PIENTALOASUMISEN EDUSKUNTAVAALIPANEELIT. Edunvalvontakiertue saapuu 12 paikkakunnalle!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENTALOASUMISEN EDUSKUNTAVAALIPANEELIT. Edunvalvontakiertue saapuu 12 paikkakunnalle!"

Transkriptio

1 Järjestötiedote 2/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä järjestötoiminnassa. PIENTALOASUMISEN EDUSKUNTAVAALIPANEELIT Edunvalvontakiertue saapuu 12 paikkakunnalle! Hyvät järjestöaktiivit Omakotiliiton, piirien ja yhdistysten yhteinen edunvalvontakiertue starttaa ensi maanantaina Turusta ja jatkuu 11 paikkakunnalle maaliskuun aikana. Nähdään siis kiertueella ja tehdään yhdessä toiminnastamme tunnettua! Liiton, piirien ja yhdistysten toiminnan tarkoituksena on vaikuttaa niin valtakunnallisen kuin paikallisen lähiympäristön kehittämiseen eli asuinalueittemme viihtyisyyteen, terveellisyyteen ja turvallisuuteen.

2 Omakotiyhdistykset ovat hyvä kanava saada pientaloasukkaiden ääni kuulumaan. Yhdistykset voivat tuoda paikallisia asioita julkiseen keskusteluun ja tarvittaessa tehdä aloitteita kuntaan päin pientaloasumisen edistämiseksi. Yhdessä liittona tarkoituksemme on lisätä pientaloasumisen arvostusta valtakunnallisessa päätöksenteossa ja linjauksissa sekä seurata pientaloasumisen kehitystä ja puuttua epäkohtiin. Pian starttaava edunvalvontakiertueemme on tärkeä osa toimintaamme. Haastamme vaalipiirikohtaisesti eduskuntavaaliehdokkaat vastaamaan ajankohtaisiin, pientaloasukkaille tärkeisiin kysymyksiin. Aiheet painottuvat erityisesti Omakotiliito edunvalvontatavoitteisiin ( kuten mm. asumiskustannuksiin, energiatodistukseen, kiinteistöveroon, jätevesiasetukseen ja ikääntyvien kotona-asumisen tukemiseen. Mikään muu taho ei tuo näitä asioita yhtä kokonaisvaltaisesti esille kevään vaalikeskusteluissa kuin Omakotiliitto. Järjestötiedotteen liitteenä lähetetään liiton tuorein tiedote : Omakotiliitto kannattaa varainsiirtoverokannan yhtenäistämistä ja vastustaa jyrkästi asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta luopumista. Tiedote liittyy ympäristöministeriön asettaman hankeryhmän laatimaan arvioon asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuudesta, joka luovutettiin kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitaselle. Arviossa tarkastelussa olivat suorat asumisen ja asuntotuotannon tuet, niihin liittyvä sääntely sekä asumisen verotus. FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Arvio_asumisen_tuissa_isot_linjat_kohdal% %29 Edunvalvontakiertue saapuu siis 12 paikkakunnalle, joista tässä muistutukseksi tarkat ajat ja osoitetiedot. Lähes kaikilla paikkakunnilla paneelitilaisuus järjestetään klo 17 19, paitsi Joensuussa jo klo ja Helsingissä Messukeskuksessa klo Kiertueaikataulu: Ma 2.3. Turku Turun Ammattikorkeakoulu Sepänkatu 1, Turku Ti 3.3. Pori Kauppakeskus Puuvilla, Puuvilla Areena Siltapuistokatu 14, Pori Ke 4.3. Tampere Teknillisen yliopiston auditorio Korkeakoulunkatu 1, Tampere Ti Kuopio Kunnonpaikka, Siilinjärvi Jokiharjuntie 3, Vuorela Ke Joensuu Carelicum Koskikatu 5, Joensuu To Kouvola Valtuustosali Torikatu 10, Kouvola Pe Mikkeli Kaupungin virastotalon ruokala Maaherrankatu 9-11, Mikkeli Ma Oulu Hotelli Lasaretti Kasarmintie 13, Oulu Ti Rovaniemi Tirolisali Rovakatu 1, Rovaniemi

