KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE



Samankaltaiset tiedostot
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Toimintasuunnitelma Kaustisen Pohjan-Veikot ry.

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

KUOPION UIMASEURA RY

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Toimintasuunnitelma 2016

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

KUOPION UIMASEURA RY

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6)

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

Maanantai klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

1. Toiminnan perusteita

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

TOIMINTASUUNNITELMA


TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1 Yleistä Joukkueenjohtajan (JoJo) tehtävät Sarjatoiminta, pelit ja turnaukset Sarjoihin ilmoittautuminen

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

Toimintasuunnitelma

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

2. JAOSTON TOIMINTA Jaoston toimintaan kuului suunnistuksen- ja hiihtosuunnistuksen kilpailuja harrastustoiminta sekä kuntourheilu.

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Organisaatio Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

TOIMINTASUUNNITELMA

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA /8 1. YLEISTÄ

Toimintasuunnitelma JSK Squash ry

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta.

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

VALEPA ESITTELYKALVOT

Seuran kehittäminen Palaveri, Tönnön koulu

Toimintasuunnitelma

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura

LENTOPALLOJAOSTO Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Syksy 2013 TERVETULOA!

HPK-Juniorijääkiekon strategia

SEURASEMINAARI

Tämä toimintasuunnitelma kattaa toiminnan kaudella , toukokuun 2012 alusta huhtikuun 2013 loppuun.

Juniorityö petankkiseuroissa

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Suomen Ringetteliitto ry

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

SSuL strategia , kasvustrategia

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI

Jalkapallojaoston tiedote 1/2014

Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus.

TOIMINTAKERTOMUS

Transkriptio:

1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS JA TYÖN TUKEMINEN 3. MOUKARIKARNEVAALIEN TELEVISIOINTI 4. KUNTOLIIKUNNAN KEHITTÄMINEN JA JUOKSUKOULUN JÄRJESTÄMINEN 5. POHJANMAA-HANKKEEN YHTEISTYÖN JATKAMINEN SEKÄ HYVINVOINTISTRATEGIAN JULKISTAMINEN 6. KUNTAYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 7. URHEILUTALON LAAJENNUKSEN SUUNNITTELU JA ETEENPÄIN VIEMINEN KUNNAN KANSSA 8. VARASLÄHTÖ TULEVAISUUTEEN-OHJELMAN LÄPIVIEMINEN YU-JAOSTON JOHDOLLA

3 AMPUMAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. UUSIEN JUNIORIAMPUJIEN MUKAANSAAMINEN 2. AMPUMARADAN KEHITTÄMINEN 3. KATOSTEN RAKENTAMINEN 1. JA 3. RADALLE (valokatteet jo hommattu) 4. A-trapin joukkuemitali Y- ja Y-55 sarjassa KILPAILUTOIMINTA: - A-trapin ikäkausisarjojen SM-kilpailut - piirikunnallisia kilpailuja 3-4 kpl KILPAILUIHIN OSALLISTUMINEN - Haulikkolajien SM-kilpailuihin osallistutaan mahdollisimman monen ampujan voimin. - Kaikkiin aluemestaruuskilpailuihin osallistutaan. - Yhteisharjoituksia järjestetään ampumaradalla 3 kertaa - viikossa. - Tuomarikoulutuksia järjestetään kortin tarvitsijoille. - Ylituomarikurssille osallistutaan (keväällä 2008) - Osallistutaan seuran yhteisiin taloushankkeisiin. - Hirviradasta peritään vuokraa. JUDOJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. HARJOITUSTOIMINTAA JÄRJESTETÄÄN SÄÄNNÖLLISESTI 2. JÄRJESTETÄÄN PERUSKURSSI TALVELLA 2008 3. MUKSUJUDOHARJOITUKSIA JATKETAAN 4. ALUELEIREILLE OSALLISTUMINEN AKTIIVISESTI 5. KILPAJUDON KEHITTÄMINEN - B-junnujen EV-leiri Varalassa - seuran omat kuukausikilpailut - kilpailut naapuriseurojen (Ähtäri, Lappajärvi) kanssa - Samurai-cup (b-jun.) - muut kilpailut 6. BUDOJAOSTON SIVU NETISSÄ AJANTASALLE - Pääosa jaoston tuloista muodostuu peruskurssi- ja muksujudomaksuista. - Osallistutaan seuran yhteisiin varainhankintatempauksiin. - Judokojen jäsenrekisteri ajan tasalle - Nettisivut kuntoon ja ajankohtaisiksi

