Vieraslaji- ja eroosiokartoitus Kyrönjoki

Vieraslaji- ja eroosiokartoitus Kyrönjoki 03.07. 23.08.2018 Vaula Lukkarinen ja Marko Takala 14.9.2018

Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1. Kartoitusalueen kuvaus... 3 1.2. Inventoidut lajit... 4 1.2.1 jättipalsami... 6 1.2.2 Jättiputket... 7 1.2.3 Kurtturuusu... 8 1.2.4 Etelänruttojuuri... 9 1.2.5 Komealupiini... 10 1.2.6 Terttuselja... 11 1.2.7 Viitapihlaja-angervo... 12 1.3. Eroosio... 12 2. Aineisto ja menetelmät... 15 2.1. Vieraslajikartoitus... 15 2.2. Eroosiokartoitus... 15 3. Tulokset... 17 3.1. Vieraslajikartoitus... 17 3.1.1 Jättipalsamihavainnot... 17 3.1.2. Jättiputkihavainnot... 18 3.1.3. Muut havaitut vieraslajit... 19 3.1.4. Vieralajihavainnot kunnittain... 20 3.2. Eroosiokartoitus... 22 3.Tulosten tarkastelu ja suositukset... 28 3.3. Vieraslajit... 28 3.4. Eroosio... 32 Viitteet... 34 1

Liite 1. Vieraslajikartoituslomake... 36 Liite 2. Eroosiokartoituslomake... 37 Liite 3. Jättipalsamihavainnot... 38 Liite 4. Jättiputkihavainnot... 45 Liite 5. Muut vieraslajihavainnot... 47 Liite 6. Sortumat... 52 Liite 7. Syöpymät... 57 Liite 8. Eroosiopotentiaali... 61 2

1. Johdanto Tässä raportissa käydään läpi Kyrönjoella kesällä 2018 tehtyjen vieraslajikartoituksen ja eroosiokartoituksen tulokset. Hanke toteutettiin yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen sekä Seinäjoen, Vaasan, Isonkyrön ja Mustasaaren kuntien kanssa. Työnohjauksesta vastasi Etelä- Pohjanmaan ELY-keskus. Vieraslajikartoituksen tavoitteena oli selvittää erityisesti jättipalsamin (Impatiens glandulifera) ja jättiputkiryhmän (Heracleum persicum) esiintymistä Kyrönjoen uoman penkereillä ja sen läheisyydessä. Kyseiset lajit ovat kansallisella tasolla ja Euroopan unionin kannalta haitallisia vieraslajeja. Lisäksi vieraslajikartoituksessa havainnoitiin muita haitallisia vieraslajeja. Eroosiokartoituksessa selvitettiin Kyrönjoen varren rantojen kuntoa eroosion kannalta. Kartoituksessa etsittiin sortumia ja rantojen muuta eroosiota. Lisäksi tehtiin kartta alueen eroosiopotentiaalista. Vieraslaji- ja eroosiokartoituksen tietoja voidaan hyödyntää erityisesti vesistön kunnostus- ja hoitotoimenpiteiden suunnittelussa. 1.1. Kartoitusalueen kuvaus Kyrönjoki sijaitsee Isokyrön, Mustasaaren, Vaasan, Ilmajoen, Kurikan, Seinäjoen ja Vöyrin kuntien alueilla. Joki luokitellaan suuriin turvemaiden jokiin ja se kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Kyrönjoen pääuoma on pituudeltaan noin 131,7 km. Joen keskivirtaama on 44,3 m 2 /s. Kyrönjoen pääuomaan laskevat Kauhajoki, Jalasjoki ja Seinäjoki. Joen ekologinen tila on välttävä (2016) ja sitä ei ole voimakkaasti muutettu (Koivisto ym. 2016). Paikalliset korkeudenvaihtelut valuma-alueella ovat pieniä. Joen tulvatasanko on hyvin tasainen ja leveydeltään 1 6 km (Heikkilä 1999). Tulvatasangon tasaisuudesta ja pintamaalajien hienojakoisuudesta johtuen joki meanderoi jonkin verran. Tulvansuojelutyönä joen pääuomaan on perattu ja pengerretty Voitilankosken alapuolelta ja Malkakosken yläpuolelta (Koivisto ym. 2016). Kyrönjoen valuma-alueen koko on 4923 km 2. Pääuoman valuma-alueen maanpeite on pääosin metsää, peltoa ja suota. Maankäyttö alueella on ollut runsasta, tämä näkyy erityisesti metsäojituksia ja laajoina peltoalueina. Asutus on keskittynyt joen varsille (Koivisto ym. 2016). Kartoitusalueella on yksi vesivoimalaitos, Hiirikosken voimalaitos. Voimalaitoksesta aiheutuu jonkin verran veden korkeuden vaihtelua, vaikka voimalaitos ei harjoita varsinaista säännöstelyä. Kartoitusalueen alapuolella olevan Pitkämön voimalaitoksen aiheuttama vedenkorkeuden vaihtelu vaimenee hyvin vähäiseksi Malkakosken alapuolella (Dnro LSU-2006-J-94). Vieraslaji- ja eroosiokartoitus tehtiin Seinäjoen oikaisu-uomasta alaspäin, jatkuen Vassorinlahdelle (Kuva 1). 3

Kuva 1. Kartoitusalue sijaitsi Kyrönjoen alaosassa. 1.2. Inventoidut lajit Vieraslajit muodostavat uhan monimuotoisuudelle (Clavero ym. 2009). Vieraslajit uhkaavat alkuperäistä lajistoa kilpailemalla samoista resursseista, saalistamalla, levittämällä tauteja ja loisia tai risteytymällä alkuperäisten lajien kanssa. Maailmanlaajuisesti vieraslajit ovat toiseksi suurin uhkatekijä luonnon monimuotoisuudelle (Niemivuo-Lahti 2012). Arviolta kuusi prosenttia globaalista lajien uhanalaisuudesta johtuu vieraslajien suorista tai epäsuorista vaikutuksista (Gurevitch ja Padilla 2004). Vieraslajeilla on myös taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia (Niemivuo-Lahti 2012). Vieraslajeja koskevat useat lait ja säädökset. EU:n kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien luettelon lajit on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla. Tämän johdosta lajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2017/1263. 4

Vieraslajilaki on kansallinen laki, jolla annetaan täydentävät säännökset haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta. Vieraslajilain (3 ) mukaan vieraslajia ei saa pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voi päästä ympäristöön. Poikkeuksena on kasvien istutus pihapiiriin, pellolle ja rakennetulle alueelle, kun ei ole vaaraa leviämisestä Lisäksi on erikseen määritelty (11 ) kansallisesti merkitykselliset haitalliset vieraslajit, jotka voi aiheutua vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle tai muuta vahinkoa luonnonvaraiselle eliöstölle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. Näitä haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön tai tarkoituksellisesti tuoda maahan Euroopan unionin ulkopuolelta tai Euroopan unionin jäsenvaltiosta. Lajeja ei saa myöskään pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Vieraslajilaki velvoittaa (4 ) Kiinteistön omistajaa ja haltijaa. Heidän on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän unionin luetteloon kuuluvan tai kansallisesti merkityksellisen haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi, jos haitallisen vieraslajin esiintymästä tai sen leviämisestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle (Vieraslajilaki 1709/2015). Vieraslajikartoituksessa keskityttiin EU:n kannalta haitallisiin ja kansallisella tasolla säädettyihin haitallisiin kasvivieraslajeihin. EU tason vieraslajeja ovat jättipalsami ja jättiputkiryhmä, johon kuuluvat armenianjättiputki, kaukasianjättiputki ja persianjättiputki. Kansallisella tasolla haitallisia vieraslajeja ovat jättipalsami, kurtturuusu, etelänruttojuuri ja jättiputkiryhmä. Lisäksi kartoitettiin haitallisia vieraslajeja jotka voivat esiintyä Kyrönjoen alueella. Kartoitetut lajit ovat listattuna Taulukossa 1. 5

