Suomen Saunaseura ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Esitys syyskokoukselle 1.11.2018 1
1. Seuran tarkoitus ja tavoitteet Suomen Saunaseura ry on vuonna 1937 perustettu voittoa tavoittelematon, aatteellinen yhdistys. Yhdistyksen tehtävänä on tutkia, vaalia, kehittää ja ylläpitää suomalaista saunaperinnettä, tehdä sitä tunnetuksi omassa maassamme sekä ulkomailla ja korostaa suomalaisen saunomisen merkitystä terveiden elämäntapojen ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Edellä mainittujen tehtävien toteuttamista varten Saunaseuralla on Helsingissä, Vaskiniemessä Saunatalo, jossa seuran jäsenet ja heidän vieraansa voivat saunoa. Lisäksi saunoja voidaan käyttää tutkimus- ja esittelytarkoituksiin. Saunaseura toimii suomalaisen saunan ja saunomiseen liittyvän tiedon asiantuntijana. Seura pitää esitelmiä, antaa haastatteluja ja välittää sauna-alaan liittyvää tietoa. Saunaseura ottaa kantaa ja antaa lausuntoja sauna-aatteen edistämiseksi. Seura julkaisee neljännesvuosittain Sauna-lehteä. Lisäksi seura esittelee Vaskiniemeen kutsutuille koti- ja ulkomaisille vieraille sekä median edustajille suomalaista saunaa ja saunomisperinnettä. 2. Jäsenistö ja jäsenmaksut Seuran jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, jolla on suosittelijoina kaksi vähintään viimeiset viisi vuotta seuran jäsenenä ollutta henkilöä. Jäsen voi suositella korkeintaan yhtä uutta henkilöä kalenterivuodessa. Naisia on jäsenistöstä noin 26 %. Jäsenmaksut pysyvät vuoden 2018 tasolla. Vuosijäsenmaksu on 100 euroa ja uusien vuosijäsenten liittymismaksu 350 euroa. Saunomismaksu on jäsenelle 10 euroa ja 68 vuotta täyttäneet jäsenet saavat saunomismaksuista alennusta -50%. Yhteisöjäsenten vuosittainen jäsenmaksu on yrityksiltä 2 000 euroa ja aatteellisilta yhdistyksiltä 500 euroa. 2
Kunniajäseniltä ja ainaisjäseniltä ei peritä vuosittaista jäsenmaksua. Rintamamiestunnuksen, eli ns. tammenlehvätunnuksen, saaneilta jäseniltä ei peritä sauna- eikä jäsenmaksua. Vuonna 2019 seuran toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota Vaskiniemen Saunatalon kävijämäärän vakioimiseen käyttökapasiteetin sallimalle tasolle, mistä johtuen uusia jäseniä hyväksytään vuonna 2019 vain edellisen vuoden jäsenpoistuman verran. Jäsenmäärä (tilanne 4.10.2018) Vuosijäsen 4398 Kunniajäsen 14 Ainaisjäsen 117 Yhteisöjäsen 5 Yhteensä 4534 3. Suomalainen saunominen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseen luetteloon Suomalainen saunominen valittiin marraskuussa 2017 kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon (Elävän perinnön luettelo), johon valitulle aineettomalle kulttuuriperinnön muodolle on mahdollista hakea paikkaa Unescon ylläpitämältä aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseltä listalta (Representative List of the Intangible Cultural Heritage of Humanity). Kesäkuussa 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi suomalaisen saunomisen ensimmäiseksi Suomen valtion ehdotukseksi Unescon kansainväliselle listalle. Toiseksi Unescon listalle esitettäväksi aineettoman kulttuuriperinnön muodoksi valittiin kaustislainen viulunsoitto. 3
