Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2019

Samankaltaiset tiedostot
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla Vielä ehdit mukaan!

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 3 / 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2012

Toimintakertomus vuodelta 2010

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toimintasuunnitelma 2016

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2 / 2018

PARTIOHISTORIA LYHYESTI

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

2. Partioliikkeen perusti Robert Baden- Powell Iso-Britanniassa vuonna Kyseisenä kesänä keräännyttiin siis Brownsean saarelle ensimmäiselle

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Toimintakertomus vuodelta 2008

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2011

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Seuraa meitä somessa

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Toimintasuunnitelma 2018

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2018

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

24.1. kotitalousluokka nokkapentu Olivia Rajala Hanna. leivonta teeleivät, kotikokki 6:1,2,3,6,7 sisaruspiiri

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Risupesä 2/2014. Partioparaati su 4.5. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke klo Koko perheen voimin kesäteatteriin!

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Hallituksen kokous 1 /

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Mitä partio on?

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS.

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

1/08 karah k a.partio- km v.fi

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Transkriptio:

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2019

Päätoimittaja Antto Hautamäki Sudenkatu 7 B 10 33520 antto.hautamaki@elisanet.fi Toimittajat Jouni Turunen, Kim Palomäki, Marjo Rikkinen,Atte Riikonen ja Kirsti Nurminen Valokuvat Marjo Rikkinen(Kansi), Marjo Rikkinen,Kettuvartio Lippukunnan tilinumero Partiolippukunta Kalevan Karhut, Nordea FI18 1509 5000 0093 84. "Meille saa antaa rahaa ihan vapaasti". Tuki ry:n tilille FI24 1277 3000 1153 84 käyttämällä viitenumeroa 1261. Lippukunta vuokraa Luosun kämppää Ylläksellä Hinta on talvisaikaan alkaen 10 e/hlö/vrk ja kesäaikaan 7 e / hlö/vrk. Lippukunnan jäsenet pääsevät vieläkin halvemmalla. Yli 20 hengen ryhmät neuvotellaan erikseen. Tilaa riittää noin 50:lle hengelle. Tiedustelut: Jaakko Kuningas 045-1336451 2

Sisällysluettelo Ä-tervehdys 4 Epäkaupalliset tiedotteet 5 Lippukunnan vanhalla isännällä on asiaa 6 Kolme Cowboyta ja muita yöretkeläisiä valloitti AVP:n 9.-10. 7 Retkeily Aitolahden vanhaan pappilaan(seikkailijat) 9 Perhepartio Siilien laskiainen 11 KEPLER- leirilippukunta Ilves 2019 piirileirillä 12 Lupauksenantojuhla 14 Partiolaisten yhteisiä juhlapäiviä 16 Toimintakalenteri 18 Ryhmien kokoontumisajat 19 Silppusäkki 20 3

Talven selkä on taittunut ja kevään merkkejä on jo paljon ilmassa Siispä on aika siirtää huomio loppukevääseen ja kesään, Kevään merkkitapahtumia on ainakin allekirjoittaneella Reissu 19. Ilman minkäänlaista paraatia viime kevät tuntui allekirjoittaneesta ikään kuin siltä, että jotain olennaista puuttuu. Kesä on taas toimintaa täynnä. Tarjolla on lippukunnan kesäleiriä, johtajille melontaa, piirileiri ja elokuussa Johtajatulet Evolla lippukunnan vaeltajille ja aikuisille. Johtajatulet oli ainakin viime kerran perusteella johon kannattaa vaeltajien ja johtajien osallistua! Antto Hautamäki 4

Epäkaupalliset tiedotteet Kevätkokouksessa valittiin Jarkko Tuutti hallituksen jä seneksi, Toimitus onnittelee! Kevään tapahtumia, Lehdessä myös tapahtumakalenteri sivulla 18 5.5 Reissu 19, lisätiedot nettisivulla ja kirjeessä. 19.5 Saarijärven talkoot 6.-9.6 Saarijärven kesäleiri 24.7.-1.8 Ilves19 Leiri Vaeltajille ja aikuisille 30.8.-1.9. Johtajatulet/Evo 5

Lippukunnan vanhalla isännällä on asiaa Olen ollut aikanaan myös lippukunnanjohtaja 2006-2010 ja nyt on pakko kirjoittaa terveiset johtajistolle: Vaikka karhuissa on monta johtajaa, niin harva heistä näkyy nykyään johtajistojen kokouksissa. Johtajaneuvostot ovat tärkeitä paikkoja vaikuttaa lippukunnan asioiden kulkuun, tiedon välitykseen ja partiohan on nimenomaan sitä, että päätetään yhdessä. Keväällä tulee muutamia johtajistoja. Tässä vielä päivämäärät: 31.3. Kasukkajohtajisto kokous kello 15, Ilmarinkadun kolo 7.4. Johtajaneuvoston kokous kello 17, Ilmarinkadun kolo 5.5 Johtajaneuvoston kokous kello 17, Ilmarinkadun kolo 2.6 K-riisi, johtajaneuvoston kesäinen kokous(paikka ja kellon aika avoin ) Antto Hautamäki 6

Kolme Cowboyta ja muita yöretkeläisiä valloitti AVP:n 9.-10.3 Kalevan Karhujen sudenpennuista 14 oli maaliskuun alussa yhteisellä yöretkellä AVP:llä. Retkellä oli mukana 7 Pandakarhua, 5 Pesukarhua ja 2 Nallekarkkia. Johtajia retkeä mahdollistamassa oli mukana neljä ja yksi ei-vielä-partiolainen oli auttamassa keittiöllä. Yöretki lähti käyntiin lauantaina vanhempien kyydillä perille ja siellä majoittumisella. Seuraavaksi käytiin nostamassa lippu ja aloitettiin toiminta. Toiminta käynnistyi keppihevosen rakentamisella. Kaikki olivat tuoneet mukanaan vanhan villasukan ja siitä lähti nyt rakentumaan askel kerrallaan keppihevonen. Hevoselle ommeltiin napeista silmät ja villalangasta harja. Sormivirkkaamalla tehtiin hevoselle suitset ja harjanvarresta sahattiin hevoselle se keppi. Saimme kovin monen näköisiä keppareita aikaiseksi ja näin olivat Cowboyt saaneet ratsunsa. Välillä leikittiin ulkoleikkejä yhdessä pihalla ja sitten rakenneltiin ristit luonnon materiaaleista. Samalla harjoittelimme pukkiköytöksen tekemistä. Sepäs ei mikään ihan helppo juttu ollutkaan. 7

Välillä aina syötiin ja meille olikin hyviä ruokia loihtimassa koko viikonlopun Pikkis ja Johanna. Illan iltanuotiolla vieraili Kolme Cowboyta, joiden toiminta vähän ihmetytti, kun kaikkien nimi oli Frank ja aina yksi Frank kuoli. Sketsihän se toki oli, mutta ei aina ihan naurattanut. Iltanuotiolla harjoittelimme myös makkaratikkujen vuolemista puukolla ja saatiin me sitten lopuksi paistaa myös makkarat. Iltanuotiolla myös lauloimme lauluja ja leikimme pari leikkiä. Sisällä söimme vielä iltapalaa lisää, pesimme hampaat, vaihdoimme yöasut päälle ja sitten seurakunnan työntekijä Kati oli pitämässä meille iltahartauden. Iltahartaudessa Kati käytti tekemiämme ristejä ja kertoi ristin merkityksestä symbolina ja mitä tyhjä risti meille kristityille kertoo. Ilta päättyi vielä huoneittain päättyneeseen iltasatuun ja sitten aloimme nukkumaan. Aamulla rakentelimme vielä harjanvarresta sahaamalla paloja omat risti-nollapelit, siivosimme tilat ja leikimme pihalla pistettä. Kahdelta vanhempia tuli hakemaan meitä kotiin ja saatuamme kädentaidot - jälkimerkin ja laskettuamme lipun lähdimme kaikki kotimatkalle. Yöretki oli onnistuneesti ohi ja lähdimme kotiin pesulle, syömään ja nukkumaan! Marjo Rikkinen 8

Retkeily Aitolahden vanhaan pappilaan(seikkailijat) Lähdimme helmikuisena lauantaina Ilmarinkadun kololta kello 10.30 kimppakyydeillä Aitolahden vanhaa pappilaa kohti. Kyydit oltiin päätetty etukäteen ennen retkeä. Ensimmäisenä odotti lipunnosto, jonka suorittivat Kim ja Derek. Kun olimme saapuneet sisälle, alkoi jo rinkkojen purku. Sen jälkeen oli lounaan aika, ruokana oli hernekeittoa ja jälkiruokana oli pannukakkua. Ruuan jälkeen oli ikäkausiohjelmaa, jääkarhut harjoittelivat luonnonsuojelua ja Nallekarhut ensiapua. Tutkimme roskiksia ja sitä, mitä niihin kuuluu. Tiesittehän, että kananmunakenno kuuluu biojätteeseen. Tämän jälkeen oli ruokana nakkeja, lihapullia sekä ranskalaisia. Illalla oli Kettu-vartion lupauksenanto, iltanuotio ja iltahartaus, jonka piti Kati. (jatkuu seuraavalla sivulla) 9

Aamulla oli herätys kahdeksalta, jolloin Kettu-vartio oli jo tekemässä aamupuuroa kaikille. Aamiaisella oli myös tarjolla lämmintä mehua. Aamiaisen jälkeen oli vapaa-aikaa, jota seurasi ikäkausiohjelmaa, jolloin Kettu-vartio teki broileripastaa ja köyhiä ritareita, joista ei oltu ilmoitettu etukäteen. Sen jälkeen laskettiin lippu ja kaikki lähtivät koteihinsa. Erona jääkarhujoukkueen edelliseen retkiin oli sisälämmitys ja ilmastointi. Myös ohjelmaa oli vähemmän kuin yleensä. Paras ohjelma oli Kettu-vartion iltanuotio, koska siellä oli kivoja leikkejä, jotka he olivat itse keksineet, esimerkiksi pommi. Atte Riikonen (haamukirjoittaja) 10

Perhepartio Siilien laskiainen Kasukka-perhepartio Siilit viettivät aurinkoista laskiaisriehaa sunnuntaina 3.3. Saukonpuiston mäessä. Aurinko lämmitti keväisesti ja lämpötila oli ihanteellinen ulkoilulle. Meitä oli yhteensä 18 henkilöä nauttimassa laskiaisesta. Tunnin mäen laskun jälkeen siirryimme koko ryhmä Ilmarinkatu 37 B kololle, jossa nautimme lämmintä kaakaota, mehua ja tietenkin kermaiset laskiaspullat. Seuraava Siilien tapaaminen on Kalevan kirkolla sunnuntaina 31.3. klo. 10-12. Ohjelmassa leikkimielinen rastirata "Tätä on partio"-teemalla. Kaikki perhepartiosta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan viettämään Siilien kanssa yhteistä tapaamista. Viimeinen tämän kevään tapaaminen Siileillä on 4.5. jolloin menemme Seitsemisen kansallispuistoon päiväretkelle/ vaellukselle. Tästä tulee lisätietoa ryhmän jäsenille huhtikuun aikana. Jouni "Jone" Turunen 11

KEPLER- leirilippukunta Ilves 2019 piirileirillä Kalevan Karhuista on reilu 30 henkilöä lähdössä mukaan ensi kesän Hämeen partiopiirin leirille Ilves 2019. Leiri toteutetaan Evolla Hämeenlinnassa 24.7.-1.8. Tällä kerralla piirileirille pääsee mukaan myös sudenpennut, jotka tulevat mukaan heti leirin alussa kolmeksi yöksi ja neljäksi päiväksi. Heidän osaltaan leiri päättyy lauantain 27.7. vierailupäivään. Evolle rakentuu melkein 5000 partiolaisen leiri, jossa meidän lippukunta on mukana. Olemme lähdössä leirille mukaan leirilippukuntaan, jonka muodostamme yhdessä Kalevan Suuntatyttöjen, Näsijärven Kipinöiden ja Tammeron kanssa. Tammerosta löytyi leirilippukunnallemme KEPLERille johtaja Annika Pankko ja leirilippukunnan staabin muodostavat näiden lippukuntien johtajista koottu ryhmä. Kalevan Karhuista löytyi sudenpentuikäkauden johtaja ja mukaan lähtee myös pari akelaa ja seikkailijaikäkauden saattaja. Meiltä mukaan on lähdössä 11 sudenpentua, 8 seikkailijaa ja 2 tarpojaa. Lisäksi aikuisia ja ei-vielä-partiolaisia on tulossa mukaan leirilippukunnan ja koko leirinkin erilaisiin tehtäviin. Leirilippukunnassa yövymme ja leirilippukuntalaisten kanssa osallistumme erilaisiin leirin aktiviteetteihin. Meidän leirilippukunnasta on tulossa iso, meitä on alkuleirin melkein 150! 12

Tämä vaatii tarkkaa suunnitelmaa siitä, miten me leirillä olemme ja miten kaikki tulee huomioiduksi! Suunnitelmat ovat jo käynnissä ja niitä jatketaan leirille asti, tarkennellaan leirin aikana ja sitten vain nautitaan leiristä! KEPLERiä voi lähteä seuraamaan jo facebookissa, mihin on tarkoitus leirin aikanakin päivitellä sitten kuvia ja kuulumisia. Ilves19/KEPLER nimellä löytyy. Leiristä voi kysellä lisää Ilves yhteyshenkilöltä Marjo Rikkinen, p.0400-528656 tai marjo.rikkinen@kvps.fi Marjo Rikkinen 13

Lupauksentojuhla Joululoma partiosta alkoi tuttuun tapaan lupauksenantojuhlan päätyttyä maanantaina 10.12. Kalevan kirkossa kokoontui sekä partiolaisia että heidän perheitään ja tuttujaan. Ilmapiiri juhlassa oli mukava ja rento, mutta myös juhlallinen. Partioryhmille oli jaettu tapahtumaan omat vastuualueensa, jotka he huolehtisivat kuntoon tapahtuman ajan. Tarpojat olivat tehneet jouluaiheisen näytelmän, ja vastasivat myös tapahtuman kuvaamisesta ja järjestelyistä. Seikkailijat olivat mukana tekemässä joulupuuroa ja tapahtumaan saatiin myös leivonnaisia. Tarpojien näytelmässä esiintyi tonttuja ja joulupukkikin käväisi näyttämöllä. Puuroa maisteltiin juhlan jälkeen, ja se maistuikin sekä partiolaisille että vieraille. 14

Tänäkin vuonna olivat partiolaiset saaneet Betlehemin rauhantulen, ja sitä pidettiinkin esillä juhlassa. Betlehemin rauhantuli lähetetään Betlehemistä ikuisesta tulesta ja se tekee matkaa joka vuosi ympäri maailmaa. Partiolaiset ovat ottaneet tavakseen levittää rauhantulta omien maidensa kirkkoihin aina ennen joulua. Erityistä tämän vuoden rauhantulessa oli se, että sitä sai ottaa mukaan vaikkapa kotiin omassa lyhdyssä tai kynttilässä. Tapahtuman tärkein ohjelma oli tietenkin uudet partiolupaukset. Sekä sudenpennuista että seikkailijoista annettiin uusia partiolupauksia. Kaiken kaikkiaan lupauksenantojuhla oli mukava ja juhlallinen tilaisuus. Yleisöä ja partiolaisia oli paljon. Nautimme esityksistä, puheista, lupauksenannosta, joulupuurosta ja joululeipomuksista. Juhlan jälkeen partiolaiset olivat tyytyväisiä, ja oli sopiva aika lopettaa partiotoiminta siltä vuodelta. Kim Palomäki 15

Partiolaisten yhteisiä juhlapäiviä Muistelemispäivä Helmikuun 22. päivä on partiolaisten kansainvälinen muistelemispäivä. Tyttöjen maailmanliitto, WAGGGS, käyttää nimitystä World Thinking Day ja poikien maailmanjärjestö, WOSM, nimitystä B-P-day. Partiojärjestelmän perustaja Robert Stevenson Smyth Baden-Powell (22.2.1857-8.1.1941) ja hänen vaimonsa Olave o.s. Soames (22.2.1889-25.6.1977) saivat yhteisenä syntymäpäivänään runsaasti onnitteluja maailman partiolaisilta. Lordin ja Ladyn toivomuksesta vuodesta 1926 lähtien tuona päivänä 22.2. partiolaiset muistelevat toinen toisiaan ja keräävät varoja kehitysmaiden partiolaisille, mitä varten on 1932 lähtien ollut käytössä Thinking Day Fund. Yrjönpäivä Huhtikuun 23. päivä on suomalaisten almanakassa Yrjön ja Yrjänän päivä. Silloin muistetaan partiolaisten suojeluspyhimystä, Pyhää Yrjänää, joka on auttamisen ja hyvien tekojen esikuva. Tämän lohikäärmeen voittaneen ritarin toiminnasta on partiolaisille tullut ohjeeksi tehdä ainakin yksi hyvä työ joka päivä. Rauhanpäivä Syyskuun kolmas tiistai on WAGGGSin suosittelema rauhanpäivä. B-P arveli partiotoiminnan avulla saavutettaviksi yhteiskunnallisen tasa-arvon ja maailmanrauhan. 16

Fellowshipday Lokakuun 25. päivänä 1953 perustettiin kansainvälinen aikuisten partiolaisten, kiltapartiolaisten, yhteinen järjestö International Scout and Guide Fellowship (ISGF). Kyseisenä päivänä vuosittain myös suomalaiset kiltapartiolaiset järjestävät Fellowship Day Dinner in tai muita tilaisuuksia kansainvälisen ystävyyden kunniaksi. Itsenäisyyspäivä Joulukuun 6. päivä on suomalaisten itsenäisyyspäivä. Silloin myös partiolaiset ovat mukana kunnianosoitustilaisuuksissa ja järjestävät itsekin juhlia. Lisätietoja näistä partiolaisten päivistä löytyy tietenkin kuuklaamalla. Kirsti Nurminen 17

Toimintakalenteri 18

Ryhmien kokoontumisajat Nallekarkit 1 Sudenpennut Tiistaisin klo 17-18 Nallekarkit 2 Sudenpennut Tiistaisin klo 18-19 Pesukarhut Sudenpennut Maanantaisin klo 18-19 Pandakarhut Sudenpennut Maanantaisin klo 18-19 Iloiset sudet Sudenpennut Keskiviikkoisin klo 13:45-14:45 Jääkarhu Seikkailijat Maanantaisin 17.30-19.00 Nallekarhu Seikkailijat Torstaisin klo 17:30-18:30 Kettu Tarpojat Tiistaisin klo 19-20 Naali Samoajat Torstaisin klo 19-20 19

Kirjoitus Näsijärven retkestä ei ole hukkunut lämpöpatterin taakse, Se tulee seuraavaan numeroon, 20