3 Ke Seinäjoki Seinäjoen energia Varastotie 5, Seinäjoki To Jyväskylä Kansalaistoiminnankeskus Matara, Tourujokisali Matarankatu 6, Jyväskylä La Helsinki Helsingin Messukeskus, Oma Koti messut (Halli 2) Messuaukio 1, Helsinki Panelistit paikkakunnilla ovat (27.2. tilanteen mukaan): Turku Pori Tampere Kuopio Joensuu Kouvola Sanna Vauranoja, Kokoomus Pekka Myllymäki, Keskusta Eeva-Johanna Eloranta, SDP Kimmo Tarke, Perussuomalaiset Julius Karlsson, Vasemmistoliitto Niko Porjo, Vihreät Jari Viherlampi, Kristillisdemokraatit Stefan Wallin, Ruotsalainen kansanpuolue Kimmo Vepsä, Kokoomus Juha Kantola, Keskusta Petteri Lahti, SDP Ari Jalonen, Perussuomalaiset Oili Heino, Vasemmistoliitto Minna Haavisto, Vihreät Simo Korpela, Kristillisdemokraatit Jari Haapaniemi, Kokoomus Mikko Alatalo, Keskusta Pekka Salmi, SDP Kirsi-Maarit Asplund, Perussuomalaiset Harri Aalto, Vasemmistoliitto Jaakko Stenhäll, Vihreät Juhani Räsänen, Kristillisdemokraatit Markku Eestilä, Kokoomus Sallamaarit Markkanen, Keskusta Marjaana Mikkonen, Perussuomalaiset Markku Kujanpää, Kristillisdemokraatit Anssi Törmälä, Kokoomus Hanna Huttunen, Keskusta Eero Bogdanoff, Perussuomalaiset Henry Määttä, Kristillisdemokraatit Markku Laukkanen, Keskusta Harri Helminen, SDP Jani Mäkelä, Perussuomalaiset

4 Jorma Liukkonen, Vasemmistoliitto Kaisa Spies, Vihreät Mikkeli Oulu Rovaniemi Seinäjoki Jyväskylä Helsinki Marita Toikka, Kokoomus Hanna Kosonen, Keskusta Heikki Seila, SDP Kaj Turunen, Perussuomalaiset Mikko Ollikainen, Vasemmistoliitto Veli Liikanen, Vihreät Antti Kivimäki, Kristillisdemokraatit Milla Kynkäänniemi, Kokoomus Mirja Vehkaperä, Keskusta Pirjo Sirviö, SDP Pirkko Mattila, Perussuomalaiset Kati Kurvi, Vihreät Sointu Harju, Kristillisdemokraatit Marko Hoikkaniemi, Ruotsalainen kansanpuolue Jari Nykänen, Kokoomus Markus Lohi, Keskusta Pirita Nenonen, Perussuomalaiset Jarmo Huhtala, Vasemmistoliitto Antti Kurvinen, Keskusta Jukka-Pekka Matintupa, SDP Erkki Valtamäki, Perussuomalaiset Kimmo Rantanen, Kristillisdemokraatit Kati-Erika Timperi, Kokoomus Mauri Pekkarinen, Keskusta Raisa Kinnunen, SDP Sirpa Rintala, Perussuomalaiset Janne Räisänen, Vasemmistoliitto Lari Kemiläinen, Kristillisdemokraatit Tapani Mäkinen, Kokoomus Antti Kaikkonen, Keskusta Eero Heinäluoma, SDP Sampo Terho, Perussuomalaiset Jari Jääskeläinen, Vasemmistoliitto Johanna Karimäki, Vihreät Hanna-Kaisa Simojoki, Kristillisdemokraatit Christina Dahlblom, Ruotsalainen kansanpuolue Paneelitilaisuudet järjestetään samalla sapluunalla kaikilla 12 paikkakunnalla: Ennen tilaisuuden alkua on kahvitarjoilu (ei Helsingin Oma Koti-messuilla)

