parvauaanq VUODEN 2014 KOULUTUSTARTONNAN PIiIVITYS OPETUSHALLITUKSEN OPINTOPOLKU.PALVELUUN DNO 5tor2t20r3



Samankaltaiset tiedostot
,5 28/0L1,/201,5

YRITYSTEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

1 250 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin lukien

VUONNA 2015 ALKAVAN VAPAAN SIVISTYSTYON KOULUTUSTARJONNAN PAIVITYS

Tampereen konservatorio

MAARAYS X. Opetushallituksen pddtcis opiskelijavalintarekisterin pitoon liittyviistd tarkemmasta aikataulusta vuonna 2015

VUODEN 2010 KOULUTUSTARJONNAN PÄIVITYS OPETUSHALLITUKSEN KOULUTUSTIETOJÄRJESTELMÄÄN KOULUTA

SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta

OSAAVA. kehittämishankkeiden hallinnoinnin opas. Toimintavuosille ja tehtyjen valtionavustuspäätösten tueksi

OHJE VUODEN 2009 KOULUTUSTARJONNAN PÄIVITYS OPETUSHALLITUKSEN KOULUTUSTIETOJÄRJESTELMÄÄN KOULUTA

LAUSUNTO t000t2013

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Valmennuksen ja arvioinnin tukijärjestemä (VAT)

Opiskelijamäärät ilmoitetaan tilanteen mukaan.

Teknillinen korkeakoulu Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta

/-zîe. r/2 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO

Kustaankartanon vanhustenkeskus Vanhainkoti Päivätoiminta Palvelukeskus

Opetussuunn itelma 201 5

Työpaikkakouluttajalle perehdytys, koulutus ja jatkuva tuen saamisen mahdollisuus Prosessin roolit

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus

Päätöspöytäkirja 20/2018

Asennus- ja käyttöohje ROBA -liukunavoille Koot 0 12 (B.1.0.FIN)

Kunnanhallitus 17/ (- 566) Polvijärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa seminaari Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

ystävät LUONNON LAHJA Kaneli & appelsiini Minun valintani 1). Tuemme yhteisöjä, joista eteeriset öljymme ovat per

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Korkotuettuja osaomistusasuntoja

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Graafinen ohjeisto. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty

Huoltotiedote. Letkun vaihto. Mallit. Ilmoitus moottorin omistajalle. Veneliikkeen moottorivarasto. Huolto-osavarasto. Tarkastus

Opintopolku.fi uusi kansallinen koulutustiedon ja haun verkkopalvelu. Aikuiskoulutuksen asiakirjat Helsingin Messukeskus Sari Ellonen

NEN PAINOVOIMAMITTAUS N:o OU 10/7b

Opetussu unn itelma Autonkuljettaja. Keski-Pohja n maan am mattiopisto. Yhd i ste I m äajo n e uvo n ku ljettaja. Log istiikan perustutkinto,

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti:

16-300mm 50 EURON CASHBACK! Ehdot PARAS KOLMESTA MAAILMASTA. F/ Di II VC PZD Macro

1142 Lausunto sisäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi pelastuslain muuttamisesta. Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen , Ressun lukio

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Asennusopas. Daikin Altherma - Matalan lämpötilan Monoblocin varalämmitin EKMBUHCA3V3 EKMBUHCA9W1. Asennusopas. Suomi

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun Ammattistarttipäivät

Tuen rakenteiden toteuttaminen Pispalan koulussa. Rehtorin näkökulma arjen työhön Rehtori Satu Sepänniitty- Valkama

Vuokrahuoneistojen välitystä tukeva tietojärjestelmä.

