Presidentin puheenvuoro
|
|
- Amanda Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Presidentin puheenvuoro Kausi 2012 alkaa olla pelien osalta valmis ja valmistautuminen kaudelle 2013 on alkanut. Kauden 2012 osalta FC Kaarinan B-poikien SM-hopea on kirkkain saavutus kilpailullisella puolella. B-pojat taistelivat loppuun asti TPS:n kanssa kullasta, mutta tällä kertaa TPS oli ansaitusti parempi. Miesten edustuksen kausi oli hyvä, usea kaarinalainen nuori sai kokemusta ja peliaikaa miesten edustuksessa. KaaPo:n tavoite on, että edustusjoukkue on koottu pääasiassa kaarinalaisista pelaajista ja tämä linja jatkuu edelleen. Maajoukkueissa KaaPoa edustivat 95-ikäluokasta Miro Tenho, sekä 96-ikäluokasta Rami Ojanperä ja Juha-Pekka Jääskeläinen. Alue- ja piirijoukkueissa oli niin ikään hyvä edustus KaaPo:n pelaajista. Näidenkin saavutusten takana on pelaajien omalla ajalla tekemä työ, laadukas joukkuevalmennus ja hyvät harjoitteluolosuhteet. Toivottavasti nämä esimerkit antavat teille uskoa, että myös Kaarinasta voi päästä futiksen parissa pitkälle, jos on valmis tekemään sen työn omalla ajalla. Seuran tulot koostuvat pääasiassa kolmesta eri lähteestä: pelaajien seuramaksu, kaupungin avustus sekä yhteistyösopimukset. Vaikka yhteistyösopimusten arvo on viime vuosina noussut, on niiden merkittävä lisääminen nykyisessä taloustilanteessa erittäin haasteellista. Sama koskee myös kaupungin avustusta. Tästä seuraa luonnollisesti se, että pelaajien maksamalla seuramaksulla tasapainotetaan vuosittain tulot ja menot. Menojen osalta suurimmat erät ovat valmentajien kulukorvaukset, toiminnanjohtajan palkka sekä pelaajien ja valmentajien varusteet. Seuran strategiana on luoda Kaarinassa mahdollisimman hyvät olosuhteet pelaajien kehittymiselle. Keskeinen rooli tässä on valmentajilla. Kun katson kauden 2013 nimilistaa KaaPo:n valmentajien osalta, ei meidän tarvitse yhtään hävetä, kun listaa verrataan TPS:n tai Interin vastaaviin. Meillä on seurassamme useita JVK-, NuVK- ja A-lisenssitason valmentajia. Laadukkaalla valmennuksella uskon KaaPo:n olevan kilpailukykyinen vaihtoehto Turun alueella. Seurassamme on alkanut myös alle 12-vuotiaiden tyttöjen toiminta. On erittäin hienoa, että mukaan on saatu ex-liigapelaajat Outi Laitinen ja Noora Maunila sekä naisten edustusjoukkueen ex-kapteeni Janni Simola. Heidän tukenaan toimivat kaarinalaisen tyttöjalkapallon konkarit Raikka Lindholm ja Arto Tuominen. Naisten ja vielä oman pelaajataustan omaavien naisten mukaan saaminen tyttöjen pariin tuo varmaan uutta potkua tyttöjalkapalloon Kaarinassa. Syy miksi KaaPo aloittaa Nappuloiden rinnalla toiminnan alle 12-vuotiaille tytöille on se, että KaaPo:on tulevien tyttöjen määrä on ollut huolestuttavasti laskussa. Meillä on muutamia ikäluokkia, joissa on 4-7 tyttöä/ikäluokka. Tämän uuden toiminnan myötä uskomme että tulevina vuosina KaaPo:n tyttöjoukkueet palaavat sille tasolle jossa oltiin 2000-luvun alussa. Työ vaatii kärsivällisyyttä, aikaa ja innostuneita ja sitoutuneita tyttöjä, vanhempia ja valmentajia. Kuten edellisessä KaaPolaisessa kerroimme, muuttaa seuran toimisto syksyn aikana isompiin ja käytännöllisempiin tiloihin Keskurin ns. vanhassa huoltorakennuksessa. Rakennuksen päädystä on vapautunut tilaa, jota kaupunki on remontoinut toiveidemme mukaan. Muutto tapahtuu todennöisesti syys-lokakuun vaihteessa ja kun tilat on saatu kuntoon, kutsumme kaikki KaaPolaiset tutustumaan uusiin tiloihin! Pitkän tähtäime