Suomen Saunaseura ry käynnisti yhdessä muiden suomalaisen saunayhteisön edustajien Saunominen Unescoon -hankkeen, jonka puitteissa suomalainen saunayhteisö on kesän ja syksyn 2018 ajan valmistellut hakemusta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Suomalaisen saunayhteisön valmistelema Unesco-hakemus luovutetaan Unescon aineettomasta kulttuuriperinnöstä määräävän yleissopimuksen toimeenpanosta Suomessa huolehtivan Museoviraston sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön viimeisteltäväksi tammikuun 2019 loppuun mennessä. Suomen valtio lähettää hakemuksen Unescolle maaliskuun 2019 lopussa. Päätös suomalaisen saunomisen valitsemisesta Unescon kansainväliselle listalle saadaan joulukuussa 2020, joten Saunominen Unescoon -hanke jatkuu täten myös vuoden 2019 ajan. Suomen Saunaseura varaa vuoden 2019 jatkuvan Saunominen Unescoon -hankkeen viestintä- ja markkinointikuluihin 10 000 euroa ja tarvittaessa projektin käytännön työtä tekevän osaaikaisen projektikoordinaattorin palkkaamiseen 3 000 euroa. 4. Vaskiniemen Saunatalon toiminta Tilat ja aukiolot (Liite 1: Kävijämäärät vuosilta 2016-2018) Vaskiniemen Saunatalossa on tällä hetkellä neljä savusaunaa, kaksi kertalämmitteistä uloslämpiävää saunaa sekä yksi sähkölämmitteinen sauna. Saunojen lisäksi talossa on toimistotilat, neuvottelutila, arkisto, tutkijainhuone ja saunatupa sekä kolme hierojahuonetta ja muut talon toiminnassa tarvittavat huoltotilat. Saunat ovat avoinna jäsenille ja heidän vierailleen pääsääntöisesti maanantaista lauantaihin. Arkipyhinä ja aattopäivinä Saunatalo on kiinni. Muista poikkeusaukioloajoista päättää seuran johtokunta. 4
Saunatalo pidetään suljettuna juhannuksesta alkaen vuosihuollon ja muiden suurempien korjausten vaatiman ajan. Saunojen huolto, kuivuminen ja Saunatalon lepoaika edellyttävät säännöllisiä huoltotaukoja. Kuukauden ensimmäinen maanantai on pääsääntöisesti aina huoltopäivä. Muita huoltotaukoja pidetään tarpeen mukaan. Tilojen vuokraus Saunaseura voi vuokrata saunoja omille jäsenilleen saunaesittelyyn sekä muihin johtokunnan tai toiminnanjohtajan hyväksymiin sauna-aatetta tai Saunaseuraa palveleviin jäsenten tilaisuuksiin varsinaisten sauna-aikojen ulkopuolella. Vuokrattavat esittelysaunavuorot sijoittuvat vuonna 2019 kuukauden viimeiselle lauantaille, poikkeuksena kesä-, elo- ja joulukuut, jolloin esittelysaunavuoroja ei ole tarjolla. Vastuullisina vuokraajina voivat toimia ainoastaan Suomen Saunaseuran jäsenet. Johtokunta päättää saunaesittelyjen tarkemmista ehdoista. Seuran ulkopuoliset vierailijat Seuran tarkoituksen mukaisesti Saunatalon saunoja ja suomalaista saunomistapaa esitellään tutkimuksen tekijöille, median edustajille sekä koti- ja ulkomaisille vierailija- ja kuvausryhmille tarvittaessa sopimuksen mukaan. Yleisenä toimintaperiaatteena on, ettei ulkopuolisten vierailijoiden läsnäolo häiritse Saunatalolla saunovien saunarauhaa ja että saunojien toiveita mediassa näkymisestä noudatetaan aina. Suomessa toimivien suurlähetystöjen edustajille järjestetään säännöllisesti tutustumisia suomalaiseen saunakulttuuriin ja saunomiseen Suomen Saunaseuran vieraina. 5
