Sisältö. Yhdistystiedote 6/2015 21.12.2015



Samankaltaiset tiedostot
Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

RESERVILÄISLIITON. hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

Sisältö. Yhdistystiedote 5/

Sisältö. Yhdistystiedote 5/ Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio Liittohallituksen esitys syyskokoukselle

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Aseet ja reserviläistoiminta

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Sisältö. Yhdistystiedote 1/

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Sovitut toimintatavat

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma.

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa , Kuusamon seurakuntatalo

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa , M/S Baltic Queen

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

PROJEKTITUKIOHJE 2017

Varsinainen liittokokous alkaa

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY

Reservipiirit Lapissa

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn Toimintasuunnitelma ja talousarvio

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! Kokkola!

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.

Keravan Reserviläiset ry

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

SÄÄNNÖT YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

Transkriptio:

Reserviläisliiton itsenäisyyspäivän huomionosoituksia luovutettiin 4.12. GLO Hotel Artissa, Helsingissä. Huomionosoitukset luovutti puolustusministeri Jussi Niinistö ja liiton puheenjohtaja Mikko Savola. (Kuva: Reserviläisliitto) Yhdistystiedote 6/2015 21.12.2015 Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 60. toimintavuosi Sisältö Pääkirjoitus................. 2 Lainsäädäntö ja lausunnot......... 3 Ajankohtaista Reserviläisliitosta...... 4 Reserviläisliiton tulevia tapahtumia.... 6 Jäsenrekisteriasiaa............. 11 Reserviläisliitto 60 vuotta 2015.......12 Huomionosoitusasiat............13 Liitteet...................15

Pääkirjoitus Pääkirjoitus Porin syyskokoustapahtuma päätti Reserviläisliiton tapahtumarikkaan juhlavuoden. Kuusi vuosikymmentä kestänyttä taivaltamme juhlittiin näyttävämmillä ja suuremmilla tapahtumilla kuin koskaan aiemmin. Samalla muisteltiin liiton historiaa. Kulunut vuosi on ollut myös minulle eräänlainen merkkipaalu. 1. joulukuuta tuli kuluneeksi tasan neljännesvuosisata siitä kun aloitin työskentelyni Reserviläisliiton palveluksessa. Juhlistimme merkkipäivää toimistollamme iltapäiväkahveilla suklaarasian kera. Joulukuun 1990 jälkeen on tapahtunut paljon asioita ja myös liitto on muuttunut. Samalla oma toimenkuvani on elänyt. Ensimmäiset kuusi vuotta oli liiton järjestösihteeri mutta vuodesta 1997 lähtien toiminnanjohtaja. Tästä ajasta on päällimmäisenä jäänyt mieleen erityisesti kolme asiaa. Ensimmäinen on 1990-luvun puolivälin sääntömuutosprosessi, jonka kuluessa Reservin Aliupseerien Liitto muuttui Reserviläisliitoksi. Vaikka prosessi oli osin myrskyisä ja sen aikana tehtiin virheitä mm. naisten osalta, tuotti se tuloksia nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. Vaikka odotimme jäsenmäärän aluksi notkahtavan, kääntyikin liiton jäsenkehitys nopeasti kasvuun, joka ei ole vieläkään pysähtynyt. Pari viikkoa sitten ylitettiin ensimmäistä kertaa 37.000 jäsenen rajapyykki. Pitkäkestoinen jäsenkasvu on vaikuttanut vahvasti jäsenistöömme. Nykyään jäsenistä 58 prosenttia on aliupseereita, 29 prosenttia miehistöä, yhdeksän prosenttia armeijaa käymättömiä henkilöitä ja neljä prosenttia upseereita. Naisten osuus jäsenistöstä on viisi prosenttia. Toinen vahvasti mieleen jäänyt asia on liiton 50-vuotisjuhlavuosi ja erityisesti sen näyttävä, huhtikuussa 2005 järjestetty juhlaviikonloppu Helsingissä. Liiton perustamiskyltin paljastaminen, yli sadan järjestölipun marssi läpi pääkaupungin, koskettava seppeleenlasku Hietaniemen sankariristillä sekä yli 500 hengen iltajuhla muodostivat hienon ja ikimuistoisen tapahtumakokonaisuuden. Kymmenen vuotta sitten suoritettiin myös liiton historian laajamittaisimmat palkitsemiset kun yli 5.000 pitkäaikaista jäsentämme palkittiin Reserviläisliiton Erikoisluokan ansiomitalilla. Juhlavuotemme päättyi tuolloin Joensuun syyskokouksessa, jossa julkaistiin liiton historiasta kertova Isänmaan hyväksi -historiikki. Vuosi 2005 muodostikin tapahtuma- ja projektikokonaisuuden, josta oli vaikea pistää paremmaksi. Onnistuimme siinä kuitenkin. Tänä vuonna olemme järjestäneet liiton historian näyttävimmät ja hienoimmat tapahtumat. Huipentumana luonnollisesti huhtikuun juhlaristeilymme, joka kokosi lähes 1700 jäsentämme ja heidän puolisoaan ja seuralaistaan Itämeren aalloille. Ennennäkemätön oli myös Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku, josta kannoimme päävastuun. Liiton historiaa muistelimme multimediaesityksellä, joka sai syksyllä tuekseen esittelyvideon. Nämä molemmat kertovat vahvasti siitä, miksi Reserviläisliitto on olemassa. Niin perustamishetkellä kuin tänäkin päivänä tehtävämme on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta ja suomalaisten maanpuolustustahtoa. Puolustusvoimien mainosta lainatakseni, teemme työtä, jolla on tarkoitus. On ollut suuri kunnia tehdä tätä tärkeää työtä 25 vuotta Suomen suurimman maanpuolustusjärjestön palveluksessa. Kiitos siitä teille kaikille. Olli Nyberg Toiminnanjohtaja 2 Yhdistystiedote 6/2015 2

Lainsäädäntö ja lausunnot Asedirektiivi puhuttaa reserviläisjärjestöissä EU:n komissio on Pariisin terrori-iskujen jälkimainingeissa tehnyt esityksen uudesta, aiempaa merkittävästi kireämmästä asedirektiivistä. Siinä mm. kiellettäisiin A-luokan sarjatuliaseiden hankinta ja hallussapito yksityisiltä kansalaisilta kokonaan. Samalla sotilasaseita muistuttavat puoliautomaattiaseet siirrettäisiin A-luokkaan. Reserviläisjärjestöt ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys ovat vastustaneet esitystä voimallisesti, koska sen tulkitaan kieltävän reserviläisten suosimissa ampumalajeissa laajasti käytetyt reserviläiskiväärit. Näitä lajeja ovat mm. Sovellettu reserviläisammunta, Falling plates -ammunta sekä Palvelusaseammunta / Reserviläisammunta. Järjestöt ja MPK ovat yhdessä tehneet esitykseen liittyvää edunvalvontaa, jonka kohteena ovat olleet ministerit ja virkamiehet, ministeriöt, Eduskunta ja Europarlamentti. Useissa erilaisissa kannanotoissa ja lausunnoissa on muistutettu, että tarve reserviläisten laajalle, omaehtoiselle ampumatoiminnalle liittyy Suomen puolustusratkaisuun, joka monesta muusta Euroopan Unionin maasta poiketen on rakennettu edelleen laajamittaisen, yleisen asevelvollisuuden ja sitä kautta syntyvän suuren reservin varaan. Puolustusvoimiemme sodan ajan joukkojen 230.000 hengen vahvuudesta yli 95 prosenttia on reserviläisiä. Näin suuren joukon sotilaallisen osaamisen, kenttäkelpoisuuden ja ampuma-taitojen ylläpito ei ole mahdollista vain Puolustusvoimien toimenpitein vaan edellyttää reserviläisten laajamittaista, omaehtoista toimintaa sekä kouluttautumista. Päättäjille on muistutettu, että tähän kategoriaan kuuluu myös ampumataitojen omaehtoinen ylläpito. Reserviläisjärjestöjen ja MPK:n yhteinen edunvalvonta on toiminut toistaiseksi hyvin. Eri viranomaisten lausunnot ja ministeriöiden sekä eduskunnan linjapäätökset ovat olleet pitkälti toiveidemme mukaisia. Käytännössä linjastamme onkin tullut myös koko Suomen linja EU:n asedirektiiviesityksen suhteen. Yhteisen vaikuttamisen tähtäin siirretään seuraavaksi Euroopan Unioniin. Pohjatyötä on jo tehty mm. yhteydenotoilla maamme europarlamenttiedustajiin sekä kääntämällä liittojen yhteislausuntoja eri kielille. Myös monet muut tahot ja yksityishenkilöt ovat tehneet samansuuntaista edunvalvontayhteistyötä EU:n suuntaan. Direktiiviesityksen kohtalo ratkeaa kevään aikana. On hyvä pitää mielessä, että Suomi on EU:ssa pieni jäsenmaa. Niinpä toiveidemme ja tavoitteidemme edes osittainen läpimeno ei ole itsestäänselvyys, vaikka jonkin verran tukea niille on jo muilta jäsenmailta saatu. Huonosti voi käydä varsinkin jos olemme erimielisiä siitä, mitä haluamme ja, mitkä ovat Suomelle ns. ehdottomat kynnyskysymykset. Reserviläisjärjestöt ja MPK ovat painottaneet puolustukseen liittyviä näkökohtia enemmän kuin esim. yksityistä omistusoikeutta tai asekeräilyä. Myös vaihtoehtoisten ratkaisumallien kehittäminen on hyvä aloittaa. On nimittäin olemassa sekin vaihtoehto, että asedirektiivi hyväksytään pitkälti sellaisenaan. Omaa ampumataitoaan voi ylläpitää mm. reserviläisjärjestöjen toimintaan osallistumalla. Vuositasolla järjestetään noin 14.000 erilaista ampumatilaisuutta ja -kilpailua, joissa kirjataan lähes 100.000 osallistumiskertaa. Määrä on moninkertainen verrattuna Puolustusvoimien kertausharjoituksissa järjestämiin ampumaharjoituksiin ja -koulutukseen. Näin laaja ampumatoiminta on mahdollista vain, jos reserviläisillä on mahdollisuus hankkia harjoittelussa tarvittavia aseita. Poliisin sähköisen aseluparekisterin mukaan suomalaisilla on hallussaan yli 21.000 reserviläiskivääriä. Todellinen määrä on merkittävästi tätä suurempi, koska 1990-luvulla myönnettyjä lupia ei ole viety sähköiseen luparekisteriin. Näillä kivääreillä tapahtuva kilpailu- ja harjoittelutoiminta alkoi 1990-luvun alussa. 3 Yhdistystiedote 6/2015 3

