Kaikuja kotimaisemissa Antony Hermus Lilli Maijala TORSTAINA 6.11.2014 KLO 19 Madetojan sali
Ohjelma Torstaina 6.11.2014 klo 19 KAIKUJA KOTIMAISEMISSA Antony Hermus, kapellimestari Lilli Maijala, alttoviulu Johannes Brahms (1833 1897): Unkarilaiset tanssit nro 1, 3, ja 10 Béla Bartók (1881 1945): Alttoviulukonsertto, Sz. 120 Moderato Adagio religioso Allegro vivace Väliaika 20 min. Antonin Dvořák (1841 1904): Sinfonia nro 7 d-molli op. 70 Allegro maestoso Poco adagio Scherzo (Vivace) Allegro Konsertin aikana kuvaaminen ja nauhoittaminen kielletty Konsertti päättyy n. klo 20.40 JÄLKIKAIKU KONSERTIN JÄLKEEN KAHVIOSSA Noudathan ystävällisesti päällysvaatteesi naulakoilta ennen Jälkikaikua.
Jälkikaiku Jälkikaiussa yleisö kurkistaa Oulu Sinfonian kulisseihin ja tapaa illan artisteja. Jälkikaiku muotoutuu konsertin ja tilanteen mukaan. Keskusteluissa painottuvat esiintyminen, soittaminen ja teosten tulkinta. Jälkikaiuissa yleisö voi esittää kysymyksiä ja antaa palautetta. Ravintola Preludi on auki, joten konsertin jälkitunnelmasta voi nauttia viinilasin tai iltateen äärellä. Tänään Jälkikaiussa illan solisti Lilli Maijala. Olet lämpimästi tervetullut!
Johannes Brahms: Unkarilaiset tanssit nro 1, 3, ja 10 Johannes Brahms kierteli 1850-luvulla Unkaria viulisti Eduard Remenyin kanssa ja ystävystyi myöhemmin toisen unkarilaissyntyisen viulistin, Joseph Joachimin kanssa. Brahmsin Unkarilaiset tanssit syntyivät vasta vuosia myöhemmin (1869 ja 1880), kun nostalgia alkoi patinoida nuoruusmuistoja. Kaikkiaan 21 tanssia valmistui kahtena sarjana kahdelle pianolle, eikä Brahms orkestroinut itse niistä kuin kolme. Ensimmäinen niistä on Unkarilainen tanssi nro 1 G-duuri (Allegro molto), jonka kaihoisaa jousimelodiaa höystävät puhallinten korukuviot ja triangeli. Tulisempi välitaite ennakoi myös kertauksen temperamenttisesti purkautuvaa päätöstä. Unkarilainen tanssi nro 3 F-duuri (Allegretto) on kumppaneitaan letkeämpi, puhallinsävelmissään lähes veikistellen tanssiva, joka puolivälissä vain hetkeksi leimahtaa liekkeihin. Kymmenes Unkarilainen tanssi F-duurissa (Presto) on ensimmäisen kokoelman vauhdikas päätösnumero ja viimeinen Brahmsin itsensä orkestroima. Unkarilaiset tanssit perustuvat enemmän romanien kuin unkarilaisten kansanmusiikkiin, mutta aiheiden etnisestä puhtaudesta on aikojen kuluessa tehty liiankin suuri numero. F-duuri-tanssissa käytetty sävelmä on alun perin häätanssi, josta seuraavana päivänä on luultavasti jäljellä vain hämäriä ja riehakkaita muistikuvia.