Kunnossapitotoimikunta Kunnossapitotoimikunta pitää yllä ja valvoo Saunatalon kiinteistön kuntoa, suunnittelee ja esittää vuosittain seuran johtokunnalle hyväksyttäväksi tulevan vuoden korjausbudjetin. Kunnossapitotoimikunta myös huolehtii suunniteltujen ja hyväksyttyjen korjausten toteuttamisesta. Toimikunta valvoo koko Saunatalon käyttöä ja kunnossapitoa yhdessä kiinteistön hoitovastuussa olevien henkilöiden kanssa. Toimikunta päivittää vuosittain Saunatalon korjausta ohjaavaa pitkäntähtäimen suunnitelmaa, joka on talon ylläpidon perusta ja ohjenuora. Kunnossapito- ja pelastussuunnitelmat (Liite 2: Kunnossapidon ja korjaustoimien kustannusarviot vuodelle 2019) Saunatalon ylläpidon suunnittelua varten laaditaan vuosittain kunnossapitosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan suunnitellut ja budjetoidut korjaukset. Vuonna 2019 Saunatalolla tehdään laaja kuntotarkastus, minkä tulokset ohjaavat tulevien vuosien kunnossapitosuunnitelmien ja pitkäntähtäimen suunnitelman päivittämistä. Saunatalon pelastussuunnitelmat päivitetään vuosittain ja samoin Saunaseuran henkilöstölle järjestetään vuosittain turvallisuuteen liittyvää koulutusta. Saunatalon tietojärjestelmät Saunatalolla käytössä olevat tietojärjestelmät ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja vaativat uudistusta. Tietojärjestelmäuudistus toteutetaan vuoden 2019 aikana ja uudistuksen piiriin kuuluvat ainakin seuran toimisto-ohjelmat, kassajärjestelmä, jäsenrekisteri sekä hierojien varauskalenteri. 6
Tietojärjestelmien uudistamisen tarvekartoitusprojekti on valmis tammikuun 2019 loppuun mennessä ja sen toteuttamiseen varataan 20 000 euroa. Tarvekartoitusprojektin valmistumisen jälkeen tehdään seuran kevätkokoukselle 2019 esitys tietojärjestelmäuudistuksen lopullisesta kustannuksesta. 5. Viestintä Viestintätoimikunta Saunaseuran viestintätoimikunta kehittää, suunnittelee ja toteuttaa seuran sisäistä ja ulkoista viestintää. Viestintätoimikunnan keskeinen ulkoiseen viestintään liittyvä tehtävä on tukea ja edistää seuran tekemää saunakulttuurityötä viestinnän keinoin. Viestintätoimikunta toimii kiinteässä yhteistyössä seuran johtokunnan, toiminnanjohtajan ja Sauna-lehden päätoimittajan kanssa. Sisäinen ja ulkoinen viestintä Sisäisen viestinnän kohderyhmänä ovat seuran jäsenistö, henkilökunta ja seuran luottamushenkilöt. Sisäisen viestinnän keskeinen tavoite on välittää ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta ja tapahtumista jäsenistölle, henkilökunnalle ja luottamushenkilöille. Vuoden 2019 aikana Saunatalolla tapahtuvaa sisäistä viestintää kehitetään nykyaikaisempaan suuntaan muun muassa käyttämällä kahvilan puolella uutta työvuorosuunnitteluohjelmistoa ja mahdollisesti ottamalla Saunatalolla käyttöön digitaaliset infonäytöt ajankohtaisista asioista tiedottamiseksi. Seuran ulkoisen viestinnän kohderyhmänä ovat koti- ja ulkomaiset saunaseurat, Kansainvälinen Saunaliitto, media ja suuri yleisö. Vuoden 2019 aikana jatketaan ulkoisen 7
viestinnän tekemistä hyväksi havaituilla tavoilla. Huomioidaan kaikessa tekemisessä alati muuttuva viestintäympäristö ja digitaalisen kehityksen mukanaan tuomat vaateet. Internet ja sosiaalinen media Saunaseuran internetsivut löytyvät osoitteesta www.sauna.fi ja niitä ylläpitää sekä päivittää pääsääntöisesti seuran toiminnanjohtaja. Internetsivut toimivat seuran pääasiallisena tiedotuskanavana ja sieltä seuran jäsen löytää tarvittavat perustiedot seuran toiminnasta. Saunaseuran pääasiallisena sosiaalisen median kanavana toimivat seuran Facebook-sivut osoitteessa