Asuminen Rakennus- ja ympäristön säilyttämisen näkökulma. Rakennus- ja ympäristön suojelu. Yhteisöllisyyden kehittyminen kerrostaloon -> vähän yhteistä tilaa ->tutustutaan ->syntyy naapurihuolenpitoa esim. vanhukset. Ristinarkun koulun luona ja Takahuhdin linjuripysäköintikatokset rempallaaan. Amurin viihtyisyyden ja viheralueiden säilyminen. Viherverkoston ja -yhteyksien jatkuvuus myös keskustassa. Laadukasta rakentamista, punatiilihistorian jatkoksi. Rantojen korkea rakentaminen hirvittää. Amuri suuri munaus ->tehokkaammaksi, näkymät järville. Lisää asuntoja keskustaan. Tiivisrakentaminen voi olla myös vihreää (esim. Amuri Kortelahden- ja Mustalahdenkadun välillä. Taloja tähän. Korkea rakentaminen ei ole houkuttelevaa kävelyympäristöä. Eteläpuisto asukkaiden käyttöön. Eteläpuisto tamperelaisille, uimalaitos mm. Kaupungin varikkoalue asuinkäyttöön -> yksi parhaista alueista. Miten Ratapihankadun käy jos tunneli ei toteudu? Ei Tampellan esplanadia täyteen. Rakennetaan peruspalvelua, ei betonia. Hyvä kun kosken rannassa niin isot alueet muussa kuin asuinkäytössä. Onko Ratinan stadion koskematon? Jätteenpuhdistuslaitos ja asuminen eivät sovi yhteen. Miksi kansi tulee kaupungin piikkiin? Tammelan kerrostaloasuntojen parkkitilojen hyödyntäminen tulevaisuudessa? Tammelaa ei saa täydennysrakentaa slummiksi. Tammelaan täydennysrakentamista ja värikkäitä, veikeitä taloja. Täydennysrakentamisesta asuntomessukohde, `kaupunkilainen. Radan este -vaikutuksen vähentäminen -> yhteydet yli ja/ tai ali. Ei toriparkkia Tammelaan. Taloja tähän. Kalevan vuokratonttien tiivistämisen oltava maltillista (vuokralaiset huomioon). Asuntoja tähän. Sisäpihat asukkaille asuinkortteleissa. Talo- ja korttelikohtaisia yhteisiä tiloja esim. eri-ikäisten hyvinvointiym. harrastuksiin. Keskustaan lisää asukkaita. Viihtyisä asuminen edellyttää vihreää ja palveluita -ei voi käsitellä erillään. Asukkaiden ehdoilla. Ei rahan, yli-investoinnin. Spekulatiivinen kaavoitus ja asuminen eivät sovi yhteen. Uudisrakentamiseen rohkeutta! Rohkeasti värikkäitä ja erikoisia taloja! -> kaupunki kaipaa väriä ja erottumista.
Palvelut ja kauppa Yrittäjille edellytyksiä. Yrittäjyyden tukeminen: kaupungin toimet... Myös kaupungin nettisivut? Käsityöyrityksiä samaan keskittymään -Kivijalkakaupat -Palvelutaso. Paljon kivijalkakauppoja lisää. Kivijalkakauppojen markkinointi. Keskusta erikoiskaupan keskus! Erikoiskauppoja puuttuu -elektroniikka -rautakauppa. Onko tilaa isolle yksikölle? Elävyyttä jopa Pyynikintorille asti! Hämeenkadun länsipää autioitunut -> elävyyttä lisää. Ratikka elävöittäisi länsipäätä. Laukontori tapahtumille myös talvella, ei lumenkeräys. Museums, Shops, design Stores Courtyards in residential areas. Kuninkaankadun kävelykatu? Sisäpihojen kattaminen. Korttelien läpi kulkuyhteydet. Design district. No parking spaces, everything underground. Viihtyisä keskustaympäristö -> kilpailu Ideaparkin kanssa. Puolikatetut kadut. Keskustan klusterointi, eri profiilit eri alueille. Walkable streets Biking Streets Esplanadi. Tammelaan kauppahalli -sisätila. Keskustan saavutettavuus. Sammonkadun alkupään kehittäminen (kivijalkakaupat). Kapakoita jo liikaa. Lumen auraus? Yhteisöllisyyden kannustaminen -ravintolapäivät -kirpputorit ym. Torien kehittäminen. Ei kaikkia palveluja keskustaan, myös lähiöissä esim. Hervanta. Katujen kunnossapito paremmaksi. Tapahtumia myös talveen. Ikäihmiset -Härmälän kampuksen kehittäminen, teknologinen keh.
