Presidentin puheenvuoro Vuosi 2012 lähestyy loppuaan ja tämän vuoden osalta viimeiset harjoitukset ovat edessä. Ahkeran harjoittelun lisäksi oleellista kehittymisen kannalta on riittävä lepo. Joulun aika on perheiden yhdessäolon ja rauhoittumisen aikaa. Voimme jättää futiksen taka-alalle hyvillä mielen ja voimme seuraavan parin viikon aikana ja nauttia Joulusta ja lumesta. Seuratoiminta perustuu edelleen pääosin vapaaehtoistoimintaan. Ilman teitä vanhempia, valmentajia, joukkueenjohtajia, huoltajia, rahastonhoitajia ja monia muita toimijoita KaaPonkaan toiminta ei olisi mahdollista. Itse olen etuoikeutettu saadessani toimia näin hienossa seurassa ja teidän upeiden ihmisten kanssa hienon lajin parissa. Kiitos Kaarinan kaupungille olosuhteista ja kaupungin kenttähenkilöstölle hienosta yhteistyöstä kaudella 2012! Kiitos yhteistyökumppaneille tuestanne KaaPo:n toimintaan! Kiitos vielä kerran kaikille kauden 2012 aikana mukana olleille! Mukavaa Joulun odotusta ja Hyvää Uutta Vuotta 2013 KaaPolaisille ja kaikille futiksen ystäville. KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Olli Tuominen Puheenjohtaja Jarin jorinat It`s good to be back! Sapattivuosi futiksen parissa on vietetty ja on aika pukea taas haalarit niskaan ja ryhtyä teidän kaikkien kanssa viemään Kaarinan lippulaivaa kohti uusia haasteita. Ennen sapattivapaata kaarinalainen futis oli erittäin suurten asioiden äärellä pohtimassa tulevaisuuden suuntaviivoja mm. seurayhteistyöhanke FC Kaarinan ympäriltä, nappulafutiksen tilasta Kaarinassa, tyttöfutiksesta jne. Kaikissa näissä asioissa riittää varmasti vielä pohdittavaa kuten kaikkeen prosessityyppiseen toimintaan kuuluukin. Tuulet ovat vaihdelleet niin tyynestä kovaan vastaiseen mutta kaikkien mielipiteet ovat tärkeitä ja arvokkaita seuraavia päätöksiä tehtäessä KaaPo:n valmennuslinjan ensimmäinen versio päivitettiin sapattivuoden aikana ja nyt on tarkoitus ryhtyä koko miehistön voimin toden teolla luovimaan sopivissa tuulissa kohti seuraavaa satamaa. Tämä satama on meille valmentajille yhteisöllisyys ja yhdessä kehittyminen kohti entistä laadukkaampaa valmentamista. Tällä miehistöllä uskon vahvasti, että saavutamme tämän tavoitteen. Yksi KaaPo:n arvoista on avoimuus ja sitä toteutamme myös valmennuslinjan julkaisemisen suhteen. Päivitetty valmennuslinja tullaan siirtämään kokonaisuudessaan joulukuun puoliväliin mennessä KaaPo:n nettisivuille kaikkien käytettäväksi. Kuten Palloliiton valmennuslinja, niin myös KaaPo:n valmennuslinja on prosessi, jota tarkastelemme aika ajoin tarkoitustenmukaisten tuulten löytämiseksi. KaaPo:n valmennuksen johdossa valmentajien ja pelaajien apuna toimivat tulevan kauden aikana allekirjoittanut, Jukka Talja, Jussi Pajuniemi ja tyttöpuolen kokenut koutsi Raimo Lindholm. Jokainen meistä toimii näiden valmennuksen koordinointihommien lisäksi omien joukkueidensa valmennuksessa, jotta tatsi haalarihommiin ei unohtuisi. Valmennuksen koordinointiporukka lähtee tulevan kauden aikana uudenlaisella ja johdonmukaisella mallilla viemään valmennuslinjamme sisältöjä ja toimintatapoja joukkueiden valmentajien kanssa käytännön tasolle. Tämän mallin startti otettiin ensimmäisessä valmentajakerhossa 25.11. Mallin tarkempi sisältö ja kuvaus on luettavissa KaaPo:n nettisivuilta. KaaPossa on satsattu erittäin vahvasti valmentajien rekrytoinnissa valmentajien osaamiseen, kokemukseen ja aitoon kiinnostukseen