat: Teemu Uusi-Esko RS Kaptein Egil J. Nygård 14 15
Kun ensiauttajasta tuleekin äkkiä meripelastaja Olen luonteeltani ensiapupäivystäjä. On hienoa päästä auttamaan ihmisiä, toimia osana mahtavaa ensiapuryhmää, oppia jatkuvasti uutta ensiauttamisesta ja aina joskus päästä testaamaan taitojaan vähän vakavammassakin tilanteessa. Ensiaputilanteissa tunnen toimivani omalla maaperälläni. Sen takia aloin päivystää vuosia sitten myös m/s Caritaksella. Keikkoja ei välttämättä osunut montaa viikkoon, mutta nautin minilomasta Saaristomeren huikeissa maisemissa. Kun Caritas-toiminta yhdistettiin meripelastustoiminnan kanssa, meille järjestettiin kansimieskoulutus. Osallistuin, koska ei ollut syytä olla osallistumatta, enkä toisaalta halunnut luopua kesälomasta käyvästä vapaaehtoistyöstä. Yhden jos toisenkin järjestön toimintaan olen ehtinyt sotkeutua, mutta meripelastukseen minulla ei ole koskaan ollut suurempaa hinkua. En tiennyt veneilystä yhtään mitään, koordinaatit ja kaikki paikanmääritykseen liittyvä oli minulle täysi mysteeri, koneista nyt puhumattakaan. Uimataitokin oli korkeintaan välttävä. En tiennyt, oliko olemassa sellaista tyypillistä meripelastajaa, mutta täysin varma siitä, että minä en siihen kategoriaan kuuluisi. Siitä huolimatta silloin, kun kansimieskoulutuksen kalvosulkeisissa yritin ymmärtää koordinaateista edes jotain, enkä käsittänyt miksi niitä merimerkkejäkin piti olla niin pirusti, innostuin. En oikein tiennyt, mikä meripelastuksessa kiinnosti. Aloitin toiminnan Turun yhdistyksen lisäksi myös Tampereella jo samana kesänä. Rakastin vanhaa m/s Caritasta, mutta uudesta toimintamallista olen nauttinut vielä enemmän. Nyt ensivastekeikkojen lisäksi lähdetään muillekin tehtäville. Ensimmäisille meripelastuskeikoille pääsin juuri Abson mukana. Ihan ensimmäinen oli hinaus. Uutuuden viehätys ei ole vieläkään karissut, vaan jaksan innostua tehtävästä kuin tehtävästä. Lisäksi omasta näkökulmasta on aina yhtä kiinnostavaa päästä työskentelemään ensihoidon perustasolla, ammattilaisen työparina. Muualla ei juuri sellaista mahdollisuutta ole. Lääkkeitä ja hoitovälineitä on enemmän. Potilaat ovat usein erilaisia kuin ne, joita tapaisin muuten. Välittömän hoidon lisäksi tarvitsee miettiä myös kuljetusta ja viranomaisyhteistyö on paljon suuremmassa roolissa kuin tavallisissa ensiapupäivystyksissä. Jokaisella tehtävällä olen oppinut jotain uutta. Oman lisänsä ensivasteeseen tuo miehistö, josta joka vuosi ainakin osa on ollut minulle täysin tuntematonta. Kun sen porukan kanssa on useamman päivän partioinut, kokannut, harjoitellut, saunonut, nukkunut ja vaan ollut, usein tuntuu että olisimme asuneet Pitkäkarin mökissä jo paljon kauemmin. Tampereella toimin ensimmäisen kesän harjoittelijana, opettelin yhdistyksen tavoille. Viikkoharjoitusten ja partioajojen avulla sai vähitellen varmuutta omaan toimintaan. Syksyllä otin ensiapuvastaavan tehtävän hoidettavakseni. Meripelastustoimintaa aloittaessani mietin, miten saan tasapainoiltua kahden aikaa vievän harrastuksen ja muun elämän kanssa. Lopulta se onnistui yllättävän helposti. Ensiapuosaamisesta on tietysti hyötyä meripelastuksessa, mutta meripelastuksen kautta olen myös oppinut lisää ensiauttamisesta. Olen pelastanut potilaita vedestä kaikilla mahdollisilla välineillä, siirtänyt ja tukenut rankalaudalle