Järjestötiedote 3/2015



Samankaltaiset tiedostot
Järjestötiedote 4/2015

Järjestötiedote 6/2014

Järjestötiedote 7/2014

Järjestötiedote 5/2015

Pientaloalueiden valokuituratkaisut

PIENTALOASUMISEN EDUSKUNTAVAALIPANEELIT. Edunvalvontakiertue saapuu 12 paikkakunnalle!

SUOMEN OMAKOTILIITTO

Omakotiliiton terveiset VAPAALAN OMAKOTIYHDISTYS

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset

SUOMEN OMAKOTILIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

PAIKALLISET JÄSENEDUT

PAIKALLISET JÄSENEDUT

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI

Jäsenhankinnan teemavuodet

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Kerhotoiminnan työkalu Suomisport-alusta

Yhdistystiedote 2/2016

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Jäsenkirje

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

PIENTALON HUOLTOKONSEPTI

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Keskusjärjestön tuki paikallisyhdistyksille

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti Internet HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA

Sisällysluettelo.

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35

Liikkeelle! - kuntokampanja

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus

OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty )

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Suomen Omakotiliitto ry

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys. - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa klo 11.50

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

Yhdistystiedote 1/2016

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

HOIKA PERUSVERSIO KÄYTTÖOHJEET PÄHKINÄNKUORESSA KÄYTTÖ SEURAN YHTEYSHENKILÖIDEN REKISTERINÄ. Suomen Voimisteluliitto

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Yhdistystiedote 3/2015

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

Yhdistystiedote 8/2015

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Varsinainen liittokokous alkaa

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

SEL:n edustajakokouksen linjaus

Tervehdys Osuuspankista!

Martoissa on arjen mahdollisuus Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

Toimintakertomus YLEISTÄ

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä Paasitorni

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

Näin hyväksyt oman työllistymissuunnitelmasi ja kuittaat sovitut tehtävät

Yhdessä teemme ihmeitä.

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

1/ TOIMINTATAPAKUVAUS SATL:n liittohallituksen jäsenelle operatiivisesta työstä maksettavasta korvauksesta SATL:n liittokokouksen

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Transkriptio:

10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä järjestötoiminnassa. Jäsenhankintaa 1. Jäsentavoite 2015 2. Tutkimustulokset: Kysely uusille jäsenille 2014 3. Matkalahjakortin arvonta kaikkien 3 jäsentä hankkineiden yhdistysaktiivien kesken, 300 ensin tavoitteen saavuttanutta palkitaan Viking Line etukortilla 4. 300 kopiota veloituksetta alle 100 jäsenen yhdistyksille jäsenhankinnan tueksi 5. Paikalliset jäsenedut kaikille jäsenille 6. Uusi jäsenetu: RTV 7. Asuntomessumatkan järjestäjille 2 messulippua (2kpl/yhdistys) 8. Apunasi toimistolla järjestöpalvelutiimi Uusi jäsenetu! Alennusta 10 35 %... 1. Jäsentavoite 2015 Omakotiliitto ja yhdistykset ovat saavuttaneet kahden viime vuoden aikana erinomaisen ja pysyvän näkyvyyden valtakunnallisessa julkisuudessa. Jäsenmäärän kehitys/kasvu on tästä huolimatta pysähtynyt. Viime vuonna Asuntomessuilla messupäivystäjät hankkivat ennätysmäärän jäseniä ja useat yhdistykset ovat onnistuneesti kasvattaneet jäsenmääräänsä haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Jäsenhankintaan ei ole siis mitään estettä, ainoat esteet rakennamme me itse. Tiedostettava kuitenkin on, että jäsenhankinta vaatii työtä ja jäsenyyden aktiivista tarjoamista. Kuitenkaan 2 5 jäsenen hankkiminen ihan omasta naapurustosta ei vaadi edes erityistä markkinointikampanjaa: viime vuonna 30 % liittyneistä kuuli toiminnastamme naapurin tai ystävän suosittelemana! Yhdistysten jäsenhankinnan tueksi on tehty kullekin yhdistykselle tavoitejäsenmäärä vuoden loppuun. Yhteinen tavoitteemme vuodelle 2015 on 77 000 jäsentä. Lähetämme ko. tavoitejäsenmäärän jokaiselle yhdistykselle (kaikille hallituksen jäsenille) omana viestinään muutaman viikon sisällä. Siinä yhdistyksen nykyistä jäsenmäärää ja tavoitelukemaa verratessa huomaatte, että tehtävä ei ole lainkaan mahdoton. Esimerkkinä mainittakoon, jos viisi hallituksen jäsentä hankkii jokainen viisi jäsentä omilta kotikulmiltaan, on kasassa jo 25 uutta jäsentä! Mietityttääkö onko mahdollista? Viime vuonna hyviin tuloksiin yltäneet ovat luvanneet kertoa miten se tehtiin. Vinkkejä antavat mielellään esimerkiksi Vihdin Omakotiyhdistyksestä Veikko Hallikainen, puh. 040 720 2468, Lohjan Seudun Omakotiyhdistyksestä Anja Aaltonen, puh. 044 033 1950 ja Mäntsälän Omakotiyhdistyksestä Martti Nykänen, puh. 040 178 4669. 2. Tutkimustulokset: Kysely uusille jäsenille 2014 Kysyimme vuonna 2014 liittyneiltä jäseniltä heidän liittymisen syitä ja toiveita jäsenyydelle. Lähetämme kyselyn vastaukset järjestötiedotteen liitteenä. Lue läpi raportti, johon olemme keränneet vastaukset vastaajien ikäryhmän mukaan. Ehkäpä sieltä löytyy oivalluksia myös oman yhdistyksen käyttöön.

