Yhdistyksen oma jäsenmaksu 10 maksetaan verkkokaupan kautta em. tavalla.

Samankaltaiset tiedostot
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Punainen Sulka Keräyslupa ja tuotteiden tilaaminen Sari Pirinen

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

ESPOON SEUDUN OPETTAJASENIORIT RY. Tiedote 2/2019 maaliskuu. Hyvä opettajaseniori

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017


Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Ceepos mobiilimaksaminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

Vuoden 2017 tapahtumia

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Kulttuurikilta

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Vuoden 2017 tapahtumia


Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/ KUOPIO HYVÄT JÄSENET

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa

SEJO OY VERKKOKAUPAN OHJEET: Tässä linkki verkkokauppamme sivustolle

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Sinkka Projekti Sivu 1 (9) Asiakas- ja Hallinto dokumentti

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

Kokouksen esityslista

Timmi järjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta ostaminen

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Salon kaupunki. Ceepos Mobiilimaksu

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Ohje Hammasvälineen verkkokauppaan

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Näytelmäpiiri Senioritanssi ohjaa Anja Friari Tasapainorymä. Suljettu ryhmä.

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014

Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta:

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

TERVETULOA. TUTUSTUMAAN SÄÄSTÖPANKIN UUTEEN YRITYSVERKKOPANKKIIN OSOITTEESSA:

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Vuoden 2017 tapahtumia. Vuoden 2018 tapahtumia

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

Toimintakertomus 2015

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Sisällysluettelo.

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

SYYSKOKOUS

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

BUSINESS ONLINE, AINEISTOSIIRTO CLASSIC AINEISTOJEN NOUTO

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

TOIMINTAKALENTERI Tammi-heinäkuu 2012

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

AGA ONLINE SHOP-OHJEET

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Nebula Kotisivutyökalu Käyttöohje - Kauppamoduuli. 1. Kaupan asetukset... 2

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

TAVOITTEISTA TULOKSIIN OSALLISTUJAN KÄYTTÖOPAS

SYYSKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Transkriptio:

1/5 Helsingin seudun ammatilliset senioriopettajat HASO ry. JÄSENTIEDOTE 1/2019 Hyvä senioriopettaja! Joulu lähestyy, ja senioriopettajien toimintakin jää joululomalle. Kevätkauden aloitamme loppiaisen jälkeen. Tervetuloa mukaan toimintaan kaikki nykyiset ja uudet jäsenet! Lähetämme jäsenkirjeet Opetusalan seniorijärjestö OSJ:ltä saamamme jäsenluettelon mukaisesti, joten jos haluat jäsenkirjeen, on sinun oltava myös OSJ:n jäsen. OSJ lähettää oman jäsenmaksumaksulomakkeensa. Omalle yhdistyksellemme on hyvin tärkeää, että maksat myös meidän jäsenmaksumme, koska se mahdollistaa monipuolisen toiminnan. Yhteydenpitoa helpottaa, jos meillä on myös sähköpostiosoitteesi. Käytämme vastaisuudessa enemmän sähköpostia tiedottamiseen. Muistutamme yhdistyksen kotisivuista www.hasory.net. Sieltä löytyy mm. hallituksen jäsenten yhteystiedot ja ajankohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta. Kannattaa käydä katsomassa! Jotta yhteydenpito sujuisi, olisi hyvä liittyä kotisivujen kautta postituslistallemme. Yhdistyksen jäsensihteeri on Tarja Haapala puh. 040 366 6018. Häneen voi ottaa yhteyttä esim. jäsenasioissa, jos sähköpostia ei ole. HASO ry:n verkkokauppa Jatkossa HASO:n maksullisiin jäsentapahtumiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti HASO:n verkkokaupan kautta (poikkeuksena KokoTeatterin tilaisuudet). Ilmoittaudu ja maksa valitsemasi tapahtumat HASO ry:n verkkokaupassa osoitteessa www.hasory.net. Valitse vasemmalla olevasta valikosta Verkkokauppa ja valitse sitten Kategoriasta (Teatterit, Konsertit, Retket, HASO ry:n jäsenmaksu 2019) Avaa tuoteryhmä. Napauta valitsemasi tapahtuman painiketta Siirrä ostoskoriin. Siirryt saman tien Ostoskoriin ja sieltä voit siirtyä Kassalle tai lisätä ostoskoriin lisää tapahtumia Jatka ostoksia painikkeella. Valittuasi kaikki haluamasi tapahtumat siirry Kassalle. Valitse maksutapa ja paina Jatka painiketta. Kirjoita avautuvalle kaavakkeelle tietosi (tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia) ja paina sitten Jatka painiketta. Saat seuraavaksi yhteenvedon tilauksestasi näytölle. Hyväksy sitten tilausehdot ja paina Siirry maksamaan painiketta. Maksa tapahtumat pankkisi verkkopankkitunnuksilla. Maksunvälittäjänä toimii Checkout, joka näkyy tiliotteellasi maksun saajana. Tilausvahvistus tulee antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Jos sinulla ei ole käytettävissä Internettiä, niin voit ilmoittautua tapahtumiin soittamalla yhdyshenkilölle ja maksamalla tapahtuma pankkisiirrolla yhdistyksen pankkitilille. Merkitse pankkisiirron tiedonantoja kohtaan tapahtuman nimi. Yhdistyksen oma jäsenmaksu 10 maksetaan verkkokaupan kautta em. tavalla. Pankkiyhteys on Danske Bank FI94 8001 8710 0496 15. Yhdistyksemme jäsenmaksu on 10 ja viitenumero on 1915. Yhdistyksen jäsenmaksu voidaan toissijaisesti maksaa myös pankkisiirrolla, jos sinulla ei ole käytettävissä Internettiä. Eräpäivä on 1.2.2019. Ilmoittautuminen aktiviteetteihin on sitova, kun viimeinen ilmoittautumispäivä on ohi. Teematiistait ovat joka kuukauden ensimmäisenä arkitiistaina klo 13.00 15.00 Kampin