4 HIIHTOJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. UUSIEN OHJAAJIEN JA TOIMIHENKILÖIDEN LISÄÄMINEN 2. HOPEASOMPA- JA HIIHTOKOULUTOIMINNAN JATKAMINEN 3. HARRASTEHIIHTÄJIEN MÄÄRÄN SÄILYTTÄMINEN JA OLOSUHTEIDEN LUOMINEN 4. NUORTEN HIIHTÄJIEN LEIRITYS 5. VIESTIJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 6. MAAKUNTAVIESTIN A-SARJAN PAIKAN SÄILYTTÄMINEN KILPAILUTOIMINTA: - Kaustisen Kisat 16.3.2008 - Omat hopeasompahiihdot keskiviikkoisin urheilukentän maastossa ja maanantaisin Köyhäjoen valaistulla ladulla - Piirikunnalliset hiihdot kalenterin mukaan KILPAILUIHIN OSALLISTUMINEN - Nuorten sarjoihin mahdollisimman paljon edustajia - Nuorten leirityksen tukeminen - Hiihtokoulutoiminnan ohjaajien rekrytointi ja opastus HARRASTETOIMINTA - Kuuden Kallion retkihiihdon järjestäminen 2.3.2008 - Retkihiihtolatujen ylläpito harrastajille - Pääosan jaoston varainhankinnasta muodostaa kilpailujen kioskimyynti - Jaosto osallistuu seuran yhteisiin talkooprojekteihin JALKAPALLOJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. MIESTEN JOUKKUEEN III-DIV PAIKKA YLEMMÄSSÄ JATKOSARJASSA 2. FESTIVAL-CUP N 7.-8.6.2008 JÄRJESTÄMINEN 30 + 10 joukkuetta 3. VALMENTAJIEN AKTIVOIMINEN JA KOULUTTAMINEN VALMENNUSTEHTÄVIIN. 4. JALKAPALLOKOULUN JÄRJESTÄMINEN KESÄ- HEINÄKUUSSA. 5. TIIMIJOHTAMINEN JOUKKUEISSA TOIMINTAPERIAATTEENA JATKUU 6. YKKÖSJOUKKUEEN OSAAJAT VALMENNUSTIIMEIHIN. 7. TUOMARIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN SEURASSA KILPAILUTOIMINTA JÄRJESTETTÄVÄT OTTELUT/TURNAUKSET: - 11 III-DIV kotiottelua - Festival-Cup ssa tavoitteena saada yli 40 joukkuetta mukaan - 4:stä eri ikäluokasta kahdelle päivälle, todellinen junnuturnaus - Piirisarjan junioriturnaukset OSALLISTUMINEN SARJOIHIN: - Aikuisten joukkue III-divisioonaan ja kakkosjoukkue V - divisioonaan - Tavoitteena saada mukaan 8 juniorijoukkuetta joista 3 on tyttöjen joukkuetta. - Lisenssin maksaneita pelaajia seuralla 180

5 - Junioriturnauksiin pyritään osallistumaan mahdollisuuksien mukaan periaatteena vähintään 1 turnaus/junnujoukkue. - Jaoston varainhankinta perustuu Festival-Cup n hyviin järjestelyihin. - Lipputuloilla katetaan tuomareista aiheutuvat kustannukset - Otetaan käyttöön pelaajamaksu, jolla parannetaan jaoston taloutta - Jalkapallokoulun tulot - Kioskimyynti kotiotteluissa ja ravintolamyynti Festival Cup ssa - Talkootoiminta - Sponsoreiden hankkiminen NAISVOIMISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA TAVOITTEENA ON NAISTEN- JA TYTTÖJEN ERILAISTEN LIIKUNTA- JA VOIMISTELURYHMIEN JATKAMINEN JA KEHITTÄMINEN SEKÄ MONIPUOLISTAMINEN MM. SEURAAVIN TAVOIN: - Pyritään jatkamaan syksyllä aloitettuja jumppapiirejä KOULUTUS: - Järjestetään ja kannustetaan ohjaajia koulutukseen : - Jaoston talouden perustana on jumppaajilta kerättävät kausimaksut. SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. TOIMINTAA JÄRJESTÄVIEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄN LISÄÄMINEN JA OHJAUS. 2. AKTIIVINEN OSALLISTUMINEN KILPAILU- JA HARRASTUSTOIMINTAAN. 3. ULKOILUREITIN TÄYDENNYSTYÖT. KILPAILUTOIMINTA - Kansallinen hiihtosuunnistus 8.3. ja am-viestit 9.3. - Iltarastit 5 kpl ja kyläviesti KILPAILUIHIN OSALLISTUMINEN - Jukolan Viestiin 2+2 joukkuetta - SM-kilpailut ja AM-kilpailut - Rastiviikot - Osallistuminen nuorten eri leiritystoimintoihin - Iltarastien ja kilpailujen järjestelyhenkilöstön ohjaustoiminta - Kilpailujen järjestäminen ja iltarastit - Talkootoiminta - Omavastuuosuuksien laskutus jaoston tulojen mukaan

6 YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 1. VALIOLUOKASSA PYSYMINEN 2. VALMENTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUKSEN TUKEMINEN 3. URHEILIJOIDEN VALMENNUS- JA LEIRITOIMINNAN TUKEMINEN 4. MOUKARIKARNEVAALIEN KEHITTÄMINEN 5. VATTENFALL-FINAALIN VOITTO 6. VARASLÄHTÖ TULEVAISUUTEEN TOIMINTAKÄSIKIRJAN VALMISTUMINEN KILPAILUTOIMINTA: - Moukarin SM-talvimestaruuskilpailut - Kansalliset moukarikarnevaalikisat - Perinteinen moukari-cup syksyllä - Pm-maastot 10.5.2008 - Juoksucup-osakilpailu OSALLISTUMINEN KILPAILUIHIN: - SM-kisoihin pyritään osallistumaan mahdollisimman tasokkailla joukkueilla. - PM-kisoihin ja huipentumiin aktiivit mukaan. - Vattenfall-piirikisoihin ja edelleen finaaliin. - Tuetaan leiritysurheilijoita mahdollisuuksien mukaan. - Järjestetään valmentajien koulutusta. - Moukarikarnevaalit muodostavat pääosan jaoston varainhankinnasta. - Huomattava osa jaoston varainhankinnasta muodostaa kilpailujen kioskimyynti. - Jaosto osallistuu seuran yhteisiin varainhankintaprojekteihin. - Kunniakierroksen kehittäminen.