JÄSENTIEDOTE 11/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 11/"

Transkriptio

1 PUHEENJOHTAJALTA Vuoden Yrittäjä on valittu ja julkistettu. Paljon olen saanut teiltä viestejä; Lehtovuori Oy, Yrjö ja Saila Ojanen oli hyvä valinta! Kiitos teille, Vuoden Yrittäjä -juhlaan osallistuneille, juuri te teitte tapahtumasta juhlan. Seuraava iso haaste ylöjärveläisille yrittäjille on kuntavaalit. Olette varmasti kaikki saaneet Pirkanmaan Yrittäjiltä tiedotteita, jotka painottavat yrittäjävaltuutettujen tärkeyttä kunnan päätöksenteossa. Tässä vielä muutama muistutukseksi. 1. Kunnan rooli luodaan nyt uudelleen. 2. Yrittäjän kannalta kunnassa tehdään merkittäviä päätöksiä monella tasolla. 3. Kunnan asioihin on helpompaa vaikuttaa sisältä kuin ulkopuolelta. Älä mieti enää, ota haaste vastaan ja lähde vaikuttamaan oman kaupunkimme asioihin kunnanvaltuutettuna. Kohta on pikkujoulujen aika, muistetaanhan rentoutua ja nauttia kaiken kiireen keskellä. TERVETULOA AAMIAISELLE "Jätä aamupala syömättä ja tule kanssamme aamiaiselle" Aito Säästöpankin ja Ylöjärven Yrittäjien järjestämä aamiaistilaisuus ke Ravintola Keidas, Asemantie 4, Ylöjärvi. Aamiainen alkaa vapaasti jo klo 8.30 ja jatkuu koko tilaisuuden ajan. Itse tilaisuus on klo n Tule kun sinun aikatauluusi sopii. Puhujina ja kanssasi keskustelemassa (n.15 min per yritys) Ratkaisukonsultit Oy Aito Säästöpankki KataKoski Oy Haltu Oy Tredea Yrityksen avuksi ja johdon tueksi Paikallinen pankki yrittäjän avuksi Huolettoman työelämän puolesta Digistartti, helppo ja nopea tapa käynnistää oman liiketoiminnan ja osaamisen kehittämisen digitalisointi Innovaatioseteli Tilaisuus on maksuton, mutta muista ilmoittautua viimeistään ma Anne Juhola puh tai ylojarven@yrittajat.fi. Tervetuloa Aito Säästöpankki ja Ylöjärven Yrittäjät

2 VUODEN YRITTÄJÄ -JUHLAN KUVASATOA Vuoden kohokohta keräsi jälleen paikalliset yrittäjät yhteen. Ylöjärven Vuoden Yrittäjä 2016 on Lehtovuori Oy. Lehtovuori Oy on perheyritys, jonka toimitusjohtajana ja yrittäjänä toimivat Saila ja Yrjö Ojanen. Valinnan perusteina Innovatiivinen Oma tuotekehitys Vientiä useisiin maihin Juhlapaikkana oli viimevuotiseen tapaan Teivon Ravikeskus. Juhlaväki viihtyi hyvän ruoan, musiikin ja seuran parissa.

