1 (6) Luterilainen maailmanliitto, 1996 NAIROBIN RAPORTTI JUMALANPALVELUKSESTA JA KULTTUURISTA: Nykyajan haasteet ja mahdollisuudet Tämä raportti on syntynyt Luterilaisen maailmanliiton Jumalanpalvelus ja kulttuuri -työryhmän kolmannessa kansainvälisessä neuvottelussa, joka pidettiin vuonna 1996 Nairobissa Keniassa. Työryhmän jäsenet edustavat viittä maanosaa ja ovat työskennelleet yhdessä kolme vuotta Ensimmäisessä neuvottelussa, joka pidettiin vuonna 1993 Cartignyssa Sveitsissä, keskityttiin kysymykseen kristillisen jumalanpalveluksen ja kulttuurin välisen suhteen raamatullisista ja historiallisista perusteista. Tämän neuvottelun tuloksena syntyi "Cartignyn raportti jumalanpalveluksesta ja kulttuurista: raamatulliset ja historialliset perusteet". (Nairobin raportti pohjautuu Cartignyn raportille. Se ei kuitenkaan missään mielessä korvaa sitä.) Toisessa neuvottelussa, joka pidettiin vuonna 1994 Hongkongissa, pohdittiin kristillisen liturgian, kirkkomusiikin sekä kirkkoarkkitehtuurin ja kirkkotaiteen suhdetta maailman kulttuureihin. Kahden ensimmäisen neuvottelun artikkelit on julkaistu teoksessa Worship and Culture in Dialogue. 1 Vuosina 1994 ja 1995 työryhmä johti alueellista tutkimusta ja raportoi työn tuloksista. Tutkimuksen neljäs vaihe alkoi Nairobissa. Tämän vaiheen aikana pyritään eri tavoin edistämään tutkimustulosten täytäntöönpanoa Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen toiveiden ja tarpeiden mukaan. Työryhmän mielestä tämä projekti on olennainen kirkon uudistumisen ja maailmanlaajuisen lähetystyön kannalta. 2 1. Johdanto 1.1. Jumalanpalvelus on kirkon sydän ja syke. Se kutsuu meitä yhdessä kiittämään Jumalaa luomisen ja pelastuksen lahjoista ja vahvistaa meitä vastaamaan elämällämme Jumalan armoon. Jumalanpalvelus käsittää aina teot, ei vain sanoja. Kun tarkastellaan jumalanpalvelusta, on huomioitava musiikki, taide ja arkkitehtuuri yhtä lailla kuin liturgia ja saarna. 1 Geneve: Luterilainen maailmanliitto, 1994. Tämä teos on käännetty kokonaan ranskaksi ja espanjaksi ja osittain saksaksi. Nairobin asiapaperit julkaistaan vuonna 1996. 2 Luterilaisen maailmanliiton jumalanpalvelusta ja kulttuuria koskevalle tutkimukselle on rinnakkainen Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komitean tutkimus jumalanpalveluksen ja kirkon ykseyden välisestä suhteesta. Osassa tätä työtä tarkastellaan kysymystä kontekstuaalisuudesta yhtä lailla kuin kysymystä kristillisen jumalanpalveluksen ordosta. Näiden kahden projektin puitteissa tehty työ on hyödyttänyt molempia. Katso Faith and Order -komitean Ditchinghamin raportti, Thomas F. Best and Dagmar Heller, eds., So We Believe, So We Pray: Towards Koinonia in Worship, Faith and Order Paper No. 171 (Geneva: WCC, 1995); ja "Concerning Celebrations of the Eucharist in Ecumenical Contexts: A Proposal from a Group Meeting at Bossey," in: Ecumenical Review, 47:3 (July 1995), 387-391.
