KUOPION UIMASEURA RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION UIMASEURA RY"

Transkriptio

1 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen menestyksen kohottaminen uinnin, vesipallon ja taitouinnin osalta. Tavoitteena on myös saada uusia aloittavia junioreita seuran toimintaan. Tavoitteena on kouluttaa uusia valmentajia kaikkiin lajeihin erityisesti junioritoiminnan tarpeisiin.valmennusryhmien toiminta perustuu omavastuuseen talouden ja toiminnan osalta. Avainasemassa ovat lajijaokset, joiden kautta toimintaa hoidetaan. MUUT TAVOITTEET Tavoitteena on edelleen junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtäävä toiminta. Seuran nykyinen aktiivisten jäsenten määrä pitäisi pystyä pitämään entisellään ja pyrkiä lisäämään seuran yhteisiä tapahtumia. Seura pidetään velattomana ja vakavaraisena seurana. Jatkossa olisi erittäin tärkeää vahvistaa seuran sisäistä ilmapiiriä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisätä aktiivisten toimijoiden määrää. Myös jaostojen keskinäistä toimintaa voitaisiin kehittää paremmaksi. Seura jatkaa vuosi sitten asetettua tavoitetta olla Sinettiseura vuoden 2010 loppuun mennessä. Haastetta on myös entistä enemmän tapahtuvassa yhteistyössä yli jaosrajojen. VIESTINTÄ JA TIEDOTUS Kehitetään edelleen Kuopion Uimaseuran sisäiseen ja ulkoiseen viestintään liittyvää toimintaa, tärkeimpänä seuran omia internet-sivuja ja sähköpostilla tiedottamista. Valmentajien, uimareiden ja vanhempien hyvää yhteistoimintaa tulee myös jatkaa ja edelleen kehittää. Seura pyrkii kaikella toiminnallaan ja tapahtumilla edistävän yhtenäisyyttä ja yhteistyötä jaostojen välillä. TALOUSARVIO Varainhankinta painottuu jaosten omaan varainhankintaan, hallinnon keräämiin jäsenmaksuihin ja myytyihin hallimainospaikkoihin. Kaupungilta anotaan kohdeavustuksia tapahtumien järjestelyihin, kisamatkoihin sekä ryhmänohjaajien kulukorvauksiin. Avustukset ovat vähenemässä huomattavassa määrin ja talkootyö ja vanhempien maksukyky tulee korostumaan entisestään. Seuran tavoitteena on saada mukaan ns kannatusjäseniä, joita aiemmin on ollut mukana.

3 3 UINTI: Toiminnalliset tavoitteet: Kilpailullisen menestyksen kohottaminen Kurssimuotoisen toiminnan jatkaminen ja laajentaminen Kilpauinnin kehittäminen kaikissa ikäluokissa Urheiluakatemian resurssien täysimääräinen hyödyntäminen sekä osallistuminen akatemian kehittämiseen ja toiminnan laajentamiseen uintiurheilun puolelle Järjestetään laadukasta harrastustoimintaa resurssien sallimissa rajoissa, josta seuloutuu kilpailuhenkiset ja lahjakkaat uimarit Kehittää Masters-uintia edelleen Kohdentaa käytettävissä olevat resurssit em. asioihin Valmennustoiminta Kehittää seuran sisäistä valmennuskoulutusta o Järjestää säännöllisiä valmentajatapaamisia 4 krt vuodessa. Osallistua uimaliiton valmentajakoulutuksiin kaikilla tasoilla, taloudellisen tilanteen mukaan Parantaa valmentajien yhteistyötä ja järjestää yhteisiä leirejä uimareille ja valmentajille Järjestää I-tasolle ulkomaan ja II- ja III-tasoille kotimaan harjoitusleirejä Järjestää kilpailuja tulevalla kaudella KuUS-Cuppi kilpailujen järjestäminen Poppi-Uinnit seuraan kuulumattomille lapsille marraskuussa Kansalliset Poppi-Uinnit lokakuussa Kansalliset kilpailut tammikuussa Kansalliset pitkän radan kilpailut toukokuussa Kilpailulliset tavoitteet: SM kilpailuissa 4-5 finaalipaikkaa NSM kilpailuissa jatkaa uuden uimari-ikäluokan nostamista NSMjoukkueeseen sekä 2-4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon ja 1-2 mitalisijaa Ikäkausimestaruusuinnit 2008, 3-6 sijoitusta 10 parhaan joukkoon Ikäkausimestaruusuinnit 2009, 3-6 sijoitusta 10 parhaan joukkoon. Kasvattaa joukkueen kokoa yli kymmeneen uimariin ja osallistua kaikkiin viestiuinteihin. Rollo-uinnit 2009, 2-4 henkilökohtaista sijoitusta ja 1-2 viestisijoitusta 10 parhaan joukkoon Yhteisenä tavoitteena on kaikissa SM-tason kilpailuissa kasvattaa joukkueiden kokoa Nostaa seuran tasoa viestimenestyksen kautta