Béla Bartók: Alttoviulukonsertto, Sz. 120 Béla Bartók pakeni vuonna 1940 Euroopassa riehunutta toista maailmansotaa Yhdysvaltoihin, mutta jäi alkuun vaille töitä. Musiikkiväki alkoi järjestää hänelle tilauksia, alkaen Sergei Koussevitskyn tilaamasta Konsertosta orkesterille (1943) ja Yehudi Menuhinin ehdottamasta sooloviulusonaatista (1944). Leukemiaa sairastaneelta Bartókilta loppui kuitenkin aika kesken. Säveltäjän kuollessa 26.9.1945 kesken jäivät Ditta-vaimolle sävelletty kolmas pianokonsertto jossa vain 17 viimeistä tahtia kaipasivat orkestrointia sekä skotlantilaisen alttoviuluvirtuoosi William Primrosen tilaama alttoviulukonsertto. Mielikuvien asteelle jäi kustantaja Ralph Hawkesin tiedustelema seitsemäs jousikvartetto. Primrose oli lähestynyt helmikuussa 1945 Bartókia, joka ei ensin tuntenut itseään riittävän perehtyneeksi alttoviulun ominaisuuksiin. Syyskuun 8. päivänä hän kuitenkin kirjoitti Primroselle: Olen iloinen voidessani kertoa sinulle, että alttoviulukonserton luonnos on nyt valmis ja ainoastaan kirjoitettava ulos partituuriksi, eli jäljellä on niin sanoakseni pelkkää mekaanista työtä. Jos mitään ei tapahdu, olen valmis 5-6 viikossa, toisin sanoen voin toimittaa sinulle orkesteripartituurin lokakuun toisella puoliskolla. Zoltan Kodályn sävellysoppilas, Bartókin ystävä ja alttoviulisti Tibór Sérly (1901 1978) vieraili säveltäjän luona viikko ennen kuolemaa. Hän näki säveltäjän työskentelevän kiireellä sekä piano- että alttoviulukonserton kanssa. Bartók luonnehti alttoviulukonserttoa melkein valmiiksi ja sanoi vain orkestroinnin ja joidenkin yksityiskohtien puuttuvan. Primroselle Bartók oli kuvaillut teoksen sointimaailmaa: Orkestroinnista tulee varsin läpikuultava, läpikuultavampi kuin viulukonsertossa [nro 2]. Soittimen tumma ja maskuliininen luonne on vaikuttanut teoksen kokonaisilmeeseen. Serly oli säveltäjän perikunnalle luonnollinen valinta alttoviulukonserton toimittamiseksi esitys- ja julkaisukuntoon. Tehtävä ei kuitenkaan ollut helppo: säveltäjän numeroimattomat nuottilehdet monine korjauksineen oli laitettava järjestykseen ja orkesteriosuus oli soitinnettava. Serlyn täydentämä versio alttoviulukonsertosta ilmestyi vuonna 1949, mutta myös Bartókin alkuperäinen luonnos on julkaistu vuonna 1995. Tämän illan konsertissa kuullaan juuri tämä jälkimmäinen Peter Bartókin tekemä revised version. Alttoviulukonsertto seuraa ulkoisesti samantyyppistä kirkastunutta klassisuutta kuin kolmas pianokonsertto. Avausosa (Moderato) on pidempi kuin kaksi jälkimmäistä osaa yhteensä. Sen sonaattimuoto laajenee moneen suuntaan alkaen alttoviulun soolosta orkesterin pizzicatojen säestyksellä. Ehkä solistin vaelluksessa vaihtelevien esitysmerkintöjen ja orkesterimaisemien halki on jäljellä vaikutelmia Berliozin Haroldista Italiassa, Paganinille sävelletystä alttoviulusinfoniasta, jota Bartók oli tutkinut sävellystyöhön ryhtyessään.