vedessä, taitellut paarien kanssa aluksen ahtaissa tiloissa ja oppinut yhtä ja toista uutta hukkumisesta ja hypotermiasta. Vaikka edelleen nautin ensiapupäivystäjän työstä, on siihen vuosien varrella ehtinyt tottua. Meripelastuksen parissa voin soveltaa ensiaputaitoja uudella tavalla, ehkä siinä sivussa kehittää jotain uuttakin. Maalihenkilöitä ja välineitä saa mukavasti lainailtua järjestöstä toiseen. Ensiapuryhmä on auttanut meripelastajien ensiapukoulutuksessa ja meripelastajat ovat vastaavasti opettaneet ensiapu- päivystäjille vedestä pelastautumista. Ensimmäinen varsinainen yhteisharjoitus on suunnitelmissa. Opiskelu ja työt tietysti häiritsevät harrastamista aina välillä. Tampereen yhdistyksessä sain kansimiehen tehtävämääräyksen tänä keväänä. Vuoden aikana olen ehtinyt oppia paljon, vaikka joskus tuntuu, etten silti läheskään tarpeeksi. Paikan määritys on edelleen yhtä vaikeaa kuin aikaisemminkin, enkä edelleenkään tiedä koneista yhtään mitään. Minusta ei tullut sitä tyypillistä meripelastajaa, enkä vieläkään ole varma, mikä tähän sai lähtemään mukaan. Hauskaa on ollut silti. Ehkä innostuin uusista haasteista, mahdollisuudesta oppia jotain, jota en ole koskaan ennen tehnyt. Ehkä halusin vain päästä vesille. Ehkä se oli se jännitys, jota tuntee matkalla kohteeseen. Tunne siitä, että tekee jotain jolla on merkitystä. Ehkä se selviää minulle joskus, mutta ei sen ole pakko selvitä. Olin taas tänään partiossa. Kierrettiin Näsijärven rantoja keskellä sumuista, syksyistä iltaa. Veneessä oli rauhallista. Välillä hiljaisuuden rikkoivat vain navigoijan ohjeet ja minun kuittaukseni. Joku nousi keittämään kahvia, joku muisteli kesän tehtäviä. Kaukana näkyivät kaupungin valot, taivaalla revontulet, ja siinä ruorissa istuessani en olisi halunnut olla missään muualla. Teksti ja Kuvat: Maaria Kuitunen 16 17
KOKOUSKUTSU SMPS Turun Meripelastusyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Merikeskus Forum Marinumin ravintola Daphnen yläkerrassa, Linnankatu 72. Piha-alueella autojen pysäköintipaikkoja käytettävissä ja bussilinjan 1 pysäkki on aivan merikeskuksen vieressä. AIKA:... Maanantai 23.11.2015, klo 19.00 PAIKKA:.Merikeskus Forum Marinum, Linnankatu 72, Turku KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Kokouksen avaus, puheenjohtaja Antti Kellosalo 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa 3. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys 6. Vahvistetaan vuoden 2016 toimintasuunnitelma, vahvistetaan vuodelle 2016 jäsenmaksut ja talousarvio 7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja kahden (2) vuoden toimikaudeksi 8. Käsitellään hallituksen jäsenen eropyyntö (Esko Myöhänen) 9. Valitaan neljä (4) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle kahden (2) vuoden toimikaudeksi 10. Valitaan yksi (1) toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö 11. Käsitellään yhdistyksen strategiasuunnitelma 12. Käsitellään jäsenten yhdistyksen kokouksen päätettäväksi jättämät asiat 13. Käsitellään muut kokouksessa esiintuodut asiat 14. Esitellään hallituksen tiedonannot 15. Kokouksen päättäminen SYYSTALKOOT LATOKARISSA Syystalkoot pidetään tänä vuonna lauantaina 21.11. klo 10:00. Alukset huolletaan ja satama siistitään talvikuntoon Tekemistä riittää jokaiselle. Altti Holmroos 70 v Saaristonkiertäjä ja kirjailija