KARJAHARJAN VAIKUTUS VASIKOIDEN KÄYTTÄYTYMISEEN KATJA NAUMANEN

KARJAHARJAN VAIKUTUS VASIKOIDEN KÄYTTÄYTYMISEEN KATJA NAUMANEN Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Biologian laitos 2012 1

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Biologian laitos NAUMANEN, KATJA: Karjaharjan vaikutus vasikoiden käyttäytymiseen Pro gradu -tutkielma, 31 s., liitteitä 1 Huhtikuu 2012 Turkinhoitokäyttäytyminen on osa nautojen luonnollista käyttäytymistä, ja se voidaan jakaa itsensä nuolemiseen, sorkalla rapsuttamiseen ja hankaamiseen. Karjaharja on naudoille suunniteltu harja, jonka tarkoituksena on avustaa eläimiä turkinhoidossa tarjoamalla turvallisen kohteen hankaamiskäyttäytymiselle. Karjaharja mahdollistaa sellaisten kehon alueiden puhdistamisen, joiden puhdistaminen ilman harjaa on vaikeaa (esimerkiksi pään alue). Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää karjaharjan vaikutusta vasikoiden turkinhoitokäyttäytymiseen, epänormaaliin käyttäytymiseen (liialliseen turkinhoitokäyttäytymiseen ja kielenpyöritykseen) sekä leikkikäyttäytymiseen. Hypoteesina oli, että karjaharja on mahdollinen virike vasikoille. Vasikoiden oletettiin siten käyttävän karjaharjaa aktiivisesti ja karjaharjan oletettiin helpottavan turkinhoitokäyttäytymistä ja vähentävän epänormaalin käyttäytymisen määrää. Kokeessa käytettiin ayrshire- (n=11) ja holstein-friisiläisiä (n=8) sonnivasikoita, jotka olivat kokeen alkaessa keskimäärin 17 viikon ikäisiä ja 139 kg painoisia. Vasikoita pidettiin lämpimässä navetassa ryhmäkarsinoissa (3,0 3,5 m) 4-5 eläimen ryhmissä. Kokeeseen kuului kaksi 20 vuorokauden pituista jaksoa, jotka jakautuivat kahteen 10 vuorokautta pitkään käsittelyyn. EI HAR-käsittelyllä vasikoilla ei ollut karjaharjaa käytössään ja HAR-käsittelyllä vasikoiden karsinoihin lisättiin karjaharja (10 50 cm). Vasikoiden käyttäytymistä havainnoitiin videoilta neljä kertaa 15 tunnin ajalta (klo 6:00 21:00), eli kerran kunkin käsittelyn aikana. Käsittelyllä ei ollut vaikutusta turkinhoitoon käytettyyn kokonaisaikaan, mutta turkinhoitotoimintojen suhteelliset osuudet muuttuivat. Itsensä nuoleminen oli molemmilla käsittelyillä yleisin turkinhoitotoiminto, mutta HARkäsittelyllä itsensä nuolemiseen käytetyn ajan havaittiin olevan vähäisempi kuin EI HARkäsittelyllä (EI HAR: 21,4 min; HAR: 17,7 min; P=0,016). Etenkin jalkoihin kohdistunut nuoleminen väheni HAR-käsittelyllä verrattuna EI HAR-käsittelyyn (EI HAR 14,2 min; HAR 11,5 min; P=0,022). Tulosten perusteella osa itsensä nuolemisesta oli todennäköisesti liiallista. Hankaamistoimintaa oli HAR-käsittelyllä 2,3 kertaa enemmän kuin EI HARkäsittelyllä. Vasikat käyttivät karjaharjaa keskimäärin 5,1 minuuttia havaintoaikana. Karjaharjaan hangattiin lähinnä pään aluetta. Käsittelyllä ei havaittu olevan vaikutusta kielenpyöritykseen tai leikkikäyttäytymiseen. Kokonaisuudessaan tulosten mukaan kaikki vasikat käyttivät karjaharjaa molempien jaksojen aikana, karjaharja helpotti vasikoiden turkinhoitoa lisäämällä hankaamiskäyttäytymisen määrää ja mahdollistamalla pään alueen puhdistamisen, sekä vaikutti mahdollisesti liialliseen turkinhoitoon vähentäen sitä. Karjaharjan voidaan siis sanoa olevan mahdollinen virike vasikoille. 2

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Department of Biology NAUMANEN, KATJA: The effect of cattle brush on the behaviour of calves MSc. Thesis, 31 pp., Appendices 1 April 2012 Grooming is an important part of natural behaviour of cattle. It can be divided into licking, scratching with a hoof and brushing against objects. A cattle brush is a brush designed for cattle and its function is to help animals to groom providing them a safe place to brush oneself. The cattle brush also makes it possible to clean areas of the body (for example the head area) that animals themselves cannot reach. The aim of this study was to find out how the cattle brush affects calves grooming behaviour, abnormal behaviour (excessive selfgrooming and tongue rolling) and play behaviour. Hypothesis was that the cattle brush is possible environmental enrichment so that calves use the cattle brush actively, the cattle brush helps calves to self-groom and has a decreasing effect on abnormal behaviour. At the beginning of the experiment Ayrshire- (n=11) and Holstein-Friesian (n=8) bull calves were approximately 17 weeks old and 139 kg in weight. During the experiment the calves were kept in a warm barn in group-pens (3.0 3.5 m) of 4-5 calves. The behavioural observations included two 20 day periods. Each period was divided into two 10 day treatments: in NO BRUSH-treatment calves did not have the brush in their pen and in BRUSH-treatment the cattle brush (10 50 cm) was added to the pens. Calves behaviour was observed four times, once in every treatment, from 6:00 to 21:00. According to the results the time used in grooming was same in both treatments, but the proportions of different grooming behaviours were different. In both treatments most time was spent on self-licking, but the time used for self-licking was decreased in BRUSH-treatment when compared with NO BRUSH-treatment (NO BRUSH: 21.4 min; BRUSH: 17.7 min; P=0,016). The reduction was marked especially in self-licking that was directed towards the legs (NO BRUSH: 14.2 min; BRUSH: 11.5 min; P=0,022) indicating that part of the grooming may have been excessive and therefore abnormal. In BRUSH-treatment the time used for brushing was 2.3 times greater than in NO BRUSH-treatment and most of the brushing in BRUSH-treatment was brushing against the cattle brush. The calves mainly brushed their heads against the cattle brush. The cattle brush had no effects on tongue rolling or play behaviour. In all the results show that all of the calves used the cattle brush in both periods, the cattle brush helped calves in grooming by adding brushing behaviour and making it possible to clean the head-area, and the cattle brush also possibly had a decreasing effect on the abnormal behaviour. Therefore the cattle brush can be used as a possible environmental enrichment for calves. 3

SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 2.1 Koejärjestelyt... 4 2.2 Käyttäytymisen analysointi... 6 2.3 Tilastolliset menetelmät... 8 3 TULOKSET... 9 3.1 Käyttäytymistoimintojen kokonaiskestot... 9 3.2 Käyttäytymistoimintojen frekvenssit... 12 4 TULOSTEN TARKASTELU... 14 4.1 Turkinhoitokäyttäytyminen... 14 4.2 Karjaharjan käyttö... 17 4.3 Epänormaali käyttäytyminen... 21 4.3.1 Liiallinen turkinhoitokäyttäytyminen... 21 4.3.2 Kielenpyöritys... 23 4.4 Leikkikäyttäytyminen... 24 4.5 Johtopäätökset... 27 KIITOKSET... 27 LÄHDELUETTELO... 28 LIITTEET 1

1 JOHDANTO Eläinten hyvinvointi on moniulotteinen kokonaisuus, jota on vaikea määritellä yksiselitteisesti tai kokonaisvaltaisesti (Rushen 2003, Fraser 2008). Usein määritelmissä tuodaan esille eläimen tunteet, toimivuus, tuotanto ja terveys tai luonnollinen elämä luonnollisten ympäristöelementtien ja käyttäytymistoimintojen myötä (Fraser 2008). Se mitä näistä osa-alueista painotetaan vaikuttaa myös mittareihin, joita hyvinvoinnin tason määrittelyssä käytetään. Toimivuuden, tuotannon ja terveyden näkökulmasta katsoen esimerkiksi sairaudet heikentävät eläimen hyvinvointia, joten eläimen terveydentilan selvittäminen on toimiva mittari. Painottamalla tunteita tai tuntoisuutta, määritelmässä olennaiseksi nostetaan eläimen kokemat tunteet, jolloin negatiiviset tunteet (kuten kipu tai pelko) heikentävät hyvinvointia ja positiiviset tunteet (kuten mielihyvä) päinvastoin toimivat hyvinvoinnin positiivisina indikaattoreina. Tunteita voidaan mitata esimerkiksi käyttäytymisen tai fysiologisten stressin mittareiden kautta. Luonnollisen elämän painottamisessa hyvinvointi katsotaan sen paremmaksi, mitä lähempänä luontaista eläimen elämä on. Luonnollisen elämän mittaamisessa voidaan esimerkiksi korostaa eläimen sopeutumia ja tarpeiden täyttymistä. Tarpeet ovat kullekin lajille tyypillisiä, luonnollisissa olosuhteissa kehittyneitä, ympäristön muokkaamia ja vaikuttavat eläimen selviytymiseen (Friend 1989). Voidaan esittää, että eläimen hyvinvointi on todennäköisesti heikentynyt, mikäli tarpeet eivät täyty ympäristössä pitkällä aikavälillä. Tässä tutkielmassa hyvinvoinnin mittaamisessa käytetään käyttäytymisen havainnointia, ja hyvinvoinnin katsotaan parantuvan silloin kun vasikoiden normaali käyttäytyminen helpottuu ja/tai epänormaali käyttäytyminen vähenee. Vasikoiden kasvatusolosuhteet vaihtelevat paljon, ja voivat olla puutteelliset esimerkiksi ahtauden (Jensen 1998), sosiaalisen seuran puuttumisen (Veissier et al. 1998) tai kuivituksen vähäisyyden (Tuomisto & Huuskonen 2010) vuoksi. Kasvatusympäristössä voi olla puutteita myös puhtauden tai turvallisuuden osalta (Evira 2012). Puutteelliset kasvatusolosuhteet voivat omalta osaltaan altistaa vasikat taudinaiheuttajille ja sairastumiselle (Fels-Klerx et al. 2000). Vasikoiden karsinat ovat usein myös hyvin virikkeettömiä. Eläimen voi olla vaikea sopeutua liian yksinkertaiseen ja virikkeettömään ympäristöön, etenkin jos sillä on luontainen tarve tutkia ympäristöään (Broom 1991). Virikkeettömissä ympäristöissä eläimillä ei ole mitään tekemistä, mikä voi johtaa esimerkiksi epänormaaliin käyttäytymiseen (Dantzer 1986, Veissier et al. 1997, Seo et al. 1998b). 2

Turkinhoito on osa nisäkkäiden luonnollista käyttäytymistä (Mooring et al. 1998), ja naudoilla turkinhoitokäyttäytymisen on havaittu olevan myös tärkeä käyttäytymistarve (Bolinger et al. 1997). Nautojen turkinhoito koostuu joukosta erilaisia toimintoja, joiden avulla eläimet pystyvät puhdistamaan lähes koko vartalonsa (Simonsen 1979). Turkinhoidon pääasiallinen tarkoitus on turkin puhtaanapito, mutta siihen liittyy myös sosiaalinen merkitys sosiaalisen turkinhoidon kautta. Varsinaisesta turkinhoidosta voidaan erotella liiallinen turkinhoitokäyttäytyminen, joka on yleisesti tunnettu ilmiö esimerkiksi naudoilla (mm. Simonsen 1979, Jensen 1995, Herskin et al. 2004), kaneilla (Hansen & Berthelsen 2000), sekä kissoilla ja koirilla (Virga 2003). Liiallisen turkinhoitokäyttäytymisen tekee epänormaaliksi pääasiassa siihen liittyvä turkinhoidon suuri määrä. Liiallista turkinhoitoa voi esiintyä esimerkiksi, kun ympäristö on jollain tavoin epäsopiva eläimelle (Phillips 2002, Boissy et al. 2007) ja sitä onkin käytetty usein stressin indikaattorina (mm. Seo et al. 1998b, Wilson et al. 1999). Karjaharja on naudoille suunniteltu harja, jonka tarkoitus on avustaa turkinhoidossa (Wilson et al. 2002) poistamalla esimerkiksi vanhaa karvoitusta ja likaa. Karjaharja vähentää ihmistyövoimaa nautojen puhtaanapidon osalta, kun eläimet voivat itsenäisesti käydä hankaamassa ja puhdistamassa itseään karjaharjaan (Sunio & Poikolainen 2011). Naudoilla hankaaminen on osa luonnollista turkinhoitokäyttäytymistä (Simonsen 1979), ja hankaamista esiintyy sisätiloissa esimerkiksi karsinan rakenteita vasten. Rakenteisiin hankaaminen voi kuitenkin altistaa naudat loukkaantumisille (Pelley et al. 1995) tai hankaumille ja hiertymille (Sunio & Poikolainen 2011). Karjaharja pienentää tätä riskiä tarjoamalla turvallisen hankauskohteen. Lisäksi karjaharjan ajatellaan toimivan korvikkeena puille ja pensaille, jotka ovat laidunoloissa luonnollisia hankauskohteita (Simonsen 1979, Pelley et al. 1995). Karjaharjoja on yleisesti käytössä pihatoissa pidetyillä lehmillä, mutta vasikoilla niitä ei juurikaan käytetä. Karjaharjoja on olemassa erilaisia, kuten automaattisia pyöriviä harjoja sekä yksi- ja kaksiosaisia kiinteitä harjoja. Karjaharjan ja muiden vastaavien hankaamisvälineiden käyttöä on tutkittu lypsylehmillä (DeVries et al. 2007), sonneilla (Pelley et al. 1995), laiduntavilla lehmillä (Kohari et al. 2007), hiehoilla (Wilson et al. 2002) ja vasikoilla (Ninomiya et al. 2009). Pääasiassa eläinten on havaittu käyttävän niitä (Wilson et al. 2002, DeVries et al. 2007, Kohari et al. 2007, Ninomiya & Sato 2009) ja ne on todettu mahdollisiksi virikkeiksi (Wilson et al. 2002, Kohari et al. 2007, Ninomiya & Sato 2009). Virike ( environmental enrichment ) on käsitteenä kuitenkin haastava, koska sitä ei ole yksiselitteisesti määritelty ja virike-käsitettä on käytetty 3

monella eri tapaa ja jopa ristiriitaisesti eri tutkimuksissa. Virike liittyy eläinten hyvinvoinnin parantamiseen, ja sillä yleistetysti tarkoitetaan yritystä parantaa eläimen ympäristöä (Wells 2009). Virikkeellä voidaan tarkoittaa käsittelyä, tekniikkaa tai muuta ympäristön muutosta, joka parantaa vankeudessa elävän eläimen biologista toimivuutta (Newberry 1995). Tarkemmin määriteltynä voidaan esittää, että virikkeen tulee esimerkiksi edistää lajille normaalia käyttäytymistä, parantaa ympäristössä selviytymistä tai vähentää epänormaalia käyttäytymistä (Wells 2009). Usein pidetään tärkeänä, että virikkeestä on aidosti hyötyä eläimelle (Newberry 1995) ja että eläimet ylipäätään käyttävät virikettä (Wilson et al. 2002). Aiemmissa karjaharjatutkimuksissa virikkeen määritelmässä on korostettu välineen käyttöastetta käyttömäärien ja käytön kokonaiskeston osalta (Wilson et al. 2002), painonkehitystä (Ninomiya & Sato 2009) sekä normaalin turkinhoitokäyttäytymisen helpottumista (Kohari et al. 2007, Ninomiya & Sato 2009). Tässä pro gradu-tutkielmassa on hypoteesina, että karjaharja toimii virikkeenä vasikoille. Vasikoiden oletetaan käyttävän karjaharjaa aktiivisesti, ja karjaharjan oletetaan sekä helpottavan vasikoiden turkinhoitoa että vähentävän epänormaalia käyttäytymistä (liiallista turkinhoitoa ja kielenpyöritystä). Turkinhoidon helpottuminen voi näkyä esimerkiksi sellaisten alueiden puhdistamisella karjaharjaa vasten, joihin vasikat eivät muuten helposti ylettäisi. Karjaharjaan hankaamisen oletetaan myös korvaavan rakenteisiin ja muihin eläimiin kohdistuvaa hankaamista. Tavoitteena tutkielmassa on lisäksi yleisemmällä tasolla kuvata ryhmäkarsinoissa pidettyjen vasikoiden turkinhoitokäyttäytymistä, liiallista turkinhoitokäyttäytymistä, kielenpyöritystä ja leikkikäyttäytymistä sekä karjaharjan vaikutusta näihin käyttäytymistoimintoihin. 2 AINEISTO JA MENETELMÄT 2.1 Koejärjestelyt Käyttäytymistutkimus suoritettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Ruukin toimipisteessä 16.4.2009 19.5.2009 tuotantokokeen Lihanautojen väkirehu- ja valkuaisruokinnan optimointi (Turpeinen 2011, Huuskonen & Turpeinen 2012) yhteydessä. Kokeessa käytettiin ayrshire- (n=11) ja holstein-friisiläisrotuisia (n=8) sonnivasikoita, jotka olivat kokeen alkaessa keskimäärin 17 viikon ikäisiä ja 139 kg painoisia. Vasikat oli hankittu 4

kokeeseen ternivasikoina A-tuottajien eläinvälityksestä talvella 2009, ja ne nupoutettiin 3-4 viikon ikäisinä. Vasikat jaettiin satunnaisesti neljään karsinaan ja karsinoittain kolmeen ruokintaryhmään, jotka erosivat toisistaan väkirehun koostumuksen osalta. Ruokintaryhmät olivat: 1) väkirehuna ohra, ei rypsilisää, kivennäislisä (karsinat 1 ja 4), 2) väkirehuna seos, jossa 80 % ohraa ja 20 % rypsitiivistettä, kivennäislisä (karsina 2) ja 3) väkirehuna teollinen täysrehu (Suomen Rehun Primo I) (karsina 3). Vasikat saivat vieroituksen jälkeen vapaasti nurmisäilörehua ja väkirehua ruokintasuunnitelman mukaisesti. Väkirehuannos oli maksimissaan 3 kg eläintä kohden päivässä kuuden kuukauden ikään asti. Vasikoiden ruokinta pysyi samana läpi kokeen, joten sen ei katsottu vaikuttavan käyttäytymiskokeen tuloksiin. Myöskään vasikoiden rotujen ei katsottu vaikuttavan käyttäytymiskokeen tuloksiin. Vasikat kasvatettiin lämpimässä navetassa ryhmäkarsinoissa (3,0 3,5 m) 4-5 eläimen ryhmissä. Tilaa oli vasikkaa kohden eläinmäärästä riippuen 2,1 m 2 (karsinat 1, 2 ja 4) tai 2,6 m 2 (karsina 3). Karsinan lattiamateriaali oli kumimatolla päällystettyä betonia, ja karsinan keskellä oli 3,5 m 2 kokoinen ja lähes koko karsinan pituinen metalliritiläalue. Karsinoiden väliseinät olivat kiinteää levyä. Juottoautomaatit oli sijoitettu karsinoiden 1 ja 2 ja karsinoiden 3 ja 4 väliin. Juottoautomaatin kohdalla osa karsinan kiinteästä väliseinästä oli korvattu metalliaitaportilla, jonka kautta viereisten karsinoiden vasikat pystyivät näkemään toisensa ja koskemaan toisiaan, mutta eivät esimerkiksi pystyneet leikkimään toistensa kanssa. Kuivikkeena karsinoissa oli pieni määrä turvetta. Karsinoissa oli valaistus päällä aamusta noin klo 6:00 alkaen iltaan noin klo 19:00 20:00 asti. Poikkeuksellisesti valaistus oli päällä läpi yön ensimmäisen jakson ensimmäisellä käsittelyllä karsinoiden 1 ja 2 videokuvauksen aikana, mutta tämän ei katsottu vaikuttavan merkitsevästi tuloksiin. Karjaharjana tutkimuksessa käytettiin yksiosaista kiinteää karjaharjaa (FinnLacto oy, kuva 1). Karjaharjan koko oli 10 50 cm, ja sen nailonharjakset olivat pituudeltaan 6 cm ja halkaisijaltaan 3 mm. Karjaharja oli kiinnitetty etuseinään rehukaukalon viereen pystysuorasti karjaharjan keskipisteestä mitattuna noin 75 cm korkeudelle. Karjaharjan alla oli kiinteää lattiaa. Karjaharjoja oli yksi karsinaa kohden. Kokeeseen kuului kaksi 20 vuorokauden pituista jaksoa, joissa molemmissa oli kaksi käsittelyä. Jaksot alkoivat käsittelyllä, jossa vasikoilla ei ollut karjaharjaa käytössä (EI HARkäsittely). EI HAR-käsittelyn jälkeen vasikoiden karsinoihin asennettiin karjaharjat (HARkäsittely). Molemmat käsittelyt olivat 10 vuorokautta pitkiä. Vasikoita videokuvattiin yhteensä neljä kertaa 15 tunnin ajan (klo 6:00 21:00). Videokuvaus suoritettiin kunkin käsittelyn loppupuolella kolmen viimeisen vuorokauden aikana. Karsinoita kuvattiin aina 5

kahdella kameralla, jotka oli sijoitettu karsinan vastakkaisille puolille karsinan etuosaan yläpuolelle. Karsinoita 1 ja 2 kuvattiin aina samanaikaisesti, samoin kuin karsinoita 3 ja 4. Kuva 1. Karjaharja karsinan seinälle kiinnitettynä. Kuva on otettu kokeen jälkeen eri karsinassa, mutta harja on samanlainen kun tutkimuksessa käytetty karjaharja (kuva: Leena Tuomisto). 2.2 Käyttäytymisen analysointi Vasikoiden käyttäytyminen analysoitiin videoilta käyttäen jatkuvaa seurantaa. Kutakin vasikkaa seurattiin jokaisen käsittelyn aikana kerran, eli kokeen aikana yhteensä neljä kertaa. Seuranta tehtiin pääasiallisesti yhtäjaksoisesti klo 6:00 21:00 välisenä aikana. Mikäli yhtäjaksoinen seuranta ei ollut mahdollista, tehtiin seuranta hajautetusti kahden vuorokauden ajalta esimerkiksi siten, että ensimmäisen vuorokauden puolelta analysoitiin käyttäytymistä 11 tunnin ajalta (klo 10:00 21:00) ja seuraavan vuorokauden puolelta analysoitiin puuttuvat neljä tuntia (klo 6:00 10:00). Otantamenetelmänä käytettiin fokaaliseurantaa, eli vasikoita seurattiin yksitellen. Seurannassa kirjattiin ylös etogrammissa kuvattujen (taulukko 1) käyttäytymistoimintojen kestoajat ja/tai frekvenssit ja lisäksi turkinhoitotoimintojen osalta vartalonosat (kuva 2), joihin turkinhoitokäyttäytyminen kohdistui. Käyttäytymishavaintoja ei tehty karsinoiden siivoamisen aikana, eikä silloin kun vasikat olivat näkymättömissä esimerkiksi toisten vasikoiden takana. 6

Taulukko 1. Etogrammi: kuvaukset havainnoiduista käyttäytymistoiminnoista. Käyttäytymistoiminto Nuolee itseään a Nuolaisee itseään ab Hankaa toista eläintä vasten a Hankaa rakenteisiin a Hankaa karjaharjaan a Hankaa yhteensä Rapsuttaa sorkalla Turkinhoito yhteensä Sosiaalinen leikki Juoksuleikki Leikki yhteensä Kielenpyöritys Syrjäyttää karjaharjalta b Kuvaus Vasikka nuolee turkkiaan pitkäkestoisesti (vähintään 3 nuolaisua). Vasikka nuolaisee turkkiaan lyhytkestoisesti (1-2 nuolaisua). Vasikka hankaa itseään toista eläintä vasten. Vasikka hankaa itseään karsinan rakenteita vasten. Vasikka hankaa itseään karjaharjaa vasten. Mukaan ei lueta tilanteita, joissa eläin on vahingossa kosketuksissa karjaharjaan (esimerkiksi rehukaukalolle pyrkiessään). Hankaaminen toista eläintä vasten, rakenteisiin ja karjaharjaan yhteensä. Vasikka rapsuttaa takasorkalla itseään. Itsensä nuoleminen, hankaaminen ja rapsuttaminen yhteensä. Vasikka puskee tai leikkiastuu toista vasikkaa. Vasikka hyppii, loikkii tai juoksee. Sosiaalinen leikki ja juoksuleikki yhteensä Vasikka pyörittää kieltään suussaan edestakaisin. Mukaan ei lueta kielenpyöritystä muistuttavia liikkeitä, jotka tapahtuivat välittömästi syömisen tai juomisen jälkeen tai aikana, eikä alle 3 s kestäviä toimintoja. Vasikka syrjäyttää karjaharjaa käyttävän toisen vasikan ja asettuu käyttämään karjaharjaa. Manipuloi karjaharjaa a turkinhoitotoiminnan kohde (kuva 2) kirjattiin b käyttäytymistoiminnosta kirjattiin vain frekvenssi, ei kestoa Vasikka imee, pureskelee, nuolee tai kokeilee suullaan karjaharjan harjasosaa. 7

Kuva 2. Turkinhoitotoimintojen kohteet (H = häntä, J = jalat, K = keskiruumis, P = pää ja kaula). 2.3 Tilastolliset menetelmät Muuttujien kokonaiskestot ja frekvenssit analysoitiin käyttäen SPSS for Windows 14.0- ohjelmaa. Muuttujien tilastollisessa testaamisessa käytettiin lineaarista sekamallia, jossa kiinteinä tekijöinä olivat käsittely (EI HAR, HAR), jakso (jakso 1, jakso 2) sekä käsittelyn ja jakson yhdysvaikutus. Satunnaistekijöinä mallissa olivat karsina (1-4) ja eläin (1-19). Muuttujien hankaa karjaharjaan, syrjäyttää karjaharjalta ja manipuloi karjaharjaa testaamisessa käsittelyn vaikutus jätettiin pois mallista, koska näistä muuttujista havaintoja oli vain HAR-käsittelyltä. Mallissa käytettiin joko compound symmetry structure- tai heterogenous compound symmetry structure-toistomittausten kovarinassirakennetta, joka valittiin kullekin muuttujalle erikseen. Valinnassa käytettiin Akaiken informaatiokriteeriä valitsemalla pienemmän arvon antanut kovarianssirakenne. Mallin virhetermien normaalius tarkastettiin, ja tarvittaessa muuttujille tehtiin Box-Cox muuttujamuunnos (Box & Cox 1964). Muuttujamuunnokset jouduttiin tekemään suurimmalle osalle testatuista muuttujista. Muuttujien hankaa karjaharjaan, sosiaalinen leikki ja leikki yhteensä kokonaiskestojen virhetermit sekä muuttujien sosiaalinen leikki, nuolaisee jalkaa ja nuolee itseään keskiruumiista frekvenssien virhetermit jakautuivat kuitenkin normaalisti, ja siten ne testattiin ilman muuttujamuunnoksia. Tulokset esitetään mallin estimoimina keskiarvoina. Hajonnan kuvaajana on käytetty 95 % luottamusvälejä. Tulosten esittämistä varten muuttujamuunnettujen muuttujien arvot muunnettiin takaisin. 8

Kaikkien muuttujien kohdalla ei saavutettu virhetermien normaaliutta muuttujamuunnostenkaan avulla, eikä näitä muuttujia siten pystytty testaamaan. Näiden muuttujien tulokset esitetään tuloksissa keskiarvojen ja keskihajonnan avulla. Vasikoiden eri turkinhoitotoimintojen osuudet koko turkinhoitokäyttäytymisestä esitetään kuvailevasti. Tuloksissa esitetään vain merkityksellisimmät muuttujat, ja vain muutaman havainnon keränneet muuttujat on jätetty tulososuuden ulkopuolelle. Näiden muuttujien keskiarvot on kuitenkin esitetty liitteen 1 taulukossa, jossa on kaikkien muuttujien keskiarvot frekvenssien, kokonaiskestojen, keskimääräisen käyttäytymisjakson pituuden ja suhteellisen osuuden turkinhoidon kokonaiskestosta suhteen. 3 TULOKSET 3.1 Käyttäytymistoimintojen kokonaiskestot Vasikoiden turkinhoitoon käyttämä aika ei eronnut merkitsevästi käsittelyiden EI HAR ja HAR välillä (taulukko 2). Suurin osa vasikoiden turkinhoitokäyttäytymisestä oli itsensä nuolemista (kuva 3). Itsensä nuolemista esiintyi enemmän EI HAR-käsittelyllä kuin HARkäsittelyllä (kuva 3, taulukko 2). Itsensä nuolemisesta suurin osa kohdistui jalkoihin, kun taas hännän nuolemiseen käytettiin nuolemistoiminnoista vähiten aikaa (kuva 3). Etenkin jalkojen nuolemista havaittiin vähemmän HAR-käsittelyllä verrattuna EI HAR-käsittelyyn (taulukko 2). Keskiruumiin nuolemisessa ero käsittelyjen välillä oli kuitenkin vain suuntaa-antava ja hännän nuolemisessa ei ollut enää eroa käsittelyiden välillä. Vasikat käyttivät enemmän aikaa karsinan rakenteita vasten hankaamiseen EI HAR käsittelyllä kuin HAR-käsittelyllä. Vasikat hankasivat myös päätään toisia eläimiä vasten enemmän EI HAR-käsittelyllä kuin HARkäsittelyllä. Kokonaisuudessa hankaaminen oli kuitenkin yleisempää HAR-käsittelyllä kuin EI HAR-käsittelyllä. Käsittelyillä ei havaittu olevan vaikutusta vasikoiden sosiaaliseen leikkiin käyttämään aikaan tai leikkikäyttäytymisen (sosiaalinen ja juoksuleikki) kokonaiskestoon. Pääosa leikkiin käytetystä ajasta oli sosiaalista leikkiä (kuva 4). Juoksuleikkiin vasikoiden havaittiin käyttävän huomattavasti vähemmän aikaa. Käsittelyiden välillä ei ollut merkitsevää eroa kielenpyöritykseen käytetyssä ajassa (taulukko 2). 9

Taulukko 2. Vasikoiden eri käyttäytymistoimintoihin käyttämät ajat (min) 15 tunnin aikana (klo 6:00 21:00) (keskiarvo ja 95 % luottamusväli) käsittelyillä EI HAR (ei karjaharjaa käytössä) ja HAR (karjaharja käytössä) sekä jaksoilla 1 ja 2. Käsittely (K) Jakso (J) Tilastollinen merkitsevyys a EI HAR HAR 1 2 K J K x J Nuolee jalkaa 14,22 (11,66, 17,14) 11,45 (9,26, 13,97) 11,09 (8,98, 13,54) 14,64 (12,05, 17,59) 0,022 0,002 0,791 Nuolee keskiruumista 6,61 (5,61, 7,75) 5,74 (4,85, 6,76) 5,56 (4,65, 6,62) 6,82 (5,74, 8,05) 0,068 0,034 0,912 Nuolee häntää 0,12 (0,04, 0,27) 0,10 (0,03, 0,22) 0,08 (0,02, 0,20) 0,15 (0,05, 0,34) 0,610 0,319 0,561 Nuolee itseään yhteensä 21,37 (17,82, 25,46) 17,67 (14,63, 21,20) 17,14 (14,16, 20,60) 22,01 (18,36, 26,22) 0,016 0,002 0,665 Hankaa rakenteisiin 1,29 (0,82, 1,89) 0,16 (0,05, 0,36) 0,29 (0,12, 0,56) 0,95 (0,57, 1,46) <0,001 <0,001 0,323 Hankaa karjaharjaan 4,20 (2,07, 6,33) b 5,97 (3,83, 8,11) b 0,040 Hankaa päätä toista eläintä vasten 0,22 (0,10, 0,42) 0,05 (0,01, 0,14) 0,13 (0,06, 0,25) 0,11 (0,03, 0,24) 0,010 0,637 0,039 Hankaa yhteensä 1,93 (1,25, 2,78) 5,10 (3,84, 6,58) 2,50 (1,66, 3,54) 4,21 (3,04, 5,61) <0,001 0,001 0,414 Rapsuttaa sorkalla 0,06 (± 0,11) c 0,06 (± 0,09) c 0,03 (± 0,06) c 0,09 (± 0,12) c Turkinhoito yhteensä 23,67 (19,84, 28,16) 23,18 (19,42, 27,58) 20,32 (16,96, 24,27) 26,94 (22,60, 32,02) 0,749 <0,001 0,481 Kielenpyöritys 2,59 (1,00, 4,94) 2,49 (0,93, 4,80) 2,25 (0,79, 4,47) 2,85 (1,15, 5,29) 0,880 0,391 0,795 Manipuloi karjaharjaa 0,73 (0,34, 1,49) b 1,32 (0,64, 2,59) b 0,039 Sosiaalinen leikki 8,45 (5,17, 11,73) 8,82 (5,54, 12,10) 8,30 (5,05, 11,55) 8,97 (5,72, 12,22) 0,645 0,457 0,678 Juoksuleikki 0,47 (± 0,56) c 0,67 (± 1,06) c 0,54 (± 0,70) c 0,70 (± 0,98) c Leikki yhteensä 8,92 (6,00, 11,84) 9,49 (6,57, 12,41) 8,84 (5,85, 11,83) 9,57 (6,67, 12,47) 0,528 0,442 0,455 a lineaarinen sekamalli b vain HAR-käsittely c keskiarvo (± keskihajonta) 10

% leikkiin käytetystä ajasta % turkinhoitoon käytetystä ajasta 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % EI HAR HAR Hankaa karjaharjaan Hankaa toista eläintä vasten Hankaa rakenteisiin Rapsuttaa sorkalla Nuolee häntää Nuolee keskiruumista Nuolee jalkaa Kuva 3. Vasikoiden turkinhoitoon käyttämän ajan jakautuminen eri turkinhoitotoimintoihin käsittelyllä EI HAR (ei karjaharjaa käytössä) ja HAR (karjaharja käytössä) havaintoaikana (klo 6:00 21:00). 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % EI HAR HAR Juoksuleikki Sosiaalinen leikki Kuva 4. Vasikoiden leikkikäyttäytymiseen käyttämän ajan jakautuminen juoksuleikkiin ja sosiaaliseen leikkiin käsittelyillä EI HAR (ei karjaharjaa käytössä) ja HAR (karjaharja käytössä) havaintoaikana (klo 6:00 21:00). Vasikoiden turkinhoitoon käyttämä aika kasvoi jaksolta 1 jaksolle 2 (taulukko 2). Lisäksi sekä karjaharjaan hankaamiseen että manipulointiin käytettiin enemmän aikaa jaksolla 2 kuin jaksolla 1. Kaikki vasikat käyttivät karjaharjaa molemmilla jaksoilla, eli karjaharjan käyttöaste oli läpi kokeen 100,0 %. Kaikki vasikat myös manipuloivat karjaharjaa molemmilla jaksoilla. Vasikoiden havaittiin nuolevan jalkaa, keskiruumistaan ja yhteensä itseään 11

enemmän jaksolla 2 kuin jaksolla 1. Sen sijaan hännän nuolemiseen käytetyssä ajassa ei ollut eroja jaksojen välillä. Vasikat hankasivat rakenteisiin yhteensä enemmän jaksolla 2 kuin jaksolla 1, mutta pään hankaamisessa toisia eläimiä vasten eroa jaksojen välillä ei ollut. Hankaaminen yhteensä sen sijaan oli yleisempää jaksolla 2 kuin jaksolla 1. Kielenpyöritykseen käytetty aika ei eronnut jaksojen välillä, kuten ei myöskään sosiaaliseen leikkiin tai leikkiin (sosiaalinen leikki ja juoksuleikki) yhteensä käytetty aika. Jakson ja käsittelyn välillä ei pääsääntöisesti ollut yhdysvaikutuksia, mutta muuttujan hankaa päätä toista eläintä vasten suhteen yhdysvaikutus kuitenkin havaittiin (taulukko 2). Pareittaisvertailun mukaan yhdysvaikutus syntyi jaksolla 2 käsittelyjen EI HAR ja HAR välillä olleesta merkitsevästä erosta (P=0,006), kun jaksolla 1 käsittelyjen välillä ei ollut merkitsevää eroa. Jaksolla 2 pään hankaamista toista eläintä vasten esiintyi siis enemmän EI HAR-käsittelyllä kuin HAR-käsittelyllä. 3.2 Käyttäytymistoimintojen frekvenssit Vasikat hankasivat päätään useammin rakenteisiin EI HAR-käsittelyllä kuin HAR-käsittelyllä, mutta pään hankaamisessa toista eläintä vasten ero käsittelyjen välillä oli enää suuntaaantava hankaamisen ollessa hieman yleisempää EI HAR-käsittelyllä kuin HAR-käsittelyllä (taulukko 3). Jalan nuolemista havaittiin useammin EI HAR-käsittelyllä kuin HAR-käsittelyllä, mutta ero oli vain suuntaa-antava. Käsittelyllä ei havaittu olevan eroa keskiruumiin tai hännän nuolemistoimintojen määrään. Käsittelyllä ei myöskään ollut vaikutusta jalan nuolaisujen, kielenpyörityksen, sosiaalisen leikin tai juoksuleikin toimintojen määrään. Vasikat nuolivat jalkaa ja keskiruumista useammin jaksolla 2 kuin jaksolla 1 (taulukko 3). Häntään kohdistuneissa toiminnoissa ei jaksojen välillä havaittu eroa. Jaksolla 2 havaittiin enemmän rakenteisiin kohdistuvia päänhankaamistoimintoja kuin jaksolla 1, mutta toista eläintä vasten kohdistuneiden päänhankaamistoimintojen määrään ei jaksolla ollut vaikutusta. Vasikat hankasivat karjaharjaan useammin jaksolla 2 kuin jaksolla 1, mutta ero oli vain suuntaa-antava. Vasikat manipuloivat karjaharjaa useammin jaksolla 2 kuin jaksolla 1. Vasikoiden havaittiin tekevän enemmän jalkoihin kohdistuneita nuolaisutoimintoja jaksolla 2 kuin jaksolla 1. Kielenpyörityksen, sosiaalisen leikin tai juoksuleikin toimintojen määrään jaksolla ei ollut vaikutusta. Muuttujan hankaa päätä toista eläintä vasten käsittelyn ja jakson välillä havaittiin yhdysvaikutus (taulukko 3). Pareittaisvertailun kautta havaittiin, että yhdysvaikutuksen 12

Taulukko 3. Vasikoiden eri käyttäytymistoimintojen frekvenssit 15 tunnin aikana (klo 6:00 21:00) (keskiarvot ja 95 % luottamusväli) käsittelyillä EI HAR (ei karjaharjaa käytössä) ja HAR (karjaharja käytössä) sekä jaksoilla 1 ja 2. Käsittely (K) Jakso (J) Tilastollinen merkitsevyys a EI HAR HAR 1 2 K J K x J Nuolee jalkaa 78,7 (68,4, 89,8) 67,9 (58,5, 78,1) 63,9 (55,0, 73,5) 83,2 (72,8, 94,5) 0,050 <0,001 0,836 Nuolee keskiruumista 47,6 (39,2, 56,1) 46,1 (37,6, 54,5) 41,6 (33,3, 50,0) 52,1 (43,8, 60,5) 0,553 0,003 0,396 Nuolee häntää 1,2 (0,6, 1,9) 1,0 (0,5, 1,7) 0,8 (0,3, 1,5) 1,4 (0,7, 2,3) 0,566 0,186 0,785 Hankaa päätä rakenteisiin 4,8 (3,3, 6,5) 1,2 (0,6, 2,1) 1,5 (0,7, 2,6) 4,2 (2,8, 6,0) <0,001 <0,001 0,497 Hankaa päätä karjaharjaan 18,0 (11,5, 24,6) b 22,9 (16,3, 26,5) b 0,050 Hankaa päätä toista eläintä vasten 1,8 (1,0, 2,8) 0,9 (0,4, 1,6) 1,3 (0,8, 1,9) 1,3 (0,7, 2,2) 0,056 0,897 0,017 Nuolaisee jalkaa 10,6 (8,8, 12,4) 9,4 (7,6, 11,2) 8,0 (6,4, 9,5) 12,0 (9,9, 14,1) 0,305 0,001 0,187 Nuolaisee keskiruumista 7,6 (± 5,6) c 6,1 (± 4,1) c 5,0 (± 2,8) c 8,6 (± 5,9) c Nuolaisee häntää 0,2 (± 0,5) c 0,2 (± 0,6) c 0,2 (± 0,4) c 0,3 (± 0,6) c Kielenpyöritys 4,3 (1,8, 7,9) 4,4 (1,9, 8,0) 4,1 (1,7, 7,5) 4,7 (2,1, 8,4) 0,968 0,574 0,976 Manipuloi karjaharjaa 5,0 (2,0, 3,0) b 7,3 (2,8, 4,1) b 0,014 Syrjäyttää karjaharjalta 0,16 (± 0,50) bc 0,16 (± 0,37) bc Sosiaalinen leikki 24,1 (15,4, 32,8) 26,1 (17,4, 34,8) 24,9 (16,5, 33,3) 25,3 (16,9, 33,7) 0,268 0,900 0,649 Juoksuleikki 5,2 (2,9, 8,0) 4,5 (2,4, 7,2) 5,1 (2,8, 8,0) 4,6 (2,4, 7,3) 0,450 0,569 0,157 a lineaarinen sekamalli b vain HAR-käsittely c keskiarvo (± keskihajonta) 13

aikaansai jaksolla 2 ollut merkitsevä ero käsittelyjen välillä (P=0,017). Jaksolla 1 käsittelyiden välillä ei merkitsevää eroa ollut. Jaksolla 2 EI HAR-käsittelyllä havaittiin siis pään hankaamista toista eläintä vasten merkitsevästi enemmän kuin HAR-käsittelyllä. Muiden muuttujien käsittelyjen ja jaksojen välille yhdysvaikutuksia ei syntynyt. 4 TULOSTEN TARKASTELU 4.1 Turkinhoitokäyttäytyminen Lehmillä tehdyllä deprivaatiokokeella on osoitettu, että turkinhoitokäyttäytyminen on naudoille tärkeä käyttäytymistoiminto (Bolinger et al. 1997). Deprivaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa eläin on motivoitunut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta ei pysty siihen esimerkiksi fyysisen esteen vuoksi (Dawkins 1988). Deprivaatiokokeessa vastaavasti estetään tarkoituksella tietyt käyttäytymistoiminnot, esimerkiksi lehmillä tehdyssä kokeessa eläimiä estettiin muun muassa hoitamasta turkkiaan. Deprivaation jälkeen lehmät lisäsivät huomattavasti turkinhoitokäyttäytymisen määrää verrattuna määrään ennen deprivaatiota (Bolinger et al. 1997). Turkinhoito oli myös eräs ensimmäisistä toiminnoista, jota lehmät tekivät välittömästi deprivaation jälkeen. Tulokset viittaavat siihen, että nautojen motivaatio turkinhoitoon on niin suuri, että se voidaan luokitella käyttäytymistarpeeksi. Käyttäytymistarpeella tässä yhteydessä tarkoitetaan toimintaa, jonka tekemisen motivaatio lähtee toiminnasta itsestään ja jota säätelevät pitkälti sisäiset tekijät (Friend 1989). Tällaiset käyttäytymistarpeet toistuvat sellaisenaan esimerkiksi fysiologisista tarpeista riippumatta. Käyttäytyminen voi olla myös palkitsevaa eläimelle (Boissy et al. 2007). Lisäksi on mahdollista, että mikäli tällainen toiminto estetään pitkällä aikavälillä, eläimen hyvinvointi heikkenee (Friend 1989). Nautojen turkinhoito koostuu joukosta erilaisia toimintoja, joiden avulla eläimet pystyvät puhdistamaan lähes koko vartalonsa (Simonsen 1979). Nämä toiminnot voidaan jaotella esimerkiksi nuolemiseen, takasorkalla rapsuttamiseen, sarvella rapsuttamiseen, pään ravisteluun, omaan vartaloon kohdistuvaan hankaamiseen, esimerkiksi karsinan rakenteisiin tai puihin kohdistuvaan hankaamiseen, piehtaroimiseen ja sosiaaliseen turkinhoitoon. Turkinhoidon pääasiallinen tarkoitus on turkin puhtaanapito esimerkiksi liasta tai loisista. Tutkimukseni vasikat käyttivät turkinhoitoon runsaasti aikaa. Havaintoaikana klo 6:00 21:00 vasikat nuolivat, hankasivat ja rapsuttivat sorkalla itseään keskimäärin 23,5 minuuttia vasikkaa kohden. Vasikoiden turkinhoitoa on tutkittu aiemmin ja pääasiassa tulokset 14

vastaavat omia tuloksiani. Roy et al. (1955) havaitsivat vasikoiden käyttävän nuolemiseen, sorkalla rapsuttamiseen ja rakenteita vasten hankaamiseen keskimäärin 36,0 minuuttia vuorokaudessa noin 16,5 viikon iässä, 35,4 minuuttia vuorokaudessa noin 21 viikon iässä ja 28,2 minuuttia vuorokaudessa noin 25 viikon iässä. Omia tuloksiani hieman suurempia turkinhoitomääriä selittää ainakin osittain havaintoaikojen ero (15 h vs. 24 h). Lehmillä sen sijaan on saatu vasikoista huomattavasti poikkeavia tuloksia. Munksgaard & Simonsen (1996) havaitsivat parressa pidettyjen lehmien käyttävän nuolemiseen ja rakenteita vasten hankaamiseen vuorokaudessa vain 5 minuuttia. Krohn (1994) havaitsi pihatosta halutessaan laitumelle pääsevien lehmien käyttävän nuolemiseen ja hankaamiseen 6,2 minuuttia päiväaikaan (klo 6:00 21:00) ja Kohari et al. (2007) havaitsivat lehmien käyttävän laidunoloissa turkinhoitoon keskimäärin 6,8 minuuttia vuorokaudessa. Erilaisia tuloksia selittävät osittain erilaiset ympäristöolosuhteet, mutta pääasiassa vaikuttaisi siltä, että vasikat hoitavat turkkiaan aikuisia yksilöitä enemmän. Myös omat tulokseni tukevat tätä. Turkinhoitoon käytetyn ajan eroja nuorten ja aikuisten yksilöiden välillä voi selittää moni tekijä. On mahdollista, että osa vasikoiden turkinhoidosta on ollut liiallista turkinhoitoa. Lisäksi on mahdollista, että vasikat pystyvät lehmiä ketterämmin puhdistamaan itseään. Vasikoiden turkinhoidon määrän ja keston on myös havaittu vähenevän ajan myötä ainakin syntymästä kahdeksan viikon ikään (Kerr & Wood-Gush 1987) sekä 7 viikon iästä (85,8 min/vrk) noin 25 viikon ikään (28,2 min/vrk) (Roy et al. 1955). Oman tutkimukseni vasikoilla ei lyhyessä ajassa havaittu turkinhoidon vähentymistä, vaan itse asiassa turkinhoito lisääntyi kestoltaan jaksolta 1 jaksolle 2. Tätä muutosta ei koeasetelman puitteissa pystytä selittämään, mutta on mahdollista, että 40 vuorokauden pituinen koe oli liian lyhytkestoinen, jotta tutkimukseni vasikoiden turkinhoidossa tapahtuva ikään liittyvä muutos olisi ollut havaittavissa. On myös mahdollista, että jaksolle 2 lisääntynyt turkinhoidon osuus oli epänormaalia, liiallista turkinhoitokäyttäytymistä. Vasikoiden turkinhoitoon käyttämä kokonaisaika ei eronnut merkitsevästi käsittelyjen välillä, mutta eri turkinhoitotoimintojen suhteelliset osuudet muuttuivat. Turkinhoidosta suurin osa oli itsensä nuolemista, joka molemmilla käsittelyillä oli selvästi yleisin turkinhoitotoiminto. Itsensä nuolemisen osuus oli suuri etenkin EI HAR-käsittelyllä. Karjaharjan lisääminen vasikoiden karsinaan sai nuolemiskäyttäytymisen suhteellisen osuuden vähenemään. Etenkin jalkojen nuoleminen väheni. Karjaharja vähensi myös keskiruumiin nuolemista, mutta hännän nuolemiseen sillä ei ollut vaikutusta. Hännän nuoleminen oli nuolemistoiminnoista harvinaisin, ja se vaikuttikin tuottavan vaikeuksia vasikoille. Vasikat eivät 15

yrityksistä huolimatta aina yltäneet puhdistamaan häntäänsä (omat havainnot). Tästä kertoo myös pieni määrä hännännuolemistapahtumia, etenkin verrattuna jalkojen nuolemisen määrään. Lehmillä on havaittu hieman vasikoista poikkeavia turkinhoidon suhteellisia osuuksia. Krohn (1994) havaitsi pihatossa pidettyjen lehmien turkinhoidosta suurimman osan olevan selän ja kylkien nuolemista (44 %) ja vain alle viidesosan (18 %) jalkojen nuolemista. Eroa vasikoihin selittää osittain erilaiset ruumiinosien jaot havaintovaiheessa. Lehmillä jalat käsittivät alueet sorkasta joko kyynärpäähän tai polveen (Krohn 1994), kun taas omassa tutkimuksessani jalkoihin katsottiin kuuluvaksi koko jalka, sorkasta lapaan ja sorkasta lonkkaan. Sorkalla rapsuttaminen ja hankaaminen olivat vasikoilla nuolemista huomattavasti harvinaisempia turkinhoitotoimintoja. Vasikoiden turkinhoidosta vain murto-osa oli sorkalla rapsuttamista. Sorkkaa käytettiin pääasiassa pään rapsuttamiseen ja vain muutamassa yksittäisessä tapauksessa vasikat käyttivät sorkkaa keskiruumiin rapsuttamisessa. Hankaamiskäyttäytymisen osuus turkinhoidosta muuttui eniten käsittelyjen välillä. HAR-käsittelyllä vasikat käyttivät hankaamiseen 2,3 kertaa enemmän aikaa kuin EI HAR-käsittelyllä. Suurin osa hankaamisesta kohdistui HAR-käsittelyllä karjaharjaa vasten. EI HAR-käsittelyllä hankaamiskohteet olivat joko karsinan rakenteet tai muut eläimet. Näihin kohteisiin kohdistunut hankaaminen oli HAR-käsittelyillä huomattavasti harvinaisempaa. Kokonaisuudessaan karjaharja siis lisäsi hankaamiseen käytettyä aikaa. Tämä vastaa aiempia tutkimuksia, joissa on havaittu erilaisten hankaamisvälineiden lisäävän hankaamiskäyttäytymisen määrää (DeVries et al. 2007, Kohari et al. 2007). Huomattavaa on, että vaikka hankaamiseen käytetty aika kasvoi, ei turkinhoitoon käytetty kokonaisaika vasikoilla kasvanut. Lehmillä puiden lisääminen laitumelle hankaamiskohteeksi lisäsi kokonaisuudessaan turkinhoitotoiminnan 4,4-kertaiseksi verrattuna puuttomaan laitumeen (Kohari et al. 2007). Käyttäytymishavainnoissa ei eritelty hankaamiskohteita, kun hankaaminen kohdistui karsinan rakenteisiin. Käyttäytymisen analysoinnissa huomattiin kuitenkin, että vasikat kävivät ensimmäisen HAR-käsittelyn jälkeisellä EI HAR-käsittelyllä hankaamassa huomattavan paljon kohdassa, jossa karjaharja oli sijainnut. Vasikat olivat aiemminkin hanganneet tähän kohtaan, mutta HAR-käsittelyn jälkeen vasikat vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta hankaamaan kyseistä kohtaa vasten (omat havainnot). Nämä havainnot viittaavat siihen, että karjaharja oli todennäköisesti vasikoille mieluisa hankaamiskohde, ja karjaharjaan hankaamisesta saattoi syntyä jopa tarve. Muita hankaamiskohteita karsinassa olivat esimerkiksi aitaportti, seinät ja juomakuppi (omat havainnot). 16

Tutkimuksessa havainnoitiin myös nuolaisukäyttäytymistä. Nuolaisut erotettiin varsinaisesta nuolemiskäyttäytymisestä. Nuolaisujen ajateltiin olevan lyhytkestoista nuolemiskäyttäytymistä ja ne määriteltiin enimmillään 2 nuolaisua kestäväksi nuolemiseksi. Nuolaisujen kestoa ei mitattu, koska ne olivat hyvin nopeita toimintoja (alle 1 s). Nuolaisutoiminnot eivät tutkimuksessa muodostuneet kovinkaan merkittäviksi ja kokonaisuudessaan nuolaisut olivat harvinaisia toimintoja, etenkin verrattaessa varsinaiseen nuolemiskäyttäytymiseen. Nuolaisuja ei aiemmissa tutkimuksissa ole erotettu nuolemisesta. Turkinhoitokäyttäytymisen yhteydessä on myös huomioitava sosiaalinen turkinhoito ( allogrooming ), jota omassa tutkimuksessani ei mitattu. Sosiaalisella turkinhoidolla tarkoitetaan kahden eläimen välistä toimintaa, jossa toinen eläin nuolee toista eläintä (Simonsen 1979). Sosiaalinen turkinhoito voi kohdistua nuoltavassa eläimessä mihin tahansa ruumiinosaan, mutta yleensä kohteena on joko pään tai selän alue. Sosiaalinen turkinhoito on ensisijaisesti sosiaalista toimintaa, johon lauman sosiaalinen hierarkia vaikuttaa. Sosiaalisella turkinhoidolla on kuitenkin todennäköisesti vaikutusta myös karvapeitteen puhtaanapitoon (Jensen 1995, Val-Laillet et al. 2009). Esimerkiksi tutkimukseni vasikat käyttivät paljon aikaa toistensa nuolemiseen ja nuolivat usein toisiaan pään alueelta (omat havainnot). Näitä havaintoja tukee Jensenin (1995) havainnot, joiden mukaan yksilökarsinoissa pidetyt vasikat eivät välttämättä pääse puhdistamaan itseään niin hyvin kuin ryhmäkarsinoissa pidetyt vasikat. Yksilökarsinoissa sosiaalinen turkinhoito ei luonnollisesti ole mahdollista, ja siten yksilökarsinoissa pidetyt vasikat jäävät paitsi etenkin vaikeasti puhdistettavissa olevien alueiden (esimerkiksi pään) turkinhoidosta. 4.2 Karjaharjan käyttö Tutkimuksessa havaittiin, että vasikat käyttivät aktiivisesti karjaharjaa HAR-käsittelyjen aikana. Kaikki vasikat käyttivät karjaharjaa, eli karjaharjan käyttöaste oli molemmilla jaksoilla 100,0 %. Tämä on hieman suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa naudoilla havaitut harjojen ja vastaavien hankausvälineiden käyttöprosentit. Hiehoista harjakaarta havaittiin käyttävän 75,0 % eläimistä ja liikuteltavaa harjaa 75,8 % eläimistä (Wilson et al. 2002), kun taas lehmistä pyörivää karjaharjaa käytti seitsemän päivää asennuksen jälkeen 93,0 % eläimistä ja kaksiviikkoisen harjajakson loppupuolella 98,6 % eläimistä (DeVries et al. 2007). Lisäksi lehmien on havaittu käyttävän innokkaasti laitumella puita hankaamiseen (Kohari et al. 2007). Näistä tuloksista poiketen, Pelley et al. (1995) kuvasivat karjaharjan 17

käyttöä vähäiseksi. Tämä havainto saattaa tosin johtua siitä, että he seurasivat sonnien käyttäytymistä virikkeiden parissa vain tunnin päivässä (klo 16:00 17:00) viiden päivän ajan ja vertasivat käyttöä olkipaaliin, mikä oli eläinten keskuudessa hyvin suosittu virike. Yleisesti näiden tutkimusten valossa voidaan kuitenkin sanoa nautojen käyttävän aktiivisesti niille annettuja hankaamisvälineitä, riippumatta siitä, onko hankaamisväline automaattinen pyörivä karjaharja tai yksiosainen kiinteä harja. Kaikki vasikat oppivat käyttämään karjaharjaa ensimmäisen HAR-käsittelyn aikana, eli alle kymmenessä päivässä. Vasikoilla ei ollut aikaisempia kokemuksia karjaharjasta. Karjaharjan käytön opettelu vaikuttaisi olevan naudoille helppoa, sillä myös DeVries et al. (2007) havaitsivat, että kaksiviikkoisen jakson lopulla lehmistä kaikki paitsi yksi olivat käyttäneet harjaa. Karjaharjaharjojen ajatellaan toimivan korvikkeina luonnonoloissa hankauskohteina esiintyville puille ja pensaille (Pelley et al. 1995), joten hankaamiskäyttäytymisen kohdistaminen karjaharjaan sujunee siksi naudoilta hyvin luontaisesti. Tätä tukee myös se, että tutkimukseni vasikat vaihtoivat hankauskäyttäytymisensä kohteen lähes kokonaan karjaharjaan HAR-käsittelyn aikana, jolloin sekä rakenteisiin että toisiin eläimiin kohdistuvan hankaamisen määrä selvästi vähentyi. Karjaharjan käyttö ei vähentynyt ajan kuluessa, vaan se itse asiassa kasvoi ajallisesti ensimmäiseltä jaksolta toiselle jaksolle. Aiemmin on havaittu, että hankausvälineiden käyttöaste ei laske huomattavasti ajan myötä, eli habituaatiota niihin ei tapahdu (Wilson et al. 2002). Toisaalta myös päinvastaisia tuloksia on, sillä Ninomiya & Sato (2009) raportoivat harjan käyttöajan laskevan huomattavasti ajan myötä. Heidän tutkimuksessaan käyttöaika laski kolmannen koepäivän keskimääräisestä 10,1 minuutin käytöstä (klo 9:00 16:00) keskimääräiseen 0,8 minuuttiin (klo 9:00 16:00) 51. koepäivänä. Huomattakoon kuitenkin, että heidän tutkimuksensa aikana eläimet altistuivat monille tekijälle (mm. kastraatio), jotka ovat voineet vaikuttaa eläinten yleiseen käyttäytymiseen ja siten myös harjan käyttämiseen. Tutkimukseni havaittua kasvanutta karjaharjan käyttöaikaa voidaan selittää useilla mahdollisilla tekijöillä. HAR-käsittelyjen välillä oli 10 vuorokautta pitkä EI HAR-käsittely, jolloin vasikoilla ei ollut karjaharjaa käytössään. On siis mahdollista, että muutoksessa oli kyse deprivaatioreaktiosta, jossa eläimet lisäävät niiltä aiemmin rajoitetun toiminnan määrää (Bolinger et al. 1997). Deprivaatioreaktiota tukee myös se, että vasikat kävivät ensimmäisen HAR-käsittelyn jälkeen usein hankaamassa karsinan rakenteisiin samassa kohdassa missä karjaharja oli sijainnut (omat havainnot). On myös mahdollista, että käyttöaika nousi, koska karjaharja oli vasikoilla käytössä yhteensä vain 20 vuorokautta, ja siihen edelleen tutustuttiin. 18

Vasikoiden kasvaminen ja ikääntyminen saattoi myös vaikuttaa tulokseen. Tämän koeasetelman puitteissa kasvua jaksojen välillä ei valitettavasti pystytä selittämään tarkemmin. Karjaharjan käyttöaste olisi myös saattanut laskea samalla tavalla kuin esimerkiksi Ninomiya & Saton (2009) tutkimuksessa, mikäli vasikoita olisi havainnoitu pidempään. Vasikat hankasivat karjaharjaa vasten keskimäärin 5,1 minuuttia 15 tunnin aikana (klo 6:00 21:00). Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu vaihtelevia käyttöaikoja harjoille ja muille hankaamisvälineille. Vasikoilla aiemmin tutkittu harjan käyttöaika oli kolmantena harjan käyttöpäivänä päivänä keskimäärin 10,1 minuuttia ajalla klo 9:00 16:00 (Ninomiya & Sato 2009). Lehmien taas raportoitiin käyttäneen karjaharjaa keskimäärin 6,8 minuuttia vuorokaudessa (DeVries et al. 2007). Lehmillä oli käytössään automaattinen karjaharja, jonka käyttäminen on vaivattomampaa pyörivän harjan vuoksi. Karjaharjan käyttömäärän olisi voinut siten olettaa olevan huomattavasti suurempi kuin vasikoiden, etenkin kun laidunoloissa lehmien on havaittu hankaavan puita vasten keskimäärin 22,4 minuuttia vuorokaudessa (Kohari et al. 2007). Puut ovat hankauskohteena tosin huomattavasti luonnollisempia, mikä voi selittää suurta hankausmäärää. Tutkimusten tulokset kokonaisuudessaan viittaavat siihen, että vasikat käyttävät harjaa mahdollisesti lehmiä aktiivisemmin. Vasikoiden aktiivisempi karjaharjan käyttö voi myös olla yhteydessä suurempaan turkinhoitoon yleisesti käytettyyn aikaan. Vasikat kävivät hankaamassa päätään karjaharjaan keskimääräisesti jopa 20,5 kertaa 15 tunnin aikana. Suuren käyttömäärän taustalla voi olla se, että vasikat pitivät usein pieniä taukoja hankaamisessa, ennen kuin jatkoivat hankaamista. Nämä kerrat katsottiin silloin erillisiksi. Suuri käyttömäärä kertoo siitä, että osa hankauskerroista oli varsin lyhyitä. Keskimääräinen päänhankaamisjakso karjaharjaa vasten HAR-käsittelyllä olikin pituudeltaan vain 0,24 minuuttia. Lehmillä hankaamisfrekvenssi oli pienempi, vain 7,7 kertaa vuorokaudessa (DeVries et al. 2007). On mahdollista, että lehmät hankaavat kerralla pidempiä jaksoja. Pyörivään harjaan on myös todennäköisesti helpompi hangata pidempiä jaksoja yhtäjaksoisesti, sillä se ei vaadi eläimeltä itseltään juurikaan työtä. Suuri määrä hankaamisjaksoja voi vasikoilla myös kertoa halusta käydä tutustumassa karjaharjaan. Karjaharja oli ainoa virike varsin pelkistetyssä karsinassa, joten se todennäköisesti myös kiinnitti usein vasikoiden huomion. Vasikat käyttivät karjaharjaa lähes yksinomaan pään alueen hankaamiseen. Jalkojen ja keskiruumiin hankaaminen jäivät yksittäisiksi tapauksiksi. DeVries et al. (2007) havaitsivat, että lehmät hankasivat enemmän kaulan, selän ja hännän alueita, kun niillä oli käytössään 19

karjaharja. Samalla lehmät vähensivät pään ja jalkojen alueiden hankaamista. He päättelivät, että karjaharja helpottaa turkinhoitokäyttäytymistä etenkin paikoista, jotka ovat muuten vaikeita puhdistaa. Vasikoiden karjaharjaan hankaamisessa, kuten muussakaan kokeessa seuratussa turkinhoitokäyttäytymisessä, ei eroteltu pään ja kaulan alueita, vaan ne katsottiin kuuluvan samaan pään alueeseen. Eroja pään ja kaulan alueiden hankaamisessa ei siis pystytä kertomaan. Vasikoiden karjaharja oli myös pystysuorasti seinässä kiinni oleva yksiosainen harja, johon selän tai hännän alueiden hankaaminen olisi ollut hyvin vaikeaa, sillä esimerkiksi keskiruumiin hankaaminen karjaharjaa vasten sijoittui enemmän kyljen kuin selän puolella. Yksiosaiseen kiinteään harjaan onkin todennäköisesti helpointa hangata päätä. Pää on myös alue, jonka puhdistaminen ilman ulkopuolisia kohteita tai tekijöitä on vaikeaa (Jensen 1995). Vasikat käyttivät aikaa myös karjaharjan harjasosan manipuloimiseen, eli vasikat maistelivat, nuolivat ja pureskelivat harjasosaa. Havaintoaikana (15 h) karjaharjaa manipuloitiin keskimäärin 1,0 minuuttia. Karjaharjan manipulointia esiintyi kaikilla vasikoilla. Karjaharjan pureskelun ja maistelun vuoksi vasikoille ei sovi käyttöön mikä tahansa harja. Huonolaatuisesta harjasta saattaa irrota harjaksia, joista voi aiheutua terveysongelmia vasikoiden niellessä niitä. Kokeessa vasikoilla käytettiin lehmillä yleisesti käytettäviä karjaharjoja, joissa vaaraa harjasten irtoamiseen ei ollut. Karjaharjojen käytön osalta on huomioita harjasosan kuluminen, sillä kuluneesta harjasta saattaa irrota harjaksia. Karjaharjaa on siis huollettava säännöllisesti, mikä voi hieman nostaa sen käyttökustannuksia. Karjaharjan manipulaatiota ei ole aiemmissa tutkimuksissa selvitetty, mutta vasikat ovat yleisesti uteliaita tutkimaan ympäristöään ja tekevät sitä muun muassa suunsa avulla kokeillen (Martiskainen et al. 2006). Vasikat eivät juuri syrjäyttäneet toisiaan karjaharjalta. Syrjäyttämisiä tapahtui keskimäärin vain 0,2 kertaa (/vasikka/15 h). Syrjäytysten pieni määrä kertoo yhden karjaharjan riittävän hyvin ainakin viidelle vasikalle. On myös mahdollista, että karjaharja ei ollut niin tärkeä tekijä vasikoille, että ne olisivat halunneet kilpailla siitä. Karjaharja ei siten aikaansaanut aggressiivista käyttäytymistä. Havainnot vastaavat DeVries at al. (2007) tuloksia, joiden mukaan automaattiselta karjaharjalta syrjäytettiin vain keskimäärin 0,1 lehmää vuorokaudessa. Pelley et al. (1995) eivät myöskään havainneet harjaan liittyvää aggressiivista käyttäytymistä. Vasikat kävivät myös usein hankaamassa karjaharjaan ns. rauhallisina ajankohtina, eli esimerkiksi silloin kun muut vasikat olivat lepäämässä tai syömässä (omat havainnot). 20