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Kunnanhallitus 13/ (- 441)

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta

Talousarvion toteutuminen Vuoden 2012 talousarvion tarkistaminen. Maanostotarjous Maaninka Raimo

3.3 KIELIOPPIEN JÄSENNYSONGELMA Ratkaistava tehtävä: Annettu yhteydetön kielioppi G ja merkkijono x. Onko

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia aikana

?"Wtu/ilt4, //,/ i,,/l.l. tz, -?r?- v

Tietoisku Oppijan verkkopalveluista ja uusista hakujärjestelmistä

SYDÄNKATETRISAATIOLABORATORION RÖNTGENLAITTEISTON JA SYDÄNKATETRISAATION MITTAUSLAITTEISTON HANKINTA MEILAHDEN TORNISAIRAALAN SYDÄNTUTKIMUSOSASTOLLE

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu Oppijan seminaari, Finlandia-talo

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA

2 Kokouksen järjestäytyminen

Lue Tuotteen turvaohjeet ennen laitteen käyttöönottoa. Lue sitten tämä Pika-asennusopas oikeiden asetusten ja asennuksen onnistumisen takaamiseksi.

Pakkauksen sisältö: Sire e ni

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Säännöt 2 7. Regler Regler. Regler. Rules 26 31

Kertausosa. Kertausosa. Verrattuna lähtöarvoon kurssi oli laskenut. Kalliimman tukkuhinta 1,2 480 = 576 Kalliimman myyntihinta 1,3

9kpedu. Opetussu unn itelma Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala sekä. Talous ja toimistopalvelujen osaamisala Merkonomi

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakupalvelujen keskeiset uudistukset

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

OSA 1: POLYNOMILASKENNAN KERTAUSTA, BINOMIN LASKUSÄÄNTÖJÄ JA YHTÄLÖNRATKAISUA

Kunnanhallitus 14/ (- 588)

Asennusopas. Daikin Altherma Matalan lämpötilan Monoblocin varalämmitin EKMBUHCA3V3 EKMBUHCA9W1. Asennusopas. Suomi

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

Kunnanhallitus 11/ (- 459) Anja Hyvärinen

Irja Haaranen Leila Karttunen Kati Mononen Asko Mustonen Tiina Mustonen Hanna Mäkinen Arto Sutinen Onni Tukiainen. Jorma Huttunen.

Kunnanhallitus 16/ (- 544) Polvijärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN

ICS-C2000 Tietojenkäsittelyteoria Kevät 2016

KaivNro 2568 KUULUTUS

Helsingin kaupunki / Liikennesuunnitteluosasto :21 Anitta Vähäkuopus 1 (3) Koje vaihdetaan ja muutetaan minikojeeksi (ITC-2bM).

LINSSI- JA PEILITYÖ TEORIAA. I Geometrisen optiikan perusaksioomat

N{,{ARAYS ,5 43/0rr/201s. Sddnnokset, joihin toirnivalta miitiyksen antamiseen perustuu: L 630/1998,13 $ (muutettu L787 /2014)

TIEDOTE 16/ (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

Koulutukseen osallistuja(t): ammattiryhmä tai amm.nimikkeet. Henkilöstösihteeri Palkkasihteeri. Pääkirjanpitäjä Kirjanpitäjä

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Digitaalinen videonkäsittely Harjoitus 5, vastaukset tehtäviin 25-30

^ v. .1 '?, opetushatutus. 7. Sisdllysluettelo, kohta sekd luvun 6, kohdan otsikointi on korjattu. 2. Alaviitteet. Dno 104/011/201.

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

YHTEISHAKUINFO

SOPIMUKSEN TAUSTA TALOUS- JA KOULUTUS. KUNTIEN VALINEN SOPIMUS TALOUS JA velkaneuvonnan JARJESTAnnrsnsrA OSAPUOLET


Yhteishaku keväällä Linnainmaan koulu

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojen tallentaminen KOSKI-tietovarantoon

Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain

1.Rajaustekijät Koulutuksia Opiskelijoita Vastaus % ,6. 1.Nainen 2.Mies Yhteensä 75,0% 25,0% 100,0%

