TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1



Samankaltaiset tiedostot
Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Varsinainen liittokokous alkaa

Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi edelleen. Vuoden alussa yhdistyksessä oli 868 jäsentä ja vuoden lopussa jäseniä oli 888. Lisäys oli siis 20 jäsentä.

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

TURUN INSINÖÖRIT TUIKE RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA

Suomen Kettuterrierit ry (5)

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus T A S E K I R J A

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Lahden Seudun Ekonomit. Vaalikokous

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Äänestäjien liitto ry

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Toimintasuunnitelma 2014

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

Toimintasuunnitelma 2018

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Toimintakertomus 2015

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09)

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

Toimintasuunnitelma 2013

Vuosikokouksen asialista

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous , rekisteröity Sisällysluettelo

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

Transkriptio:

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan, tukea jäsentensä ammatillisia ja sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä edistää jäsentensä tietoja ja taitoja etenkin taloudellisen toiminnan alueella. Jäsenmäärältään Keski Suomen Ekonomit on yksi Suomen Ekonomiliiton suurimmista maakuntayhdistyksistä, 31.10.2005 yhdistyksellä oli jäseniä 728. Riittävän suuri ja aktiivinen jäsenkunta luovat vahvan perustan yhdistyksen toiminnalle. Jäsenmäärä on kasvanut kuluvan vuoden aikana 14 henkilöllä ja vuoden 2004 alkuun verrattuna 56 henkilöllä. Jäsenmäärän kasvuvauhti ylittää moninkertaisesti SEFEn jäsenkunnan keskimääräisen kasvun. 2. RESURSSIT Yhdistyksen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa hallitus, jonka vahvuus on ollut kahdeksan henkilöä. Tulevana toimintavuonna tavoitteena on uusien ekonomiaktiivien rekrytointi sekä hallitustyöskentelyyn että erillishankkeisiin. Samalla pyritään lisäämään luottamustehtävien rotaatiota. Jäsentilaisuuksien järjestelyissä käytetään apuna myös Pörssi ry:n kontakteja ja resursseja. Hallituksen työnjako on v. 2005 ollut seuraava (suluissa toimikausi hallituksessa): puheenjohtaja Kari Muhli 2004 2005 varapuheenjohtaja Juha Pehkonen 2005 2006 sihteeri Markku Aapakari 2005 2006 tiedotusvastaava Hanna Maija Kiviranta 2004 2005 tiedotus/kotisivut Mari Pitkänen 2005 2006 työmarkkinavastaava Kirsi Marja Oinonen 2004 2005 rahastonhoitaja Anu Lajunen 2005 2006 markkinointivastaava Timo Kekki 2004 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2 Hallitustyöskentelyyn toimintakaudella ovat tehtyjen linjausten mukaisesti osallistuneet lisäksi Jyväskylän yliopiston taloustieteiden opiskelijoiden Pörssi ry:n puheenjohtaja sekä SEFEn opiskelijayhdyshenkilö. 3. LIITTOTASON TOIMINTA Ekonomiliiton toimintaan otamme osaa SEFEn kevät ja syysliittokokouksissa. Vuoden 2006 alusta lukien Keski Suomen Ekonomeilla on Itäiselle vaalipiirille kuuluva paikka SEFE:n liittohallituksessa, vaalipiirin edustajaksi SEFE:n liittohallitukseen on ehdolla Kari Muhli. Kuluvan vuoden loppuun saakka vaalipiirin edustajana SEFEn liittohallituksessa toimii Kristina Laitinen Pohjois Savon Ekonomeista. Akava Keski Suomen aluetoimikunnassa ekonomien edustajana on Mari Pitkänen toimikaudella 2005 2006. Kirsi Marja Oinonen toimii akavalaisten edustajana TE Keskuksen neuvottelukunnan varajäsenenä kauden 2004 2006 sekä Jyväskylän työvoimatoimikunnassa kauden 2003 2005 ja hän on ehdolla myös kaudelle 2006 2008. Jäsenyhdistysten hyväksymän SEFEn strategian mukaisesti kukin jäsenyhdistys ja SEFE ovat velvoitettuja sopimaan vastuujaosta toiminnan eri osa alueiden hoitamiseksi yhdistyksen toiminta alueella. Keski Suomen Ekonomit ovat solmineet ns. kolmikantasopimuksen SEFEn ja Pörssi ry:n kanssa. Sopimuksessa on sovitttu pääperiaatteet ja vastuut yhdistyksen toiminnan eri osa alueiden hoidolle (jäsenhankinta, edunvalvonta ja työmarkkina asiat, koulutuspoliittiset asiat ym.). Lähtökohtana on ollut, ettei sopimus automaattisesti velvoita yhdistystä tai sen luottamushenkilöitä ajallisesti tai rahallisesti kohtuuttomiin panostuksiin. 5. JÄSENTILAISUUDET Jäsentilaisuuksien osallistujamäärät ovat muutaman viimeksi kuluneen toimintavuoden aikana kasvaneet merkittävästi. Tulevan toimintavuoden tavoitteena on järjestää 6 8 omaa jäsentilaisuutta.