Altti Holmroos on meille meripelastajillekin hyvä vanha tuttu vuosikymmenien ajalta. Hän on saaristokirjailija ja vapaa toimittaja, joka on julkaissut kymmenittäin kirjoja ja lehtijuttuja saaristostamme, saarista, niiden asukkaista ja historiasta. Hänen tuotantoaan kuvaa hyvin yhdessä Turunmaan Meripelastusyhdistyksen kanssa 2001 tuotetun kirjan nimi: Saaria, satamia ja saaristolaisia. Altti syntyi 29.8.1945 Turussa. Hän on pikkupoikana aloittaen kierrellyt Saaristomerta ja sittemmin vähitellen laajentanut aluettaan Ahvenanmaalle ja niin Pohjan- kuin Suomenlahdenkin saaristoon. Ensimmäinen kirja Turun saaristosta ilmestyi 70-luvun lopulla. Viime vuosien tutkimisretket ovat ulottuneet Viron rannikolle ja aina Laatokalle asti. Pienestä Turun Sinikotkien meripartiopojasta on kehittynyt yksi kauniin saaristomme parhaimmista tuntijoista ja niiden historian tallentajista. Altin kirjallisesta tuotannosta mainittakoon hänen yhdessä taiteilija Pentti Koivikon kanssa tekemänsä suurteos Suomen valtameripurjehtijat 1981. Toinen paljon luettu teos on 1989 ilmestynyt sitkeistä saaristolaisista kertova Meren hiomat ja hyväksymät. Paljon muitakin jokaisen veneilijän kirjastoon kuuluvaa kirjaa on alkusointu-altin kynästä tullut, Väylien varsilta Salaisuuksien saaristoon ja Isokarin ihmeisiin. Ja uuttakin on tulossa; marraskuun alussa ilmestyy uusi teos Majakkasaaret, jossa kerrotaan koko Suomen ja lisäksi Viron rannikon majakoista. Kirjassa on mukana myös kadonneita ja unohdettuja tunnusmajakoitamme sekä luovutettujen alueittemme majakoita. Majakat ovatkin olleet Altille erityinen innoituksen lähde. Hän kuuluu Suomen Majakkaseuran, Majakkamestarit ry:n sekä Ulkosaaristoyhdistys ry:n aktiivitoimijoihin. Ulkosaaristoyhdistyksen riveissä Altti on ollut mukana tärkeänä tekijänä yhtä maamme vanhinta tunnusmajakkaa, 1700 -luvulla rakennettua Lyökin pookia, pelastettaessa. Kirjojen kirjoittamisen ohella Altti on ollut mukana monessa muussakin. Toimittajan työnsä hän aloitti Turun Sanomissa ja on sen jälkeen toiminut jopa ravintoloitsijanakin. Vapaana toimittajana hän on avustanut säännöllisesti Saaristouutisia ja Radio Majakkaa, on ollut oppaana Rosita Oy:n saaristoristeilyillä, kirjoittanut artikkeleita mm. Vene-lehteen ja moniin muihin julkaisuihin. Hän on ollut useita vuosia oppaana monilla majakkaretkillä, mm. Suomen majakkaseuran retkien matkanjohtajana niin kotimaassa kuin Virossakin. Hän oli myös monia vuosia meripartiolippukunta Turun Sinikotkien lippukunnanjohtajana. Altti Holmroos on ollut mukana myös Turunmaan Meripelastusyhdistyksen toiminnassa kymmeniä vuosia. Hän oli mm. mukana Pv Otkantin miehistössä aluksen ensimmäisestä purjehduskaudesta alkaen. Altti kertoo muistorikkaimman matkansa olleen joskus vuonna 1974, kun hän Pertti Oksan kipparoiman miehistön mukana matkasi viikonloppuna Jurmoon. Siellä vietettiin silloin Jurmon legendaarisen isännän Pär Mattssonin ja hänen vaimonsa Pirjon häitä. Altti sai tilaisuuden kirjoittaa lehteen mojovan jutun ulkosaariston vuosisadan hääjuhlista. Altti kirjoitti 2000-luvun alussa yhdessä allekirjoittaneen kanssa kaksi kirjaa, jotka meripelastusyhdistys painatti ja kustansi. Ensimmäinen oli edellä mainittu Saaria, satamia ja saaristolaisia. Matkaoppaanakin monen käyttämä kirja kuvaa nimensä mukaisesti saaristomme saaria