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Transkriptio:

h?** OPETUSHALLTUS UTBLDN NGSSTYR ELS EN DNO 5tor2t20r3 OHJE parvauaanq 26.9.2013 S 2iiinnrikset, j oihin toimivlt miiiiriiysten ntmisest perustuu Lki Opetushllituksest 182/1991, 7 $ Lukiolki 62911998, 33 S Lki mmtillisest koulutuksest 63Ol 1998, 43 $ Lki mmtillisest ikuiskoulutuksest 631/1998, 16 $ Asetus mmtillisen koulutuksen j lukiokoulutuksen yhteishust 30/2008, 3 $ Voimssoloik 26.9.2013 lken toistiseksi Kumo ohjeen Opetushllituksen ohje 4/O 12120 13 4.6.2013 Lukiokoulutuksen j mmtillisen koulutuksen jiirjestiijiit, perusopetuksen j?irjestajt j vpn sivistystyrin oppilitosten ylliipitiij 2it VUODEN 2014 KOULUTUSTARTONNAN PiVTYS OPETUSHALLTUKSEN OPNTOPOLKU.PALVELUUN Opetushllituksen KOuluTA-jiirjestelmd korvtn uudell Opintopolkuplvelull kesiin 2013 ikn. Uuden plvelun kiiyttiiiinotto tuo muutoksi koulutuksenjiirjestiijien tllennuksiin kesiillii j syksyllii 2013. Merkittiivimmiit muutokset koskevt keviiiillii j syksyllii 2014 lkv nuorten koulutust sekli ikuiskoulutust. Aikuiskoulutuksen trjont voi tllent Opintopolkuun syksystii 2014 lken. Siihen sti koulutuksen jiirjestiijiit tiedottvt ikuiskoulutuksest omill sivuilln. Kikki orgnistiot piiivittiiviit jntsiset orgnistiotietons Opintopolkuun. Koulutuksen jiirjestiijiit vstvt orgnistiotietojens j koulutustrjonttietojen pliivittiimisestii, jntsisuudest j oikeellisuudest Opintopolku-plveluss. Pyydlimme tiedottmn t?istli ohjeest orgnistiossnne, oppilitoksillenne j Opintopolun vstuukayttjiilenne. T2im ohje tulee voimn 26.9.2013. Sitii sovelletn 1..2014 ti sen jiilkeen lkvn koulutukseen. Mikiili koulutuksen jiirjestiijii ei noudt nnettuj miiiiriiikoj j ohjeistuksi, voi tiistii iheutu ylimiiiiriiisiii kustnnuksi, joist koulutuksen jiirjestiijii on velvollinen vsttutmn. Opetushllitus Hkniemenrnt 6, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin 029 533 1000, fksi 029 533 1035, etunimi.sukunimi@oph.fi, www.oph.fi Utbildningsstyrelsen Hgniiskjen 6, PB 380, 00531 Helsingfors, telefon 029 533 1000, fx029 5331035, f<immn.eftemmn@oph.fi, www.oph.fi