4 4 VESIPALLO Kilpailulliset tavoitteet: Kilpailutoiminta Seuran tavoitteita vesipallossa kaudella ovat: - Naisten SM-sarjassa finaalipaikka - Naisten Suomen Cupiin osallistuminen - Miesten SM-sarjassa mitali - Miesten Suomen Cupiin osallistuminen - B-junioreiden SM-sarjassa mitali - Osallistuminen C-juniorisarjaan (epävirallinen) - Osallistuminen D-juniorisarjaan (epävirallinen) - Junioritoiminnan jatkuvuuden turvaaminen - Saada pelaajia Suomen maajoukkueeseen miehissä, naisissa ja junioreissa - Sarjaottelut naisten, miesten ja B-junioreiden osalta liiton järjestämiin sarjoihin. - Suomen Cupin ottelut naisten ja miesten sarjassa - Osallistuminen epävirallisiin sarjoihin C- ja D-junioreissa. - Osallistuminen kesällä 2009 avovesiturnaukseen naisten ja miesten joukkueella Seura osallistuu tavoitteiden mukaisesti Valmennustoiminta Junioritoiminta - Naisten SM-sarjaan - Miesten SM-sarjaan - B-junioreiden SM-sarjaan - C-juniori sarjaan (epävirallinen) - D-juniori sarjaan (epävirallinen) - Junioreiden kutsuturnauksiin - mahdolliseen kansainväliseen turnaukseen Vesipallojaos tehostaa junioritoimintaa ja hakee aktiivisesti lisää vetäjiä sekä vesipallon harrastajia toiminnalle. Naisten valmentajana toimii Ilkka Finne. Miehiä ja A-junioreita valmentaa Janne Linnus. B/C-junioreita Tapio Kaikkonen. D-junioreita valmentaa Sointu Nieminen seura pyrkii laajentamaan junioritoimintaa siten, että kaudella KuUS:lla on omat joukkueet A-, B-, C- ja D-junioreissa.

5 5 Talous Vesipallojaoksen tavoitteena on rahoittaa pelikausi tekemällä erilaisia talkootöitä seuralle, sekä myydä mainostiloja vesipallon kausikirjaan yhteistyössä Markku Soinisen kanssa. Lisäksi kaudella on käytössä lajitoimintamaksu jota kutsutaan myös omarahoitusosuudeksi. Leiritoiminta Koulutustoiminta Muu toiminta PR työ Maajoukkueissa pelaavat pelaajat osallistuvat maajoukkueiden leireille. Seura pyrkii tukemaan maajoukkueisiin osallistuvien leirikustannusten omavastuuosuuksia. Jaos tarjoaa uusille vetäjille/valmentajille omia ja Suomen uimaliiton tarjoamia koulutustapahtumia. Tuomarikoulutukseen voivat osallistua seurassa toimivat vesipallotuomarit. Seuran jäseniä koulutetaan myös vesipallon toimitsijatehtäviin. Seura pyrkii järjestämään harjoituspelejä joukkueille eri seurojen kanssa(jyväskylän Saukot, Tampereen Uimaseura). Seuran pelaajat osallistuvat kansainvälisiin turnauksiin joko omalla joukkueella tai esim. Jyväskylän joukkueessa. Joukkueet pyrkivät tiedottamaan peleistä ja toiminnastaan mahdollisimman näkyvästi ilmoituksin, lehdistötiedotteilla ja seuran omilla nettisivuilla. TAITOUINTI: Tavoitteet Taitouinnin jatkumisen turvaaminen Sooloilla sijoitus kymmenen ja duolla kuuden parhaan joukkoon Nuorten SM kilpailuissa Sooloilla, duolla ja joukkueella mitalisijoja ikäkausimestaruuskilpailuissa Senioritason SM-kilpailuihin osallistuminen duolla Kotimaiset kilpailut ja kotirataottelut Seuraaviin kotimaisiin kilpailuihin osallistutaan ja kotirataotteluja järjestetään: Kuviomestaruuskilpailut Oulu Talvi SM -kilpailut tammikuu Nuorten SM -kilpailut helmikuu Ikäkausimestaruuskilpailut touko/kesäkuu Kotirataotteluja järjestetään marras- ja tammikuussa yhteistyössä Jyväskyläläisten kanssa

