Lypsylehmien vedinten päiden kunto ja utareterveys Etelä-Pohjanmaan lypsykarjojen terveydenhuoltoprojektissa

Miia Huusko, Mervi Yli-Hynnilä, Kristiina Dredge ja Satu Pyörälä Lypsylehmien vedinten päiden kunto ja utareterveys Etelä-Pohjanmaan lypsykarjojen terveydenhuoltoprojektissa 1998 Teat end condition and udder health of dairy cows in a health management project of dairyfarms in South Pohjanmaa, Finland 1998 YHTEENVETO Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998 2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti, johon osallistui 98 lypsykarjatilaa. Tämän osatutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vedinten päiden kuntojakaumaa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen projektitiloilla. Työssä perehdyttiin vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Vedinten päiden kuntoluokituksen avulla voidaan tunnistaa ongelmat lypsykoneen toiminnassa ja lypsytyössä. Projektiin osallistuneilla tiloilla vedinten päiden kunto oli hyvä. Puolella tiloista 1-luokan vedinten päiden osuus kaikista lypsyssä olevista neljänneksistä oli 80 prosenttia tai enemmän, ja vain kahdeksalla tilalla niiden osuus oli alle 60 prosenttia. Vedinten päiden kuntoluokan ja utareterveyden tunnuslukujen välillä ei todettu merkitsevää yhteyttä. Parhaimmilla vedinten kuntotiloilla oli hyvin alhainen tankkimaidon soluluku useammin kuin huonoimmilla tiloilla. Tilastollisesti merkitsevää oli tyhjälypsyn määrä suhteessa vetimen pään kuntoon. SUMMARY A health management project in dairy cattle herds was carried out in 1998 2000 in South Pohjanmaa, Finland, by Cooperative Maitojaloste. In this investigation udder, health and teat end condition of the cows in 98 dairy farms, which participated in the project, was studied. The aim of this project was to study the relationship between teat end condition and udder health of the cows. The reasons for the formation of teat end callus and hyperkeratosis and the factors that cause these changes are discussed, and different teat end condition scoring systems compared. Teat end condition scoring is a useful tool to detect problems with the milking machine or milking technique in the farm. Teat ends were in good condition in farms participating in the study. In half of the farms, over 80% of all teats had score one (good) and in only eight farms less than 60% of the teat ends were in the scoring group one. Farms with best teat end condition had a very low bulk milk somatic cell count more often than farms with poorest teat condition. Results from teat end condition scoring and overmilking had a statistically significant relationship. KIRJALLISUUSKATSAUS Vetimen pään kuntoluokitus Vetimen pään kuntoluokitus kehitettiin välineeksi vetimen pään kovettuman paksuuden ja karkeuden kehittymisen arvioimisessa (Neijenhuis ym. 2000). Luokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä muun muassa Yhdysvalloissa, Englannissa, Hollannissa sekä Norjassa. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen (Fox ym. 1991; Goldberg ym. 1994; Brand ym. 1996; Britt ja Farnsworth 1996; Shearn ja Hillerton 1996; Rasmussen ja Larsen 1998; Chrystal ym. 1999; Wilson ym. 2000; Timms ja Faust 2000; Yli-Hynnilä 1998, julkaisematon; Tirkkonen ja Veuro 1999, julkaisematon). Luokitus perustuu vetimen ja vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta, turvotuksiin, palpaatiotuloksiin sekä mahdollisiin aristuksiin (Brand ym. 1996; Capuco ym. 2000). Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan (Shearn ja Hillerton 12