2 (10) organtsaattottbtojen parvrrys Koulutuksen jiirjestiijiin on pidettiiv[ omt, oppilitostens j opetuspisteidensii, oppisopimustoimipisteen yhteystiedot (osoitetiedot, puhelinnumerot, siihkdpostiosoitteet, wwwosoite, koulutuksen jlirjestajiin johtjn nimi, rehtorin nimi, muu yhteyshenkilci, kriisitiedotuksen siihkripostiosoite) j tkuvsti j n tsll. Opetushllitus kawa postituksissn inostn Opintopoluss olevi yhteystietoj. Erikseen ylliipidettiiviii postituslistoj Opetushllituksess ei ole. Opintopolun orgnistiotiedoss ilmoitettuj yhteystietoj kaytetaiin koulutustiedotuksess, yhteishuss, Opetushllinnon kriisiviestinniissii j muuss viestinniiss?i. Oppilitosten yhteystietoj kiiytetiiiin mm. yhtei shkuun liittyviis sii postitukses s. Orgnistiotiedot tulee oll piiivitettyn[ trjonnn mukisess iktuluss (liite 1). Orgnistiotietojen pliivitysohje ldytyy www.oph.filopprjnplvelut ) kytttidnotto )ohjeet. Aikuiskoulutuksen oslt orgnistiotietojen piiivityksestii on nnettu erillinen iktulu ikuiskoulutuksen vstuukflyttiijien nimeiimispyynn6n yhteydessli kesiillii 2013. 2. OPPLATOSVERKOSTON JA KOULUTUKSEN JARESTAJAN MUUTOKSBT Koulutuksen jiirjestiij?in on ilmoitettv Opetushllitukselle p?iiittiimist[iin oppilitosverkoston muutoksist (nimenmuutos, perustminen, yhdistiiminen j lkkuttminen). Muutoksist ilmoitetn lomkkeell, jonk voi pyytifi Opetushllituksest ti tulost toistiseksi KOULUTAst. Koulutuksen jiirjestljiiii j oppilitoksi koskeviss muutoksiss Opetushllitukselle on toimitettv ote virllisest p?i?itriksestii lomkkeen liitteenli. Opetushllitus piiivittd tiedot Opintopolkuun. Opetuspisteverkoston muutokset (nimenmuutos, perustminen, lkkuttminen) koulutuksen j?irjestiij li tekee suorn Opintopolkuun. r. niyttajatunnustbn HALLNTA Vstuukiiytt?ij?in on trkistettv Opintopolun piiivitysoikeuksien hltijt omss orgnistioss j pssivoitv ne tunnukset, joiden hltijt eiviit eniiii tee pliivitystyritii. VstuukftAjA niikee kikki omss orgnistioss kliyt<issri olevt kiiyttiijiitunnukset kay$ajahllinnss. Vstuukiifirilj nt kiiyttiij?itunnuksi j mycintiiii kiiyttdoikeuksi omn orgnistion uusille Opintopolun kayftiijille. Aikuiskoulutuksen oslt vstuukiiyttajt pyydetii?in nimeiim?iiin erikseen. Asist on liihetetty kirje kesiill z0l3. 4. KOULUTUKSEN AR.TSTiVTTST,UPE JA TUTKNTOJEN ANruSTAVTTSSOPTMUS Koulutuksen jlirjestiijiin on lukiokoulutuksen, mmtillisen peruskoulutuksen j perusopetuksen lisiiopetuksen koulutustrjonnn j loituspikkojen piiiittiimisessil noudtettv opetus- j kulttuuriministerirjn (OKM) myrintiimiiii koulutuksen jlirjest?imislup j siihen sis?iltyviiii koulutustehtiiviiii. Myds opetuspisteen perustmisess on noudtettv OKMn mycintiim?iii jiirjestiimislup ti ylliipitmislup, esimerkiksi kotipikn j opetuskielen suhteen.

3 (10) Vpn sivistystydn oppilitosten ylliipitiijien on noudtettv OKMn perusopetuksen, perusopetuksen lis?iopetuksen j lukiokoulutuksen jlirjestiimislup. Myds opetuspisteen perustmisess on noudtettv OKMn my<intiimii jiirjestlimislup ti ylliipitlmislup, esimerkiksi kotipikn j opetuskielen suhteen. 5. KOULUTUSTARONNAN PAVTYS Koulutuksen jiirjestiijiin on piiivitettiivi Opetushllituksen Opintopolku-plveluun vuonn 2014 lkv nuorille trkoitettu koulutustrjont seurvist: o lukiokoulutus o mmtilliseen perustutkintoonjohtv koulutus o kotitlousopetus o vlmentv j kuntouttv opetus j ohjus o mmtilliseen peruskoulutukseen ohjv j vlmistv koulutus o mhnmuuttjien mmtilliseen peruskoulutukseen vlmistv koulutus o mhnmuuttjien lukiokoulutukseen vlmistv koulutus o vpn sivistystyrin lukuvuoden mittinen koulutus. perusopetus (muiss kuin peruskouluiss). perusopetuksenlisiiopetus ' Opintopolkuun ei piiivitetii seurvien koulutusten trjont:. perusopetusikuisille o ikuistenlukiokoulutus o mmtillinenikuiskoulutus. vpn sivistystycin ikuisille trkoitettu koulutus. vpn sivistystycin lle lukuvuoden mittinen koulutus ' oppisopimuskoulutus o voimen yliopiston opetus o voimen mmttikorkekoulun opetus o t?iydennyskoulutus o tutkintotilisuudet o tydvoimkoulutus o henkilcistrikoulutus 6. NUORTEN KOULUTUSTARONTATETOJEN PATVTTYS 6.1 Nuorten lukiokoulutus Koulutuksen jiirjestiij?in on pliivitettiivii Opintopolkuun nuorille trkoitettu lukiokoulutus. Opintopolkuun piiivitetaiin vin yhteishuss mukn olev lukiokoulutus. Yhteishun ulkopuolist lukiokoulutust ei piiiviteti vielii vuonn2014 Opintopolkuun vn koulutuksen jiirjestljiit tiedottvt siitii omien knviens kutt. Opetushllitus siirtiiii KOULUTAst Opintopolkuun kuluvn woden nuorille trkoitettujen lukiokoulutusten tiedot vuodelle 2014.