2/5 palvelukeskuksessa, osoite Salomonkatu 21 B 2. kerros, huone Broidi. Huomaa poikkeus! Tammikuun teematiistai on 8.1. Yhdistys tarjoaa teematiistaisin kahvit. TAMMIKUU 8.1. Teematiistai Lapin yliopiston tutkijakoulutettava Elina Ora-Hyytiäinen esittelee väitöskirjan tutkimusaihettaan. Nettikaupan esittely KE 23.1. Suruton kaupunki -näyttely Hakasalmen huvilassa klo 12.00, Musiikkitalon vieressä. Yhdyshenkilö Tarja Haapala sähköposti tarja.haapala@welho.com, tekstiviesti puh. 040 3666 018. Hinta 15 (museokortilla 5 ). Maksu viimeistään 16.1.2019 TO 24.1. Frank Mccomb (USA) KokoTeatteri, Hämeentie 3, 00530 Helsinki klo 19.00 5710 799, viimeistään 17.1.2019. Lipun hinta 35. Kukin konserttiin menijä maksaa itse lipun mennessään konserttiin. Lippuja on varattu 10 kpl. HELMIKUU LA 2.2. Oopperassa klo 14.00 kotimainen Jaakko Kuusiston säveltämä ooppera Jää, joka perustuu Ulla-Lena Lundbergin romaaniin. Libreton on kirjoittanut Juhani Kuusisto. HASO:n lippukiintiö on jo loppuunmyyty. 5.2. Teematiistai Kokouskutsu Helsingin seudun ammatilliset senioriopettajat HASO ry:n sääntömääräinen vuosikokous. Kokouksessa valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja, edustajat ja varaedustajat OSJ:n vuosikokoukseen. Lisäksi valitaan hallituksen jäsenet. Erovuorossa ovat varsinaisista jäsenistä: Liisa Fräki, Seija Luukko ja Pauli Ronkainen ja varajäsenistä erovuorossa on Riikka Lonka. Kokouksessa valitaan myös yhdistyksen puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Nykyinen puheenjohtaja on Pentti Länne. Hallitus Pauli Ronkainen kertoo Gambian matkastaan ja esittää retkivideon Gambian maaseudulta.

3/5 KE 13.2. ComeBack- eli rapatessa roiskuu. Helsingin Kaupunginteatteri, Areena-näyttämö, Hämeentie 2 klo 19.00. ComeBack - räpätessä roiskuu, on farssi räp-jumalan paluusta. Yhdyshenkilö Liisa Kontturi kontturit1@gmail.com tai tekstiviesti puh. 040 630 227 maksu 42 viimeistään 14.1.2019. (Varattu 15 lippua) PE 22.2. Blicher/Hemmer/Gadd, KokoTeatteri, Hämeentie 3, 00530 Helsinki klo 19.00 5710 799, viimeistään 15.2.2019 mennessä. Lipun hinta 45. Kukin konserttiin menijä maksaa itse lipun mennessään konserttiin. Lippuja on varattu 10 kpl. KE 27.2. Oopperan pääharjoitus mahdollisesti 27.2.2019 klo 11.30. Yhdyshenkilö Tarja Haapala tarja.haapala@welho.com tai tekstiviesti puh. 040 3666 018. MAALISKUU 5.3. Teematiistai Ilkka Taipale - 100 sosiaalista innovaatiota. TO 14.3. Parasta elämässä. Helsingin Kaupunginteatteri, pieni näyttämö, Eläintarhantie 5 klo 19.00. Martti Suosalon mestarillinen monologiesitys on liikuttava, toiveikas ja surullisen hauska kertomus kroonisesti masentuneen äidin pojasta, joka koettaa piristää äitiään listaamalla asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Asioita, joita kaikkien on hyvä palauttaa välillä mieleen. Yhdyshenkilö Liisa Kontturi kontturit1@gmail.com tai tekstiviesti puh. 040 630 2278 ja maksu 34 viimeistään 14.2.2019. (Varattu 20 lippua) HUHTIKUU 2.4. Teematiistai Ikääntyvien yksinäisyys ja Ystäväpiiritoiminta Tarja Ylipää, suunnittelija, Vanhustyön keskusliitto KE 10.4. Reitzin kotimuseo, Apollonkatu 23 B, 6. krs. klo 12.00, vähintään 10 henkilöä. Kaikki kokoonnutaan samaan aikaan alaovelle. Ilmoittautuminen viimeistään 2.4.2019 Tarja Haapalalle tarja.haapala@welho.com tai tekstiviesti puh. 040 366 6018. Tilaisuus on maksuton.

