Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteet ovat astuneet voimaan 1.8.2006. Opetushallitus on antanut ohjeet 2/440/2006 järjestämissopimuksen laatimisesta. Järjestämissopimusta pyydettäessä ja tutkintoja järjestettäessä tulee oppilaitoksen kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: Tutkinnon osakohtaiset ohjeet 1 Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelun perusteet Tutkintotoimikunta suosittelee tutkinnon suorittamisjärjestykseksi tutkinnon osan 1 vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelun perusteet suorittamista ennen muita osioita. että näyttötutkinnon suorittaja osoittaa tuntevansa myös keskeiset sosiaalialan ammatillisen työn eettiset periaatteet ja toimintatavat. Ne löytyvät esimerkiksi internetistä osoitteesta www.talentia.fi. Näyttöympäristöjä voivat olla esimerkiksi vammaisjärjestöjen tilaisuudet ja kerhot, oppilaitokset tai erilaiset toimipaikat, joissa on puhevammaisia asiakkaita. Tutkintotilanteessa ei voi tehdä parityötä vaan se suoritetaan aina yksin. Työnantajan edustajana tutkintosuoritusta arvioitaessa on vammaispalvelulain ja kunnallisen päätöksentekoprosessin hyvin tunteva sosiaalityöntekijä. Työntekijän edustajana arvioinnissa toimii mahdollisuuksien mukaan puhevammaisten tulkki tai muu lähityöntekijä. 2 Tulkkaus Tutkintotoimikunta edellyttää, että näyttötutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa tutkinnon osasta bliss kielen perusteiden hallinta virallistetulle bliss kielen opettajalle. osoittaa tehneensä yhteistyötä puheterapeutin kanssa asiakkaan erityispiirteisiin perehtymisessä. Tutkintosuorituksen arvioinnissa työnantajatahoa edustaa puheterapeutti ja työntekijän edustajana toimii mahdollisuuksien mukaan puhevammaisten tulkki tai muu lähityöntekijä. Tulkkaustilanne voidaan videoida arvioinnin tueksi. Tavoitteena on kuitenkin, että arvioijat ovat siinä mukana. 1
3 Tulkinta Tutkintotoimikunta edellyttää, että näyttötutkinnon suorittaja osoittaa hallitsevansa 300 tukiviittomaa tukiviittomat hyvin hallitsevalle henkilölle. osoittaa tehneensä yhteistyötä puheterapeutin kanssa asiakkaan erityispiirteisiin perehtymisessä. Tutkintosuorituksen arvioinnissa työnantajatahoa edustaa puheterapeutti ja työntekijän edustajana mahdollisuuksien mukaan toimii puhevammaisten tulkki tai muu lähityöntekijä. Tulkintatilanne voidaan videoida arvioinnin tueksi. Tavoitteena on kuitenkin, että arvioijat ovat siinä mukana. 4 Tekniset apuvälineet kommunikoinnin tukena Tutkintotoimikunta suosittelee, että tutkintotilanteen asiakas ei olisi sama kuin muissa tutkinnon osissa. Työnantajatahoa tutkintosuorituksen arvioinnissa edustaa tietotekniikan ja kommunikoinnin asiantuntija. Työntekijän edustajana mahdollisuuksien mukaan toimii puhevammaisten tulkki tai muu lähityöntekijä. 5 Tietotekniikka kommunikoinnissa Tutkintotoimikunta toteaa, että ammattitaito osoitetaan aidossa työtilanteessa, mutta asiakas voi olla kuvitteellinen. Työnantajatahoa tutkintosuorituksen arvioinnissa edustaa tietotekniikan ja kommunikoinnin asiantuntija, joka tuntee tutkintotilaisuudessa arvioitavien ohjelmien ja oheislaiteiden käytön. Työntekijän edustajana toimii mahdollisuuksien mukaan puhevammaisten tulkki tai muu lähityöntekijä. 6 Yrittäjyys Työnantajatahona tutkintosuorituksen arvioinnissa on yritystoiminnan asiantuntija. Työntekijän edustajana toimii mahdollisuuksien mukaan itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva puhevammaisten tulkki. Asiakkaiden ja näyttöympäristön valinta Näyttötutkinnon järjestäjän tulee huolehtia, että tutkintotilanteiden asiakkaat ovat monipuolisesti erilaisista vamma ja ikäryhmistä. kaikkia tutkinnon osia ei suoriteta samassa paikassa. Näyttöympäristön tulee pääsääntöisesti olla jokin muu kuin oma työpaikka tai oppisopimuspaikka. Kaikkien tutkintotilanteiden asiakkaiden tulee olla mahdollisia tulkkipalvelun käyttäjiä. 2