4 (10) Siirron jiilkeen koulutuksen jiirjestiijin on vhvistettv koulutuksen toteutuminen muuttmll koulutus vlmis -tiln j piiivitettiivi opiskelijksi ottmisen perusteet viimeistiiiin 30.9.2013. Piiivityksen on voinut loitt ikisintn 16.8.2013. Koulutuksen jiirjestjiin on poistettv Opintopolust koulutus, jot ei toteutet vuonn 2014. Yht e i shku j o p i ske lij ks i o tt mi s en o e rus t e e t Opetus- j kulttuuriministerici on ntnut setuksen opiskelijksi ottmisen perusteist lukiokoulutuksess (85612006119.9.2006, muutossetus948l2n7124.10.2007). Asetuksen mukn nuorille trkoitetun lukiokoulutuksen opiskelijt vlitn piifisiiiintciisesti keskirvon mukisess j?irjestyksessii. Koulutuksen j?irjestjii voi tiimiin lisliksi kiiyttliii opiskelijksi ottmisess mycis muit setuksess minittuj perusteit kuten piilisy- j soveltuvuuskokeit ti muit lisiiniiyttrijii. Koulutuksen jfiestiijiin on piiivitettiiv kyttiim?insa trkemmt vlintperusteet hkukohteen tietoihin. Yhteishnkuun kuulumton lukioko ulutus Koulutuksen jiirjestiijiit eiviit piiivitii Opintopolkuun yhteishkuun kuulumtont lukiokoulutust vielii vuonn2}l4. Yhteishkuun kuulumttomn lukiokoulutukseen hetn erillishuill suorn oppilitoksiin. Yhteishun ulkopuoliset lukiokoulutuksen jiirjest[jlt tiedottvt hkujoist omien knviens kutt. Yhteishku ei kiiytetii hettess Helsingin sksliseen kouluun, nterntionl School of Helsinki-nimiseen kouluun, Helsingin eurooppliseen kouluun sekii Steiner-kouluihin (30/2008, muutossetu s lo47 12012). Lukio iden ki e liv liko im Koulutuksen jiirjes6jiin on piiivitett?ivii nuorille trkoitettu lukuvuoden 2014-2015 lukion kielivlikoim Opintopolkuun. Piiivitys tehd[iin trjonnss Koulutuksen kuvilevt tiedot -vlililehdelle viimeistii?in 30.9.2013. 6.2 Nuorten mmtillinen koulutus Koulutuksen jfiestiijln on p?iivitettiivii Opintopolkuun nuorille trkoitettu mmtillinen koulutus. Opintopolkuun piiivitet2in yhteishuss mukn olev mmtillinen koulutus sekii erityisopetuksen j?irjestettiivii mmtillinen koulutus. Vierskielistii mmtillist koulutust ei piiivitet?i Opintopolkuun. Opetushllitus siirtiiii KOULUTAst Opintopolkuun kuluvn vuoden nuorten mmtillisen koulutuksen tiedot syksyn 2013 yhteishku vrten. Siirron jiilkeen koulutuksen jflrjes: tiijiin on vhvistettv koulutuksen toteutuminen muuttmll koulutus vlmis - tiln j piiivitettiivii opiskelijksi ottmisen perusteet viimeist56n23.8.20l3. Piiivityksen on voinut loitt ikisintn 17.6.2013. Opetushllitus siirtiiii KOULUTAst Opintopolkuun kuluvn vuoden nuorten mmtillisen koulutuksen tiedot kevliiin 2014 yhteishku vrten. Siirron jiilkeen koulutuksen jlirjesfiijnn on vhvistettvkoulutuksen toteutuminen muuttmll koulutus vlmis - tiln j pfiivitettiivii opiskelijksi ottmisen perusteet viimeistiiiin 30.9.2013. Piiivityksen on voinut loitt ikisintn 16.8.2013. Koulutuksen jfiestiijlin on poistettv koulutus Opintopolust, jot ei toteutet vuonn 2014.