Alttoviulun yksinpuhelut ensimmäisessä osassa tiivistyvät lyhyeen kadenssiin ennen pääaiheen kertausta, mutta vielä osan lopussa alttoviulu jatkaa pohdiskelevaa sooloa. Orkesterin fagotti jatkaa sitä ja siirtää samalla musiikin toiseen osaan (Adagio religioso). Hitaan osan tunnelma on hauras ja intiimi, täynnä kujertavia yön ääniä ja kaikuja jousikvartettojen Pustan kutsuista. Alttoviulun ylärekisterissä liikkuvassa välitaitteessa musiikki saa vielä epätoivoisia (piangendo) sävyjä. Myös päätösosa (Allegro vivace) seuraa ilman taukoa ja sitä hallitsevat romanialaistyyliset tanssirytmit. Unkarilainen folklore kukkii hitaammassa cis-molli-kohtauksessa, mutta elämäntahtoisesta virtuoosisuudesta huolimatta musiikin rivien välistä kuultaa väistämätön surumieli. Lopputahdit on silti viimeistelty reippaalla päättäväisyydellä. Antonin Dvořák: Sinfonia nro 7 d-molli, op. 70 Lontoon filharmonisen orkesterin tilauksesta valmistunut Sinfonia nro 7 d-molli oli Antonin Dvořákin läpimurto suurten sinfonikkojen seuraan. Teos sai kantaesityksensä Lontoossa vuonna 1885 säveltäjän johdolla, joka kuvasi esitystä välittömäksi menestykseksi joskin seuraava esitys tulee olemaan vielä suurempi menestys. Dvořák oli astunut keskieurooppalaiseen tietoisuuteen kuudennella, D-duuri-sinfoniallaan, josta asiantuntijat löysivät heti Brahmsin valoisan D-duuri-sinfonian vaikutteita. Brahmsilla ja Dvořákilla oli yhteinen kustantaja, Simrock, joka sotki asioita aloittamalla Dvořákin sinfonioiden numeroinnin kuudennesta sinfoniasta (nro 1) ja toisinaan vähättelemällä böömiläissäveltäjän musiikin kansallista omaleimaisuutta. Brahms oli Dvořákin tukija ja esikuva, mutta yleistä klassishenkisyyttä lukuun ottamatta vaikutteet puolin ja toisin koskivat lähinnä yksityiskohtia sekä musiikillista perustunnelmaa. Niinpä d-molli-sinfoniankin taustalla voi erottaa Brahmsin kolmannen, f-molli-sinfonian vaikutuksen. Teoksen kuultuaan Dvořák päätti myös säveltää mollisinfonian, jossa olisi temperamenttia ja avaruutta, mutta vähemmän ekstroverttiä dramatiikkaa. Uudenlainen vakavuus ja Dvořákilla harvinainen synkeyskin erottuu seitsemännen sinfonian avauksesta. Johdannossa esitellyllä pääteemalla on uhkaava lataus eikä dramaattisesti käynnistyvä päätaite (Allegro maestoso) löydä rauhaa lyyrisistä sivuteemoistaan, vaan ylväät ja ankarat sävelaiheet sekä laveat sinfoniset linjat kitkevät
musiikista optimismin. Majesteetillinen kiihko kohoaa korkeuksiinsa osan koodassa, mutta osan loppu raukeaa ratkaisemattomana, voimansa kuluttaneena. Myös hidas osa (Poco adagio) on Dvořákille poikkeuksellisen painokas ja monikerroksinen. Herkkä puhallinsatsi avaa laajan ja eeppisen osan idyllisin sävyin, mutta jousiaiheet tuovat mukaan inspiroitunutta tunteikkuutta, jonka jännitettä säveltäjä taitavasti pidättelemällä kasvattaa. Monumentaaliset huipentumat leviävätkin sitten sitäkin vaikuttavammin ja usein niiden perään Dvořák luo raikkaita, luontohenkisiä pastoraalikohtauksia. Dvořák pyrki d-molli-sinfoniassa karttamaan saksalaiskirjoittajien kerkeästi tarjoamaa kotiseutusäveltäjän leimaa ja sen vuoksi vasta scherzossa (Vivace) tavataan periböömiläisiä rytmejä, sinfonian tuikean perusvireen säilyessä ennallaan. Kaksoisteeman ristiin iskevät rytmit täyttää hermostunut energia ja jousien myötäilevät aiheet lisäävät melankolista virettä. Lyhyt triotaite (Poco meno mosso) on valoisampi, mutta rauhattomuuden täyttämä sekin. Finaalissa (Allegro) Dvořák pyrkii vaikeasti hallittavaan suurieleisyyteen. Synkkä pääteema mollissa tuo viestin ensimmäisestä osasta ja duurissa kulkevalla toisella teemallaan säveltäjä rakentaa päätökseensä kunnon konfliktin, ruudinkatkuisen taistelun pimeyden ja valon välillä. Kehittely typistyy tämän vuoksi hieman suoraviivaisemmaksi ja rikas rytmiikka saa jäädä sivummalle. Mutta loppua kohden Dvořák piiskaa musiikin yhä uusiin huipentumiin, kruunaten loppusuoran (Poco maestoso) uljaaseen paisutukseen. Antti Häyrynen