2 (6) 1.2. Koska kristillistä jumalanpalvelusta vietetään aina jonkin paikallisen kulttuurin keskellä, on otettava huomioon jumalanpalveluksen ja maailman lukuisien paikallisten kulttuurien välinen dynamiikka. 1.3. Kristillinen jumalanpalvelus on dynaamisesti vuorovaikutuksessa kulttuuriin ainakin neljällä tavalla. Ensiksi, jumalanpalvelus on transkulttuurinen, jolloin sillä on sama substanssi kaikille kaikkialla yli kulttuurirajojen. Toiseksi, se on kontekstuaalinen ja vaihtelee paikallisten olosuhteiden (sekä luonto että kulttuuri) mukaan. Kolmanneksi, jumalanpalvelus on vastakulttuurinen, koska se asettaa kyseenalaiseksi sen, mikä yksittäisessä kulttuurissa on evankeliumin vastaista. Neljänneksi, se on kulttuurienvälinen, koska se tekee mahdolliseksi vuorovaikutuksen eri paikalliskulttuurien kesken. Kaikissa neljässä tapauksessa on löydettävissä hyödyllisiä periaatteita, jotka ovat tunnistettavissa. 2. Jumalanpalvelus on transkulttuurinen 2.1. Ylösnoussut Kristus, jota me palvomme ja jonka kautta me Pyhän Hengen voimasta tunnemme Kolmiyhteisen Jumalan, ylittää kaikki kulttuurit. Hänen ylösnousemisensa salaisuus on kristillisen jumalanpalveluksen transkulttuurisen luonteen lähde. Jumala lahjoitti kasteen ja ehtoollisen, Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen sakramentit, koko maailmalle. On vain yksi Raamattu, joka on käännetty lukuisille kielille. Raamatullinen julistus Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta tavoittaa koko maailman. Pyhä ehtoollinen, joka on kristillisen pääjumalanpalveluksen perusmuoto, yhdistää kristittyjä yli kulttuurirajojen. Yhdistäviä asioita on lukuisia: - kokoontuminen yhteen - Jumalan Sanan julistaminen - työ kirkon ja maailman hyväksi - osallisuus ehtoollisateriasta - lähettäminen maailmaan Suuret kertomukset Kristuksen syntymästä, kuolemasta, ylösnousemisesta, Pyhän Hengen lähettämisestä ja kasteestamme Kristukseen ovat kirkkovuoden transkulttuuristen juhlien keskeistä sisältöä. Näitä juhla-aikoja ovat erityisesti paastonaika, pääsiäinen ja helluntai ja jossain määrin myös adventti, joulu ja loppiainen. Tavat ja muodot, joilla sunnuntain eukaristiaa ja kirkkovuotta vietetään, vaihtelevat eri kulttuureissa. Eukaristian ja kirkkovuoden sisältö ja perusrakenne kuitenkin yhdistävät kristittyjä kaikkialla maailmassa. On vain yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi ehtoollinen.
3 (6) 2.2. Myös useat kristillisen liturgian erityiselementit ovat transkulttuurisia. Sellaisia ovat esimerkiksi Raamatun lukukappaleet (huolimatta siitä, että käännökset vaihtelevat), ekumeeniset tunnustukset ja Isä meidän -rukous sekä kastaminen vedellä Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. 2.3. Yhteinen liturginen perusrakenne, yhteiset liturgiset elementit paikallisseurakuntien jumalanpalveluksissa sekä kokoontuminen yhteen ja yhteiset säädökset erilaisesta johtajuudesta tässä kokoontumisessa (siitä huolimatta, että kokoontumistila ja johtamisen tapa vaihtelevat) ovat ilmauksia kristittyjen ykseydestä yli ajan, paikan, kulttuurin ja tunnustuskunnan. Kun jumalanpalveluksen transkulttuuriset ja ekumeeniset ulottuvuudet saavat seurakunnissa takaisin niiden keskeisen sijan, kristittyjen ykseyden merkitys löydetään uudelleen ja kaikki kirkot saavat lujan perustan aidolle kontekstualisoinnille. 3. Jumalanpalvelus on kontekstuaalinen 3.1. Jeesus, jota me palvomme, syntyi maailmaan tietyn kulttuurin keskelle. Hänen lihaksitulemisensa mysteerissä on esikuva ja valtuutus kristillisen jumalanpalveluksen kontekstualisoinnille. Jumala kohdataan maailmamme paikallisissa kulttuureissa. Yksittäisen kulttuurin arvoja ja malleja, siinä määrin kuin ne ovat sopusoinnussa evankeliumin arvojen kanssa, voidaan käyttää ilmaisemaan kristillisen jumalanpalveluksen merkitystä ja päämäärää. Kontekstualisointi on välttämätön kirkon lähetystyössä, jotta evankeliumi voisi juurtua yhä syvemmin erilaisten paikalliskulttuurien keskelle. 