www.facebook.com/saunaseura. Facebook-sivuilla jaetaan ajankohtaista seuran toimintaan liittyvää tietoa, mutta myös yleisesti suomalaiseen saunakulttuuriin, saunaan ja saunomiseen liittyvää tietoutta. Vuoden 2019 aikana Saunaseura ottaa käyttöön uuden sosiaalisen median kanavan ja avaa oman tilin kuvienjakopalvelu Instagramiin, joka on nopeimmin kasvava sosiaalisen median palvelu Suomessa. Palvelun käyttöönotto tukee seuran tekemän viestintätyön nykyaikaistamista ja sen kautta seuran ajankohtaiset viestit tavoittavat yhä tehokkaammin sosiaalista mediaa käyttävät jäsenet. Instagram-tilin käyttöönotto tukee myös Saunominen Unescoon -hanketta. Muissa sosiaalisen median kanavissa Saunaseura on läsnä tarpeen mukaan. Sauna-lehti Sauna-lehden sivumäärä on keskimäärin 44 sivua ja painosmäärä noin 4 500. Lehti on kaikkien seuran jäsenten jäsenetu, joka jaetaan jäsenille kotiin. Lehden voi maksusta tilata myös seuraan kuulumaton henkilö tai yhteisö. Sauna-lehden kesänumero (2 / 2019) on myös vuonna 2019 normaalia paksumpi ja laajalevikkisempi erikoisnumero. 8
Lehden toimitusneuvosto kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan lehden sisältöä ja laajempia kehityslinjoja. Vähintään yksi toimitusneuvoston jäsen on myös johtokunnan jäsen. Asiantuntijuus Saunaseura toimii suomalaisen saunan ja saunomiseen liittyvän tiedon asiantuntijana. Seura pitää esitelmiä, antaa haastatteluja ja välittää sauna-alaan liittyvää tietoa. Saunaseura ottaa kantaa ja antaa lausuntoja sauna-aatteen edistämiseksi. Saunaseura välittää sauna-alan tietoutta sekä esittelee saunojaan joukkoviestimille, tutkijoille, opiskelijoille ja saunan harrastajille niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Saunaseura myös pyrkii aktiivisesti tuottamaan saunatietoa ja välittämään sitä eteenpäin. Saunaseuran kuva-arkiston digitalisointi Vuoden 2019 aikana digitalisoidaan Saunaseuran arkiston paperikuvia. Digitalisoinnilla varmistetaan paperikuvien säilyminen ja käyttökelpoisuus myös tulevaisuudessa. Varataan digitalisoinnin toteuttamiseen 800 euroa ja jatketaan digitalisointia tarpeen mukaan tulevina vuosina. Viestintätyön ja kokouskäytäntöjen ekologisuus Vuoden 2019 aikana Saunaseuran toimistolla kiinnitetään erityistä huomiota viestintätyön ja kokouskäytäntöjen ekologisuuteen. Tarkastellaan seuran toimistolla tapahtuvan toiminnan hiilijalanjälkeä ja pohditaan toimia, joihin ryhtymällä niin toimiston kuin koko seuran viestintätyötä voidaan tulevaisuudessa tehdä mahdollisimman ekologisesti. 9
6. Tutkimus- ja kulttuuritoiminta Saunakulttuurin edistäjänä ja tukijana Saunaseuran tutkimus- ja kulttuuritoimikunta edistää ja tekee tunnetuksi suomalaista saunakulttuuria suomalaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon perusteelta. Tutkimus- ja kulttuuritoimikunta myös tekee tunnetuksi saunomisen terveyttä, hyvinvointia ja sosiaalisuutta edistäviä vaikutuksia. Tällä työllä seura pyrkii vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen ja sidosryhmiin. Tutkimus- ja kulttuuritoimikunta vastaa saunomiseen liittyvistä lääketieteellisen, rakennusteknisen ja perinnetieteellisen tutkimuksen hankkeista. Toimikunta antaa asiantuntija-apua ja osallistuu mahdollisuuksiensa mukaisesti käynnistettäviin saunatutkimusprojekteihin. Saunaseura tukee