Ajankohtaista Reserviläisliitosta Reserviläisliiton Erikoisluokan Ansiomitali luovutettiin 14.11. syyskokouksen juhlaseminaariin alustajille Ilkka Kanervalle ja Pekka Visurille sekä seminaarin puheenjohtaja Kari Vainiolle. (Kuva: Elina Luoma) Syyskokoustapahtuma alkoi seminaarilla Reserviläisliiton syyskokoustapahtuma järjestettiin 14. 15.11. Porissa. Mukana tapahtumassa oli myös Maanpuolustusnaisten Liitto, jonka kanssa Reserviläisliitto vietti yhteisen iltajuhlan ja viikonlopun päättäneen maanpuolustusjuhlan. Syyskokousviikonlopun aloitti Kaksi muutoksen vuosikymmentä -seminaari, jossa luodattiin maailman, Suomen ja Reserviläisliiton muutosta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Lisänsä seminaariin toi edellisenä iltana sattunut Pariisin terrori-isku, jonka takia mietittiin myös turvallisuutta ja maanpuolustusta globaalimmasta näkökulmasta. Seminaarin aloitti liiton entinen puheenjohtaja Aapo Saari, joka kävi puheenvuorossaan läpi Reservin Aliupseerien Liiton muuttumista kaikille avoimeksi Reserviläisliitoksi. Saari toimi muutoksen aikana liiton puheenjohtajana. Eversti Pekka Visuri puolestaan alusti aiheellaan Suomen turvallisuusympäristön ja puolustusvoimien muutokset kylmän sodan jälkeen. Visurin mielestä turvallisuudellemme on elintärkeää, ettei Venäjä koe aluettamme olevan mahdollista käyttää sotilaallisesti sitä vastaan. Viimeisen puheenvuoron käytti Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva. Hänen aiheenaan oli YYA Suomesta EU Suomeen, mutta Pariisin terrori-iskujen takia Kanerva puhui myös Suomen turvallisuudesta yleensä. Kanerva oli edellisenä päivänä palanut Ukrainasta ja hän kertoi hieman myös tästä vierailusta. Seminaarin jälkeen alkoi Reserviläisliiton sääntömääräinen syyskokous. Kokouksessa hyväksyttiin liiton ensi vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma, strategia vuosille 2016 2020 sekä valittiin liittohallitukseen uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Sunnuntain valtakunnallinen maanpuolustusjuhla päätti syyskokousviikonlopun ja samalla Reserviläisliiton juhlavuoden. Juhlallinen tilaisuus keräsi Porin lyseon salin täyteen väkeä. Ohjelmassa oli mm. liiton kunniapuheenjohtaja Mikko Pesälän juhlapuhe sekä tervehdykset Porin kaupungilta ja Porin prikaatilta. Musiikista vastasivat Laivaston soittokunta sekä Lottaperinteen laulajat. 4 Yhdistystiedote 6/2015 4

Ajankohtaista Reserviläisliitosta Uusi hallitus kirjoittaa historiaa Syyskokouksessa Reserviläisliiton 28-paikkaista hallitusta täydennettiin erovuoroisten osalta. Varsinais-Suomen piiristä valittiin edustajaksi Minna Nenonen, joka on aiemmin ollut liittohallituksessa naismandaattipaikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun nainen valittiin hallitukseen naismandaattipaikan ulkopuolelta. Liittohallitus pysyi muilta osin lähes samana, sillä uusina edustajina liittohallitukseen valittiin vain Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Simo Saarikallio ja liiton naisten työryhmässä aiemmin vaikuttanut Taru Rantanen Kymenlaaksosta. Pohjois-Pohjanmaan edustajaa ei valittu, koska esitysoikeuden omaava syyskokous ei ollut piirissä ollut vielä koolla. Hallitusta täydennetään tämä osalta vuosikokouksessa Seinäjoella. Liittohallituksesta jäivät pois liiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana pitkään toiminut Osmo Suominen Varsinais-Suomesta sekä Sakari Ranta Pohjois- Pohjanmaalta. Liitto kiittää molempia pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä vapaaehtoisen maanpuolustustyön sekä Reserviläisliiton hyväksi. töä vahvistetaan mm. sisäiseen taittoon siirtymisen ja nettilehden aktiivisemman päivityksen johdosta. Silvanderista Vuoden Reserviläinen Reserviläisliiton syyskokous nimesi Vuoden Reserviläiseksi sotilasmestari Marko Silvanderin. Loimaan Seudun Reserviläisten puheenjohtajana 15 vuotta toiminut Silvander on toimikautensa aikana saanut yhdistyksensä jäsenkasvun nousuun ja kehittänyt ammuntatoimintaa. Lisäksi Silvander on laajentanut yhteistyötä maakunnan muiden yhdistysten kanssa. Monen aktiivireserviläisen tavoin Silvander toimii myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä. Yli 15-vuotisen MPK-uransa aikana hän on toiminut kurssinjohtajana, kouluttajana ja vääpelinä. Reserviläisliitto onnittelee sotilasmestari Marko Silvanderia nimityksen johdosta. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Reserviläisliiton ensi vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin syyskokouksessa esitetyssä muodossaan. Budjetin sisältävä toimintasuunnitelma on tämän tiedotteen liitteenä. Ensi vuosi tuo tulleessaan useita uusia asioita ja erillisprojekteja. Näitä ovat mm. RES 2020 -strategia, liiton ulkoisen viestinnän ulkoistaminen, lukiolaisille tarkoitetun turvallisuuspoliittisen kilpailun laajentaminen Pirkanmaalta muualle Suomeen sekä lokakuussa järjestettävä CISOR-kongressi Santahaminassa. Reserviläinen-lehden maksu nousee Reserviläisliiton jäsenmaksuosuus säilyy ensi vuonnakin nykyisellä, 13,5 euron tasollaan mutta Reserviläinen-lehden osuus nousee yhdellä eurolla 8,5 euroon vuodessa. Tämä korottaa vuoden 2016 jäsenmaksua jäsenten osalta vastaavasti ellei yhdistys vähennä omaa osuuttaan samalla summalla. Tätä ei suositella. Korotuksella vastataan lähinnä lehden kustannustason nousuun, joka erityisesti postimaksujen osalta on ollut vuosittaista. Myös lehden toimitushenkilös- Marko Silvander nimitettiin Vuoden Reserviläiseksi Porin syyskokouksessa. (Kuva: Elina Luoma) 5 Yhdistystiedote 6/2015 5