Antony Hermus, kapellimestari Dessaun oopperan musiikkijohtaja ja ylikapellimestari, hollantilainen Antony Hermus vaikuttaa vahvasti Saksassa, Ranskassa ja Benelux-maissa ja vierailee säännöllisesti eri oopperaproduktioissa sekä erityisesti kantaesitysten johtajana aina Aasiaa myöten. Hän ansioitui jo nuorella iällään Hagenin oopperan ja filharmonisen orkesterin johtajana kymmenen vuotta sitten. Saksalainen oopperajulkaisu Opernwelt on asettanut Hermusin ehdolle Vuoden kapellimestari -palkinnon saajaksi vuosina 2010 2012. Pianistina aloittanut Antony Hermus on levyttänyt mm. Gustav Mahlerin ja Hans Rottin musiikkia Hagenin filharmonisen orkesterin kanssa, Siegmund Hauseggerin teoksia Norrköpingin sinfoniaorkesterin kanssa sekä espanjalaista musiikkia saksalaisen Anhaltische Filharmonian kanssa. Hermusin tulevat työt painottuvat oopperoiden kuten Georges Bizet n Helmenkalastajien, Dmitri Šostakovitšin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethin ja Richard Wagnerin Nibelungin sormuksen esityksiin.
Lilli Maijala, alttoviulu "Lapsuuteni Oulussa kaikkialla soi. Perheessämme isä soitti kansanmusiikkia, äiti kuunteli klassista, soittotunneilla kävivät niin sisarukset kuin naapurinkin lapset. Triangeli-, piano- ja kantelekokeilujeni laannuttua seuraava askel oli selvä hakisin musiikkiluokalle, missä saisin soittaa orkesterisoitinta ja nimenomaan viulua. Siitä epäsuora kiitos siskolle, joka ei antanut 2-vuotiaan kokeilla omaansa. Ensimmäiseksi opettajakseni Teuvo Pakkalan ala-asteella tuli Leena Koskela, joka innosti minut oman soittimensa, alttoviulun pariin. Tie kulki pian Oulun konservatorioon Eeva Heikkisen oppiin ja edelleen Sibelius-Akatemiaan Teemu Kupiaisen luokalle. Opiskelin sittemmin Saksassa mm. Detmoldin musiikkikorkeakoulussa ja Ruotsissa Edsbergin kamarimusiikki-instituutissa opettajinani Diemut Poppen, Corinne Contardo ja Lars Anders Tomter. Koen tärkeimmäksi koulukseni kuitenkin käytännön työn ja ennen kaikkea opettamisen; parin tuntiopettajuusvuoden jälkeen siirryin kolme vuotta sitten Helsingin kaupunginorkesterista Sibelius-Akatemian alttoviulumusiikin lehtoriksi. Työ on äärimmäisen inspiroivaa, samaan aikaan sekä hullua että analyyttistä mahdollistaen vapaan liikkuvuuden muissa musiikillisissa yhteyksissä. Näitä yhteyksiä ovat vakituiset ryhmät kuten Jousia Ensemble ja sen suojissa toimiva Jousia-kvartetti, musiikillinen kotini. Toinen tärkeä yhtye on quartet-lab, jossa ohellani soittavat Patricia Kopatchinskaja, Pekka Kuusisto ja Pieter Wispelwey. Rennon erilaisia jousikvartettiresitaalejamme Lontoon Wigmore Hallissa, Amsterdamin Concertgebouw ssa tai vaikkapa Wienin ja Berliinin konserttitaloissa on saatellut yleisön ja kriitikkojen juhlahumu. Yhtyeprojektien ulkopuolella tartun mielelläni barokkialttoviuluun tai kierrän eurooppalaisia kamarimusiikkifestivaaleja, toisinaan myös kamariorkestereita vierailevan äänenjohtajan ominaisuudessa. Minulla on myös ollut ilo saada esiintyä säännöllisesti orkestereiden kuten Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Helsingin, Kemin ja Kuopion kaupunginorkestereiden sekä Folkwang Kammerorchester Essenin solistina. Keväällä 2013 sai kantaesityksensä Lauri Kilpiön alttoviulukonsertto Jyväskylässä.