1996; Neijenhuis ym. 2000; Timms ja Faust 2000). Vetimen pään rasitusmuutosten syntyminen ja siihen vaikuttavat tekijät Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä, ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn (Wilson ym. 2000; Shearn ja Hillerton 1996; Neijenhuis ym. 2000). Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon ympärillä (Shearn ja Hillerton 1996; Neijenhuis ym. 2000). Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsytekniikasta (lypsykonelaitteisto ja -tyyppi, lypsyalipaine, tykyttimen imusuhde ja nännikumi) (Shearn ja Hillerton 1996). Hyperkeratoosia esiintyy kuitenkin myös lehmillä, joita on lypsetty käsin (Michel ym. 1974) tai joita vasikat ovat imeneet (Shearn ja Hillerton 1996). Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän lypsyvaihe, ikä sekä vetimen pään muoto (Shearn ja Hillerton 1996; Neijenhuis ym. 2000). Vetimen pään kunto, lypsykoneen kiinnioloaika ja maitomäärä seuraavat laktaatiokauden lypsykäyrää (Neijenhuis ym. 2000). Hyperkeratoosi lisääntyy alkulypsykaudella aina 3 4 kuukauden ajan poikimisen jälkeen, varsinkin ensimmäiset 6 8 viikkoa (Neijenhuis ym. 2000; Timms ja Faust 2000). Loppulypsykaudella määrä ei enää merkittävästi lisäänny, ja hyperkeratoosin määrä vähenee, kun lehmä on ummessa (Shearn ja Hillerton 1996). Mitä vanhempi lehmä, sitä enemmän hyperkeratoosia esiintyy (Neijenhuis ym. 2000). Perinnöllisten tekijöiden osuutta lehmien herkkyydessä hyperkeratoosin muodostumiselle ei tiedetä (Shearn ja Hillerton 1996), mutta on arveltu, että joidenkin Vetimenpää kuntoluokka 2. Teat end with condition score 2. Vetimenpää kuntoluokka 3. Teat end with condition score 3. KUVA 1 KUVA 2 lehmien vedinten päät ovat selkeästi herkempiä vähäisillekin vedinten kuntoa häiritseville tekijöille (Timms ja Faust 2000). Korkeatuottoisilla ja hidaslypsyisillä lehmillä vedinten päiden kunto on huonompi, koska niiden lypsy kestää kauemmin (Sieber ja Farnsworth 1981; Mein ja Thompson 1993; Shearn ja Hillerton 1996; Neijenhuis ym. 2000). Huolellinen utareen ja vedinten esikäsittely lyhentää lypsyaikaa. Automaattisten irrottimien käytöllä ja säädöillä (kytkentätaso, irroitusviive) on myös vaikutusta. 13

Etuvedinten lypsy yleensä kestää vähemmän aikaa, jolloin ne altistuvat herkästi tyhjälypsylle, jonka seurauksena etuvetimissä on enemmän rasitusmuutoksia (Neijenhuis ym. 2000; Timms ja Faust 2000). Tasaisissa tai hieman sisäänpäin työntyvissä vedinten päissä on huomattu olevan vähemmän rasitusmuutoksia vedinkanavan aukon ympärillä kuin pullottavissa, pyöreissä vetimen päissä (Neijenhuis ym. 2000). Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan erilaiset traumaattiset sekä infektiiviset tekijät lypsykoneen mekaanisen rasituksen lisäksi. Näitä ovat vedinkasto- ja muiden puhdistusaineiden kemikaalien ärsytys, pakkasen puremat, virusten aiheuttamat vedintulehdukset sekä polkemat (Timms ja Faust 2000). Vedinvaurioiden määrä kasvaa, jos säännöllisestä sorkkahoidosta karjassa ei huolehdita (Österås ym.1990). Vetimen pään kunnon vaikutus utareterveyteen Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa (Michel ym. 1974). Vedinkanavan epiteeli on monikerroksista levyepiteeliä ja epiteelin solut ovat keratinisoituneita. Keratiinikerroksella on vetimen puolustuksessa tärkeä osuus (Comalli ym. 1984; Capuco ym. 1992). Bakteerit absorboituvat vedinkanavan keratiinikerrokseen ja poistuvat keratinisoituneiden solujen hilseillessä maidon mukana ulos. Jos keratiinikerros poistetaan mekaanisesti, neljännes on herkkä tulehduksille (Capuco ym. 1992). Konelypsy vaikuttaa keratiinin määrään ja vedinkanavan kykyyn palautua lypsyn jälkeen (Capuco ym. 1994) ja keratiini regeneroituu lypsyjen välillä (Capuco ym. 1990 ja 2000). Vetimen iholla vallitsee normaalisti tasapaino normaaliflooran ja patogeenien bakteerien välillä (Rasmussen ja Larsen 1998). Useat stafylokokit ovat osana ihon ja limakalvojen normaaliflooraa myös vetimissä, ja ne saattavatkin aktiivisesti kolonisoida vetimen pään. Corynebacterium bovis on toinen vetimen suulta usein eristetty bakteeri (Sandholm ym. 1995). Vedinkanavan aukon hiertynyt epiteeli on altistava tekijä varsinkin stafylokokki-infektioille (Myllys ym. 1994; Burmeister ym. 1998). Vaurioituneella vetimen päällä on yhteyttä utaretulehduksiin sitä varmemmin, mitä suurempi vaurio vetimen päässä on (Chrystal ym. 1999). Monissakaan tutkimuksissa ei ole todettu olevan selvää yhteyttä utaretulehduksen ja hyperkeratoosin välillä, mutta jos vetimen pää on rikkonainen, yhteys utaretulehduksiin on selkeä (Timms ja Faust 2000). Karjatasolla ei ole löydetty suoraa yhteyttä hyperkeratoosin ja tankkimaidon soluluvun välillä (Sieber ja Farnsworth 1981; Shearn ja Hillerton 1996). Jos tilalla on jatkuvasti tyhjälypsyä ja vedinten päiden kunto on huono, myös tankkimaidon soluluku on korkea (Shearn ja Hillerton 1996). Lypsykoneen ja nännikumien vaikutus Lypsyalipaine määrää suurelta osin utareen tyhjenemisnopeuden. Jotta koneaika olisi mahdollisimman lyhyt ja vetimeen kohdistuva alipainerasitus vähäinen, kompromissi lypsyalipainesuositukseksi lypsykoneiden ISO-standardien mukaisesti on 32 40 kilopascalia ja sen pitäisi säilyä mahdollisimman vakaana koko lypsyn ajan. Epäsäännölliset ja suuret alipainevaihtelut aiheuttavat paineiskuja vetimen päähän (Manninen ja Pyykkönen 2000). Jos tykyttimen imusuhde on yli 70 prosenttia, vetimen hieronta-aika jää lyhyeksi, vetimen verenkierto häiriintyy, vedin turpoaa, vetimen pään ödeema lisääntyy, maito virtaa hitaammin ja koneen kiinnioloaika pitenee. Vetimen pään ödeeman on todettu olevan altistava tekijä vaurioille (Österås ym. 1990). Viallinen tykytin on yksi tavallisimmista lypsykoneesta johtuvan lypsyongelman syistä, joten tykyttimet on huollettava ja testattava riittävän usein (Manninen ja Pyykkönen 2000). Nännikumin jäykkyydellä on vaikutusta vetimen pään kuntoon. Pehmeä seurailee paine-eroja tarkasti ja kietoutuu lähes täydellisesti vetimen ympärille, kun taas jäykkä jättää suuremman pinta-alan vetimestä jatkuvan alipaineen alaiseksi. Jäykän nännikumin kauluksen vetimen juureen kohdistama paine on suurempi ja hieronta-aika jää lyhyemmäksi (Manninen ja Pyykkönen 2000). Liian jäykkä nännikumi saa aikaan kosketusarkuutta ja ohimenevää sinisyyttä vetimiin ja varsinkin hiehot saattavat olla hermostuneita lypsyssä