Junior Lifesaver TEHTÄVÄKIRJA e t y ä n ö n y ö T ö t t y ä k s o n i a m NIMI
Hei Junior Lifesaver -kerholainen! Wautsi! Olet tekemässä hienoa ja antoisaa valintaa Junior Lifesaverkerhon parissa. Kerhon toiminta painottuu veteen ja veden äärelle. Myös kaikki muu vesiturvallisuuteen liittyvä on olennainen osa hengenpelastuskerhon toimintaa. Kerhossa harjoitellaan pelastautumista ja toisen pelastamista oikeasti, oikeilla välineillä, oikeilla tekniikoilla ja harjoitellaan ensiaputaitoja. Hengenpelastuskerhon toiminta on nousujohteista ja mahdollinen polku jopa hengenpelastajan tai uimaopettajan ammattiin. Suomessa hengenpelastajia ja uimaopettajia löytyy uimahalleista, kylpylöistä sekä kesäisin uimarannoilta. Uimataito on yksi parhaista keinoista ennaltaehkäistä hukkumiskuolemia, joten uimataito on myös olennainen osa hengenpelastuskerhotoimintaa. Hengenpelastustoiminnassa kilpailuilla on oma olennainen osansa, mutta se ei ole itsetarkoitus, vaan pikemmin yksi mahdollisuus monien joukossa. Mahtavaa että olet mukana! Tehtäväkirjan suorituksia voi tehdä kurssilla ohjaajan kanssa. 2
UINTI Altaaseen meno ja poistuminen. Näytä kuinka menet altaaseen turvallisesti ja nouset ylös PVÄ Ohjaajan kuittaus HENGENPELASTUSUINTI Ui 25 m hengenpelastusuintia (pää pinnalla) Polje vettä 30 sek Ui vaatteet päällä PVÄ Ohjaajan kuittaus PVÄ Ohjaajan kuittaus PVÄ Ohjaajan kuittaus SPORT - Obstacle Race Lähtö starttipallilta, ui 25 m ja sukella matkalla esteiden ali (2-4) PVÄ Ohjaajan kuittaus Kynttilähyppy Pommihyppy Pää edellä -hyppy HYPPY - altaan reunalta PVÄ Ohjaajan kuittaus PVÄ Ohjaajan kuittaus PVÄ Ohjaajan kuittaus Mitä uinninvalvoja tekee? Juttele altaan uinninvalvojan kanssa ja selvitä minkälaisia tehtäviä heillä on? 3
Tietoisku Mikä on defibrilaattori, eli sydäniskuri? a) Laite, jonka avulla uhrin sydämensyke saadaan normaaliksi b) Laite, jolla mitataan uhrin verenkiertoa c) Sama asia kuin lämpömittari Milloin uhri pitää laittaa kylkiasentoon? a) Kun uhrin sydän ei enää lyö b) Kun uhri hengittää tasaisesti, mutta on tajuton tai muuten heikko c) Kun uhrilla on vakavaa verenvuoroa jossain päin kehoaan Miten kannattaa varautua lähtiessään kävelemään vesistön jäälle? Ympyröi kaikki oikeat vaihtoehdot. a) Tarkistamalla jään paksuus b) Ottamalla jäänaskalit mukaan c) Pakkaamalla reppu siten, että se kelluttaa d) Ei mitenkään Mitä tarkoittaa pelastajan H R A P? a) Hälytä, rauhoita, apuväline ja pelasta b) Huuda, rauhoita, apua ja pelasta c) Hypi, riuhdo, ano ja poimi d) Huido, riennä, auta ja pelasta Olet soittamassa hätäpuhelua. Milloin saat lopettaa puhelun? a) Kun olen kertonut kaikki tärkeät asiat b) Kun hätäkeskuksen työntekijä antaa luvan c) Kun en enää halua puhua Mikä sairaus on todennäköisesti kyseessä: uhri kaatuu yllättäen maahan ja alkaa kouristella holtittomasti? a) Epilepsia b) Hullunlehmäntauti c) Keuhkokuume / 7 4 PS. Käykää vastaukset yhdessä ohjaajan kanssa läpi!
UINTI - vapaauintia 50 m vapaauintia HENGENPELASTUSUINTI Veden polkeminen, niin että kannattelet lautaa käsillä pään yläpuolella sek Pelastettavan kuljetus 25 m kuljetus leukaotteella PVÄ Ohjaajan kuittaus Veden polkeminen, niin että kädet/kyynärpäät/kädet suorana ovat pinnalla 30 sek PVÄ Ohjaajan kuittaus Uintia pelastusvälineen PVÄ kanssa. Ui 25 m pelastusuintia Ohjaajan kuittaus ja 25 m pelastusvälineen kanssa SPORT - Manikin Carry Lähtö starttipallilta, ui räpylöillä ja 12,5 m kohdalla sukella nukke pohjasta, ja kuljeta nukke päätyyn PVÄ Ohjaajan kuittaus PELASTUSLIIVIT Hyppää uintisyvyiseen veteen. Jää kellumaan vatsalleen ja odota, että pelastusliivit kääntävät selälleen -ui 50 m PVÄ Ohjaajan kuittaus HYPPY -keräkaato Tee keräkaato altaan reunalta veteen PVÄ Ohjaajan kuittaus Harjoittele heittovälineiden käyttöä Kuinka monta pelastusvälinettä löytyy allastiloista? Pelastusrengas pehmeä Pelastusrengas kova Pelastussalko Pelastuspatukka Joku muu, mikä Löytyykö uimahallista defibrilaattori? Kyllä ei 5
Tietoisku Mikä on oikea rytmi elvytyksessä? a) 15 painallusta ja 2 puhallusta b) 5 puhallusta ja 40 painallusta c) 30 painallusta ja 2 puhallusta Miten kannattaa herätellä tajutonta ihmistä? a) Huutamalla b) Lyömällä c) Ravistelemalla ja puhuttelemalla Vesille tai jäille on hyvä lähteä: a) Yksin b) Kaverin kanssa c) Ilman varusteita d) Keväällä Elvytät tajutonta henkilöä, joka on ollut veden alla. Miten aloitat elvytyksen? a) Kääntämällä uhrin kyljelleen b) Viidellä alkupuhalluksella c) Painamalla vatsasta Miten toimit, jos huomaat kadulla tajuttoman ihmisen? a) Yritän varovaisesti, itseäni vaarantamatta, herätellä häntä b) Käännän hänet kylkiasentoon c) Kävelen pois Olet kotona tekemässä perheesi kanssa ruokaa, kun paistinpannu sisältöineen syttyy tuleen. Miten sammutat palon? a) Vedellä b) Puhaltamalla c) Sammutuspeitteellä tai matolla / 7 Olet metsässä kävelemässä, kun kaadut ja saat haavan jalkaasi. Millä kaikilla seuraavista asioista voit tyrehdyttää verenvuodon? a) Omat kädet b) Lumi c) Paperi d) Kaulaliina e) Nenäliinat PS. Käykää vastaukset yhdessä ohjaajan kanssa läpi! 6
UINTI Vapaauinti 100 m Selkäuinti 100 m Rintauinti 100 m Matkauinti m HENGENPELASTUSUINTI Syvyys sukellus m 25 m kylkiuintia + 25 m pelastusselkää Pelastusuintia 4x25m Lähtö starttipallilta, ui räpylöillä 25 m pelastuspatukan kanssa. Laita nukke patukkaan kiinni päädyssä ja ui 25 m PVÄ Ohjaajan kuittaus 100 m pelastusuintia vaihdellen kyljellään, selällään ja katse eteenpäin SPORT - Manikin Tow HYPPY Hengityksen tarkistaminen maalla. Harjoittele kaverin kanssa hengityksen tarkistamista. Huomaatko eron, kun kaveri hengittää tai pidättää hengitystä? Pelastushyppy Pelastushyppy hajareisin Pelastushyppy mahalleen Vedenpinnalla liukuen SUKELLUS Pituussukellus 5 m Pituususukellus 10 m Pituussukellus 12,5m 7
Piirrä! Mitä välineitä valvojilla on käytössään? SPORT -SERC (Simuloitu hätätilanne) - Keksikää ryhmissä erilaisia vesipelastustilanteita (jokaisella on joku rooli). - SERC harjoituksessa toinen ryhmä toimii uhreina ja toinen ryhmä pelastajina. - Miettikää mitä välineitä on käytettävissä. Katso vinkki You Tubesta : RESCUE 2014, LIFESAVING TEAM FINLAND, SERC 8