tavoitteena on, että tulevien vuosien aikana saamme luotua Keskurille kaikille KaaPolaisille yhteisen tukipisteen, jonka ympärille rakentuu toimintaa, joka luo yhteisöllisyyttä kaikille KaaPolaisille. Vielä kerran myös iso kiitos kaupungille Keskurin KHT:n vaihdosta. Uuden pinnan myötä olosuhteet ovat entistä paremmat ja kun vanha matto vietiin Valkeavuoren kentälle niin Kaarinassa on taas yksi uusi KHT-kenttä käytössä. Tervemenoa kaikki pallon ja kavereiden tai yksin pallon kanssa kehittämään omia taitoja Kaarinan kentille. Nyt kun pelikausi 2012 on päättynyt, on hyvä hetki kiittää kaikkia KaaPolaisia, kannattajia, tukijoita ja yhteistyökumppaneita. Hieno ja menestyksekäs kausi on jälleen takana ja työ kohti seuraavaa kautta alkaa. Kiitos kaikille KaaPo:n ystäville, olkaa mukanamme myös kaudella 2013! Hyvää syksyn jatkoa kaikille KaaPolaisille ja kaarinalaisille, Olli Tuominen Puheenjohtaja Seuran valmennuslinja on keskeinen työkalu valmentajille. Valmennuspäällikköt ovat käytännön työssä mukana tukemassa valmentajia ja seuraamassa, että töitä harjoituskentillä tehdään valmennuslinjan mukaisesti.
2 Pajun pulinat Valmennuksen vatupassilinja KaaPo:n visiona on olla vuonna 2015 Turun Piirin kolmen parhaan seuran joukossa pelaajien kasvattajana ja kehittäjänä. Tarkoituksena on myös saada laadukkaan valmennuksen tuloksena maa- ja piirijoukkueen statuksen omaavia pelaajia. Tavoitteet ovat haastavia, mutta realistisia. Tavoitteet ovat realistisia, koska KaaPo on kehittämässä toimintaansa suuntaan, jossa yhä nuorempiin ikäluokkiin panostetaan seuran sisäistä valmennusvoimaa. On helppo puhua seuran sisäisestä valmennusvoimasta, koska KaaPo kestää vertailun valmentajien tasolla, jokaisen Piirin seuran kanssa. Seuran linjauksena ja käytännön tavoitteena on saada jokaiseen ikäluokkaan koulutetut ja työtä pelkäämättömät valmennustiimit. Sen lisäksi KaaPo on aloittamassa Turun Piirin alueella poikkeuksellisen seuran sisäisen kouluttamis- ja tutorointilinjan, jonka avulla nuoremmille ikäluokille tarjotaan näkemystä ja kokemusta monelta eri valmentajalta. Jokaista ikäluokkaa on auttamassa erikseen nimetty tutor-valmentaja, joka vastuuvalmentajan avulla keskittyy seuran valmennuslinjan jalkauttamiseen. Tämä vaatii avointa dialogia, jossa vuorovaikutus valmentajien kesken on avainasemassa. Kirkkaana tavoitteena hohtaa pelaajan kehittäminen omalle huipulleen. KaaPo:n kokoisessa seurassa ei ole varaa menettää yhtään pelaajaa puutteelliseen valmennukseen. KaaPo:n valmennuslinjana on siis kehittää pelaaja pienin askelein kohti omaa huippua. Valmennuslinja ei voi olla jokaisen valmentajan henkilökohtaista näkemystä lajista, vaan seuran valmennuslinjan vision täytyy olla vedenpitävä. Tämä ei tarkoita persoonattomia ja kasvottomia valmentajia toteuttamassa orjallisesti seuran harjoituspankin harjoituksia, vaan tässä vaiheessa kuvaan astuu valmentajan oma näkemys kysymyksinä; mitä, missä, milloin? Näiden kysymysten takana on valmennuslinjan viitekehys, joka määrittelee millä eri keinoin pelaaja voidaan kehittää henkilökohtaiselle huipulle. Käytännössä tämä tarkoittaa, erityisesti nuoremmissa ikäluokissa, taidon ja pelikäsityksen kehittämistä. Ensin täytyy kesyttää pallo, sen jälkeen pallo kesytetään joukkuetovereiden kanssa. Yksilötaidoista kohti joukkuepeliä; mikrosta makroon. Tässä yhteydessä lanseeraisin uuden nimityksen KaaPo:n tekemiselle; Valmennuksen Vatupassilinja. Se ymmärrettäköön