ja pidättävät maitoa. Vedinten päiden kunnon on todettu olevan selvästi huonompi lehmillä, jotka on lypsetty jäykillä nännikumeilla (Capuco ym. 2000). Lisäksi nännikumin on oltava sopivan kokoinen suhteessa vetimeen. Jos vedinten koko karjassa vaihtelee kovin paljon, on vaikeaa valita koko karjalle sopiva nännikumi (Manninen ja Pyykkönen 2000). OMA TUTKIMUS Tämän osatutkimuksen tarkoituksena oli perehtyä vedinten kuntoluokitukseen sekä selvittää, voisiko vedinten kuntoluokitus olla yhtenä lisäapuvälineenä karjan utareterveyden kartoittamisessa. Vedinten kuntoluokitus on yksi lypsykoneen ja lypsäjän toimintoja kuvaava parametri. AINEISTO JA MENETELMÄT Vedinten päiden kuntoluokitustulokset ja muu utareterveysaineisto on kerätty Osuuskunta Maitojalosteen terveydenhuoltoprojektin tiedoista. Projektiin osallistui vuosi- 14

en 1998 2000 aikana 98 eteläpohjalaista lypsykarjatilaa. Tässä työssä on tarkasteltu ensimmäiseltä terveydenhuoltokäynniltä (vuodelta 1998) kerättyjä tietoja. Projektin terveydenhuoltoeläinlääkäri ja tuotantoneuvojat keräsivät tiloilta tietoja uusimmista karjantarkkailuraporteista, lehmien terveyskorteista ja meijerin analyysitiedotteista sekä tilan omista muistiinpanoista. Tietoa kerättiin myös tilakäynneillä sekä tuottajia haastattelemalla. Terveydenhuoltokäyntiin kuului, että tilalla kävi yksi tuotantoneuvojista seuraamassa lypsyä. Lypsyn aikana tuotantoneuvoja kuntoluokitti kaikki vetimen päät puhdistuksen jälkeen, ennen lypsykoneen kiinnittämistä. Kaikista lypsyssä olevista neljänneksistä tehtiin CMT-testi (California Mastitis Test) ja tilan lypsykäytäntöjä ja -rutiineja arvioitiin. Etenkin utareen ja vedinten esikäsittelyyn, tyhjälypsyyn, lypsyjärjestyksen käyttöön ja vedinten jälkikäsittelyyn kiinnitettiin huomiota. Lypsin-, lypsykone- ja laitteistotiedot (merkki ja tyyppi, alipainetaso, irrottimet) kerättiin myös. Lehmien terveyskorteista selvitettiin utaretulehdushoitojen lukumäärä viimeksi kuluneen vuoden aikana sekä laboratorioiden lähettämistä maitonäytteiden tutkimustuloksista arvioitiin tilalla yleisimmin esiintyvä utaretulehduspatogeeni (tartunnallinen / ympäristöperäinen). Tuottajilta kysyttiin, ovatko vedinpolkemat heidän mielestään tilalla ongelmana. Tilalle laskettiin utaretulehduksien hoitoprosentti ja lehmien poistoprosentti utare- tai vedinvian vuoksi. Vedinten päiden kuntoluokitukseen käytettiin asteikkoa yhdestä kolmeen (Yli-Hynnilä 1998, julkaisematon). Kuntoluokitusarvo 1 on hyvä, eli vedinaukko on siisti, iho on sileä, eikä siinä ole värimuutoksia. Vetimen pää on pehmeä ja valkoinen rengas sallitaan vain värimuutoksena. Kuntoluokassa 2 vetimen päässä on todettavissa jo selviä muutoksia, mutta ei rikkoontumisia. Vedinkanavan aukko pullottaa tai hapsottaa ja vetimen pään iholla on värimuutoksia (kuva 1). Kuntoluokassa 3 vedinaukossa on kudosvaurioita ja se on rupinen, verinen ja iho on rikki. Vetimen pää on kova, pullottava ja jousto kudoksesta on kadonnut (kuva 2). Vedinten päiden kuntoluokitustulokset, lypsyssä olevien ja umpeutettujen neljännesten lukumäärät sekä tulehdusprosentit laskettiin tuotantoneuvojien tekemistä muistiinpanoista. Kaikki tilalta kerätyt tiedot koottiin terveydenhuoltotyöhön erityisesti kehitettyihin tilakäyntikaavakkeisiin (Yli-Hynnilä 1998, julkaisematon). Tiedot