saunaan ja saunomiseen liittyviä tutkimustöitä ja opinnäytteitä. Johtokunta hyväksyy vuosittain kriteerit apurahojen myöntämiselle. Saunomisen hakeminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseen luetteloon ja Saunominen Unescoon -hanke on vuonna 2019 yksi Suomen Saunaseuran merkittävimmistä panostuksista saunakulttuurin levittämiseen ja tukemiseen niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Suomalaisen saunan päivä ja Löylynhenki-palkinto Perinteistä Suomalaisen saunan päivää vietetään kesäkuun toisena lauantaina. Päivä on jäsenistön jaettu saunapäivä. Suomalaisen saunan päivänä luovutetaan Löylynhenki-palkinto henkilölle tai yhteisölle, joka on erityisen ansiokkaasti toiminut suomalaisen saunan tai Suomen Saunaseuran hyväksi. 10
Seuran jäsenet ja toimikunnat voivat esittää palkinnonsaajaa, jonka valitsee Suomen Saunaseuran johtokunta. 7. Kansainvälinen toiminta Saunaseuran kansainvälisen toiminnan keskeinen tehtävä on solmia ja hoitaa hyviä suhteita kansainvälisen median sekä muiden toimijoiden kanssa. Siksi on tärkeää, että kansainvälisen median edustajat sekä muut kansainväliset toimijat tutustuvat Saunatalolla suomalaiseen saunomiseen ja saunakulttuuriin. Näin tietous suomalaisesta saunasta ja saunomisesta leviää laajalle. Saunaseura osallistuu seuran johtokunnan päättämiin kansainvälisiin sauna-alan kongresseihin ja muihin toiminnan kannalta tarpeellisiin tilaisuuksiin. Suomen Saunaseura on Kansainvälisen Saunaliiton ISA:n (International Sauna Association) jäsen. Saunaseura tekee yhteistyötä liiton kanssa edistääkseen suomalaisen saunan tunnettuutta ja saunomistapaa ulkomailla. Saunaseura tukee ISA:n toimintaa tarjoamalla sille ilmaisen toimitilan Saunatalossa. Saunaseura osallistuu liiton tilaisuuksiin ja sillä on edustus ISA:n hallinnossa. 8. Hallinto ja talous Sääntömääräiset kokoukset Toimintavuoden aikana pidetään sääntömääräisesti kevätkokous ja syyskokous. Kevätkokouksessa esitetään sääntöjen mukaiset asiat kuten edellisen toimintavuoden toimintakertomus ja tulos- ja taselaskelmat sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden 11
myöntämisestä johtokunnalle ja toiminnanjohtajalle. Syyskokous käsittelee tulevan vuoden toimintasuunnitelman ja siihen perustuvan talousarvion sekä valitsee johtokunnan jäsenet erovuoroisuus-periaatteen mukaisesti. Seuran hallinto Suomen Saunaseuran toimintaa johtaa seuran vuosikokouksen valitsema johtokunta ja sen alaisuudessa ja ohjastamana toimiva toiminnanjohtaja. Johtokunnan valitsemat toimikunnat ja niiden puheenjohtajat vastaavat oman toimialueensa tehtävistä sekä raportoivat toimistaan johtokunnalle. Johtokunta nimeää toimikuntien puheenjohtajat jäsenistään. Johtokunnan ja toimikuntien jäsenten työ on luottamustehtävä. Johto- ja toimikuntatyöhön sisältyy vapaa saunomisoikeus, muuta korvausta ei makseta. Seuran hallintoa ohjaavat eri toimikuntien ohjesäännöt, talousohjesääntö sekä muut sisäiset ohjeet. Henkilöstö Seuran työntekijöitä ovat toiminnanjohtaja, isännöitsijä/lämmittäjä sekä kahvilahenkilöstö lähiesihenkilönään kahvilapäällikkö. Saunominen Unescoon -projektin tiimoilta seuralle palkataan mahdollisesti osa-aikainen projektikoordinaattori. Varaudutaan myös kehittämään seuran viestintätoimintaa ostopalvelulla. Toiminnanjohtajan esihenkilö on seuran puheenjohtaja ja muiden työntekijöiden esihenkilönä toimii toiminnanjohtaja. Johtokunta palkkaa ja erottaa sekä tekee toimihenkilöiden työsopimukset. 12
