Olavi Linnus: Ilmoj en mi ekk a Olavi Linnus on TK miehenä voinut seurata ilmavaimiemme osuutta menestyksellisen puolustussotamme eri vaiheissa. Hänen kuvauksissaan kerrotaan mielenkiintoisia välähdyksiä miltei kaikista ilmatoimintaa koskevista ratkaisevista tapahtumista. Sikäli kuin ylipäänsä yhden TK-miehen kuvausten puitteissa on mahdollista, lukija pääsee seuraamaan lentäjien ja it:n suorituksia sodan kehittyessä. Kirjan ensimmäisessä osassa on selostuksia sodan alkuviikoista, jolloin lentäjät ja it. ottivat ilmaherruuden käsiinsä. Mm. Lahdenpohjan kuuluisa ilmataistelu selostetaan. Sitten alkaa hyökkäys Laatokan pohjoispuolella. Monet virallisissa tiedonannoissa erikoisesti mainitut ilmataistelut sisältyvät näihin selostuksiin, ja lisäksi tekijä kuvaa it:n torjuntataisteluja jne. Kannaksen hyökkäys käsittää teoksen laajimman osan, johon sisältyy mm. ensimmäinen selostus vapautuneesta Viipurista. Lopulta lukija viedään Aunukseen ia Muurmanuin radalle. Monet kuvat, joista useimmat nimenomaan liittyvät kirjan sisältämiin kuvauksiin, täydenleivät tekstiä. OTAVA
Tuoreinta kirjaanpanoa nykysodasta»pakko RAJALTA» ÄÄNISLINNAAN Nykysotamme alusta lähtien ilmestyneen sarjnmme TK-rintamakirjeen \'aihtajat etulinjoilla» viisi ensimmäi.!l tii nidettii. 1. Y li rajan, 2.»lfottejo. lauotann», 3.»Etccnp;iin, 4.»Kannas on vapaa» ja 5. u\iinislinnaan» ilmeet.yviit nyt yhdeksi teokseksi eid< ttuna ja kuvitettuna erinomaisin TK-valokuvin. Hinto. aid. 100 mk. TK-rintamakirjunvaihtajat etulinjoilla-sarjan 6:s ja?:s nide MERELLÄ JA ILMASSA Jännittäviä kuvauksia miina.nlaakijain, moottoritorpedoveneitten y.m. meria.eeitt.emme toiminnasta vii.li-ttömiissi:l kosketuksessa viholliseen aekll. hiivittäjiemme yöllisistli. aavelennoiet.a. STALININ KANAVALLE TK-miest('n keralla tutuetumme tiibsii nitet-seii s,vyslalven suuriin korpi taisteluihin, liihinnii Kontupobje..o kauppalan jn Knrhumiien jo. Povcntsan kaupunkien valtauksiin, erikoisuuksiin jop:l historinnnkin. :-."itcen hinta 10 mk. 50 p. OT AV A
Uusinta sotahistoriaamme Kuvahlstarlaa vuosilta 19l9-41 Pekka I<yylinen: RATKAISUN VUODET Kunni11kkaiden, snnknrillisten aiko jl'mnw jn raiheitt.f>mmo keskitetty ja loilllnn kuntkirja. Todella arvokas ktmtipo<i, joka clih öiwiil meille kohtalonpäivicmnte koko tapabturnnsa.t jan. llinta 100 mk, flid. 120 mk. Dag Hemdal: TULENJOHTAJA Etumnisilln linjoilla olleen silminniikijiin ku\'a\1 snlnmasodasta asumattomisst\ ja tiettömissii korvissa.. itse Tekijii oli raskaan tykistöpatterin tulenjohtajana, jokn. tule\lnan mursi tien kcnrnali l.nguksen pol.knpyöril.jäii.kiirl'ille 1\orpiselästä Aunukseen. Hinta H mk. Onlloni Miihkali: RAATTEEN TIELTÄ VUONNISEEN Suomalaisen Jnutnnntin sobpiiivilkirjn n kyi n sotnmmo nlkupäiviltll; joukkojcmmo rnskanstn mutta voitok knmin rtl nemisopstä Pohjois-Knrjalnn mets:ssii jn <>riimuissn. Kuvaus piiiiltyy \'uokkiniwno:>n suureen kurjnlaisjuhlnun, jossa. IUi-Kurjalo. julistettiin Suomeen liitetyksi. Hinta 23 mk. OTAV A
OLAVI LINNUS ILMOJEN MIEKKA TK -mies lentäjien ja it:n parissa 00 IS:EI HELSINGISSÄ KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVA
HELSINKI 1942 S.\ ONALEBTI O.Y. NYLANDIN KIRJAPAINO.
ALKULAUSE. ILMANHERRUUS ON MEIDÄN! Talvisotamme aikana ehkä juuri ryssien ilmanherruus katkerimmin osoitti koko kansalle, miten valtavaa ylivoimaa vastaan me jouduimme kamppailemaan. Kymmenet ja sadat viholliskoneet risteilivät päivittäin maamme yllä, eikä kahdeksankymmenen koneen parveileminen saman paikan päällä ollut rintamilla mikään outo näky. Omien ilmavoimiemme osuus jäi tuollaisissa olosuhteissa helposti tuon lukumääräisen ylivoimaisuuden varjoon, eikä ole ihme, että moni saattoi epätoivon hetkinä kysyä: Missä ovat omat? Kuitenkin lentäjämme silloinkin suorittivat jättiläisurakan. Miten toiset ovatkaan olosuhteet nyt! Ilmanherruus on meidän, sillä lukumääräinen tasavertaisuus sallii ilmavoimiemme laadullisen paremmuuden päästä oikeuksiinsa. Ilmatorjunnan osuus saavutettuun ilmanherruuteen on tämän ohella kiistämätön. Niinpä on it.joukkojamme varsinaisen tehtävänsä ohella voitu
käyttää myös maataistelujen suorasuuntaustehtäviin. Monen monta ylpeyden arvoista uutista on näin voitu kansalle ilmatoimintaa koskevissa tiedonannoissa ilmoittaa, mutta varmaankin on perää väitteessä, että nimenomaan sellaisina hetkinä kuin nyt, jolloin ilmavoimamme joka päivä moukaroivat Muurmannin rataa, lentäjät ja it.miehet ovat erityisen lähellä kansan sydäntä. Saavutettu ilmanherruus on ollut ja on jatkuvasti herkeämättömän työn ja ankarien taistelujen tulos, jossa Jentäjillä - olkoot he tiedustelu-, hävittäjä- tai pommituslentäjiä - mekaanikoilla ja huoltomiehillä sekä rohkeilla ja päättäväisillä it.miehillä on kullakin oma, ratkaisevan tärkeä osuutensa. Hyvin usein, kun rintamakirjeenvaihtaja pyytää lentäjää kertomaan sotalennon vaiheista, saa vastaukseksi:»no, ei siinä oikeastaan ole mitään kertomista». Lentäjiemme vaatimattomuus on suorastaan kuuluisa. Mutta tuossa asenteessa on muutakin kuin vaatimattomuutta. Se kuvastaa myös ilmasodan erikoista luonnetta. Jokainen sotalento voi olla viimeinen, vain harva ilmataistelu raivoaa muutamaa minuuttia kauemmin, hetket, jolloin saa vihollisen tähtäimeen, kestävät useimmiten ainoastaan häviävän tuokion. Ilmasota on ehkä enemmän hermopeliä kuin maataistelu. Lentojen aikana on paljon tapahtumista köyhiä vaiheita, ja kuitenkin täytyy koko ajan olla äärimmäisen varuillaan. Pienen pieni musta piste jossakin kaukana aurinkoa vastaan voi äkkiä muuttua tuhoisaksi ampuvaksi viholliskoneeksi. -.No,
ei siinä oikeastaan ole mitään kertomista. ja kuitenkin ilmanherruus on ratkaisevimpia tekijöitä nykyaikaista sotaa voitettaessa, ja tiedustelulennot ja pommitukset kaukana vihollisen selustassa ovat suurenmoisimpia seikkailuja, mitä toivoa saattaa. Yöllinen tiedustelulentoi Lentokentän yläpuolella on taivas puhtaana, tutut tähtikuviot tuikkivat korkeudessa, ja kuu loistaa kaakossa luotettavana majakkana, kauempana rintaman suunnalla näkyy rikkinäistä pilvipeitettä, joka on tarjoava tervetullutta suojaa kutsumattomalle, tiedonhaluiselle vieraalle. Kone on ilmassa. Alhaalla, omalla puolella ajavat autot rohkeasti valoja käyttäen, mutta heti rintamalinjan toisella puolella tulee useimmiten huolellisesti toteutettu pimennys. Aivan päinvastoin kuin talvisodan aikana, jolloin ryssien koiannat ajoivat täysin valoin rintaman pintaan saakka: merkki ilmanherruuden siirtymisestä meidän käsiimme. jo ovat ryssät huomanneet suomalaisen koneen. Valojuovia alkaa sadella alhaalta, ne tulevat pitkinä helmiketjuina, joiden nopeus matalammalla tuntuu hitaalta, mutta sitten kiihtyy kiihtymistään, ja pian ne suhahtavat ohi, enimmäkseen koneen taitse. Sitten alkavat tykit Ioksuttaa, kranaatit ryntäävät hehkuvina ylös ja räjähtävät koneen ympärillä jättäen hattaran merkiksi osumistarkkuudesta. Ryssät ampuvat tavallisesti hyvin tarkasti, suomalainen lentäjä saa käyttää kaiken taitonsa ravistaakseen ; koneensa irti tuhoisasta tulesta. joskus se onnistuu, ilman että ryssä saa ainoatakaan osumaa, mutta
