1 Suomen Punainen Risti Herttoniemen osasto TOIMINTAKERTOMUS 2018 I YLEISKATSAUS KERTOMUSVUODEN TOIMINTAAN Osaston toiminnan painopistealueet vuonna 2018 olivat vanhusten ystävä- ja virkistystoiminta, kotouttamistoiminta, ea-toiminnan käynnistys, osallistuminen valtakunnallisiin keräyksiin sekä kouluyhteystyö. Osastolla oli toimintavuoden päättyessä 336 jäsentä, joista ystävätoiminnan parissa toimi noin 70 vapaaehtoista. Kaikkiaan osaston toimintamuotoihin osallistui yhteensä 103 vapaaehtoista sekä koulut. II OSASTON ROOLI PUNAISEN RISTIN EDUSTAJANA PAIKKAKUNNALLA 1. Sääntömääräinen järjestötoiminta Pidimme toimintavuoden aikana kaksi sääntömääräistä kokousta, kevätkokouksen 10.3.2018 ja syyskokouksen 12.11.2018. Osaston hallitus kokoontui toimintavuoden aikana viisi kertaa. Osaston nimenkirjoittajat: puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri ja rahastonhoitaja 2. Jäsenhankinta ja jäsenten motivointi Mirja Saarinen Leena Karessuo Anja Asikainen Jäsenmäärä toimintavuoden lopussa oli 336 jäsentä. Lähetimme jäsenille kaksi jäsenkirjettä sähköpostilla ja tiedotimme toiminnasta ja tapahtumista myös osaston verkkosivuilla ja Facebooksivuilla. Pidimme vapaaehtoisille kaksi yhteistä tilaisuutta, jotka oli suunnattu myös uusille vapaaehtoisille. Järjestimme vapaaehtoisille kevätjuhlan ja joulujuhlan. Järjestimme vapaaehtoisten virkistystoimintana vierailun taidenäyttelyssä ja teatterissa. Kotouttamistoiminnan vapaaehtoisille oli koulutuspäivä. Järjestimme yhteensä kaksi vapaaehtoistoiminnan kurssia yhteistyössä Työväenopiston kanssa sekä erillisen EA-1-kurssin yhteistyössä Herykin kanssa koulun oppilaille. Erillistä jäsenhankintakampanjaa ei järjestetty. 3. Perusperiaatteiden tunnetuksi tekeminen Osaston toimintaa esiteltiin ja esitteitä sekä jäsenlomakkeita jaettiin keräysten yhteydessä ja erilaisissa alueen tilaisuuksissa, kuten syyskuussa Herttoniemi-päivillä. Teimme perusperiaatteita tunnetuksi myös verkkosivujen ja Facebook-sivujen kautta. Jäsenlomakkeita on jatkuvasti tarjolla alueen Alepoissa ja S-marketissa. 4. Tapahtumat, kampanjat sekä osaston oma varainhankinta Arpajaiset järjestettiin Herttoniemi-päivän ja Joulubasaarin tapahtumissa. Omissa tilaisuuksissa, kuten Leppoisissa lauantaissa on myös ollut arpajaisia. Tapahtumissa on myös ollut Punaisen Ristin tuotemyyntiä. Nälkäpäiväkeräyksen tuotto oli 5 198,39, joka tilitettiin lyhentämättömänä Katastrofirahastoon. Punaisen Ristin viikon lipaskeräyksen tuotto ja tilitys oli 608,26 Hyvä Joulumieli keräyksen tuotto ja tilitys oli 1794,45. 5. Osaston antama kotimaan apu, Raija Tenhola Osasto kanavoi Hyvä Joulumieli -kampanjan lahjakortteja Herttoniemen, Herttoniemenrannan ja Kulosaaren alueelle yhteensä 128 kpl á 70.
