HUOLTOKORJAUKSELLA UUTUUSTUOTTEEMME MOLOKDOMINO ESITTELYSSÄ MOLOKEISTA UUDENVEROISIA MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2008



Samankaltaiset tiedostot
INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

kilpailutus Tuija Klaus

Mukautuvaksi suunniteltu

Mukautuvaksi suunniteltu

UKM Jäte- ja. hiekkasäiliöt. UK-Muovi Oy. UK-Muovi Oy:llä on vuosikymmenien. Valikoimastamme kattavasti kiinteistöastiat:

Haja-asutusalueiden jätehuolto tienpitäjän näkökulmasta Haja-asutusalueiden jätehuolto -seminaari Kuopio

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

Ympäristöasiat taloyhtiössä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

Indeksitalo tutkimus

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/

MOLOKDOMINOT RAAHEEN JA IISALMEEN MÖKKILÄISTEN KIMPPAMOLOKIT SÄÄSTÄVÄT MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 2/2008

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Miten Syväkeräys - jätehuoltoratkaisu nostaa taloyhtiön arvoa? Opas Molok -säiliöiden etuihin ja hyötyihin

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Kierrätys ja kompostointi

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA

KORTTELI- TAI KORTTELIRYHMÄKOHTAINEN JÄTEHUOLTO 27. VALTAKUNNALLISET JÄTEHUOLTOPÄIVÄT , TAMPERE

JÄTTEENKÄSITTELIJÄN KIERTOTALOUSTULEVAISUUS

Sepelitie Jyväskylä Puh Fax PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Alkuperäinen vai kopio?

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote Tiedotteen liiteosio

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Masor Works Masor Works

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso

Sortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen.

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj

AQUATRON BIOLOGINEN WC-JÄRJESTELMÄ

Suomalaisia aitoja ja portteja jo vuodesta 1977

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Biojätteen syntypaikkalajittelu

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2007 MOLOK OY:LLE YMPÄRISTÖ- PALKINTO HIMOS KERÄÄ JÄTTEENSÄ TEHOKKAASTI MOLOKIT ETENEVÄT VIRONTÖRMÄNKADULLA

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA. Marika Nyyssönen Milla Heiskanen

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

Työelämäjakson raportti

Lahden seudun kierrätyspuisto

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri

MINIMIRAKENNUST EHOKKUUSLUVUN MUUT OS JA T ONT IN VARAUSAJAN

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Kontit, tuhka/siirtolavat sekä bio- ja jätesäiliöt

XI Ruoveden Rallisprint

Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Koululaisten oma yhteiskunta

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Koululaisten oma yhteiskunta

Lapin maahanmuuttotilastoja

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Terveiset Panttereilta

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

/tyhjennys. /tyhjennys

Materiaalikansio Hio-Mex

Syyskuu - joulukuu Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Perinteisen Siilikasteen sai tänä vuonna Kuntohoitaja Sirpa NUMERO 2/2015

GLOBAALIA MARKKINOINTIA, SYVÄLLE JA SIISTISTI. Veikko Salli Hallituksen puheenjohtaja Molok Oy

Saabisi valmiiksi talveen

Transkriptio:

MOLOK OY:N ASIAKASLEHTI 1/2008 UUTUUSTUOTTEEMME MOLOKDOMINO ESITTELYSSÄ HUOLTOKORJAUKSELLA MOLOKEISTA UUDENVEROISIA SANNIN TÄHTÄIMESSÄ PITKIÄ KEIHÄSKAARIA

TAVOITTEET SAAVUTETTIIN, UUSIIN HAASTEISIN VASTATAAN Vuosi 2007 päättyi Molokin osalta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Myynnin osalta rima ylitettiin kunnolla, kun Molok-joukkueet niin kotimaassa kuin vientimarkkinoillakin kasvattivat markkinaosuuttaan edelleen laajenevilla syväkeräysmarkkinoilla. Käännetään hieman historian lehteä taaksepäin, mutta vain vuoteen 2006, jolloin Molok sai Tampereen Nuorkauppakamarin Ympäristöpalkinnon toteuttaessan pitkäjänteistä strategiaa ympäristöasioiden edelläkävijänä, kehittäen nopeasti maailmalla leviävän kokonaisen ympäristökonseptin. Alkaneen vuoden ensimmäisen kuukauden viimeisenä torstaina järjestettiin perinteisesti Pohjois-Suomessa Pidä Lappi siistinä -seminaari, missä alan toimijat tapaavat ja pohtivat mm. ympäristöön vaikuttavia asioita ja tulevaisuuden haasteita. Pidä Lappi Siistinä ry myönsi kahdeksannen Kultainen Luuta -ympäristötekopalkinnon jo perinteiseksi käyneen kunniakirjan sijasta perustajallemme Veikko Sallille. Pidä Lappi Siistinä ry toteutti jo vuonna 1996 Molok-järjestelmällä Enontekiön neljän eteläisen Lapinkylän jätehuollon. MOLOK - Deep Collection News 1/2008 Julkaisija: Molok Oy Päätoimittaja: Katri Savijärvi Toimitus: Eero Hämäläinen Taitto: Mainostoimisto Jyske Oy Painopaikka: Eräsalon Kirjapaino Oy Ympäristösertifikaatti 14001 on edelleen yksi kehitystyömme keskeisistä panostusalueista, jota johdonmukaisesti kehitämme. Samalla viemme eteenpäin jatkuvaa tuotekehitystämme kysynnän kasvaessa niin kotimaassa kuin viennissä. Merkittävimpänä uutena tuotekehityksemme tuloksena olemme esitelleet MolokDomino -tuoteperheen. Ensimmäiset MolokDominot on asennettuna ja käytössä Oulun Seudun Jätehuollon alueella, Autorannan Ekopisteessä. MolokDomino ei ole tuotestrategisesti perinteisen Molok-järjestelmän kilpailija. Tuoteperhe on kehitetty vahvistamaan entisestään valikoimaamme markkinoilla ja samalla vastauksena kentän meille asettamiin haasteisiin. Markkinoiden kehittyessä ja kysynnän kasvaessa myös tuotantokapasiteettimme on pystyttävä vastaamaan haasteisiin. Sen vuoksi Molokin tuotantotilat lähes kaksinkertaistuvat Nokialla. Uuden laajennusosan valmistuessa alkuvuodesta tilamme käsittävät lähes 10 000 neliömetriä. Samalla, kun odottelemme edelleen todellisen talven saapumista myös tänne eteläiseen Suomeen, toivotan kaikille lukijoillemme tuloksellista vuotta 2008. Jukka Blom Toimitusjohtaja 2 Deep Collection News 1/2008

KIINAN ENSIMMÄINEN TYHJENNYSAUTO Molokeja tyhjennetään Kiinassa nyt maan ensimmäisellä, erityisesti syväkeräyssäiliöiden tyhjennykseen suunnitellulla tyhjennysautolla. Ensimmäisellä autolla tyhjennetään Shenzenin kaupungin lähiöalueille asennettuja Molokeja. Molokit ovat vahvistamassa jalansijaansa myös tässä maailman väkirikkaimmassa maassa. Suomalaista jätehuoltotekniikkaa on asennettu ja toiminnassa nyt jo noin 20 eri kaupungissa Kiinassa, ja saadut kokemukset ovat varsin rohkaisevia. Upouusi Molokin väreihin maalattu tyhjennysauto Shenzenin vehreissä maisemissa. MAAKUNNALLINEN YRITTÄJÄPALKINTO MOLOKILLE Pirkanmaan Yrittäjät palkitsi viime vuoden lopulla Molokin maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Perusteluissaan Pirkanmaan Yrittäjät toteaa Molokin toiminnallaan innovatiiviseksi edelläkävijäksi, joka on käynnistänyt toimintaansa syvimmän laman aikana, mutta raivannut tiensä alkuvaikeuksien kauitta voittoon. Molokit palvelevat nyt myös maailman väkirikkainta maata, Kiinaa. - Ympäristötoimiala osuu ajan hermoon ja kasvavaan tarpeeseen. Kasvavat jätehuoltokustannukset ovat erinomainen myyntivaltti. Yrityksen kehittämä syväkeräysmenetelmä on tehokas, helppokäyttöinen, taloudellinen ja ympäristöystävällinen, toteaa Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jari Jokilampi. NOKIAN TEHTAAN TILAT LÄHES KAKSINKERTAISTUVAT Molok Oy:n tuotantotilat lähes kaksinkertaistuvat Nokialla. Alkuvuodesta valmistuvassa investoinnissa rakennetaan 3200 neliötä lisää tehdastilaa. Laajennus on tarpeen jatkuvasti kasvavan syväkeräyssäiliöiden kysynnän ansiosta. Molok keskitti kolme vuotta sitten kaikki toimintonsa Nokian Kankaantaan teollisuusalueelle. Tuotannon 5000 neliön tiloissa on tähän mennessä tehty runkokaivojen rotaatiovalut ja säiliöiden kokoonpano. Laajennuksen myötä valutöiden käyttöön saadaan koko alkuperäinen tuotantohalli ja valmistuviin tiloihin siirretään säiliöiden kokoonpanotyöt. Tuotanto lähtee käyntiin täydellä teholla uusissa tiloissa kevään 2008 aikana. Deep Collection News 1/2008 3

Pohjois-Suomessa kunnostettu yli 400 syväkeräyssäiliötä: UUSI HUOLTOPALVELU KUNNOSTAA MOLOKIT UUDENVEROISIKSI Molok-syväkeräyssäiliöiden kuntokartoituksista sekä huoltopalveluista on saatu erinomaisia kokemuksia Pohjois-Suomessa. Viime vuoden aikana Oulun ja Rovaniemen seudulla on tarkistettu ja huollettu runsaat 400 Molokia uudenveroisiksi. Asiakkaiden tervetulleeksi toivottamaa palvelua laajennetaan ensi kesänä edelleen. Iso osa Molok-syväkeräyssäiliöistä on palvellut tehokkaassa syväkeräyksessä jo yli vuosikymmen ajan. Vaikka säiliöt on suunniteltu kovaa käyttöä ja ilmasto-oloja kestäviksi, tarvitaan joskus myös säiliön siisteyttä sekä käyttö- ja tyhjennysmukavuutta parantavaa huoltoa. Kunnostus ja huoltotarvetta syntyy myös ilkivallan ja esimerkiksi lumenpoiston yhteydessä syntyneiden törmäysvaurioiden korjaukseen. Molokin Pohjois- Suomessa käynnistämä kuntokartoitus- ja huoltopalvelu on laajenemassa koko Suomen kattavaksi. hajuhaittoja että on hyvin epähygieeninen tyhjennyksien suorittajille. Säännöllisillä pesuilla parannetaan säiliön käyttömukavuutta ja estetään hajuhaittojen syntyminen, Heikkilä lisää. Oulun Jätehuollossa ollaan tyytyväisiä huoltopalveluun Oulun Jätehuollon toimesta tehtiin viime kesän aikana kuntokartoitus kaikissa kaupungin alueella toimivissa ekopisteissä, jotka toimivat kauppojen, liikekeskusten ja huoltoasemien yhteydessä yksityisten henkilöiden käyttössä. Erilaisia huoltotöitä suoritettiin 140 säiliöön, joista vanhimmat olivat palvelleet jo vuosikymmenen ajan. - Huoltotyöt sujuivat Oulun Jätehuollon kannal- Kuluvien osien vaihtoa, verhoilujen käsittelyä ja säiliön pesua Molokin Lapin aluepäällikkö Matti Heikkilän ideoimassa hankkeessa asiakkaan säiliöistä laaditaan kuntokartoitus ja tarjotaan sen perusteella kattava huoltoehdotus kustannuksineen. Säiliöiden pesut suoritetaan tätä toimintaa varten kehitetyllä Molok-pesulaitteella. Korjaus- ja huoltotöistä vastaa säiliöiden pesun jälkeen oma ammattitaitoinen organisaatio. Keskeisiä huoltokorjauksiin kuuluvia töitä ovat mm. runkokaivojen ylärenkaan, ison kannen takatappien ja lukkohelojen kunnon tarkistus ja tarvittaessa uusiminen. Huollossa säiliön puuverhoilut korjataan vaihtamalla rikkonaiset verhouslaudat sekä käsitellään laudat peittävällä puunsuoja-aineella. Säiliön kannet vahataan. Käytännössä huollettu säiliö on toiminnaltaan ja ulkonäöltään uudenveroinen. - Yksi keskeinen huoltotoimenpide on runkokaivon pesu. Käytössämme on tehokas, hydraulikäyttöinen painepesuri sekä kompressoritoimiset imulaitteet, joilla säiliön pesu voidaan suorittaa tehokkaasti, Matti Heikkilä kertoo. - Pesulla on erittäin suuri merkitys erityisesti tyhjennyksiä suorittaville kuljettajille. Runkokaivon pohjalle erinäisistä syistä kertynyt neste aiheuttaa sekä Äimäraution ekopiste Oulussa ennen ja jälkeen huoltokorjauksen. 4 Deep Collection News 1/2008