6 6 Valmennus Vastuuvalmentajana ja vuotiaiden valmentajana toimii Anna Rautio, apuvalmentajana Kirsi Helle. Jatkoryhmän valmentajana on Essi Leivo. Uuden alkeisryhmän valmentajina ovat Kaisu-Mari Kiiliäinen ja Mira Kahelin. Koulutus Valmentajille pyritään järjestämään jatkokoulutusta (lajitaso II). B-tuomarikoulutuksen käyneelle henkilölle pyritään saamaan tarvittavat näytöt viralliseksi kansalliseksi tuomariksi. Leiritoiminta Yhteistyönä Jyväskylän kanssa Kuopiossa pyritään järjestämään tekniikkaleiri alkuvuodesta 2009.

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2009-31.8.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 105 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2013-31.8.2014 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY, 105-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 YLEISTÄ: Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014 31.8.2015 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja.

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2015-31.8.2016 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (6) x Pöytäkirja Kokous 3/2011 Esityslista Aika ja paikka 10.8.2011 Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen johtoryhmä Sääntövaliokunta

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Vuoden 2018 tärkeimpinä toiminnallisina asioita on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA!

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA! UIMALIITON STRATEGIA 2017-2020 VEDESSÄ ON VIRTAA! Visiomme: Halutuin laji huipulla! Missiomme: Kehitämme uimataitoa ja uintiurheilua yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta: - vesiliikunnasta muodostuu mahdollisimman

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2016-31.7.2017 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuosina panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Ohjeisto voimassa 25.2.2019 alkaen. Tässä tiedostossa kuvataan Cetus Espoo ry:tä edustaville uintiurheilijoille voimassa oleva hallituksen vahvistama tukijärjestelmä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma 18.6.2015 Suomen Uimaliiton antidopingohjelma Termit ADT WADA FINA LEN IPC Uintiurheilu Suomen Antidopingtoimikunta ry Maailman antidopingtoimisto Kansainvälinen uimaliitto Euroopan uimaliitto Kansainvälinen

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008.

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008. Keravan Uimarit ry Seuran toimintalinja Keravan Uimaseuran toimintalinja perustuu Nuori Suomi ry:n Urheiluseuran Toimintalinja-ohjeeseen. Seuran toimintalinjan työsti työryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Aika: 20.1.2018 klo 13.30-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Peter Von Weissenberg X x jäsen Reija Häkkinen X x jäsen Kalle Nousiainen

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta Seurakysely 2017 Yleistä Seurakysely toteutettiin maaliskuun 2017 aikana. Tuloksia verrataan vuoden 2015 samansisältöiseen kyselyyn. Kyselyn tuloksista tiedotetaan jäsenistölle toukokuussa 2017. Kyselystä

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Hakemus. Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi Haetaan Muualta haettu avustus (mistä haettu ja määrä )

Hakemus. Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi Haetaan Muualta haettu avustus (mistä haettu ja määrä ) Janakkalan kunta Juttilantie 1, 1 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 19 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi 17 Hakija Järjestö/yhdistys/ryhmä

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä (10.11.2018) on 378 henkilöä,

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ylialueellinen seurafoorumi. Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

päivitetty Sisältö

päivitetty Sisältö Sisältö Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020... 2 1. Valintoja koskevat yleisperiaatteet... 2 2. Valintaprosessi... 3 3. Kilpailukohtaiset valintakriteerit... 4 3.1. Uinti, yleiset sarjat...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot