Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala Syksyinen Tervehdys! 12.09.2006 Yksi vuosisadan kuivimmista ja kuumimmista kesistä on takanapäin ja muistoa siitä saamme kertoa vielä lastenlapsillekin. Nyt toivotaan oikein sateista syksyä että luonto toipuu kovasta koettelemuksesta. Syksy on siis saapunut, ja samalla olemme saaneet muutamia mukavia sateita. Jopa kunnon ukkonen on ylittänyt kaupunkimme muutaman kerran. Mene ulos kunnon sadevarusteissa ja nauti ukkosmyrskystä ja salamoinnista. Tarkkaile luontoa ja sen uskomatonta voimaa, seuraa lintujen toimia ja huomaa erityinen valo jonka sateen alkaminen tai loppuminen tuo. Nauti puhtaasta ja raikkaasta ilmasta sateen jälkeen. Syksy on ihana vuodenaika! Lahden kansanopiston järjestämän, kummeille suunnatun kansalaisopintojen koulutusohjelman on aloittanut yhdeksän kummia ja minä. Kokoonnumme lähes joka torstai opistolle oppimaan uutta ja hyödyllistä. Mukaan mahtuu vielä, joten ilmoittaudu minulle jos opiskelu kiinnostaa ja haluat mukaan. Opiskelijaryhmän tämän syksyn yhteiseksi projektiksi valittiin kummien pikkujoulun järjestäminen. Tilaisuus on Lahden kansanopiston liikuntasalissa 7.12,2006 klo 18. Teemaksi valittiin naamiaiset. Lisätietoa tapahtumasta saat seuraavassa kirjeessä, mutta pikkuhiljaa voisi olla hyvä alkaa suunnitella naamiaisasua sillä paras asu palkitaan! Tilaisuuteen toivotaan paljon kummien järjestämää ohjelmaa, joten kaikki soitto ja laulutaitoiset tai lausunnasta ja näyttelemisestä pitävät ilmoittautukaa Ikosen Jounille (040 746 6010), hän on tapahtuman ohjelmaryhmässä. Toinen Jouniin liittyvä asia on Liipolan Lähiöluontotyöryhmän järjestämä retki Kärkölään. Retkelle lähdetään Liipolasta 20.10. klo 9. Mainoksesta poiketen mukaan voi ilmoittautua vielä keskiviikkona 18.10 soittamalla suoraan Jouni Ikoselle. Tiistaina 17.10. vietetään jälleen valtakunnallista asunnottomien yötä. Lahden tapahtuma järjestetään sippipuistossa klo 19.00 01.00. Ohjelma liitteenä. Tervetuloa keskustelemaan vakavasta aiheesta, nauttimaan monipuolisista esityksistä ja syömään hernerokkaa. Lahden seudun ympäristöpalvelut Puhelin (03) 81 411 Vesijärvenkatu 11 A Faksi (03) 814 3500 15141 Lahti www.lahti.fi/vyk Vanamo Päijät Hämeen kestävän kehityksen keskus Puhelin (03) 814 3160 Vesijärvenkatu 27 Faksi (03) 814 3158 15140 Lahti www.vanamohanke.net
Marraskuussa vietetään jälleen kulutustottumuksiin huomiota kiinnittävää Älä Osta Mitään päivää. Lahden Maan ystävät ry haluaa kutsua aluekummit mukaan suunnittelemaan tapahtumaa. Kokoonnutaan kahvila Fillarissa (Sammonkatu 8) ja mietitään kuinka aluekummit voisivat edistää tätä tärkeää asiaa. Lue mainos ja tule paikalle! 25.10. klo 14.00 alkaen Vesku 27:ssa järjestetään asiantuntijapäivä jonka aiheena on tämän vuoden elokuussa tehty kaatopaikkajäte tutkimus. Tutkimuksen teki ja tilaisuudessa sitä esittelee ympäristötekniikan opiskelija Kaisa Autio. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa kuuntelemaan totuutta Lahden ja ympäristökuntien jätteenlajittelun tilasta tänä päivänä. Vuoden viimeinen kummitapaaminen järjestetään 23.11.2006 klo 18.00 19.30 ja paikka on vanha tuttu Vesku 27. Tapaamisen aiheena on kesällä toteutunut organisaatiomuutos, jonka johdosta entinen Lahden valvonta ja ympäristökeskus lakkasi olemasta ja tilalle saatiin kolmen kunnan (Lahti, Hollola ja Nastola) yhteinen Lahden seudun ympäristöpalvelut. Marraskuun kummikirjeessä lähetän tapahtuman ohjelman, mutta varaa jo kalenteriisi aika tälle tapaamiselle. Siinä olikin tälle kertaa taas monenmoista tapahtumaa. Poimi itseäsi kiinnostavat joukosta ja lähde mukaan! Haluan toivottaa sinulle upeita syysilmoja ja muistathan mennä metsään, siellä mieli lepää! Sari Knuuti (@lahti.fi) 050 387 8735 www.vanamohanke.net..ja muista erityisesti kummeille suunnattu keskustelufoorumi Vanamo hankkeen kotisivulla, osoitteessa www.vanamohanke.net/keskustelu Kirjaudu käyttäjäksi tai keskustele nimettömänä mutta hyödynnä tilaisuutta antaa ja saada tietoa, vaihtaa vaikka kuulumisia toisten kummien kanssa tai mitä tahansa. Jos foorumin käyttö tuntuu hankalalta, voit tulla opettelemaan asian kanssani. Soita etukäteen, niin tiedän olla paikalla.
1 (1) Tekninen ja ympäristötoimiala Tiedote organisaatio ja nimimuutoksesta 28.9.2006 Lahden kaupungin valvonta ja ympäristökeskus ja Lahden ympäristö ja rakennuslautakunta lakkautettiin 30.6.2006. Lahden, Hollolan ja Nastolan ympäristönsuojelutoimet yhdistyivät 1.7.2006 alkaen ja muodostivat Lahden seudun ympäristöpalvelut yksikön, joka toimii osana Lahden teknistä ja ympäristötoimialaa. Toimintansa aloitti samalla Lahden seudun ympäristölautakunta Hollolan ja Nastolan kuntajaostoineen. Uudet yhteystietomme ovat: Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11 A, 6. krs. PL 126 15141 Lahti p. (03) 81411, fax (03) 8143500 Laskutusosoite: Lahden seudun ympäristöpalvelut PL 9753 01051 Laskut Verkkolaskutusosoite: 00370149669300775 Sähköpostiosoitteet: lahdenseudunymparistopalvelut@lahti.fi tai etunimi.sukunimi@lahti.fi Nettisivuosoite: www.lahti.fi > Asuminen ja ympäristö > Ympäristönsuojelu Asiakaspalvelumme on avoinna ma pe klo 8 15, os. Vesijärvenkatu 11 A, 6 krs, Lahti. Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11A, PL 126, 15141 LAHTI Puhelinvaihde (03) 814 11, Fax (03) 814 3500 Sähköposti lahdenseudunymparistopalvelut@lahti.fi www.lahti.fi etunimi.sukunimi@lahti.fi
Karikoista Poluille: JOUSTAVAA ASUTUSTA YHTEISKUNTAAN ASUNNOTTOMIEN YÖ Tiistaina 17.10.2006 klo 19.00 Lahden alatori, SIPPIPUISTO 19.00 Asunnottomien yön tulet syttyvät Tilaisuuden avaus :Vesa Knuuttila, kaupunginvaltuutettu 19.10 Aapeli & Jaakoppi Duo Laulua ja soittoa As yössä 60 luvun tunnelmissa 19.30 Kodittomien koti Keijupuisto dokumentti (DVD esitys) Ohjaus ja käsikirjoitus: Miia Jonkka, Tuottaja: Aleksi Hyvärinen 20.15 Karikoista Poluille projektin esittely Projektivastaava Risto Ketola 20.30 Runoja asunnottomuudesta Lauri Ojanen 21.00 Oikeus asumiseen on ihmisten perusoikeus Lahden kaupungin sosiaali ja terveyslautakunnan jäsen, ylilääkäri Antti Holopainen 21.15 Afrikkalaisia rytmejä Lahden yössä Rumpuryhmä Ngoma Moto 21.30 Yhteisiä keskusteluja asunnottomuudesta 01.00 Asunnottomien yön tulet sammuvat Tapahtuman aikana on tarjolla hernerokkaa, leipää, lämmintä mehua ja kahvia. Paikalla elämänhallinnan neuvontapisteitä josta löytyy materiaalia ja asiantuntijoita. Mukana yössä: Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat, Baarikärpänen projekti, Elämäntapaliiton Lahden Elokolo, Kriminaalihuoltolaitoksen Lahden aluetoimisto, Kuntoliikuntapalvelu Pekka Kinnunen ky, Lahden Seurakuntayhtymä, Lahden Sininauha ry, Lahden Vapaaehtoinen Palokunta ry, Lahden Vapaaseurakunta, Liipolan Lähiöseura ry, Ngoma Moto ry Afrikkalaisen musiikin ja kulttuurin harrastajaryhmä, Patoseudun toimintakeskuksen kannatusyhdistys ry, Päijät Hämeen Elämäntapayhdistys ry, Päijät Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö, Ravintola Metro, SAK Lahden seudun paikallisjärjestö, Salpausselän Partiolaiset ry, Sosiaalitoimen erityispalvelut /karikoista Poluille projekti, Stop Huumeille ry, Asunnottomien yö on osa YK:n julistamaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää 17.10. TAPAHTUMA ON MAKSUTON! SINUNKIN OSALLISTUMISESI ON TÄRKEÄÄ!
Perjantaina 20.10. klo 9 Liipolan Lähiöluontotyöryhmän järjestämä retki Kärkölään Kokoontuminen Asukastuvalla Pihtikatu 3 Tutustuminen Kärkölän työttömien taukotupaan ja kirpputoriin. Käynti Kärkölän kirkossa. Kiertely Huovilan puistossa. Erilaisten puiden ja pensaiden tunnistamista sekä luonnon talveen valmistautumisen havainnoimista. Paluu takaisin Asukastuvalle viimeistään klo 16. Osallistumismaksu 8 /hlö Maksu sisältää bussikuljetuksen sekä voileivän ja kahvin Ilmoittautukaa mukaan viim. 16.10.! Retkimaksu ilmoittautumisen yhteydessä Ilmoittautumiset Jouni Ikoselle p. 040 746 6010
Tule mukaan järjestämään Älä Osta Mitään päivää Lahteen 24.11.2006 Tapahtuman tarkoituksena on markkinoida kuluttamattomuutta. Ympäristöarvot ja luonnonvarojen rajallisuus on pikkuhiljaa huomioitu paremmin julkisesti. Esimerkiksi Autoton päivä on noussut hyvin julkiseen tietoisuuteen ja vakiinnuttanut paikkansa. Älä Osta Mitään päivän tarkoituksena on saada ihmiset tietoisiksi kulutusvalintojensa merkityksestä, haastaa ihmisiä kulutuksen vähentämiseen ja miettimään omia kulutustottumuksiaan. Tavaroiden tuottamisen ja kuluttamisen tahdin hidastaminen vähentäisi ympäristöhaittoja ja edistäisi kulutuksen rakentumista kestävämmälle pohjalle. Tapahtuma on valtakunnallinen ja kansainvälinen. Mikäli sinulla on kiinnostusta tapahtumaa kohtaan, ideoita sen suunnittelua varten niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Kokoonnumme ensimmäiseen suunnittelupalaveriin torstaina 19.10. klo. 17.30 Fillari kahvila, Sammonkatu 8 (Nuorisokeskuksen pohjakerros). Tervetuloa Alueellisesta vetovastuusta vastaa Lahden Maan ystävät ry. Lisätietoja: Risto Kekkonen, p.041 532 8421 s posti: kekkoris@hotmail.com