monesti reiät eri paikoissa konetta osoittavat, miten läheltä kuolema on sivunnut lentäjiämme. Tiedustelulentäjä on armeijan silmä. Hän tuo kotiin arvaamattoman tärkeät tiedot vihollisen liikkeistä, joukkojen keskityksestä, huoltoteistä jne. Hän ei käytä vain omia silmiänsä, vaan turvautuu myös kameraan. Siten omat pommituslentäjät ja oma tykistö saavat monet maalinsa, joiden tuhoamiseksi viipymättä ryhdytään toimenpiteisiin tiedustelulentäjän palattua lennoltaan. Tiedustelulentäjän toimintaa ei saa estää huono sää, ei pimeä yö eikä kirkas päivä, jolloin vihollishävittäjät partioivat tukikohtiensa suojana. Ilveksen merkeissä! Eräät hävittäjälentäjämme ovat omaksuneet tunnuksekseen ilveksen, jonka he ovat maalauttaneet koneisiinsa. Hävittäjäkone on tosiaan ilmojen ilves, nopea, ketterä ja tuhoisasti iskevä, varsinkin kun sen ohjaamossa istuu suomalainen lentäjä. Ryssät ovat saaneet tuntea hävittäjiemme voiman, saivat sen tuntea jo talvisodan aikana, jolloin konekantamme ei lähimainkaan vastannut nykyistä, ja edelleen nykyisen sodan ensi hetkestä alkaen, jolloin viidessä minuutissa Helsingin lähistöllä nuori lentäjäluutnantti saavutti tämän sodan kaksi ensimmäistä ilmavoittoa. Talvisodassa hävittäjien päätehtävänä oli kotiseudun suojaaminen. Vihollisen koneiden suuresta lukumäärästä johtui, että pudotettujen koneiden määrä nopeasti silloin nousi hyvin suureksi. Tällä ker-
taa on vihollisen alasampuminen paljon suuremman työn takana. Voi sanoa, että ryssä on löydettävä ensin, ja siihen tarvitaan toisinaan monen monta partioretkeä aina kauas vihollisen puolelle. Erikoisena esimerkkinä voi kertoa kahdesta lentueesta, jotka majailivat samalla lentokentällä. Toinen ei viikkoihin nähnyt ainoatakaan ryssää, mutta toinen ampui miltei joka päivä vähintään pari kolme alas. Ryssät sattuivat >suosimaan)) jälkimmäistä! Suuria pommituskonemuodostelmia vastaan käydyt ilmataistelut ovat nykyisessä sodassamme muuttuneet hävittäjien välisiksi kaksintaisteluiksi, sillä ryssien pommituskoneet ovat nyt harvinaisia lintuja. Tyypilliset ilmakarusellit ovat hurjista hurjinta kamppailua, vaikka ne eivät useinkaan kestä kauan. Siinä kysytään lentäjiltä hermojensa ja koneensa pettämätöntä hallintaa ja varmaa, vakaata kättä sillä katoavalla hetkellä, jolloin ryssän kone ilmestyy tähtäimeen oikealle etäisyydelle. Lyhyt liipasimen painallus saattaa silloin riittää, ja tuholintu on kuolettavasti haavoittunut! Lentäjälle, joka ajattelee kamppailuaan pelkästään opitun taidon sanaston puitteissa, ilmataistelu on kaartojen, väistöliikkeiden ja syöksyjen tavanomaista vuoropeliä, jossa periaatteessa ei tapahdu mitään uutta tai erikoista. Silti jokainen taistelu on erikseen taisteltava, jokainen kamppailu elettävä ja kestettävä sekunnin murto-osia myöten silmät ja kaikki vaistot äärimmilleen herkistyneinä. jokainen ilmataistelu on sittenkin aina uusi ja aina erikoinen!
1 0 Pommituslentäjät valmistautuvat kaukaisille retkille. Raskaat ja kevyet pommit, joita ahdetaan pommituskoneen maha täyteen, ovat tarkoitetut kaukaisia maaleja varten. Niitten päämääränä ovat rautatie- ja maantiesolmukohdat ja rintamalle pyrkivät kolonnat. Tietysti myös rintamalinjankin maaleja, tykistöpattereita ja muita asemia pommitetaan. On sykähdyttävä näky todeta pommien osuvan maaliin. jännittynein mielin lentäjä odottaa tulosta, kun pommit ovat irtaantuneet ja alkavat kadota syvyyteen yhä pieneten ja pieneten, kunnes niitä ei enää paljaalla silmällä erota. Sitten tuprahtavat räjähdyspilvet ilmoille, rata on rikottu, junavaunut myllerretty penkereen viereen. Kun oikein hyvin sattuu, silloin tulee täysosuma ammusvaunuun. Mikä valtava patsas siitä syntyykään, mikä sekasorto silloin alhaalla vallitseekaan! Tai kun saa pomminsa sijoitetuksi autokolonnan etupäähän ja ensimmäinen auto heittää kuperkeikan eteenpäin toisen ajaessa murskaksi kuoppaan. jos jäljessä tulevilla on hyvä vauhti, ne armotta työntyvät samaan kasaan kuin hanuri sitä kokoon painettaessa!
I OSA. SODAN ENSI VIIKOT. SODAN KAKSI ENSIMMÄISTÄ ILMAVOITTOA. Luutnantti Veikko Evinen suoritti tämän sodan kaksi ensimmäistä vihollispommittajien pudottamista. Ensimmäinen hyökkäyspäivä valkeni kirkkaana ja kauniina, eikä oikeastaan odotettu ryssän iskevän kimppuumme, vaikka boisevikkien kavaluus olikin entuudestaan meille tuttua. Niinpä lentueessa oli kaikessa rauhassa aamutuimaan pantu pieneksi korttipeliksi. Kortit jäivät pöydälle, kun tuli hälytys ja oli riennettävä koneiden luo! Toinen peli oli alkanut. - Nousimme etsimään hyökkääviä ryssän pommittajia, luutn. Evinen kertoi, eikä kestänyt kauan, ennen kuin ne tulivat vastaan. Niitä oli yhdeksän kappaletta, ja ne lensivät ryssien patenttikiilassa, kuten sanomme, aina kolme konetta yhdessä. - Hajaantuivatko ne suomalaisten ilmestyessä näköpiiriin?
12 - Eivät. Ne jatkoivat matkaansa, ja kun kalman nen kiilan sisimmäinen siipikone oli jäänyt muista hieman jälkeen, iskin sen kimppuun. Kun luutn. Evinen pääsi ampumaetäisyydelle, hän antoi konekiväärien puhua puolestaan. Ryssä vastasi tuleen. Suomalaisen tuli oli kuitenkin siksi tehokas, että ryssäitä heti alkuun meni sisu kurkkuun. Hätäpäissään se pudotti pommiosa pellolle ja toverit tekivät samoin. Tämän ryssät tekivät tietenkin vähentääkseen kuormaansa ja voidakseen täten lisätä vauhtia. - Olimme muutaman tuhannen metrin korkeudessa, ja parin konekiväärisarjan jälkeen sain ratkaisevan osuman. Ryssän pommittajan nokka kääntyi jyrkästi maata kohti, ja se syöksyi suin päin alas murskaantuen alkutekijöihinsä. Sodan ensimmäinen ilmavoitto oli saavutettu! Luutn. Evinen valitsi viipymättä uuden taistelukohteen, totesi, mikä jäljellä olevista pommittajista oli lähinnä ja nopeimmin tuhottavissa. Hän lähestyi tätä metri metriltä. Kaikki muut ryssän koneet tulittivat hänen lähestyvää konettaan, mutta pahasti siihen osumatta. Hyvä onni seurasi suomalaista lentäjää. Ryssät painuivat nyt kaikki syöksyyn lisätäkseen nopeutta ja irroittautuakseen suomalaisesta koneesta, jonka iskuvalmiuden he olivat niin selvästi todenneet.