suorana, tiukan tekemisen linjana, jossa molempien päiden tasapaino pitää vesikuplan sille kuuluvalla paikalla. Mutta niin kuin elämässä ja jalkapallossa, joskus kaikki pinnat eivät ole ole suoria ja vatupassin asentoa täytyy välillä tarkistaa. Sen linjan suorana pitämisessä on jokaisen seuratoimijan apu, valmentajasta huoltajaan, korvaamaton. KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Jussi Pajuniemi Päävalmentaja, KaaPo:n edustusjoukkue Valmennuspäällikkö Yhteistyökumppaniesittely / Tili-Koivu Syksy on perinteisesti kiireistä aikaa jalkapalloseurojen toimistoilla. Samalla kun kentillä ratkotaan sarjojen lopullisia sijoituksia, laatii toimiston väki raameja seuraavan vuoden toiminnalle. Yhtenä tärkeimpänä osana on tietysti seuraavan vuoden budjetin laadinta, sekä menojen ja tulojen arviointi mahdollisimman tarkasti ja realistisesti. Onnistuneella talouden suunnittelulla ja seurannalla pystytään, niin yhdistystoiminnassa kuin myös normaalissa yritystoiminnassa, takaamaan toiminnan jatkuvuus ja kannattavuus. Yksi KaaPo:n pitkäaikaisimmista yhteistyöyrityksistä on tämän toimialan ehdotonta huippua. Tili-Koivu Oy on perinteikäs turkulainen tilitoimisto, joka on toiminut lähes 50 vuotta palvellen asiakkaitaan nykyaikaisilla taloushallintopalveluilla ammattitaitoisen henkilökunnan voimin. Perinteisten tilitoimistopalvelujen lisäksi yritys on erikoistunut palvelemaan ja neuvomaan asiakkaitaan laajalla taloushallinnon, yrityskehityksen ja neuvontapalvelujen tarjonnalla yhteistyössä valikoitujen palveluntarjoajien kanssa. Tili-Koivu Oy:n toimipiste sijatsee Turussa Pitkämäen kaupunginosassa, Manhattanin kiinteistössä. Yritys työllistää tällä hetkellä 12 työntekijää. Tili-Koivu Oy on yksi Kaarinan Poikien pääyhteistyökumppaneista ja oli taloudellisesti yksi tärkeä palanen, kun seura päätti palkata päätoimisen toiminnanjohtajan. - Yritys on jo useita vuosia ollut mukana seuran toiminnassa, mut ta muutama vuosi sitten saimme Tili-Koivun vielä vahvemmin mukaan seuran toimintaan. Tästä konkreettisena osoituksena on yrityksen näkyvyyden lisääntyminen muun muassa seuran peliasuissa ja julkaisuissa, mutta kaikkein merkittävimmin yhteistyön syventyminen on näkynyt lisääntyneinä resursseina, jotka ovat osaltaan mahdollistaneet seuran kehittämisen, kiittelee KaaPo:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos. Tili-Koivun toimitusjohtajalle Toni Koivulle jalkapallo on myös tuttu laji ja usein hänet löytääkin Keskurilta. Tällä kaudella hän toimii FC Kaarinan A-junioreiden joukkueen johtajana, mutta häneltä löytyy itseltään myös peli- ja valmennustaustaa. - Jalkapallo antaa mukavaa tasapainoa arkiseen työntekoon ja rutiineihin. Tietysti myös oman pojan pelaaminen A-junioreissa on yksi syy miksi olen joukkueen toiminnassa mukana, täsmentää Toni. - Olen myös vuosien ajan nähnyt, kuinka tärkeä rooli seuroilla on yhteiskunnassa ja kuinka monia lapsia ja nuoria se liikuttaa. Tämä on myös yksi syy minkä takia Tili-Koivu on halunnut olla mukana KaaPo:n toiminnassa ja osaltaan suorittaa yhteiskunnallista vastuutaan, Toni jatkaa Seuran tulevaisuuden Toni näkee valoisana, mutta tietysti haasteita riittää. - Tärkeää on, että KaaPo:n toimintaan saataisiin lisää innokkaita seuratoimijoita valmentajiksi, joukkueenjohtajiksi ja huoltajiksi. Tällöin yksittäisten henkilöiden työkuormaa ja vastuita saadaan jaettua siten, että ihmiset pysyvät sitoutuneina toiminnassa pitempään mukana, päättää Koivu.
