EUROPEAN COMMISSION Sisämarkkinoiden pääosasto Rahoituspalvelut Vakuutuslaitokset, eläkerahastot ja rahoituspalveluihin liittyvät ulkoiset näkökohdat MARKT/2095/99 FI Orig. EN VAKUUTUSYRITYSTEN YLEISEN RAHOITUSASEMAN TARKASTELU (SOLVENSSI II)
1. JOHDANTO 1.1. Vakuutuskomitea käsitteli 23. kokouksessaan asiakirjaa Sijoitusriski ja yleinen rahoitusasema 1 ja tuli siihen tulokseen, että käynnissä oleva solvenssimarginaalin tarkastelu (Solvenssi I) on saatettava nopeasti päätökseen rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmassa asetetun aikataulun mukaisesti. Komiteassa sovittiin myös siitä, että on aloitettava perusteellisempi ja kattavampi tarkastelu (Solvenssi II), jossa tutkitaan vakuutusyritysten yleistä rahoitusasemaa, mukaan lukien sijoitusriski. Jäsenvaltioiden panosta tarvitaan, koska niillä on arvokasta käytännön asiantuntemusta ja kokemusta. Solvenssi II prosessia voitaisiin samanaikaisesti edistää tilaamalla tutkimus ulkopuolisilta asiantuntijoilta tai konsulteilta, mikäli käytettävissä on riittävästi varoja. 1.2. Tällä asiakirjalla pyritään löytämään paras tapa prosessin läpiviemiselle herättämällä keskustelua sekä sopimalla seuraavista seikoista: prosessin tavoite tutkittavat asiat osallistujat ja tietolähteet luonnos aikatauluksi ja toimintasuunnitelmaksi mahdollisen tutkimuksen luonnos. 1.3. Kyse on luonnollisesti mittavasta hankkeesta, joka vaatii usean vuoden työn ja jonka toteuttamistapoja joudutaan kenties mukauttamaan ja muuttamaan tulevaisuudessa analyysin edistyessä. Tässä vaiheessa ei luultavasti kannata yrittää antaa liian rajattuja määritelmiä työvaiheista tai painopistealueista. Hankkeen edistämiseksi sille on kuitenkin annettava jonkinlaiset puitteet. Suunnitelmien on lisäksi pysyttävä realistisina. Lähestymistavan on oltava laaja-alainen, jotta kaikki keskeiset kysymykset voidaan käsitellä, minkä vuoksi jotkut asiat voivat edellyttää muiden elinten (esim. veroviranomaiset ja tilinpäätössäännöksiä antavat viranomaiset) osallistumista. Komitealla ei kenties yksin ole tarpeeksi toimivaltaa parhaiden mahdollisten tulosten saavuttamiseksi. Lopuksi voidaan todeta, että mahdollisten uusien lähestymistapojen on oltava toteuttamiskelpoisia eikä liian teoreettisia tai kalliita. 1 Asiakirja XV/2041/99. 2 2
2. PROSESSIN TAVOITE 2.1. Yhtenäismarkkinoilla tarvitaan yhtenäinen ja asianmukainen järjestelmä vakuutusyritysten toiminnan vakauden valvontaa varten. Järjestelmän on kyettävä vastaamaan haasteisiin, joita synnyttävät lisääntynyt kilpailu, paineet tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille (shareholder value), euron käyttöönotto, käynnissä oleva pääomamarkkinoiden integroituminen, finanssikonglomeraattien perustaminen sekä Internetin kaltaiset uudet jakelukanavat. Olosuhteet sijoitusmarkkinoilla eivät myöskään todennäköisesti ole tulevan vuosikymmenen aikana yhtä suotuisat kuin viime vuosikymmenellä. Kaikki nämä tekijät tuovat lisää paineita rahoituspalvelujen valvontaan ja lisäävät sen merkitystä. 