Reserviläisliiton tulevia tapahtumia Valokuvauskilpailun voitto Ylivieskaan Reserviläisliitto järjesti kaikille avoimen Maanpuolustustahto tänään -valokuvauskilpailun 15.6. 31.10. Tuona aikana kilpailusivustolle ladattiin yhteensä 248 maanpuolustusaiheista valokuvaa. Näiden joukosta tuomaristo valitsi voittajan ja kolme kunniamaininnan saanutta. Lisäksi palkittiin yleisöäänestyksessä eniten ääniä saanut. Kilpailun voitti ylivieskalainen Marjukka Kalliokoski. Muita palkittuja olivat Pasi Pitkänen, Valtteri Sinkkonen ja Kari Virtanen. Yleisön suosikkina palkittiin Raili Korhonen. Voittaja sai 300 euron S-ketjun lahjakortin, muut palkittiin 100 euron arvoisilla S-ketjun lahjakorteilla. Kaikki kilpailu ovat nähtäville osoitteessa: http://reservilaisliitto.fi/valokuvauskilpailu Joulutulet-tapahtuman ennakkokartoitus puutteellista Reserviläisliiton jo 1980-luvulta juontava Joulutulettapahtuma oli tänä vuonna ohjelmassa viikolla 51. Tapahtuma on yksi reserviläistoiminnan suosituimmista. Vuosittain Joulutulet syttyvät noin sadalla paikkakunnalla. Reserviläisliitto tiedotti tapahtumasta maan kaikille tiedotusvälineille. Mediatiedotteessa mainittiin myös mukana olevat paikkakunnat. Tiedottamista haittasi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan se, että vain noin kolmasosa liiton jäsenyhdistyksistä vastasi niille lähetettyyn, sähköiseen kyselyyn. Vastanneista 44 yhdistystä ilmoitti, ettei järjestä tapahtumaa. Toivottuna päivämääränä sen järjestäneitä oli kyselyn mukaan vain kahdeksan. Muuna päivänä tapahtuman järjesti 60 yhdistystä. Koska kokonaisvastausprosentti oli vain 33, tapahtumien todennäköinen määrä lienee huomattavasti ilmoitettua, noin 70 tapahtumaa suurempi. Ensi vuoden Joulutulet-tapahtuman ohjeellinen järjestämisajankohta on viikko 50. Suuremman medianäkyvyyden saavuttamiseksi liitto toivoo yhdistyksiltä huomattavasti parempaa vastaamista liiton tekemään, sähköiseen ennakkokyselyyn. Kysely ajoittuu marraskuun loppupuolelle. Joulutulet-tapahtuman tavoite ja ohjelmarunko on kuvattu Yhdistysjohdon käsikirjasta, joka löytyy liiton ekstranetistä. Pasi Pitkänen osallistui kuvallaan Kunniatehtävä Maanpuolustustahto tänään -valokuvauskilpailuun ja sai kunniamaininnan otoksestaan. 6 Yhdistystiedote 6/2015 6

Reserviläisliiton tulevia tapahtumia Toimintalomake 2015 on avattu Reserviläisliitto kerää vuosittain sähköisellä kyselyllä yhdistyksiltä ja piireiltä tietoja niiden järjestämästä toiminnasta sekä siihen osallistuneista henkilöistä. Kuluvaa vuotta koskeva kysely on käynnistynyt ja siitä on lähetetty sähköpostia yhdistysten puheenjohtajille. Kyselyyn tulee vastata 29.1.2016 mennessä. Liitosta lähetetty sähköposti sisältää henkilökohtaisen linkin, jolla kyselyyn pääsee vastaamaan. Linkkiä ei voi välittää eteenpäin toiselle henkilölle. Mikäli kaikkia tietoja ei haluta tai voida raportoida kerralla, voi vastaamisen keskeyttää ja sitä jatkaa myöhemmin. Syötetyt tiedot säilyvät järjestelmässä. Kun raportti on täytetty valmiiksi ja lähetetty liittoon, tulee omista vastauksista automaattisesti kopio vastaajan sähköpostiin. Mikäli sähköpostilla lähetetty linkki ei aukea tai vastaan tulee muita ongelmia, uuden linkin voi pyytää osoitteesta jarjesto@reservilaisliitto.fi. Mikäli yhdistys tai piiri ei raportoi liitolle kuluvan vuoden toiminnan ja osallistumisen lukujaan, ei sille voida myöntää projektitukea. Myös yhdistyksen ja piirin luottamushenkilötiedot tulee toimittaa liittoon perinteisen käytännön mukaisesti eli erikseen liitteenä olevaa lomaketta käyttämällä 31.1.2016 mennessä. Yhdistysjohdon koulutus toteutuu uusimuotoisena Liitto järjestää ensi keväänä kaksi Yhdistysjohdon koulutustilaisuutta yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. Tilaisuudet ovat nyt useille piireille tarkoitettuja ja ne on suunnattu lähinnä asianomaisissa piireissä toimivien yhdistysten uusille luottamushenkilöille. Tavoitteena on kehittää uusien luottamushenkilöiden valmiuksia tehtäviensä hoitamiseen ja lisätä yhteistyötä eri piirien välille. Kevään Yhdistysjohdon koulutustilaisuudet järjestetään seuraavasti: 5.3. Tampere, Tampereen Kylpylä Tilaisuuteen kutsutaan Etelä-Hämeen, Etelä- Pohjanmaan, Helsingin Seudun, Keski-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen Reserviläispiirit. 2.4. Kuopio, Sokos Hotel Vaakuna Tilaisuuteen kutsutaan Etelä-Karjalan, Keski- Suomen, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Suur-Savon Reserviläispiirit. Liitto hyvittää osallistujille matkakulut ja järjestää pitkämatkalaisille tarvittaessa majoituksen. Tilaisuuksien tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan lähiaikoina osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/ toimintakalenteri. Vuonna 2017 järjestetään Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin Reserviläispiireille vastaava tilaisuus. Puheenjohtajalle piiri-infoja Reserviläisliitto pyörittää ensi vuonna myös ns. piiriinfojärjestelmää, jonka puitteissa tavataan yhdistysten ja piirien puheenjohtajia. Ajankohtaisia maanpuolustusasioita, lakihankkeita ja Reserviläisliiton kulloistakin toimintaa sekä tavoitteita käsitteleviä tilaisuuksia järjestetään piireissä noin kahden vuoden välein. Vuonna 2016 vuorossa ovat ainakin seuraavat reserviläispiirit: 19.1. Lahti: Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajat 9.4. Joroinen: Suur-Savon piirin puheenjohtajat 21.4. Tampere: Pirkanmaan piirin puheenjohtajat Aika ja paikka avoin: Uudenmaan piiri Aika ja paikka avoin: Pohjois-Karjalan piiri Piiri-infoissa on pääsääntöisesti paikalla liiton puheenjohtajiston edustaja sekä liiton toiminnanjohtaja tai järjestöpäällikkö. Liiton esitysten lisäksi keskusteluille on varattu runsaasti aikaa. Piirituki nousee 2016 Reserviläisliiton ensi vuoden talousarviossa on varattu mittavasti varoja piirien ja yhdistysten tukemiseen. Yhteensä nämä määrärahat ovat 128.600 euroa ja muodostavat noin 17 prosenttia liiton ensi vuoden kuluista. Lisäksi tuetaan Reserviläisurheiluliiton toimintaa noin 22.000 eurolla. Jokaiselle reserviläispiirille maksetaan toimintavuoden aikana 4.200 euron suuruinen toimintatuki, jonka osalta kuukausittain maksettava tukierä nousee 300 euroon kuukaudessa. Lisäksi maksetaan kertasuorituksena 600 euroa kun ¾ piirin jäsenyhdistyksistä on raportoinut vuoden 2015 toiminnan ja osallistumisen luvuista tässä tiedotteessa kerrottavalla tavalla. Tämän ohella reserviläispiireillä on mahdollisuus saada suoritepohjaisia palkkioita 4.500 euroa per 7 Yhdistystiedote 6/2015 7