siirrettiin Statistix-ohjelmaan tilastollista testausta varten. Tilastollista käsittelyä varten tilat jaettiin kuntoluokitustulosten perusteella kahteen luokkaan. Luokassa I olivat ne tilat, joilla yli 70 prosenttia vetimen päistä oli hyviä eli 1-luokkaisia. Luokkaan II kuuluivat ne tilat, joilla 1-luokan vedinten osuus oli alle 70 prosenttia kaikista lypsyssä olevista neljänneksistä. Tarkempaa vertailua varten aineistosta valittiin 20 parasta ja 20 huonointa tilaa vedinten päiden kuntoluokitustulosten perusteella ja näiden väliltä etsittiin mahdollisia eroja eri utareterveyttä kuvaavien parametrien suhteen. Utaretulehduksen tunnuslukujen ja vedinten kuntoluokitustulosten välistä yhteyttä testattiin assosiaatiotesteillä. Normaalijakautuneet muuttujat testattiin parillisella T-testillä ja χ 2 -testillä ne muuttujat, jotka eivät olleet normaalijakautuneita. TULOKSET Tilojen ominaisuudet on kuvattu aineistosta aikaisemmin julkaistussa artikkelissa (Toikka ym. 2001). Ykkösluokan vedinten osuus vaihteli tiloilla välillä 43 ja 100 prosenttia (mediaani 79 %). Kakkosluokan vedinten osuus vaihteli välillä 0 ja 41 prosenttia (mediaani 16 %) ja huonoimpien, eli kolmosluokan vedinten 0 ja 26 prosenttia (mediaani 4 %). Luokka I:een kuuluvia tiloja oli 76 ja luokka II:een 22. Tankkimaidon soluluvun geometrinen keskiarvo tiloilla vaihteli välillä 45 000 ja 452 000 kpl/ml (keskimäärin 145 409 kpl/ml). Tiloista 27 prosentilla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml, 67 prosentilla 100 000 250 000 kpl/ml ja 6 prosentilla yli 250 000 kpl/ml. Luokissa I ja II esiintyi samassa suhteessa tiloja, joilla tankkimaidon soluluku oli joko yli tai alle keskimääräisen luvun 145 000 kpl/ml. Kun vertailtiin vetimen kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhainta ja huonointa tilaa keskenään, tankkimaidon soluluvuissa oli eroa. Parhaimmista tiloista 50 prosentilla ja huonoimmista tiloista vain 23 prosentilla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml. Koko aineiston osalta tankkimaidon soluluvulla ja vedinten päiden kunnolla ei kuitenkaan todettu olevan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vedinten päiden kuntoluokitustuloksen ja karjan keskipoikimakerran välillä ei todettu tässä aineistossa tilastollista yhteyttä. Vetimen pään kuntoluokitustulosten, eli kuuluiko tila I- vai II-luokkaan, ja vedinvaurioiden välillä ei myöskään todettu tilastollisesti merkitsevää eroa. I-luokkaan kuuluvista tiloista 45 prosenttia koki, että vedinvauriot olivat heillä ongelmana, kun vastaavasti 36 prosenttia II-luokkaan kuuluvista piti vedinvaurioita ongelmana tilalla. Tulehdusprosentti oli projektiin osallistuneilla tiloilla 1,5 32,5 prosenttia (mediaani 11,8). Tulehdusprosentin ja vedinten päiden kuntoluokitusluokan välillä ei todettu olevan merkitsevää yhteyttä. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo tiloilla oli <15 prosenttia ja tavoite täyttyi 76 15