2.2. Koko rahoitusaseman tutkimista varten perustetulla järjestelmällä on seuraavat tavoitteet. Vakuutuksenottajien edut on suojattava antamalla valvontaviranomaisille riittävästi mahdollisuuksia ja aikaa tunnistaa yksittäisen vakuutusyhtiön toiminnan puutteet ja epäonnistumiset sekä ryhtyä korjaaviin toimiin. Järjestelmän on edistettävä vertailukelpoisuutta, avoimuutta ja yhtenäisyyttä, jotta kilpailuolosuhteista saadaan tasapuoliset. Solvenssimarginaalivaatimus on saatava vastaamaan paremmin todellisia riskejä (asia on määriteltävä uudelleen mm. volatiliteetin yhteydessä). Solvenssimarginaalivaatimusta laskettaessa sovellettavan menetelmän tulisi ohjata yrityksiä oikeaan suuntaan sen sijaan, että se kannustaa epätarkoituksenmukaiseen toimintaan. Toiminnan vakauden valvonnassa käytettävien järjestelmien tulisi olla läheisemmässä yhteydessä yritysten ja niiden johdon käyttämään lähestymistapaan. Mikään solvenssimarginaalivaatimus ei kuitenkaan voi olla ehdoton, koska vakuutustoiminnan vakavaraisuutta ei siihen liittyvien riskien vuoksi voida koskaan täysin taata. Tarpeetonta monimutkaisuutta on vältettävä. Yksinkertainen järjestelmä on ymmärrettävämpi ja sen avulla voidaan välttää liialliset hallinnon kustannukset. Vakavaraisuustestin (solvency test) tarkoitus on tunnistaa ongelmat riittävän aikaisessa vaiheessa, mutta se ei tarjoa ehdotonta suojaa konkurssilta. Mikäli ongelmat voidaan havaita ajoissa, ei tarvita liian pitkälle vietyjä riskinmittausmenetelmiä, jotka ovat liian kalliita eivätkä tehosta valvontatoimia merkittävästi. Järjestelmän on seurattava markkinoiden kehitystä esim. vaihtoehtoisten riskinsiirtomenetelmien (Alternative Risk Transfer, ART), johdannaisinstrumenttien sekä varojen ja vastuiden hallinnan alalla (Asset-Liability- Management). Järjestelmän on luotava periaatteet olematta kuitenkaan liian ohjaileva. 3 3
Järjestelmän on mahdollisuuksien mukaan perustuttava yleisiin tilinpäätösperiaatteisiin, jotta saavutetaan kustannussäästöjä eikä tilinpäätösinformaatiota tarvitse tuottaa kahteen (tai useampaan) kertaan. On vältettävä tarpeettomia pääomakustannuksia, jotka haittaavat EU:n vakuutusyritysten kansainvälistä kilpailukykyä. 2.3. Näiden tavoitteiden välille saattaa syntyä jännitteitä ja joidenkin tavoitteiden välillä on löydettävä tasapaino (esim. riskianalyysin taso ja riskien tarkkailun aiheuttamat hallintokustannukset). Lisäksi on otettava huomioon yhtiöoikeuteen, verotukseen ja toiminnan vakauden valvontaan liittyvät raportointivaatimukset. Kysymykset A: Hyväksyvätkö edustajat nämä tavoitteet järjestelmälle, jolla valvotaan vakuutusyrityksen koko rahoitusasemaa? Pitäisikö tavoitteita täydentää? 3. TUTKITTAVAT ASIAT Keskeisiä kysymyksiä näyttää olevan kuusi: 3.1. Vakuutustekninen vastuuvelka 3.1.1. Merkittävin kysymys näyttäisi olevan vahinkovakuutuksen vakuutusteknisen vastuuvelan liian vähäinen yhdenmukaistaminen. Manghettin ryhmällä on keskeinen asema luotaessa yhdenmukaisempia säännöksiä. 3.1.2. Diskonttausta ja tasoitusvastuun määrittelyä on niin ikään tutkittava samoin kuin säännöksiä vahingoista, jotka ovat tapahtuneet, mutta joista ei ole ilmoitettu (Incurred but not yet reported, IBNR) tai joista ei ole saatu kaikkia tarvittavia tietoja (Incurred but not yet enough reported, IBNER). 3.1.3. Solvenssimarginaalivaatimus voi teoreettisesti olla sitä alhaisempi, mitä paremmin katettu vakuutustekninen vastuuvelka on. 3.1.4. Henkivakuutuksen osalta tilanne näyttää olevan parempi. Vakuutuskomitean 24. kokouksessa tosin keskusteltiin tärkeästä aiheesta eli laskuperustekorkojen eroista euroalueella 2. 2 Asiakirja MARKT/2061/99. 4 4