3 JOKONY TÄYTTÄÄ JO VUODEN! Ilmoittautuminen ma mennessä osoitteessa jokony.nettilomake.fi

4 VANHAA RÄIKKÄÄ HERÄTELLÄÄN HENKIIN Ylöjärven kaupungintalon vieressä sijaitsevaa hirsitaloa eli Vanhaa Räikkää herätellään henkiin. Värikkään historian omaavaa Räikän tilaa laajennettiin hirsirakennuksella vuonna Nykyään Vanhana Räikkänä tuttu talo nousi Keijärven tuntumaan, jossa asutusta on ollut ainakin luvulta saakka. Taloon sijoitettiin vuonna 1894 Ylöjärven ensimmäinen postiasema. Vuonna 1932 Ylöjärven kunta osti Räikän tilan, joka käsitti myös nykyisen Räikänpuiston ja rannan alueen. Suojeltu rakennus on Ylöjärven vanhimpia. Viimeisen Räikän fröökynän kuoltua vuonna 1947 talo kunnostettiin kunnanvirastoksi. Valtuusto kokoontui Räikän renkituvassa. Nykyään lähes tyhjillään olevan talon kunnostusta ja kehittämistä edistämään perustettiin keväällä Pro Räikkä -kannatusyhdistys. Sen tarkoituksena on tehdä taloa tutuksi ihmisille. Ideana on myös pohtia ja kokeilla, millaista toimintaa talossa voisi olla. Toiveena on, että tulevaisuudessa Räikän talosta tulisi kaupunkilaisten yhteinen tapahtumapaikka ja olohuone. Rakennuksen ympärille halutaan kehittää toimintaa, joka toisi lisää elämää kaupungin keskukseen. Nyt loppuvuodesta 2016 yhdistys järjestää talossa taidenäyttelyitä ja pitää niiden ajan taloa ja sinne organisoitua kahviota avoinna vieraille. Talven ensimmäinen taidenäyttely oli marraskuun alussa ja toi Räikän taloon kymmeniä kävijöitä. Seuraavat näyttelyt järjestetään marraskuuta ja joulukuuta. Joulukuun päivä Vanhalla Räikällä järjestetään perinteiset joulumarkkinat. Tammi-huhtikuussa yhdistys järjestää kaupungintalon Ylöjärvi-salissa kaikille avoimen Räikän tietäjät -luentosarjan. Pro Räikkä -kannatusyhdistyksen jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä puheenjohtaja Leena Joensivuun Tapahtumakalenteri Aito Säästöpankin ja Ylöjärven Yrittäjien järjestämä aamiaistilaisuus, Ravintola Keidas, Asemantie 4, Ylöjärvi JOKONY 1 v. Asemantie 1 (Pub Pikku Pete) Seuraa tapahtumia myös yhdistyksemme nettisivuilta ja Facebookista.

5 UUDET JÄSENET - TERVETULOA! Hakura Oy Hatrix Oy K-supermarket Linkki Lotte Pirttilahti tmi Minn Aloe Parke Rakenne Oy Pirkanmaan Plushuolto Oy UkonVacka Virva VR Oy OTA YHTEYTTÄ UUSI JÄSEN - JA TULE NÄHDYKSI Esittelemme lyhyesti uusia jäseniä jäsentiedotteissamme. Jos haluat mukaan esittelyyn, laita tiedot sähköpostilla maritta.moisio@taito-se.fi. Laajempaa esittelyä varten voit ostaa mainostilaa jäsentiedotteesta tai yhdistyksemme nettisivuilta. Kysy lisätietoja maritta.moisio@taito-se.fi. OSTA NÄKYVYYTTÄ YRITYKSELLESI Osta omalle mainoksellesi tilaa jäsentiedotteesta ja/tai kotisivuiltamme. Lähetä tilaus Maritta Moisio maritta.moisio@taito-se.fi. Jäsentiedotteen mainoksen koko, kustannukset ja tiedostomuoto: Koko sivu (leveys 17,71 cm, korkeus 22,5 cm), hintana 100 (alv 0 %). ½ sivua (leveys 17,71 cm, korkeus 10,2 cm), hintana 50 (alv 0 %). Tiedostomuotona kuva (jpg tai png) tai Word-tiedosto. Banneri-mainoksen sijoittelu, koko, kustannukset ja tiedostomuoto: Mainosbanneri lisätään Ylöjärven Yrittäjien kotisivuilla oikeaan sivupalkkiin. Koko on 140 x 350 pixeliä (pystysuuntainen). Tiedostomuotona kuva (jpg / gif / png), kuvasta linkki yrityksen omille sivuille tai Facebookiin. Kuukauden hinta on 30 (alv 0 %). Yhteispakettina jäsentiedote ja banneri vieläkin edullisemmin. Kuukauden ajaksi banneri kotisivuille ja ½ sivun mainos jäsentiedotteeseen yhteensä 70 (alv 0 %). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (alv laki 3 ).

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 14/2017 2.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Nyt on Ylöjärven, Kurun

Lisätiedot

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2018 9.1.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Uusi vuosi tuo tullessaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 15/2017 21.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Ylöjärven yksityisyrittäjät

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 10/

JÄSENTIEDOTE 10/ ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 14.10.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Pikkupakkaset jo ilmoittelevat itsestään, nyt on aika juhlan. Tietenkin Vuoden Yrittäjä -juhlan.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 16/2017 19.12.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Enää muutama yö jouluun.