Yht e i shku j o p i ske lij ks i o tt mi s en p e ru s t e e t s (10) Opetus- j kulttuuriministericj on ntnut setuksen nuorille trkoitetun mmtillisen peruskoulutuksen opiskelij ksi ottmisen peru steist (4 20 13 20. 12.20 l2). Yhteishuss mhdolliset mmtillisen koulutuksen hkukohteet on miiiiritelty em. setuksess. Hkukohteet voivt oll joko perustutkintoj ti tiettyjen perustutkintojen oslt myds erikseen miiiiritettyj ii koulutusohj elmi. Ammtillisen koulutuksen j lukiokoulutuksen yhteishuss ovt mukn nuorille trkoitetut mmtilliset perustutkinnot (pois lukien seurvss kppleess "Yhteishkuun kuu* lumton mmtillinen koulutus" minittv koulutus). Ammtillisten perustutkintojen j lukioiden lisiiksi myris kotitlousopetus on mukn yhteishuss syksylla2013j keviiiillii 2014. Opiskelijksi ottmisen perusteiden mukn koulutuksen jiirjestaj voi omn piiiitriksensii mukn vrt osn loituspikoist perustutkintoon johtvss koulutuksess lukion oppimiiiir?in ti ylioppilstutkinnon suorittneille. T?ilkiin koulutuksen j?irjestiij[n on piiivitettiivii peruskoulu- j ylioppilspohjiset loituspikt erikseen eri koulutuksin omiksi hkukohteiksi. Koulutuksen jlirjestajn on pifivitettiivii jokiselle yhteishkuun kuuluvlle koulutukselle yhteishun hkukohde. Hkukohteen lopuss n?ikyviin pohjkoulutuslyhenteen (pk ti yo) on vstttv koulutuksen perustiedoiss ilmoitettu pohj koulutust. Yhteishkuun kuulumton mmtillinen koulutus Yhteishku ei kiiytetii hettess erityisopetuksen jfiestettlvliiin mmtilliseen koulutukseen ti vierskieliseen mmtilliseen koulutukseen. Yhteishkuun kuulumttomn mmtilliseen koulutukseen hetn erillishuill suorn oppilitoksiin. Koulutuksen jiirjestljien on piiivitettiivii Opintopolkuun erityisopetuksen jiirjestettiivii mmtillinen koulutus. Koulutuksen jlirjestiijiit eiviit piiivit?i vierskielistii mmtillist koulutust Opintopolkuun vielii vuonn2ol4. Koulutuksen jiidestdjat dedottvt vierskielisen mmtillisen koulutuksen hkujoist omien knviens kutt. 6.3 Perusopetuksen jiilkeinen vlmistv koulutus Koulutuksen jiirjestlijiin on p?iivitettiivii Opintopolkuun perusopetuksen jlilkeiset vlmistvt koulutukset. Perusopetuksen jiilkeisiii vlmistvi koulutuksi ovt perusopetuksen lisiiopetus, mmtilliseen koulutukseen ohjv j vlmistv koulutus, mhnmuuttjien mmtilliseen koulutukseen vlmistv koulutus, mhnmuuttjien lukiokoulutukseen vlmistv koulutus sekii vlmentv j kuntouttv opetus j ohjus. Syksyllii 2014 lkvn perusopetuksen lisiiopetukseen, mmtilliseen koulutukseen ohjvn j vlmistvn koulutukseen, mhnmuuttjien mmtilliseen koulutukseen vlmistvn koulutukseen sekzi mhnmuuttjien lukiokoulutukseen vlmistvn koulutukseen hetn yhden hun kutt yhtenii hkuikn kesiillli 2014. Piiivitysiktulu liiytyy liitteestii 1. Vlmentvn jkuntouttvn opetukseen j ohjukseen hetn erillishull suorn oppilitokseen.