3.2. Varoihin / sijoituksiin liittyvä riski 3.2.1. Tätä kysymystä on viime aikoina käsitelty sekä valvontaviranomaisten konferenssissa 3 että vakuutuskomiteassa 4. Useilla jäsenvaltioilla on jo käytössä testejä (stress/resilience tests), joilla mitataan vakuutusteknisen vastuuvelan riittävyyttä sen katteena olevien varojen arvon muuttuessa. Sijoitusriskin merkitys tunnustettiin myös vakuutusyritysten vakavaraisuudesta laaditussa Müllerin raportissa. Suuri eurooppalainen jälleenvakuutusyritys ilmoitti vakuutuskomitean 22. kokouksessa, että 60 85 prosenttia vakuutusyrityksen tuloksen vaihtelusta johtuu sijoitustoiminnan tuottojen volatiliteetista. 3.2.2. Nykyisissä säännöissä on vaatimukset varojen hajauttamisesta ja niiden tyypeistä, mutta muuten varoja ei juuri eritellä, vaikka niiden laatu vaihtelee suuresti. Kokemusten mukaan vahinkovakuutuksenantajat siirtyvät vakuutusliikkeen tuoton heikentyessä joskus riskipitoisempaan sijoituspolitiikkaan saadakseen lisätuottoja. 3.2.3. Arvostussäännöillä on myös merkitystä. Markkinahintaan arvostaminen lisäisi avoimuutta, mutta voisi samalla yllättäen heikentää vakavaraisuutta, jos veroviranomaiset verottaisivat realisoitumattomia myyntivoittoja tai jos tilikauden tuloksen parantuminen saisi osakkeenomistajat vaatimaan suurempia osinkoja. 3.2.4. Sijoitusriskin suhteen sovelletaan nykyään varsin yksinkertaista lähestymistapaa. Henkivakuutuksessa sijoitusriskin osuus on kolme prosenttia vakuutusteknisestä vastuuvelasta, kun taas vahinkovakuutuksessa ei ole määritelty vaatimusta sijoitusriskille. Kuten edellä mainittiin, myös Müllerin raportissa sijoitusriskiä pidetään tärkeänä kysymyksenä, johon on kiinnitettävä huomiota. 3.3. Varojen ja vastuiden hallinta (Asset liability management, ALM) 3.3.1. ALM on varsin uusi käsite, mutta voimassa olevien sääntöjen edistyksellisyyttä vakavaraisuuden valvonnassa osoittaa se, että jotkut ALM:n ominaisuudet sisältyvät jo nykyisiin sääntöihin: vahinkovakuutuksen vakuutusteknistä vastuuvelkaa laskettaessa diskonttokorossa otetaan huomioon varojen varovaisesti arvioitu mennyt tuotto 5 ; henkivakuutustoiminnassa laskuperustekoron määrittäminen riippuu varojen arvioidusta tulevasta tuotosta; varojen vastaavuussäännöt yhteissijoitusyritysten sijoitussidonnaisissa tuotteissa; valuuttojen yhteensopivuussäännöt (currency matching), joiden merkitys on vähentynyt euron käyttöönoton myötä. 3 4 5 Norjan edustajien laatima asiakirja Market Risk (DT/N/65/99). Asiakirja XV/2041/99. Voidaan myös esittää, että diskonttokoron valinnan tulisi perustua enemmän tulevaisuuteen perustuvaan lähestymistapaan. 5 5
3.3.2. Näyttäisi olevan tarpeen tutkia, kuinka vaihtoehtoisia riskinsiirtomenetelmiä (ART), johdannaistuotteita, suurvahinkovakuutuksia (catastrophe bonds) yms. voidaan käyttää riskien valvonnassa ja siirtämisessä. Komissio tekee jo parhaillaan jäsenvaltioiden pyynnöstä tutkimusta rahoituksen jälleenvakuutuksen vaikutuksista. 3.3.3. Likviditeettivaatimukset voivat myös vaikuttaa rajoittavasti sijoituspolitiikkaan erityisesti silloin, kun vakuutuksilla on kiinteät takaisinostoarvot mutta markkina-arvot vaihtelevat. 3.3.4. Yleisesti ottaen olisi syytä hankkia enemmän tietoa varojen ja vastuiden hallinnan parhaista käytänteistä. 