3.2. Kontekstualisoinnin erilaisten menetelmien joukossa dynaamisen ekvivalenssin (dynaaminen vastaavuus) menetelmä on erityisen hyödyllinen. Se merkitsee kristillisen jumalanpalveluksen osatekijöiden ilmaisemista uudelleen jonkin paikalliskulttuurista otetun elementin avulla, jolla on yhtäläinen merkitys, arvo ja tehtävä. Dynaamisen ekvivalenssin menetelmä on enemmän kuin pelkkää kääntämistä; se edellyttää sekä jumalanpalveluksen että paikalliskulttuurin osatekijöiden perusmerkityksien tuntemista. Se edellyttää myös kykyä esittää jumalanpalveluksen merkitykset ja toiminnat uudella 'koodikielellä' ja ilmaista ne uudelleen paikalliskulttuurin kielellä. 3.3. Kun sovelletaan dynaamisen ekvivalenssin menetelmää, voidaan noudattaa seuraavaa menettelytapaa. Ensiksi, liturginen ordo (perusmuoto) tutkitaan ottaen huomioon sen teologia, historia, peruselementit ja kulttuuriset taustat. Toiseksi, ne ordon elementit, jotka voidaan alistaa dynaamisen ekvivalenssin menetelmälle vahingoittamatta niiden merkitystä,
4 (6) määritellään. Kolmanneksi, tutkitaan niitä kulttuurin elementtejä, jotka kykenevät ilmaisemaan evenkeliumin ja liturgisen ordon uudella ja asianmukaisella tavalla. Neljänneksi, tarkastellaan, mitä hengellistä ja pastoraalista hyötyä on muutoksista. 3.4. Paikalliskirkot voivat harkita myös luovan assimilaation (luova mukauttaminen) menetelmää. Tässä menetelmässä paikalliskulttuurin tarkoituksenmukaisia osatekijöitä lisätään liturgiseen ordoon. Näin rikastutetaan ordon alkuperäistä ydintä. Esimerkiksi kasteen ordo, "puhdistaminen vedellä ja Sanalla", kehittyi vähitellen, kun omaksuttiin antiikin mysteeriuskonnoista kulttuurisia käytäntöjä, kuten valkoisten vaatteiden ja palavien kynttilöiden antaminen käännynnäisille. 3 Dynaamisen ekvivalenssin menetelmästä poiketen luovan assimilaation menetelmä rikastuttaa liturgista ordoa ei ilmaisemalla kulttuurisesti uudelleen sen elementtejä vaan lisäämällä siihen uusia elementtejä paikalliskulttuurista. 3.5. Kontekstualisoinnissa tulee kunnioittaa sekä kristinuskon että paikalliskulttuurien perusarvoja ja -merkityksiä. 3.6. Dynaamisen ekvivalenssin ja luovan assimilaation menetelmien käyttö edellyttää, että hyväksytyt liturgiset traditiot säilytetään. Näin taataan ykseys maailmanlaajan kirkon jumalanpalvelusperinteessä. Samalla rohkaistaan pastoraalisten tarpeiden aikaansaamaa kehitystä. Kristilliseen jumalanpalvelukseen ei ole asianmukaista yhdistää kaikenlaisia kulttuurisia elementtejä vaan ainoastaan niitä, jotka ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin liturginen ordo. Paikalliskulttuurista lainattavat elementit tulee aina käydä läpi kriittisesti ja tarkistaa raamatullisen typologian avulla. 4. Jumalanpalvelus on vastakulttuurinen 4.1. Jeesus Kristus tuli muuttamaan kaikki kansat ja kaikki kulttuurit. Hän ei kutsu meitä mukautumaan maailmaan vaan muuttumaan sen kanssa (Room. 12:2). Hänen siirtymisensä kuolemasta ikuiseen elämään on esikuva muuttumiselle ja valtuutus kristillisen jumalanpalveluksen vastakulttuuriselle ymmärtämiselle. Jokaisessa maailman kulttuurissa on osatekijöitä, jotka ovat synnillisiä, epäinhimillisiä ja vastakkaisia evankeliumin arvoille, ja siksi ne tulee altistaa kritiikille ja muutokselle. Kristillisen uskon ja jumalanpalveluksen kontekstualisointi merkitsee väistämättä kaikenlaisen kulttuureissa ilmenevän sorron ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden vastustamista. 3 Worship and Culture in Dialogue, 39-56.