ja satamapaikkoja sekä niiden asukkaitten arjen ja juhlan historiaa. Toinen kirja, nimeltään Merellä myrskyää, kertoo meripelastuksen historiaa aina sen alkuajoista lähtien keskittyen loppupuolella Turun Meripelastusyhdistyksen silloin 40-vuotiseen taipaleeseen. Toinen puoli kirjasta on Altin kiehtovia tarinoita saariston historiasta. Saaristonkiertäjän, saaristokirjailijan ja -oppaan kierrokset jatkuvat edelleen. Turun Meripelastusyhdistys ry. toivottaa vanhalle hyvälle ystävälleen onnea ja peränpuoleisia tuulia tuleville purjehduksille. Jouni Liuke 18
Vastuuta, ansiokasta varainkeruuta ja vilpittömiä ystäviä Jouni Liuke, Turun Meripelastusyhdistyksen ja vapaaehtoistyön konkari, täyttää 15. marraskuuta 80 vuotta. Jouni Liuke syntyi Turussa 15. marraskuuta vuonna 1935. Hän vietti lapsuutensa Pikisaaressa, jossa meri tuli hänelle tutuksi erityisesti isoisänsä kanssa, joka toimi puoliammattikalastajana, ja jonka kalapaatissa hän sai olla mukana. He kalastivat yhdessä pitkäsiimalla Pikisaaren lähettyvillä, ja Jouni toimi apulaisena ja souti. Pikisaaressa asuessa meri ei ollut koskaan kaukana ja satama ja ohitse lipuvat laivat olivat aina läsnä. Jouni opiskeli Turun Teknillisessä Ammattikoulussa ja Turun Teknillisessä Oppilaitoksessa ja valmistui vuonna 1962. Hän työskenteli ennen valmistumistaan monen alan töissä aina juoksupojasta alkaen. Valmistuttuaan hän aloitti sähkösuunnittelijan työn Sähköinsinööritoimisto Matti Leppä Oy:llä, jossa hän työskenteli aina vuoteen 2000, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän oli erikoistunut vanhojen historiallisten rakennusten ja museoiden sähkö- ja valaistussuunnitteluun, ja työkohteina hänellä oli mm. Turun linnan saneeraus, Turun Vanhan Suurtorin rakennukset, Vartiovuoren tähtitorni, Sibelius-museo, Kankaisten ja Louhisaaren kartanot, Hämeen linna sekä useita vanhoja kirkkoja. Meripartiosta meripelastusyhdistyksen monitoimijaksi Vapaaehtoistoimintaan Jouni päätyi jo nuorena, ja kaikki lähti meripartiotoiminnasta, johon hän liittyi vuonna 1958. Hän osti kaveriporukan kanssa vanhan kaljaasin, jonka he yhdessä sisustivat ja kunnostivat. Ruumaan tuli paljon makuutilaa, ja he tuumivat kaljaasin sopivan mainiosti meripartiolaisten käyttöön. He alkoivat kuljettaa meripartiolaisia kaljaasilla ja perustivat yhdessä Mikaelin Wihuri-Veljet -partiolippukunnan. Meripartion kautta Jouni päätyi lopulta mukaan myös Turunmaan Meripelastusyhdistyksen toimintaan. Tuolloin yhdistyksessä oli tapana ottaa johtokuntaansa edustaja myös meripartiosta, ja Jouni valittiin vuonna 1971 meripartion edustajaksi, ja siitä asti hän on ollut mukana meripelastusyhdistyksen toiminnassa. Jouni aloitti yhdistyksen sihteerinä vuonna 1972 ja toimi tehtävässä aina vuoteen 1995, jolloin hän aloitti yhdistyksen puheenjohtajakautensa. Yhdistyksen puheenjohtajana hän toimi aina vuoteen 2003 asti. Jouni toimi alusta asti myös päivystävänä päällikkönä meripelastusaluksilla, sillä hänellä oli meripartiotoiminnan myötä tarvittavat taidot ja pätevyys. Hän päivysti joka vuosi useita päivystysvuoroja, ja päivystyspäiviä hänelle kertyi lukemattomia yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Hän toimi aluksilla aina vuoteen 2003, ja hän oli 68-vuotias, kun hän siirtyi aktiivitoiminnasta sivuun. Mieleenpainuvin tilanne meripelastustoiminnasta