5 Itse tilaisuus alkaa klo (paitsi Joensuu ja Helsinki aiemmin) Omakotiliiton esittelyllä. Tämän jälkeen paneeli 1.5 h ja yleisölle varataan mahdollisuus kysyä asumista askarruttavista asioista. Tilaisuuden juontajana toimii toiminnanjohtaja Kaija Savolainen. Helsingin tilaisuudessa juontaja-toimittaja Lauri Karhuvaara. Lopuksi on arvonta, jossa palkintona (10 kpl/tilaisuus) Viking Linen etukortteja Helsinki Tukholma-risteilylle Kaikkien tilaisuuksien jälkeen arvotaan pääpalkintona Viking Linen matkalahjakortti Helsinki-Tukholma-Helsinki risteily kahdelle hengelle (sis. aamiaisen ja päivällisen). Omakotiliitto on varannut jokaiseen tilaisuuteen 400 euroa/tilaisuus käytettäväksi tilaan, kahvitukseen ja/tai lehti-ilmoitukseen. Osalla paikkakunnista myös alueelliset yhteistyökumppanit ovat lähteneet hienosti mukaan. Valtakunnallisesti kiertue järjestetään yhteistyössä Meidän talo:n kanssa. Kiertueyhteistyössä Kiertueen järjestäjille piireihin on jo aiemmin lähetetty materiaaleja. Meiltä on kyselty materiaaleja myös yhdistysten käyttöön, ja lähetämme niitä mieluusti kaikkien halukkaiden käyttöön: Omakustanteinen lehti-ilmoituspohja(t). Luonnos, jota voi muuttaa mieleisekseen: tiivistää tai lisätä asiaa ilmoitustilasta riippuen. Luonnoksen voitte lähettää lehteen, joka tekee lopullisen painoaineiston.

6 Ilmoitustaulumainos (kauppojen, kahviloiden, kirjastojen sekä muiden liikkeiden seinille/ ilmoitustauluille). Sitä saa myös muuttaa paremmin omalle alueellenne sopivaksi. Voimme liiton toimistolla tulostaa A4 mainosta jaettavaksi postilaatikkoihin ja/tai suoraan ihmisille (myös ns. flyer A5- koossa). Teksti paikallismedioihin (lehtien minne mennä -palstat, paikallisradiot jne.) Lehdistökutsu Yleisönosastokirjoitus Materiaalia lähetämme liiton toimistolta kaikille halukkaille ilmoitusten jakajille ja paneeleista tiedottaville! Kaikissa mainosmateriaaliasioissa olethan yhteydessä Suvi Siltaseen, puh. (09) Kaikille 12 alueen jäsenille liitto lähettää kohdennetut kutsusähköpostit. Ensimmäisen noin kaksi viikkoa ennen ja toisen muutamaa päivää ennen tapahtumaa. Lisäksi tapahtumaa mainostetaan Omakotilehdessä, liiton kotisivuilla, facebookissa ja twitterissä. Jaattehan itsekin näitä mainoksia oman yhdistyksen/piirin sivuilla ja somessa! Paikalle tilaisuuksiin tuodaan toimistolta Omakotilehteä, edunvalvontaesitettä (liiton asumispoliittiset tavoitteet 2020), jäsenliittymiskaavakkeita, roll-upeja ja arvontamateriaalit. Puitteet ovat siis valmiina, joten hyödynnetään tilaisuudet myös jäsenhankinnan suhteen! Mitä enemmän meitä on, sitä vahvempia me olemme! Tästä Puhutaan! Omakotiliiton asumispoliittiset tavoitteet myös uusimmassa Omakotilehdessä. Lehdessä lisäksi puolueiden kannanotot viiteen tärkeään pientaloasumisen asiaan.

7 Kiertueelle liiton toimistolta osallistuvat toiminnanjohtaja Kaija Savolainen, puh , edunvalvonta- ja viestintäpäällikkö Olli-Pekka Laine, ja järjestöpäällikkö Sami Toivanen, Olli-Pekka vastaa panelisteista ja Sami hoitaa yhdessä piirien kanssa tilaisuuksien järjestelyitä. Mikäli kiertueesta on mitä tahansa kysyttävää, olettehan meihin yhteydessä. Kuulisimme mielellämme palautetta, jos mielessänne on alueellisia ongelmia/ epäkohtia, joista olisi hyvä puhua ja nostaa esille alueenne paneelitilaisuudessa. Edunvalvontakiertueen tavoitteena on tuoda esiin Omakotiliiton edunvalvontatavoitteet ja saada niille myönteistä vastakaikua tulevassa eduskunnassa. Kiertueella lisätään liiton, piirien ja yhdistysten näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. On tärkeää, että pientaloasukkaiden ääni kuuluu. Tehdään myös yhdessä Omakotiliiton, piirien, yhdistysten ja vapaaehtoisten työ tunnetuksi! Nähdään kiertueella! Edunvalvontaterveisin Omakotiliiton toimisto ****************** Tykkää Omakotiliitosta! Seuraa Twitterissä!

Järjestötiedote 3/2015

Järjestötiedote 3/2015 10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

Järjestötiedote 6/2014

Järjestötiedote 6/2014 11.11.2014 Järjestötiedote 6/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

Järjestötiedote 4/2015

Järjestötiedote 4/2015 23.4.2015 Järjestötiedote 4/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Järjestötiedote 7/2014

Järjestötiedote 7/2014 30.12.2014 Järjestötiedote 7/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Työeläkevakuuttajat TELA ry järjestää yhdessä Akavan, SAK:n ja STTK:n kanssa kevään aikana kuusi alueellista seminaaria,

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu

Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu Mikkelin Ampujien Ampuma-Areena 13. - 14.02.2016 11:05:19 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Timo Puisto MA 94 99 95 99 100 98 585 2. Olli Hahl MA 96 99 98 93 99 96 581 3. Juho Katajamaa KuusA 96 97 96

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

, ILMAJOKI, Ilmajoen Kisailijat

, ILMAJOKI, Ilmajoen Kisailijat 10. - 12.3.1995, ILMAJOKI, Ilmajoen Kisailijat 48 kg 1. Janne Vakkila Kyrön Voima 2. Teemu Mattila Ilmajoen Kisailijat 3. Sami Salminen Vaajakosken Kuohu 52 kg 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Tomi

Lisätiedot

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg Autonrengas 2018 Naiset 5 kg 1 Asta Kankaala LepU 15,80 19.7.2018 Varkaus 2 Pirjo Saukkonen LepU 15,70 19.7.2018 Varkaus 3 Riia Toivanen JuKu 13,55 10.6.2018 Juankoski 4 Eila Huuskonen KiurU 11,76 30.3.2018

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Piia Aaltokoski LepU 24,16 29.8.2016 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,93 1.8.2016 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 23,21 30.10.2016 Tervo 4 Asta Kankaala

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi 9..206,4 km Sprintti - 0:7:00,4 km Sprintti Apulais- 2 249843 Ristomatti Hakola 2:50.44 0.00 2 4 23328468 Matias Strandvall 2:50.48 +0.04 3 5 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 2:5.65 +.2 4 0 2247565 Ari

Lisätiedot

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 832,9027 125 Isoaho, Markus FIN 2 96,47 803,5238 43 Marjoniemi, Esa FIN 3 64,97 541,1045 52 Kärnä, Riku P FIN 4 63,05 525,1836 73 Metsänheimo, Pertti T S FIN 5

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Results for Ilmajoki SRA, Lokakuu 2018

Results for Ilmajoki SRA, Lokakuu 2018 Results for Ilmajoki SRA, Lokakuu 2018 OPEN results DIV CAT CLS REG SRA 1 100.00 225.4412 7. Antti Urmas Open - U FIN 5953 2 95.00 214.1640 12. Matti Kauppila Open M I U FIN 6352 3 83.71 188.7158 30. Simo

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg

Autonrengas 2018 Naiset 5 kg. Autonrengas 2018 Miehet 6 kg Autonrengas 2018 Naiset 5 kg 1 Asta Kankaala LepU 15,80 19.7.2018 Varkaus 2 Pirjo Saukkonen LepU 15,70 19.7.2018 Varkaus 3 Riia Toivanen JuKu 13,55 10.6.2018 Juankoski 4 Eila Huuskonen KiurU 11,76 30.3.2018

Lisätiedot