ta hyvin, vaikka sääolosuhteet pitkittivätkin urakkaaikaa. Säiliöissä ilmenneet viat ja puutteet korjattiin asianmukaisesti, ja urakoitsijan tekemän työn lopputulos vastasi suunniteltua tavoitetta, kertovat johtaja Markku Illikainen ja rakennuttamisinsinööri Jari Kangasniemi. Hyvien kokemusten perusteella Oulun Jätehuollossa harkitaan nyt vastaavan huollon teettämistä Oulun ympäristökunnissa palvelevissa eko-pisteissä kuluvan vuoden aikana. - Molok-säiliöissä käyttöikä ja samoin käytön jäljet näkyvät eniten verhoilulautojen värin muuttumisena, lautojen ja jätekylttien rikkoontumisena, sekä runkokaivon yläkehän vääntymisinä. Korjatuissa säiliöissä oli suuri määrä runkokaivon ylärenkaan, takatappien ja kannen helojen rikkoutumisia. Vauriot viittaavat tyhjennyksien aikana sattuneisiin virheellisiin työtapoihin ja puutteellisiin varusteisiin. - Säiliöiden ulkonäköön merkittävästi vaikuttavia töitä olivat kaikkien puuverhoilulla varustettujen säiliöiden käsittely ruskealla puunsuoja-aineella. Lisäksi panelointien tueksi asennettiin haponkestävät teräsnauhat, joka vaikutti myös säiliöiden ulkonäköön. - Kaikkiin säiliöihin vaihdettiin lajitteluun opastavat kyltit sekä ekopisteiden suuria kylttejä uusittiin. Lisäksi rikkoontuneita ja huonokuntoisia nostosäkkejä uusittiin huomattava määrä, kertoo Jari Kangasniemi. Aluepäällikkö Matti Heikkilä arvioi, että kesäkaudella 2008 huoltopalvelujen kysyntä kasvaa myönteisten kokemusten ansiosta. Tavoitteena on kasvattaa merkittävästi volyymia niin Molok-pesujen kuin huoltokorjauksienkin osalta. Molok-huoltopalvelua kehitetään voimakkaasti kuluvan vuoden aikana tavoitteena luoda toimiva huoltoverkosto hoitamaan Molok-säiliöiden kunnossapitoa valtakunnallisesti. Pohjois-Suomessa Molok-huoltopalvelujen kehittäjänä ja urakoitsijana toimii Molok-säiliöiden tyhjennysurakointiin erikoistunut MHK-Kuljetus Oy Rovaniemeltä. Limingantullin ekopiste on huoltokorjauksen jälkeen siisti ja uudenveroinen. NIMITYKSIÄ Molok Oy:n talouspäälliköksi on nimitetty 1.8.2007 alkaen Merja Lause. Molok Oy:n myynti- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty 1.1.2008 alkaen Katri Savijärvi, vastuualueenaan kotimaan myynti ja markkinointi sekä vientimarkkinointi. Molok Oy:n laatu- ja ympäristöpäälliköksi on nimitetty 1.12.2007 alkaen ympäristötekniikan insinööri Päivi Sihvonen. Molok Oy:n MolokDomino -tuotelinjan päälliköksi on 1.8.2007 alkaen nimetty Hannu Jokinen. Hannu Jokinen siirtyy Molok Oy:n palvelukseen Luxiwood Oy:ltä. Deep Collection News 1/2008 5

Automuseolla lähes 200 000 kävijää vuodessa: SYVÄKERÄYS SOPII VEHONIEMEN KANSALLISMAISEMAAN Suomen kansallismaisemiin kuuluva Vehoniemen harju Roineen ja Längelmäveden jakavalla harjulla Kangasalla on toiminut pian neljännesvuosisadan maankuulun Vehonimen Automuseon kotipaikkana. Arvomaiseman siisteyden varmistaa viime kesänä museon yhteyteen asennettu Molok-syväkeräyspiste. Automuseo, jonne on perinteisesti vapaa pääsy, on Pirkanmaan suosituimpia turistikohteita. Vuosittainen kävijämäärä hipoo jo 200 000 vierasta. Automuseon ohessa Vehonimemellä voi kavuta maisemia ihailemaan perinteiseen, puiseen näkötorniin tai patikoida Metsähallituksen isännöimillä luontopoluilla. Jatkuvasti vaihtuva auto- ja moottoripyöräkokoelma sisältää lukuisia todellisia helmiä, kuten presidentti J.K. Paasikiven käytössä olleen Zis-ruplahymyn sekä Urpo Lahtisen perikunnan hallinnoiman Waxenberger-kilpamersun, joka on ainoa yksilö laatuaan maailmassa. Kaksipyöräisistä on esillä mm. usean suomalaiskuskin voittoihin siivittämä Norton Manx-kilpuri. Autojen lisäksi Vehonimemelle poiketaan museon yhteydessä toimivan kahvilan maistuvan tarjonnan ansiosta. Itse leivotut lusikkamunkit sekä salaisella reseptillä valmistetut valkosuklaaleivokset varmistavat sen, että Kaivannon kanavan vaiheilla vilkku laitetaan herkästi osoittamaan kääntymistä harjulle päin. Jätehuollon oltava toimiva ja huomaamaton - Vehonimemen kaltaisessa arvomaisemassa jätehuollon on toimittava hyvin ja samalla pysyttävä huomaamattomana. Astuimme viime kesänä jätehuollossa ison askeleen eteenpäin, kun ikkunan alla haisseen pinta-astian tilalle asennettiin viiden kuution Molok-säiliö, kertoo museoemäntä Leila Suutarinen. - Saimme ajatuksen syväkeräyssäiliöstä alueella Molokeja tyhjentävältä Tapio Törmältä, joka vakuutti, että Molok toimisi tällaisessa kohteessa erinomaisesti. Tähän mennessä kokemukset ovat varsin myönteisiä: hajuongelmat ovat poistuneet, ja tyhjennysväli on pidentynyt noin kolmeen viikkoon. Leila Suutarisen mielestä Molokin ainutlatuisuudesta kertoo myös vieraiden kiinnostus ja kysely: - Moni nostelee Molokin kantta, katsoo sisälle ja kyselee, miten järjestelmä oikein toimii. Mehän tietysti kerromme mieluusti ja levitämme tietoa syväkeräyksestä eteenpäin. Molokista on tullut tietyllä tavalla meille samanlainen nähtävyys kuten automuseosta tai sen pihalla käyskentelevästä Newfoundlandinkoira Millasta. Harjumaisemaan hyvin istuva Vehoniemen Automuseo on pysynyt niin henkilöautoilla, busseilla kuin moottoripyörilläkin saapuvien vieraiden suosiossa. 6 Deep Collection News 1/2008

Juhlavuosi edessä Vehoniemen Automuseo pitää perinteisen, joulukuun alkupuolelta helmikuuhun ulottuvan talvitauon. Vuonna 2008 on tiedossa juhlan tuntua, kun täyteen tulee neljännnesvuosisata toimintaa. Vuosikymmen sitten käynnistetty vapaa pääsy on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi, joka pitää harjun parkkipaikat täynnä sekä museoemäntä Leila Suutarisen ja kahvilaemäntä Johanna Siurolan kiireisinä. Museoemäntä Leila ja miehensä Aki Suutarinen toivottavat museolle jo lähes 200 000 vierasta vuosittain tervetulleiksi. Molok-syväkeräyssäiliö on ahkerasti kahvilaemäntä Johanna Siurolan käytössä. Museokoira Milla vahtii vieressä. Vaihtuvasssa autoja moottoripyöränäyttelyssä on esillä yli 50 ainutlaatuista yksilöä. Deep Collection News 1/2008 7

VANHAINKODIN JÄTTEET SUJAHTAVAT PUTKESSA MOLOKIIN KANKAANPÄÄSSÄ Lohikon vanhainkoti Kankaanpäässä on ottanut käyttöön Molok-syväkeräyssäiliön yhteyteen kätevän, käyttömukavuutta lisäävän täyttöputken. Laitoksen kuiva sekajäte liukuu nyt kätevästi Molokiin toisen kerroksen hissikuilun yhteyteen rakennettua putkea pitkin. Samalla aimmin esiintyneet hajuhaitat ovat vain muisto. Liukkaaseen, viiden metrin pituiseen polyteeniputkeen heitettäessä jätepussien vauhti kiihtyy niin, että ne kasaantuvat säiliöön tiivisti. Pusseihin puhkaistut ilmareiät edesauttavat pakkautumista. Kankaanpäässä ollaan täyttöputken suhteen edelläkävijöitä, sillä vastaava kuilu on Suomessa käytössä vain Kuopion keskussairaalassa. Muutos tuli tarpeeseen Lohikon vanhainkodin vanhustyön johtaja Anne Vanhatalo sanoo, että muutos jäte huollossa tuli todella tarpeeseen. - Jäteongelma tuli vanhainkodilla esille, kun osa kaupungin puoleisesta siivestä saneerattiin. Ennen jätesäkkejä kiikutettiin pihan poikki 11 kuution vaihtolavaan, joka seisoi talon päädyssä. Siistijät, talonmies ja hoitohenkilökunta joutuivat heittämään jatkuvasti raskaita kantamuksia olkapään yli. Lisäksi pihalle mentäessä piti pukea ylle ulkotyövaatteet, jotta pöpöt eivät leviäisi, Vanhatalo kertoo. Kankaanpään kaupunki hankki vanhainkodin tontille kaikkiaan neljä lukittua jäteastiaa, joiden avaimet on henkilökunnalla. Näin säiliöiden käyttöä voidaan valvoa tarkasti. Myös biojätteelle, paperille ja metallille ostettiin syväkeräyssäiliöt. Ennen sekajätteistä eroteltiin vain lasit ja paristot. Myös säiliön tyhjennys käy helpommin, sillä se sujuu ilman käsivoimia nosturilla. Kaupungin tilapalvelun päällikkö Jorma Järvensivu sanoo, että syväkeräysjärjestelmä laajenee todennäköisesti paperinkeräykseen vuoden 2008 aikana kaupungin muihinkin suuriin kiinteistöihin, kuten kaupungintalolle ja keskustan kouluihin. - Asia tulee varmasti esille myös taloyhtiöissä, kun tehdään isoja saneerauksia, muotoilee Jorma Järvensivu. Hän muistuttaa, että säiliöllä on kattava, 10 vuoden takuu. Viisimetrinen täyttöputki lisää Molokien käyttömukavuutta Kankaanpäässä. Lohikon vanhainkodin talonmies Tauno Viidan työmäärä helpottui, kun vanhainkodille saatiin jäteputki ja ajanmukaiset syväkeräyssäiliöt. 8 Deep Collection News 1/2008

JAHDISSA KAARLEN JA KEKKOSEN JALANJÄLJILLÄ Noin 30 Molokin yhteistyökumppania jätti syyskuun lopulla konttorityöt päiväksi, ja osallistui Molokin ensmmäisille jahtipäiville. Menestyksekkäät lintu- ja hirvijahtipäivät tarjosivat Lietun riistatilalla Mäntässä mukavaa yhdessäoloa, ajatusten vaihtamista, vaellusta luonnossa sekä tietysti myös metsästystä. Mäntässä sijaitseva Lietun tilan vajaan sadan hehtaarin metsästysmaat loivat jahtipäiville mainiot puitteet. Tila on tunnettu erityisesti fasaanien kasvatuksesta. Lietun jahdeissa on nähty 1970-luvulla jopa valtion päämiehiä - mukana ovat olleet silloinen Ruotsin kuningas Kaarle XVI ja presidenttimme Urho Kekkonen. - Meiltä haetaan elämyksiä, luonnossa olemista sekä tietysti yhdessäoloa yhteistyökumppanien kanssa. Vuodessa tilallame käy metsällä noin 40 eri porukkaa. Mäntän lisäksi meillä on eri puolilla Suomea käytössämme noin 10 000 hehtaarin metsästysmaat, kertoo riistaisäntä Heikki Jokinen. Kaato ensimmäisellä hirvimetsällä Molokin jahtipäivät jakaantuivat kahteen osaan: ensimmäisenä päivänä kohteena olivat fasaanit ja toisena hirvet. Ensimmäistä kertaa päiville osallistui myös Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n kehityspäällikkö Vesa Heikkonen. - Minulle metsästyspäivä oli Molokin kanssa enimmäinen laatuaan. Samalla osallistuin elämäni ensimmäiseen hirvijahtiin, Vesa Heikkonen kertoo. Heikkosen mukaan päivillä oli mukava havaita, miten monen jätehuoltoalalla toimivan harrastuksena on metsästys. Päivä tarjosi kiireettömiä hetkiä yhdessäoloon ja ajatustenvaihtoon ajankohtaisista jätehuollon asioista. - Lietun tilalta löytyi sitä oikea erämaafiilinkiä, jota tällaiselta päivältä juuri tultiin hakemaankin. Omalta osaltani jahdin kruunasi ensimmäinen hirvenkaatoni, joka kuuluu ehdottomasti sarjaan suuria hetkiä pienessä elämässä, Vesa Heikkonen arvioi. Deep Collection News 1/2008 9

UUSI, BETONINEN MOLOKDOMINO ON HUIPPUKESTÄVÄ SYVÄKERÄYSUUTUUS Jätteiden syväkeräysmenetelmän vajaat 20 vuotta sitten kehittänyt Molok Oy on tuonut markkinoille uuden, betonista valmistetun, huippukestävän ja helposti asennettavan MokokDomino-syväkeräysuutuuden. Tuotesarjasta voidaan koota aina keräystarpeen mukaan sovitettu säiliöryhmä, joka soveltuu ulkonäkönsä puolesta käytettäväksi vaativimmillekin näköalapaikoille. MolokDomino koostuu lujasta erikoiskuitubetonista valetuista, neliön muotoisista moduuleista, joille myönnetään pitkä, 30 vuoden takuu. Tilavuudeltaan 5 kuution moduuleita yhdistetään kerättävien lajikkeiden määrän mukaan. Myös yksi moduuli on helposti jaettavissa pienemmiksi, 2300:n tai 1400:n litran keräyssäiliöiksi. Kestävyyden ohessa Molok- Dominon ehdoton etu on helppo ja yksinkertainen asennus. Betoninen MolokDomino voidaan asentaa aina sijaintipaikan omaan maalajiin ilman maanvaihtoja tai viemäröintejä. Tuote ankkuroituu luonnonmukaisesti säiliön oman painon kumotessa maan nosteen, mikä alentaa asennuskustannuksia selvästi. Säiliö on lisäksi täysin vesitiivis. MolokDominon lujat, polyeteenimuovista valetut kannet voidaan sovittaa aina kerättävien lajikkeiden mukaan. Moduulien ja kansien kokoja voidaan muunnella myös jälkikäteen helposti. Säiliöt tyhjennetään tavallisten Molokien tapaan nopeasti nostosäkkien avulla. MolokDominoihin on tarjolla poikkeuksellisen laaja verhoiluvalikoima. Lämpökäsitellyn tai kyllästetyn puun lisäksi säiliöryhmät voidaan verhoilla kierrätysmuovilaudoilla, erivärisillä alumiiniprofiileilla tai neljällä kotimaisella luonnonkivilaatalla. Erityisen hyvin MolokDomino soveltuu käytettäväksi vaativan kaupunkiympäristön kohteissa, kuten toreilla, kävelykaduilla, hotelleissa sekä julkisissa rakennuksissa, kouluissa ja pienvenesatamissa. Tilaa säästyy, sillä 30 kuution keräyskapasiteetti syntyy vain 11 metriä pitkällä ja 1,6 metriä leveällä MolokDomino-ryhmällä. MolokDominon lisäetuna on erinomainen ilkivallan kestävyys. Betonisena uutuustuote on palamaton ja kestää hyvin mahdolliset vahingoittamisyritykset. Lisätietoja: MolokDomino-tuotelinjapäällikkö Hannu Jokinen 050 318 3425 hannu.jokinen@molok.com www.molok.com Kuudesta MolokDomino-moduulista koostuva Oulun Jätehuollon uusi ekopiste sulautuu erinomaisesti kaupungin keskustamaisemaan. 10 Deep Collection News 1/2008

SANNI UTRIAISEN TÄHTÄIMESSÄ PITKIÄ KEIHÄSKAARIA Olen Sanni Urtiainen, 17-vuotias nuori nainen Nokialta. Keihäänheitto on ollut harrastukseni jo 8-9 vuotta. Olen nuorempana harrastanut kaikenlaista liikuntaa, mm. painia, telinevoimistelua, uintia, golfia ja koripalloa jne., mutta kaikki on aikanaan päättynyt syystä tai toisesta. Edustan Nokian Urheilijoita ja tällä hetkellä Molok Oy on tukemassa urheilu-uraani. Yleisurheiluun lähdin mukaan, kun olin valittanut tyttökaverilleni (olimme silloin ala-asteen 2. luokalla), että kun meillä ei ollut mitään harrastusta. Eräänä keväisenä koulupäivänä kaverini tuli minulle kertomaan, että nyt hänellä on sitten harrastus. Kysyin tietenkin innoissani kiinnostuksesta - mikä? Hän kertoi käyvänsä Nokian Urheilijoiden yleisurheilukoulussa ja kertoi kokemuksistaan, mitä kaikkea siellä tehdään. Minä innostuin kaverini kokemuksista ja kysyin kotona isältä asiasta, tietämättä, että hän olisi mitenkään tekemisissä yleisurheilun kanssa. Ja siitä kaikki sitten alkoi! Isä otti minut 9-vuotiaana ensimmäisen kerran mukaan Pihtiputaan keihäskarnevaaleille ja siitä lähtien ne ovat kuuluneet kesän vakiotapahtumiin. Luulenpa, että voittaessani T13-sarjassa keihäskisan Pihtiputaan karnevaaleilla 2004, sen seurauksena syntyi se iso kipinä ja ajatus että tämä olisi se minun juttuni. Seuraavalla harjoituskaudella aloimme yhdessä valmentajaisäni kanssa talvisinkin harjoittelemaan enemmän ja määrätietoisemmin. Vuonna 2005 osallistuin ensimmäisen kerran SM-kisoihin Raahessa T14-sarjassa ja olin kuudes. SM-tasolla menestykseni on ollut sen jälkeen nousujohteinen. 2006 SM -kisoissa olin kolmas ja viime kesänä Kuopion SM-kisoissa toisella sijalla. Kansainvälistä kokemusta Serbiasta Kansainvälistäkin kilpailukokemusta sain viime kesänä, kun minut valittiin edustamaan Suomea Serbian Belgradissa pidetyille nuorten olympiapäiville. Sain hienon kokemuksen ja sijoituin kisassa yhdeksänneksi. Helmikuun alussa osallistuin keihäänheiton talvimestaruuskisoihin Vaasassa Botniahallissa ja heitin oman halliennätykseni 45.75 ja sijoituin pronssille N17-sarjassa! Miksi keihäänheitto? No, ei liene yllättävää, että vanhempi ohjaa oman suosikkilajinsa pariin, mutta silti päätös keihäänheitosta on ollut minun omani. Jotenkin vaan se keihäänheiton haastavuus on sellaista, mikä on iskenyt. Jokainen suoritus on omansa ja pienikin virhe heittotekniikassa, niin metrejä voi hävitä kuin tuhka tuleen. Tai pienikin korjaus omaan tekemiseen ja yhtäkkiä onkin heittänyt uuden ennätyksensä sekä katsellut ihmeissään keihään uljasta lentoa. Siinä on lajin viehättävyys. Erittäin ison plussan tähän tuo sosiaalisuus, koska keihäänheittäjien sanotaan ymmärtävän hyvin toisiaan. Tulostavoitteeni ensi kesäksi on 53 metriä, saavuttaa Suomi-Ruotsi maaotteluedustus sekä voittaa ruotsalaisten kilpasiskot. SANNI UTRIAINEN Kuluvan vuoden helmikuussa Sanni saavutti Vaasassa oman halliennätyksensä runsaan 45 metrin heitolla. Molok on tukemassa nokialaisen keihäslupaus Sanni Utriaisen urheilu-uraa. Deep Collection News 1/2008 11

KATTAVA MOLOK-SYVÄKERÄYS YLI SATAAN EKOROSKIN KERÄYSPISTEESEEN Pietarsaaressa ja sen ympäristökunnissa toimiva jätehuotoyhtiö Ab Ekorosk Oy on vaihtanut kuluvalla vuosikymmenellä kaikkiin ekopisteisiin syväkeräyssäiliöt. Viime vuoden lopussa jo runsas sata ekopistettä toimi Molok-syväkeräysmenetelmällä. - Olemme erittäin tyytyväisiä Molok Oy:n tuottamiin palveluihin ja tuotteisiin. Molokilla on toimiva kokonaisuus, hyvä tuote ja toimiva tilausjärjestelmä. Tuotteet toimitetaan asennuspaikalle sovitussa ajassa ja säiliöiden asennus tehdään joustavasti ja osaavasti asiakkaan toivoman aikataulun mukaisesti, kertoo Ab Ekorosk Oy:n kenttäesimies Mats Koivusalo. Syväkeräys ja Molok tulivat tutuiksi vuonna 1990 perustetun Ab Ekorosk Oy:n toiminnassa esitteistä sekä muiden Suomessa toimivien jätehuoltoyhtiöiden kanssa käydyissä keskusteluissa. - Vuonna 2001 teimme päätöksen, että Ab Ekorosk Oy:n toimialueella asennetaan pikkuhiljaa kaikkiin ekopisteisiin syväkeräysjärjestelmä. Vuonna 2007 lopussa syväkeräysmenetelmä oli vaihdettu kaikkiin 255 ekopisteeseen. Molokin valitsimme syväkeräysjärjestelmäksi tarjouskyselyn perusteella sekä laadun ja toimivuuden takia. Molokit ovat myös esteettisesti hyvännäköisiä, painottaa Koivusalo. Ekopisteissä kerätään pienmetallia, lasia ja paristoja sekä Paperinkeräys Oy:n toimesta keräyspaperia sekä noin 30 pisteessä myös kartonkia. Aiemmin Ekoroskin alueen keräyspisteissä oli 600 litran keräysastiat pienmetalille, lasille sekä keräyspaperille. Keräyspisteet siistejä, kapasiteettia riittää Syväkeräysjärjestelmään siirtymisen alkuvaiheessa vuonna 2001 Ekoroskin alueen asukkailla ilmeni pieniä asenneongelmia syväkeräysjärjestelmää vastaan. Mats Kovusalo kertoo, että tyypillisiä kommenteja tähän aikaan oli esimerkiksi se, että metallin keräysastioiden täyttöaukko on liian pieni - aukosta ei mahtunut vanha heteka. Entisiin 600 litran astioihin heteka mahtui hyvin, kun kannen voi jättää auki. Ajan mittaan asenteet ovat muuttuneet, ja nykyään käyttäjäkommentit ovat enimmäkseen positiivisia: astioiden ympäristö pysyy siistinä, keräysastiat eivät heti ole täynnä jne. Syväkeräysjärjestelmään siirtymisen jälkeen ekopisteet ovat siistiytyneet, keräysastiat ovat hyvännäköisiä, astioihin mahtuu paljon tavaraa ja sen ansiosta tyhjennysvälejä on voitu harventaa. Myös kerättä- Molok-syväkeräyssäiliön asennus meneillään Ekoroskin Sommarkärlin eko pisteessä. 12 Deep Collection News 1/2008

vän jätteen (metalli, lasi, keräyspaperi) laatu on parantunut. Kenttäesimies Mats Koivusalon mukaan lähivuosina syväkeräysastioita lisätään Ekoroskin alueen ekopisteisiin tarpeen mukaan esimerkiksi silloin, kun rakennettavia asuinalueita, ja uusia kuntia liittyy Ekorosk-alueeseen kuntaliitosten myötä. Myös vapaa-ajan asukkaille tarkoitettuja bio- ja energiajätteen keräyspisteitä lisätään tulevaisuudessa 10-20 astian vuosivauhdilla. Kenttäesimies Mats Koivusalon mukaan Molok-syväkeräys valittiin tuotteiden laadun ja toimivuuden ansiosta. VOIMAKASTA KASVUA Pietarsaaren, Pedersören, Kruunupyyn, Uusikaarlepyyn ja Luodon kuntien vuonna 1990 perustama Ab Ekorosk Oy on kasvanut vuosien mittaan voimakkaasti. Kaustisen ja Oravaisten kunnat liittyivät Ekoroskiin 1996, Evijärvi ja Veteli 1997, Alahärmä ja Kortesjärvi 1998, Kokkolan kaupunki vuonna 2001 sekä Kälviä ja Lohtaja vuonna 2002. Tällä hetkellä Ekorosk palvelee 114 000 asukasta 14 kunnassa. Ekorosk toimii yhteistyössä mustasaarelaisen ASJ Stormossenin kanssa, joka ottaa vastaan ja käsittelee märkäjätteen. Aluksi energiajäte paalattiin ja varastoitiin Pietarsaaressa tulevia käyttömahdollisuuksia odotellen. Vuonna 1995 Ekorosk päätti yhteistyössä ASJ Stormossenin ja pietarsaarelaisen Wisapakin kanssa perustaa kuivajätteiden pelletointia varten erillisen laitoksen, Ewapowerin. Ekoroskin Pirilön laitos lajittelee nykyään 60 tonnia kuiva- ja biojätettä päivässä. Kuluttajia varten on rakennettu kattava ekopisteverkosto sekä hylky- ja ongelmajätteitä varten 21 hyötykäyttöasemaa Pirilön uudenaikaisella laitoksella lajitellaan optisella järjestelmällä vaaleat energiajätepussit erilleen tummista biojätepusseista. Deep Collection News 1/2008 13

TOMMI TÄHTÄÄ PINNAN ALLE TÖISSÄ JA HARRASTUKSESSA Kokoonpanokouluttajana, asentajana ja valutöissä Molokissa työskentelevä Tommi Blom tähtää pinnan alle niin työssään kuin harrastuksessaan. Töissä maan alle suuntaa työ syväkeräyksen parissa ja 14-vuotiaana aloitettu aktiivisukeltaminen vie miestä eri puolille maailmaa: Kanarian saarille, Thaimaahan ja Meksikon luoliin. Laitesukelttamisen alkeita Tommi opetteli nuorena Nokian uimahallissa. Alkuvuosina sukelluskokemusta kertyi mm. haukien jahtaamisesta snorklausvälineillä kotimaisista järvistä. Hyvä sukelluskollega sai Tommin puhutuksi sukellusopas- ja kouluttajakurssille 90-luvun lopulla. Pätevän kouluttajan paperit taskussaan Tommi muutti vuosituhannen vaihteessa Kanarian saarille sukellusoppaaksi. Kolmen vuoden opetuspestin jälkeen aika oli sopiva oman, vedenalaista videotuotantoa tarjoavan yrityksen perustamiselle. Thaimaahan tekniikkasukelluksen pariin Kanarian vesien käytyä jo liian tutuiksi Tommi Blom päätti muuttaa idemmäksi Thaimaahan, jossa videotuotantojen ohessa uudeksi mielenkiinnon kohteeksi nousi tekniikkasukeltaminen. Idän retken jälkeen Tommi palasi Suomen kautta Afrikan mantereelle Egyptiin, jälleen tuottamaan videoita Pohjoismaiden suurimmalle sukelluskeskukselle. Runsaan vuoden työskentelyn jälkeen Tommin oli sairastumisen vuoksi palattava Suomeen, yhteensä 7 vuoden maailmalla kiertämisen jälkeen. Molokin kesätyöpestin kautta Tommi pääsi kouluttamaan eri puolille maailmaa toimitettujen Molok-säiliöiden kokoonpanossa ja asennuksessa. Sen lisäksi Tommi työskentelee Nokian tehtaalla runkokaivojen valutöissä. - Työ- ja vapaa-ajan voi joskus yhdistää, kuten Kanadan-matkalla, jossa kokonpanokoulutuksen lisäksi ehdin tutustua maan sisäjärviin pinnan alta, Tommi kertoo. Pinnan alla sukeltajalle avautuu oma, uusi maailmansa. 14 Deep Collection News 1/2008

Suomen ensimmäinen Megalodon-sukellustutkinnon suorittaja Koko reissun saldona kertyi 45 sukelluspäivää, joista noin 30 vietettiin luolissa sekä meressä härkähaiden ympäröimänä. Tommilla on nyt erikoisluokitukset luola- ja suljetun kierron sukeltamiseen. Tommi Blomilla on sukelluspuvussaan näkyvä Molokin yritysmerkki. Sen verran työasiat olivat hänen mielessään reissussa, että luolien lähettyvillä sijaitseville parkkipaikoille hän jo suunnitteli Molok-syväkeräyspistettä. Viime kesänä Tommi suoritti ensimmäisenä Suomessa Megalodon CCR-sukeltajan tutkinnon. Ns. repe-sukelluksesssa käytetään suljettua kiertoa, jolloin pintaan ei nouse lainkaan kuplia. Tutkinnon jälkeen oli sopiva hetki saada repe-sukelluksesta lisäkokemusta ja sopivaksi kohteeksi löytyivät Meksikossa sijaitsevat, sukeltamiseen parhaiten maailmassa sopivat luolat. - Luolasukelluksen 12-päiväinen Tommi Blom on Molokin kurssi oli henkisesti haasteellinen, nimikkosukeltaja. sillä pimeissä luolissa sukeltaminen voi jatkua niin kauaksi, kun sukeltaja itseään vie tai kaasut pulloissa antaa myöden, kaverina tietysti alkuun kouluttaja. Apuna ovat vain sukellusvalo, luolanuolet ja matkalle jätetyt merkit tai köysi ohjaamaan lyhin reitti ulos luolasta hätätilanteessa. Kurssilla sain nähdä mitä ihmeellisempiä asioita, esimerkiksi haloclineja, jotka ovat makean ja suolaisen veden sekoituskohtia, muodostaen vedenalaisia harhanäkyjä, Tommi sanoo. Aavemainen näkymä meksikolaisen luolan suulta. MOLOK-JUNNUT PALLON PERÄSSÄ LOHJALLA Lohjan Pallo ry:n E10-junioreissa kirmaa City- ja United-joukkueissa pallon perässä tutuissa Molokin tunnuksissa olevia nuorukaisia. Viime vuonna alkanut joukkueiden tukeminen jatkuu myös kuluvan vuoden aikana. Joukkueissa on yhteensä 36 pelaajaa, kolme valmentajaa, apuvalmentaja, huoltaja, joukkueen johtaja, varustevastaava ja rahastonhoitaja. Molok osallistuu tuellaan turnausmaksuihin, sisähallin harjoitusvuoroihin ja pelivarusteisiin. Pojilla on oma sarja, johon osallistuu 7 joukkuetta Lohjan lähialueilta. Viime kaudella City sijoittui neljänneksi ja United toiseksi sarjassaan, iloitsee vastuuvalmentaja Seppo Seunavaara. Deep Collection News 1/2008 15

PÄÄKONTTORI Molok Oy Nosturikatu 16, PL 90 37101 Nokia Puh. 010 3429 400 Fax 010 3429 450 molok@molok.com www.molok.com Toimitusjohtaja Jukka Blom 050 4087 690 Puh. 010 3429 100 jukka.blom@molok.com KOTIMAAN ALUEMYYNTIORGANISAATIO ETELÄ-SUOMI Hannu Lahti PL 30 Kauniaistentie 13 A 02701 KAUNIAINEN 0400 604 698 Puh: 010 3429 611 Fax: 010 3429 455 hannu.lahti@molok.com Jani Parkkonen PL 30 Kauniaistentie 13 A 02701 KAUNIAINEN 040 8470 731 Puh: 010 3429 612 Fax: 010 3429 455 jani.parkkonen@molok.com ETELÄ-POHJANMAA, POHJANMAA, SATAKUNTA, PORI, RAUMA K & M Kailasto Ky Pajunevantie 219 38800 JÄMIJÄRVI 0400 592 025 ja 040 549 6333 Puh: 02 5474 604 Fax: 02 552 5605 k-m.kailasto@molok.com KAAKKOIS-SUOMI Jukka Hietamies PL 90 37101 NOKIA 050 544 6011 Puh: 010 3429 617 Fax: 010 3429 450 jukka.hietamies@molok.com LAHDEN SEUTU Hannu Lahti PL 30 Kauniaistentie 13 A 02701 KAUNIAINEN 0400 604 698 Puh: 010 3429 611 Fax: 010 3429 455 hannu.lahti@molok.com ITÄ-SUOMEN LÄÄNI, JYVÄSKYLÄN SEUTU, KAINUU Hannu Nyman Piennartie 12 73200 VARPAISJÄRVI 050 4087 696 Puh: 010 3429 616 Fax: 010 3429 450 hannu.nyman@molok.com KESKI-POHJANMAA, OULUNSEUTU, KEMI, TORNIO Juhani Aine PL 209 95401 TORNIO 0400 693 268 Puh: 010 3429 614 Fax: 010 3429 459 juhani.aine@molok.com LAPPI Matti Heikkilä Puistolantie 17 97130 HIRVAS 0400 891 908 Puh: 010 3429 615 Fax: 010 3429 458 matti.heikkila@molok.com PIRKANMAA, HÄME Sarita Koivula PL 90 37101 NOKIA 0400 984 020 Puh: 010 3429 151 Fax: 010 3429 450 sarita.koivula@molok.com VARSINAIS-SUOMI Heikki Seitsonen Hirvenkatu 11 C 9 20750 TURKU 044 2900 205 Puh: 010 3429 120 Fax: 010 3429 450 heikki.seitsonen@molok.com