prosentilla tiloista. Sekä I- että IIluokassa oli yhtä paljon keskimääräisen tulehdusprosentin (11,8 %) ylittäviä ja alittavia tiloja, ja tulehdusprosentti oli keskimäärin kutakuinkin sama myös luokkien 20 parhaimman ja huonoimman tilan välillä (12,1 % ja 11,7 %). Utaretulehdusten hoitoprosentti vaihteli tiloilla 0 151 prosenttia (mediaani 32 %). Projektissa tavoitteena oli, että utaretulehdushoitojen määrä vuodessa olisi alle 30 prosenttia. Tämä tavoite täyttyi 58 prosentilla projektin tiloista. Tilat jaettiin hoitoprosentin suhteen kahteen luokkaan sen mukaan, oliko luku yli vai alle keskimääräisen hoitoprosentin (32 %). Merkitsevää yhteyttä vedinten päiden kunnon kanssa ei todettu. Lehmien poistoprosentti utare- tai vedinvian vuoksi vaihteli tiloilla 0 162 prosenttia (mediaani 12 %). Poistoprosentti laskettiin karjantarkkailuraportin tietojen perusteella jakamalla poistettujen lehmien lukumäärä tilan keskilehmäluvulla ja kerrottiin sadalla. Poistoprosentin ja vedinten päiden kuntoluokitusluokan välillä ei ollut merkitsevää yhteyttä. Tilalla käytössä olevan laitteistotyypin, lypsykoneen ja lypsimen merkin ja vedinten päiden kuntoluokan välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Irrottimet olivat käytössä 27 prosentilla tiloista (irrotustaso vaihteli välillä 300 400 ml/ minuutissa). Lypsyjärjestys oli käytössä 75 prosentilla tiloista. Utareen ja vedinten esikäsittelyssä ennen lypsykoneen kiinnittämistä oli puutteita 18 prosentilla tiloista. Irrottimien ja lypsyjärjestyksen käytöllä sekä utareen ja vedinten esikäsittelyllä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä vedinten päiden kuntoluokan kanssa. Useimmilla (87 %) tiloilla käytettiin vedinten jälkikäsittelyä ja useimmiten jälkikäsittelyssä käytettiin rasvaa (78 % tiloista), vedinkastoa tai -suihketta käytti 8 prosenttia tiloista. Vedinten jälkikäsittelyn ja vedinten päiden kuntoluokitusluokan välillä ei ollut merkitsevää yhteyttä. Tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05) yhteys löytyi tyhjälypsyn ja vedinten kuntoluokan välillä, p = 0,0499. Luokkaan I kuuluvilla tiloilla 24 prosentilla ja II-luokkaan kuuluvilla 47 prosentilla esiintyi tyhjälypsyä. Verrattaessa luokkien parhaimpia ja huonoimpia tiloja keskenään tiloista 20 parhaimmalla 17 prosentilla esiintyi tyhjälypsyä, kun taas vastaava luku 20 huonoimmalla tilalla oli 41 prosenttia. POHDINTA Vedinten päiden kunto oli tässä aineistossa todella hyvä. Tuotantoneuvojat, joita oli kolme, olivat saaneet luokitukseen yhtäläisen opastuksen ja samat luokitusohjeet. Tarkastelemalla luokitustuloksia ja niiden jakaumaa eri neuvojien kesken, voitiin todeta, että neuvojat olivat tehneet arvostelun kutakuinkin yhtäläisesti. Käytetty luokitusmalli on selkeä ja sen käytön pystyy omaksumaan helposti. Monissa luokitusmalleissa on enemmän asteikkoja (5 6 kappaletta). Tämän artikkelin kirjoittajien mielestä arvostelu on helpompi tehdä ja luokituskriteerit säilyvät paremmin yhtenäisinä, kun asteikkoja on vähemmän. Rajatapauksissa arvostelu voi helpottua jos asteikkoja on enemmän, mutta luokituskriteereitä voi olla vaikea muistaa tutkittaessa suuren karjan vetimiä kiireisessä lypsymontussa. Tässä aineistossa tuli esille muissakin tutkimuksissa osoitettu tosiasia, että tyhjälypsyllä on yhteyttä vedinten päiden kuntoon. Muiden tekijöiden yhteyttä vetimen pään kuntoon ei saatu tässä aineistossa osoitettua; luultavasti osittain siksi, että kuntoluokitustulokset ja myös tankkimaidon soluluvut olivat tiloilla pääsääntöisesti hyviä. Jotta muiden vetimen pään kuntoon vaikuttavien tekijöiden osuus olisi saatu selvitettyä, tiloja olisi aineistossa pitänyt