Reserviläisliiton tulevia tapahtumia piiri. Tuki maksetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, jotka on kuvattu liitteenä olevassa toimintasuunnitelmassa. Reserviläispiirien tietokonehankintojen ja niihin verrattaviin hankintojen tukemiseen on lisäksi varattu 3.000 euroa. Tätä tukea voi hakea käyttöönsä kirjallisella tai sähköisellä hakemuksella. Yhdistysten projektituki 2016 Liiton jäsenyhdistysten ns. projektitukeen on toimintavuonna varattu 30.000 euroa. Tätä tukea voivat saada liitolta yhdistykset ja piirit toimintaan tai hankintoihin, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Käytännössä tukia on myönnetty mm. asehankintoihin, ampumarata- ja toimitilahankkeisiin, kantolippujen hankintaan, erilaisiin koulutusvälinehankintoihin sekä toiminnallisiin hankkeisiin. Tuen myöntämisen ehdottomana edellytyksenä on, että tukea hakeva yhdistys tai piiri on raportoinut liitolle vuoden 2015 toiminnastaan ja että, kyseessä on kertaluontoinen hankinta tai hanke. Samaa hanketta voidaan tukea vain viiden vuoden välein. Tukea myönnetään ja sitä haetaan liiton hallituksen hyväksymän projektitukiohjeistuksen pohjalta. Vuoden 2016 tukiohjeistus hyväksytään 23.1.2016 järjestettävässä liittohallituksen kokouksessa. Hakemukset tulee tehdä tiedostomuotoisella hakemuslomakkeella, joka on myös tämän tiedotteen liitteenä. Mediaviestintä ulkoistetaan Reserviläisliiton tiedotteiden ja kannanottojen heikko läpimeno mediassa on tiedostettu jo pidempään. Vuosittain liitto lähettää medialle 30-40 tiedotetta, joista noin puolet saa medianäkyvyyttä. Vain parin kolmen tiedotteen osalta näkyvyys on laajaa. Tähän ongelmaan haetaan nyt ratkaisua liiton mediaviestinnän ulkoistuksella. Reserviläisliitto ja Viestintätoimisto Kaiku Helsinki Oy ovat tehneet sopimuksen, jonka myötä liiton ulkoinen viestintä siirtyy em. toimiston hoidettavaksi. Sopimus sisältää sekä erilaiset tiedotteet ja kannanotot että liiton merkittävimmistä tapahtumista ja laajimmista toimintamuodoista tiedottamisen. Mediaviestinnän ulkoistuksella pyritään paitsi tiedotuksen parempaan läpimenoon myös liiton tunnettuuden kasvattamiseen ja tehokkaampaan edunvalvontaan. Viime tammikuussa tehdyn tutkimuksen mukaan vain hieman alle 38 prosenttia suomalaisista tuntee liiton nimeltä. Sääntömuutosesitys lausunnoilla piireissä Porin syyskokoukselle ennettiin tiedonanto liiton tulevasta sääntömuutoksesta, jonka myötä liitto siirtyisi RUL:n tapaiseen hallintomalliin. Korkein päätösvalta olisi tässä mallissa kerran kolmessa vuodessa kokoontuvalla liittokokouksella, vuosittaiset päätökset tekisi piirien edustajista muodostettava liittovaltuusto ja juoksevia asioita hoitaisi nykyistä merkittävästi pienempi liittohallitus. Puheenjohtajan, valtuuston ja hallituksen toimikausi olisi kolmivuotinen. Muutosesitys ei kokousväkeä Porissa juuri puhuttanut. Niinpä yhdistysrekisterin alustavasti hyväksymä sääntömuutosesitys perusteluineen on lähetetty piireihin lausunnolle. Esityksen päätöskäsittely tapahtuu 16.4. Seinäjoella järjestettävässä, liiton sääntömääräisessä vuosikokouksessa. Reserviläispiirien tulee käydä sääntömuutosesitys yhdistysten kanssa läpi ja antaa siitä palautetta 11.1. mennessä. Liittohallitus lyö lopullisen sääntömuutosesityksen lukkoon 23.1. järjestettävässä kokouksessaan, jonka jälkeen uusille säännöille teetetään virallinen ennakkotarkastus Patentti ja Rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä. Mikäli sääntömuutosesitys hyväksytään vuosikokouksessa, uudet säännöt otetaan käyttöön heti. Tällöin Lappeenrannan syyskokous on ensimmäinen, uusimuotoinen liittokokous, joka valitsee liitolle puheenjohtajan ja muodostaa liittovaltuuston, joiden toimikausi kattaa vuodet 2017-2019. Ensimmäinen, uusimuotoinen hallitus puolestaan muodostetaan 17.12.2016 järjestettävässä, ensimmäisessä liittovaltuuston kokouksessa. Lausunnolle piireihin lähetetty sääntömuutosesitys perusteluineen on tämän tiedotteen liitteenä. RES 2020 -strategian toimeenpano alkaa Porin syyskokous hyväksyi myös RES 2020 -strategian ilman yhtään puheenvuoroa. Uusi strategia kattaa vuodet 2016-2020 määrittäen liiton kehittämisen suunnan ja painopisteet. Käytännössä strategia linjaa myös piirien ja yhdistysten toimintaa. RES 2020 -strategian tueksi on teetetty erillinen viestintästrategia samalle ajanjaksolle. 8 Yhdistystiedote 6/2015 8

Reserviläisliiton tulevia tapahtumia Reserviläisliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Osmo Suominen esitteli liiton toimintasuunnitelman ja uuden strategian syyskokousväelle. (Kuva: Elina Luoma) Ensi vuonna erityisenä painopisteenä on RES 2020 -strategian ns. jalkauttaminen järjestökentälle. Pitkän strategian ns. esiteversio jaetaan yhdistyksille ja asiaa käydään läpi lähikuukausien piiri-infoissa sekä yhdistysjohdon koulutuksissa. Lisäksi piirejä velvoitetaan käymään uutta strategiaa läpi yhdistystensä kanssa. Tätä tarkoitusta varten laaditaan kalvosarja. RES 2020 -strategia on luettavissa myös liiton internet-sivuilla. Vuosikokous huhtikuussa Seinäjoella Reserviläisliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään 16.4.2016 Teknologiankeskus Framissa Seinäjoella. Frami sijaitsee keskustan tuntumassa, kävelymatkan päässä matkakeskuksesta. Vuosikokouksessa käsitellään Reserviläisliitto ry:n sääntömuutosesitys toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi. Koska kyseessä on näillä näkymin liiton viimeinen nykymuotoinen vuosikokoustapahtuma, on tilaisuuden ohjelma tavanomaista juhlavampi. Kokouspäivän tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Jokaisen osallistujan on ilmoittauduttava ennakkoon. Ilmoittautuminen tehdään 1.4. mennessä liiton nettisivuilla osoitteessa www. reservilaisliitto. fi/toimintakalenteri. Ilmoittautua voi myös sähköpostilla osoitteeseen toimisto@reservilaisliitto.fi tai puhelimitse 09 4056 2043. Ilmoittautuminen avautuu vuoden vaihteen jälkeen. Vuosikokouksen käytännön järjestelyistä vastaavat Seinäjoen Reserviläiset ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri. Reserviläisten senioripäivät syyskuussa Reserviläisliiton sääntömuutosesityksen käsittelyn yhteydessä järjestökentällä on taas käyty voimallista keskustelua ns. 60-vuotispykälän tarkoituksenmukaisuudesta. Monet varttuneemmat henkilöt pitävät hallitustehtävien rajaamista alle 60-vuotiaille selkeänä ikärasismina kun taas toiset näkevät tarpeellisena pitää reserviläisjärjestöjen johtotehtävät vielä reserviin ikänsä puolesta kuuluvien henkilöiden hallussa. Tilanne on hankala, sillä Reserviläisliiton yhtenä arvona on samanarvoisuus. Jokainen jäsen on liitolle yhtä tärkeä riippumatta asianomaisen henkilön iäs- 9 Yhdistystiedote 6/2015 9

Reserviläisliiton tulevia tapahtumia tä, sukupuolesta tai sotilasarvosta. Toisaalta Reserviläisliiton ja sen jäsenyhdistysten sekä piirien tehtävänä on reserviläisten kenttäkelpoisuuden ylläpitäminen, mikä tulee ottaa huomioon toiminnan ja hallinnon suunnittelussa. Reserviläisliitto pyrkii osin vastaamaan tähän haasteeseen uudella tapahtumakonseptilla, joka on suunnattu varttuneemmalle jäsenistölle ja heidän puolisoilleen sekä seuralaisilleen. Ensimmäiset Reserviläisten senioripäivät järjestetään 5. 6.9.2016 Holiday Club Saimaa -kylpylässä. Tapahtuman ohjelma rakentuu maanpuolustuksen sekä reserviläisyyden ja toisaalta ikääntymiseen liittyvien asioiden ympärille. Tavoitteena on saada aikaan vuosittainen tapahtuma em. suuntaviivojen mukaisesti. Reserviläisten senioripäivien markkinointi alkaa näillä näkymin maaliskuun lopulla. Osallistuminen on omakustanteista mutta niin, että hinnoittelussa pyritään mahdollisimman alhaiseen tasoon. Liitto vastaa tapahtuman markkinoinnista. CISOR-puheenjohtajuus alkaa lokakuussa Lokakuussa 2016 järjestetään CISOR-järjestön kongressi Kaartin jääkärirykmentissä Helsingin Santahaminassa. 13. 16.10.2016 pidettävä tapahtuma avaa Reserviläisliiton kaksivuotisen CISOR-puheenjohtajuuden, joka sisältää kuusi tilaisuutta eri puolilla Suomea. Nämä kaikki järjestetään MPK:n kursseina ja Puolustusvoimien tuella. Santahaminan CISOR-kongressiin kokoontuu henkilöitä vähintään 12 eri jäsenmaasta. Tapahtuman järjestetään Santahamina-talossa. Virallisen ohjelman lisäksi on suunniteltu mm. tutustumista varusmieskoulutukseen, MPK:n koulutukseen ja kalustoesittelyitä. Reserviläisliiton CISOR-puheenjohtajuuden suunnittelu on jo täydessä vauhdissa ja luottamushenkilöistä koottu järjestelyorganisaatio on kokoontunut useita kertoja. Paikallisten tapahtumien järjestelyihin mukaan haluavien tulee ottaa yhteyttä MPK:n piiripäällikköön, jonka alueella asianomainen tapahtuma järjestetään. Järjestelyorganisaation toimintaan osallistumisesta voi kysyä lisää myös CISOR-järjestön varapuheenjohtajalta Ilpo Pohjolalta: ilpo.pohjola@gmail.com. Reserviläisliitto lähetti kesällä 2015 kaksi joukkuetta kisaamaan CISOR-sotilasmoniotteluun Sloveniaan. (Kuva: Jani Hellberg) CISOR-tapahtumat Suomessa 2016-2018 Kongressi 13. 16.10.2016 Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki Hallituksen kokous 9. 12.2.2017 Jääkärirykmentti, Sodankylä Sotilasmoniottelu 26.6 2.7.2017 Karjalan Prikaati, Vekaranjärvi Hallituksen kokous 5. 8.10.2017 Kaakkois-Suomen Rajavartiosto, Lappeenranta Hallituksen kokous, 8. 11.2.2018 Rannikkolaivasto, Turku Puheenjohtajuuden vaihtotilaisuus 28.6. 1.7.2018 Lapin Ilmatorjuntarykmentti, Rovaniemi 10 Yhdistystiedote 6/2015 10

Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 ErAm haettavissa enää joulukuun Kuusi vuosikymmentä kestänyttä taivaltaan juhlinut Reserviläisliitto on kuluvana vuonna järjestänyt historiansa hienoimmat ja laajimmat tapahtumat. M/S Baltic Queen -aluksella järjestetty, liiton virallinen 60-vuotisjuhla kokosi noin 1.700 ihmistä kaksipäiväiselle yksityisristeilylle. Myös piiritasolla on järjestetty paljon liiton juhlavuoteen liittyneitä tapahtumia. Näiden varjoon on jäänyt se, että liiton juhlavuonna on palkittu suuri joukko pitkäaikaisia jäseniä Reserviläisliiton Erikoisluokan ansiomitalilla. Tämä, vain liiton erityisinä merkkivuosina käytössä oleva huomionosoitus voidaan myöntää jäsenelle, jonka jäsenyys yhdessä tai useammassa liiton jäsenyhdistyksessä on kestänyt vähintään kymmenen vuotta. Erikoisluokan Ansiomitaleita on viimeksi myönnetty vuonna 2005 liiton 50-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen. Reserviläisliiton Erikoisluokan Ansiomitali viimeinen hakupäivä on 31.12.2015. Seuraavan kerran huomionosoitusta voi hakea liiton täyttäessä 70 vuotta 2025. Lisätietoja ja sähköinen hakukaavake löytyvät osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/eram. Reserviläisliiton syyskokous on osa viiden maanpuolustusjärjestön yhteistä liittokokoustapahtumaa. Jalustintuntumalla marraskuussa Lappeenrannassa Viisi keskeistä maanpuolustusjärjestöä eli RES, RUL, MNL, RESUL ja MPKL kokoontuvat 18. 20.11.2016. Lappeenrantaan viettämään jo kolmatta kertaa yhteistä syykokoustapahtumaa. Erikoisluokan Ansiomitali on omakustanteinen huomionosoitus, jonka hinta on 60 euroa. Hinta sisältää personoidun kunniakirjan sekä postitus- ja lähetyskulut. Ne, joille myönnettiin Erikoisluokan Ansiomitali jo vuonna 2005, voivat tilata siihen 15 euron hintaisen 60-vuotissoljen. Lisätietoja ja sähköinen tilauslomake löytyvät osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/solki. 60-vuotissolki on tarkoitettu ainoastaan Erikoisluokan Ansiomitaliin. (Kuva: Reserviläisliitto) Kokousväelle on varattuna majoituskiintiö Sokos Hotel Lappeesta. Liittojen kokoukset järjestetään pääasiassa hotellilla ja Lappeenrannan kaupungintalolla, joka sijaitsee aivan Lappeen vieressä. Iltajuhla järjestetään Urheilutalolla. Tapahtuman tunnukseksi on valikoitunut lause Jalustintuntumalla Lappeenrannassa. Se tulee luonnollisesti rakuunaperinteestä, joka on jättänyt jälkensä Lappeenrannan historiaan. Lause kuvaa myös sitä, että maanpuolustusjärjestöt yhdessä rintarinnan suunnittelevat ja toteuttavat syyskokousviikonlopun ohjelman. Tarkempi ohjelma ja varausohjeet julkaistaan ensi kevään aikana. 11 Yhdistystiedote 6/2015 11

Jäsenrekisteriasiaa Jäsenmaksutilitykset ja poistoajot Loppuvuoden jäsenmaksukertymää tilitettiin yhdistyksille ja piireille viikolla 51. Kuluvan vuoden viimeinen jäsenmaksutilitys maksetaan pankkitileille tammikuun aikana. Tammikuun alussa rekisterissä tehdään ns. poistoajo. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jäsenyys päätetään sellaisten jäsenten osalta, jotka ovat kuolleet, joiden jäsenyyden yhdistykset ovat ilmoittaneet päättyväksi tai, jotka ovat itse ilmoittaneet eroamisestaan tai joiden jäsenmaksu on maksamatta. Maksamattomiksi jäseniksi tulkitaan ne, jotka eivät toimitetusta jäsenmaksulaskusta ja yhdestä maksumuistutuksesta huolimatta ole suorittaneet maksuvelvoitettaan kuluvalta vuodelta. Tähän ryhmään kuuluvia on nyt normaalivuosia enemmän, koska viime vuoden maksamattomien jäsenyyksiä ei alkuvuonna normaalitapaan päätetty. Syynä tähän olivat vuoden 2014 rekisteriongelmat. Yhdistykset voivat tarkistaa Maanpuolustusrekisteristä ne jäsenet, joiden jäsenyys on em. poistoajossa päätetty. Poistetut jäsenet -listan voi muodostaa rekisterin raporteista. Hakuun tulee merkitä ajankohdaksi 1.1. 31.12.2015. Aiheettomat jäsenyyden päättämiset tulee välittömästi ilmoittaa liiton jäsenrekisteriin, jolloin jäsenyys aktivoidaan uudestaan. Jäsenmaksulaskutus 2016 Vuotta 2016 koskevat jäsenmaksulaskut lähetetään postitse tammikuun puolen välin jälkeen. Myös E- laskun tilanneet saavat samoihin aikoihin laskun verkkopankkiinsa niin, että eräpäivä on 15.2.2016. Laskun mukana ei tule uutta jäsenkorttia, koska viime vuonna postitettu jäsenkortti on voimassa vielä ensi vuoden. Yhdistyksen kunniajäsenille kerrotaan kirjeitse, että heidän jäsenmaksunsa maksaa yhdistys. Vanhojen jäsenten liittymispäivätietoja korjattu Reserviläisliiton aiemmassa jäsenrekisterissä ennen 1980-luvun loppuvuosia jäseneksi liittyneiden henkilöiden liittoon liittymispäivätietokenttä oli tyhjä. Nykyiseen Maanpuolustusrekisteriin siirtymisen yhteydessä tähän tyhjään tietokenttään kirjattiin kaikille päivämäärä 8.11.2007. Tämä on aiheuttanut sekaannusta järjestökentällä ja tuottanut suuria ongelmia mm. liiton juhlavuoteen liittyneiden postitusten osalta. Tähän ryhmään kuuluu yli 5.300 pitkäaikaista jäsentä. Marraskuun alkupuolella rekisteriin on tehty muutos, jossa näiden jäsenten liittymispäiväksi on kirjattu 8.11.1987. Jäsenten oikeita liittymispäivätietoja ei ole voitu kirjata, koska ne eivät ole liiton tiedossa. Reserviläisliitto on toimittaa piireihin listat näistä jäsenistä. Yhdistykset voivat pyytää piiristä tiedot tähän ryhmään kuuluvista jäsenistään ja kirjata henkilöille rekisteriin oikeat liittymispäivämäärät mikäli ne ovat yhdistyksellä tiedossa. Reserviläisliitto pahoittelee asiasta aiheutunutta sekaannusta ja mielipahaa. Puolustamisen arvoinen maa -kampanja Reserviläisliiton jäsenmaksulaskujen yhteydessä on viime vuosina markkinoitu jäsentuotetta, jonka on voinut ostaa maksamalla tuotteen hinnan verran ylimääräistä jäsenmaksulaskun suorittamisen yhteydessä. Vuoden 2016 -jäsenmyyntituote on Puolustamisen arvoinen maa -pinssi, jonka tuotoilla rahoitetaan liiton yhdistyksille ja piireille suuntaamia tukia. Näitä tukia on kuvattu myös tässä tiedotteessa. Pinssin hinta on kahdeksan euroa. Ensi vuonna jäseneksi liittyneitä laskutetaan noin kahden viikon välein. Laskutus tapahtuu vasta, kun asianomainen yhdistys on käsitellyt liittymishakemuksen. Yhdistyksen tulee 30 vuorokauden sisällä hyväksyä tai hylätä hakemus taikka merkitä se käsittelyssä tilaan, jolloin tarvittavia taustaselvityksiä voi tehdä pidempään. Jokaisesta jäsenyyttä hakevasta tulee sähköpostilla ilmoitus yhdistykselle. Uusien jäsenten laskutus päättyy syyskuun lopussa ja sen jälkeen liittyvät saavat ensimmäisen laskunsa vasta tammikuussa 2017. Lehdet ja jäsenkortin he kuitenkin saavat vuonna 2016 normaalisti. 12 Yhdistystiedote 6/2015 12