3.4. Jälleenvakuutus 3.4.1. Jälleenvakuutus on tärkeä väline, jolla ensivakuuttaja voi alentaa ja hallita riskejä erityisesti vakuutusliikkeen osalta. Solvenssimarginaalivaatimusten käynnissä olevassa tarkastelussa parannetaan käytössä olevaa menetelmää laskemalla korvausvaatimuksista kolmen vuoden keskiarvo ja antamalla valvontaviranomaisille valtuudet alentaa jälleenvakuutuksen osuutta tai kieltää se kokonaan, mikäli jälleenvakuutusjärjestelyissä esiintyy merkittäviä eroja. 3.4.2. Muitakin kysymyksiä on kuitenkin harkittava. Müllerin raportin mukaan jälleenvakuutusjärjestelyjen epäonnistuminen on joissakin jäsenvaltioissa aiheuttanut ongelmia vahinkovakuutusalan jälleenvakuuttajille. Jälleenvakuutusjärjestelyjen laatueroja ei nykyään oteta riittävästi huomioon. Solvenssimarginaaliin nykyisin tehtävä vähennys sopii suhteelliseen vakuutustoimintaan, mutta merkitystään jatkuvasti lisäävässä ei-suhteellisessa vakuutustoiminnassa tilanne on toinen. 3.4.3. Myös rahoituksen jälleenvakuutuksen merkitys kasvaa ja sillä voi olla huomattava vaikutus jälleenvakuuttajalle siirrettyyn todelliseen riskiin. Jäsenvaltioiden kiinnostuksen vuoksi on tilattu raportti vaihtoehtoisista riskinsiirtomenetelmistä rahoitusalalla. Tämän raportin laativan työryhmän saavuttamat tulokset sekä jälleenvakuutusalan mahdollisista valvontapuitteista EU:ssa tehtävä yleisempi tutkimus on liitettävä osaksi käynnissä olevaa prosessia. 3.5. Solvenssimarginaalivaatimus Menetelmät 3.5.1. On määritettävä menetelmät, jotka antavat tarkemman kuvan vakuutusyrityksen todellisista riskeistä mutta ovat samalla yksinkertaisia, käyttökelpoisia, tehokkaita ja avoimia. Nykyisistä menetelmistä ei käy riittävän hyvin ilmi riskin vähentyminen, joka voidaan saavuttaa sijoitussalkun hajauttamisella. 3.5.2. On pohdittava, kuinka riskiä on mitattava esim. suhteessa volatiliteettiin ja vastuiden runoff ajan pituuteen. Muita varoihin kohdistuvia riskejä ovat markkinariski, likviditeettiriski (kiinteät takaisinostoarvot), matching riski ja korkoriski. 3.5.3. Olisi hyödyllistä tutkia muilla lainkäyttöalueilla käytettäviä riskimalleja sekä tärkeimpien markkinaosapuolten käyttämiä sisäisiä riskipääomamalleja. On kuitenkin muistettava, että pienemmät yritykset eivät voi käyttää monimutkaisia riskipääomamalleja, jotka aiheuttavat suuria kustannuksia. 6 6
3.5.4. Koska rahoitusalan keskeisten alojen (pankki-, vakuutus- ja sijoitustoiminta) toimintojen rajat hämärtyvät koko ajan, on syytä tutkia muidenkin rahoitusalojen riskipääomavaatimuksiin liittyviä keskeisiä vaatimuksia. Rahoitusryhmittymien syntyminen voi lisäksi johtaa siihen, että eri rahoitussektorit myyvät lähes samoja tuotteita ja yrittävät hyödyntää toiminnassaan eri alojen lainsäädäntöä. On hyödynnettävä eri aloja tutkivan teknisen työryhmän (Mixed Technical Group) ja erityisesti pääoman riittävyyttä tutkivan alaryhmän työtä. Pääoman kaksinkertainen käyttö on eliminoitu pankki/sijoituspalvelualan ja vakuutus/jälleenvakuutusalan konserneissa, mutta pääoman kaksin- tai moninkertaiseen käyttöön liittyviä riskejä on vielä tutkittava pankki-, sijoituspalvelu- ja vakuutusalan ryhmittymissä. Samassa yhteydessä on harkittava joidenkin erien kelpoisuutta solvenssimarginaaliin. Näitä ovat esimerkiksi tulevat voitot ja maksamaton pääoma, jotka hyväksytään vakuutusalan pääomavaatimuksista annetuissa säännöksissä mutta ei pankkitoiminnassa. 