6.4 Vpn sivistystyiin koulutus 6 (10) Vpn sivistystyrin koulutuksen jiirjestiijiin on piiivitettiivli Opintopolkuun nuorille trkoitettu vpn sivistystyrin viihintiiiin yhden lukuvuoden kestlivii koulutus. Vpn sivistystycin koulutus ei kuulu mmtillisen koulutuksen j lukiokoulutuksen yhteishkuun. Vpn sivistystyrin koulutukseen hetn erillishull suorn oppilitokseen. 6.5 Perusopetus Koulutuksen jfiestajiin on piiivitettivii Opintopolkuun muiden kuin peruskoulujen perusopetustrjont. 7. VUODEN 2014 NUORTEN KOULUTUSTARONNAN PAVTYKSBN AKATAULU Koulutustrjont on pliivitettlvii iktulun mukisesti sen jiilkeen, kun koulutuksen jiirjest?ijii on tehnyt p?i?itciksen koulutuksen loittmisest. Kikki tllennettu yhteishuss ti perusopetuksen jiilkeisen vlmistvn koulutuksen huss olev koulutus niiytetiiiin Opetushllituksen www.opintopolku.fi plveluss. Koulutustrjonnn tllennusohje kiytyy www.oph.filoppij nplvelut ) kyttd0notto ) ohjeet. Annettuihin miiiirfiikoihin mennessi tllennettu, vlmis-tilss olev koulutus julkistn www.opintopolku.fi :ssii. Trkempi iktulu on liitteessii 1. 8. AKUSKOULUTUS Toisen steen yleissivistiiv?in j mmtillisen ikuiskoulutuksen sekii vpn sivistystytin oppilitosten trjomn ikuiskoulutuksen trjont tllennetn Opintopolkuun syksystii 2014l[htien. Sit ennen ikuiskoulutuksen trjont ei tllennett Opintopolkuun, vn koulutuksen jfiestiijiit tiedottvt ikuiskoulutuksest omill verkkosiwilln. Opintopolkuun tllennetn tiedot ikuiskoulutust jiirjestiivistii oppilitoksist syksyn 2Ol3 ikn. Asi ohjeistetn ikuiskoulutuksen vstuukiiyttlijien nimeiimispyynnrin yhteydessii kes[ll[ 2013.

7 (10) 9. LSATET)T JA TEDUSTELUT Opintopolun kirj utumisosoite: http ://virkilij.opintopolku.fv Lisiitietoj Opetushllituksess ntvt: Ammtillisen koulutuksen j lukiokoulutuksen ohjus- j neuvontplvelu Puhelinnumero on 029 533 1010. rkisin klo 9.00-13.00 Siihkiiposti: 2.9.2013 lken virkilij @ opintopolku.fi Piiiijohtj 6"l^-'<-'-. Aulis Pitkiil Johtj 4* Q-n"- Rkel Tiihonen LtrTTEET Vuoden 2014 koulutustrjonnn iktulu Opintopolun tietojen kiiyttti Luettelo koulutustrjonnn piiivitykseen liittyv[stii ohjeistuksest TEDOKS Opetus- j kulttuuriministerici Opetushllituksen toimintyksikdt Aluehllintovirstot (AV) Elinkeino-, liikenne - j ympiiristcikeskukset (ElY-keskukset) Suomen Knsnopistoyhdistys Suomen Kuntliitto Tyci- j elinkeinoministeririftrenkildsikkn plvelut Alnds lndskpsregering Ylioppilstutkintolutkunt

LtrE 1 8 (10) Vuoden 2014 suomenkielisen nuorten koulutustrjonnn piiivityksen iktulu Lukiokoulutus Keviiiillii 2014 lkv yhteishuss mukn olev nuorten koulutus Piiivitys loitetn ikisintn 17.6.2013, viimeistiiin 23.8.2013 Syksyllii 2Ol4 lkv yhteishuss mukn olev nuorten koulutus Pliivitys loitetn ikisintn 16.8.2013, viimeistiiiin 30.9.2013 Syksyllii 2014 lkv erityisopetuksen jiirjestettiivii mmtillinen koulutus seki vlmentv j kuntouttv opetus j ohjus Piiivitys loitetn ikisintn 2.12.2013,viimeistSiin 13.1.2014 Syksyltii 2014 lkv perusopetuksen jiilkeisen vlmistvn koulutuksen huss olev koulutus sekii vpn sivistystyiin pitkikestoiset linjt Piiivitys loitetn ikisintn3.3.2014, viimeistiiiin 15.4.2014 Ammtilliseen perustutkintoon johtv koulutus Kotitlousopetus x x x Erityisopetuksen j fi estettiivli mmtillinen peruskoulutus Vlmentv j kuntouttv opetus i ohius Ammtilliseen perustutkintoon ohiv i vlmistv koulutus Mhnmuuttj ien mmtilliseen peru skoulutukseen vlmi stv koulutus Mhnmuuttjien lukiokoulutukseen vlmistv koulutus Vpn sivistystycin lukuvuoden mittinen koulutus Perusopetus (muiss kuin peruskouluiss) x Perusopetuksen lisiiopetu s

LE 2 e (10) Opintopolun tietoj kiiytetiiiin.: Ammtillisen koulutuksen j lukiokoulutuksen yhteishun toteutukseen. Opintopolun hkukoneess (www.opintopolku.fi). Opintopolku k?iyttliviit koulutukseen hkeutuvt, tyci- j elinkeinotoimistojen siksplvelu sekii eri neuvont- j otrjusthot Opetushllitus kiiyttiiii postituksissn j muuss yhteydenpidossn orgnistioiden yhteystietoj (ehdottomn tiirkelili pit[[ jn tsll) Opetushllinnon kriisitiedotuksess (ehdottomn tiirkeiiii pitiiii j n tsll) Opetus- j kulttuuriministerio, Opetushllitus j Tilstokeskus kayttvt tietoj seurntn j rviointiin Knsnellikelitokselle siirretiiiin tietoj hyddynnettiiv?iksi eri tukimuotoihin liittyviissii piiiitdksenteoss Lukioiden rehtorien Opintopoluss olevi tietoj (mm. siihkcipostiosoitteit) k[yetli2in Ylioppilstutkintolutkunnn j lukioiden viilisessii tiedonsiirross.

( H F t (\l ).,t r N 6),r( :t hl :< Fr.t :{ z U) v P F th o!gl l - 4l z8 >:F 5c E92.lJ5 tr;i A= r& ic EO FEE v) &i= -9 ct) - 2 >.!' 5c :i q) = u - t^=.j iz.> E9o-t!=?^ (t) 20 >.:' 5tr 7() o. ri 15P tr;i A= J E<s tz q),ve #.2.-g.,y:+ Fl v 3F u) l4 PF u) & 6t c h ( ) Ll c c.t J1 J1 F c N - v) C) t4 c C. >l +4 >' fi F ( :< F Fl z U) g Fr ti (l) G' v (.) {:.2 ^'A = Eg 6 Q>l E'.E.,E tr?j e s'+ i:eb" Edr-r E 9'6 =Jh. J.)vt =:>' 'l--f, EF.i- Y.J.d -\ F] -\4 ui.'= o :C) 't-: -() cn,\1 J4..il g g.f M +f if. C) '!-l o U) J4 \t 7 E 6 sc Q> F9 =F - jo <z s'z r F= 3- -FOt :{ z zz 3 PFp Fl p r. F{ F{ rd Fl h H-.=5!'J :Y 'A E J4 l/ =+d C orf h:q o> > 'H. ro - 5-5Z _ <.= v tr =A A -VS 5.9; E()i 6 hi J4g* 44 9/-5z = -l Cg Fi/J <! H (/) E '2=j H :. E>q >9# OG.2ni 6c= sie9 jq-c 6 -'c+l!);g,"jr -+ EEb= EEE *J-- A vv-- -\V N}4E E trc=o o(so= O- >-!l >