3 Tili-Koivu Oy Pitkämäenkatu 4 B TURKU Puh. (02) Fax (02)
4 Ajankohtaista KaaPo:n poikajunioreiden vastuuvalmentajasopimukset solmittu Poikajoukkueiden viimeisetkin vastuuvalmentajapaikat on saatu vihdoin täytettyä, joten KaaPo voi ylpeänä esitellä valmentajapakettinsa kaudelle Osa KaaPo:n ryhmistä jatkaa tutussa komennossa, mutta joukossa on uusiakin kasvoja, sekä mieluisia paluumuuttajia. KaaPo:n poikajuniorijoukkueiden vastuuvalmentajat kaudella 2013: F05: Jesse Saarinen F04: Jukka-Pekka Kujanpää E03: Jukka Talja E02: Pether Rönnberg D01: Jukka Talja D00: Toni Ekroos C99: Mika Ratia C98: Jari Sorvari B II: Reima Murto B I / FCK: Pasi Blomqvist A / FCK: Ari Lahti Maalivahtitalli: Veli-Matti Vuorio, Juha Aalto Valmennuspäälliköt / pojat: Jari Sorvari, Jukka Talja, Jussi Pajuniemi Lisätietoja seuran valmentajatilanteesta löydät osoitteesta Taitokilpailut 2012 Sekä seuran omissa, 9.9. järjestetyissä taitokilpailuissa, että käydyissä piirin taitokilpailuiden Kaarinan alkukarsinnoissa nähtiin KaaPolaisittain hienoja suorituksia, sillä taitomerkkejä junioreiden palkintokaappiin lähti omista kisoista yhteensä 33 ja piirin alkukarsinnoista 29. Omien taitokilpailuiden taitomerkit jaetaan pelaajille seuran päättäjäisissä Piirin alkukarsinnoista osallistumisoikeuden loppukilpailuun sai suorittamalla vähintään hopeamerkkiin vaadittavan suorituksen. Tähän saavutukseen KaaPolaisista ylsi yhteensä 14 pelaajaa. Seura onnittelee kaikkia taitomerkkejä saavuttaneita pelaajiaan hienoista suorituksista! Taitomerkin, sekä loppukilpailuun vaadittavan suorituksen saavuttaneet pelaajat löydät osoitteesta Ojanperä ja Jääskeläinen valittu Suomen U17 EM-karsintajoukkueeseen KaaPo:n Rami Ojanperä ja Juha-Pekka Jääskeläinen matkaavat Suomen U17-maajoukkueen mukana Kouvolaan, jossa pelataan ikäluokan kuluvan vuoden päätapahtuma, EM-alkukarsintaturnaus. Isäntämaan kanssa paikasta jatkokarsinnoissa kisaavat Andorra, San Marino ja Saksa. Lisätietoja turnauksesta löydätte osoitteesta Seura onnittelee poikia valinnasta ja toivottaa tsemppiä karsintaturnaukseen! FC Kaarinan B-juniorit varmistivat SM-hopean! FC Kaarinan B-juniorit hakivat lauantaina Oulun Luistinseurasta komean 1-6 vierasvoiton, jolla joukkue varmisti itselleen historialliset SM-hopeamitalit! Ari Lahden ja Reijo Nartamon valmentaman joukkueen nimilistan löydät osoitteesta Joukkueen taustoissa toimivat myös rahastonhoitaja Seppo Hietaranta, huoltajat Mauri ja Hanna Jääskeläinen, sekä joukkueenjohtajat Risto Ranta ja Ilkka Heinonen. Kaarinan Pojat ry onnittelee joukkuetta hienosta saavutuksesta! Taitokilpailut 2012 Seuran päättäjäiset Kaarinan Poikien päättäjäiset järjestetään tuttuun tapaan Hovirinnan koululla kello alkaen. Paikalle ovat pelaajien ja joukkueiden taustahenkilöiden lisäksi tervetulleita myös pelaajien vanhemmat. FCK-TPS / Tarja Hietaranta
5 Vieraskynä Yhteistyökumppanit 2012 Oma rooli Roolitus on sana, johon joukkueurheilupiireissä törmää kyllästymiseen saakka. On hyökkäävässä ja on puolustavassa roolissa pelaavia pelaajia ja ovatpa jotkin pelaajat jopa täysin vapaassa roolissa. Joidenkin roolina on olla vaihdosta kentälle kirmaava super-sub, kun taas toisen roolina on kantaa suurta vastuuta ottelusta toiseen. Toiset ovat pääroolissa, toiset jäävät sivurooliin, mutta yhteistä kaikille on, että roolit on jaettu. Jalkapallojoukkueessa valmentaja roolittaa pelaajansa ja päättää yhdessä muun valmennusjohdon sekä seuran valmennuksen johdon avulla joukkueensa urheilullisista asioista, pelaamisesta, peluutuksesta ja