13 Matkan varrella - suunta kulki suoraan merta kohti - luutn. Evinen kuitenkin tavoitti kohteeksi asettamaosa pommituskoneen, ja niin käytiin uudelleen kiivas ilmataistelu, joka tälläkin kerralla päättyi suomalaisen voittoon. Ryssän koneen vasen moottori alkoi savuta, ja kone jäi muusta»puljastal). Koko taistelu ryssien lentueen kanssa oli kestänyt enintään viisi minuuttia. Toisenkin koneen saatua osuman ja alettua matkansa kohti syvyyksiä luutn. Evinen kadotti sen näkyvistä, mutta muista koneista nähtiin sen määränpää. Pommittaja syöksyi miehineen päivineen mereen ja tuhoutui täydellisesti. lv.torni JYLHILLÄ VAAROILLA. Suomella ei ole alppeja eikä huiman korkeita vuorenhuippuja, mutta meillä on jylhät vaaramme Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Noitten vaarojen korkeimmilta kohdilta silmä kantaa yli mittaamattomien metsien ja toisten kaukaisten vaarojen, jotka kumpuilevat näköpiirin uloimmalle reunalle saakka, käänsipä katseensa mihin suuntaan tahansa. Tällaisen vaaran harjalle, mistä muhkeat maisemat levittäytyvät kymmeniä kilometrejä kaikille tahoille, on rakennettu iv.torni - ennemminkin seipääntapaisten kuin tukkien varaan. Se on heiveröisen näköinen rakennelma, mutta siitä on se etu, että se ilmasta katsoen sulautuu maastoon, mitä ei vankka-
14 rakenteinen, oikea torni tuolla paikalla edes naamioituna tekisi. Tässä tornissa suorittavat paikalliset iv.lotat vartiopalvelustaan mittaamattomien vaarojen yllä, jotka näyttävät olevan kuin tarjottimella heidän edessään. Siinä on arvokasta vihreää kultaamme kymmenien, satojen miljoonien arvosta, ja kumpuilevien maisemien lomassa vilahtelee järviä ja siellä täällä jokin asuinrakennuskin. Täältä iv.lotat näkivät pakkorauhan rajalle saakka, jonka takaa vihollinen oli noussut taivaalle tuhoa ja hävitystä tuomaan. Vaistomaisesti kysyy heiltä: - Ettekö pelkää tällaisessa tornissa? Mutta iv.lotta, reipas ja pulska talontyttö, naurahtaa - ei liene ensimmäinen kerta, jolloin noin on kysytty. - En. Miksi pelätä? Kun ei tuohon kysymykseen todella osaa vastata, selittää kuin anteeksi pyydellen: - No, kun tuo torni on noin huojuvan näköinen. Silloin iv.lotta kertoo pienen tapauksen. Oli tullut lottia etelämpää, suurten asutuskeskusten hyvin rakennettuihin iv.torneihin tottuneita. Olivat kauan miettineet, ennen kuin olivat kiivenneet torniin käymään. - Mutta emmehän me täällä ole muuta nähneet kuin tämän tornin, haastateltava Iotta hymähtää. Emmekä osaa muuta pyytääkään. Siinä oli rajaseudun!otan yksinkertainen vastaus, eikä hän sillä suinkaan halunnut aliarvioida kenenkään muun rohkeutta tai saavutuksia. Kuitenkin se sisältää todistuksen siitä rauhallisen vakaasta ja var-
15 masta tavasta, jolla rajaseutumme väestö osaa suhtautua kaikkiin kohtalon käänteisiin. Heidän maansa on heidän omaansa, muuta he eivät pyydä. Mutta sen puolesta he ovat valmiit taistelemaan ja sitä rakentamaan. HÄLYTYS LENTOASEMALLA. Helteisen kuumana kesäpäivänä miehet työskentelevät lentokentällä mahdollisimman vähin vaattein. Useimmilla on housut jalassa yläruumiin ollessa paljaana, mutta onpa toisia, heidän joukossaan lentueen päällikkökin, luutn. Laaksonen, jotka ovat tyytyneet uimahousuihin. He ovat auringonpaahtamia, voimakasjänteisiä miehiä, jotka suorittavat työnsä rauhallisin ottein pitääkseen koneet aina lähtökunnossa. Sodan ensimmäisinä päivinä on toiminta ollut etupäässä torjuntalentoja vihollisen pommituskoneiden lähestyessä, ja niin tänäänkin on ehditty jo kerran nousta ilmaan idempänä nähdyn pommituskoneen karkottamiseksi. Nyt koneet jälleen seisovat kentän laidassa rivissä odottamassa, ja huollossa olevien koneiden kimpussa hääräävät mekaanikot ja heitä avustavat lentosotamiehet. Aurinko on noussut keskitaivaalle ja paahtaa voimakkaana kentälle, jonka hiekka pölyää ilmaan miesten kulkiessa. Heikko tuuli puhaltaa, mutta muuten luonto on hiljaista. Ihmisten touhu ei tunnu
16 sitä häiritsevän, ja rauhaisa tyyneys aivan kuin tuudittaa kuvitelmaan, ettei vihollinen nyt ole liikkeellä. Keskeytys tulee äkkinäisenä ja jyrkkänä. Kentän laidassa olevan kopin puhelin soi ja lentueen päällikkö, joka juuri sillä hetkellä on paikalla, vastaa puhelimeen. Lyhyt ja täsmällinen ääni tuntuu puhelimessa sanovan tiedoituksen. Lentueen päällikön ilme kiristyy päättäväiseksi hänen vastatessaan lyhyesti: - Hyvä on. - Nopeasti hän panee pois kuulotorven ja rientää kentälle. Heti kopin kynnyksellä hän huutaa muille tiedoituksen, ja hänen äänensä kiirii kentällä lähinnä seisovien kuuluviin. - Kuusi viholliskonetta pommittaa... Hän mainitsee jonkin matkan päässä sijaitsevan tehdaspaikkakunnan nimen. - Koneet tulossa tännepäin. Nyt ei ole aikaa hukattavana. Kentällä olevat huutavat hälytyksen edelleen kauempana seisoville, ja koneiden luona olevat ryhtyvät heti laittamaan niitä lähtökuntoon. Neljä konetta lähetetään matkaan. Lentueen päällikkö huutaa määräyksensä, ja kentällä olevat kolme ohjaajaa vetävät nopeasti ylleen lentovarusteensa. Lentosotamiehet auttavat heitä, jottei ainoakaan sekunti menisi hukkaan. Lentueen päällikkö, joka on ollut uimahoususillaan, miettii sekunnin kymmenesosan, naurahtaa sitten: -Minä menen näissä! Hän tempaa kopista housunsa, vetää ne jalkaansa ja rientää sitten yläruumis paljaana koneensa luo.
llmojen miekka, lentokoneen kiväärin piippu, pista.a. esiin koneen tasosta. TK Johnsson. C...,.-:z',..:..:S4 /I R :J. A
Luutnantti B. Laaksonen (oik.) TK-miehen uhrina kes:tisen kuuman lentokentän laidalla. - TK-Harrivirta.