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 3 Lisäksi tarjotaan jäsenille mahdollisuuksien mukaan muiden ekonomiyhdistysten tilaisuuksia (yhteiskuljetukset) sekä esim. yhdessä AKAVA/Keski Suomen yhdistysten kanssa tuotettuja, perinteeksi muodostuneita tilaisuuksia. Kolmikantayhteistyön kautta SEFE vastaa omien vastuualueidensa aktiviteeteista yhdistyksen toiminta alueella. Jäsenille tarjotaan yhdesssä ekonomiliiton kanssa mm. EkonomiEsimies lähikoulutusta, jonka teemoina ovat itsensä johtaminen, vuorovaikutuksen johtaminen, oman ryhmän valmentaminen sekä muutoksen ja voimavarojen johtaminen. Jäsentilaisuudet pyritään edelleen kohdentamaan eri viiteryhmille, tavoitteena tarjota toimintavuoden aikana ajankohtaisia, laadukkaita ja kiinnostavia elämyksiä ja tapahtumia mahdollisimman monelle jäsenelle. Jäsentilaisuuksia järjestetään yhteistyössä mm. muiden SEFEn jäsenyhdistysten, Pörssi ry:n, Keski Suomen Osakesäästäjien sekä AKAVAan kuuluvista aluejärjestöistä Keski Suomen Insinöörien ja Jyväskylän Teknisen Seuran kanssa. Keväällä ja syksyllä pidetään jäsentilaisuuksien yhteydessä sääntömääräiset kokoukset. 6. MERKKIPÄIVÄT Toimintavuoden aikana muistetaan merkkipäiviään viettäviä, yhdistyksen toimintaan aktiivisesti osallistuneita jäseniä. 7. STIPENDIT Yhdistys tukee vuosittain stipendein opinnoissaan menestyneitä keskisuomalaisia Jyväskylän yliopiston taloustieteiden opiskelijoita. Stipendit luovutetaan perinteisesti Pörssi ry:n vuosijuhlassa lokakuussa. Vuonna 2005 stipendeinä jaettiin neljälle henkilölle yhteensä 800 euroa.

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 4 8. TIEDOTTAMINEN Yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista tiedottamisessa jatketaan panostusta yhdistyksen kotisivuihin, osoite www.ksekonomit.org. Kotisivujen lisäksi toiminnasta informoidaan jäsentiedotteilla sekä Ekonomi lehdessä. Jäsentiedotteissa siirrytään nykyisestä painatuksesta ja kuorituksesta jäsentiedotteiden lähettämiseen sähköpostitse sekä ekirje palvelua hyödyntäen. Muutoksella säästyneitä varoja pyritään ohjaamaan jäsentilaisuuksiin sekä jäsenhankintaan. 9. MUUTA Keski Suomen Ekonomit ry. täyttää 70 vuotta vuonna 2007. Vuosijuhlavalmisteluja varten yhdistyksen hallitus perustaa työryhmän, jonka työn tavoitteena on saada juhlavuoden kunniaksi SEFE:n liittokokous pidettäväksi Jyväskylässä 70 vuotisjuhlien yhteydessä. Hallitus varautuu talousarviossa valmisteluihin mm. esitteiden painatusja kokouskuluina. Jyväskylässä 15.11.2005 KESKI SUOMEN EKONOMIT RY:n hallitus Liite Talousarvio vuodelle 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 5 Liite: YHDISTYKSEN TALOUSARVIO Hallituksen laatima talousarvioesitys vuodelle 2006, jäsenmaksutulot perustuvat 14 (ennallaan) suuruiseen jäsenmaksuun. KESKI SUOMEN EKONOMIT RY TALOUSARVIO VUODELLE 2006 Talousarvio 2006 Toteuma 2004 TUOTOT, Jäsentilaisuudet 3 500 3 175 KULUT, Jäsentilaisuudet /koulutus 6 000 3 710 Markkinointi/tiedotus 1 000 872 Jäsenhankinta 1 100 Tapahtuma 2007 1 500 Stipendit 800 600 Postitus 1 000 4 071 Hallintokulut 2 580 3 237 TUOTTO / KULUJÄÄMÄ I, 10 480 9 315 TUOTOT SIJOITUKSISTA Osingot 600 772 Korot 80 57 TUOTTO / KULUJÄÄMÄ II, 9 800 8 486 VARAINHANKINTA Jäsenmaksut (14 *700) 9 800 9 349 TILIKAUDEN YLI / ALIJÄÄMÄ, 0 863

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 6