6. Osaston sisäisen yhteistyön ja yhteenkuuluvuuden ylläpito Osaston toimintaan ja eri tapahtumiin on osallistuttu innokkaasti. Yhdessä juhlittiin ystävänpäivää ja puurojuhlaa vietettiin yhdessä Leppoisan lauantain merkeissä. Tunnelma osaston tilaisuuksissa on ollut iloista ja lämminhenkistä. III VAPAAEHTOISPALVELUT 1. Sosiaalipalvelutoiminta, Mirja Saarinen Jatkoimme aktiivista vanhusten virkistystoimintaa ja kerhojen järjestämistä. Vapaaehtoiset tekivät myös kotikäyntejä ja saattoivat vanhuksia tapahtumiimme. Toiminta kohdistui vuoden aikana 140 vanhukseen, viikoittain noin 80 henkilöön, kohtaamisia noin 3805 kertaa. Sosiaalipalvelujen aktiivivapaaehtoisia 48, lisäksi satunnaisesti mukana olevat. Ystävätoiminta Osaston vapaaehtoisia kävi kaksikymmentäviisi nimetyn vanhusten luona. Ystäväkerho kokoontui ennen vanhusten kerhojen aloitusta, ja vapaaehtoisilla oli mahdollisuus keskustella ja saada työnohjausta. Tapaamiskertoja 1100. Korttelitupa Toiminta vuonna 1998 aloitetussa Korttelituvassa jatkui vapaaehtoisten voimin. Korttelituvassa oli vanhuksille avoimet ovet torstaisin. Vapaaehtoiset pitivät yhteyttä vanhuksiin myös puhelimitse Korttelituvalta. Kävijäkertoja 270. Kettutien palvelutalo Maanantaisin Kettutien palvelutalossa vedettiin tietokilpailua tai järjestettiin musiikkitilaisuuksia. Ystävänpäivänä ja Itsenäisyyspäivän juhlissa musiikin lisäksi tarjottiin leivoskahvit. Osallistujakertoja 1050. Vapaaehtoiset olivat saattajina lääkäriin ja kuntoutukseen. Hertta-klubi Hertta-klubin toiminta jatkui. Klubin kohderyhmänä on mielenterveyskuntoutujat ja vanhukset. Ohjelmassa oli keittoruokailu, kahvit ja terveysaiheista ohjelmaa mm. Nivelyhdistys, Visio/optikko, Liikuntavirasto, verenpaineen mittausta, Seniori-info, yhteislaulua sekä virkistystoimintaa. Kohderyhmä on löytänyt hyvin paikalle ja toimintaan ovat tutustuneet sosiaaliviraston ja piirin työntekijät. Ryhmä oli omakustannushintaan suviretkellä lounasristeilyllä sekä joululounaalla. Kävijäkertoja 1035. Leppoisat lauantait Vanhuksille suunnattuja Leppoisat lauantait virkistystilaisuuksia vietettiin toimintavuoden aikana kuusi kertaa Herttoniemen säätiön kerhohuoneella Näätätie 21. Ohjelma oli vaihtelevaa: musiikkija tanssiesityksiä, yhteislaulua, keskustelua ja aina oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia. Kävijämäärä 150. Vanhustentapahtumat Kulosaaressa Osasto järjesti kolme virkistystilaisuutta vanhusten vuokratalossa. Osallistujakertoja parikymmentä. Palvelutalo Meriportti Palvelutalossa toimi vapaaehtoinen asukkaan henkilökohtaisena ystävänä. Palvelutalo Rudolf Osaston vapaaehtoisia osallistui viikoittain Laajasalon vapaaehtoisten kanssa palvelutalon asukkaiden virkistystoiminnan ja ulkoilun järjestämiseen. Osallistujakertoja 60. 2
3 Tammisalontie 7, vanhusten palvelutalo Järjestimme tiistaisin lukupiirin vapaaehtoisen vetämänä. Lisäksi kaksi vapaaehtoista toimii asukkaiden henkilökohtaisina ystävinä. Osallistujamäärä 120. Vapaaehtoisvälitys Korttelituvassa toimivaa kaakkoisen alueen ystävävälitystä pidettiin keskiviikkoisin. 2. Kotouttamistoiminta, Leena Karessuo Osaston kotouttamistoiminta on vuonna 2018 koostunut Kaverikerhosta ja suomen alkeiden opetuksesta, Nuorten kerhosta, Naisten hyvinvointipäivästä ja Naisten kerhosta. Kaverikerho ja suomen kielen alkeiden opetus Maahanmuuttajille suunnattu avoin Kaverikerho kokoontui koko vuoden kesätaukoa ja juhlapyhiä ja -aattoja lukuun ottamatta Herttoniemessä Petter Wetterintiellä joka torstai klo 17 19. Kerhokertoja oli yhteensä vuodessa 35. Kävijät vaihtelivat kerroittain, noin puolet oli vakituisia kävijöitä. Heitä oli kertaa kohden noin 4-19. Kävijät edustivat 16 eri kansallisuutta. Kokonaiskävijämäärä oli 376, joista