17 Yksi lentäjistä on jo ehtinyt koneesecnsa, ja sen potkurit alkavat pyöriä. Hiekka nousee pienoiseksi pyörremyrskyksi koneen takana, sitten toinen ja kolmaskin kone yhtyy soittoon. Moottorit pörräävät kiivaasti ja lähtöhaluisina. Koneiden takana seisovat kääntävät selkänsä, jotta säästyisivät pahimmasta pölystä ja ilmavirrasta, mutta koneiden luona mekaanikot suorittavat viimeiset tehtävät ennen lentoa. Nyt ovat kaikki lentäjät valmiina lähtöön, ja ensimmäisen koneen moottorinsurina kiihtyy kiihtymistään valtavien pölypilvien noustessa kentästä. Ilmavirta koneen takana on niin voimakas, että siinä on vaikea hengittää. Sitten kone lähtee liikkeelle. Se ajaa keskelle kenttää, ottaa suunnan tuulta vastaan ja kiihdyttää vauhtia. Kone kiitää täyttä vauhtia eteenpäin, vihdoin pyörät irtoavat maasta, ja kone nousee metsän laidan yli taivasta kohti. Toinen kone on jo seurannut sitä ja rullaa nyt vuorostaan keskikentälle. Kaksi muuta odottavat vielä vuoroaan kentän laidalla pörräten. Niin ne nousevat kaikki neljä ilmaan ja ottavat suunnan vihollista kohti. Ilmavalvonta on antanut tarkan tiedon siitä, missä vihollinen on, ja radioteitse ilmoitus toimitetaan lentäjille edelleen. Vihollisen lentue on kuitenkin jo hajonnut. Viisi konetta on kaartanut poispäin, mutta yksi on saapunut lentokentän lähistölle, ja kaksi konetta lähtee sitä takaa ajamaan. Kaksi jäljelläolevaa lähtee partioimaan suuntaan, jonne muut viholliskoneet ovat kadonneet. 2 - Ilmoien miekka.
18 Ei kestä kauan, ennen kuin nämä kaksi jälkimmäistä jo palaavat kentälle. Ne laskeutuvat miltei peräkanaa, toinen vain tekee lyhyen kierroksen kentän yllä toisen laskeutuessa. Lentäjät hyppäävät koneista ja luovuttavat ne huoltoon. Viittä viholliskonetta ei enää oltu nähty. Viisitoista minuuttia myöhemmin palaavat toisetkin koneet. Vihollinen oli ilmeisesti huomannut suomalaiset koneet näiden noustessa ilmaan, sillä se oli nopeasti kadonnut idän suuntaan ja päässyt saavuttamattomiin. Takaa-ajo olisi ollut turhaa, ja konehan oli joka tapauksessa karkotettu omille mailleen. Moottorien pysähdyttyä pöly hetken leijailee kentän yllä ja laskeutuu sitten. jälleen vallitsee kentän yllä rauha, jonka vasta seuraava hälytys uudelleen katkaisee. It. AMPUU. lt.jaos on sijoitettuna kauniin niemen kärkeen lähelle tärkeätä liikennekeskusta, jonka koskemattomuus on ensiarvoisen tärkeä. On kirkkaan paahtava päivä, ja vain siellä täällä liikkuu pilviä taivaalla, ja aurinko pääsee heiottamaan täydeltä terältä. Miehet makaavat telttojensa ympärillä, sillä ruokailu on juuri päättynyt, ja jokainen haluaa rauhassa sulattaa ateriansa. On mukava ja kylläinen hetki, jota ei tietoisuus siitä, että vihollislentäjiä on liikkeellä, pysty häiritsemään. Nyt levätään, ja kun hälytys tulee, ollaan valmiit viipymättä rientämään tykeille.
Antaa siis auringon paistaa, ja antaa myös kahvipannun teltan suuaukolla levätä. Kahvi keitetään vasta sitten, kun liikkeellä olevat ryssät on karkotettu. joku miehistä silmäilee erään teltan vieressä olevaa taulua ja hymähtää hyväntahtoisesti. Taulu on sangen erikoislaatuinen ja antaa hyvän kuvan näistä miehistä. Se on tehty pienestä faneerinpalasta, ja siihen on tekstattu seuraava varoitus:»tässä munii lintu, ei muut. Ei saa häiritä)). ja tosiaan: ruohikossa kiven juurella on pienoinen uunilinnun pesä. Oikeaan paikkaan lintu on kotinsa rakentanut, sillä nämä miehet suojaavat rauhallista lentäjää. Ei voi ajatella kauniimpaa todistusta suomalaisen sotilaan mielenlaadusta. Siinä pesää katsellessa uunilintu pyrähtää ulos ja kiertää hetken telttojen ympärillä, mutta palaa pian takaisin suojapaikkaansa. joku miehistä kääntää sanomalehteä, jota lukee, ja kahina kuuluu telttaa ympäröivässä luonnon hiljaisuudessa. joku on jopa nukahtanutkin. Silloin tulee ilmoitus ryssän koneiden lähestymisestä, ja jaoksen päällikkö, nuori vänrikki, antaa hälytyksen. On kuin olisi tikulla pistetty muurahaispesään. jokainen mies on viivana pystyssä ja ryntää matkaan. Siinä ei erota miestä toisesta, kun he yhtenä rykelmänä syöksyvät menemään. Näkee vain juoksevia jalkoja, ja vilahtelee paljaita yläruumiita, joiden ylle vedetään asetakkia. Seuraava sa hetkessä miehet ovat tykeillä ja tulenjohtopaikalla. He vetävät ripeästi kypärät päähänsä
20 ja asettuvat tottuneesti kukin omalle paikalleen. Tykkien putket kääntyvät nopeasti lähestyvää vihollista kohti suuntaajien tiuhasti pyörittäessä suuntauspyöriään. Tulenjohtopaikalla seurataan silmät tarkkoina vihollisen liikkeitä. Ryssän koneet ovat vielä kaukana, mutta niiden suunta on selvästi lähestyvä. Mutta nyt kääntyvätkin koneet toiseen suuntaan, ja sivusuuntaaja joutuu hitaasti kiertämään tykin putkea koneiden liikkeiden mukaan, samalla kuin jaoksen miesten on todettava, että saalis on menemässä ohi suun tällä kertaa. Mutta tuolla kauempana, missä koneet liikkuvat, on kuitenkin toisia it.asemia, jotka samaten kuin tässä niemen kärjessä sijaitseva ovat valmiina vastaanottamaan ryssän tulisin terveisin. Pommittajat tulevat näiden asemien kantomatkan sisäpuolelle. Viimeiset tarkat etäisyydet annetaan, ja tulikäsky kajahtaa. Tykinjohtaja iskee kohotetun kätensä alas niin kiivaasti, että koko ruumis nytkähtää mukana. Laukaus toisensa jälkeen pamahtaa nopeiden tykkien syytäessä kranaatteja ryssän koneita kohti. Tulenjohtopaikoilla kaukoputkien korkeusmittarit osoittavat ryssien kiireesti ottavan korkeutta ja pää sevän tykkien kantomatkan ulkopuolelle, ennen kuin niihin saadaan täysosumia, jotka olisivat ne pudottaneet. Mutta samalla koneet myös kaartavat poispäin. Ilmatorjunnan on onnistunut estää ne toteuttamasta tehtäväänsä. Niemen kärjessä sijaitsevasta it.jaoksesta on voitu seurata taistelun kulkua ja todeta, että ryssien vie-
21 railu oli maksanut heille ainakin vaurioihmeen koneen, vaikka se ehkä jaksaisikin lentää takaisin omille kentille asti. Miehet palaavat teltoitie iloisina siitä, että toverit siellä etäämpänä olivat menestyneet, ja toivoen, että seuraavalla kerralla olisi heidän vuoronsa. UKKOSEN JA (!.TULEN SALAMOITA. Taivas oli vetäytynyt tiukkaan ukkospilveen, joka peitti kesäisen yön ja laski oudon hämärän maisemien ylle. Kapeat vaakasuorat salamat leimahtelivat pilvenhattarasta toiseen, ja sadettakin oli pariin otteeseen tullut maan kostukkeeksi. Suomalainen tiedustelukone pörräsi lähtövalmiina. Vänrikki Ovaskaiselle, joka toimi koneen ohjaajana, tämä oli ensimmäinen sotalent9. Eipä siis ihme, että innostukseen sisältyi hiven jännitystäkin. Nyt oli hänen osoitettava, että taito, jonka hän oli oppinut, vastasi vastuuta, joka oli laskettu hänen hartioilleen. Kone nousi pilviin ja käänsi suuntansa itää kohti. Ukkospilvien lomassa välähtelivät salamat yhtämittaa. Ne olivat puhtaan violetin värisiä värähtäviä ja kirkkaita salamoita ja loivat jylhän kehyksen pilvien muotoilemille yläilmojen maisemille. Rajuilmaa jatkui koko lennon ajan, ja toisinaan äkillinen leimahdus vaistomaisesti hätkähdytti, kun se muistutti ilmatorjuntatulta, niin ettei varmasti voinut sanoa, kumpaa se oli.