Huomionosoitusasiat Puolustusministeri Jussi Niinistö luovutti liiton Ansioristit huomionosoitusten luovutustilaisuudessa 4.12.2015. Ansioristin sai mm. entinen puolustusministeri Carl Haglund. (Kuva: Reserviläisliitto) Reserviläisliiton itsenäisyyspäivän huomionosoitukset Puolustusministeri Jussi Niinistö myönsi itsenäisyyspäivän päivämäärällä kuusi Reserviläisliiton Ansioristiä soljen kera ja 32 Ansioristiä. Lisäksi liiton hallitus myönsi 70 Reserviläisliiton Kultaista, 102 Hopeista ja 143 Pronssista ansiomitalia. Määrät olivat hieman tavanomaista korkeampia liiton 60-vuotisjuhlavuoden johdosta. Valtaosa myönnetyistä Ansioristeistä ja pieni osa Ansiomitaleista luovutettiin 4.12. Helsingissä. Tilaisuudessa Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola puhui liiton onnistuneesta juhlavuodesta ja kertoi mm. edunvalvonnasta EU:n kiistanalaiseen asedirektiiviesitykseen liittyen. Paikalla oli myös Puolustusministeri Jussi Niinistö, joka luovutti myöntämänsä ansioristit. Omassa puheenvuorossaan Niinistö oli Reserviläisliiton linjoilla asedirektiiviasiassa. Reserviläisliiton Ansioristi soljen kera Kanninen Olli-Pekka, sotilasmestari, Mikkeli Korkeaoja Juha, puheenjohtaja, Kokemäki Peltoniemi Markku, sotilasmestari, Tornio Siuruainen Eino, maaherra, Oulu Tolvanen Jarmo, sotilasmestari, Juuka Tuhkanen Seppo, alikersantti, Kajaani Reserviläisliiton Ansioristi Elomaa Juhani, varapuheenjohtaja, Helsinki Grundström Anni, sosiaalisihteeri, Helsinki Haglund Carl, ministeri, Espoo Halmesmäki Ville Martti Juhani, ylivääpeli, Mustamaa Halonen Kyösti, kenraalimajuri, Helsinki Hilpinen Reijo Kalevi, sotilasmestari, Masku Hynninen Jari, vääpeli, Karttula Hyypäläinen Seppo, alikersantti, Viljakkala Häkkinen Keijo Timo Tapio, alikersantti, Kuikka Juutinen Ari Juhani, ylikersantti, Sääksjärvi Karhinen Reijo, puheenjohtaja, Helsinki Kauppinen Kari Matti, vääpeli, Kuopio Kristiansson Arvo Juhani, ylivääpeli, Saarijärvi Lehmus Antti, kersantti, Virrat Liinamaa Jaakko, vääpeli, Jurva Markula Pasi Kimmo Olavi, alikersantti, Loimaa Mikkola Pauli, puheenjohtaja, Helsinki Muuriaisniemi Juhani, ylikersantti, Virrat Nuorteva Jussi, pääjohtaja, Helsinki Ohra-aho Harri, prikaatikenraali, Helsinki Ojala Jukka, prikaatikenraali, Helsinki 13 Yhdistystiedote 6/2015 13

Huomionosoitusasiat Packalén Tom, ylivääpeli, Helsinki Rajala Satu, puheenjohtaja, Helsinki Räsänen Jarmo Ilkka, alikersantti, Kaavi Räsänen Päivi, ministeri, Riihimäki Salmilehto Veikko Petter, ylikersantti, Karttula Skytte Mikael, alikersantti, Pietarsaari Sonninen Jukka, prikaatikenraali, Helsinki Syväkangas Teijo, alikersantti, Nurmijärvi Tuomisto Tero, toiminnanjohtaja, Helsinki Turunen Tarmo Kalevi, vääpeli, Kempele Ylinorppa Seppo, vääpeli, Kannus Lisäksi tilaisuudessa luovutettiin Maanpuolustusmitaleita miekkojen kera sekä jonkun verran Reserviläisliiton erilaisia ansiomitaleita. Itsenäisyyspäivänä myönnettiin liiton esityksestä kolmannen luokan Vapauden Risti liiton aiemmalle varapuheenjohtaja Helvi Hamarille Kemistä. Reserviläisliitto onnittelee kaikkia itsenäisyyspäivänä palkittuja ja ylennettyjä. ottamatta lippujuhlapäivänä. Piirien tulee tehdä palkitsemisesityksensä liitolle jo tammikuun loppuun mennessä. Yhdistysten tulee toimittaa hakemuksensa piiriin hyvissä ajoin ennen tätä. Hakemuksissa tulee olla esitettävän henkilön osalta ansioluettelo, joka sisältää vapaaehtoisen maanpuolustustyön lisäksi myös tiedot asianomaisen henkilön koulutuksesta, työurasta sekä valtiollisista ja kunnallisista luottamustehtävistä. Niin ikään vaaditaan täydelliset henkilötiedot ml. henkilötunnus, jota ilman mitalihakemusta ei voida toimittaa eteenpäin. Hakemuksessa on myös tuotavat tarkasti esiin se nimenomainen ansio, jonka johdosta huomionosoitusta esitetään. Puutteellisilla tiedoilla varustettuja hakemuksia ei käsitellä eikä lähetetä eteenpäin ritarikuntiin. Valtiollisten huomionosoitusten hakemisessa käytettävä kaavake on liitteenä. Se löytyy lisäksi osoitteesta www.ritarikunnat.fi/hakulomake.pdf Suositeltavaa on toimittaa hakemuslomake liittoon tiedostona, jolloin sen tiedot voidaan vaivattomasti siirtää lopulliseen hakemukseen. Haettavan huomionosoituksen voi jättää yksilöimättä, jolloin hakemusta tarkennetaan liitossa. Ritarikunnat eivät käsittele Reserviläisliiton jäsenyhdistysten tai piirien suoraan tekemiä hakemuksia vaan ne lähetetään Ritarikunnista liiton käsittelyyn. Juhlavuoden malliyhdistyskilpailu käynnistyy Reserviläisliitto nimeää vuosittain Vuoden malliyhdistyksen yhdistysten tekemien hakemusten pohjalta. Nimitystä voi jokainen jäsenyhdistys hakea vapaamuotoisella hakemuksella. Helmi Hamari toimii edelleen aktiivisesti liiton Naisten työryhmässä. (Kuva: Reserviläisliitto) Valtiollisten huomionosoitusten hakuaika lähenee Reserviläisliitto hakee vuosittain valtiollisia huomionosoituksia poikkeuksellisen ansioituneille jäsenilleen. Reserviläisliiton esittämät valtiolliset huomionosoitukset myönnetään Vapauden Ristejä lukuun Malliyhdistyskilpailussa ei haeta maan ehdottomasti parasta ja toimivinta reserviläisyhdistystä vaan kiinnitetään toiminnan aktiivisuuden lisäksi huomiota siihen, miten yhdistys on toteuttanut liiton kulloistakin teemaa ja painopistealueita. Vuoden 2015 teemaksi on määritelty Reservi - maanpuolustuksemme perusta ja painopistealueiksi tiedotus, edunvalvonta sekä paikallisjoukot. Lisäksi merkittäviä valintakriteerejä ovat positiivinen jäsenmäärän kehitys, toiminnan suunnitelmallisuus ja omaleimaisuus. Hakemuksesta tulee myös esitellä miten yhdistys on toteuttanut liiton määrittelemät yhteistapahtumat, joita ovat Veteraanikeräyksen tempauspäivä, Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku, Ampumataitopäivä tai Joulutulet. Myös liiton 14 Yhdistystiedote 6/2015 14

Liitteet 60-vuotisjuhlavuoden huomiointi yhdistyksen toiminnassa painaa vaakakupissa. Malliyhdistyskilpailuun osallistutaan vapaamuotoisella hakemuksella, jonka tulee olla perillä liitossa viimeistään 29.2.2016. Osallistumisen edellytyksenä on, että yhdistys on raportoinut liitolle vuoden 2015 toiminnan ja osallistumisen luvuista. Malliyhdistyskilpailun voittaja julkaistaan vuosikokouksessa, joka järjestetään 16.4.2016 Seinäjoella. Tarkempi kilpailuohje julkaistaan tammikuussa. Kiitos päättyvästä vuodesta Reserviläisliitto palaa vuodenvaihteessa jo perinteeksi muodostuneeseen, kolmen hengen toimihenkilövahvuuteen. Reserviläisliitto kiittää maaliskuun lopulta liiton tiedottajana toiminutta Lotta Hietaniemeä hänen siirtyessään uusien haasteiden pariin. Lotalla oli erittäin tärkeä rooli liiton juhlavuoden onnistumisessa. Reserviläisliitto kiittää myös kaikkia jäseniään, luottamushenkilöitään ja yhteistyökumppaneitaan kuluvan vuoden poikkeuksellisen hienosta tapahtumakokonaisuudesta. Yhdessä teimme vuodesta 2015 liiton historian suurimman ja näyttävimmän juhlavuoden, jota muistellaan pitkään ja, joka todennäköisesti toimii mallina myös muiden maanpuolustusjärjestöjen vastaaville tasavuosijuhlille. Näistä saavutuksista voimme olla ylpeitä. Tiedoksi RES - hallitus - toimihenkilöt - kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet - piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat - yhdistykset - arkisto SIDOSRYHMÄT - Valtakunnallisten veteraaniyhteisöjen toiminnanjohtajat (vast.) - Tammenlehvän Perinneliitto asiamies - HRUP toiminnanjohtaja - MPT asiamies - MPKL toiminnanjohtaja - MPK toiminnanjohtaja - MPY toimitusjohtaja - MPY jäsenrekisterihoitajat - NVL pääsihteeri - MNL puheenjohtaja - Reserviläinen-lehden päätoimittaja - RESUL toiminnanjohtaja - RUL toiminnanjohtaja - RUL järjestösihteeri - Ruotuväki-lehden päätoimittaja - Suomen Sotilas -lehden päätoimittaja - PE vapaaehtoisen maanpuolustustyön tarkastaja - URLUS-säätiön asiamies - Reserviläisliittoon kuuluvat kansanedustajat - Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan pääsihteeri Näillä sanoilla Reserviläisliitto toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä onnea ja iloa vuoteen 2016! Toimiston aukiolot vuodenvaihteessa Reserviläisliiton toimisto on suljettuna 23.12.2015-6.1.2016. Liitelista 1. Toimintasuunnitelma 2016 2. RES 2020 -strategia 3. Luottamushenkilöt 2016 -lomake 4. Projektitukihakemuslomake 5. Sääntömuutosesitys perusteluineen 6. Valtiollisten huomionosoitusten hakulomake 7. RESUL-tiedote ja kilpailukalenteri 15 Yhdistystiedote 6/2015 15