valmentamista kohtaan viimeisten vuosien aikana. Tämä on ollut arvovalinta myös seuran johtoryhmässä. Kun seuran sisällä syntyy aito keskustelukulttuuri valmentajien välillä valmentamisesta kaikilla sen osa-alueilla niin voimme olla varmoja siitä, että tämä alkaa näkyä entistä paremmin myös valmentamisen arjessa. Keskittyminen yhä paremmin oleelliseen, antaa myös pelaajille enemmän. Siis pelaajien parhaaksi peli ytimessä! KaaPo:n miehistössä on tällä hetkellä erittäin hyvä miksaus kokemusta, nuoruuden intoa ja halua luovia uudenlaisella mallilla entistä pulleammin purjein kohti seuraavaa satamaa. Tälle matkalle on ollut hienoa saada mukaan kokenut valmentaja ja entinen Turun Palloseuran pääsarjapelaaja Timo Jalo, joka ottaa Jussin ojentaman merikortin käteensä ja ryhtyy kokeneen kipparin ottein luotsaamaan KaaPo:n lippulaivaa, miesten edustusjoukkuetta. Timon kokemus ja ajatukset ovat tärkeä osa keskustelukulttuurin kehittämisessä tulevien kausien aikana. Tervetuloa seuraan Tilli! KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Matruusi Sorvari
Paten pakinat Paten pakinoiden takaa löytyy mies nimeltä Pasi Läpinen, joka tuntee seuran nimeltä Kaarinan Pojat kuin omat taskunsa. Pate on kantanut KaaPo:n värejä niin pelaajana, valmentajana junioreissa ja edustusjoukkueessa, valmennuspäällikkönä, markkinointiryhmän jäsenenä ja johtokunnan jäsenenä. Myös mikrofoni pysyy miehen kädessä, sillä kuulutettuja KaaPo:n otteluita on takana puolisen sataa, joiden lisäksi KaaPo:n eri tapahtumien juontaminen on kuulunut Paten repertuaariin. Alla on toistaiseksi aktiivisesta seuratoiminnasta sivuun jäävän Paten seurahistorian toinen välitinpäätös, joten mies tullaan jatkossa varmasti näkemään jälleen mukana KaaPo:n toiminnassa. Sanontahan kuuluu, ei kahta ilman kolmatta. Kiitos Pate kuluneesta periodista, seuraavaa odotellessa. Paten välitilinpäätös Jalkapallosta elämäntapa Elettiin Kaarinassa 1970-luvun puolen välin paremmalla puolella. Joukko paikallisia urheiluihmisiä oli päättänyt perustaa lapsille jalkapalloseuran. Nimeksi valittiin Kaarinan Nappulat, ihan osuva ja napakka nimi uudelle seuralle. Niin lähdimme vuotta vanhemman veljeni Timon kanssa ensimmäisiin harjoituksiin Ylikylän koulun kentälle. Nappulat oli jaettu kyliin, jossa jokaisessa oli oma joukkueensa. Edustimme Hovirintaa, sillä olimme muuttaneet sinne muutamaa vuotta aiemmin Koristosta. Aika iso joukko poikia, 8-11-vuotiaita, kokoontui Ylikylän hiekkakentälle, joka myöhemmin sai lempinimekseen Wembley, niin kuin on tainnut moni muukin kenttä saada. Joukkueen valmentajaksi ilmoittautui punatukkainen ja muhkeilla viiksillä varustettu Timo Laitinen. Laitinen nojaili rennonoloisesti vanhan varastorakennukseen seinään ja kirjoitti poikien nimiä sinikantiseen vihkoonsa. Jonossa ehti ajatella monenlaista ja ennen kaikkea sitä, mitä kaikkea oikea jalkapalloseura toisi tullessaan. Olimmehan poikien kanssa pelanneet kerrostalojen takapihoilla aina siihen saakka, kunnes joku tiukkapipo tuli ajamaan meidät pois. Alge Dahl, Hoviherrankadulta, oli heistä varmaan tunnetuin. Kiukkuisen näköinen vanha mies, jolla ei ollut omia lapsia. Dahlin äijä osoittautui kuitenkin myöhemmin ihan mukavaksi miekkoseksi, joka jopa pyysi muutaman meidän talon pojista katsomaan hienoja rahankeräyskokoelmiaan. Silloin tuli opittua mitä tarkoittaa numismaatikko. Takapihoilta poisajaminen ei saanut peli-iloamme sammumaan, vaan etsimme aina uuden paikan. Joskus haimme fillarit varastosta ja lähdimme isolle kentälle Keskurille. Jalkapallon pelaamisen ohella harrastimme myös muita lajeja. Tylyn oloinen Keskurin vahtimestari Väinö Siro ei kuitenkaan halunnut olla auttamassa meitä kovinkaan paljon eteenpäin. Välineet olivat tiukassa, ihan niin kuin Väiski olisi ne itse omistanut. Lehtosen Kallu, Väiskin kollega, oli leppoisampi ja silloin saimme pidettyä hyviä kisoja milloin missäkin lajissa. Kallu oli itse ollut aikoinaan kuulantyöntäjä ja joskus seurasimme, kun hän antoi kuulalle kyytiä nykyisen Keskurin huoltorakennuksen paikkeilla olleesta kuularingistä. Petrin äiti, toimi huoltajana ja hääräsi keltaisessa sadetakissaan sateen sattuessa. Vuotta minua nuorempi Marniemen Janne, Jukan poika, asui samassa talossa ykköskerroksessa ja oli kova pelimies niin jalkapallossa kuin jääkiekossakin. Mukana olivat Jannen ja isoveli-timpan lisäksi Laaksosen Miki, Ari Kaukkis Kaukokari, Virtasen Tomppa, Pihlavan Pepe, Nikulan Isto, Leinosen Bekke, Aution Iska, Suomisen Hepe ja monet muut. Aika velikultia, jos lainaus sallitaan. Pelit kulkivat mukavasti ja menestystä tuli. Hovirinta oli aina mitaleilla, vaikka tiukan vastuksen toki antoivat Littoinen, Koristo ja Poikluoma etenkin. Laitinen oli valmentajana värikäs ja impulsiivinen. Joskus saattoi käydä niin, että hän saapui peliin taksilla suuren maailman tyyliin. Taktiikka saattoi silloin haiskahtaa hieman kielletyltä aineelta, mutta pelin henki oli silti selvä. Tappajan ilme kasvoille kajahti kotikentän reunalta ja silloin Hovirinnan pojat tiesivät, että tosi on kyseessä. Pelitaidot hankittiin omatoimisesti treenaamalla ja Laitinen piti huolen taistelumoraalista. Peliaikaa jaettiin siten, että täydet minuutit annettiin niille, joilla peli kulkee ja muille sitten hieman vähemmän. Se oli jollain tavalla raakaa, mutta aina rehellistä, eikä siitä kukaan valittanut. KaaPoon mentiin, kun aika koitti ja valmentajaksi tuli Ekqvistin Kari. Pelikenttä kasvoi ja kaverit ympäri Kaarinaa kokosivat voimansa ja pukivat samanlaisen, KaaPon punakeltaisen pelipaidan, ylpeänä päälleen. Pelaamisen kivijalka oli rakennettu takapihoilla, hiekkakentillä ja Keskurin yläkentällä. Nappuloiden edustusjoukkueessa olimme saaneet kokemusta aina kansainvälisistä peleistä saakka. Jalkapallo oli antanut paljon, mutta enemmän oli tietysti edessä. Alkoi uusi aikakausi KaaPon riveissä. Elettiin vuotta 1979. Edellä kuvatuista hetkistä on aikaa pyöreät 35 vuotta. Jalkapallosta tuli minulle elämäntapa, jopa osa työtä ja yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Se on opettanut paljon, antanut mahtavia kokemuksia ja tutustuttanut satoihin ihmisiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olen kuningaspelille äärimmäisen kiitollinen ja jollain tavalla jopa velkaa. Peli jatkuu, vaikka hetkeksi jään sivuun KaaPon aktiivitehtävistä. Kiitos hyvästä yhteistyöstä erityisesti Ollille, Kimille, Sorkulle, Pajulle, Jukille sekä Raikalle ja tsemppiä jatkoon! Kiitos myös johtokunnan jäsenille ja lykkyä tuleviin koitoksiin! Kun kesä koittaa, pelipaita sujahtaa päälleni KaaPo:n nelivitosten riveissä. Operoitua olkapäätä kuntoutetaan aktiivisesti ja valmistautuminen seuraavan kauden peleihin on jo alkanut. Siitä enemmän sitten joskus... Hyvää Joulun aikaa ja menestystä kaikille kaapolaisille vuonna 2013! Pasi Läpinen KaaPo since 1979 Nappulaharjoitukset olivat pari kertaa viikossa ja ensimmäiset pelitkin alkoivat aika pian. Kentän rajat piirrettiin kepakolla ja muistan ainakin Marniemen Jukan niitä piirtäneen useasti. Jokisen Anneli, maalivahti-
Kuukauden KaaPolainen Nimi: Kristiina Kikka Lehtinen Toimi / joukkue: Seuran rahastonhoitaja, Joukkueenjohtaja / Leidit Syntymäaika: 05.01.1956 Vuodet KaaPossa: vuodesta 2004 valmentajana ja joukkueenjohtajana, vuodesta 2009 Leidi-joukkueen perustajana, pelaajana ja taustatoimijana,seuran johtokunnassa vuosina 2006-2010, seuran varapuheenjohtaja vuosina 2007-2010 Tällä kertaa esittelyssä on seuramme pitkäaikainen toimija Kristiina Lehtinen. Kikkan ensikosketus KaaPoon on vuodelta 1968, kun seurassa vielä pelattiin myös jääkiekkoa. Tällöin hän muistaa ensimmäisen kerran käyneensä kannustamassa KaaPoa kentän laidalla. Vuonna 1999, kun ensimmäinen tytär siirtyi nappulavuosien jälkeen seuraan, ei Kikka vielä ottanut osaa joukkueen taustatoimintaan vaan oli mukana ainoastaan joukkuetta kannustavana äitinä ja talkoolaisena. Vuonna 2004 Kikkan valmentama toisen tyttären joukkue siirtyi KaaPoon. Siitä lähtien hän on ollut aktiivisesti mukana seuran toiminnassa niin joukkueissa kuin johtokunnassa. Tällä hetkellä hän toimii Leidi-joukkueen joukkueenjohtajana ja seuran rahastonhoitajana. Kikkan oma pelaajaura alkoi Tepsin Mimmeissä 70-luvun alussa, kun naisfutis alkoi saada laajemmin sijaa Suomessa. 15-vuotiaana aloitettu harrastus jatkui aina vuoteen 1982, silloin kahden polvileikkauksen jälkeen ei enää löytynyt intoa kuntoutua Suomen silloiselle huipulle. Sen jälkeen Kikka pelasi vielä muutaman vuoden alemmilla sarjatasoilla. Uran selkeä huippuhetki oli vuonna 1978 voitettu Suomen Mestaruus. Lisäksi Kikka on Tepsin paidassa voittanut 9 SM-hopeaa ja 2 SMpronssia. Kikkan ehdoton suosikkijoukkue kotimaisella futiskartalla on tietysti TPS. Pyrkimyksenä Kikkalla onkin löytää tiensä Kupittaalle TPS:n otteluihin aina kun on mahdollista. Lisäksi Everton on ollut ehdoton ykkösjoukkue lapsuudesta asti, syy tähän on se, että oma isä kannatti Arsenalia ja Kikka halusi omaksi suosikikseen valita jonkun muun joukkueen. Suosikkipelaajakseen kautta aikojen Kikka nimeää Laurent Blancin. Nuoruusajan idoli oli Johan Cruyff. Kikkalle KaaPo on aina ollut se ainoa oikea seura omien lasten harrastuksen kannalta. Omat pelaajavuotensa Kikka pelasi Turun Palloseurassa, sillä tuolloin KaaPolla ei vielä ollut tyttö-/naistoimintaa. Kikkan sisar Regina taitaakin olla ensimmäinen tyttö, joka on pelannut KaaPo:n paidassa. Kikkan mielestä seura on kehittynyt huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä, kun seuran poikapuolella menee hyvin, olisikin Kikkan mielestä aika keskittyä nostamaan tyttö- ja naispuoli takaisin kymmenen vuoden takaiseen loistoonsa. Tähän ongelmaan onkin nyt Kikkan ja muutaman muun innokkaan naistoimijan voimin tartuttu ja projekti naisten edustus 2015 on hyvällä alulla. Tarkoituksena on kerätä hyvä taustaryhmä ja pieni alkupääoma tulevalle naisten edustusjoukkueelle, johon Kikka toivoo kaikkien nykyisten B-tyttöjen aikanaan siirtyvän. Vuonna 2009 perustetun Leidi-joukkueen kausi 2012 sujui vaihtelevalla menestyksellä ja pienestä pelaajapulasta kärsien. Tulevalle kaudelle onkin suunniteltu yhteisjoukkuetta Leideistä ja seuran Harrastenaisista. Lisäksi saattaa olla suunnitteilla uusi Kesytä keskuri tapahtuma naisille, jotka eivät ole koskaan kokeneet jalkapalloa kentällä, ainoastaan kentän laidalla. Samanlaisen tapahtuman kautta joukkue sai alkunsa vuonna 2009 ja nyt olisi aika hakea mukaan uusia piileviä kykyjä. Kikka toivottaa kaikille KaaPolaisille hyvää joulua ja mukavaa sekä menestyksentäyteistä kautta 2013. Moikataan, kun tavataan! Muuallakin kuin Keskurilla. Liity jäseneksi Ilman jäseniä ei ole yhdistyksiäkään! Jäsenyys ja jäsenet ovat oleellinen osa kaikkien seurojen ja yhdistysten toimintaa. Kaarinan Pojat ry:n jäsenet koostuvat pääosin joukkueiden pelaajista sekä toimihenkilöistä. Tällä hetkellä jäsenmäärämme on noin 550 ja tuota määrää pyrimme vuoden 2013 aikana voimakkaasti nostamaan. Olemme tavoitteemme kanssa jo nyt hyvällä tiellä, mutta edelleen kaipaamme seuramme taakse yhä suurempaa määrää KaaPo:n ystäviä, joten tartu tilaisuuteen ja liity Kaarinan Pojat ry:n jäseneksi! Vuonna 2013 jäsenyydelle tuodaan vuoden 2012 tavoin lisäarvoa jäsenkortin muodossa, jolla saa hienoja tarjouksia ja etuja sekä seuran jäsenetukumppaneilta, että myös seuralta itseltään. Jäsenet saavat siis etuja KaaPo:n yhteistyökumppaneilta ja säästävät näin selvää rahaa. Käyttämällä KaaPo:n yhteistyöyrityksiä jäsen voi myös kerryttää seuralle bonusta ja olla näin seuran taloudellisena tukijana. Seuran ja seuran yhteistyökumppanien tarjoamat edut löydät kotisivuiltamme osoitteesta www.kaapo.fi! Nyt sinullakin on siis helppo tapa osallistua kaarinalaisen jalkapallon kehittämiseen ja olla yksi osa sen toimintaa! Jäsenmaksu 2013 20, ainaisjäsenmaksu 200. Yhteistyökumppanit 2012 NAFICON
Historian havinaa... Jatkosarja: Kaarinan Pojat Suomen Palloliiton toimintakilpailussa vuosina 1962-1968 Vuosina 1962-1968 Kaarinan Pojat otti osaa Suomen Palloliiton nuorten toimintakilpailuun. Kilpailussa oli yhteensä 3 sarjaa, joihin seura saattoi ottaa osaa: sarja A mestaruus- ja Suomensarjan seuroille, Sarja B maakuntasarjojen seuroille sekä sarja C muille seuroille. Kilpailussa tarkoituksena oli laskea pisteitä, joita seura sai muun muassa taitomerkkisuorituksista, eri kilpailuihin osallistumisesta sekä niiden järjestämisestä ja tekniikkakilpailujen saavutuksista. Vuonna 1962 KaaPo sai yhteensä 465 pistettä: 108 pistettä merkkisuorituksista: Yhteensä vuoden aikana seura sai 4 I-luokan merkkiä, 1 II-luokan merkin, 6 III-luokan merkkiä ja 15 harraste-luokan merkkiä. 25 pistettä aktiivisesta kilpailuihin osallistumisesta: Vuoden aikana 3 joukkuetta otti osaa oman piirinsä nuorten mestaruuskilpailuihin, mutta yksikään joukkue ei selvinnyt kahden parhaan palkittavan joukkoon. 94 pistettä kilpailujen järjestämisestä: Vuoden 1962 aikana seura järjesti oman poikasarjan, jossa oli yhteensä kuusi joukkuetta: Kuusisto, Alakylä, Kurkela, Salmela, keskusta ja Poikluoma. Poikasarjan järjestämisestä sai 50 pistettä. Loput 44 pistettä kertyivät siitä, että seura järjesti yhteensä 22 ystävyysottelua muiden seurojen kanssa. Näistä otteluista A-nuoret pelasivat 4, B-nuoret pelasivat 3, C-nuoret pelasivat 9 ja D-nuoret 6 ottelua. 38 pistettä tekniikkakilpailujen saavutuksista: Vuoden aikana piirin tekniikkamestaruuskilpailuihin osallistui yhteensä 10 pelaajaa, joista yksi C-juniori oli omassa sarjassaan 4. ja yksi D-juniori omassa sarjassaan 3. Loput 200 pistettä ahkerasta leiritoiminnan järjestämisestä: Leiritoimintaa järjestettiin seuran junioreille. Vuonna 1962 seura järjesti yhteensä 4 leiriä. Leirien ohjelma koostui kevyestä kuntoharjoittelusta, palloharjoituksista sekä tekniikkaharjoittelusta. Leireillä järjestettiin myös leikkimielisiä leirisarjoja osallistujien kesken. 