Taulukko 1..Kyrönjoelta vuonna 2018 kartoitetut vieraslajit. Vieraslaji Tieteellinen nimi Taso jättipalsami Impatiens glandulifera EU, FI armenianjättiputki Heracleum sosnowskyi EU, FI kaukasianjättiputki Heracleum mantegazzianum EU, FI persianjättiputki Heracleum persicum EU, FI Etelänruttojuuri Petasites hybridus FI Kurtturuusu Rosa rugosa FI Komealupiini Terttuselja Viitapihlaja-angervo Kanadanvesirutto Keltalammikki Ruotsinraunioyrtti Sahalinintatar (jättitatar) Valkokarhunköynnös Lupinus polyphyllus Sambucus racemosa Sorbaria sorbifolia Elodea canadensis Nymphoides peltata Symphytum uplandicum Reynoutria sachalinensis Calystegia sepium 1.2.1 jättipalsami Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on yksivuotinen mehevävartinen ruoho (Kuva 2). Yksilöt voivat olla suuria, jopa yli kolmemetrisiä. Kasvien keskimitta jää kuitenkin yleensä noin 1,5 metriin (Mossberg ja Stenberg 2012, Ympäristöhallinto 2018). Jättipalsamissa on hammaslaitaiset lehdet jotka ovat vastakkaisia tai kolmen lehden kiekuroina. Varsi on tanakka, ontto ja usein punertava (Mossberg ja Stenberg 2012). Suurikokoisimmat kasvit ovat yleensä rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla jättipalsami on erittäin kilpailukykyinen ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami ei siedä 6

kuivuutta ja se kasvaa huonosti karuilla kasvupaikoilla. Jättipalsamilla on erinomainen uusiutumiskyky. Vaikka varren katkaiseen niin se kasvattaa uusia haaroja ja kukintoja (Ympäristöhallinto 2018) Jopa pienet, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä. Jättipalsamin kukinta-aika on heinä-syyskuussa. Kasvilla on suuret, jopa 40 mm kokoiset kaksineuvoiset kukat. Kukinto on pystyssä oleva terttu (Mossberg ja Stenberg 2012). Kukat ovat yleensä vaaleanpunaisia, mutta Suomessa on tavattu useita värimuotoja tummanpunaisista valkoisiin. Kasvin hedelmä on litumainen kota, ja se repeää kypsänä herkästi singoten siemenet lähiympäristöön, jopa seitsemän metrin päähän (Ympäristöhallinto 2018). Yksittäinen kasvi voi tuottaa parhaimmillaan jopa 4000 siementä (Koenies ja Glavac 1979). Laji leviää erinomaisesti jokiekosysteemeissä, sillä siemenet voivat levitä virran mukana sedimentissä tai kuivina kellumalla. Jopa 2,6-5 kilometrin leviämisiä on havaittu (Kurtto 1992). Kuva 2. jättipalsami. Kuva vieraslajiportaali Terhi Ryttäri. 1.2.2 Jättiputket Jättiputket (Heracleum persicum ryhmä) ovat hyvin kookkaiksi kasvavia sarjakukkaiskasveja (Kuva 3). Niitä esiintyy useissa elinympäristöissä kuten pelloilla, metsissä ja rannoilla. Parhailla kasvupaikoilla ne muodostavat laajoja kasvustoja, "jättiputkimetsiä", jotka tukahduttavat muun kasvillisuuden ja alkuperäisen eläimistön (Ympäristöhallinto 2018). Suomessa esiintyy kolme jättiputkilajia, joita voi olla vaikea erottaa toisistaan. Lajeina ovat armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi), Kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) ja 7

Persianjättiputki (Heracleum persicum). Kolmesta lajista kaukasianjättiputki on yleisin ja armenianjättiputki harvinaisin. (Vieraslajiportaali 2018). Jättiputket ovat suuria, yleensä 1,5 4,5 metriä pitkiä sarjakukkaiskasveja (Apiaceae). Varsi on tanakka ja hyvin kookas, jonka paksuus on 5 10 cm. Varren alaosa on punaruskea (persianjättiputki) tai punaruskean täpläinen (kaukasianjättiputki). Aluslehdet ovat noin metrin mittaiset ja pituutensa levyiset. Lehdykät ovat liuskaiset ja tylppähampaiset (persianjättiputki) tai terävä hampaiset (kaukasianjättiputki). Jättiputki kukkii heinä-syyskuussa. Puolimetriä leveä kukinto muodostuu pikkusarjoista, joissa on 50 150 kukintoa (Mossberg ja Stenberg 2012). Jättiputki kukkii yleensä 3 5 vuoden ikäisenä jonka jälkeen se kuolee, poikkeuksena on monivuotinen persianjättiputki. Kasvi voi siirtää kukintoa epäedullisissa olosuhteissa jopa 12 vuotta (CABI 2004). Jättiputki tuottaa keskimäärin 20 000 siementä, mutta 100 000 siementä tuottavia yksilöitä on havaittu. Suurin osa siemenistä on itämiskykyisiä. Siementen on arvioitu pysyvän maaperässä ainakin 5 vuotta (CABI 2004). Siementen leviäminen tapahtuu voimakkaan tuulen avulla, erityisesti talvella hangen päällä. Virtavesin läheisyydessä leviäminen tapahtuu virran mukana, keskittyen erityisesti tulva-aikaan. Lisäksi siemenet leviävät eläinten turkkiin kiinnittyneinä ja kulkuvälineiden renkaisiin tarttuneina (Klingenstein 2007). Kuva 3. Jättiputkikasvusto. (Kuva Vieraslajiporttaali Jouko Rikkinen) 1.2.3 Kurtturuusu Kurtturuusu (Rosa rugosa) on 2,5 metriä korkeaksi kasvava piikkinen pensas, jonka kukinta on kesäsyyskuussa (Kuva 4). Kukka on iso, noin 6 10 cm leveä. Kurtturuusun varret ovat karvaiset ja 8

tiheiden eri mittaisten piikkien peittämät. Lehdet ovat kierteiset ja ruodulliset. Lehdykät ovat sahalaitaisia ja noin 2 5 cm pitkiä (Mossberg ja Stenberg 2012, Luontoportti 2018) Kurtturuusu on kestävyytensä vuoksi suosittu koristekasvi sekä yksittäispensaina että tienvarsien massaistutuksissa. Kasvi on tehokas leviäjä: sen kiulukat kelluvat pitkään vedessä, siemenet leviävät lintujen mukana kaukaisillekin saarille (Niemivuo-Lahti 2012). Kurtturuusu muodostaa runsaasti juurivesoja, joiden avulla kasvustot levittäytyvät laajalle. Hiekkarannalle asetuttuaan se pystyy levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi ja syrjäyttämään täysin alkuperäisen merenrantalajiston. Näin kasvaessaan se on merkittävä haitta myös rantojen virkistyskäytölle. Pahimmillaan kasvustot ovat jopa hehtaarien laajuisia (Vieraslajiportaali 2018). Kuva 4. Kurtturuusu. Kuva Vieralajiporttaali Jouko Rikkinen 1.2.4 Etelänruttojuuri Etelänruttojuuri (Petasites hybridus) on monivuotinen ruoho, jonka kukinto on huhti toukokuussa. Kehräkukat ovat punertavia ja torvimaisia. Etelänruttojuuren lehdet ovat kierteisiä, suomumaisia ja muodoltaan herttamaisia (Kuva 5). Lehden leveys on noin 50-70 cm. Ruttojuuret leviävät kasvullisesti juurakon paloista, sillä Suomessa lähes kaikki yksilöt ovat hedekasveja (Mossberg ja Stenberg 2012, Luontoportti 2018). Ruttojuuret ovat hyvin voimakkaita kilpailijoita, jotka aiheuttavat muutoksia kasvupaikoillaan. Kasvullisesti leviävinä ne muodostavat laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka syrjäyttävät tieltään alkuperäistä lajistoa. Etenkin puronvarsilla se leviää tehokkaasti kasvullisesti peittäen muun 9