22 Rintamalle saavuttua tykistön lieskahdukset ilmestyivät näkyviin. Voimakkaat, väkevän tulipunaiset tykkien putkitulet välähtelivät, valaisten tienoita laajalti, niin kirkkaita olivat leimahdukset. Siellä pauhasi raskas tykistö. Muuta liikettä ei rintamalla näkynyt, joukkoja ei erottanut, vain tykit puhuivat. Samassa lentäjät huomasivat jotakin uutta. Ryssän linjojen takana riehui voimakas tulipalo. Kone painui lähemmäksi maata. Pitkä, komea rakennus paloi täydellä voimalla. Olikohan tykistömme sen sytyttänyt vai olivatko ryssät itse panneet sen tuleen? Ken tietää. Tulipalo oli kuin majakkavalo, joka kauas näkyvänä toimi lentäjien varmana oppaana, kun paikka oli saatu tarkoin määrätyksi. Vähän myöhemmin kone joutui hurjaan seikkailuun. Ryssien valonheittimen häikäisevä kiila suuntautui sitä kohti ja. tavoitti sen. Vihollisen valonheitinmiehet taisivat tehtävänsä. Miltei sokaiseva kirkkaus ympäröi koneen. Oli kuin keskellä päivää. Pieninkin koneen osa aina tasojen äärimmäisiä kärkiä myöten kylpi valossa. Kului pari kolme minuuttia, jotka tuntuivat iäisyydcltä. Vänrikki Ovaskainen hallitsi konettaan erinomaisen hyvin ja teki kaikkensa ravistautuakseen irti valokeilasta. Mutta myös ryssät olivat tehtävänsä tasalla, ja itsepintaisesti keila seurasi suomalaisen koneen hurjia liikkeitä. Kaksi tasaveroista vastustajaa kamppaili elämästä ja kuolemasta. joka hetki suomalaiset odottivat, että ryssien ilmatorjunta saisi
23 heihin täysosuman. Nyt jos koskaan kuoleman käsi kurkotti heitä kohti. Silloin vänrikki Ovaskaisen onnistui nykäistä kone irti tuholla uhkaavasta valopatsaasta. Tämä ei tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin. Samassa kuin valokeila siirtyi sivummalle, ja lentäjät näkivät sen epätoivcisena kampaavan ilmaa parin sadan metrin päässä, räjähtivät it.tykkien kranaatit keskellä sitä. Ne olisivat olleet heidän tuhonsa, jos kone olisi pari sekuntia kauemmin joutunut viipymään valokeilan piirissä. Vielä hetkisen keila piirteli viiruaan taivaalle. Mutta kun se ei enää tavoittanut konetta, se luopui etsinnästä, painui alas ja sammui. Lentäjät olivat pelastuneet. Yö alkoi valjeta, ja suomalainen kone palasi kotiin päin. Ukkonenkin loittoni. Aamun sarastaessa tiedustelukone laskeutui onnellisesti kotikentälle. Tämä oli kesää - pakkorauhan rajalla v. 1941. Tuli joulukuu, ja vänr. Ovaskainen toimi Pohjois Aunuksessa. Siellä hän lensi viimeisen lentonsa. KAPTEENI KALAJAN LENTUEEN SAAVUTUKSIA. Taistelu ryssien nopeita ja ketteriä I-I 53-mallisia hävittäjiä vastaan on vaikeimpia tehtäviä, mitä lentäjälle voi sattua. Kolmen tällaisen ryssän hävittäjän alasampuminen samassa ilmataistelussa on siksi kahdelle koneelle mitä hienoin saavutus. Tämän tekivät
24 kapteeni Kalajan lentueen miehet muutamana kesä aamuna ennen aamiaista. Kapteeni Heikki Kalaja kunnostautui jo viime sotamme aikana, silloin tiedustelulentäjänä ja syöksypommittajana. Nykyisessä sodassamme hän toimi hävittäjälentueen päällikkönä, ja hänen komentosauvaansa - komeaa koivupuista - ehtivät useamman ilmavoiton merkinnät koristaa, ennen kuin hän syksyllä sai sankarikuoleman Vienan korpien yllä. Vänrikki Esko RootsiJa ja kersantti Paavo Aikala olivat partioimassa pakkorauhan rajalla, kun kolme &tshaikkaa)), kuten J-153:a kansanomaisesti kutsutaan, ilmestyi näköpiiriin suoraan edestä. Nopeat ryssän koneet havaitsivat suomalaiset noin 800 metrin päästä ja olivat heti valmiit taisteluun, ryssät näet pitivät itseään ehdottoman ylivoimaisina. Tshaikat ottivat korkeutta ja valmistautuivat syöksymään ylhäältä suomalaisten kimppuun. - Oli kuin kolme kylänrakkia olisi ärhennellen pyrkinyt päälle, vänrikki Ruotsila naurahtaen sanoi. Varmoina ylivoimaisuudestaan ryssät jakoivat tehtävän. Yksi kone lähti hyökkäämään, ja muut jäivät seuraamaan tilannetta. Hyökkäävä kone syöksyi vänrikki RuotsiJan päälle. Viipymättä kersantti Aikala nousi kahden odottavalle kannalle jääneen tshaikan kimppuun ja pääsi toisen taakse. Vänrikki Ruotsila ja hyökkäävä ryssä ajoivat täyttä vauhtia vastakkain, ja kun koneet olivat tarpeeksi lähellä, kummatkin antoivat konekiväärien soida.
25 Suomalaisella oli tarkempi silmä ja parempi taito, hänen luotisuihkuosa osui tuhoisana maaliin. Ryssä väisti vasemmalle ja viuhahti samalla ohi. Vänrikki Ruotsila painui perässä, mutta viholliskone oli jo tuomittu. Se syöksyi suoraa päätä maanpintaan ja tuhoutui. Sillä aikaa oli kersantti Aikala ryhtynyt hyökkäämään kahden muun tshaikan kimppuun. Ryssät erkanivat viipymättä, ja Aikala lähti seuraamaan toista. Hän painoi liipasinta, ja luotisuihkut ruiskivat viholliskonecn pyrstöä tapaillen. Hän ampui jatkuvasti, ja sillä aikaa toinen tshaikka kaarsi hänen taakseen. Kaikki kolme konetta ajoivat peräkanaa, jälkimmäisenä oleva aina edellistä tulittaen. Nyt tuli vänrikki Ruotsila mukaan leikkiin. Hän joutui nokatusten toisen tshaikan kanssa ja yhtyi taisteluun. Kersantti Aikala oli tällöin irroittautunut takaa-ajajastaan, ja tämä - huomatessaan vänrikki RuotsiJan koneen - kääntyi sitä vastaan. Kaksi kertaa vänrikki Ruotsila ja ryssä olivat vastatusten, mutta kumpikaan ei kiivaasta tulittamisesta huolimatta saanut selvää to:sesta. Kun kersantti Aikala jälleen ehti mukaan taisteluun, syöksyi vapaana oleva tshaikka hänen kimppuunsa, mutta samassa hetkessä RuotsiJan kanssa kamppaileva kone yllättäen ilmestyi ampumaetäisyydelle. Aikala ei hetkeäkään empinyt, vaan kun vihollinen kerran oli - vaikkakin vain sekunnin verran - tarjottimella hänen edessään, hän antoi konekivää-
26 rien soida, ja täysosuman saanut ryssä syöksyi alas murskautuen maahan. Viimeinen tshaikka oli nyt helisemässä suomalaisten kourissa ja pyrki vimmatusti omalle puolelleen, johon suuntaan ryssät heti ensimmäisen koneen tultua ammutuksi alas olivat hiljalleen yrittäneet. Mutta se ei koskaan päässyt kotikentälleen. Vaikeasti vaurioituneena se jyrkässä liu'ussa syöksyi maan pintaa kohti, ja sitä on pidettävä tuhoutuneena, vaikka ei suomalaisista koneista nähtykään sen lopullista murskaantumista. Kotikentälle tultuaan kersantti Aikala rauhallisesti ilmoitti kapteeni Kalajalle: - Olen tarjoutunut tshaikan maaliksi, koneessani on reikiä. Sen suurempaa numeroa hän ei asiasta tehnyt! Eräänä toisena aamuna oli kapteeni Kalaja partioimassa rannikolla lentomestari Arteen kanssa. Lennon aikana hän havaitsi takanaan kolme ryssän pommittajaa noin kuuden kilometrin etäisyydellä parituhatta metriä heitä itseään korkeammalla. Suomalainen kone ryhtyi heti takaa-ajoon. Kun suomalainen saavutti ryssät, nämä hajaantuivat, ja kapteeni Kalaja valitsi lähimpänä olevan pommittajan uhrikseen iskien sen kimppuun. Lyhyen kilpa-ajon jälkeen hän oli 150 metrin päässä jz. avasi konekivääritulen. Vain sekunnin ajan hänen kiväärinsä soivat lyhyen sarjan, mutta se riitti. Yht'aikaa pommittajan molemmat siivet leimahtivat isolla liekillä palamaan, ja koneen kohtalo oli sinetöity.