Lisätiedot

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA.

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA. ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 15.12.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Tämä on vuoden 2016 viimeinen jäsentiedotteemme. Ensi vuonna juhlimme ja juhlistamme 100-vuotiasta

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 2/2018 20.2.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Hyvä me, olemme Pirkanmaan

Lisätiedot

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi!

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2018 18.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Ruljanssi Joko olet varannut ilmoitustilasi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2017 19.9.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Syksy tulee vääjäämättä.

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 12/2017 12.10.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Lokakuu yllätti taas.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä AJANKOHTAISTIEDOTE 20.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yhteistyöllä lasten asialla JHL:n ensiviikon

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2018 13.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätaurinko on jo vähän

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 8/2017 8.8.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Elokuun aamu näyttää tänään

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 11/2018 16.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Aurinkoista lokakuuta.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 7/2017 14.6.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Tätä kirjoittaessa on maanantai,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 9/2018 13.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kylläpä saatiin nauttia

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin seimel, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 6/2018 12.6.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Kesätervehdys! Ylöjärven Yrittäjien hallitus

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto.

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Mediatiedot Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä jo vuodesta 2007 lähtien. Tarjoamme

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 5/2018 10.4.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätkokouksessa kuulimme

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti molempien

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna Tervetuloa Expokeskukseen Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna WWW.NETEXPO.CENTER aukeaa lokakuussa 2015 Netexpo näkyy ja kuuluu 15.10 alkaen Virtuaalisen Expokeskuksen maailma kutsuu vierailijaa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

SMART LID ISON OMENAN MEDIAKORTTI JA AINEISTO-OHJE 07/2014

SMART LID ISON OMENAN MEDIAKORTTI JA AINEISTO-OHJE 07/2014 SMART LID ISON OMENAN MEDIAKORTTI JA AINEISTO-OHJE 07/2014 Mikä on Posterfy Smart Lid? Smart Lid tarjoaa uniikin, digitaalisen mainosverkoston lähellä ostopäätöksiä. Smart Lidin teho perustuu jakamattomaan

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ Kuntavaalit 2017 11.3 2017 Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja Miten Pori saadaan kehittymään? Työpaikkojen luonnin mahdollistaminen keinolla millä hyvänsä. Yksi uusi vakituinen työpaikka tuo kaupungille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / 2019 - KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS KAUPUNKIELÄMÄ KESKUSTASSA.

Lisätiedot

Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa

Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa Arvokkaimmat kontaktit yrityksellenne Ajan ollessa kortilla LOGY Conferencen erinomaiset verkostoitumismahdollisuudet ja uudet kontaktit ovat kullan arvoisia

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä! 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 PRINTTIMEDIA mainostajan mahdollisuudet 2017 printtimedia definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalaissuomalainen talouslehti. Kaksikielinen

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Display-mainonta Komedo.fi sivustolla :02

Display-mainonta Komedo.fi sivustolla :02 Sivuston viidessä eri osiossa on mediatilaa, jota voi hyödyntää joko erikseen tai yhdistämällä ne tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Mainokset voivat olla joko staattisia tai animoituja. Mainospaikkojen mitat

Lisätiedot

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan

UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan UNELMA HYVÄSTÄ TOIMINNASTA Team LKP näkyy ja kuuluu isommin kuin koskaan Tervetuloa toimimaan Suomen ykköslajien pariin TeamLKP:n kumppanina. Tarjoamme aktiivista harrastus- sekä kilpailutoimintaa niin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Yhdistysavain Rekisterin peruskurssi Tervetuloa koulutukseen! kouluttaja Janne Käenniemi

Yhdistysavain Rekisterin peruskurssi Tervetuloa koulutukseen! kouluttaja Janne Käenniemi Yhdistysavain Rekisterin peruskurssi Tervetuloa koulutukseen! kouluttaja Janne Käenniemi 050 438 8386 janne@nettitiimi.fi Mitä ovat Yhdistysavain ja Sporttisaitti? Yhdistyksille ja urheiluseuroille tarkoitettuja

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Toimintakalenteri vuodelle 2015 9 Tiedote jäsenille 10 Pytinki Oy:n kiitokset vuodesta