4.2. Se merkitsee myös sellaisten kulttuuristen mallien muuttamista, jotka palvelevat yksilön tai paikallisen ryhmän etua laajemman ihmisyyden sijasta tai jotka korostavat vaurauden hankkimista maailman ja sen köyhien kustannuksella. Kristillisessä jumalanpalveluksessa edustaa vastakulttuuria se, että harkitusti pidetään yllä sellaisia toimintamalleja, jotka poikkeavat vallitsevista kulttuurisista malleista. Nämä vastakulttuuriset mallit voivat saada syntynsä, kun löydetään uudelleen kirkon historia tai tiedostetaan muihin kulttuureihin kätkeytyvä viisaus. 5 (6) 5. Jumalanpalvelus on kulttuurienvälinen 5.1. Jeesus on kaikkien kansojen Vapahtaja. Hän toivottaa kulttuurien aarteet tervetulleiksi Jumalan kaupunkiin. Kirkko on yksi kasteen tähden. Kun ilmaisemme eri tavoin tätä kirkon ykseyttä, annamme elämällämme vastauksen kasteeseen. Virsien, taiteen ja jumalanpalveluksen muiden elementtien jakaminen yli kulttuurirajojen rikastuttaa koko kirkkoa ja vahvistaa kirkon communiota. Tämä jakaminen voi olla sekä ekumeenista että kulttuurienvälistä todistuksena kirkon ja kasteen välisestä ykseydestä. Vastavuoroinen jakaminen kulttuurien välillä on mahdollista jokaiselle kirkolle mutta sitä tarvitaan erityisesti monikulttuurisissa seurakunnissa ja jäsenkirkoissa. 5.2. On tärkeää, että ymmärrämme ja kunnioitamme eri kirkkojen kulttuurisia ilmauksia musiikissa, taiteessa, arkkitehtuurissa, liikkeissä ja eleissä. Samalla on tärkeää, että otamme huomioon kontekstualisoinnin kriteerit (edellä, luvut 3.5 ja 3.6). 6. Haaste kirkoille 6.1. Vetoamme kaikkiin Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkoihin, jotta ne sitoutuisivat entistä enemmän kysymyksiin, jotka koskevat jumalanpalveluksen transkulttuurista, kontekstuaalista, vastakulttuurista ja kulttuurienvälistä luonnetta. Vetoamme kaikkiin jäsenkirkkoihin, jotta ne oivaltaisivat uudelleen kasteen, Raamatun ja siihen liittyvän saarnan sekä sunnuntain Herran aterian vieton keskeisen merkityksen. Nämä ovat kristillisen jumalanpalveluksen ensisijaiset transkulttuuriset elementit ja merkit kristittyjen ykseydestä. Niiden tulisi saada sijansa kaiken seurakuntaelämän ja lähetyksen keskuksena ja kontekstualisoinnin aitona perustana. Vetoamme kaikkiin kirkkoihin, jotta ne kiinnittäisivät huomiota liturgian, kielen, eleiden ja liikkeiden, virsilaulun, muun musiikin ja soitinten sekä taiteen ja arkkitehtuurin paikallisiin ja kontekstuaalisiin elementteihin kristillisessä jumalanpalveluksessa. Näin jumalanpalvelus voi entistä syvemmin juurtua paikalliseen kulttuuriin. Vetoamme lähetystyötä
6 (6) tekeviin kirkkoihin, jotta ne rohkaisisivat kontekstuaalisen tietoisuuden heräämistä keskuudessaan ja myös niiden keskellä, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä ja joita he palvelevat. Vetoamme kaikkiin jäsenkirkkoihin, jotta ne kiinnittäisivät huomiota jumalanpalveluksen transkulttuuriseen luonteeseen ja mahdollisuuksiin, joita kulttuurienvälinen vuorovaikutus tarjoaa. Vetoamme myös kaikkiin kirkkoihin, jotta ne kiinnittäisivät huomiota Sanan ja sakramenttien palvelijoiden koulutukseen ja vihkimiseen, koska jokaisella paikallisella yhteisöllä on oikeus olla viikottain osallinen armon välineistä. 6.2. Vetoamme Luterilaiseen maailmanliittoon, jotta se tekisi aloitteita ja tarjoaisi apurahoja kolmannen maailman kristityille, jotta he voisivat opiskella jumalanpalvelusta, kirkkomusiikkia ja kirkkoarkkitehtuuria. Tavoitteena on, että paikalliset opettajat voisivat johtaa teologista koulutusta kirkoissaan. 6.3. Edelleen, vetoamme Luterilaiseen maailmanliittoon, jotta se jatkaisi ponnisteluja jumalanpalvelusta ja kulttuuria koskevien kysymysten parissa seuraavalle vuosituhannelle. Tehtävää ei saateta päätökseen nopeasti. Työ edellyttää jatkuvaa tutkimusta ja pastoraalista rohkaisua. Jumalanpalvelus ja kulttuuri -projekti, joka alkoi vuonna 1992 ja jatkuu Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa vuonna 1997 ja edelleen, on merkittävä alku. Tehtävä kutsuu kuitenkin jatkuviin ponnisteluihin. Maailman evankeliointi edellyttää ensisijan antamista tälle tehtävälle.