UINTI 200 m uimataitotesti. Hyppy reunalta, niin että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään HENGENPELASTUSUINTI Hyppää pelastusliivit päällä ja ui 25 m ja kokeile sukeltaa esine pohjasta ja kiipeä reunalle Vaatteissa uinti 100 m 50 m vaatteissa uinti ja vaatteiden riisuminen vedessä Veden polkeminen kädet kyynärpäitä myöten pinnalla 30 sek Apuvälineellä kelluminen vähintään 1 min Kanisteri/sanko/vaate SPORT - Superlifesaver 100 m - ui 50 m vapaauintia ja sukella 10 m ja ui loppu matka Etsintä sukellus rajatulla alueella (esim. lastenallas) 2 esinettä 4 esinettä 6 esinettä 10 esinettä PVÄ Ohjaajan kuittaus ELVYTYS Nuken nouto pohjasta ja kuljetus 10 m PVÄ Ohjaajan kuittaus Harjoittele Anne-nukella elvytystä 9
Kirjoita tai piirrä keksimäsi hypyt Keksi mahdollisimman monta erilaista hyppyä! 10
SOLMUT Paalusolmu 1. 2. 3. 4. 5. Siansorkka Jalussolmu Veneillessä tarvitaan erilaisia solmuja. Meripelastajat käyttävät vain muutamia tiettyjä solmuja. Solmuja on hyvä harjoitella säännöllisesti, vaikka ne osaisikin, koska niiden tekeminen voi helposti unohtua. Kun osaat tehdä solmut, voit harjoitella niiden tekemistä myös silmät kiinni tai veden alla ohjaajan opastuksella. Solmukuvat: Markku Tamminen 11
1 TASO Pelastusuintia 100 m Hyppy veteen, niin että pää käy pinnan alla, veden polkeminen 30 sek. kellunta 30 sek ja pelastusvälineeseen tarttuminen ja uiminen reunalle 5 metrin pituussukellus 25 metrin vaatteissa uinti ja riisuminen vedessä (t-paita, pitkät housut, sukat) Syvyyssukellus 2 esinettä uintisyvyydestä (max 2m) Pelastushyppy altaan reunalta Heittovälineen heitto (esim. kanisteri) 5 metrin päähän Elvytyksen perusteet: tilannearvio, avun hälyttäminen ja kylkiasento Pelastusliivien pukeminen oikein päälle, hyppy uintisyvään veteen ja kiipeäminen altaan reunalle PÄIVÄMÄÄRÄ / / OHJAAJAN KUITTAUS Tilaa hihamerkki www.suh.fi/verkkokauppa 12
2 TASO Pelastusuintia 50 m 2,5 minuutissa tai pelastusuintia 200 m 10 metrin pituussukellus 100 metrin vaatteissa uinti ja riisuminen vedessä Syvyyssukellus 2 esinettä 4 metristä (tai 4 esinettä 2 m) Hyppy pelastusliivien kanssa, kellunta 1 min HELP-asennossa ja uinti 25 m ja kiipeäminen altaan reunalle 50 m uinti ja 50 m kuljetus pelastusrenkaan kanssa ja uhrin nosto reunalle Heittovälineen heitto 10 metrin päähän pelastettavalle ja hinaus reunalle Elvytyksen perusteet: Tilanne arvio, avun hälyttäminen, oikea elvytysrymi ja oikea painalluskohta PÄIVÄMÄÄRÄ / / OHJAAJAN KUITTAUS Tilaa hihamerkki www.suh.fi/verkkokauppa 13
3 TASO Pelastusselkäuintia 50 m 2 minuutissa (molemmat kädet vedenpinnan yläpuolella) 20 metrin pituussukellus Uhrin kuljettaminen vaatteet päällä 50 m ja nosto reunalle 25 m uintia, sukellus 10 m, uintia 15 m, jonka jälkeen sukellus 3 esinettä yksi kerrallaan altaan syvimmästä kohdasta. Lopuksi uhrin kuljettaminen leukaotteella 50 m. Hyppy vaatteiden ja pelastusliivien kanssa (koroke/ponnari/3m), uinti 50 m, kiipeäminen reunalle Pelastusrenkaan heitto 10 metrin päähän (pysyttävä uintiradan sisällä) Elvytys 2 min ja loukkaantuneen asettaminen kylkiasentoon PÄIVÄMÄÄRÄ / / OHJAAJAN KUITTAUS Tilaa hihamerkki www.suh.fi/verkkokauppa 14
Tutustu lisää www.suh.fi Mene Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton nettisivuille. Mitä siellä kerrotaan seuraavista asioista? Vastaa muutamalla lauseella. a) Hukkumiset b) Hypotermia c) Pelastusliivit d) Turvallinen jäällä liikkuminen 15
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto