nro Pvm Paikkakunta Kohde Tapahtuma/syy Tulityö/ kattotulityö/ menetelmä 1 10.1. Rovaniemi Korjaamohalli Pienehkön korjaamohallin kattoa paloi Rovaniemen teollisuusalueella lauantaiiltana. Hallissa oli tehty aiemmin tulitöitä, josta kipinä oli ilmeisesti jäänyt kytemään kattorakenteisiin ja syttyi lopulta tuleen. 2 13.1. Helsinki Rakennustyömaa Palo sai alkunsa, kun työmaalla polttoleikattiin metallia kulmahiomakoneella. Leikkaamisesta syntyvät kipinät levisivät rakenteisiin Kulmahiomakone/ polttoleikkaus 3 23.1. Kalajoki Korjaamohalli Palo sai todennäköisesti alkunsa hallissa aamulla tehdyistä tulitöistä, joissa oli käytetty hiomakonetta 4 13.2. Salo Autohuoltorakennus Palo sai alkunsa hitsauskipinästä. Rakennuksessa oli käynnissä viimeistely- ja hitsaustyöt. Työntekijät huomasivat palon nopeasti, ja sammuttivat sitä heittämällä vettä ämpäreillä. Hiomakone 5 17.2. Viitaniemi Koulu /teknisen työn luokka Viitaniemen yläkoulussa Jyväskylässä syttyi aamupäivällä tulipalon alku, kun teknisen työn luokassa hitsauskipinä pääsi seinärakenteisiin. Nopean alkusammutuksen ansiosta palo ei päässyt leviämään. 6 19.2. Multia Teollisuushalli Henkilökunta onnistui taltuttamaan vedellä teollisuushallin katossa kyteneen tulipesäkkeen Multialla torstai-aamuna. Kytevä pesäke savusi voimakkaasti, mutta ei ehtinyt syttyä ilmiliekkiin. Kulmahiomakone
7 28.2. Joensuu Autotalli Tulipalo sai alkunsa, kun kaksi henkilöä korjasi autoa ja rälläköi tallissa. Kulmahiomakoneen käytön seurauksena lähellä ollut palava materiaali syttyi palamaan. Tulipalossa tuhoutui tallissa ollut auto ja irtaimistoa. Kulmahiomakone 8 9.3. Somero Konehalli (maatila) Hallissa paloi pieni kaivinkone, eikä palo levinnyt kaivinkoneesta muualle. Palo sammutettu ja kohde raivattu. Konehalli kärsi lähinnä savuvahinkoja. 9 10.3. Joensuu Vaneritehdas Palon sytytti kipinä vaneritehtaan viimeistelyosaston kulmasahan purunpoistojärjestelmässä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä se levinnyt tehdasrakennuksen rakenteisiin. -- 10 16.3. Tornio Maatilan piharakennus Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa tulitöistä. Onnettomuudesta ennakoidaan selvittävän vähillä omaisuusvahingoilla eivätkä ihmiset ole olleet vaarassa. 11 19.3. Uusikaupunk i Autotehdas Palo syttyi katolla olevan ilmanvaihtotorven vieressä. Palomestarin mukaan tehtaalla epäiltiin, että palo olisi saanut alkunsa katon alapuolella sijaitsevasta hitsaamosta tulleesta kipinästä. 12 19.3. Kokemäki Autotalli Tulipalo sai alkunsa, kun autotallissa korjattiin autoa hitsaamalla. Autotalli paloi pahoin, ja autotallin omistaja sai käsiinsä palovammoja, kun hän yritti pelastaa tallissa olleita työkalujaan. hitsaus
13 30.3. Kajaani Metalliverstas metalliverstaassa syttyi maanantaina aamupäivällä ilmanvaihtokoneen suodatin palamaan, mutta palo sammui itsestään. 14 14.4. Hietanen, Kymenlaaks o Laiturialue Puolan laiturialueella toimivassa yrityksessä syttyi tulipalo tiistaina tulitöiden seurauksena Hovinsaarella. Paikalla olleet henkilöt saivat sammutettua tulipalon ennen pelastusyksiköiden saapumista. kulmahiomakone 15 6.5. Liminka Autotalli Palon syttymissyy oli autotallissa tehdyissä tulitöissä, todennäköisesti kulmahiomakone. 16 8.5. Pori Tehdashalli Tehdashallissa oli kytevä palo muovisessa hitsaukseen liittyvässä poistoputkessa. Palo oli jo päässyt leviämään syttymiskohdasta. 18 26.5. Ilomantsi Korjaamohalli Naapuri havaitsi korjaamohallista nousevan savua. Hallissa oli aiemmin tehty hitsaus- ja hiontatöitä. Kipinän epäillään päässeen kytemään seinärakenteisiin. 19 30.5. Merenlahti Autokatos Palo sai alkunsa katoksessa olleen auton hitsaamisesta. Autoa hitsannut mies välttyi vammoilta, mutta auto paloi lunastuskuntoon ja autokatos vaurioitui pahasti. 20 4.6. Sievi Teollisuushalli Poistoimurin putkistoon jäänyt hitsauskipinä sytytti tulipalon teollisuusalueella Sievissä, syttymissyy oli hitsauskipinä, joka oli levinnyt putkistossa olleeseen pölyyn. (Kulmahiomakone) - ja hionta 21 9.6. Kauhava Hakevarasto Palo saatiin alkusammutuksen jälkeen nopeasti hallintaan, ja vahingot jäivät pieniksi. Palo sai alkunsa todennäköisesti hitsauskipinästä.