75 pistettä tekniikkakilpailujen saavutuksista: Piirin tekniikkamestaruuskilpailuihin otti osaa yhteensä 15 seuramme pelaajaa, joista yksi B-juniori oli oman sarjansa 2. ja 3 D-junioria sijoittuivat ollen oman sarjansa 2., 3. ja 5.. Loput 200 pistettä leiritoiminnan järjestämisestä: Vuonna 1963 järjestettiin jälleen 4 leiriä seuran junioreille. Ohjelma koostui tekniikkaharjoittelusta, merkkisuorituksista sekä jalkapallon ohella muusta kuntourheilusta, kuten uinnista ja lentopallosta. Perinteinen Joulusivu Kaarina-lehdessä! 19.12. on erityinen syy avata uunituore Kaarina-lehti. Tuolloin lehdessä julkaistaan jo kahdella eri vuosikymmenellä ilmestynyt KaaPo:n joulutervehdyssivu. Sivulla kaarinalaiset yritykset haluavat toivottaa kaikille KaaPolaisille ja kaarinalaisille mukavaa ja rentouttavaa joulua. Joulusivu on seuran varainhankinnalle perinteinen tapa lopettaa vuosi ja kääntää katseet jo uuteen vuoteen. Kiitos myös Kaarina-lehden osaavalle henkilökunnalle laadukkaasta ja visuaalisesti näyttävästä sivusta. Sivu on nähtävissä 19.12. lähtien myös KaaPo:n internet-sivuilla. Olethan jo tutustunut KaaPon kotisivuihin osoitteessa www.kaapo.fi Vuonna 1963 KaaPo sai yhteensä 566 pistettä: 153 pistettä merkkisuorituksista: Vuoden aikana seura sai 5 I-luokan merkkiä, 2 II-luokan merkkiä, 7 III-luokan merkkiä ja 25 harrasteluokan merkkiä. 30 pistettä kilpailuihin osallistumisesta: Yhteensä 4 joukkuetta otti osaa piirin nuorten mestaruuskilpailuihin, mutta yksikään joukkue ei ollut oman sarjansa 2 parhaan joukossa. 108 pistettä kilpailujen järjestämisestä: Myös vuonna 1963 seura järjesti oman poikasarjan, johon tänä vuonna otti osaa 5 joukkuetta: Hiiskanpelto, keskusta, Ylikylä, Poikluoma ja Alakylä. Sarja pelattiin 7v7-muotoisena ja peliaika oli 2x20 minuuttia. Lisäksi seura pelasi yhteensä 29 ystävyysottelua, joista A-juniorit pelasivat 12, B-juniorit 6, C-juniorit 7 ja D-juniorit 4 ottelua.
Ajankohtaista Miro Tenho maajoukkueen mukaan Miro Tenho U18-maajoukkueen mukaan Valentin Granatkin Memorial-turnaukseen Pietariin. U18-maajoukkueen valmentaja Kimmo Lipponen on valinnut KaaPo:n Miro Tenhon maajoukkueen mukaan Pietarissa pelattavaan Valentin Granatkin Memorial -turnaukseen. Lisää Palloliiton sivulla www.palloliitto.fi Sisu Maunu hopealle SM-kisoissa Valtakunnalliset Taitokilpailut järjestettiin Eerikkilän Urheiluopistolla 24.11-25.11.2012. KaaPo:n Sisu Maunu sijoittui hienosti hopealle E10-poikien sarjassa. Seura onnittelee Sisua hienosta saavutuksesta! Anniriina Rantanen mukana Lännen aluejoukkueleirillä KaaPo:n B-tyttöjen Anniriina Rantanen valittiin Lännen aluejoukkueen leirille Eerikkilän urheiluopistolle 6.-7.12. Leiri on osa aluejoukkueen valmistautumista kohti huhtikuussa 2013 pelattavaa Alueturnausta. Lisätietoa aluetoiminnasta löydät osoitteesta www.palloliitto.fi. Stig-Erik Herrgårdille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki Kaarinan Poikien entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen seuratoimija, edelleen seuran ikämiestoiminnassa mukana olevalle toimitusjohtaja Stig-Erik Herrgårdille on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki. Seura onnittelee Stigua upeasta kunnianosoituksesta! HyvääJoulua kaikille KaaPolaisille!