Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry
Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli, joka toimii osana isompaa Gallup Forum-nettipaneelia. Kanavan vastaajat osallistuvat mielipidekyselyihin viikoittain. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä. Tutkimuksessa vastaajille esitettiin joukko ( kpl.) luottamusta mittaavia ominaisuuksia ja pyydettiin kertomaan, kuinka hyvin tai huonosti ne sopivat kuvaamaan seitsemää keskeistä poliittista vaikuttajaa: Li Anderssonia, Pekka Haavistoa, Jussi Halla-ahoa, Petteri Orpoa, Antti Rinnettä, Juha Sipilää ja Sampo Terhoa. Lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan myös presidentti Sauli Niinistöä. Tutkimusta varten kerättiin haastattelua. Aineisto edustaa maamme --vuotiasta väestöä pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tämä raportti sisältää vain osan tuloksista. Tilastollinen virhemarginaali on 3,0 %-yksikköä suuntaansa.
Tutkimuksen viitekehys Tutkimus perustuu viitekehykseen, jossa luottamusta arvioidaan viiden tekijän kautta. Näitä ovat integriteetti, tahto, kyvykkyys, tulokset ja avoimuus. Lisäksi arvioidaan eri tahojen kehittämishalua, yhteiskuntavastuuta, mainetta ja rohkeutta. Mitä vahvempi on jotain tahoa kohtaan tunnettu luottamus, sitä paremmin se kykenee vaikuttamaan ja sitä enemmän sitä kuullaan. Viitekehystä on rakennettu mm. Mikael Pentikäisen kirjassa Luottamus (Otava). Samalla viitekehyksellä on arvioitu eri pääministeriehdokkaita ja keskeisiä poliitikkoja (joulukuussa 04, maaliskuussa 0, joulukuussa 0, tammikuussa 0 ja tammikuussa 0). 3
Kenestä pitäisi tulla pääministeri Kenestä pitäisi tulla pääministeri eduskuntavaalien jälkeen? Valitse vain yksi seuraavista pääministerikandidaateista. Kenestä pitäisi tulla pääministeri eduskuntavaalien jälkeen? Valitse vain yksi seuraavista pääministerikandidaateista. Total /0 (n=) 0% % % % 0% % 30% 3% 40% Total /0 (n=) Pekka Haavisto Li Andersson Petteri Orpo Eos. Pekka Haavisto Antti Rinne Juha Sipilä Sampo Terho Juha Sipilä % Jussi Hallaaho Jussi Halla-aho Li Andersson Sampo Terho Antti Rinne Petteri Orpo Eos. 4
Kenestä pitäisi tulla pääministeri Kenestä pitäisi tulla pääministeri eduskuntavaalien jälkeen? Valitse vain yksi seuraavista pääministerikandidaateista. Total /0 (n=) Total /0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=3) Mies (n=4) IKÄ: 30 v tai alle (n=) 3-3 v (n=3) 40-4 v (n=) 0- v (n=4) 0 v tai enemmän (n=33) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=333) Etelä-Suomi (n=) Länsi-Suomi (n=) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=4) KOULUTUS: Peruskoulutus (n=4) Muu koulutus (n=44) Akateeminen (n=00) TALOUDEN RAHATILANNE: Erinomaisesti / melko mukavasti toimeen (n=3) Pärjää, kun harkitsee (n=34) Joutuu ajoittain / lähes kaikesta tinkimään (n=) 0% % 0% 30% 40% 0% 0% 0% 0% 0% 0% 3 4 4 4 3 0 4 0 30 0 Li Andersson Pekka Haavisto Jussi Halla-aho Petteri Orpo Antti Rinne Juha Sipilä Sampo Terho Eos. 3 3 4 3 4 0 4 4 4 3 4 3 3 3 4 3 0 4 0 3 3 3 3 34 3 33 3 3 4
Kenestä pitäisi tulla pääministeri, tulokset puoluekannatuksen mukaan Kenestä pitäisi tulla pääministeri eduskuntavaalien jälkeen? Valitse vain yksi seuraavista pääministerikandidaateista. Total /0 (n=) 0% % 0% 30% 40% 0% 0% 0% 0% 0% 0% Total /0 (n=) ÄÄNESTÄISI NYT: VAS (n=) VIHR (n=) 3 PS (n=0) 3 KOK (n=33) SDP (n=4) 3 KESK (n=4) 3 Li Andersson Pekka Haavisto Jussi Halla-aho Petteri Orpo Antti Rinne Juha Sipilä Sampo Terho Eos.
Luottamuksen kokonaisarvio, kaikki - vuotiaat suomalaiset Arvioi kuvaako ominaisuus kyseistä henkilöä. Hän on toiminut tehtävissään luottamukseni arvoisesti Total /0 (n=) % Eri mieltä Samaa mieltä palkin tummempi osuus = samaa mieltä ja eri mieltä olevien vastausten erotus (%-yks.) En samaa enkä eri mieltä Eos. KA. Li Andersson 4 + 3 3 3, Pekka Haavisto +30 4 3,4 Jussi Halla-aho 4 -,3 Sauli Niinistö +3 3 4,4 Petteri Orpo 34 -, Antti Rinne 3-3, Juha Sipilä 3-3 4,3 Sampo Terho 4-4 3,3 +- %-yksikön tai sen ylittävä erotus on merkittävä Asteikko: Täysin eri mieltä () - Täysin samaa mieltä ()
Luottamuksen kokonaisarvio, poliitikon oman puolueen kannattajat Arvioi kuvaako ominaisuus kyseistä henkilöä. Hän on toiminut tehtävissään luottamukseni arvoisesti % n= äänestäisi nyt ko. puoluetta Eri mieltä Samaa mieltä palkin tummempi osuus = samaa mieltä ja eri mieltä olevien vastausten erotus (%-yks.) En samaa enkä eri mieltä Eos. KA. Li Andersson (n=) +4 3 4 4, Pekka Haavisto (n=) 4 + 4,4 Jussi Halla-aho (n=0) 3 +4 4 4,4 Petteri Orpo (n=33) + 4,00 Antti Rinne (n=4) +43 3, Juha Sipilä (n=4) +4 4 3, +- %-yksikön tai sen ylittävä erotus on merkittävä Asteikko: Täysin eri mieltä () - Täysin samaa mieltä ()
Eri luottamustekijöiden vertailu, kaikki - vuotiaat suomalaiset Arvioi kuvaako ominaisuus kyseistä henkilöä. Total /0 (n=) Täysin eri mieltä () Täysin samaa mieltä (),0,0 3,0 4,0,0 Hän on toiminut tehtävissään luottamukseni arvoisesti Hän herättää ihmisissä luottamusta INTEGRITEETTI: Hän tunnistaa arvonsa INTEGRITEETTI: Hän on uskottava INTEGRITEETTI: Hän on johdonmukainen INTEGRITEETTI: Hän tartuttaa rohkeutta TAHTO: Hän on oikeudenmukainen TAHTO: Hän ei lupaa liikaa TAHTO: Hän luo toivoa KYVYKKYYS: Hän on pätevä KYVYKKYYS: Hän etsii luovia ratkaisuja ongelmiin TULOKSET: Hän saa aikaan AVOIMUUS: Hän ymmärtää erilaisuutta AVOIMUUS: Hän on ymmärrettävä AVOIMUUS: Hän arvostaa muita AVOIMUUS: Hän puhuu totta VAHVUUS: Hän on vahva VAHVUUS: Hän on lämmin VAHVUUS: Hän on nöyrä Li Andersson Pekka Haavisto Jussi Halla-aho Sauli Niinistö Petteri Orpo Antti Rinne Juha Sipilä Sampo Terho
Eri luottamustekijöiden vertailu, poliitikon oman puolueen kannattajat Arvioi kuvaako ominaisuus kyseistä henkilöä. Total /0 (n=) Täysin eri mieltä () Täysin samaa mieltä (),0,0 3,0 4,0,0 Hän on toiminut tehtävissään luottamukseni arvoisesti Hän herättää ihmisissä luottamusta INTEGRITEETTI: Hän tunnistaa arvonsa INTEGRITEETTI: Hän on uskottava INTEGRITEETTI: Hän on johdonmukainen INTEGRITEETTI: Hän tartuttaa rohkeutta TAHTO: Hän on oikeudenmukainen TAHTO: Hän ei lupaa liikaa TAHTO: Hän luo toivoa KYVYKKYYS: Hän on pätevä KYVYKKYYS: Hän etsii luovia ratkaisuja ongelmiin TULOKSET: Hän saa aikaan AVOIMUUS: Hän ymmärtää erilaisuutta AVOIMUUS: Hän on ymmärrettävä AVOIMUUS: Hän arvostaa muita AVOIMUUS: Hän puhuu totta VAHVUUS: Hän on vahva VAHVUUS: Hän on lämmin VAHVUUS: Hän on nöyrä ÄÄNESTÄISI NYT KO. PUOLUETTA: Li Andersson (n=) Pekka Haavisto (n=) Jussi Halla-aho (n=0) Petteri Orpo (n=33) Antti Rinne (n=4) Juha Sipilä (n=4)