Tutti jutusta alkanut ja myöhemmin keikkalaisena jatkunut suhde Oulu Sinfoniaan saavuttaa tänä iltana 20-vuotisen virstanpylväänsä. 17-vuotiaana debytoin silloisen Oulun kaupunginorkesterin solistina ja tämäniltainen konsertti on järjestyksessä kolmas marraskuinen esiintymiseni kotiorkesterin edessä, kahdeksan vuoden sykleissä. Tässä yhteydessä kirjoitetaan yleensä kilpailuista. En miellä niitä mielenkiintoisiksi etapeiksi urallani, olen lähtenyt leikkiin mukaan tähtäimenäni isojen kokonaisuuksien valmistaminen ja oma musiikillinen kehitys, harjoittelun tiivistäminen. Usein on käynyt hyvin ja palkintoja on kertynyt, mutta se on vain sivutuotetta. Tärkeämpää on ollut soiton ilo ja spontaanius, johon tänä iltana kuultava Béla Bartókin folkloristinen alttoviulukonsertto tarjoaa hyvän maaperän. 19-vuotiaana kilpailufinalistina soitettu tulkinta tuosta keskeneräiseksi jääneestä konsertosta on päivittynyt moneen kertaan. Nykyään soitan Bartókin käsikirjoitukselle uskollisempaa nk. Peter Bartókin versiota. Toinen teinivuosilta mukana kulkenut taho on Suomen Kulttuurirahasto, jonka soitinkokoelman soittimista minulla on ollut suuri etuoikeus nauttia jo kolmen soittimen verran. Tällä hetkellä soitan Jean-Baptiste Vuillaume -alttoviulua vuodelta 1870. Paljon on vettä ja sointia virrannut sen ja ensimmäisen viuluni välillä, mutta yksi asia on varma: ilman musiikkiluokkia ja Oulun kannustavaa musiikkipolkua minusta ei olisi koskaan tullut ammattimuusikkoa."
Oulun Energia turvaa edulliset ja varmat energiapalvelut alueensa ihmisille ja yrityksille. Oulun Energia hankkii, myy ja jakaa sähköä ja lämpöä sekä tuottaa niihin liittyviä palveluja asiakkaidensa käyttöön. Paikallisesti tuotetun energian hyöty palautuu moninkertaisesti pohjoissuomalaisten arkeen. Tästä toiminnasta rakentuu pohjoista voimaa. Oulun OP on yksi Suomen suurimpia osuuspankkeja ja kuuluu suomalaiseen OP-Pohjola-ryhmään. Se palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaitaan 17 konttorissa ja kahdessa palvelupisteessä 11 kunnan alueella. Voimakkaasti kehittyvän pankin palveluksessa on lähes 300 pankki- ja vakuutusalan asiantuntijaa. Kaleva on Pohjois-Suomen suurin ja Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti. Kaleva tuo sisältöä elämään kertoo tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat jutut sekä tarjoaa hyödyllisimmät palvelut. Kaleva palvelee monipuolisesti ja laadukkaasti lukija- ja ilmoitusasiakkaita. Kaleva.fi on Suomen suosituimpia verkkolehtiä ja kertoo tuoreimmat uutiset 24/7.