harjoittelusta. Valmennusjohdon apuna on huoltaja, jonka rooliin kuuluu pelaajien ja varusteiden huolto ja joka on joukkueen toiminnan kannalta äärimmäisen tärkeä. Tuiki tärkeä on myös joukkueenjohtajan rooli, johon kuuluvat käytännön asioiden hoitaminen, taloudenhoito, varusteiden tilaus ja niin edelleen. Joukkueessa saattaa olla myös muita toimihenkilöitä, joilla on oma, tärkeä roolinsa. Yhteistä kaikille on, että roolit on jaettu. Kaarinan Pojat ry:n tyyppistä jalkapalloseuraa johtaa johtokunta, jonka jäsenillä on seuran toiminnassa iso ja tärkeä rooli. Johtokunnan jäsenet viime kädessä päättävät ja vastaavat seuran toiminnasta, taloudesta, tulevaisuuden suunnittelusta. KaaPossa heidän apunaan toimii täysipäiväinen toiminnanjohtaja, jolla on tärkeä rooli käytännön toiminnan pyörittämisessä ja päätösten toimeenpanossa. Yhteistä kaikille on, että roolit on jaettu. Jalkapalloseuran ja joukkueen taustalla ovat myös luonnollisesti pelaajien, eli lasten ja nuorten vanhemmat, joilla on toiminnan kannalta tärkeä rooli. He tuovat lapsensa mukaan seuran toimintaan ja mahdollistavat myös taloudellisesti lapsensa laadukkaan harrastamisen. Vanhemmat kannustavat ja tukevat lapsiaan ja toimivat joukkueen sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Yhteistä kaikille vanhemmillekin on, että roolit on jaettu. Jalkapalloperheessä on mainittujen roolien lisäksi monia tärkeitä rooleja, joita ilman kuningaslajin harrastaminen ei olisi mahdollista. Jokainen rooli, iso tai pieni, on siis tärkeä. Me KaaPossa pyrimme antamaan jokaiselle toimijalle ja pelaajalle hänelle sopivan roolin ja selkeät ohjeet siitä, mitä rooli pitää sisällään. Sovimme pelisäännöt, mitä kussakin roolissa toimiva henkilö tekee ja luotamme siihen, että tämä hoitaa roolinsa ja siihen kuuluvat tehtävät. Kausi 2012 on käymässä viime metrejään. Kausi on ollut pitkä, mutta samaan aikaan jälleen menestyksekäs ja antoisa. Kiitos KAIKILLE kuluneesta kaudesta. Kim Ekroos Toiminnanjohtaja
6 Kuukauden Kaapolainen Nimi: Raimo Olavi Lindholm Toimi / joukkue: Valmennuspäällikkö / tytöt ja naiset Syntymäaika: Vuodet KaaPossa: valmentajana ja muissa tehtävissä vuodesta 1996 Raikka Lindholm on varmasti tuttu mies jokaiselle KaaPolaiselle. Vielä viime kaudella naisten edustusjoukkuetta valmentanut herra toimii tällä hetkellä seuran tyttö- ja naisjalkapalloilun valmennuspäällikkönä, jonka lisäksi hänellä on valmennusvastuu KaaPo:n ja Pargas IF:n yhteisestä naisten edustusjoukkueesta. Raikan pelaajaura alkoi aikanaan Turun Pyrkivässä, jossa hän pelasi läpi junnuikäluokat ja pari vuotta aikuisenakin. Sen jälkeen ura jatkui Turun Pallokerhossa, jossa ura loppui ikämiehissä (M35) piirinmestaruuteen. Ensikosketuksen valmentamiseen Raikka otti Pyrkivän A-juniorijoukkueen peräsimessä omien sanojensa mukaan joskus sotien (armeijan) jälkeen. Tätä seurasi valmennuspesti Kaarinan Nappuloiden 85-syntyneiden tyttöjen joukkueessa, jossa oma tytär Janni aloitti jalkapallon. Janni muuten toimii yhdessä isänsä kanssa KaaPo:n uusien tyttönappuloiden valmennustiimissä. Tuon 85-tyttöjen valmennuspestin piti kestää siihen asti, että joukkueelle löytyisi valmentaja. Vaan eipä löytynyt. Tuolla tiellä Raikka on edelleen ja tämän päivän pesteihin kuuluu siis seuran tyttöpuolen valmennuspäällikkyyden lisäksi KaaPo:n ja Pargas IF:n yhteisen naisjoukkueen päävalmentajan pesti sekä Aurajoen Urheilulukion jalkapallotyttöjen valmentaminen. Jalkapallolta jäävä vapaa-aika on melko vähäistä, mutta sitä Raikka viettää veneillen: keväällä vene lasketaan veteen ja syksyllä nostetaan ylös. Muistaakseen jonain kesänä Raikka on jopa ehtinyt käydä jossain! Raikan mielestä Brasilian vuoden 1970 maajoukkue on kaikkien aikojen paras joukkue! Myös Hollannin maajoukkue oli takavuosien suosikki. Seurajoukkueista suosikeikseen Raikka nimeää Liverpoolin ja Barcelonan, pelaajista suosikkeja ovat olleet mm. Franz Beckenbauer ja Johan Cruyff sekä tietysti Jari Litmanen. Nykyisistä pelaajista ykkössuosikki on Falcao (Atlético Madrid) ja naisista suosikit ovat Laura Kalmari, Mia Hamm (USA), Abby Wambach (USA) ja uutena suosikkina nuori Emma Koivisto (HJK). Naisten maajoukkueista Raikan suosikkilistalle pääsevät Suomi, USA ja Japani. Pitkän linjan KaaPolaisena Raikka on päässyt seuraamaan seuran hyvää kehitystä viime vuosian. Raikka onkin sitä mieltä, että seura on viime vuosina kehittynyt huimasti eteenpäin seurana. Organisaatio on kunnossa ja työnteko hyvän tulevaisuuden eteen on hyvässä vauhdissa. Tyttöpuoli kun saadaan kokonaisuudessaan samanlaiseen iskuun kuin poikapuoli, on seuralla jatkossa varmasti myös menestyvä naisten edustusjoukkue. Tämä kausi on Raikan valmentaman KaaPo:n ja Pargas IF:n yhdistelmäjoukkueen osalta sujunut kokonaisuudessaan hyvin. Raikan mukaan kehitystä tapahtui koko kauden ajan ja syksyllä joukkue voittikin yhtä tappiota (HJS-PIF 3-2) lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ollen oman lohkonsa toinen. Lopuksi Raikka haluaa lähettää terveiset kaikille KaaPolaisen lukijoille: Kiitos kaikille, jotka teette arvokasta työtä pelaajien ja joukkueiden eteen kentällä ja sen ulkopuolella!
7 Liity jäseneksi Ilman jäseniä ei ole yhdistyksiäkään! Jäsenyys ja jäsenet ovat oleellinen osa kaikkien seurojen ja yhdistysten toimintaa. Kaarinan Pojat ry:n jäsenet koostuvat pääosin joukkueiden pelaajista sekä toimihenkilöistä. Tällä hetkellä jäseniä on noin 400 kappaletta. Yksi vuoden 2012 päätavoitteista on ollut seuran jäsenmäärän kasvattaminen ja ihmisten saaminen aktiivisesti mukaan seuramme toimintaan. Tavoitteena on saada tavallisista kaarinalaisista seuran jäseniä. Olemme tavoitteemme kanssa hyvällä tiellä, mutta edelleen kaipaamme seuramme taakse yhä suurempaa määrää KaaPo:n ystäviä, joten tarjoamme kaikille uusille jäsenillemme nyt erikoishintaisen jäsenmaksun! Liittymällä KaaPo:n jäseneksi mennessä, tarjoamme vuoden 2013 jäsenmaksun puoleen hintaan! Maksat siis vuosien 2012 ja 2013 jäsenyydestä vain 30 euroa (ovh. 40 )! Vuonna 2012 jäsenyydelle on tuotu lisäarvoa jäsenkortin muodossa, jolla on saanut hienoja tarjouksia ja etuja sekä seuran jäsenetukumppaneilta, että myös seuralta itseltään. Jäsenet saavat siis etuja KaaPo:n yhteistyökumppaneilta ja säästävät näin selvää rahaa. Käyttämällä KaaPo:n yhteistyöyrityksiä jäsen voi myös kerryttää seuralle bonusta ja olla näin seuran taloudellisena tukijana. Seuran ja seuran yhteistyökumppanien tarjoamat edut löydät kotisivuiltamme osoitteesta Nyt sinullakin on siis helppo tapa osallistua kaarinalaisen jalkapallon kehittämiseen ja olla yksi osa sen toimintaa! Liity jäseneksi osoitteessa (sivun vasen sivupalkki, Liity jäseneksi ) niin pääset nauttimaan jäsenyyden mukanaan tuomista eduista! Jäsenmaksu , ainaisjäsenmaksu 200, jäsenmaksu (voimassa )
8 VARAA AIKA TALOUSASIOITTESI PÄIVITTÄMISEEN Monipuolista pankkipalvelua Kattavaa kiinteistönvälityspalvelua Ammatti taitoista vakuutuspalvelua Tervetuloa Aktiaan! Yliopistonkatu 15, Turku Jussi Lahti, yhteyspäällikkö puh * *Kiinteästä linjasta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen.