Takimmaiset pommarit tuntuivat ampuvan, mutta kapt. Kalaja epäili, etteivät ne voineet ainakaan häntä ampua, sillä ne eivät osuneet lähellekään. - Mitä lienevät tarkoittaneet, hän tuumi. Kapt. Kalaja kääntyi nyt jäljelläolevien kimppuun ja saavutti ne. Mutta jostakin syystä hänen konekiväärinsä eivät enää toimineet, ja niin muut pommarit pääsivät pelkällä säikähdyksellä. - Ei siinä sitten muuta ollut, kapt. Kalaja sanoi. Hiukan harmitti, mutta ei paljon, sillä olinhan kuitenkin saavuttanut ensimmäisen ilmavoiton hävittäjälentäjänä. Tulin takaisin kotiin, kun ei konekivääreistä ollut kalua. Lentomestari Arte totesi kapt. Kalajan ampuman pommarin syöksyneen palavana mereen. Siellä se sai hautansa. - Lentueen merkillisimpiin kokemuksiin kuuluu kuitenkin kersantti Suomisen tapaus, kapt. Kalaja jatkoi. Kersantti Lauri Suominen ja kapt. Kalaja olivat partioretkellä ollessaan lentäneet aina Suur-Merijoelle asti katsellakseen, miltä vanha tuttu paikka näyttää. Ryssillä oli siellä hyvin vahvasti ilmatorjunta-aseita, ja ne avasivat heti tulen suomalaisia koneita vastaan. - Eikä se ollut ollenkaan mukavaa, kapt. Kalaja tuumi, joten pyrimme sieltä pois. Ensimmäinen hattara räjähti edessä oikealla vain sadan metrin päässä ja lisää tuli solkenaan. Kersantti Suominen seurasi kapt. Kalajan konetta, mutta kurvasikin sitten yht'äkkiä yllättäen oikealle. Häm- 27
28 mästyneenä kapt. Kalaja seuraa tilanteen kehittymistä. Kersantti Suominen lentää tasaista, hiljaista lentoa matalalla ja it.ammukset räiskyvät joka puolella konetta, yläpuolella, vasemmalla, oikealla ja alapuolella. - Hän lensi nätisti kuin Riponin hinaama maalipussi keskellä hattaroita, jotka peittivät koneen kuin ruusut nuoren ylioppilaan. Varmasti hän paineli siinä noin viisi minuuttia. Näin selvästi, ettei ainoakaan kranaatti osunut, mutta ilkeäitä se tuntui. Lopulta totesin, että hän pääsi irti niistä. Kapt. Kalaja koetti tavoittaa kers. Suomisen, mutta erilleen joutunecna hän ei siinä enää onnistunut. Sen hän vain totesi, että tämän on täytynyt päästä Suomen puolelle. Kun kers. Suominen ilmeisesti oli eksynyt, ei kannattanut kauemmin häntä etsiä. Niin kapt. Kalaja palasi kotiin. Kotikentällä odotettiin kuitenkin kers. Suomista turhaan. Aika, jonka kuluessa hänen olisi ollut pakko tulla takaisin, meni umpeen. Kone oli siis joutunut laskeutumaan jonnekin. Minne? Vastaus tuli illalla, jolloin kers. Suominen soitti ja ilmoitti olinpaikkansa. - Olen särkenyt koneen, hän ilmoitti lyhyesti. Hän oli tehnyt pakkolaskun rajavyöhykkeelle. Kone oli siinä tuhoutunut, ja hän oli itse jonkin verran loukkaantunut. Kap!. Kalaja lähti heti hakemaan häntä. Lähellä rajaa autonkuljettaja kuitenkin eräässä tienristeyk-
29 sessä ajoi harhaan, ja äkkiä he havaitsivat seisovaosa vastakkain partion kanssa, joka tiedusteli, minne herrat olivat matkalla. He saivat tietää, että olivat ajaneet melkein rintaman pintaan, jossa vihollinen par' aikaa suoritti tykistö keskitystä. Huojuvat puut muutamien kymmenien metrien päässä osoittivat paikan, johon lähin kranaatti oli osunut. No, sitten he löysivät oikean paikan ja kersantti Suomisen. ja tuli selitys tämän merkilliseen lentoon. Kun he olivat kääntymässä poispäin ensimmäisten ilmatorjuntakranaattien räiskycssä ympärillä, oli kersantti Suomisen kone saanut pahan osuman, joka heitti konetta pahasti sivulle ja vaurioitti sitä. Maottarista oli purskahtanut höyryä kers. Suomisen silmille, niin että hän hetkeksi menetti näkökyvyn. jottei hän sokeasti ajaisi kapt. Kalajan päälle, hän kääntyi päinvastaiseen suuntaan. Vioittunut kone ei kuitenkaan enää toiminut täydellä teholla, kierrokset laskivat, ja kone painui yhä alemmas. Kun kers. Suominen saavutti rajan pinnan, oli moottori jo pysähtynyt ja korkeus laskenut sataan metriin. Hän ei ollut varma siitä, oliko hän todella rajan päällä, ja kun hän sitten hetkistä myöhemmin teki pakkolaskun, hän mielestään saattoi vielä olla ryssän puolella. Laskussa kone syttyi palamaan. Kers. Suomisen onnistui kuitenkin kompuroida siitä ulos, mutta kasvot, polvet ja kädet paloivat. Kolme neljännestuntia hän oli kuin pökerryksissä. Sitten hän lähti metsiä pitkin taivaltamaan kotiin päin.
30 - Menin metsiä pitkin, sillä arvelin, että jos olen ryssien puolella, niin eivät ne kuitenkaan metsään tule, hän kertoi. Kerran hän tuli lähelle taloa, jonka pihalla eukko Qli pyykkiä pesemässä. - Ajattelin, että kyllä varmaankin olen Suomen puolella, kun noin siisteyttä harjoitetaan. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin jatkoi matkaa. Vähän myöhemmin osui korviin suomalaisten sotilaiden puhetta. - Kyllä oli mukava olla. Kers. Suominen olisi halunnut heti seuraavana päivänä lähteä jälleen lentämään, mutta kapt. Kalaja vei hänet sairaalaan toipumaan. Syytä olikin, sillä sairaalan lääkäri ei voinut kyllin ihmetellä lentäjän onnea, kun hän oli niinkin vähin loukkaantumisin selvinnyt. Mutta palohaavat oli hoidettava huolella, ja niin kers. Suominen jonkin aikaa sai odottaa tilaisuutta maksaa velkansa korkojen kanssa. TIEDUSTELULENNOLLA TALliN JA ENSOON. Tiedustelulaivueen esikunnassa seisovat myöhäisenä iltana suuren seinäkartan edessä laivueen komentaja ja muutamia lentäjiä, ohjaajia ja tähystäjiä sekä rintamareportteri, jonka on määrä päästä mukaan lennolle saadakseen omakohtaisen kokemuksen siitä, millainen tiedustelukoneen vihollislento on. Komentaja, majuri L. Larjo, selostaa rauhallisella ja var-
31 maila äänellä kullekin, mitä heidän tehtäväänsä sisältyy ja mitä seikkoja on otettava huomioon. joudun istumaan tähystäjän paikalle koneessa, jota ohjaa alikersantti Jokelainen. Kysyn, hirvittääkö häntä lähteä matkaan reportterin kanssa, joka joutuu ensimmäiselle sotalennolleen, mutta hän hymyilee vastaukseksi ja arvelee, että meidän on selviydyttävä siinä missä muutkin. Ohjaaja on vetänyt lasikuvun eteen ja tähystämö on sivuilta avoinna. Potkurin synnyttämä voimakas ilmavirta työntyy humisten sivuille, kone tärisee ja vapisee odottavana, ja moottorin surina kumahtaa korvissa päähineen alla. Kone kääntyy kentälle, lähtee sitten liikkeelle ja syöksyy kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Vain hetki, ja maa jo alkaa laitota allamme, sitten kurvataan jyrkästi ylöspäin, kenttä katoaa alle ja tulee taas näkyviin kiertäessämme sen yllä lähtiäisiksi. Olin odottanut rajalla näkeväni taistelun merkkejä. Siksi yllätyin, kun alikersantti Jokelainen katsoo taakseen ja huutaa, niin että suunliikkeistä ymmärrän:»olemme rajalla». Katson alas. Mitään liikettä ei näy, eivätkä edes tykit ole toiminnassa. Maanpinta allamme tuntuu nukkuvan rauhassa. Lennämme epämääräisen pilvikerroksen alarajassa. Täällä ei vielä ole varsinaista pilveä, mutta on sumuntapaista, jonka läpi hyvin näkee maan pinnalle. Hiukan ylempänä on turvallinen, paksu sateentuntuinen pilvikerros.