Lisätiedot

YUKICON 2.0. Espoon kulttuurikeskus 10.-11.1.2015 SPONSORIKSI

YUKICON 2.0. Espoon kulttuurikeskus 10.-11.1.2015 SPONSORIKSI YUKICON 2.0 Espoon kulttuurikeskus 10.-11.1.2015 SPONSORIKSI Yukicon tarjoaa toisenakin vuotenaan yrityksille (tai keskeisemmille paikolle haluaville yksityisille myyjille, kunhan tuotteet sopivat tapahtuman

Lisätiedot

Ylöjärven Kokoomusnaiset ry

Ylöjärven Kokoomusnaiset ry Keväistä valoa kohti, Hyvä Kokoomusnainen! Ylöjärvi 19.2.2013 Ylöjärven Kokoomusnaiset ry vietti marraskuussa 40-vuotis syntymäpäiviään. Olemme siis nainen parhaassa iässä - ja aina vain paranee! Kiitos

Lisätiedot

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Tarjoamme sinulle arvokkaimmat kontaktit LOGY Conference on johtava logistiikka- ja hankinta-alan kohtaamispaikka Pohjois-Euroopassa. Kontaktifoorumi

Lisätiedot

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

Tervetuloa uudet jäsenet

Tervetuloa uudet jäsenet Puheenjohtajan terveiset Viimeinen neljännes yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana alkaa ja syyskokous valitsee uuden puheenjohtajan tulevalle vuodelle. Kulunut vuosi on tarjonnut paljon erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Paikallisuus LaplandNews on lappilainen online media, mikä tuottaa paikallista uutis- ja asiasisältöä kansainvälisesti. Tehtävämme

Lisätiedot

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuka voi tehdä kumppanuusmarkkinointia Kumppanuusmarkkinointia (affiliate marketing) voi tehdä kuka tahansa yksityishenkilö tai yritys. Jotta voit ryhtyä

Lisätiedot

MONIPUOLISISSA KANAVISSA!

MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja Kysy ensin meiltä -palvelupalsta Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen

PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA. Eurajoen kristillinen opisto Media-ala Mia Salminen PROJEKTIDOKUMENTAATIO PARTURI-KAMPAAJA HIUSKASTANJA Eurajoen kristillinen opisto Media-ala 2016 2017 Mia Salminen 1 SYNOPSIS PROJEKTISTA... 3 1.1 Rakennesuunnitelma... 3 1.2 Sivun rakenne... 5 1.3 Grafiikka...

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

APUVÄLINE Tampere

APUVÄLINE Tampere 7.-9.11. Tampere Apuväline - enemmän kuin nimensä Apuväline on enemmän kuin nimensä. Toimiva apuväline on mahdollistaja. Oivalluksille on Suomessa suuret markkinat. Tuoko teidän tuote tai palvelu helpotusta

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044

Lisätiedot

Tulevaisuuden asumisen Koklaamo

Tulevaisuuden asumisen Koklaamo Tulevaisuuden asumisen Koklaamo TERVETULOA TULEVAISUUDEN ASUMISEN KOKLAAMOON Millaisissa kodeissa asumme tulevaisuudessa? Onko koti täynnä elämää helpottavaa teknologiaa? Yleistyvätkö yhteiskäyttö, kierrättäminen

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

Tämä toimintakertomus on PUNKAHARJUN YRITTÄJÄT RY:n tilikaudelta

Tämä toimintakertomus on PUNKAHARJUN YRITTÄJÄT RY:n tilikaudelta Tämä toimintakertomus on :n tilikaudelta 1.1.2017 31.12.2017. YLEISTÄ Punkaharjun Yrittäjät on perustettu vuonna 1976 lähinnä paikallisten kauppiaitten aloitteesta punkaharjulaisten yrittäjien edunvalvojaksi.

Lisätiedot

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite Esimerkkinä HelteRennet -kilpailu (Norway) 3-kielinen (maan kieli + saksa + englanti) Yleistietoa Hiihtoreitit Kuvia Yhteystiedot 1 Euroopan Hiihtomaratonliitto (European Union of Cross Country Skiing

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJIEN PALVELUT; TUKIPILARI - TUKIASUMISEN TIIMI - DYNAMO TAVOITTEET 2019 2020 Asiakkaat keskiössä, laatua- ja näkyvyyttä Arjessa

Lisätiedot