22 17.6. Espoo Jorvin sairaalan työmaa Kuormalavallinen kumisia liikuntasaumanauharullia syttyi työmaalla kulmahiomakoneen kipinästä. Kulmahiomakone 23 17.6. Hämeenkyrö Teollisuushalli Teollisuushalli syttyi palamaan Hämeenkyrössä keskiviikkona puolenpäivän jälkeen. Palo syttyi, kun tehtaan työntekijät purkivat konttia, jossa oli sisällä palavia nesteitä. Palo lähti liikkeelle hitsauskipinästä. Työntekijät yrittivät sammuttaa palon, mutta eivät onnistuneet. Tuli pääsi leviämään rakennuksen rakenteisiin. 24 24.6. Akaa Teollisuushalli hallin uuden ja vanhan puolen väliin asennettiin metallista palo-ovea. Tulitöiden yhteydessä seinärakenteet syttyivät palamaan. 25 1.7. Iisalmi Naistentalo Talon ulkoseinistä oli poistettu maalia kuumailmapuhaltimella ja seinä oli syttynyt palamaan. Tuli levisi ullakolle ja kattorakenteisiin. Kuumailmapuhallin 26 7.7. Pyhäsalmi Kaivos Pyhäsalmen kaivoksen rikastamolla huomattiin tiistaina puolen päivän jälkeen tulipalon alku. Palo sai ilmeisesti alkunsa huoltotöihin liittyvistä tulitöistä 27 15.7. Karhula Raakunkujalla Karhulassa sijaitsevan yrityksen kattorakenteissa syttyi tulipalo. Rakennuksessa aloitettiin edellisenä päivänä kattotyöt ja palon epäillään saaneen alkunsa jostakin korjaustöihin liittyvästä.
28 21.7. Mikkeli Teollisuusrakennus Henkilövahingoilta vältyttiin, kun noin 250-neliöinen teollisuusrakennus tuhoutui tulipalossa maanantai-iltana Pajalammella. Tulitöitä seurannut palo levisi pelastuslaitoksen mukaan nopeasti koko rakennukseen. Palo oli täyden tulen vaiheessa palokunnan saapuessa paikalle. 29 14.8. Vaasa Omakotitalo Omakotitalo syttyi palamaan Venevalkamantiellä Vaasassa. Palo lähti liikkeelle talon kattotöistä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta puolenpäivän jälkeen. Kattorakenteissa ollut palo saatiin sammumaan, mutta kattoa ehti palaa noin 20 neliön verran ja sisätilat kärsivät vesisekä savuvahingoista. 30 19.8. Orimattila Teollisuushalli Pelastuslaitos sai hälytyksen Luhtikyläntielle aamuviideltä. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä selvitettävänä on muun muassa se, onko tehtaassa meneillään olleella remontilla osuutta paloon. 31 1.9. Vaasa Myymälä Palo syttyi kattotöiden yhteydessä. Katolla olleet työntekijät tekivät alkusammutuksen jauhesammuttimella 32 4.9. Oulu Tehdas Palo syttyi tehtaalla rakennettavan laajennusosan katolla tehdyistä tulitöistä. Työntekijät saivat rajattua paloa jauhesammuttimella ja vesiletkulla palokunnan saapumiseen saakka. 33 8.9. Vaasa Kylpylähotelli Katolla tehtiin remonttia, ja tulipalo sai alkunsa tulitöistä. Paikalla olleet saivat tulipalon sammumaan.
34 11.9. Turku Leipomo Tuli oli päässyt tarttumaan kattorakenteisiin katolla tehdyistä tulityöstä. Paikalla ollut työntekijä sai palon sammumaan ja pelastuslaitos kävi paikalla ainoastaan tarkastamassa tilanteen. 35 16.9. Kitee Varasto Varaston tulipalo sai alkunsa auton hitsaustöistä ennen kello kolmea. Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä yksi henkilö, joka pääsi palosta vahingoittumatta pois. 36 5.10. Rauma Voimalaitos Siilossa ollut hake alkoi kyteä ja siiloon kertynyt palokaasu räjähti. Räjähdyksen syy on todennäköisesti siilon alaosan kuljettimen korjauksen yhteydessä tehdyissä tulitöissä varotoimenpiteistä huolimatta. 37 6.10. Eura Tehdas Palo sai alkunsa kattotöistä omille teille singonneesta kipinästä. Tehdas pääsi jatkamaan tuotantoa normaalisti, kun sammutus- ja raivaustyöt saatiin päätökseen. 38 9.10. Kemijärvi Hotelli Palo on ilmeisesti saanut alkunsa hotellin ulkokaton korjaustöistä. Syttymiskohdalla tehtiin kattotöitä edeltävänä päivänä. 39 10.10. Isokyrö Vanha koulurakennus Palo sai alkunsa pannuhuoneessa tehdyistä tulitöistä. Tuli ei päässyt leviämään muualle asuntoon.
40 26.10. Kaukaa Sellutehdas Sellutehtaan havukuitulinjalla syttyi tulipalo tulitöiden yhteydessä. Palo sattui maanantaina kolmen jälkeen iltapäivällä. Tehtaan henkilökunta sammutti palon nopeasti paloletkulla. 41 27.10. Säkylä Varuskunta-alue Putken eristeet syttyivät palamaan tulitöiden yhteydessä. Palo sammui tulitöiden tekijöiden nopealla alkusammutuksella