Laskeudumme alemmas. Vihollisesta ei näy pienintäkään elonmerkkiä, eipä edes ilmatorjuntaa ole vielä kuulunut. Havaitsemme suuren taloryhmän, joka ilmeisesti on joukkojen majoituspaikkana. Siinä on muutamia kivitaloja ja useampia puutaloja. Kierrämme tuulen puolelle ja pudottaudumme yhä alemmas. Annamme lentolehtisten painua syvyyteen. Luotisuihkuja kohti konetta. Pitkä viipymisemme on jo herättänyt it.asemat. Olemme juuri kaartamassa poispäin, kun taakse tähystäessäni huomaan ensimmäisten luotisuihkujen huimaa vauhtia syöksyvän meitä kohti. Koputan alikersantti Jokelaista olkapäähän, mutta hän on myös jo huomannut valojuovat, ja alamme kiepauttaa itsemme niistä irti. Ensimmäiset suihkut pyyhkäisevät ohi ehkä sata metriä takanamme. Seuraavat tulevat jo huomattavasti lähemmäksi, mutta olemme jo päässeet siksi pitkälle, että ryssien kk.asema luopuu enemmistä yrityksistä. Otamme nyt korkeutta ja puhkaisemme tiemme pilvien läpi vapaisiin yläilmoihin turvaan. Alikersantti Jokelainen kääntää päätään, vetää kasvonsa leveään irvistykseen, ja hänen huulensa sanovat:»ne ampuivat!)) Olemme aivan yksin. Niin kauas kuin silmä kantaa, on alla vain paksua pehrnoista pilveä, jonka kuunvalo on värittänyt harmaankelmeäksi.
Ylh. Alikersantti Jokelainen ja tekijä tiedustelukoneen vieressä. - TK Linnus. Alh. Majuri Magnusson pitllll. puhuttelun lentäjil!ccn menestyksellisen Lahdenpohjan ilmataistelun jäike"!cn. - TK-johnsson.,- y
33 Alikersantti Jokelainen painaa koneen nokan alaspäin, korkeusmittari osoittaa meidän syöksyvän runsaat sata metriä, ja ilmestymme &ihmisten ilmoille& taas pilvikerroksen ::t.kl.reunassa. Maisema alhaalla on jälleen yhtä kuollut kuin ennen saamaamme»tulista tervehdystä&. Otamme suunnan Talia kohti. Emme kuitenkaan ehdi pitkällekään, kun meidät jälleen huomataan ja uudesta it.asemasta lähtee epämiellyttäviä kalpeita valkoisia ja punaisia valojuovia nopealle retkelleen lentokonettamme kohti. Ne tulevat jo ilkeän lähelle, mutta nekin sentään jäävät taaksemme. Pilvikerros yläpuolellamme on koko lähellä, ja alikersantti Jokelainen lähtee vetämään sitä kohti. Konekiväärit sylkevät yhä uusia suihkuja kimppuumme. Tuijotan niitä ja samalla tempaan lentolehtisiä kouraani. Tuolla alhaalla ainakin on varmasti valistettavia iivanoita. Sitten annan nippujen mennä laidan yli vastapalvelukseksi ystävällisyydestä. Viimeiset luotisuihkut tapaavat jo konetta aivan pyrstön läheltä, mutta vieläkään ei ainoakaan niistä osu. Tulitus keskeytyy hetkeksi, ja samassa painumme pilvimassan sisälle. Harmaa sumu ympäröi meidät hetkeksi, ja kun pääsemme pilvien läpi ja katson taakseni, ei ainakaan sinne asti enää nouse luoteja. Lienevät ryssät uskoneet tälläkin kertaa. 3 - Ilmojen miekka.
34 Viipuri häämöittää varjokuvana etelässä. Laskimme jälleen pilven läpi alas, ja sitten ajoimrnekin jo olla Talin yläpuolella. Viipuri häämöitti utumaisena varjokuvana etelässä. Ryhdyin viipymättä työhöni, ja tuhansia lehtisiä lähti matkalle maata kohti. Silloin alkoi yht'aikaa tulitus kolmesta pisteestä maan pinnalla. Olimme joutuneet vaarallisen lähelle voimakasta it.asemaa. Ilma ympärillämme oli hetkessä täynnä räiskyviä valo juovia, jotka ristiin ammuttuina sihahtivat ja ruiskahtivat joka puolella. Ensin niitä tuli taakse ja sivuille, mutta sitten ne jo tavoittivat koneen, ja hetken olimme kokonaan niiden ympäröiminä. Niitä sinkoili edessä ja takana, aivan vieressä tason ja rungon muodostamassa kulmassa miltei käden ulottuvilla ja pyrstön seutuvilla niin arkojen paikkojen lähellä, että oli ilkeätä katsella niiden rataa. Alikersantti Jokelainen joutui käyttämään kaiken taitonsa selviytyäksemme ehjin nahoin. Siinä tehtiin sellaisia temppuja, että oudon vatsanpohjaa olisi kutkuttanut, jos olisi ehtinyt sellaista siinä ajatella. Mutta tuijotin alas kolmea hävyttömän kiivaasti sähähtävää pistettä - it.asemia - ja erilaisten ja erisuuruisten valojuovien rakettilentoa vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle nähdäkseni, mihin ne mahdollisesti osuivat. Vatsanpohjaa, josta ensikertalaista oli lähtiessä tietenkin piikitelty, en kerinnyt muistamaankaan.