Jounilla on 1970-luvulta, jolloin pelastusalus Otkantti oli ensimmäisiä kertoja vesillä. Meripelastustehtävä vei Jounin miehistöineen Kihdin reunalle, jossa heidän tehtävänä oli nostaa pienien saarien väliin uponnut moottorivene. Pelottavan huonossa säässä toimiminen suojattomana oli tehtävänä melkoinen haaste, mutta tästä huolimatta he saivat lopulta aluksen ylös ja pumpattua tyhjäksi. Samalla he saivat todeta Otkantin soveltuvan mainiosti myös tällaiseen tehtävään. Ponnistuksia yhdistyksen vuoksi Pelastusalus Otkantti oli yhdistyksen ensimmäisen vuosikymmenen ansiokkaimpia saavutuksia. Aluksen rahoitus kerättiin yhdistyksen jäsenten voimin erilaisin tapahtumin, ja varainkeruu onkin Jounin mukaan yksi suurimmista ja onnistuneimmista ponnistuksista, mitä yhdistyksen toiminnassa on toteutettu. Tapahtumissa keitettiin kahvia ja myytiin grillimakkaraa sekä arpoja, ja ne osoittautuivat varsin tuottoisiksi. Erityisen suosittuja olivat Suomen Joutsenella järjestetyt Kipparin Salonki -tapahtumat. Jouni muistaa, kuinka eräänä vuonna laivan keittiössä paistettiin jopa 3000 munkkia, ja tehtävä aloitettiin heti aamuvarhaisella valtavan taikinamäärän Turun Meripelastusyhdistys onnittelee Jouni Liuketta hänen syntymäpäivänään ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää. ääreltä. Kipparin Salongin järjestäminen loppui, kun Suomen Joutsen siirtyi Turun kaupungin omistukseen vuonna 1992. Samoihin aikoihin jäivät myös suosittujen tanssiaisten järjestäminen. Ansiokkaalla varainkeruulla ja merkittävällä yhteisellä ponnistuksella yhdistys oli kuitenkin tähän mennessä kerännyt tapahtumilla ja tanssiaisilla varat PV Otkantin lisäksi PV Esterin ja PV Rajakarin sekä Ankkuriplassin hankintaan. Aktiivijäsenyyden ja johtokunnan tehtävien lisäksi Jouni on edistänyt meripelastusyhdistyksen sanomaa ja kirjoittanut useita kirjoitelmia ja artikkeleita jäsenlehti Otkanttiin. Jouni on kirjoittanut myös kaksi meripelastustoiminnasta ja saaristosta kertovaa teosta yhteistyössä Altti Holmroosin kanssa, ja hän on ollut aktiivinen kirjoittaja myös mm. Vene- ja Pelastuspalvelulehdissä. Jouni on pitkäaikaisesta toiminnastaan Turun Meripelastusyhdistyksessä ja tämän hyväksi saanut useita huomionosoituksia. Hänelle on myönnetty mm. Suomen Meripelastusseuran ansioristi, ja hänet on nimetty vuoden meripelastajaksi vuonna 2003. Jounille on myönnetty ansioituneesta vapaaehtoistyöstä myös Suomen Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun ansioristi. Aktiivitoiminnan jälkeen ja tulevaisuuden toiveita Vuodesta 2003 lähtien Jouni on ollut Turun Meripelastusyhdistyksen rivijäsen. Hän on edelleen aktiivisesti mukana yhdistyksen hengessä ja seuraa yhdistyksen toimintaa ja tapahtumia sekä kirjoittaa monipuolista sisältöä jäsenlehti Otkanttiin. Jouni uskoo meripelastusaatteen vetävän jatkossakin uusia, nuoria ja reippaita jäseniä yhdistykseen. Lähellä Jounin sydäntä on myös Livbojen Åbo - Turun Pelastusrengas ry, jonka toiminnassa hän on myös ollut mukana, ja joka on ollut Turun Meripelastusyhdistyksen varainkeruussa huomattava kumppani, ja jonka keräämin varoin on rahoitettu monia hankintoja ja koulutuksia. Yhdistyksen toimintaan Jouni toivoo löytyvän nuoria innostuneita tekijöitä, jotta myös tämä arvokas toiminta pysyisi käynnissä tulevina vuosina. Meri ja saaristo ovat edelleen