olla enemmän ja tiloilta olisi pitänyt kerätä tarkemmat, myös lehmäkohtaiset tiedot (muun muassa lehmän ikä ja maitotuotos). Täytyy myös ottaa huomioon, että vetimet kuntoluokitettiin yhtenä päivänä, kun taas utareterveyden tunnusluvut ovat vuoden ajalta. Alipaineen vaikutusta vedinten kuntoluokitustuloksiin ei tässä tutkimuksessa selvitetty, koska tieto puuttui monelta tilalta. Alipainetaso on hyvin tilakohtainen luku, johon vaikuttavat laitteistotyyppi, maitoletkujen pituus ja nostokorkeus. Myös nännikumitietojen kerääminen osoittautui tiloilla hankalaksi, joten nännikumien vaikutusta vetimen päiden kuntoon ei tässä työssä tutkittu. Aineiston perusteella voidaan asettaa lypsykarjatiloille korkeita tavoitteita vedinten päiden kunnon suhteen. Hollantilaisten (Brand ym. 1996) suositus hyvien vedinten päiden osuudeksi on > 60 prosenttia, jonkin verran vaurioituneiden 10 20 prosenttia ja selvästi vaurioituneiden vedinten päiden osuuden tulisi olla alle 5 prosenttia. Suositus meillä voisi olla, että 1-luokan vetimien osuus olisi tilalla 75 prosenttia, 2-luokan 20 prosenttia ja 3-luokan 5 prosenttia. Tavoitteet ovat realistisia, kun tilan lypsykone ja lypsyrutiinit ovat kunnossa. Jos tilan vedinten päiden kuntoluokitustulokset ovat tavoitetta heikommat, voidaan asiaan puuttua ja selvittää vedinten kuntoon vaikuttavat altistavat tekijät ja pyrkiä korjaamaan tilanne. KIRJALLISUUS Brand, A., Noordhuizen, J.P.T.M. ja Schukken, Y.H. (toim.) Herd Health and Production Management in Dairy Practice. Wageningen Pers. 1996. s. 366 368, 382, 394. Britt, J.S. ja Farnsworth, R. A system for evaluating teat anatomy, skin condition and teat ends. Proceedings, Annual Meet- 16

ing National Mastitis Council, 35, 1996: 228 234. Burmeister, J.E., Fox, L.K., Hillers, J.K. ja Hancock, D.D. A Comparison of two methods of Evaluation of Teat Skin Pathology. J. Dairy Sci. 81, 1998: 1904 1909. Capuco, A.V., Wood, D.L., Bright, S.A., Miller, R.H. ja Bitman, J. Regeneration of teat canal keratin in lactating dairy cows. J. Dairy Sci. 73, 1990: 1745 1750. Capuco, A.V., Bright, S.A., Pankey, J.W.,Wood, D.L., Miller, R.H. ja Bitman, J. Increased susceptibility to intramammary infection following removal of teat canal keratin. J. Dairy Sci. 75, 1992: 2126 2130. Capuco, A.V., Mein, G.A., Nickerson, S.C, Jack, L.J.W., Wood, D.L., Bright, S.A., Aschenbrenner, R.A., Miller, R.H. ja Bitman, J. Influence of pulsationless milking on teat canal keratin and mastitis. J. Dairy Sci. 77, 1994: 64 74. Capuco, A.V., Wood, D.L. ja Quast, J.W. Effects of teatcup liner tension on teat canal keratin and teat condition in cows. J. Dairy Res. 67, 2000: 319 327. Chrystal, A.M., Seykora, A.J. ja Hansen, L.B. Heritabilities of teat end shape and teat diameter and their relationships with somatic cell score. J Dairy Sci. 82, 1999: 2017 2022. Comalli, M.P., Eberhart, R.J., Griel, L.J.Jr. ja Rothenbacher, H. Changes in the microscopic anatomy of the bovine teat canal during mammary involution. Am. J. Vet. Res. 11, 1984: 2236 2242. Fox, L.K, Nagy, J.A, Hillers, J.K., Cronrath, J.D. ja Ratkowsky, D.A. Effects of postmilking teat treatment on the colonization of Staphylococcus aureus on chapped teat skin. Am. J. Vet. Res. 52, 1991: 799 