35 Puikkelehtimista kesti kuitenkin ehkä vain min uutin, mutta sellainen minuutti on kenelle tahansa pitkä. Ei irvistänyt alikersantti Jokelainenkaan enää, ja kun viimein pääsimme pilven suojaan, huokaisimme helpotuksesta. Läheltä oli pitänyt. lhmeellisintä oli, että luultavasti ainoakaan luoti ei ollut osunut, arvelu, joka myöhemmin osoittautui todeksi. Ajoimme pilvessä pitkän aikaa ja painuimme sitten uudelleen pilven alapintaan löytääksemme asutuskeskuksen tai siihen verrattavan, johon voisimme sijoittaa loput lentolchtisistä. Löysimmekin sellaisen ja kaarsimme hieman matalammalle. Neljännen kerran asuimme it.aseman lähettyville. Ehdin heittää osan lentolehtisistä, kun tulitus jälleen alkoi. Olimme kuitenkin siksi kaukana sivulla, ettei se ollut vaarallista. Varmuuden vuoksi vedimme pilveen ja tulimme esiin hieman syrjemmällä. Lensimme koko ajan pilvenrajassa, ja kun ohuen usvan läpi näin asutuskeskuksen allamme, paiskasin loput lentolehtisistä sinne. Olimme sopivasti tuulen puolella ja näimme niiden ajelehtivan oikeaan kohtaan. Oli aika lähteä takaisin kotiin. Vain tehtaanpiippu jäljellä. Siellä se lepäsi, mahtava Vuoksi. jääsken suunnalla oli suuren tulipalon raunioissa vielä kytevää tulta, ja sakea savupatsas kohosi korkeuksiin. Vain
36 korkea tehtaanpiippu oli jäljellä bogevikkien tuhotyön todistajana. Ensossa ei näyttänyt olevan sitäkään. Ensi vaikutelma oli, että tehdasalue oli maan tasalla., Lennoita palatessamme olimme ohjaajan kanssayhtä mieltä tästä. Mutta savu oli harhauttanut meitä. Kytevistä raunioista levinnyt harmaa peite oli niin osuvasti yhtynyt maastoon, että se nieli tehtaitten piiputkin näkymättömiin. Suuri oli siksi ilo, kun joitakin aikoja myöhemmin maan karuaraita saattoi todeta erehdyksensä. Korkealta pilvien lomassa matkaamme kotikentälle. Olemme kiertäneet kaukana vihollisen puolella ja palaamme viimeistä edellisenä koneena. Kentällä kokoonnumme kertomaan kokemuksiamme. Eräs tähystäjistä on lievästi haavoittunut käteen. Mutta lihashaava ei pysty hänen reippauttaan vähentämään. Hetken kuluttua on sitten viimeinenkin kone palannut, ja menemme kaikki kenttäkeittiön luo, jossa lotat tarjoavat meille höyryävän kuumaa kahvia. ja sitten nukkumaan. Aamukin alkaa kohta valjeta. ROHINAYÖ. lt.patteri yöllisessä tulitaistelussa tarjoaa mahtavan elämyksen. Lentokoneiden kumeaa surinaa, tykkien mahtavaa ja tiukkaa jyskettä, keveiden tykkien nopeatahtista poksahdusta, konekivääreiden kiivasta papatusta, kaikki yhtyneenä ilotulitukseen, jota
37 valojuovat ja hehkuvat ammukset pitävät. Siihen vielä pommien jysähdyksiä, niin konsertti on mahdollisimman monipuolinen. Kaiken huippuna on kuitenkin alassyöksyvän lentokoneen epätoivoisen kimeä surina, joka tiedoittaa jälleen yhden surmanlinnun maksaneen rikoksensa omalla tuhoutumisellaan. Maj. Salosen komennossa olevat it.miehet suorittivat heti sodan ensimmäisinä päivinä - oikeammin sanoen eräänä yönä - suuren urotyön. He ampuivat parisen tuntia kestäneiden aaltomaisten hyökkäysten aikana alas kokonaista neljä ryssän pommituskonetta, jotka olivat viime sodastamme tuttua kaksimoottorista tyyppiä. Ensimmäisen hälytyksen tultua odotettiin kolmen pommittajan saapuvan kaakosta, ja hieman myöhemmin koneet ilmestyivätkin avokiilassa lentäen. It.tykit antoivat heti tulta, ja se riitti karkottamaan vihollisen. Pommituskoneet muuttivat viipymättä suuntaa, kaarsivat etelään ja nousivat pilveen, johon katosivat. Tykit ampuivat vielä niiden jälkeen, ja ammukset räjähtivät pilvessä. Osumia ei voitu tämän takia tietenkään tähystää. Pommitusta ei tullut, ja ilmatorjunta oli täten täyttänyt ensisijaisen tehtävänsä, pelastanut läheisen asutuskeskuksen joutumasta hävityksen uhriksi. Usein eivät ihmiset pommisuojissa tule ajatelleeksi, ettei ole sokeasti tuijotettava vain siihen, saako it. ammutuksi koneita alas ja miten paljon. Pommittajien karkottaminen seudulta on yhtä tärkeätä, vaikka se ei
38 olekaan niin jännittävän» näköistä kuin palavana maahan syöksyvä kone. Uusi hyökkäysaalto oli kuitenkin lähestymässä, tällä kertaa uhkasi viisi pommituskonetta seutua. On merkille pantavaa, etteivät ryssät tässä sodassa enää uskaltaneet tai voineet lähettää liikkeelle niin suuria konemääriä kuin talvisodassa. Siitä saatiin tänäkin yönä selvä käsitys. Pommituskoneet lensivät lännestä itään avokiilassa ja matalammalla kuin edellinen lentue. Ne saivat vastaansa kiivaan tulen eivätkä ehtineet päästä pilveen, vaan niiden oli pakko hajaantua. Päästäkseen irti tuhoisan kiivaasta it.tulesta ryssät, vaikka eivät olleetkaan pommitusmaalin yläpuolella; antoivat pommiensa tippua. Ne putosivat pelloille ja metsään vaurioita aiheuttamatta. Tuhoamisammuntaa kesti vain lyhyen hetken, kuten it:n ja lentokoneiden välinen taistelu aina, mutta se oli hyvin menestyksellinen. Lentueen oikean siiven toiseen koneeseen osui ammus, jonka räjähtäessä pommittaja syttyi tuleen ja syöksyi suoraan alas. Sen lento päättyi äkkiä ja jyrkästi. Seuraavassa hetkessä it. sai uuden täysosuman. Vasemman siipikoneen vieressä räjähti ammus, ja ilmanpaine heilautti konetta, niin että se horjahti muodostelmasta. Ammuksen sirpaleet osuivat koneen arkoihin kohtiin, ja moottori alkoi yskiä. Kone oli tuomittu! Se ei ollut vaurioitunut niin pahoin, että se olisi syöksynyt suoraan maahan, mutta sen ohjaa-
minen oli jo mahdotonta, ja se painui hitaasti, mutta varmasti maata kohti yrittäen turhaan päästä kaakon suuntaan. Ennen kuin se tuli liian matalalle, se pudotti loput pommilastistaan. Nämä tähtäämättä päästetyt pommit aiheuttivat eniten vaurioita koko yönä, sillä ne sytyttivät pienen kulon ja vahingoittivai vähäise'n kahta omakotitaloa. Kulo sammutettiin nopeasti. Oli kulunut parikymmentä minuuttia, kun pilvestä ilmestyi yksinäinen, harhautunut pommituskone, joka heti sai tulta. Se vetäytyi nopeasti takaisin pilveen ja katosi. Tulen vaikutusta ei voitu todeta. Kolmas hyökkäysaalto seurasi hetkistä myöhemmin. Kuusi pommittajaa lähestyi kaakosta lentäen luoteeseen. Patterit avasivat tulen ja saivat heti alkuun osuman oikean siiven toiseen koneeseen. Se lähti painumaan laskevassa kulmassa, joka suureni suurenemistaan, kunnes kone törmäsi puiden latvoihin ja putosi metsään. Heti maahan iskettyään se syttyi tuleen ja paloi tuhoutuen täydellisesti. Muu muodostelma hajaantui nopeasti ja lähti pyrkimään pilven suojaan. Saadakseen korkeutta koneet pudottivat pommiosa umpimähkään metsään, jossa räjähdyspilvet osoittivat niiden putoamispaikan. Mutta torjuntatuli jatkui kiivaana, tarkkana ja tehokkaana. Ammukset räjähtelivät joka puolella Ientuetta ja lopuksi jopa sen sisälläkin. Se merkitsi neljännen ryssän koneen tuhoa sinä yönä. Pommittaja sai sirpalcosuman, joka ratkaisevasti vahingoitti sen ohjauslaitteita. Ryssä lähti laskeutumaan koillista
40 kohti. Tultuaan alemmas se sai uudelleen it.tutta, joka tuntuvasti lisäsi sen vaurioita. Toinen moottori pysähtyi ja alkoi savuta. Toisen moottorin turvin kone vielä yritti päästä nousemaan, mutta sitten tuli loppu äkkiä. Ryssä oli nousuyrityksen aikana pudottanut pommiosa metsään, mutta tulikin itse seuraavassa hetkessä perässä pudoten lopullisesti tuhottuna jyrkästi alaspäin. Taistelu ei päättynyt vielä kolmanteen hyökkäykseen, vaan ryssien koneita tuli vielä neljännen kerran, nyt kuudenlkoneen lentueena, joka tosin jo tullessaan oli hajalla. Vain kolme konetta oli kiilassa, sitten kaksi vierekkäin ja viimeinen taempana. Kun tykit avasivat tulen, muodostelma hajosi täydellisesti, ja koneet poistuivat eri suuntiin. Viimeinen hyökkäys sinä yönä oli torjuttu. NELJÄN lt.miehen ASUNTO-OSAKEYHTIÖ. Erään it.jaoksen tullessa uuteen asemapaikkaansa neljä tykkimiestä keksi aivan sen vierestä talon», jonka ovella komeili sana Kerhola&. Mutta ennen kuin menen pitemmälle, kuvaan hieman näitä neljää it.miestä, sillä he ovat yhtä tärkeä osa kertomusta kuin tuo talokin. Heidän luonfiostaan lankeava johtajansa on korpraali Blom, runsaasti JOO-kiloinen, ja myöskin henkisesti hän on jaoksen itseoikeutettu vitsimestari ja huviministeri. Hän siis oli tämän nelimiehisen porukan johtaja - siitä huoli-