Järjestämissopimuksen laatiminen Pykäläkohtaiset ohjeet: 2 Muutokset vastuuhenkilöitä koskeviin tietoihin toimitetaan tutkintotoimikunnan puheenjohtajalle ja sihteerille kuukauden kuluessa muutoksesta. 3 Näyttötutkinnon järjestäjän tulee valmistella ja toimittaa järjestämissuunnitelman tarpeelliset muutosehdotukset tutkintotoimikunnalle ennen kuin he suunnittelevat näyttötutkinnon järjestämistä uuden suunnitelman mukaisesti tutkintotoimikunnan kanssa sovitun aikataulun mukaisesti. 4 Arvioijaluetteloon merkitään tutkintosuoritusten arvioijat tutkinnon osittain siten että tiedoista käy selville, että arvioija täyttää tutkintotoimikunnan asettamat vaatimukset tutkinnonarvioijana toimimisesta. Päivitetty arvioijaluettelo tulee toimittaa vähintään kaksi viikkoa ennen tutkintotilaisuutta puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja sihteerille hyväksyttäväksi. 6 Tutkintotoimikunta seuraa tutkintomaksujen kohtuullisuutta. 7 Näyttötutkintojen suorittamista koskeva tiedottaminen, neuvonta ja ohjaus järjestetään järjestämissuunnitelman mukaisesti. 8 Näyttötutkinnon suorittajalle tiedotetaan kirjallisesti tutkintotilaisuudesta hänelle aiheutuvista kustannuksista ennen kuin hän ilmoittautuu tutkintotilaisuuteen. 9 Arviointiesityksen tekeminen tutkintotoimikunnalle Tutkintosuorituksen jälkeen työntekijätahon, työnantajatahon ja opetusalan arvioijat tekevät arviointiesityksen. Jokaisen tutkinnon osan arviointilomakkeissa tulee viimeisenä sivuna olla arviointiesitys tutkintotoimikunnalle. Arviointiesityksestä tulee ilmetä seuraavat tiedot: Tutkinto: Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinto Tutkinnon osa: Tutkinnon suorittaja: Tutkintosuoritus on hyväksytty / hylätty Perustelut: Perusteluista tulee käydä ilmi missä ja miten tutkintosuoritus on toteutunut (esim. tulkkaus tutkinnon osassa millainen asiakkaan kommunikointikeino on jne.) Paikka ja aika Arvioijien allekirjoitukset nimenselvennyksineen Opetusalan arvioijan yhteystiedot Näyttötutkinnon järjestäjä toimittaa arviointiesityksestä kopion mahdollisimman pian tutkintotoimikunnan varapuheenjohtajalle, joka tuo sen tutkintotoimikunnan 3
kokoukseen käsiteltäväksi. Hylätyistä suorituksista toimitetaan lisäksi kopiot kaikesta arviointiaineistosta sekä arviointilomakkeista kokonaisuudessaan, mukaan liitetään opetusalan arvioijan tarkka selvitys hylätyksi tulemisen perusteluista. Tutkintotoimikunta tekee arviointipäätöksen. Tutkintotoimikunta lähettää tiedon arviointipäätöksestä näyttötutkinnon järjestäjälle, joka tiedottaa asiasta edelleen tutkinnon suorittajalle. Tiedon saannista on tutkinnon suorittajalla 14 päivää aikaa tehdä mahdollinen arvioinnin oikaisuvaatimus tutkintotoimikunnalle. Tutkintotodistuksia varten näyttötutkinnon järjestäjä lähettää tutkintotoimikunnan puheenjohtajalle yhteenvetolomakkeen, johon näyttötutkinnon suorittajan tutkintosuoritukset kerätään. Yhteenvetolomake toimitetaan puheenjohtajalle paperiversiona ja kaikille tutkintotoimikunnan jäsenille sähköpostitse viimeistään kaksi viikkoa ennen tutkintotoimikunnan kokousta, jossa ne on tarkoitettu käsiteltäväksi. Yhteenvedosta tulee käydä ilmi tutkinnon osa/osat ja niiden hyväksymispäivämäärä. Hyväksymispäivämääräksi merkitään se tutkintotoimikunnan kokouspäivä, jolloin arviointiesitys on hyväksytty. koontilomakkeen liitteineen. luettelon valmistuvista näyttötutkinnon suorittajista henkilötunnuksineen (jää toimikunnan dokumentiksi valmistuneista). OPH:n vahvistaman mallin mukaan laaditut valmiit todistukset. dokumentin suoritetuista tutkintomaksuista (jäljennös). OPH.n ohjeen mukaan suoritukset tulee tilittää Opetushallitukselle näyttötutkintoon ilmoittautumisen yhteydessä. palautuskuoren postimerkillä ja osoitteella varustettuna. Tutkintotodistuksen allekirjoittavat näyttötutkinnon järjestäjän edustaja ja tutkintotoimikunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Ennen todistusten päiväämistä tulee varmistaa, että todistukset ehtivät suunniteltuun kokoukseen ja kysyä puheenjohtajalta sähköpostitse allekirjoittaako hän vai varapuheenjohtaja ne, jotta päivämäärä ja allekirjoittajan nimi ovat todistuksissa oikein. 11 Järjestämissopimukset tehdään pääsääntöisesti olemaan voimassa toistaiseksi. 13 Järjestämissopimus Tutkintojen järjestämissopimus hyväksytään tutkintotoimikunnan kokouksessa. Järjestämissopimus liitteineen tulee toimittaa kaikille toimikunnan jäsenille paperiversiona vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta, jossa ne on tarkoitettu käsiteltäväksi. Järjestämissopimus liitteineen tulee toimittaa sihteerille myös sähköisenä. Näyttötutkinnon järjestäjä valmistelee järjestämissopimuksen liitteineen OPH:n hyväksymän sopimusmallin mukaisesti, allekirjoittaa sen ja lähettää kahtena kappaleena tutkintotoimikunnan puheenjohtajalle allekirjoitettavaksi. Palautuskuori postimerkillä ja osoitteella varustettuna tulee laittaa sopimuksen mukaan. 4
Ohjeet liitteineen löytyvät tutkintotoimikunnan kotisivuilta osoitteesta www.oph.fi. Kotisivuilla ilmoitetaan myös ajankohtaisista asioista ja tutkintotoimikuntien kokousten ajankohdat. 27.8.2008 tutkintotoimikunta 5