läsnä päivittäin Jounin elämässä niin meripelastusyhdistyksen hengessä, yhteysaluksilla tehdyissä retkissä kuin olohuoneen ikkunan takana avautuvassa Aurajoki-maisemassa. Arvokkaimpana yhdistystoiminnan antina Jouni pitää monia vilpittömiä ja pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, joita hän on yhdistyksen parissa vuosien aikana saanut. Tärkeimpinä arvoina yhdistystoiminnassa ja merellä liikkuessa hän pitää vastuunkantoa muista ja muiden auttamista. Ne ovat olleet kantava voima vuosien aikana. Teksti: Kati Kalkamo 20 21
PV Otkantin historiaa Turunmaan Meripelastusyhdistys ry perustettiin 1962. Sääntöihin tuli juhlallinen lausuma, jonka mukaan yhdistyksen päätarkoitus oli ihmishenkien pelastaminen merellä. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta, ennen kuin yhdistys sai käyttöönsä siihen sopivan työkalun, oman pelastusveneen. Otkantti vauhdissa Pikisaaren edustalla 1973. Henkilöt vas. Jouko Mäki, Jouni Liuke, Osmo Nurmi ja tunnistamaton. (Taustalla Pukinsalmea ja veneen takana Ruissalon loisto, jota ei enää ole olemassa. Loisto sijaitsi Ruissalon kartanon kohdalla.) Kuva T. Köpilä Varojen kerääminen oman aluksen saamiseksi aloitettiin 1960-luvun lopulla. Sitä varten perustettiin toimikunta järjestelemään kaikenlaisia aktiviteetteja varojen hankkimiseksi. Toimikunta aloitti ripeästi ja järjesti vuonna 1969 juhlat ravintola Maakunnassa. Juhlien tuotto oli silloin kunnioitettava 1.000 markkaa. Erilaisten juhlien lisäksi alkuaikoina järjestettiin mm. myyjäisiä ja muotinäytöksiä, tanssiaisia ja naamiaisia. Kesäisin järjestettiin Saaristotansseja lähisaaristossa Nauvossa, Korppoossa, Houtskärissä, Merimaskussa ja Velkualla. Syksyisin järjestettiin Syysseilit toimintakauden päätöstilaisuutena. Kaikkien tapahtumien tarkoituksena oli varojen kerääminen vapaaehtoisen meripelastustyön tarpeisiin. Innostus oli suuri ja työntekijöitä riitti. 1970-luvun alussa järjestettiin ensimmäinen uusi rahankeruutapahtuma, Kipparin Salonki, Suomen Joutsenella. Komea Suomen Joutsen oli kaikkien turkulaisten ihailtavana Aurajoessa, mutta sisälle sinne ei siihen aikaan päässyt. Sisätiloissa toimi koulu ja laivan portit pysyivät suljettuina. Meripelastusyhdistys tarjosi nyt, koulun suosiollisella luvalla, suurelle yleisölle mahdollisuuden päästä tutustumaan laivan mielikuvitusta kiehtoviin tiloihin. Kipparin Salonki -päivinä alukseen kävi tutustumassa parhaimmillaan yli 4.000 turkulaista. PV Otkantti tilataan Vuonna 1972, kun oli saatu varmistus, että Suomen Meripelastusseuralta ja Turun kaupungiltakin saadaan avustusta venettä varten, alettiin hankintaa todella toteuttaa. Veneenostotoimikunta tutki eri vaihtoehtoja ja venetyyppejä ja päätyi esittämään lujitemuovirunkoisen ns. viittaveneen hankkimista. Lujitemuovi venemateriaalina herätti keskustelua; olihan muovivene siihen aikaan vielä melko uutta, ja sen käyttöiästä ei ollut mitään kokemuksen tuomaa tietoa. Viittaveneistä saatiin kuitenkin hyviä lausuntoja ja se tuntui turvalliselta valinnalta. Hankintapäätös tehtiin ja vene tilattiin Uudenkaupungin Veneveistämö L. Krusberg Oy:ltä. Veneen rungon kauppahinta ilman moottoria ja kansivarusteita oli silloin vajaa 30.000 markkaa. Yhdistys osallistui veneen hankintakustannuksiin käytettävissään olevalla rahamäärällä. Meripelastusseura maksoi loput eli noin puolet kokonaiskustannuksista, jotka olivat noin 48.000 markkaa. Meripelastusseuran satsaukseen luettiin mukaan Valmet Oy lahjoittama noin 15.000 markan arvoinen dieselmoottori mallia 411. Vesillelasku tapahtui Uudessakaupungissa toukokuussa 1973. 22 23