kasvillisuuden. Raparperimaiset lehdet kasvavat yhä suuremmiksi kattaen lopulta maanpinnan tiheänä katoksena. Ruttojuurten alla ei riitä valoa pienemmille kasveille, vaan maa pysyy paljaana mulloksena. Erityisesti lehtokotilot hyötyvät ruttojuurista ja niiden kasvatus edistää myös kotiloiden runsastumista (Luontoportti 2018, Vieraslajiportaali 2018). Kuva 5. Etelänruttojuuri. Kuva Vieraslajiportaali, Jouko Rikkinen. 1.2.5 Komealupiini Komealupiini (Lupinus polyphyllus) on 50 120 cm korkeaksi kasvava hernekasveihin kuuluva monivuotinen ruoho (Kuva 6). Kukinto on kesä-elokuussa. Komealupiinin kukkien väri vaihtelee hyvin paljon, niitä tavataan sinisinä, sinipunaisina, vaaleanpunaisina tai valkoisina. Kasvin varsi on haaraton. Lehdet ovat 10 16 sormiset joiden lehdykät ovat noin 5 15 cm pitkiä ja muodoltaan suipot (Mossberg ja Stenberg 2012, Luontoportti 2018). Komealupiinin päihittää tehokkaana kilpailijana ja erinomaisella kuivuuden kestollaan useimmat piennarkasvit. Lisäksi Komealupiini sitoo juurinystyröillään typpeä ilmasta rehevöittäen kasvupaikkaansa ja muuttaen siten myös kasvupaikan lajistoa. Komealupiini vaikuttaa myös paikallisiin päiväperhospopulaatioihin, sillä se ei kelpaa toukille eikä aikuisille ravintokasviksi. Komealupiini heikentää myös kulttuurimaisemia valtaamalla alaa kedoilta ja vanhoilta koristekasveilta vanhoissa kulttuuriympäristöissä. Komealupiini on myrkyllinen sisältämiensä alkaloiden vuoksi (Vieraslajiportaali 2018). 10

Kuva.6 Komealupiini. Kuva: Vieraslajiportaali, Terhi Ryttäri. 1.2.6 Terttuselja Tesmayrttikasveihin kuuluva Terttuselja (Sambucus racemosa) voi kasvaa jopa 4 metriseksi sirottavahaaraiseksi pensaaksi (Kuva 7). Terttuselja on karannut luontoon puutarhoista jo 1900-luvun alkupuolella. Kasvin kukinto on touko-kesäkuussa. Kukinto on tiheä kerannaisterttu. (Mossberg ja Stenberg 2012, Luontoportti 2018) Kasvin kirkkaat punaiset luumarjat ovat myrkyllisiä (Ihamuotila 2017). Linnut syövät kasvin marjoja ja levittävät niitä samalla pihoista lähimetsiin (Luontoportti 2018). Tiheinä kasvustoina terttuseljan on havaittu haittaavaan metsä uudistusta (Vieraslajiportaali 2018) kuva 7. Terttuselja. Kuva: Vieraslajiportaali, Jouko Rikkinen. 11

1.2.7 Viitapihlaja-angervo Viitapihlaja on pystykasvuinen kaksi metriseksi kasvava pensas (Kuva 8), jonka lehdet muistuttavat pihlajan lehtiä. Lehdyköitä on yleensä 6 12 paria ja muodoltaan ne ovat suipot ja sahalaitaiset. Kasvi kukkii heinä elokuussa. Kukinto on 10 30 cm ja muodoltaan pysty. Viita-pihlaja-angervo on usein villiintynyt luontoon. (Mossberg ja Stenberg 2012) Viitapihlaja-angervo leviää kasvupaikallaan maavarsiensa avulla. Paikalliset kasvustot ovat peittäviä ja voimakkaasti leviäviä, jonka vuoksi lajia on työläs ja vaikea hävittää (Vieraslajiportaali 2018). Kuva 8. Viitapihlaja-angervo. Kuva: Vieraslajiportaali, Johanna Kolehmainen. 1.3. Eroosio Eroosio on luonnollinen prosessi, jossa maa- tai kallioperästä rapautuu, eli irtoaa materiaalia, joka kulkeutuu pois ja kasaantuu muualle. Eroosio/rapautuminen jaetaan mekaaniseen ja kemialliseen rapautumiseen. Mekaanista rapautumista aiheuttavat mm. tuuli ja veden voima. Kemiallinen rapautuminen on mm. mineraalien liukenemista nesteeseen (Toy ym. 2002, Durán-Zuazo ym. 2011) Kartoitusalueella tapahtuu pääasiassa veden voimista johtuvaa eroosiota. Veden aiheuttama eroosioprosessi voidaan jakaa kolmeen osaan. Aluksi tarpeeksi nopeasti virtaava vesi (Kuva 9), sadepisaroiden iskeytyminen maahan tai maan sulaminen ja jäätyminen irrottavat maapartikkeleita. Vesi kuljettaa irtainta maata alavirtaan, kunnes veden nopeus laskee ja aines laskeutuu pohjalle (Durán-Zuazo ym. 2011). Hienorakeinen aines kulkeutuu vedessä suspensiossa ja karkearakeisempi 12

aines uoman pohjaa pitkin hyppimällä ja vierimällä (Sundborg 1967). Aines voi kulkeutua myös liuenneena (Heikkilä 1999). Veden kuljetuskyky riippuu virtauksen nopeudesta ja aineksen raekoosta, voimakkaampi virtaus pystyy kuljettamaan isompia raekokoja (Hjulström 1935). Virtauksen hidastuessa pohjalle laskeutuvat ensi isoimmat raekoot. Pienet raekoot voivat pysyä kuljetuksessa pienilläkin nopeuksilla, joten ne kulkeutuvat kauimmas. Liuenneet aineet laskeutuvat, kun veden kemialliset olosuhteet muuttuvat (Heikkilä 1999). Kuva 9. Syöpymää, eli eroosiota veden pinnan rajalta, joka on paljastunut veden pinnan laskiessa. Virtaava vesi on irrottanut ja vienyt mukanaan maa-ainesta. Syöpymän yläpuolella oleva maa-aines alkaa paikoitellen painua alaspäin. Kuva: Vaula Lukkarinen. Eroosion voimakkuus riippuu monista tekijöistä kuten maalajista, ilmastosta, ihmisen vaikutuksesta, kasvillisuudesta ja pinnanmuodoista. Kasvillisuus esimerkiksi suojaa maaperää lisäämällä veden imeytymistä maahan, hidastamalla pintavaluntaa ja suojaamalla maaperää pintavalunnan vaikutuksilta ja sadepisarojen voimalta. Kasvien juuret myös sitovat maata ja näin lisäävät resistenssiä eroosiolle (Toy ym. 2002, Durán-Zuazo ym. 2011). Rakennetuilla alueilla taas vettä imeytyy vähemmän maaperän, jolloin virtaamat ja näin ollen eroosio lisääntyy (Koivisto ym. 2016). Rinteen pituuden ja kaltevuuden kasvaessa veden valumanopeus pääsee kasvamaa, jolloin eroosion määrä myös lisääntyy. (Toy ym. 2002, Durán-Zuazo ym. 2011). Maalajin eroosioherkkyyteen vaikuttaa mm. raekoko, orgaanisen aineen määrä ja maaperän rakenne. Yleistäen hiesu ja hieno hieta ovat eroosiolle herkimmät maalajit, savi ja hiekka taas vahvimmat 13