4/5 LA 27.4. Kinky Boots. Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö, Eläintarhantie 5 klo 13.00. Pop-ikoni Cyndi Lauperin säveltämä musikaali Kinky Boots juhlistaa erilaisuutta, ystävyyttä ja ennakkoluulojen voittamista. Yhdyshenkilö Liisa Kontturi kontturit1@gmail.com tai tekstiviesti puh. 040 630 2278 ja maksu 80 viimeistään 27.3.2019. (Varattu 20 lippua) TOUKOKUU LA 4.5. Mörköooppera, koko perheen klassikko, hittien hitti, Helsingin Kaupunginteatteri Pieni näyttämö, Eläintarhantie 5 klo 13.00. Yhdyshenkilö Liisa Kontturi kontturit1@gmail.com tai tekstiviesti puh. 040-630 2278. Maksu viimeistään 4.4.2019 aikuiset 41 ja lapset 20. (Varattu 15 lippua.) MA 6.5. MANUEL DUNKEL QUARTET, KokoTeatteri, Hämeentie 3, 00530 Helsinki klo 19.00 Suomalaisen saksofonismin ytimeen kuuluva Manuel Dunkel esittää uudella kokoonpanollaan uutta musiikkia, jossa yhdistyvät melodisuus, jazzin perinne ja modernit sävyt. 5710 799, viimeistään 29.4.2019 mennessä. Lipun hinta eläkeläiseltä 20. Kukin konserttiin menijä maksaa itse lipun mennessään konserttiin. Lippuja on varattu 10 kpl. 7.5. Teematiistai Hyvinvoinnin neliapila, Marja Laakso, psykoterapeutti, logoterapeutti KE 8.5. RSO-kenraaliharjoitus Musiikkitalo klo 9.30. Kokoontuminen viimeistään klo 9.30 Musiikkitalon aulaan. Ilmoittautuminen Tarja Haapala tarja.haapala@welho.com, tekstiviesti puh. 040 3666 018 viimeistään 24.4.2019. Varattuja paikkoja on 15. KE 15.5. Ritarihuone klo 13, maksu 6 viimeistään 7.5.2019. Hinta sisältää maksullisen opastuksen, max. 30 henkilöä. Yhdyshenkilö Tarja Haapala tarja.haapala@welho.com, tekstiviesti puh. 040 3666 018.

5/5 Leigon järvimusiikkifestivaalit (http://leigo.ee/festival/programm) Tarton ja Leikojärven musiikkijuhla 1.-4.8.2019 Ennakkoilmoittautumiset voivat alkaa heti kun yhdistys saa tarkan ohjelman ja matkan lopullisen hinnan. Matka rakentuu HASO:n mausteilla täydennettynä nelipäiväisenä Matka-agentit Oy:n kolmipäiväisen Leicon järvimusiikkifestivaalimatkan pohjalle. Leigon järvimusiikkifestivaali Viron Otepäässä on unohtumaton elämys jokaiselle katsojalle ja 2019 se järjestetään jo 22. kerran. Konsertin esiintymislava on rakennettu saarelle keskellä Leigo-järveä, ja katsojat saavat nauttia konsertista luonnon keskellä järven rannalla. Konsertti pidetään taivasalla, ja illan pimetessä tulet, valot ja savut ilotulituksineen luovat unohtumattoman elämyksen! Matkalla tutustutaan myös Viron vanhimpaan kaupunkiin Tarttoon, syksyllä 2016 avattuun upeaan Viron kansallismuseoon, joka sijaitsee entisen Raadin lentotukikohdan ja Raadin kartanon alueella ja maistellaan Viron parhaita marjaviinejä Pöltsamaan linnan viinikellarissa. Matkaohjelma 1.-4.8.2018 (to-su) laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä kansipaikalla matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset tilausajobussilla majoitus Tartossa jaetussa kahden hengen standard-luokan huoneessa. Yksin matkustavan on varattava yhden hengen huone. suomenkielisen oppaan palvelut Tallinnasta Tallinnaan Tarkempi ohjelma ja matkan hinta varmistuu myöhemmin ja siitä kerrotaan HASO:n kotisivuilla, sähköpostilla ja teematiistaiden infolla. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille (matkalla ei esteettömiä kuljetuksia eikä esteetöntä hotellia, ja retkillä kävellään). Hallitus kiittää kaikkia aktiivisesta osallistumisesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!