Kesäkuun lopussa Turunmaan Meripelastusyhdistys sai käyttöönsä hartaasti odotetun oman pelastusaluksen. Kasteessa alus sai nimikilpailun perusteella nimen Pv OTKANTTI. Nimi tulee Turun vanhan sataman kärjestä, jota on nimitetty Otkantiksi siellä aikoinaan sijainneen 8-kulmaisen tullirakennuksen mukaan. Varustelua ja kunnossapitoa Pv Otkantti on lujitemuovirunkoinen 10,1 metrin pituinen ja 3,4 metrin levyinen Lloyd`s Registerin vaatimusten mukaan rakennettu pelastusvene. Veneen suurin nopeus on kymmenisen solmua. Alkuperäisvarustukseen kuului saaristo- ja rannikkovesialueella navigoinnissa ja etsintä- ja pelastustoimissa tarvittavalla välineistöllä. Navigointia varten oli mm. kompassit, kaikuluoti, loki ja tutka. Hätä- ja pelastuslaitteina olivat hätäraketit, köysikivääri, ensiapuvälineet, käsisammutusvälineet, moottorikäyttöinen palo- ja tyhjennyspumppu sekä taljanosturi. Viestivälineinä olivat LA- ja VHF -radiopuhelimet sekä NMT-puhelin. Osa Otkantin varusteista kuten esim. ensimmäinen tutka, kumivene moottoreineen, pelastuslautta, radiolaitteita, tekohengitysrespiraattori ym. saatiin lahjoituksina erilaisilta yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Vuosikymmenien aikana on alukselle tehty kolme laajaa peruskorjausta ja lisäksi useita pienempiä korjaus- ja parannustöitä. Suuri peruskorjaus tehtiin syksyllä 1987 sen jälkeen kun alus karilleajon jälkeen täyttyi laitojaan myöten merivedellä. Remontissa uusittiin sähköistys ja elektroniikka; kone säilyi käyttökelpoisena. Kone on myöhemmin uusittu kahteen kertaan. Kahden Valmetin jälkeen moottorina on nyt 120-hevosvoimainen Iveco. Viimeisin perusteellinen peruskorjaus tehtiin vuosina 2004 2005 Imatralla Lammassaaren veneveistämöllä. Siellä mm. ajohyttiä suurennettiin ja samalla saatiin alukselle WC. Ohjaamoon asennettiin uusi nykyaikainen navigointielektroniikka. Tehokasta toimintaa Saaristomerellä Pv Otkantti suoritti alkuvuosikymmeninään erilaisia avustustehtäviä keskimäärin viitisenkymmentä kappaletta vuosittain. Otkantti oli vuosina 1973 1985 Turun yhdistyksen ainoa pelastusalus. Vuonna 1985 saatiin käyttöön lähinnä sairaankuljetuksiin tarkoitettu Pv Esteri ja vuonna 1992 suuri ja tehokas Pv Rajakari. Otkantin tehtäviin sisältyi kaikki saaristomerellä eteen tulevat avustustehtävät. Suoritettiin matalikoilta irrotuksia, kone- ja peräsinvikaisten hinauksia, vesilastissa olevien veneiden paikkauksia, nostoja ja tyhjennyspumppauksia, veneja ruohikkopalojen sammutuksia, ensiapu- ja sairaankuljetuksia, kadonneiden etsintöjä jne. Samalla autettiin veneilijöitä monenlaisin pikkupalveluksin; avustettiin kone- ym. vikojen korjauksissa ja annettiin varaosia, polttoaineita ja käynnistysapua pientä korvausta vastaan. Miehistö koulutettiin ja motivoitiin näitä kaikenlaisia vastaan tulevia tehtäviä varten. Miehistö Pv Otkantin ensimmäisenä vastaavana päällikkönä toimi mo- Otkantti juhlaliputettuna kastatetta varten kesällä 1973. Paikka on Ruissalon Santalanlahti, joka oli aluksen ensimmäinen tukikohta muutaman vuoden ajan. Kuva Jouni Liuke. 24 25