3. Matkalahjakortin arvonta kaikkien 3 jäsentä hankkineiden yhdistysaktiivien kesken, 300 ensin tavoitteen saavuttanutta palkitaan Viking Line etukortilla Koska kevät on parasta aikaa hankkia jäseniä, lähdetään heti toimeen. Liiton, piirien ja yhdistysten edunvalvontakiertue kiertää Suomea maaliskuun ajan ja viestimme näkyy ja kuuluu. Nyt on hyvä hetki vinkata jäsenyydestä niin naapurille kuin tuttavillekin. Muistathan, että yhdistyksiä on joka puolella Suomea! Arvomme kaikkien jäsenhankintaan ryhtyneiden ja tuloksia saavuttaneiden järjestöaktiivien kesken 800 matkalahjakortin. Lisäksi 300 nopeimmin tavoitteen saavuttanutta saa Viking Line etukortin Helsinki Tukholma risteilylle. Jos itsellä ei ole sille käyttöä, läheisistäsi löytyy varmasti kortin hyödyntäjä. Pääset mukaan arvontaan, kun olet hankkinut 3 jäsentä. Miten osallistut? Kun tehtävä on suoritettu, käy kuittaamassa osallistumisesi tässä osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/s/347f595906b3ebcf.par Matkalahjakortti arvotaan toukokuun lopussa. Muista, voimassa myös 2 kannustinpalkkio: 2 palkkio jäsenhankkijaksi ilmoittautuneelle uusista maksaneista jäsenistä, jotka ovat liittyneet 1.11. 30.10. Palkkio maksetaan minimissään 20 jäsenen hankkimisesta. Ilmoittaudu liiton toimistolla jäsenhankkijaksi! (Jo viime vuonna ilmoittautuneet ovat automaattisesti huomioita.) 4. 300 kopiota veloituksetta alle 100 jäsenen yhdistyksille jäsenhankinnan tueksi Helpoin, nopein ja edullisin sekä terveellisin tapa viestiä yhdistyksen toiminnasta on jalkautua ja tehdä postilaatikkojakelu. Kaikki alle 100 jäsenen yhdistykset voivat tilata liiton toimistolta 300 jäsenhankintakirjekopiota veloituksetta. Tarvittaessa meiltä löytyy myös valmiita muokattavia pohjia jäsenhankinnan tueksi. Jos jokin asia askarruttaa, ole rohkeasti yhteydessä. Kerro miten voimme yhdistystänne auttaa, millaiset ovat teidän yhdistyksen tarpeet. Etsitään niihin yhdessä ratkaisu. Lisätietoa: Sari Myrskyneva, sari.myrskyneva@omakotiliitto.fi, 09 680 371 26 ja Suvi Siltanen, suvi.siltanen@omakotiliitto.fi, 09 680 371 20. 5. Paikalliset jäsenedut kaikille jäsenille Nummenmäen Pientalot ry (Turku) lähestyi syksyllä 2014 Omakotiliiton liittovaltuustoa aloitteella, jossa kannustettiin liittoa hankkimaan ja tuomaan esiin paikallisia jäsenetuja.

Valtuusto kannatti yksimielisesti ehdotusta, että liitto, yhdistykset ja piirit neuvottelevat jäsenedut koskemaan kaikkia jäsenyhdistysten jäseniä. Tällainen yhteinen jäsenetulistaus voidaan toteuttaa liiton sivustolle ja ylläpitää liiton toimesta. Haastammekin kaikki Omakotiliiton jäsenyhdistykset päivittämään jäsenetunne koskemaan kaikkia liiton jäseniä. Mehän kaikki olemme pientaloasukkaiden asialla! Me lupaamme liitossa laittaa ne esille liiton sivuille ja kehittää jäsenetujen löydettävyyttä eteenpäin. Valtakunnallisten jäsenetujen yhteydessä kerrotaan, mikä yhdistys on edun jäsenillemme järjestänyt! Kun jäsenetusi on valmiina julkaistavaksi liiton sivuilla, ole yhteydessä. Lisätietoa antaa Katja Keränen, katja.keranen@omakotiliitto.fi, 040 566 8875. 6. Uusi jäsenetu RTV Omakotiliiton uusi yhteistyökumppani on RTV. RTV on Suomen johtava yksityisessä omistuksessa oleva maali ja pintamateriaalituotteiden erikoisliike. Jäsenet saavat RTV:n myymälöistä jäsenalennuksen jäsenkorttia näyttämällä normaalihintaisista tuotteista tuoteryhmästä riippuen 10 35 %. Lisäksi kaikista kampanjatuotteista jäsenemme saavat alennusta 5 %. Alennus siis aina vähintään 5 %. RTV:n kattava myymäläverkosto kattaa koko Suomen aina Iisalmeen asti. RTV:n löydät jo 27 paikkakunnalta: http://www.rtv.fi/toimipaikat

7. Asuntomessumatkan järjestäjille 2 messulippua (2kpl/yhdistys) Kesän asuntomessut järjestetään 10.7. 9.8.2015 Vantaan Kivistössä. Kaksikymmentä (20) ensimmäistä yhdistystä, jotka ilmoittavat järjestävänsä messumatkan Asuntomessuille, saavat 2 kpl messulippuja. Arvo 21 /lippu. http://www.asuntomessut.fi/vantaa 2015/ryhmille 8. Apunasi Omakotiliiton toimistolla järjestöpalvelutiimi Kaikissa yhdistysasioissa voit olla yhteydessä mm. liiton järjestöpalvelutiimiin Järjestöpäällikkö Sami Toivanen, sami.toivanen@omakotiliitto.fi, 040 847 4440 Järjestöasiantuntija Sari Myrskyneva, sari.myrskyneva@omakotiliitto.fi, 09 680 371 26 ja Järjestöasiantuntija Riikka Hyvärinen, riikka.hyvarinen@omakotiliitto.fi, 09 680 371 33. Toimiston vaihde p. 09 680 3710 Jäsenhankintaterveisin Omakotiliiton toimisto ****************** Tykkää Omakotiliitosta! https://www.facebook.com/omakotiliitto Seuraa Twitterissä! https://twitter.com/omakotiliitto