Juho Niukkanen - kirvulainen valtiomies Kirvu Museo 24.8.2014 Kirvu Museo 24.8.2014
Juhana (Juho) Niukkanen 1888-1954
Juhana (Juho) Niukkanen syntyi 27. heinäkuuta 1888 Kirvussa kuoli 17. toukokuuta 1954 Helsingissä koulutus: veistokoulu ja kansanopisto suomalainen maanviljelijä ja poliitikko istui useiden yritysten hallituksissa kirvulaisen sahan ja tiilitehtaan omistaja vaimo Viivi Hupli
Juhana (Juho) Niukkanen usean vuosikymmenen ajan Maalaisliiton tärkeimpiä johtomiehiä Etelä-Karjalan maalaisliittolaisten "heimopäällikkö" moninkertainen ministeri yksi pitkäaikaisimmista kansanedustajista; eduskunnassa vuosina 1917 1933 ja 1936 1954 yksi niin sanotun ensimmäisen tasavallan tärkeimmistä poliittisista vaikuttajista
Ensimmäisen tasavallan poliitikko Niukkanen oli vanhaa talonpoikaissukua Karjalan kannakselta, keskikokoisen kirvulaisen maatilan vanhin poika Pienviljelijävaltaisesta Karjalan kannaksesta ja Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä tuli vuonna 1906 perustetun Maalaisliiton vahvimpia tukialueita Nuorisoseuraliikkeen kasvattamana Niukkanen oli puolueen toiminnassa mukana alusta asti Taitavana organisaattorina Niukkanen kohosi jo nuorena kotiseutunsa johtavaksi hahmoksi puolueessa Niukkanen toimi myös jääkärivärvärinä ja joutui piilottelemaan santarmeilta talven 1916 1917 "Hallan Ukon" eli kansanedustaja Juho Heikkisen talossa Hyrynsalmella. Niukkanen kuului tuolloin puolueensa selkeälinjaisimpiin itsenäisyysmiehiin.
Kymmenkertainen ministeri Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Kallion II hallitus 31.12.1925 13.12.1926 Sunilan II hallitus 21.3.1931 14.12.1932 Valtiovarainministeri Sunilan I hallitus 17.12.1927 22.12.1928 Kallion IV hallitus 7.10.1936 12.3.1937 Kekkosen IV hallitus 9.7.1953 17.11.1953 Puolustusministeri Kallion III hallitus 16.8.1929 4.7.1930 Cajanderin III hallitus 12.3.1937 1.12.1939 Rydin I hallitus 1.12.1939 27.3.1940 Toinen maatalousministeri Vennolan II hallitus 9.4.1921 2.6.1922 Kallion I hallitus 14.11.1922 18.1.1924
Kyösti Kallio ja Juho Niukkanen 1920-luvulla
Kolmen miehen draamaa Puolustuskeskustelu 1930-luvun Suomessa oli kolmen miehen draamaa. Puolustusneuvoston puheenjohtaja sotamarsalkka Mannerheim, puolustusministeri Juho Niukkanen ja valtiovarainministeri Väinö Tanner eivät kyenneet yhteistyöhön. Tannerin mielestä tuli ennen kaikkea huolehtia ihmisten kaikenpuolisen hyvinvoinnin parantamisesta. Hän ei myöskään halunnut uskoa sodan mahdollisuuteen Mannerheim oli jo usean vuoden ajan ollut varma, että sota on edessä. Hän pani toivonsa pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön. Hänkin toivoi viimeiseen saakka, ettei Suomi milloinkaan joutuisi taisteluun kahden kesken Neuvostoliiton kanssa. Sotaan varauduttiin Sotaan varauduttiin, jopa propagandasotaan. Puolustusministeriön sanomakeskus, joka perustettiin jo vuonna 1934, oli ryhtynyt laatimaan suunnitelmia sotilaallisen tiedotuksen toteuttamiseksi. Pian ryhtyivät myös siviilit asialle. Neuvostoliiton hyökkäys ja Terijoen hallitus tekivät suomalaisen sotapropagandan tarpeettomaksi. Sodankäyntiä ei tarvinnut kansalaisille erikseen perustella.
Yhteistyö Mannerheimin kanssa oli vaikeaa.
Niukkanen valittiin Maalaisliiton keskushallitukseen vuonna 1914 eduskuntaan ensi kertaa vuoden 1916 vaaleissa kummassakin hän jatkoi sittemmin lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1954 asti keväällä 1921 apulaismaatalousministeriksi Vennolan II hallitukseen ja sitä seuranneeseen maalaisliittolaisen Kyösti Kallion I hallitukseen Kallion II hallituksessa 1925 1926 kulkulaitosministeriksi ja J. E. Sunilan maalaisliittolaisessa vähemmistöhallituksessa 1927 1928 valtiovarainministeriksi Presidentin valitsijamieheksi vaaleissa 1925, 1931, 1937, 1940 ja 1943
Niukkasesta tuli maalaisliiton pätevin ammattipoliitikko, jota pidettiin myös ovelana taktikkona ja pelurina. Kansanedustajanuran alussa esiintyi radikaalien maareformien innokkaana kannattajana. Hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä aiheita vuodesta toiseen olivat karjalaisten pienviljelijöiden etujen puolustaminen sekä maanpuolustusasiat. Monivuosikymmenisestä kansanedustajanurasta ja ajoittaisesta eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta huolimatta hän painottui selvästi kabinettipoliitiikkaan eikä istuntosalissa esiintymiseen.
Niukkasta ei valittu Vaikka Niukkanen tunnettiin puolueensa "voimamiehenä" ja hän oli 1920 1930-lukujen hallitusten vakiokasvoja, Niukkasta ei koskaan valittu pääministeriksi, sillä häntä ei pidetty kokoavana hahmona vaan enemmän taitavana politikoijana. Niukkasesta ei tullut Maalaisliiton johtajaa, ainoastaan puolueen keskushallituksen varapuheenjohtajana.
Raaputusjuttu ja valtakunnanoikeus Keväällä 1933 levisi julkisuuteen tieto, että toimiessaan vuosikymmentä aiemmin apulaismaatalousministerinä Kallion hallituksessa Niukkanen oli valtioneuvoston istunnossa 6.11.1923 äänestänyt ministerien tuntuvan palkankorotuksen puolesta, mutta jälkeenpäin eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle toimitettiin kokouspöytäkirja, jonka mukaan hän olisikin äänestänyt sitä vastaan. Niukkasen väitettiin väärentäneen pöytäkirjan pelastaakseen kasvonsa oman ryhmänsä edessä, joka vastusti palkankorotuksia Lehdistö nimesi kohutapauksen raaputusjutuksi, sillä pöytäkirjan väärennöksen sanottiin tapahtuneen raaputtamalla siitä ratkaiseva kohta pois. Niukkasen mukaan paljastuksen lähteenä ollut toimittaja Väinö F. Johanson yritti mustamaalata häntä motiivinaan poliittinen kosto, sillä Johanson oli ollut Mäntsälän kapinan kannattaja. Syytöksiä tuki julkisuudessa myös alkuperäisten tapahtumien aikainen oikeusministeri Otto Åkesson, jonka motiivit saattoivat myös olla poliittiset.
Raaputusjuttu 2/2 Koska väitetty asiakirjaväärennös oli rikos, juttu meni presidentti Svinhufvudin päätöksellä valtakunnanoikeuteen. Oikeus käsitteli tapausta marraskuussa 1933 vain neljä päivää ja vapautti Niukkasen todisteiden puuttuessa, muttei myöskään julistanut häntä syyttömäksi. Sen sijaan Johansonia vastaan käymänsä kunnianloukkausoikeudenkäynnin Niukkanen hävisi, sillä Turun hovioikeuden mukaan syytökset olivat kuitenkin todennäköisesti paikkansapitäviä. Vapauttavasta tuomiosta huolimatta Niukkasen maine poliittisena kähmijänä lisääntyi, mutta se ei heikentänyt hänet suosiotaan karjalaisten parissa. "Raaputusjuttu" oli ensimmäinen tähän mennessä neljästä kerrasta, kun valtakunnanoikeus on Suomessa kokoontunut.
Talvisota uran käännekohtana avainhenkilö myös punamultayhteistyön käynnistämisessä vuonna 1937 ja Cajanderin hallituksessa hän oli jälleen puolustusministerinä Talvisodan aikana hallituksen nihkeä suhtautuminen puolustusmäärärahoihin meni Niukkasen syyksi, mutta loppuvaiheessa syksyllä 1939 juuri Niukkanen oli yhdessä Mannerheimin kanssa ajamassa varustelua pääministeri A. K. Cajanderin ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin vielä epäillessä vastusti tiukasti viimeiseen asti Moskovan rauhansopimuksen hyväksymistä maaliskuussa 1940 yhdessä muiden maalaisliittolaisten kanssa karjalaisten johtaja ei suostunut hyväksymään Kannaksen luovuttamista, joka jätti myös hänen oman maatilansa rajan taakse
Talvisota uran käännekohtana 2/2 vaati taistelun jatkamista ja avunpyyntöä länsivalloilta. hallitus päätti asiassa toisin, joten Niukkanen jätti välittömästi eronpyyntönsä. Tämän itsepäisyyden vuoksi häntä ei enää otettu mukaan muihin sotavuosien hallituksiin Niukkanen julkaisi vielä vuonna 1951 muistelmateoksen Talvisodan puolustusministeri kertoo, jossa pyrki todistelemaan olleensa tuolloin oikeassa. Hän oli edelleen sitä mieltä, että sotaa olisi kannattanut jatkaa. Hänen mukaansa Mannerheimin kuuluisa raportti joukkojen uupumuksesta ja rintaman luhistumisvaarasta oli liioitellun pessimistinen. Niukkanen perusteli näkemystään sillä, että oli sodan viimeisinä päivinä ja sen jälkeen hankkinut joiltain rintamakomentajilta optimistisempia lausuntoja.
Tykkikaupoilla Boforsissa 7.6.1939
Sotien jälkeen Niukkasen vaikutusvalta politiikassa väheni siirtokarjalaisten johtavana puhemiehenä edelleen merkittävä kansanedustaja. siirtyi viljelemään uutta maatilaa Tuusulassa politiikan eturiviin vielä kerran, valtiovarainministeriksi Urho Kekkosen maalaisliittovetoiseen vähemmistöhallitukseen vuonna 1953 valmisteli kuuluisan "niukkasbudjetin", jossa valtion menoja olisi kertaheitolla leikattu neljänneksellä budjetti teilattiin julkisuudessa ja eduskunnan käsittelyssä sen sisältämät 28 miljardin markan säästöt muuttuivat lopulta 3 miljardin menonlisäyksiksi valittiin vielä seuraavana keväänä viimeisen kerran eduskuntaan, mutta hän kuoli pian vaalien jälkeen 65-vuotiaana
Urho Kekkonen muistomerkillä
Johannes Virolainen kunniakäynnillä
Kirvun miehet kunniakäynnillä