3.6. Kirjanpitojärjestelmä 3.6.1. Vakuutuskomitea on jo hyväksynyt kirjanpitojärjestelmän keskeisen aseman määritettäessä vakuutusyrityksen rahoitusasemaa. Kirjanpitojärjestelmä itse asiassa yhdistää edellä mainitut viisi kohtaa toisiinsa ja sen avulla toimintaperiaatteista tulee yrityksiä sitovia vaatimuksia. 3.6.2. Kirjanpitojärjestelmän merkitys käy ilmi vakuutuskomitean asiakirjassa XV/2014/99 olevasta kaaviosta. Sijoitukset Tase Solvenssimarginaali Vakuutustekninen vastuuvelka - (Rahoituksen) jälleenvakuutus Kirjanpitoperiaatteet Varojen ja vastuiden hallinta (Asset-Liability Management, ALM) - Vaihtoehtoiset riskinsiirtomenetelmät (Alternative Risk Transfer, ART) 3.6.3. Kirjanpitoperiaatteet voivat myös vaikuttaa verotukseen, koska ne saattavat johtaa verovelkojen syntymiseen. 3.6.4. Prosessin aikana on kiinnitettävä huomiota myös IAS-komitean vakuutushankkeeseen, jolloin esille saattavat nousta mm. seuraavat kysymykset: painopisteen siirtyminen vakuutusyrityksistä vakuutussopimuksiin; omaisuuserien myynnin tilinpäätöskäsittely (esim. Erääntymiseen asti pidetyt joukkovelkakirjat); varojen ja vastuiden arvostuksessa sovellettava lähestymistapa. 7 7
3.6.5. Vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä annettu direktiivi oli merkittävä saavutus, mutta sallittujen vaihtoehtojen lukumäärän vähentäminen edistää johdonmukaisuutta ja vertailukelpoisuutta. Suurimpien eurooppalaisten yritysten pääomakustannukset saattavat alentua siltä osin kuin EU:n tilinpäätösnormit vastaavat kansainvälisiä suosituksia. On kuitenkin muistettava myös pienemmille markkinaosapuolille aiheutuvien kustannusten merkitys. 3.7. Edellä olevissa kappaleissa hahmotellaan keskeiset kysymykset, joita mahdollisesti tutkitaan. Solvenssi II prosessin innovatiivisen osan muodostaa pyrkimys analysoida eri tekijöiden keskinäistä vuorovaikutusta sen sijaan, että jokaista kysymystä tutkittaisiin erikseen. 3.8. Saattaa kuitenkin esiintyä myös muita kysymyksiä, joita on käsiteltävä erikseen. Tutkimus vakuutusalalla viime aikoina tapahtuneista konkursseista saattaisi olla hyödyllinen, koska sen perusteella voitaisiin tunnistaa epäonnistumisten pääasialliset syyt ja tutkia, missä määrin ongelmat olisi voitu havaita aiemmassa vaiheessa parempien valvontamenetelmien avulla. 3.9. Toinen mielenkiintoinen aihe on markkinamekanismien käyttö toiminnan vakauden valvonnan helpottamiseksi. Esimerkiksi pankkialalla on ehdotettu, että pankkien pitäisi laskea liikkeeseen pieni pääomalaina, jonka markkinaluokitus osoittaisi pankin rahoitusaseman vakauden. Samaa lähestymistapaa voitaisiin harkita myös vakuutusyritysten osalta. 3.10. Kaikki edellä esitellyt aiheet liittyvät toiminnan vakauden valvonnan rahoituksellisiin näkökohtiin. Asianmukaisten soveltuvuuskriteerien (fit and proper criteria) tiukka soveltaminen on yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää tehtäessä perusteltua arviota vakuutusyrityksen rahoitusaseman vakaudesta. Tehtävissään pätevä yritysjohto pystyy tunnistamaan yritystoiminnan ongelmat paljon ennen kuin valvontaviranomaisilla on mahdollisuudet havaita ne. Soveltuvuuskriteerit täyttävät johtajat eivät myöskään anna yrityksen kohdistaa petollisia toimia puutteellisilla tiedoilla varustettuihin kuluttajiin. Paikalla tehtävät tarkastukset antavat arvokkaita tietoja yritysjohdon toiminnan laadusta ja tilinpäätösaineiston oikeellisuudesta. 3.11. Edellä esitetyt näkökohdat ovat tärkeitä, mutta niiden arviointi ei periaatteessa kuulu Solvenssi II prosessin piiriin, eikä niitä aiota käsitellä tässä tutkimuksessa. Kysymykset B: Ovatko edustajat sitä mieltä, että edellä mainittuja kysymyksiä on analysoitava? Onko kysymyksiin mitään lisättävää? Onko erityiskysymyksiä, joista jäsenvaltiot haluavat toimittaa asiakirjoja keskustelua varten tai muuta aineistoa? 8 8