RESERVILÄISLIITON toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Liittohallituksen esitys syyskokoukselle 2016

Hallituksen esitys syyskokoukselle, 24.10.2015 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen syyskokouksen hyväksymä RES 2020 -strategia määrittelee liiton kehittämisen suuntaviivat vuosille 2016-2020. Keskeisiksi tavoitteiksi asiakirjassa on määritelty liiton tunnettuuden kasvattaminen, suomalaisten maanpuolustustahdon ylläpitäminen sekä liiton edunvalvonnan tehostaminen. Tähän liittyvä suunnittelutyö ja toimenpiteet alkavat vuonna 2016. RES 2020 -strategian suunnittelu alkoi 2012. Keväällä 2013 sen pohjaksi teetettiin laaja jäsenkysely, jolla selvitettiin jäsenten näkemyksiä tulevien tavoitteiden osalta. Keväällä 2014 strategiaa työstettiin yhdessä liiton jäsenyhdistysten edustajien kanssa useissa työpajoissa, jotka pidettiin liiton vuosikokouksen yhteydessä. Kesällä 2015 tehtiin lisäksi sidosryhmätutkimus, jossa haastateltiin kymmeniä liiton erilaisten sidosryhmien ja median edustajia. Näiden toimenpiteiden lisäksi strategia kiersi useasti lausunnolla reserviläispiireissä ja -yhdistyksissä. Uuden strategian yhtenä tavoitteena on tehostaa liiton hallintojärjestelmää. Tähän liittyvä sääntömuutos tulee käsiteltäväksi liiton sääntömääräisessä vuosikokouksessa. Mikäli muutos hyväksytään esitetysti, vaikuttaa se vahvasti myös liiton syyskokouksen käsittelyssä oleviin asioihin. Liiton hallitus seuraa vuosittain strategian toteuttamista ja tekee tarvittaessa muutosesityksiä liittohallitukselle. Vuonna 2016 kiinnitetään erityistä huomiota RES 2020-strategian jalkauttamiseen piireihin ja sitä kautta yhdistyksiin. Vuoden teema ja painopistealueet Reservissä kaiken varalta Toimintavuoden teemana on Reservissä kaiken varalta, jonka avulla viestitään liiton jäsenille ja muille suomalaisille reservin tärkeästä merkityksestä Suomen puolustusjärjestelmässä. Teemaa hyödynnetään mm. edunvalvonnassa ja tiedotuksessa, erilaisissa kannanotoissa ja lausunnoissa, kansalaiskeskustelussa sekä toiminnan esittelyssä ja liiton arkipäiväisessä viestinnässä. Lisäksi teemaa hyödynnetään jäsenhankinnassa. Teeman lisäksi vuodelle 2015 asetetaan kolme erityistä painopistettä, jotka ovat faktapohjainen tiedotus, maanpuolustuksellinen edunvalvonta ja reservin koulutus. Tiedotus Keväällä 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 38 prosenttia suomalaisista tuntee Reserviläisliiton vähintään nimeltä. Vaikka liiton tunnettuutta on viime vuosina pyritty lisäämään määrätietoisella ja säännöllisellä tiedottamisella sekä edunvalvonnalla, on liiton tunnettuus laskenut. Toimintavuonna liiton ulkoista tiedotusta tehostetaan ostopalveluratkaisulla. Liitto ottaa toimintavuonna kantaa ajankohtaisiin maanpuolustusasioihin ja tiedottaa niistä kattavasti medialle erilaisia kanavia pitkin. Käytössä ovat liiton internet-sivujen lisäksi Facebook ja Twitter sekä nettisivuilla julkaistavat blogit ja lähinnä tapahtumatiedotuksen yhteydessä käytettävä Instagram. Toimintavuonna tehostetaan erityisesti sosiaalisen median käyttöä sekä erilaisiin tapahtumiin liittyvää tiedotusta. Liiton internetsivujen toimintakalenterissa julkaistaan jatkossa ainakin osittain myös piiritason tapahtumia. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet myös yhdistystason tapahtumien julkaisuun. Sivu 2

Hallituksen esitys syyskokoukselle, 24.10.2015 Tiedottamisessa voidaan tarvittaessa nojautua sähköisiin jäsenkyselyihin sekä ostopalveluina tehtyihin kyselyihin muille suomalaisille. Tiedotuksen toimivuutta seurataan ainakin sähköisten medioiden osalta. Myös sisäinen tiedotus jatkuu aktiivisena. Liiton nettisivuilla julkaistaan säännöllisesti lähinnä piirien ja yhdistysten luottamushenkilöille tarkoitettuja tiedotteita. Toimintavuoden aikana julkaistaan lisäksi useita Yhdistystiedotetta sekä tarpeen mukaan uutiskirjeitä. Liiton internet-sivuilla ylläpidetään Yhdistysjohto-osiota, joka sisältää yhdistysten ja piirien toiminnassa tarvittavaa ohjeistusta, lomakkeita jne. Reserviläisliiton äänenkannattaja on Reserviläinen-lehti, josta ilmestyy toimintavuoden aikana kahdeksan numeroa. Lehden jakeluun kuuluvat lähes kaikki jäsenmaksunsa maksaneet henkilöjäsenet. Perinteiseen tapaan yksi lehden numeroista jaetaan kaikille varusmiehille ja toinen abiturienteille. Reserviläinen ilmestyy toimintavuonna myös säännöllisesti päivittyvänä nettilehtenä, joka yhdistää lehden sekä Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton viestintää. Toimintavuoden tavoitteena on päästä mukaan päivänpoliittiseen maanpuolustuskeskusteluun julkaisemalla nettilehdessä useammin ajankohtaisia uutisia ja kannanottoja. Yhdistysten ja piirien tiedotustoimintaa tuetaan mm. mahdollisuudella ylläpitää omia nettisivuja liiton sivuston yhteydessä sekä lähinnä sosiaaliseen mediaan liittyvällä koulutuksella. Yhdistyksille myös painotetaan maanpuolustuskeskusteluun osallistumisen ja yleisen tiedottamisen tärkeyttä. Lisäksi yhdistyksiä ja piirejä kannustetaan esittelemään toimintaansa erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja -tapahtumissa. Reserviläisliitto ylläpitää laajaa esittely- ja messumateriaalia sekä tukee taloudellisesti messutapahtumiin osallistumista. Toimintavuoden aikana uusitaan liiton graafinen ilme. Vuonna 2016 Reserviläisliitto kartoittaa erilaiset varusmiesinfojärjestelmät eri puolilla maata. Tavoitteena on kerätä toimivia malleja varusmiehille suunnatusta esittelytoiminnasta ja kehittää niiden pohjalta yhteinen malli koko maassa käytettäväksi. Edunvalvonta Reserviläisliiton edunvalvontaan kiinnitetään toimintavuonna erityistä huomiota. Liitto pyrkii pitämään huolta mm. Puolustusvoimien riittävästä rahoituksesta, joka on edellytyksenä yleiseen asevelvollisuuden ja koko maan kattavan, itsenäisen puolustusjärjestelmän ylläpitämiselle. Lisäksi painotetaan riittävän kertausharjoituskoulutuksen merkitystä. Huomiota kiinnitetään myös reserviläisten aseman ja toimintaoikeuksien kehittämiseen sekä reserviläistoiminnan ja -koulutuksen toimintaedellytysten ylläpitämiseen. Käytöstä poistuvat ampuma- ja harjoitusalueet sekä ampumaradat pyritään säilyttämään reserviläisten käytössä. Lisäksi Reserviläisliitto seuraa tarkasti aselainsäädäntöön ja ampumaratalakiin liittyviä kehityshankkeita sekä aselupakäytäntöjen keventämistä, jossa on tarkoitus mm. siirtyä osaksi sähköiseen lupamenettelyyn. Erityisen huomion kohteena on ampumaratalain toimeenpanoprosessi sekä sen vaikutukset maamme laajaan ampumarataverkostoon. Liitto tukee myös reserviläispiirien toimenpiteitä sekä vaikuttamista maakunnallisen ja paikallisen ampumarataverkoston ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Tarvittaessa asioihin otetaan kantaa joko yksi tai yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Sivu 3