802. Goldberg, J.J., Murdough, P.A., Howard, A.B., Drechsler, P.A., Pankey, J.W., Ledbetter, G.A., Day, L.L. ja Day, J. Winter Evaluation of Postmilking Powdered Teat Dip. J. Dairy Sci. 77, 1994: 748 758. International Standard, ISO 5707. Milking machine installations Construction and performance, 1996. Manninen, E. ja Pyykkönen, M. Onnistunut lypsy: monen tekijän summa. Koneviesti, 6, 2000: 20 21. Mein, G.A. ja Thompson, P.D. Milking the 30,000-pound herd. J Dairy Sci. 76, 1993: 3294 3300. Michel, G., Seffner, W. ja Schulz, J. The problem of hyperkeratosis of the teat duct epithelium in cattle. Monatshefte fur Veterinärmedizin 29, 1974: 570 574. Myllys, V., Honkanen-Buzalski, T., Virtanen, H., Pyörälä, S. ja Muller, H.-P. Effect of abrasion of teat orifice epithelium on development of bovine stapylococcal mastitis. J. Dairy Sci. 77, 1994: 446 452. Neijenhuis, F., Barkema, H.W., Hogeveen, H. ja Noordhuizen, J.P.T.M. Classification and longitudinal examination of callused teat ends in dairy cows. J. Dairy sci. 83, 2000: 2795 2804. Rasmussen, M.D. ja Larsen, H.D. The effect of post milking teat dip and suckling on teat skin condition, bacterial colonisation, and udder health. Acta vet. Scand. 39, 1998: 443 452. Sandholm, M., Honkanen-Buzalski, T., Kaartinen, L. ja Pyörälä, S. The Bovine Udder and Mastitis. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1995. s. 13, 115 116, 143, 225 226, 239 243. Shearn, M.F.H. ja Hillerton, J.E. Hyperkeratosis of teat duct orifice in the dairy cow. J. Dairy Res. 63, 1996: 525 532. Sieber, R.L. ja Farnsworth, R.J. Prevalence of chronic teat end leasions and their relationship to intramammary infection in 22 herds of dairy cattle. J. Am. Vet. Med. As. 178, 1981: 1263 1267. Timms, L. ja Faust, M. Characterization of teat end changes or lesions (winter especially) and novel approaches for prevention and therapy. International Dairy Federation Stresa 2000: 138 144. Toikka, V., Yli-Hynnilä, M., Dredge, K. ja Pyörälä, S. Etelä-Pohjanmaan lypsykarjojen terveydenhuoltoprojektin tuloksia vuosilta 1998 1999. Suom. Eläinlääkäril. 3, 2001: 161 166. Veuro, T. ja Tirkkonen, M. Vetimen kunnon ja vetimenpään arviointi. Eläinlääkäreiden terveydenhuoltokoulutus 1999. Wilson, D.J., Gonzalez, R.N., Southwick, L.H. ja Guard, C.L. Evaluation of an experimental milking pulsation system for effects on milking and udder health. J. Dairy Sci. 83, 2000: 2004 2007. Yli-Hynnilä, M. Vetimenpäiden arvostelu. Osuuskunta Maitojalosteen Terveydenhuoltoprojektin ohjemateriaalia, 1998. Österås, O., Vågsholm, I. ja Lund, A. Teat lesions with reference to housing and milking management. J. Vet. Med. A 37, 1990: 520 524. KIRJOITTAJIEN YHTEYSTIEDOT Miia Huusko, ELL Kasarmintie 22 A 15 90100 Oulu Puh. 040-5451675 Mervi Yli-Hynnilä, ELL Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, terveydenhuoltoeläinlääkäri TuotaMaitoa-hanke / Etelä- Pohjanmaan maaseutukeskus OSK. Maitojaloste PL 337, 60101 Seinäjoki Puh. 010-381 5139 Kristiina Dredge, ELL Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Lönnrotinkatu 3 5 50100 Mikkeli Puh. 015-202 3344, 050-539 1143 Satu Pyörälä, professori Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, kliinisen eläinlääketieteen laitos, Saaren yksikkö Saaren yksikkö, Pohjoinen pikatie 800 04920 Saarentaus Puh. 019-529 5302, 040-507 9355 17