4. OSALLISTUJAT JA TIETOLÄHTEET 4.1. Valtiovarainministeriöiden valvonta- ja sääntelyviranomaisilla on luonnollisesti käytännön kokemusta valvonnasta ja sääntelystä sekä vakuutusalan ongelmien ratkaisusta. Kansalliset viranomaiset voisivat toimia keskeisenä asiantuntijatietojen lähteenä. Syyskuussa 1999 pidetyssä vakuutuskomitean kokouksessa useat jäsenvaltiot itse asiassa ilmaisivat halukkuutensa osallistua aktiivisesti Solvenssi II prosessiin. Tämä on erittäin ilahduttava ilmiö. 4.2. Vakuutusalan valvonta ei luonnollisestikaan rajoitu Euroopan talousalueelle, vaan arvokasta tietoa voidaan saada vakuutusalan valvontaviranomaisilta esimerkiksi Yhdysvalloista, Japanista ja Australiasta. Vakuutusalan valvontaviranomaisten kansainvälinen järjestö IAIS laatii parhaillaan luonnosta työasiakirjaksi, jonka otsikko on Vakavaraisuuden arviointi ja vakuutusmatemaattiset kysymykset (Solvency, Solvency Assessments and Actuarial Issues). IAIS voisi olla arvokas tietolähde. Euroopan vakuutusvalvontaviranomaisten konferenssi on todennäköisesti myös tehnyt hyödyllisiä tutkimuksia, jotka on otettava huomioon. 4.3. Mahdollisilla muutoksilla on suuri vaikutus EU:n vakuutusalaan. Prosessin aikana on oltava tiiviissä yhteydessä alan järjestöihin (esim. CEA, ACME ja AISAM) ja hyödynnettävä niiltä saatavia tietoja erityisesti ehdotettujen muutosten vaikutuksista markkinoihin. Euroopan aktuaarien neuvoa-antava ryhmä on jo tehnyt tärkeän analyysin riskien erityispiirteiden eroista ja tällä ryhmällä on paljon annettavaa. Yksittäiset vakuutusyritykset voivat myös antaa tietoja sisäisistä riskinhallintamenetelmistään. Ainoa ongelma on se, että suuri vakuutuskonserni voi käyttää riskinhallinnassaan niin pitkälle vietyjä menetelmiä, että pienemmillä yrityksillä ei ole niihin varaa. Tämän vuoksi on otettava huomioon menetelmien aiheuttamat kustannukset ja käyttökelpoisuus koko markkinoilla. Teoriatasolla on kuitenkin tutkittava parhaita käytettävissä olevia markkinakäytänteitä ja pidettävä mielessä, että markkinoiden lisääntyvä keskittyminen johtaa siihen, että varsin pieni määrä suuryrityksiä voi muodostaa hyvin suuren osan kokonaismarkkinoista. 4.4. Aiheesta on todennäköisesti tehty käyttökelpoisia tutkimuksia myös yliopistoissa. Niistä voidaan saada tärkeää teknistä tietoa ja olisikin syytä kartoittaa merkitykselliset artikkelit, tutkimukset ja muut lähteet. 4.5. Eri työryhmien panosta tarvitaan luonnollisesti jatkuvasti. Näitä ovat esimerkiksi vakuutusteknistä vastuuvelkaa tutkiva Manghettin ryhmä, varoihin liittyvien riskien testausmenetelmiä tutkiva vakuutusvalvojien konferenssin työryhmä, IAS-komitean vakuutusalan laskentatoimen projekti, rahoitusalan ryhmittymiä tutkivan teknisen työryhmän (Mixed Technical Group) eri alaryhmät sekä muut ryhmät, jotka ei tässä erikseen mainita. Edellä mainittujen panokset on luonnollisesti liitettävä tutkimuskokonaisuuteen. 9 9