Saunaseuran oheis- ja tukipalveluita hoitavat hierojat, pesijät sekä siivooja, jotka ovat itsenäisiä yrittäjiä. Talous Taloudenpitoa ohjaa seuran sääntöjen lisäksi johtokunnan hyväksymä talousohjesääntö. Seuran taloutta seuraa ja kehittää taloustoimikunta. Se avustaa ja tukee johtokuntaa sekä toiminnanjohtajaa taloudenpidon suunnittelussa sekä erilaisissa taloudenhoitoon liittyvissä asioissa. Seuran taloudesta vastaa johtokunta sekä sen alaisuudessa toiminnanjohtaja. Saunaseuran taloushallinnon hoitaa ulkoistetusti Accountor Oy. Seuran toiminnan rahoitus koostuu pääasiallisesti jäsen- ja saunamaksuista. Suomen Saunaseuran Saunatalossa on kahvila, jonka henkilökunta tekee myös jäsenpalvelutyötä ja hoitaa muun muassa saunomiseen liittyvät sisäänkirjaamistoimet. Kahvilan toiminta ei tavoittele voittoa. Saunaseura voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseen. 13
Liitteet Liite 1: Kävijämäärät kuukausittain 2016 2018 250 Saunojia / päivä vuosina 2016-2018 200 150 100 50 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2016 2017 2018 Loka-joulukuun 2018 tietoja ei ole merkitty taulukkoon. Heinäkuun 2018 kävijämäärässä on huomioitu vain Saunatalon aukiolopäivät, heinäkuussa aukiolleen kesäsaunan kävijämääriä ei ole tilastoitu. Seuraavilla sivuilla kuukausikohtaiset kävijätilastot vuosilta 2016-2018. 14
2018 Kuukausi jäsenet vierailijat yhteensä saunapäiviä saunojia/päivä tammi 3910 792 4702 24 196 helmi 3313 649 3962 23 172 maalis 3663 661 4324 24 180 huhti 3605 668 4273 24 178 touko 3426 547 3973 24 166 kesä 2432 457 2889 17 170 heinä 187 32 219 2 110 elo 3334 564 3898 27 144 syys 3358 582 3940 24 164 loka * * * * * marras * * * * * joulu * * * * * Yhteensä 27228 4952 32180 189 170 Loka-joulukuun 2018 tietoja ei ole merkitty taulukkoon. 2017 Kuukausi jäsenet vierailijat yhteensä saunapäiviä saunojia/päivä tammi 3463 668 4131 24 172 helmi 3413 712 4125 23 179 maalis 3863 697 4560 26 175 huhti 3058 645 3703 22 168 touko 3194 568 3762 25 150 kesä 2313 488 2801 18 156 heinä 59 6 65 1 65 elo 3071 565 3636 25 145 syys 3463 668 4131 24 172 loka 3558 700 4258 26 163 marras 3715 726 4441 25 178 joulu 3765 809 4574 23 199 Yhteensä 36935 7252 44187 262 169 15
2016 Kuukausi jäsenet vierailijat yhteensä saunapäiviä saunojia/päivä tammi 3052 667 3719 23 162 helmi 3180 658 3838 24 160 maalis 3285 585 3870 23 168 huhti 3268 587 3855 24 161 touko 2823 508 3331 24 139 kesä 2342 499 2841 19 150 heinä 0 0 0 0 0 elo 2957 549 3506 26 135 syys 3084 467 3551 25 142 loka 3308 741 4049 26 156 marras 3309 618 3927 24 164 joulu 3515 636 4151 23 180 Yhteensä 34123 6515 40638 261 156 16
Liite 2: Korjaussuunnitelma vuodelle 2019 Eteistilan laajentamisen suunnittelu 15 000 Saunatalon kuntotarkastus 5 000 Koesaunan saunan, pukuhuoneen ja suihkutilan remontti 60 000 Siirrettävän saunan suunnittelu 20 000 Kiukaiden uusiminen 50 000 Juoksevat erittelemättömät kustannukset 10 000 Henkilökunnan sosiaalitilojen rakentaminen 40 000 Hierojien työtilojen ja henkilökunnan suihkuhuoneen pintaremontti 8 000 Laiturien rakenteiden korjaukset 10 000 Yht. 218 000 euroa 17