Oulu Sinfonia Oulu Sinfonia on Pohjois-Suomen ainoa ja EU-alueen pohjoisin sinfoniaorkesteri. Se aloitti toimintansa vuonna 1937 ja 1954 sai oikeuden käyttää kaupunginorkesterin nimeä. Orkesteri kunnallistettiin vuonna 1961. Nykyisen nimensä orkesteri otti käyttöön vuonna 2005. Tunnettuja kapellimestareita ja orkesterin kehittäjiä ovat viime vuosikymmeninä olleet Urpo Pesonen, Paavo Rautio, Onni Kelo, Rauno Rännäli, Ari Angervo, Peeter Lilje, Arvo Volmer ja Dmitri Slobodeniouk. Orkesterin päävierailija vuosina 1997 1999 oli John Storgårds ja vuosina 2005 2009 Jaakko Kuusisto. 2010 2013 taiteellisena johtajana toimi Anna-Maria Helsing. Johannes Gustavsson on ollut syksystä 2013 lähtien Oulu Sinfonian ylikapellimestari. Orkesteri on tehnyt useita levytyksiä, mm. Leevi Madetojan koko orkesterituotannon ja Okon Fuoko -balettipantomiimin kokonaislevytyksen. Näiden jälkeen on ilmestynyt Mozartin aarioiden ja alkusoittojen levy, solistina Helena Juntunen. Orkesteri on levyttänyt vuosina 1997 2009 nimikkosäveltäjänä olleen Olli Kortekankaan oopperan Messenius ja Lucia. Keväällä 2013 ilmestyi Kimmo Hakolan ja Toshio Hosokawan kitarakonsertot sisältävä levy. Solistina soittaa Timo Korhonen, orkesteria johtaa Santtu-Matias Rouvali. Oulu Sinfonian löydät myös Facebookista
Oulu Sinfonia I viulu Lasse Joamets, I konserttimestari Pasi Eerikäinen, I konserttimestari * Maarit Karppelin, äj Anita Virkkala, väj * Romuald Gwardak Johanna Korhonen Tiina Kortelainen Oksana Kumpulainen Antti Laitinen Virva Pietilä Ismo Sirén II viulu Austra Steke, äj Sari Suihkonen, väj Laura Kangas * Sari Karppinen Marjukka Lahes Nadya Pugacheva Liina Räikkönen * Jari Suomalainen Toni Tuovinen Alttoviulu Susanna Nietula, äj * Emiliano Travasino, väj * Elettra Ballerini * Andrus Järvi Anna-Maija Rousselle Jari Välimäki Sello Arto Alikoski, soolosellisti Riina Salminen, soolosellisti Juhana Ritakorpi, väj Sakari Kivinen * Janne Varis Harri Österman Kontrabasso Anne Seppänen, äj * Terhi Lassila, väj * Juha Nääppä Harri Sarkkinen Huilu Albert Stupak, äj Emma Tessier, väj Jenni Pekkola Oboe Matti Kettunen, äj Sara Tilander, väj * Ilkka Hirvonen Klarinetti Markku Korhonen, äj Nora Niskanen, väj Kenneth Sjöwall Fagotti Ladislau Acs, äj Ann-Louise Wägar, väj Jari Laakso Käyrätorvi Tuomas Setälä, äj Pasi Salminen, väj Leo Palosaari Jukka Yletyinen Trumpetti Sakari Suoninen, äj Jukka-Pekka Peltoniemi, väj Jarmo Väärä Pasuuna Erkki Hirsimäki, äj Jukka Myllys, väj Jorma Teeri Tuuba Gustavo Subida, äj Patarummut Petri Hänninen, äj * Lyömäsoittimet Marcus Ström, äj * tilapäinen kiinnitys
Kuukauden orkesterilainen Kuva: Juha Sarkkinen Tapaamme joka kuukausi oulusinfonialaisen, joka kertoo työstään ja itsestään. Pianosta kontrabassoon Aloitetaan termeillä kontrabasso, vaahtosammutin ja orkesterin munat. Lisätään tarinaan Anne Seppänen, Oulu Sinfonian bassojen varaäänenjohtaja ja katsotaan, millainen sävelkulku saadaan aikaiseksi: Vuonna 2002 Ouluun muutti hienostunut ja huumorintajuinen kontrabasson soittaja Jyväskylästä. Takana oli Sibelius-Akatemia, vierailut soittajana Tampereella, Malmössä ja Norrköpingissä sekä Jämsä, kotikaupunki. Olen viihtynyt Oulussa, vaikka en kyllä ajatellut koskaan muuttavani näin pohjoiseen, Anne Seppänen tunnustaa. Seppänen sai kipinän kontrabassoon koululaisena. Piano sai jäädä viidennellä luokalla sivusoittimeksi, kun koulun orkesteriin tarvittiin bassosoitin, ja opettaja pyysi Annea vedoten sukurasitteeseen. Seppäsen isä oli aikoinaan itse soittanut bassoa big bandissa ja opettaja ajatteli, että isä osaa opettaa tytärtään. Innostuin hirveästi saman tien, muistelee Anne. Piano unohtui ja ura naissoittajana kontrabasson kaulalla pääsi vauhtiin. Maskuliininen soitin ja omien sanojensa mukaan vaahtosammuttimen kokoinen nainen ei ole ihan helppo yhdistelmä - ainakaan ulkopuolisen silmin. Kun aloitin opinnot Sibelius-Akatemiassa, meitä tyttöjä ei ollut bassoluokalla kuin muutama. Täytyy sanoa, että varsinkin vanhemmat basistimiehet olivat tosi epäluuloisia yhdistelmän "nainen ja basso" suhteen, Seppänen muistelee. Ajoista jäi sellainen olo, että koko ajan pitää olla todistamassa, että osaa. Seppänen on soittotaidollaan osoittanut, että osaa. Siitä kertoo jo erään miehen kommentti kamarikonsertin jälkeen:
kyllä se on sillä lailla, että kontrabasso on orkesterin munat. Vaikka noin 13 14 kiloa painava kontrabasso on orkesterin isoin jousisoitin, ei soittajan koko ratkaise mitään. Kyllä bassosta ääntä saa lähtemään pienikokoisempikin soittaja, jos tekniikka on hanskassa, Seppänen sanoo. Vapaa-ajalla kontrabasso on tauolla ja sisäinen Suzi Quatro herää henkiin, kun syleilyyn nostetaan bassokitara. Laitan levyltä esimerkiksi Queenia soimaan ja soittelen bassoa siihen päälle. 14-vuotias poikani Matti soittaa lyömäsoittimia, ja tässä taannoin meillä oli melko rokkiviikonloppu, kun soitimme yhdessä Queenin levyn päälle omia stemmojamme. Se oli tosi kivaa. Seppäsen mielestä on varsin piristävää soittaa välillä jotain muutakin kuin vain klassista. Tätä tapahtuu välillä myös Oulu Sinfoniassa. Soitimme pari vuotta sitten musiikin Pirates of the Caribbean -elokuvaan ja leffa pyöri siinä taustalla. Olin ihan fiiliksissä koko viikon ja vielä pitkään sen jälkeenkin, Seppänen hehkuttaa. Ei siis pidä jämähtää vain yhteen musiikin lajiin. Ja joskus on hienoa kuunnella vain hiljaisuutta ja tuulen huminaa metsässä. Teksti: Maria Öfverström Kuva: Kati Leinonen
Tulevia konsertteja Perjantai 14.11. klo 19 Madetojan sali PAULA & MIKKO Mikko Franck, kapellimestari Paula Koivuniemi, solisti Liput 10 35 Oulun sähkönmyynnin etuasiakas: 20 Torstai 20.11.2014 klo 19 Madetojan sali SUURUUKSIEN ILTA Juha Kangas, kapellimestari Anastasia Injushina, piano Salmenhaara Bach Schubert Liput 8 24 liput: OULU10, Torikatu 10, avoinna ma pe 8 16 Ylikiimingin yhteispalvelupiste, Harjutie 18 Avoinna: ma pe klo 8.30 16 Haukiputaan yhteispalvelupiste, Jokelantie 1 L 1 Avoinna: ma pe klo 8.00 15.45 Kiimingin yhteispalvelupiste, Lempiniementie 2 Avoinna: ma pe klo 9 16 Yli-Iin palvelupiste, Halametsä 1 Avoinna: ma pe klo 8.30 11 ja 11.30 16 Oulunsalon yhteispalvelupiste, Karhuojantie 2 Avoinna: ma pe klo 8.30 16 (Ilman palvelumaksua) Lippupalvelu, 0600 10 800 (1,96 /min + pvm). Palvelumaksu alk. 1,50 /lippu. www.lippupalvelu.fi Avoinna ma la klo 8 21, su klo 8 18. Suoramyyntipaikat Oulussa: Stockmannin palvelupiste, Prismat Raksila ja Limingantulli, R-Kioskit Pateniemi ja Ratakatu, Musiikki-Kullas (palvelumaksu alk. 1,50 /lippu). Varatut liput noudettavissa myös kaikista R-kioskeista. Liput konserttipaikalta tuntia ennen konsertin alkua, palvelumaksu 3 /lippu. www.oulusinfonia.fi Oulun Konttori, Painatuskeskus