4.6. Vakuutusyritysten koko rahoitusaseman kattavasta tutkimuksesta keskusteltiin jo joulukuussa 1999 pidetyssä vakuutuskomitean kokouksessa. Koska aihe on valtavan laaja, tutkimuksesta voidaan saada arvokasta, täsmällistä teoreettista tietoa ja sen avulla voidaan laatia korkealuokkaisia käytännön menetelmiä. Tehtävänmääritystä käsitellään jäljempänä. Kysymykset C: Onko edustajilla huomautuksia edellä mainituista tietolähteistä? Onko muita lähteitä, joita voitaisiin käyttää? Onko taustatutkimuksia, jotka olisi saatettava ryhmän tietoon? 5. LUONNOS AIKATAULUKSI JA TYÖSUUNNITELMAKSI 5.1. Tässä vaiheessa ei ole mahdollista vahvistaa täsmällistä aikataulua ja työsuunnitelmaa. Kyse on laajasta prosessista, joka kestää ainakin kolmesta neljään vuotta ja edellyttää kattavia analyysejä ja neuvotteluja. Solvenssi II tutkimuksen tulokset eivät ole sinänsä riippuvaisia edellä mainituista työryhmistä, mutta tutkimuksen onnistuminen edellyttää ainakin jossain määrin muilla mainituilla foorumeilla tehtävän työn menestyksellistä loppuun saattamista. 5.2. Pyrkimyksenä ei ole muodostaa jäykkiä puitteita, jotka tekisivät prosessista liian muodollisen, mutta tutkimukseen tulisi kenties sisältyä seuraavat vaiheet: koko tutkimuksen ajan tehdään säännöllisesti tarkistuksia tai pidetään kokouksia jäsenvaltioiden edustajien kanssa (solvenssityöryhmä); vakuutuskomitealle annetaan aina tarvittaessa palautetta ja ajantasaisia tietoja; alan edustajia (CEA, ACME, AISAM, aktuaarien neuvoa-antava ryhmä) kuullaan tarvittaessa; kerätään tarvittavat tiedot (alan kirjallisuus jne.); työryhmälle esitellään vakuutusalan yritysten käyttämät riskinhallintamenetelmät (valinnainen); tehdään vertailu toiminnan vakauden valvonnan rahoituksellisista näkökohdista muilla lainkäyttöalueilla; määritetään tutkittavat asiat; pohjustetaan ulkopuolista tutkimusta ja laaditaan tarjouspyyntö; analysoidaan tutkimuksen tulokset; määritetään mahdollisten simulaatioiden tarve; tehdään yksityiskohtaiseen analyysiin perustuvat lopulliset päätelmät; laaditaan suositukset sisältävä asiakirja ja toimitetaan se vakuutuskomitealle vuonna 2002/2003. 10 10
Kysymykset D: Onko edustajilla huomautuksia edellä olevasta luonnoksesta työohjelmaksi ja aikatauluksi? 6. TUTKIMUKSEN LUONNOS 6.1. Tässä vaiheessa ei ole myöskään mahdollista esittää täsmällistä tehtävänmääritystä. Sitä joudutaan mahdollisesti laajentamaan tai muuttamaan tästä asiakirjasta käytävien keskustelujen perusteella. Tutkimuksen työnimi voisi olla seuraava: Tutkimus menetelmistä, joilla arvioidaan vakuutusyrityksen rahoitusasemaa tavoitteena tehostaa toiminnan vakauden valvontaa muun muassa saattamalla lakisääteiset pääomavaatimukset vastaamaan paremmin vakuutusyritykseen kohdistuvia todellisia riskejä ja vertailemalla solvenssimarginaalin määrittämisessä nykyisin käytettävien menetelmien ja muiden lähestymistapojen etuja ja haittoja. 6.2. Vakuutusyrityksen rahoitusasemasta tehtävän tutkimuksen perusvaatimukset on esitetty edellä 2 jaksossa. Käsiteltävät keskeiset kysymykset on nimetty 3 jaksossa. Sisämarkkinoiden pääosasto aikoo tehdä täsmällisen tehtävänmäärityksen ja laatia muodollisen tarjouspyynnön heti sen jälkeen, kun tästä asiakirjasta käytävät keskustelut on saatu päätökseen. Kysymykset E: Onko edustajilla huomautuksia tutkimuksen otsikosta, tavoitteista ja painopistealueista? 11 11