Tekesin uusi EAKR-konsepti. Aki Parviainen 18.-19.11.2015



Samankaltaiset tiedostot
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Tekes on innovaatiorahoittaja

Ari Hiltunen

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

EU:n rakennerahastokausi

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

Kansallisen teollisia symbiooseja edistävän toimintamallin (FISS) toteutus ja organisointi

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Yritys-Suomen työkalut kansainvälistyjälle. Seppo Kaikkonen ja Pekka Lappalainen

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Kansainvälinen Pohjois Savo

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani

Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä

Green Care nyt ja tulevaisuudessa

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Tehtävänkuva. Tehtävänkuva laadittu / tarkistettu. Allekirjoitukset. Viran/tehtävän nimike Tea Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori

Kansallinen teollisia symbiooseja edistävä toimintamalli - FISS. Paula Eskola, Motiva Oy

Team Finland Trade Fair Messuavustus-Tekes. Heli Flink

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

TEKES / Digitaalinen suunnittelu Suomalainen Klubi. Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa,

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta Mervi Varja

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

KIVININET Rajatonta kasvua Kaakossa

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

HELSINGIN MASSAT JA UUMA

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Green ICT käsitteestä. Hankkeen yleisesittely

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Yhteistyöllä potkua kestävien energiaratkaisuiden ja osaamisen vientiin ja kansainvälistymiseen

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari Porvoo

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Tekesin yritysrahoituspalvelut

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

MUISTIO Johdanto

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Ohjelmakausi

Alueellisen toiminnan strategia

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

Sulautettu tietotekniikka Real World Real Time First Lives. DM xxxxxx Copyright Tekes

UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA Savo-Karjalan Uuma2-aluehanke

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen

Team Finland -uudistus. Mikko Härkönen

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Alueellinen resurssitehokkuus kohti kiertotaloutta

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri

ELY-keskusten puheenvuoro

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

VERKOSTOJA KOROSTAVA KANSAINVÄLISYYSOHJELMA JA ESIMERKKEJÄ KANSAINVÄLISTEN VERKOSTOJEN ARVIOINTITYÖKALUISTA

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes

Ympäristöturvallisuuden klusteri

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi

Transkriptio:

Tekesin uusi EAKR-konsepti Aki Parviainen 18.-19.11.2015

Mitä Tekes tarjoaa alueen toimijoille Voimme ja haluamme auttaa yrityksiä kilpailukykyiseen kasvuun Meidän panoksemme kasvupolulla: Potentiaalisten yritysten ja tutkimustahojen identifiointi Ideoiden, konseptien ja hankeaihioiden sparraus Vaikutukset elinkeinoelämään toiminnan tärkein tavoite ja mittari Toimijoiden haastaminen ja skaalautumisen korostaminen: paikallinen > alueellinen > kansallinen > kansainvälinen Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitus sekä tuki kansainvälistymiseen Kyvykkyyksien kasvattaminen ja verkostovaikutusten toteutuminen Team Finland -yhteistyö Uusi kansallinen palvelumalli on askel kohti toiminnan selkeyttämistä ja tehostamista

Mikä muuttuu?

Lähtökohdaksi pohjoisavolaiset tavoitteet Paradigman muutos: Tekes aidosti samaan riviin muiden toimijoiden kanssa Alueellinen vaikuttavuus ensisijaisena lähtökohtana Toiminta pohjautuu yhdessä sovittuihin alueellisiin painopisteisiin Tavoitetta tukee yliopistojen asiakasvastaavuuksien siirto maakuntiin, joka parantaa kykyä kattavan alueellisen tilannekuvan muodostamiseen Yhteensopivuus ja jatkuvuus luonnollisesti turvattava a) Kansallisten toiminnan kanssa Team Finland -palvelumalli b) Alueellisen toiminnan kanssa Team Savo -palvelumalli

Toiminta Pohjois-Savossa

Yhtenäisellä palvelukulttuurilla kohti kasvun kumppanuutta Ely, Tekes ja Pohjois-Savon liitto auttavat yhdessä yrityksiä kasvun ja kansainvälistymisen polulla Luodaan alueellinen palvelumalli ja koordinoidut palvelut Näkökulman vaihto: projektirahoituksesta yritysten kasvun mahdollistamiseen ja asiakkuuksien johtamiseen Yhteinen sparraus ja aktivointi luovat pohjaa paremmille hankkeille ja tuloksille Asiakkaille haluamme tarjota Asiakaslähtöisyyttä helppous ja ymmärrettävyys Kokonaisvaltaisuutta yrityksen koko kasvupolun ymmärtäminen Henkilökohtaisuutta ihminen ihmiselle, ei organisaatio ja prosessi edellä

Maakunnallisen vaikuttavuuden optimointi Kaikille toimijoille luonteva ja tarpeellinen rooli osana kokonaisuutta Ei päällekkäisyyttä eikä kilpailua Mahdollistaa puhtaat hankkeet ja win 3 -asetelman Esimerkiksi näin: Pohjois-Savon liitto Tekes ELY Toimintaympäristön tukeminen Yritysten ja tutkimuksen Koordinoitu osaamisen ja luo valmiuksia ja mahdollistaa yhteishankkeet hyödyntävät tarvittavan (täsmä)koulutuksen alueen vahvuuksiin pohjautuvat infraa kehityspolullaan kohti tukeminen varmistaa osaltaan kehittämis- ja investointihankkeet kaupallistamista ja vientiä tulosten hyödyntämisen

Tarvitaan uutta tarjontaa

Tekes lanseeraa uuden rahoitusmallin (1/2) Kokonaan uusi rahoitustuote Yhdistetään alueellinen ja kansallinen rahoitus 1) Tutkimus: o alueellinen EAKR, jossa 70 % rahoitustaso 2) Pk-yritykset: o kansallinen rahoitus, jossa 50 70 % rahoitustaso Malli mahdollistaa myös suurten yritysten osallistumisen konsortioihin

Tekes lanseeraa uuden rahoitusmallin (2/2) Mitä tavoittelemme? 1) Selkeyttä: Osallistuminen hakuihin yhteisin perustein ja aikatauluin 2) Joustavuutta: Uusi ja parempi tapa tukea alueellisia toimijoita 3) Skaalautuvuutta: Saumaton kasvupolku paikallisesta globaaliin 4) Kitkattomuutta: Poistaa eriävän rahoitustason aiheuttamat ongelmat Ehdoton vaatimus: Maakuntasarjaa ei voi olla, joten hankkeiden on aina oltava kansallisesti kilpailukykyisiä!

Uuden rahoitusmallin periaatteita Hakuprosessi etenee kahdessa vaiheessa Hakijat toimittavat ensin tiiviin aiesuunnitelman (2 sivua) ja varaavat ajan sen esittelyyn Esittelyjen jälkeen tieto siitä, suositellaanko hakuprosessin jatkamista Aiesuunnitelman toimittamisen yhteydessä toimitetaan hankkeen julkinen kuvaus Kuvaukset julkaistaan rahoittajien yhteisellä nettisivulla Tavoitteena tehostaa alueellista tiedonkulkua ja verkostoitumista sekä parantaa tulosten hyödyntämismahdollisuuksia

Kiitokset! Kysymyksiä? aki.parviainen@tekes.fi puh. 0295 020 005