nuoria, alle 29 vuotiaita arviolta noin kolmasosa. Kerhokertaa kohden kävijöitä oli siis keskimäärin reilu 10 maahanmuuttajataustaista henkilöä. Suurimmat ryhmät olivat nepalilaiset, irakilaiset, iranilaiset ja eritrealaiset. Kerhossa harjoiteltiin suomen puhumista eri aiheiden ympäriltä. Tavoitteena on paitsi tutustuttaa kerholaisia Suomeen myös lisätä vuorovaikutusta eri maista tulevien ja eri uskontoja edustavien välillä. Teemoja olivat vuonna 2018 mm. turvallisuus, ensiapu, rasismin vastaisuus, hyvä vanhemmuus, koulutus, mölkky ja muut pelit, sadonkorjuu, ruoka, sarjakuvat, musiikki, itsenäisyyspäivä sekä retket Korkeasaareen, lähipuistoon ja kirjastoon. Kerholaisille järjestettiin myös pikkujoulu. Kerhoiltojen sisällöstä vastasivat vapaaehtoiset tai yhteistyökumppanit. Yhteistyökumppaneina ovat olleet kertomusvuonna mm. Laurea-ammattikorkeakoulu, ELO-hanke, Martat sekä Itäkeskuksen kirjasto. Vapaaehtoisia kerhoilloissa oli yleensä 3-6 henkeä. Syyskaudella kerran kuussa Kaverikerhon ohjelman suunnittelusta vastasi ammattiopettaja, joka järjesti vapaaehtoisten tuella Kielikahvilan kerholaisille. Osasto on järjestänyt viikoittain torstaisin klo 15.00-16.30 maahanmuuttajille suunnattua suomen kielen alkeiden opetusta ennen Kaverikerhoa samassa tilassa. Opetukseen on palkattu ammattiopettaja. Häntä ovat tukeneet 2-3 vapaaehtoista. Opetuskertoja oli vuodessa 33. Kävijöitä on ollut kertaa kohden 4-17. Vuodessa yhteensä 357 kävijäkertaa, joten keskimääräinen kävijämäärä oli reilu 10 henkeä. Nuorten kerho Keväällä 2018 SPR Herttoniemen osasto järjesti Kaverikerhossa käyneiltä nuorilta tulleen toiveen mukaisesti Nuorten ilta -nimistä kerhoa. Se oli tarkoitettu alle 29-vuotiaille maahanmuuttajanuorille ja se toteutettiin yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun ELO-hankkeen kanssa. Nuorten iltaa järjestettiin Kettutien Nuorisotalon tiloissa kerran kuussa keskiviikkoisin helmikuusta toukokuuhun klo 17 19. Käsiteltyjä aiheita olivat mm. kulttuuri, urheilu ja ruoka. Laajasta markkinoinnista huolimatta kerholla ei onnistuttu tavoittamaan nuoria, vaan kävijämäärä jäi jokaisessa tilaisuudessa vain muutamaan. Kerhoa ei enää jatkettu syksyllä.
4 Naisten hyvinvointipäivä Maahanmuuttajanaisten toiveesta heille järjestettiin huhtikuussa 2018 Naisten hyvinvointipäivä, joka sai suuren suosion. Myös palaute oli kiittävää. Yhteistyökumppaneita olivat Laureaammattikorkeakoulu, ELO-hanke ja FINN MAMU-monikulttuurinen yhdistys. Kävijöitä oli noin 70 aikuista ja muutama lapsi. Aiheena oli hyvinvointi. Laurean opiskelijat olivat rakentaneet osallistujille elämyksellisen hyvinvointiteltan, jossa annettiin mm. käsihierontaa. Ohjelmassa oli myös joogaa, verenpaineen mittausta ja tietoa hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä kuten ravinnosta. Osallistujille tarjottiin myös lounas. Naisten kerho Naisten hyvinvointipäivän saaman kiittävän palautteen innoittamana osasto järjesti yhteistyökumppaniensa kanssa syyskaudella 2018 neljä maahanmuuttajataustaisille naisille tarkoitettua kerhotapaamista. Naisten kerho järjestettiin joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 10-12. Yhteistyötä kerhotapahtumien järjestämisessä tehtiin Laureaammattikorkeakoulun ja sen yhteydessä toimivan ELO-hankkeen kanssa. Ammattikorkeakoulun opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat pääosan kerhotapaamisten ohjelmasta. Osasto tarjosi osan ohjelmasta, tilan ja tarjoilut. Kerhoa mainostettiin laajasti mm. osaston netti- ja Facebook-sivujen sekä sähköpostilistojen kautta. Esitettä jaettiin suomeksi, arabiaksi, somaliksi ja englanniksi mm. kirjastoihin, lukupiireihin, eri oppilaitoksiin ja viranomaisille. Syyskuun ja lokakuun kerhotapaamisten ohjelma oli hyvinvointi. Syyskuun tapaaminen ei vielä onnistunut tavoittamaan monia kävijöitä, osittain väärinkäsityksistä johtuen. Kävijöitä oli vain viisi. Lokakuun kerhossa kävijöitä oli jo 31. He edustivat laajasti eri kansallisuuksia. Palaute kävijöiltä oli erittäin hyvä. Elämyksellinen hyvinvointiteltta sai suuren suosion. Marraskuun kerhon teemana oli musiikki, maalaus ja tunteet. Askartelunurkkauksessa kerholaiset saivat rakentaa omia koruja ja heijastimia. Kerholaisia oli paikalla 23 aikuista ja kaksi lasta. Palautetta kerättiin jälleen suullisesti ja hymiölaatikolla. Palaute oli yksinomaan kiittävää. Kävijät edustivat tälläkin kertaa laajasti eri kansallisuuksia. Tavoite eri kansallisuuksien ja kulttuurien kohtaamisesta näytti toteutuvan erinomaisesti. Joulukuun Naisten kerho pidettiin 5.12. Teemana oli askartelu, käsityöt ja Suomen itsenäisyys. ELO-hanke ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat rakentaneet elämyksellisen tilan Suomen itsenäisyyden ympärille. SPR:n vapaaehtoiset ohjasivat kävijöitä kankaanpainannassa, neulonnassa ja virkkauksessa. Myös päähierontaa oli saatavilla. Kävijöitä oli 22 ja sen lisäksi kaksi lasta. He edustivat jälleen monia eri kansallisuuksia. Lopuksi tarjoiltiin lounas ja kahvit. Palaute oli jälleen erittäin hyvää. Osallistujien puutteellisen kielitaidon vuoksi sitä kerättiin tällä kertaa henkilökohtaisesti kyselemällä.
5 3. EA-toiminta, Pertti Vepsäläinen Ensiapuryhmän perustamisen suunnittelukokous pidettiin maaliskuussa 2018 ja toiminta käynnistettiin heti huhtikuussa. Ryhmänjohtajana toimi Pertti Vepsäläinen, vararyhmänjohtajana Saska Asunmaa, promona Mimmu Piirto ja varapromona Heidi Tillivirta. Loppuvuonna jäseniä oli 19, joista aktiivisia jäseniä 10. Ryhmän toimihenkilöt laativat suunnittelukokouksissa toimintasuunnitelmat keväälle ja syksylle 2018 sekä viestintäsuunnitelman, jotka esiteltiin ryhmälle. Ryhmäiltoja pidettiin yhdeksän, jonka lisäksi järjestettiin neljä Auttajakurssia ja EA1-kurssi. Auttajakursseista yksi pidettiin osaston Kaverikerholle ja toinen Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:lle. Tämän ohella vierailtiin SPR Itä-Helsingin ensiapuryhmän neljässä harjoituksessa ja osallistuttiin SPR Klaukkala-Lepsämän ensiapuryhmän ulkoharjoitukseen pelastuskoirien kanssa. Herttoniemi Block Partyssä elokuussa tuettiin ensiapupäivystystä vapaaehtoisina (varusteina ea-laukut ja radiopuhelimet) ja esiteltiin ryhmän toimintaa omalla teltalla. Uusille jäsenille järjestettiin Info-tilaisuus marraskuussa. Keräystoiminnan osalta ryhmä oli mukana syyskuun Nälkäpäivä-lipaskeräyksessä. Koulutus ja kurssit EA1-kurssin lisäksi ryhmän jäsenet ovat osallistuneet lapsipainotteiselle Hätäensiapu-kurssille, Henkisen tuen kurssille ja Etsinnän peruskurssille. Varusteet ja varainhankinta Ryhmä haki ensiapuharjoituksia varten ja sai SPR:ltä ns. ensiapuryhmän aloituspaketin, joka sisältää mm. Anne-nuken ja sydäniskurin. Lisäksi ryhmälle hankittiin kaksi ensiapulaukkua mm. eapäivystyksiin. Ryhmä haki ja sai sponsoritukea HOK-Elannolta sekä K-SuperMarket Hertalta, ruokatarjoiluun. 4. Kouluyhteistyö Osasto esitteli toimintaansa Herttoniemen yhteiskoulussa (HERYK). Koulun opiskelijat osallistuivat Hyvä työpäiväkeräykseen tekemällä joulukortteja ja -pipareita. Kortit ja piparit menivät vanhustyön hyväksi ja sosiaaliviraston kautta jaettuihin joulupaketteihin. Herttoniemen ja Kulosaaren yhteiskouluista osallistui Nälkäpäivä-, Punaisen Ristin viikon - ja Hyvä Joulumieli -keräyksiin kerääjinä 102 opiskelijaa. Kulosaaren Yhteiskoulun oppilaille järjestettiin tutustumiskäynti Itiksen Konttiin. Vanhustyöhön oli tutustumassa Stadin ammattiopiston Hoivapajan oppilaat kaksi kertaa Valmius Osastolla on valmiussuunnitelma.