Hallituksen esitys syyskokoukselle, 24.10.2015 Koulutus Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 230.000 henkilöä, joista yli 95 prosenttia on vasta valmiutta kohotettaessa palvelukseen kutsuttavia reserviläisiä. Laajan kertausharjoituskoulutuksen ohella tämän joukon sotilaallista osaamista ja kenttäkelpoisuutta ylläpidetään omaehtoisella toiminnalla ja koulutuksella. Reserviläisliitto on julkisoikeudellisen yhteisön Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) jäsen. MPK:n tehtävänä on ylläpitää, kehittää ja valvoa jäsenjärjestöjensä turvallisuus-, varautumis-, johtamis- ja kouluttajakoulutusta sekä sotilaallista koulutusta. Sen kurssimuotoisen koulutuksen järjestäjät tulevat pitkälti MPK:n jäsenjärjestöistä. Vuonna 2014 tehdyn kouluttajatutkimuksen mukaan suurimman (41 %) yksittäisen kouluttajaryhmän MPK:ssa muodostavat Reserviläisliiton jäsenet. Toimintavuonna Reserviläisliitto tekee tiivistä yhteistyötä MPK:n kanssa ja on aktiivisesti mukana sen koulutuksen kehittämisessä. Vuonna 2016 MPK:n aloittaa kouluttamisen koulutusohjelman uudistamisen Reserviläisliiton johdolla. Uudistustyötä varten Reserviläisliitto perustaa kouluttamisen asiantuntijoista koostuvan, määräaikaisen työryhmän. Lisäksi Reserviläisliitto osallistuu MPK:n koulutuksen laadun kehittämiseen mm. asettamalla asiantuntijoita koulutusten auditointeihin. Toimintavuoden aikana käynnistyvän CISOR-järjestön (Confédération Interalliée des Sous- Officiers de Réserve) puheenjohtajakauden tapahtumat toteutetaan yhteistyössä MPK:n kanssa. Valtion säästötoimenpiteet saattavat johtaa MPK:n toiminnan supistumiseen, mikä voi toimintavuonna näkyä MPK:n henkilöstön lomautuksina ja kurssimäärien vähenemisenä. Koulutuksen monimuotoisuudesta ja alueellisesta kattavuudesta kuitenkin huolehditaan, jotta mahdollisimman monella Reserviläisliiton jäsenellä olisi edelleen mahdollisuus kehittää MPK:n kursseilla omaa poikkeusoloissa tarvittavaa osaamistaan. Lisäksi varmistetaan, etteivät säästöjen seurauksena MPK:n palkatun henkilöstön tehtävät kohtuuttomasti siirry vapaaehtoisten kouluttajien hoidettavaksi. Reserviläisliitto pyrkii toimintavuonna säilyttämään keskeisen asemansa MPK:n hallituksessa, valiokunnissa ja alueellisissa toimielimissä. MPK:n toimintaa valvovat vapaaehtoisen maanpuolustuksen valtakunnallinen ja alueelliset neuvottelukunnat, joissa Reserviläisliitolla on edustus. Reserviläisliitto kannustaa jäseniään ylläpitämään omia sotilaallisia taitojaan osallistumalla MPK:n koulutukseen sekä hakeutumaan henkilövarattavaksi MPK:n poikkeusolojen tehtäviin. Toiminta- ja koulutusmahdollisuuksista kerrotaan laajasti Reserviläisessä ja osin niistä tiedotetaan suoraan jäsenistölle. Reserviläisliitto kannustaa myös piirejään ja yhdistyksiään toteuttamaan yhteistyössä MPK:n maanpuolustuspiirien kanssa koulutukseen liittyvää markkinointia. Niitä kannustetaan myös olemaan enemmän mukana MPK:n toiminnan suunnittelussa. Tavoitteena on myös lisätä jäsenistön ja muiden suomalaisten tietoisuutta Reserviläisliiton keskeisestä roolista MPK:n toiminnassa sekä reservin sotilaallisten taitojen ylläpitäjänä. Tähän pyritään mm. tiedottamalla enemmän Reserviläisliiton ja sen jäsenten roolista koulutuksessa. 2. Muut toimintamuodot Ampumatoiminta Ammunta sen eri muodoissaan on Reserviläisliiton laajin toimintamuoto. Liitto kannustaa yhdistyksiään erilaisen ampumatoiminnan järjestämiseen ja tukee niitä taloudellisesti myöntämällä tukia asehankintoihin, tukemalla erilaisia ampumaratahankkeita sekä muita ampumatoimintaan liittyviä hankintoja ja hankkeita. Sivu 4

Hallituksen esitys syyskokoukselle, 24.10.2015 Jäseniä kannustetaan säännölliseen ampumaharjoitteluun. Aloitteleville harrastajille suositellaan osallistumista MPK:n ampumakortti- tai SAL:n tuomarikorttikursseille, joilla käydään läpi mm. ratakäyttäytymiseen liittyviä asioita. Tämä lisää ammuntaharrastuksen turvallisuutta ja antaa aloitteleville ampujille hyvän pohjan harrastukselle. Ampumatoimintaan liittyy laaja harjoittelu- ja kilpailutoiminta yhdistys-, piiri ja liittotasolla. Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisurheiluliiton toiset, yhteiset Reservin ampumamestaruuskisat järjestetään 19.-20.8. Tyrrin ampumaradoilla Kouvolan Utissa. Toimintavuonna viimeistellään yhteisen kisan järjestelyperiaatteet. Reserviläisliiton valtakunnallinen ampumataitopäivä järjestetään viikolla 20. Liiton jäsenyhdistyksissä järjestettävien tapahtumien tarkoituksena on tarjota jäsenille mahdollisuus tutustua ammuntaan lajina, opettaa turvallisen ammunnan perusteita sekä suorittaa vähintään yksi kymmenen laukauksen ampumasuorite, joka kirjataan mukaan prosenttiammuntakilpailuun. Valtakunnallisella tapahtumalla tavoitellaan myös lisänäkyvyyttä Reserviläisliiton laajalle ampumatoiminnalle. Reserviläisliitto on mukana järjestöjen yhteisen ampumaharrastusfoorumin toiminnassa ja sen edunvalvontahankkeissa. Lisäksi foorumin kautta pyritään avustamaan niissä toimenpiteissä, joita ampumaratalaki mahdollisesti ampumaratoja hallinnoivilta tahoilta edellyttää. Foorumin ampumarata-asiantuntijan palvelut ovat myös Reserviläisliiton jäsenyhdistysten ja piirien käytössä. Liikunta ja urheilutoiminta Reserviläisliitto kannustaa jäseniään fyysisen kunnon ylläpitoon. Päävastuu erilaisen liikuntatoiminnan järjestämisestä on liiton jäsenyhdistyksillä, joille painotetaan riittävien liikuntamahdollisuuksien tarjoamista jäsenille. Liitto tukee taloudellisesti liikuntavälineiden ja -tarvikkeiden hankintaa yhdistyksille sekä piireille. Yhteistyössä Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisurheiluliiton kanssa jäseniä kannustetaan liikkumaan ja urheilemaan aiempaa enemmän. Yhdistyksiä ja jäseniä kannustetaan myös ottamaan osaa erilaisiin jotoksiin, marsseihin ja muihin kuntoliikuntatapahtumiin mm. pitämällä niitä esillä liiton nettisivuilla sekä tiedottamalla osallistumismahdollisuuksista suoraan jäsenille. Reserviläisten laaja kilpailu-, urheilu- ja liikuntatoiminta jatkuu toimintavuonna koko reserviläiskentässä. Valtakunnantasolla sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Reserviläisurheiluliitto, jonka suurin jäsenjärjestö Reserviläisliitto on. Järjestöjen yhteinen perheliikuntapäivä järjestetään syyskuun alkupuolella eri puolilla maata. Maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ Yhtenä päätavoitteena Reserviläisliiton strategiassa on suomalaisten maanpuolustustahdon hyväksi tehtävän työn tehostaminen. Tähän työhön luetaan kuuluvaksi paitsi erilaiset maanpuolustusjuhlat ja muut aatteelliset tilaisuudet, myös kaikki julkinen toiminta ja tiedotus, jota liitto sekä sen piirit ja yhdistykset harjoittavat. Reserviläisliitto jatkaa myös toimintavuonna laajaa työtään suomalaisten maanpuolustustahdon hyväksi mm. julkaisu- ja tiedotustoiminnan sekä erilaisten tilaisuuksien avulla. Aatteellista työtä pyritään laajentamaan erityisesti sosiaalisessa mediassa, jotta nykyistä suurempi osa suomalaisista saataisiin sen vaikutuspiiriin. Reserviläisliitto painottaa myös yhdistyksilleen ja piireilleen aatteellisen työn tärkeyttä korostaen erityisesti paikallisen ja maakunnallisen tiedotustoiminnan merkitystä. Riittävä näkyvyys mediassa on tärkeää suomalaisten maanpuolustustahdon kannalta, koska valtaosa suomalaisista saa käsityksen maanpuolustuksesta ja vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä tiedotusvälineiden kautta. Sivu 5