(Wischmeier ja Mannering 1969, Durán-Zuazo ym. 2011). Orgaaninen aines lisää maaperän resistenssiä eroosiolle. Savimaassa orgaaninen aines tosin voi jopa heikentää vastustusta eroosiolle (Wischmeier ja Mannering 1969, Toy ym. 2002). Hyvin vettä läpäisevät maalajit vähentävät pintavaluntaa ja näin suojaavat maaperää juoksevan veden aiheuttamalta eroosiolta. Rajoittavat kerrokset, kuten savi, lähellä maanpintaa ja maaperän tiivistyminen lisäävät pintavaluntaa ja näin kiihdyttävät eroosiota (Toy ym. 2002). Eroosiopontentiaali, eli todennäköisyys, että eroosiota tapahtuu, on suurimmillaan sulan maan aikana lopputalvesta ja keväällä, kun maaperä on kosteinta ja biologinen aktiivisuus pienintä (Toy ym. 2002). Eroosio on voimakasta varsinkin lumisulan tai kovan sateen aikana, kun esiintyy voimakasta pintavaluntaa (Boardman ja Poesen 2006). Massaliikuntoa voidaan ajatella äkillisenä eroosiotapahtumana (Kuva 10). Siinä maa-aines valuu yhtenäisenä massana rinnettä alas veden ja/ tai painovoiman laukaisemana. Massaliikunto tapahtuu, kun painovoiman maahan kohdistama energia ylittää sen sisäisen kitkan. Maa-aineksen sisäinen kitka vähenee, kun sade- tai tulva vesi saturoi rinteen. Liike voi olla hidasta tai äkkinäistä. Ryömy on hidas massaliikunto, jonka tunnistaa tyveltään taipuneista puista. Sortumat ja maanvyöryt ovat nopeita massaliikuntoja. Rinteiden muokkaus ja kasvillisuuden raivaaminen saattavat edistää massaliikuntojen syntyä (Highland ym. 2008). Maailmalla suuria maanvyöryjä on tapahtunut esimerkiksi maanjäristysten yhteydessä ja mutavyöryjä kaatosateiden yhteydessä. Kuva 10. Vanhahko sortuma. Edustalla näkyy, miten sortunut maa on kulkeutunut alas ja muodostanut siihen kummun. Kuva: Vaula Lukkarinen. 14

Liiallinen eroosio on haitaksi vesiekosysteemille, sillä se kuljettaa mukanaan ravinteita, varsinkin fosforia, pois pelloilta vesistöihin, missä ne voivat edistää rehevöitymistä (Boardman ja Poesen 2006). Myös metalleja ja orgaanista ainesta kulkeutuu eroosion mukana vesistöihin (Boardman ja Poesen 2006; Koivisto ym. 2016). Vesistöihin kulkeutunut sedimentti myös heikentää virkistysarvoja, sillä vesistöt voivat esimerkiksi silttiytyä ja kalojen kutupaikat peittyä maalta tulleeseen maa-ainekseen (Boardman ja Poesen 2006). Patojen yläpuolelle voi myös kertyä sedimenttiä, joka madaltaa patoallasta ja lisää tulvimisen riskiä (Julien 2010). 2. Aineisto ja menetelmät Kyrönjoen vieraslaji- ja eroosiokartoitus suoritettiin 3.7. 22.8.2018 välisenä aikana. Kartoitus aloitettiin Seinäjoen oikaisu-uomalta ja päätettiin Vassorinlahdelle (Kuva 1). Kartoitus tehtiin kanootilla joen penkereitä lähellä meloen. Jokainen jokiosuus melottiin molemmilta rannoilta. Epäselvissä tilanteissa kohde varmistettiin rantautumalla. Vaikeakulkuiset koskiosuudet, joita ei voinut havainnoida kanootista käsin, kartoitettiin rantoja kiertäen tai silloilta kiikaroiden. 2.1. Vieraslajikartoitus Vieraslajihavainnot merkittiin maastossa inventointilomakkeilla (Liite 1) ja paikannukseen käytettiin GPS-laitetta (Garmin GPS 62S). Havainnoista kirjattiin laji, koordinaattipisteet, yksilömääräarvio, ympäröivän kasvillisuuden korkeus ja kasvuston koko sekä etäisyys rannasta. Havainnot merkattiin joko pisteinä tai jatkuvina kasvustoina, joista merkittiin alku- ja loppupisteen sijainti. Raportointivaiheessa havainnot muutettiin paikkatietoaineistoksi ja analysoitiin ArcGis-paikkatieto - ohjelmalla. Vieraslaji-inventoinnin merkittävimpänä epävarmuustekijänä oli havaittavien lajien peittyminen muuhun kasvillisuuteen, kuten ruovikkoon tai pensaikkoon. Tämän seurauksena osa havainnoista jäi todennäköisesti huomaamatta. Lisäksi epävarmuutta lisäsi kasvustojen laajuuden silmämääräinen arvio. Kaikki saadut tulokset ovat esitetty EUREF-FIN-TM35FIN - koordinaatistossa. 2.2. Eroosiokartoitus Joen rannoilta havainnoitiin eroosion merkkejä, kuten rannan syöpymistä ja sortumia. Kohteiden sijainnit tallennettiin pisteinä Garmin Colorado 300 GPS-laitteella. Kohteiden dimensiot sekä rannan kasvillisuus ja rinteen jyrkkyys merkittiin maastolomakkeelle (Liite 2. Eroosiokartoituslomake). 15

Kerätyt tiedot siirrettiin ArcGis:iin, jossa niistä tehtiin karttoja. Kartat esitetään EUREF-FIN- TM35FIN-koordinaatistossa. Eroosiopotentiaalia analysoitiin ArcGis-paikkatieto-ohjelmalla. Aineistona käytettiin Corine 2012 maanpeite-rasterikarttaa (clc2012), GTK:n maaperäkarttaa sekä MML:n korkeusmallia. Lisäksi itse tuotettiin kartta joen kaarteiden eroosioherkkyydestä, jossa otettiin huomioon joen sisäkaaret, joihin usein kasautuu kiintoainesta ja ulkokaaret sekä koskipaikat, joissa veden virtaus on nopeinta ja tapahtuu eroosiota. Kartat leikattiin Kyrönjoen pääuoman ympäriltä 25 m bufferilla, jotta saatiin rajattua tarkasteltava alue. Clc2012-kartan resoluutio muutettiin 20x20 metristä 2x2 metriin, jotta analyysit voitiin tehdä riittävällä tarkkuudella. GTK:n maaperäkartan pintamaasta tuotettiin maalaji-rasteri 2x2m resoluutiolla. Aineistot uudelleen luokiteltiin niiden eroosioon vaikuttavien ominaisuuksien heijastamiseksi (Taulukko 2). Korkeusmallista tehtiin pinnan kaltevuutta kuvaava rasteri, jossa kaltevuudet jaettiin neljään luokkaan: 3 kaltevat rinteet, jotka eivät ole kovin eroosioherkkiä, 3 10 kaltevat rinteet, jotka ovat jonkin verran herkkiä eroosiolle, 10 25 kaltevat rinteet, jotka ovat melko herkkiä eroosiolle sekä yli 25 kaltevat rinteet, jotka ovat erittäin eroosioherkkiä. Taulukko 2. Aineistojen eroosioherkkyyspisteytykset. 5 on hyvin eroosioherkkä ja 1 ei melkein ollenkaan. Maanpeittoaineiston pisteytykseen on sovellettu c-faktoria Yang et al. 2013 mukaan ja maaperäaineiston pisteytykseen on sovellettu Soil Erodibility faktoria, Kfact Stewart et al. 1975 mukaan. Eroosioherkkyys Aineisto 1 2 3 4 5 Clc 2012 Metsät ja kosteikot Urbaanit alueet Luonnon laidunmaat, harvapuustoiset alueet, puu- ja pensasviljelmät Laidunmaat, käytöstä poistunut maatalousmaa Pellot Gtk:n maaperäaineisto Kallio Savi, lieju, karkearakeinen Sekalajitteinen Liejuinen hienorakeinen Hieno hieta, hiesu, hienojakoinen Rinteen kaltevuus, 0-3 3-10 10-25 > 25 Joen kohdat Sisäkaari Muut Ulkokaari, koski Aineistoista laskettiin uusi rasterikartta, jonka jokaiselle pikselille muodostui eroosiopotentiaaliarvo sen saamien eroosioherkkyyspisteiden summasta. 16

3. Tulokset 3.1. Vieraslajikartoitus Yhteensä vieraslajihavaintoja tehtiin 1872. Havainnot jaettiin jättipalsamin, jättiputken ja muiden vieraslajihavaintojen ryhmiin. Muut vieraslajit ryhmässä oli lupiini, kurtturuusu, etelänruttojuuri, viita-pihlaja-angervo ja terttuselja. Lisäksi alueelta esiintyi runsaasti ja lähes jatkuvina kasvustoina valkokarhunköynnöstä joita ei runsaan esiintymisen johdosta kirjattua. Kartoitusalueelta ei löytynyt kanadanvesiruttoa, keltalammikkia, ruotsinraunioyrttiä, Sahalinintatarta (jättitatar). 3.1.1 Jättipalsamihavainnot Jättipalsamia havaittiin runsaasti koko kartoitusalueelta (Kuva 6). Yhteensä jättipalsamihavaintoja tehtiin 1481, joista 732 oli pistemäisiä ja 749 oli joen myötäisesti jatkuvia kasvustoja. Suurin osa yksittäisistä kasvustoista (309 havaintoa) oli välillä 1-10 (41,3 %). Muut havainnot luokittain olivat: 11-50 kasvia 216 havaintoa, 51-100 kasvia 110 havaintoa ja 100+ kasvia 216 havaintoa. Jatkuvista kasvustoista 92 oli pieniä (12,3 %), 402 keskisuuria (53,7 %) ja 255 runsaita (34,0 %). Vähiten Kasvustoja löytyi Vassorinlahden läheisyydestä sekä Seinäjoen oikaisu-uoman ja Malkakosken väliseltä jokiosuudelta. Havaitut kasvustot sijaitsivat pääasiassa avoimilla paikoilla jossa ei ollut vahvaa varjostusta ja maaperä oli riittävän kosteaa. Useimmiten alkavat tai suuremmat kasvustot sijaitsivat puuttomilla ja pensattomilla osuuksilla, kuten peltojen reunoilla tai sähkölinjojen alla. 17

Kuva 11. Kyrönjoen jättipalsamihavainnot. 3.1.2. Jättiputkihavainnot Kartoitusalueelta löytyi alueelta kahdeksan jättiputkikasvustoja (Kuva 7). Puolet havainnoista oli yli kymmenen kasvin kasvustoja. Seitsemän havaintoa oli kaukasianjättiputkea ja yksi havaintoa persianjättiputki. Persianjättiputki sijaitsi Vähäkyrön alueella. Viisi kasvustoa sijaitsi suoraan joenrannalla. Suurimmat kasvustot sijaitsivat tervajoella, Isokyrössä ja Ylistaron Korpelan alueella. 18

Kuva 12. Kyrönjoen havaitut jättiputkikasvustot. Vähänkyrössä oli persianjättiputkea ja muut havainnot olivat kaukasianjättiputkea. 3.1.3. Muut havaitut vieraslajit Muihin vieraslajihavaintoihin sisältyi komealupiini, kurtturuusu, etelänruttojuuri, viita-pihlajaangervo ja terttuselja. Yhteensä muita vieraslajihavaintoja tehtiin 383, joista lupiineja oli 24, kurtturuusua 17, etelänruttojuurta 65, viita-pihlaja-angervoa 8 ja terttuseljaa 265. Havainnot keskittyivät pääasiassa Tervajoen, Isokyrön ja Ylistaron asutuskeskusten läheisyyteen. Suurin osa havainnoista sijaitsi piha-alueilla. Havaituista vieraslajeista komealupiinia ja terttuseljaa kasvoi runsainten piha-alueiden ulkopuolella. Etelänruttojuurta ja terttuseljaa oli levinnyt vain muutamassa tapauksessa piha-alueen ulkopuolelle. Tulokset ovat esitetty Kuvassa 8. 19

Kuva 13. Kyrönjoen muut havaitut vieraslaji. Seinäjoen oikaisu-uoman jälkeinen osuus. 3.1.4. Vieralajihavainnot kunnittain Taulukoissa 3 6 on esitetty vieraslajihavainnot kunnittain. Jättipalsamihavainnot jakautuvat melko tasan kuntien rantapinta-alan mukaisesti. Jättiputkihavainnot olivat Isokyrön, Seinäjoen ja Vaasan kuntien alueilta. Suurin osa noin 79 % komealupiinihavainnoista löytyi Seinäjoen alueelta. Yli puolet etelänruttojuurihavainnoista löytyi Isokyrön kunnan alueelta ja loput Seinäjoen ja Vaasan alueilta. Kurtturuusu havainnot jakautuivat pääasiassa Isokyrön, Seinäjoen ja Vaasan kuntien kesken. 20

Taulukko 3. Mustasaaren vieraslajihavainnot. Laji 1-10 11-50 51-100 100+ Yhteensä Osuus kaikista havainnoista Jättipalsami 92 43 20 19 174 23,8 % Pieni Keskisuuri Runsas Jättipalsami jatkuva kasvusto 8 35 20 63 8,4 % 237 16,0 % Jättiputki-ryhmä 0 0 % Kurtturuusu 0 0 % Lupiini 0 0 % Etelänruttojuuri 0 0 % Terttuselja 3 1,1 % Viitapihlaja-angervo 0 0 % Taulukko 4. Vaasan Vähäkyrön alueen vieraslajihavainnot. Laji 1-10 11-50 51-100 100+ Yhteensä Osuus kaikista havainnoista Jättipalsami 52 56 35 34 177 24,2 % Pieni Keskisuuri Runsas Jättipalsami jatkuva kasvusto 11 42 36 89 11,9 % 266 18,0 % Jättiputki-ryhmä 1 37,5 % Kurtturuusu 5 27,8 % Lupiini 3 12,5 % Etelänruttojuuri 11 16,7 % Terttuselja 60 22,5 % Viitapihlaja-angervo 3 37,5 % 21

Taulukko 5. Isokyrön vieraslajihavainnot. Laji 1-10 11-50 51-100 100+ Yhteensä Osuus kaikista havainnoista Jättipalsami 57 43 25 15 140 19,1 % Pieni Keskisuuri Runsas Jättipalsami jatkuva kasvusto 13 58 38 109 14,6 % 249 16,8 % Jättiputki-ryhmä 3 37,5 % Kurtturuusu 7 38,9 % Lupiini 2 8,3 % Etelänruttojuuri 35 53,0 % Terttuselja 123 46,1 % Viitapihlaja-angervo 1 12,5 % Taulukko 6. Seinäjoen vieraslajihavainnot. Laji 1-10 11-50 51-100 100+ Yhteensä Osuus kaikista havainnoista Jättipalsami 113 78 32 18 241 32,9 % Pieni Keskisuuri Runsas Jättipalsami jatkuva kasvusto 15 69 35 119 15,9 % 360 24,3 % Jättiputki-ryhmä 4 50,0 % Kurtturuusu 6 33,3 % Lupiini 19 79,2 % Etelänruttojuuri 20 30,3 % Terttuselja 81 30,3 % Viitapihlaja-angervo 4 50,0 % 3.2. Eroosiokartoitus Sortumia havaittiin kartoitusalueella yhteensä 51. Yli puolet sortumista oli pieniä, alle 4 m leveitä (30 kpl). Suurempia sortumia (7-20 m) oli 6 kpl, joista 20 m leveitä oli 2 kpl. Suurimmat sortumat sijaitsivat Malkakosken ja Uhrikosken välisellä joenpätkällä (Kuva 14). Tarkemmat kartat löytyvät Liite 6. Sortumat. 22

Kuva 14. Sortumat koko kartoitusalueella. Jonkinasteista syöpymää oli havaittavissa koko joen varrella, paitsi missä oli kalliota tai paljon rantakasvillisuutta, kuten kortteita tai kaislaa rantaa suojaamassa (Kuva 15). Tästä ei tosin aina tiennyt, peittikö kasvillisuus vain eroosion näkyvistä vai eikö sitä ollut. Paikoitellen vesi oli kovertanut rantoja niin paljon, että tulevaisuudessa rannat tulevat romahtamaan (kuten Kuva 9). Yli- Vainiolla ja Hiiripellossa tie on hälyttävän lähellä syöpyvää joen penkkaa (kts Liite 7. ). 23

Kuva 15. Syöpymät koko kartoitusalueella. Alueella esiintyi myös pintavalunnan aikaansaamaa rinteiden eroosiota, sekä ojista virtaavan veden aiheuttamaa paikallista eroosiota (Kuva 16). 24

Kuva 16. Muu eroosio kartoitusalueella. Pienin mahdollinen eroosiopotentiaaliarvo oli 5, mikä tarkoittaa vain vähäistä eroosion riskiä ja suurin mahdollinen arvo oli 20, hyvin suuri eroosion riski. Pienin toteutunut arvo oli 5 ja suurin toteutunut arvo oli 17 (Taulukko 7). Suurin osa kartoitusalueesta oli kohtuullisen eroosiopotentiaalin aluetta. Eroosiopotentiaali on suurin Torkkolan paikkeilla (Kuva 17), Palhojaisen kohdalla, Isökyrön keskustan laitamilla (Kuva 18), Valtaalan ympärillä sekä Kylänpään ja Malkakosken välillä (Kuva 19). Tarkemmat kartat Liite 8. Eroosiopotentiaali 25

Pinta-ala, % Taulukko 7. Eroosiopotentiaaliarvojen osuus kartoitusalueen pinta-alasta. 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Eroosiopotentiaali Kuva 17. Eroosiopotentiaali Torkkolan lähellä. 26

Kuva 18. Eroosiopotentiaali Isonkyrön laitamilla. Kuva 19. Eroosiopotentiaali Hanhikosken ja Malkakosken välillä. 27

3.Tulosten tarkastelu ja suositukset 3.3. Vieraslajit Jättipalsamia löytyi runsaasti koko kartoitusalueelta. Poikkeuksena oli ainoastaan Seinäjoen oikaisuluoman ja Kitinojalle välinen osuus sekä Koivulahden ja Vassorinlahden välinen osuus. Jättipalsamin vähäisyys Seinäjoen oikaisu-uoman jälkeen todennäköisesti johtui rantojen hyvästä ja luonnontilaisesta kunnosta. Luonnontilaisilla rannoilla oli tiheitä sarakasvustoja, jotka voivat estää tai ainakin hidastaa jättipalsamin kolonisointia ja leviämistä (Kuva 20). Vassorinlahden vähäisempi jättipalsamikasvuston määrä selittyy todennäköisesti sillä, ettei kolonsointi ole vielä niin voimakasta alueella. Havaintojen perusteella, alkavat ja suuremmat jättipalsamikasvustot sijaitsivat yleensä joen avoimilla penkereillä, kuten kasvillisuudesta peratuilla osuuksilla tai sähkölinjojen alla. Avoimet penkereet toimivat tehokkaina siemenlähteinä jotka lisäävät joen alapuolisten osuuksien kolonisointipainetta, sillä jättipalsamin siemenet voivat kellua tai kulkeutua pohjasedimentin mukana jopa 5 km päähän (NeoFlora 2006). Suuremmat jättipalsamikasvustot voivat lisätä myös penkereiden eroosiopotentiaalia juurten heikon maaperän sidontakyvyn vuoksi. Jättipalsamin leviämistä Kyrönjoella tehostaa todennäköisesti tulvat ja tulvaveden esiintymiskorkeus. Tulvat kuljettavat siemeniä pidempiä matkoja jokea alavirtaan sekä nostavat siemenet korkeammalle joenpenkalla. Tätä tukevat myös maanomistajien kanssa käydyt keskustelut, jotka kokevat torjuntatyön osakseen turhauttavana, jokakeväisten uusien siementen vuoksi. Jättipalsamin esiintyminen Kyrönjoella on hyvin runsasta. Tämän vuoksi Kyrönjoella on tärkeää tehdä pitkäaikainen ja koko joen kattava suunnitelma ongelman ratkaisemiseksi. Todennäköisesti tehokkain lähestymistapa olisi mallintaa spatiaalisilla tilastollisilla menetelmillä eri ratkaisumalleja jättipalsamin poistamiseksi ja sen leviämisen hillitsemiseksi. Eri ratkaisumallien avulla saadaan myös arviot kustannuksista ja resurssitarpeista. Nykyisillä resursseilla yksittäiset jättipalsamitorjunnat olisi järkevää suunnata kriittisiin kohteisiin kuten luonnonsuojelualueille ja haavoittuviin luontotyypeissä, kuten perinnebiotooppeihin ja lehtoihin, sekä kulttuurillisesti tai historiallisesti merkittäviin kohteisiin. On kuitenkin selvää, ettei joen tilanne tule paranemaan ilman suurempia toimenopiteitä jättipalsamin osalta. 28

Kuva 20. Hyväkuntoista rantaa, jossa kasvillisuus suojaa vieraslajeilta ja rantaviivaa virtaavan veden kulutukselta. Kuva: Vaula Lukkarinen. Jättiputkihavaintoja Kyrönjoella oli yhteensä kahdeksan, joista viisi sijaitsi joen penkereillä. Erityisesti joen penkereillä sijaitsevat kasvustot ovat merkittävä riski. Yksittäinen jättiputki tuottaa keskimäärin 20 000 siementä ja parhaimmillaan jopa 100 000 siementä (CABI 2004). Jättiputken siemenet leviävät tehokkaasti virran mukana, joten niiden leviämiskyky on suuri. Vaikka tämän kartoituksen yhteydessä suurin osa löydettyjen kasvien kukinnoista leikattiin ja kerättiin talteen, niin kasvustot ovat edelleen elinvoimaksia sekä sisältävät todennäköisesti runsaan siemenpankin. Suositeltavaa olisi poistaa jättiputkikasvustot mahdollisimman pian ja varmistaa kasvustojen seuranta vähintään viiden vuoden ajaksi. Tällä varmistetaan, etteivät kasvustot uudistu siemenpankkien kautta. Alkuvaiheessa tehdyn torjuntatyön työmäärä ja kustannukset ovat käytännössä murto-osa verrattuna tilanteeseen, jossa kasvustot ovat päässeet leviämään laajalle. Kartoituksen aikana tavatut joenrantojen maanomistajat olivat yleensä melko hyvin tietoisia jättiputkien haitoista ja torjunnasta. Tämä todennäköisesti johtuu VIMLA-hankeen onnistuneesta tiedotustyöstä. Tosin jättiputken erottaminen muista suurista putkista voi olla hankalaa. Jättiputken voi sekoittaa helposti erityisesti ukonputkeen, väinönputkeen tai karhunputkeen. Tämän vuoksi mahdollisessa tulevassa tiedotustyössä olisi hyvä painottaa myös putkien tunnistusta ja vertailua muihin saman näköisiin lajeihin. Useat havaitut jättiputkikasvustot sijaitsivat kiinteistöillä, joilla asukas oli iäkäs tai kykenemätön hoitamaan kasvin torjuntatyötä. Tällaisissa tapauksissa suoran torjunta-avun tarjoaminen maanomistajalle voisi tuoda hyviä tuloksia. Samalla pystyttäisiin myös kertomaan tarkemmin lajin 29

tehokkaasta torjunnasta ja jälkiseurannan tärkeydestä. Kiinteistönomistajilla oli yleensä positiivinen suhtautuminen suoraan torjuntatyöhön heidän kiinteistöillään. Muita Kyrönjoelta havaittuja vieraslajeja olivat kurtturuusua, etelänruttojuuri, komealupiinia, terttuselja ja Viitapihlaja-angervoa. Kartoituksessa löydettiin yhteensä 18 kurtturuusupensasta. Kurtturuusu on tehokas leviäjä, jonka marjat eli kiulukat kelluvat pitkään vedessä. Tämä muodostaa uhan erityisesti Kyrönjoen suiston läheisille saarilla, jonne kiulukat voivat ajautua. Leviämistä tehostavat linnut, jotka käytävät kiulukoita ravintonaan. Kurtturuusu muodostaa ajan myötä myös läpitunkemattomia tiheikköjä jotka laskeva joen virkistysarvoa (Niemivuo-Lahti 2012). Havaitut puutarhakarkulaiset olisi hyvä poistaa. Etelänruttojuurta löydettiin yhteen 66 havaintoa, joista lähes kaikki sijaitsivat piha-alueilla. Joissakin tapauksissa kasvi oli levinnyt piha-alueen ulkopuolelle. Laajoista kasvustoista on pääasiassa paikallista haittaa, aiheuttaen alkuperäisen lajiston syrjäyttämistä. Etelänruttojuurikasvustot jättävät maan mulloselle joka lisää pintavalunnan aiheuttamaa eroosiota. Etelänruttojuuren pystyy leviämään Suomessa ainoastaan juurakoiden palojen avulla joka heikentää sen leviämiskykyä (Vieraslajiportaali 2018). Etelänruttojuuren leviämisen on suositeltava seurata ja poistaa piha-alueiden ulkopuolelle levinneet kasvustot. Komealupiinia havaintoja oli yhteensä 24, joista useat kasvustot löytyivät pihapiirien ulkopuolelta. Komealupiini on voimakas kilpailija joka syrjäytä tehokkaasti alkuperäistälajistoa sekä rehevöittää kasvupaikkoja (Vieraslajiportaali 2018). Havaintojen määrä oli melko pieni ja kasvustojen koot eivät olleet suuria, Tämä viittaa, ettei komealupiini ole vielä levinnyt laajalle Kyrönjoella. Löydetyt komealupiinikasvustot olisi joka tapauksessa hyvä poistaa. Terttuseljaa löytyi kartoitusalueelta runsaasti. Tämä todennäköisesti selittyy runsaalla ja pitkäaikaisella asutuksella joen rannoilla. Yksittäinen terttuseljapensas ei aiheuta suurta haittaa ympäristölleen. Löytyneet kasvit olisi kuitenkin hyvä poistaa. Viitapihlaja-angervoja löytyi ainoastaan kahdeksan, jotka kaikki sijaitsivat piha-alueilla. Inventointialueelta havaittiin myös yli 20 rusopajuangervoa, joista suurin osa löytyi piha-alueiden ulkopuolelta. Osa havaituista kasvustoista oli laajoja, jopa yli 15 metriä leveitä ja hyvin tiheitä (Kuva 21). Laji alkaa olla paikallisesti haitallinen. Kasvustot ovat todennäköisesti levinneet jokeen päätyneistä puutarhajätteistä, sillä laji on hyvin tehokas leviämään maavarren kappaleista (Monty ym. 2015). 30

Kuva 21. Ylistaron kirkon läheisyydessä kasvava rusopajuangervokasvusto. Kuva: Marko Takala. Lisäksi kartoituksessa löytyi runsaasti valkokarhunköynnöstä, eli elämänlankaa. Lajia tavattiin koko kartoitusalueella. Karhunköynnös voi muodostaa jopa läpipääsemättömiä tiheiköitä, jotka peittävät helposti alleen parimetrisetkin kasvit. Esiintymisen runsauden vuoksi, lajia kannattaa poistaa mahdollisuuksien mukaan, keskittyen erityisesti kriittisiin kohteisiin. Kartoitusalueelta ei löytynyt kanadanvesiruttoa, keltalammikkia, ruotsinraunioyrttiä ja Sahalinintatarta. Kyseisiä lajeja tavataan lähialueilta, joten niiden esiintymistä Kyrönjoella on suositeltavaa seurata. Yleisesti vieraslajeihin liittyvää tiedotustoimintaa on hyvä jatkaa. Keskittyen erityisesti jättipalsamiin, jättiputket-ryhmään, kurtturuusuun ja komealupiiniin. Tiedotuksessa on hyvä painottaa erityisesti kyseisten lajien tunnistusta ja tehokasta pitkäaikaista torjuntaa. Lisäksi on suositeltava edistää vieraslajien torjuntaa koko jokilaakson alueella, keskittyen jättipalsamiin, jättiputket-ryhmään, kurtturuusuun ja komealupiiniin. Kyrönjoen vieraslajien torjuntaan on hyvä luoda pitkäaikainen ja realistinen strategia kunkin lajin osalta. Torjunta on suositeltavaa priorisoida jättiputket-ryhmään, jonka torjunta on olisi aloitettava mahdollisimman pian. 31

3.4. Eroosio Tuloksia tarkastellessa tulee ottaa huomioon, että vedenpinta oli paljon tavallista matalammalla ja näin paljasti eroosion merkkejä, jotka ovat tavallisesti veden pinnan alapuolella. Vallitseva maalaji kartoitusalueella on savi (39 %), joka kestää kuluttavia voimia suhteellisen hyvin. Seuraavaksi eniten on liejuista hienorakeista maata (27 %) ja hienojakoisia maalajeja (16 %), jotka ovat herkkiä eroosiolle. Alueella oli myös paljon jyrkkiä, lähes pystysuoria rinteitä, joka on omiaan lisäämään eroosiopotentiaalia. Lisäksi kun rantojen kasvillisuutta perataan, on tilanne mitä otollisin eroosiolle. Tällaisilla alueilla olikin havaittavissa paljon rantojen eroosiota ja myös sortumia. Suurin osa sortumista tapahtui savimaalla tai muulla hienorakeisella maalla. Vain muutama sortuma oli tapahtunut karkearakeisella maalla. Suuri osa sortumista näytti syntyneen sen seurauksena, että vesi oli kovertanut penkkaa veden pinnan rajalta ja lopulta päällä ollut maa oli romahtanut (Kuva 22). Loput sortumat olivat enemmän maanvyöry-tyyppisiä. Kuva 22. Joen törmä on kulunut ja romahtanut (Häggblomin kohdalla). Kuva: Vaula Lukkarinen. Suurimmat lasketut eroosiopotentiaaliarvot osuivat hyvin yhteen sortumien ja rantojen eroosion kanssa, joten sitä voi todennäköisesti käyttää apuna helposti erodoituvien alueiden paikallistamisessa. Näille alueille oli ominaista hienojakoinen maalaji ja eroosiolle altistava maankäyttö, kuten peltoja ja laidunmaita. Rantojen eroosio on luonnollista joille, mutta ihmisen toimet voivat lisätä sitä. Onneksi on myös keinoja, joilla rantoja voi suojata eroosiolta. Kuten edellä on jo todettu, kasvillisuus suojaa maaperää eroosiolta. Syväjuuriset kasvit sitovat ja tukevat maaperää, monirunkoiset kasvit 32

pidättävät maa-ainesta ja matalat, lehtevät kasvit suojaavat maanpintaa. Yhdistelemällä erilaisia kasveja, on mahdollista saada hyvin suojaava kasvipeite (Norris 2008, mm. s.6). Kasvillisuuden lisäksi rantojen voidaan suojata kivillä (Cazelais ym. 2008) (Kuva 23). Kivet hajaannuttaa virtaavan veden energiaa pois ja suojaavat uoman pintaa (Highland ym. 2008). Kuva 23. Edustalla näkyy, miten seinämä on kulunut, edempänä rannalle on kasattu kivia suojaamaan seinämää. Kuva: Vaula Lukkarinen. Veden virtausta voidaan myös koittaa ohjata virranohjaimilla niin, että virtaus saadaan hiljaisemmaksi erodoituvan rantatörmän kohdalla (Norris 2008, s.252, Cazelais ym. 2008). Lisäksi tämä voi edesauttaa sedimentin kerääntymistä takaisin kuluneisiin kohtiin (Bhuiyan ym. 2010). Sortumien ehkäisemiseksi rannat tulisi olla riittävän loivia (Cazelais ym. 2008). Eri maalajeilla on erilaiset lepokulmat, missä aines pysyy paikallaan, mutta yleensä ottaen tuo kulma on ainakin alle n. 35. Maaperää voi myös koittaa parantaa, esimerkiksi sekoittamalla siihen orgaanista ainetta kuten puuhaketta tai olkea (Highland ym. 2008). Kartoituksessa havaittiin useita rantoja, jotka olivat maanmuokkauksella ja/tai kasvillisuuden poistolla altistettu eroosiolle. Eroosion torjunnasta ja joen rantojen suojauksesta voisi olla hyödyllistä koota suomen- ja ruotsinkielinen oppaat tai laatia internet-portaali tiedon hakemista helpottamaan. 33

Viitteet Bhuiyan, F., Hey, R. D., and Wormleaton, P. R. 2010. Bank-Attached Vanes for Bank Erosion Control and Restoration of River Meanders. Journal of Hydraulic Engineering (136) 9. Boardman ja Poesen (toim). 2006. Soil erosion in Europe. John Wiley & Sons. 855 s. Clavero M., Brotons L., Pons P. & Sol D. 2009. Prominent role of invasive species in avian biodiversity loss. Biological Conservation 142: 2043 2049. Durán-Zuazo, V. H., García-Tejero, I. F., Francia-Martínez, J. R. and Muriel-Fernández, J. L. 2011. Soil erosion: Causes, processes and effects. Teoksessa Soil Erosion: Causes, Processes and Effects, toimittanut Fournier, A. J., 1-34. New York: Nova Science Publishers. Gurevitch J. & Padilla D.K. 2004. Are invasive species a major cause of extinctions?. Trends in ecology & evolution 19: 470 474. Heikkilä. Raimo.1999. Human influence on the sedimentation in the delta of the river Kyrönjoki, Western Finland. Monographs of the Boreal Environment Research 15 Highland, L.M., and Bobrowsky, Peter. 2008. The landslide handbook A guide to understanding landslides. U.S. Geological Survey Circular 1325, Reston, Virginia. 129 s. Hjulström, F. 1935. Studies on the morphological activity of rivers as illustrated by the River Fyris. Bull. of the Geol. Instit. of Uppsala 25, 219-527 Ihamuotila R. 2017. 300 kasvia Suomen luonnossa. Otava. Helsinki. Klingenstein, F. 2007. NOBANIS Invasive Alien Species Fact Sheet Heracleum mantegazzianum. Online Database of the North European and Baltic Network on Invasive Alien Species - NOBANIS www.nobanis.org. Luettu 14.9.2018. Koenies, H. and Glavac V. 1979. Über die Konkurrenzfähigkeit des Indischen Springkrauts (Impatiens glandulifera Royle) am Fuldaufer bei Kassel. Philippia 4: 47-59. Koivisto, A-M. (toim.). 2016. Kyrönjoen vesistöalueen vesienhoidon toimenpideohjelma 2016-2021. Raportteja 37/2016. Kurtto, A. 1992. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) kuriton, mutta kiinnostava. Lutukka 8: 14-29. Luontoportti. Lajikuvaukset. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kasvit/ Luettu 14.9.2018 34

Monty, A., Eugène, M., & Mahy, G. (2015). Vegetative regeneration capacities of five ornamental plant invaders after shredding. Environmental management, 55(2), 423-430. Niemivuo-Lahti J. 2012. Kansallinen vieraslajistrategia. Maa-ja metsätalousministeriö, Helsinki. Norris, J. E. (toim). 2008. Slope stability and erosion control: Ecotechnological solutions. Dordrecht, London: Springer. 290 s. Sundborg, Å. 1967. Some Aspects on Fluvial Sediments and Fluvial Morphology I. General Views and Graphic Methods. Geografiska Annaler: Series A, Physical Geography 49 (2-4). Toy, T. J., Foster, G. R. ja Renard, K. G. 2002. Soil Erosion: Processes, Prediction, Measurement, and Control. John Wiley & Sons. 338 s. W. H. Wischmeier ja J. V. Mannering. 1969. Division S-6 Soil and water management and conservation. Relation of soil properties to its erodibility. Soil Sci.Soc. Amer. Proc., vol. 33 Cazelais, S., Gagnon A., Laroche, R., Savoie, V., Guillou, M., Chrétien, F. and Breune, I. (toim.) 2008. Diagnosis and Solutions for Bank Erosion Problems. AAFC and MAPAQ Factsheets. Vieraslajilaki 30.12.2015 / 1709 Vieraslajiportaali. Vieraslajikuvaus. http://www.vieraslajit.fi/fi/lajit/mx.41695/show 14.9.2018 Luettu Ympäristöhallinto. Jättipalsami vieraslajisivusto. http://www.ymparisto.fi/fi-fi/luonto/lajit/ Vieraslajit/Jattipalsami Luettu 14.9.2018 Ympäristöhallinto. Jättiputket vieraslajisivusto. http://www.ymparisto.fi/fi-fi/luonto/lajit/ Vieraslajit/Jattiputket Luettu 14.9.2018 CABI. Crop Protection Compendium, 2018 edition. - Wallingford, UK: CAB International. www.cabicompendium.org/cpc Luettu 14.9.2018 35

Liite 1. Vieraslajikartoituslomake 36

Liite 2. Eroosiokartoituslomake 37

Liite 3. Jättipalsamihavainnot 38

Liite 4. Jättiputkihavainnot 45

Liite 5. Muut vieraslajihavainnot 47

Liite 6. Sortumat 52

Liite 7. Syöpymät 57

Liite 8. Eroosiopotentiaali 61