Liikenne Milloin katuja aletaan aurata? Maanalainen yleiskaava. Ruuhka-ajan ulkopuolella 1 tai 60s arvolipulla. P-Hämppi + P-Kunkku + yhdystunneli, saadaan autot pois keskustan kaduilta + ratikka. Joukkoliikenne maan alle. Voiko seutubusseja ohjata pois Hämeenkadulta. Tunnelista oltava liittymä keskustaan. Pintaparkit pois, P-Hämppi tulee käyttöön. Hallituskadun jatkaminen (Takon läpi) Tammerkosken yli. Pullonkaulat Ratinansilta ja Satakunnansilta -> mistä lisää väyläkapasiteettia? Hämeenkadulla liikaa busseja. Kevyen liikenteen yhteys Takon ohi kosken länsirantaa. Huoltoliikenne maan alle? Hämpin parkkiin mahtuu vain 4 ratikallista ihmisiä. Satakunnansillan leventäminen. Kyttälä kävelylle? Yksi ongelma hälytysajoneuvot. Mitä kauppoja jää, jos ei pääse autolla? Yksipuolistuu tarjonta. Jos tarjotaan mahdollisuus ajaa kaupan eteen, siihen ajetaan. Miten Ratapihankadun käy jos tunneli ei toteudu? Tammelan täydennysrakentaminen, onko Ratapihankatu liian kapea? Ratapihankatu tarvitaan Tullin alue: Mahdollisuuksia kehittämiseen Katettuja katuja, putiikkeja, ravintoloita. Keskustan pyöräverkko johdonmukaiseksi. Eroon yhdistetyistä pyöräily- ja kävelyväylistä ahtaassa keskustassa. Ratikka Sammonkadulle 1. vaiheessa. Väestön ikääntymisen haasteet? Eivät kävele kaikki, norm. joukkoliikenne ei palvele. Yksisuuntainen pyöräilyverkko, kävely ja pyöräily erilleen. Pyöräilijöille tilaa. Virkamiesten pitää kunnioittaa valtuuston päätöksiä. Helsinki-suunta pahoin ruuhkautunut.
Puistot ja virkistys Kauppiin päästävä! Ladulle päästävä! Aspinniemestä virkistyskeidas. Hämeenpuiston yhtenäistäminen -kadut katkovat puistoa ikävästi. Hämeenpuistoon toimintaa -lapsille, taiteelle, kokoontumiselle. Markkinat mukavat! Koskenrannan kehittäminen kulkualueena. Kalastus valtiksi. Tammelaan viherkattoja. Vihreitä sisäpihoja. Yleiskaupunkikuvan kehittäminen. Kaupunkiviljelyä/ yhteisöpuutarha. Monimuotoisuutta puistoihin (lahopuu, niityt) - ei vihreää aavikkoa. Kävelymahd. + reitit esille turisteille! Hyötykasveja puistoihin. Virkistystarpeiden laadulliset erot (rannoilla) - ei 3 m baanaa kaikkialle - selvitykset käytöstä. Vakituisia kojuja Hämeenpuistoon. Käsityöläiset tarpeen mukaan. Maauimala Eteläpuistoon. Pyhäjärvireitti, toimintapisteitä -laululava. Koskenrannat aktiivikäyttöön + Hämeenpuisto. Pyynikki jätettävä rauhaan. Maauimala eteläpuistoon. Asuntojen ikkunat + parvekkeet viheralueiden ja puistojen viereen/läheisyyteen.
Lapsiperheet Lähivihreää -pihat (lähellä - aivan lähielinympäristössä) -sisäpihat -miten pihoja käytetään? -asukkaat mukaan kehittämään ja suunnittelemaan. -Yhteisöllisyys. Puolijulkisia korttelipihoja. Päiväkotipalveluiden kehittäminen (isot kokonaisuudet/ korttelikohtaiset). Sujuva turvallinen liikenne, liikkumisen helppous. Kohtuuhintaisia asuntoja lapsiperheille. Vaihtoehtoja asumiseen. Muunneltavat elementit -puistoissa -kaduilla (vihreillä alueilla) -esim. huonekalut, puukuutiot, keinut -luovuus -leikillisyys -ympäristön kiinnostavuus -värien lisääminen katukuvaan. Laadukas ja tilava asunto; huom! säilytystilat Laadukkaat yhteistilat oleskeluun ja säilytykseen. Takahuhdinkatu -erittäin huonot linjaautonpysäkin katokset (ei ole apua tullut vaikka on pyydetty).