Joukkue, jossa toimin
Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta
A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle
A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat
Johtokunnan kokous 05/2011 / Pöytäkirja
Johtokunnan kokous 05/2011 / Pöytäkirja Aika: Keskiviikkona 23.03.2011 klo 18.00-20.00 Paikka: Uran neukkari Osallistujat: Olli Tuominen Pasi Läpinen Jussi Lahti Susanna Lehtinen Pekka Immonen Esko Reinholm
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
s.2 s.3 s.4 s.6 Presidentin puheenvuoro Tässä numerossa:
Numero 8-9 2013 Presidentin puheenvuoro Kaarinan Poikien tavoitteena on tarjota laadukasta toimintaa hyvissä olosuhteissa niin tytöille kuin pojille. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi seura aloittaa syksyllä
Joukkue jossa lapsi pelaa
Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9
Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy
Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena
SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty
SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto
EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.
MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015
MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt
PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS
PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta
TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE
01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen
Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi
Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia
Toimintasuunnitelma, vuosi 2016
Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...
Terveiset Panttereilta
Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;
Uusi pelaaja? Tervetuloa KaaPoon!
Uusi pelaaja? Tervetuloa KaaPoon! Mikäli olet liittymässä KaaPon riveihin, on tämä lyhyt seurainfo juuri sinua varten. Tältä sivulta löydät kootusti tärkeimmät ohjeet, kun olet liittymässä seuraan uutena
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Presidentin puheenvuoro. Jarin jorinat. Numero 9 Joulukuu 2011
Numero 9 Joulukuu 2011 Presidentin puheenvuoro Jarin jorinat KIITOS kaikille tytöille, pojille, naisille, miehille, leideille ja ikureille kaudesta 2011! KIITOS valmentajat, joukkueenjohtajat, huoltajat,
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS
Kaarinan Pojat ry Vuoden Urheiluseura 2017 Seuraesittely LiikUn TJ-klubi 15.2.2018 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS KaaPo 2020 Missio KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Visio 2020 KaaPo
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot
Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On
Foot PASS Finland Auditoini 1
Kaarinan Pojat 20780 Kaarina 05/01/2011 yhteispisteet 5500 3163 58 5000 5 0 organisaatio 300 253 84 300 0 0 strategia 500 425 85 500 0 0 pelaajakartoitus 600 294 49 600 0 0 jalkapallo 1: valmennus 750
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
Jokelan Kisa jalkapallo
Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
Mika Riutto Valmennuspäällikkö SPL Helsingin piiri
VALMENTAJATUTKIMUS KARTOITTAMAAN Suomalaisen SEUROJEN jalkapallon VALMENTAJIEN KOULUTUSTASOJA, toimintastrategia TARVETTA JA HALUKKUUTTA 2010-2013 KOULUTUKSEEN HELSINGIN PIIRISSÄ Mika Riutto Valmennuspäällikkö
SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013
SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous
Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta
Vantaan Jalkapalloseura
Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 -
TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015-20.12014 TPV:n arvot 4. Mihin toimintamme perustuu? Tavoitteellisuus Positiivisuus Vastuullisuus!loisuus! Visio 2017 Tähtien tekijä TPV toimii monipuolisesti osana tamperelaista
GrIFK Kehittämisprojektin toteutus ja johtaminen : Seuran toimintalinjojen luominen ja jalkauttaminen 2010-2013
GrIFK Kehittämisprojektin toteutus ja johtaminen : Seuran toimintalinjojen luominen ja jalkauttaminen 2010-2013 SPL JET III Arto Tuohisto-Kokko päivitys 14.03.2011 GrIFK jalkapallo TAHTOTILA MISSIO: GrIFK:n
Huuhkaja- ja Helmaripäivät
Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen
VALEPA ESITTELYKALVOT
VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää
Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry
KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu
Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu
Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus.
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus www.jokelankisa.net 28.11.2017 JoKi - Jokelalaisille liikuntaharrastusta ja hyvinvointia 21.3.2017 / JKu Jokelan Kisa Urheilutoiminta Jalkapallo
FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa
Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi
ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä
VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET
VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 VASTUUVALMENTAJALLE! Kiitokset päätöksestä osallistua yhtenä tärkeänä osana joukkuetoimintaan. Kädessäsi on vastuuvalmentajan toimenkuva tässä seurassa.
KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille
KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille FC Kontu - kaikille avoin FC Kontussa joukkuetoiminta alkaa 6-ikävuodesta niin tytöillä kuin pojillakin. Jalkapallon voi aloittaa myöhemminkin. Suositeltavaa
PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?
PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...
Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.
YLEISTÄ Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. Vuonna 2018 pyrimme edelleen lisäämään joukkueiden
Juhlavuotta odoteltaessa
-1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt
LePa P01 vanhempien palaveri
LePa P01 vanhempien palaveri Toimintamalli syksystä 2012 eteenpäin / Merja Toimihenkilö valinnat talvikausi 2012-2013 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Talvisarjat / Merja Muut asiat / Kaikki Tarvittavat
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
FC Reipas P04 vanhempainilta
FC Reipas P04 vanhempainilta 27.11.2015 JYRI HEINONEN, MIKA KOLAMO, KATI LUOKKALA JA MARKO MÄLKIÄ Esityslista Kauden 2015 palautteen yhteenveto Toimintasuunnitelma 2016 Varainkäyttöarvio (joukkuemaksu)
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
TPV:n pelaajan polku. Click to add text
TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan
10 nopeaa taustoille: Marko Hopia
10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi
IPS RY Toimintasuunnitelma 2016
IPS RY Toimintasuunnitelma 2016 Junioritoiminta kaudella 2016 Kaudella 2016 seuralla tulee olemaan erilaisia projekteja, millä pyritään kehittämään seura yhden askeleen eteenpäin. Isoin projekti on seuratoiminnan
FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli
FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava
Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015
20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin
Riihimäen Palloseura Toimintamalli
Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille
Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa
Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien
IF Sibbo-Vargarna r.f.
IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta
ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016
Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut
Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta
Johtokunta PAIMION HAKAN STRATEGIA vuosille
Johtokunta 3.7.2015 PAIMION HAKAN STRATEGIA vuosille 2015-2018 VISIO: Paimion Haka on Peimarin alueen paras ja suurin liikuttaja! MISSIO: Paimion Haka ry mahdollistaa laadukkaat ja turvalliset puitteet
Kiekko-Espoo seurayhteisö
Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2
INFO G-E junioreiden vanhemmille
INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän
LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013
1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;
Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010
Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.
Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA
Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA 2012-2017 VISIO 2017 FC Hertta on suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon laatuseura. FC Hertta tarjoaa Joensuun seudun tytöille ja naisille mahdollisuuden pelata jalkapalloa
Presidentin puheenvuoro. Seuraristeily Numero 11 Marraskuu
Numero 11 Marraskuu Presidentin puheenvuoro Kausi 2012 on takana ja harjoittelu kohti kautta 2013 on alkanut. Uskon, että positiivinen kehitys jatkuu seuran eri toiminnoissa myös vuonna 2013. Seuran tavoitteet
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran
PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015
PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset
Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014
Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)
TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!
TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä
FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7
FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma 2015-2016 Sivu 1 / 7 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...2 2 Strategia...2 3 Harjoittelu...3 4 Pelaaminen...3 5 Talous...4 6 Tiedotus...5 7 Kasvatus...5 8 Seurayhteistyö...5
TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940
TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2
Futsalin INTERSPORT-liiga
2018-2019 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2018-2019 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi
Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu
Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista
SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA
NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin
Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit
Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt
Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.
KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua
TIEDONKERUUKYSELYN SATOA
FC HONKA ry STRATEGIAPROJEKTI 2014 TIEDONKERUUKYSELYN SATOA 4.6.2014 1. SAATTEEKSI Saimme strategiaprojektimme aloittaneen tiedonkeruuvaiheen kyselyihin 344 vastausta seuran piiristä ja sidosryhmiltämme.
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
Yhteistyöhanke. Yhteistyöhanke A- ja B-ikäisten jalkapallojunioreiden kilpatoiminnan kehittämiseksi. Rakuunat Juniorit KAIKKI PELAA
Yhteistyöhanke Yhteistyöhanke A- ja B-ikäisten jalkapallojunioreiden kilpatoiminnan kehittämiseksi PEPO www.pepofutis.net Rakuunat Juniorit www.rakuunajuniorit.fi Taustaa (1/2) Sekä PEPO:ssa että Rakuunat
EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti
EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely
TOIMINTASUUNNITELMA
Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman
Vanhempainilta 3.5.2016
Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin