Risupesä 2/2014 Tärkeimpiä tulevia tapahtumia ovat partioparaati ja Pyhän Yrjön Funk Jamit. Nappaa tästä Risupesästä talteen loppukevään tärkeät päivämäärät! Partioparaati su 4.5. Partiomarssi lähestyy onko partiopaita kunnossa ja merkit paikoillaan? Paraatipäivä alkaa sunnuntaina 4.5. klo 11.00 Kololla marssiharjoitusten merkeissä. Tästä lähdemme klo 12.30 tilausbussilla Turkuun. Ennen lähtöä on tarjolla pientä välipalaa lähtijöille. Turussa kokoonnumme perinteiseen paikkaan eli Akatemiatalon eteen (keltainen rakennus tuomiokirkon takana) klo 13.00. Itse juhlatilaisuus alkaa klo 14 Tuomiokirkkotorilla. Partioparaatiin sopiva asu on partiopaita, partiohuivi, tummansiniset/mustat housut tai hame sekä tummansävyiset kengät. Muistathan, että vietämme pitkän aikaa ulkona, joten kylmällä säällä partiopaidan alle kannattaa pukea lämmintä vaatetta. Partiolaisten perheet ovat tervetulleita paraatiyleisöön. Ensimmäiset lippukunnat lähtevät marssimaan noin klo 14.30, mutta oman lippukuntamme lähtöaikaa emme pysty ennustamaan. Meidän osaltamme marssi päättyy kaupunginteatterin eteen teatterisillan kupeeseen todennäköisesti joskus puoli neljän ja puoli viiden välillä. Vanhempien kannattaa kävellä meitä vastaan Teatterisillalle sen jälkeen, kun ensin ovat nähneet omalta katsojapaikaltaan PaMeKon marssivan ohi. Partiolaiset palaavat kotiin omilla kyydeillään. Jokavuotinen partioparaati on tärkeä osa partioperinnettä, ja sinne toivotaankin jokaisen lippukuntalaisen osallistuvan. Merkkien kiinnitysohjeet löydät Risupesän viimeiseltä sivulta. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke 14.5. klo 18.30 20 Pyhän Yrjön funk jamit on rennon letkeä, jo perinteeksi muodostunut lippukunnan kevättapahtuma! Ohjelma on mukavan rentoa ja pientä naposteltavaakin on tiedossa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki lippukunnan jäsenet kaikista ikäkausista, eikä ilmoittautumista tarvita ilmesty vain paikalle! Koko perheen voimin kesäteatteriin! Tue lippukuntaamme lähtemällä kesäteatteriin! PaMeKo myy varainkeruutempauksena lippuja lastennäytelmän Katto Kassinen esitykseen keskiviikona 20.8. klo 18.00. Lisätietoa lippujen ostamisesta saat lähiaikoina erillisenä tiedotteena. Kummit ja serkut mukaan!
Kesäleiri lähestyy "Kuu kiurusta kesään. Puoli kuuta peipposesta. Pääskysestä ei päivääkään. Kesä lähestyy ja Paraisten Merikotkien ikioma leiri sen myötä. Ohjelman suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Luvassa on monenmoista kivaa tekemistä olitpa sitten sudenpentu, seikkailija, tarpoja, samoaja, vaeltaja tai aikuinen. Mitä haluaisit oppia tai mitä olisi kiva kokeilla yhdessä partiokavereiden kanssa? Mitä mieluiten söisit? Vielä ehdit vaikuttaa. Kirjoita oma toiveesi leirin facebook-ryhmään tai laita sähköpostia (heidi@pameko.fi). Lippukunnan kesäleiriä vietetään 31.7. - 3.8.2014. Jos ilmoittautuminen on unohtunut määräaikaan mennessä, tee se viimeistään nyt. Voit ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen heidi@pameko.fi (kerro ilmoittautuessa leiriläisen nimi, osoite, syntymäaika, huoltajien yhteystiedot, allergiat, uimataito sekä ikäryhmä: onko ilmoittautuja sudenpentu, seikkailija, tarpoja, samoaja vai vaeltaja). Terveisiä vuosikokouksesta! Maaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa Paraisten merikotkien johtajisto järjestäytyi uuteen uskoon. Uudeksi lippukunnanjohtajaksi valittiin Heidi Luoto ja myös muihin pesteihin saatiin uusia kasvoja. Uusi lippukunnanjohtaja esittäytyy Nimi: Heidi Luoto Ikä: 30+ Partioura: Aloitin partion vuonna 1990. Partiotaipaleen alku oli perinteinen eli sudenpennusta alkaen kaikki ikäkaudet läpi aina partiojohtajaksi ja nyt toistamiseen lippukunnanjohtajaksi asti. Urani aikaisia tehtäviä ovat olleet mm. sudenpentu, vartiolainen, vartionjohtaja, sampo (osastonjohtaja), partiojohtaja, kisavastaava, piirin kansainvälisen jaoston jäsen, lippukunnan hallituksen jäsen, lippukunnanjohtaja, koulutusvastaava. Lisäksi olen ollut mukana monissa hankkeissa, projekteissa ja tapahtumissa. Missioni lippukunnanjohtajana: Lippukunnanjohtajana haluaisin parantaa ja kehittää PaMeKon toimintaa sekä tukea ja kannustaa johtajistoa ja innostaa lapsia ja nuoria harrastuksessaan. Käytännössä toimin esimerkkinä, johdan lippukunnan toimintaa ja esimerkiksi huolehdin toiminnan suunnitelmallisuudesta. Toimin hallituksen puheenjohtajana ja koollekutsujana. Valmistelen ja johdan johtajiston kokoukset. Tulevat partiosuunnitelmat: Seuraava partiotapahtuma onkin partioparaati 4.5. (tavoitteena lippukunnan marssiaktiivisuuden nousu, joten kaikki jäsenet paikalle vauvasta vaariin!), partiojohtajien jatkokurssi ensi kesänä, jatkokurssiin liittyvä ja lippukuntaa palveleva pidempiaikainen kehittämistehtävä sekä lippukunnan kesäleiristä vastaaminen heinä-elokuun vaihteessa. Parasta partiossa: Toiminta luonnossa, yhdessä tekeminen, itsensä kehittäminen Paras leiriruoka: Suklaabanaanit iltanuotiolla Lempileikki: Solmu
Lippukunnan pestit vuodelle 2014 Lippukunnanjohtaja: Heidi Luoto Johtajaneuvosto: Heidi Luoto,Valtteri Lampi, Amanda Salonen, Jani Salmi, Noora Tutti ja Tiia Aaltokoski Lippukunnanjohtajan apulainen: Valtteri Lampi Sihteeri: Noora Tutti Rahastonhoitaja: Leevi Luoto Polku-jäsenrekisterin hoitaja: Helena Lundén Kämppävouti: Jani Salmi Kolo- ja kalustovouti: Valtteri Lampi Sudenpentuluotsi: Maiju Kyyhkynen Seikkailijaluotsi: Hanna Jakobsson Tarpojaluotsi: Amanda Salonen Vaeltajaluotsi: Saija Huhtiniemi Tiedottaja: Saija Huhtiniemi Webmaster: Lauti Ruotsalainen Seurakunnan yhteyshenkilö: Annakaisa Sarokas Vanhempien yhteyshenkilö: Annakaisa Sarokas Kisavastaava: Helena Lunden Kymmenyskahvilan edustajat: Hanna Jakobsson ja Jani Salmi Edustajat piirin kokouksiin: Amanda Salonen, Jani Salmi, Helena Lunden Piirin kokousedustajien varahenkilöt: Noora Tutti, Valtteri Lampi, Hanna Jakobsson Koulutusvastaava: Heidi Luoto Erätaitovastaava: Helena Lundén Johtajistoon voit olla yhteydessä sähköpostitse osoitteella etunimi@pameko.fi! Seurakuntavaalit Lähde ehdokkaaksi vaikuttamaan yhdessä! Tehdään partiolaisista lasten ja nuorten ääni seurakunnassa! Sinä partiolaisen vanhempi, ilmoittaudu edustamaan Paraisten merikotkia seurakuntavaaleihin! Lisätietoja saat lippukunnanjohtaja Heidiltä (heidi@pameko.fi). Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit pidetään 9.11.2014. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014.
Sudenpennun puku ja merkit VASEN HIHA Paikkakuntatunnus. Paraisten kotipaikkatunnus "Parainen" ommellaan vasempaan hihaan ylimmäksi. Piiritunnus. Lippukuntamme kuuluu on Lounais-Suomen partiopiiriin. Piiritunnus ommellaan vasempaan hihaan paikkakuntatunnuksen alle. OIKEA HIHA Sudenpää eli tervetulovaiheen merkki. Tämän merkin saat ensimmäisen sudenpentuvuotesi syyskaudella. Sudenpää ommellaan oikeaan hihaan ylimmäksi eli jälkimerkkien yläpuolelle, keskelle hihaa. Jälkimerkit. Sudenpentujen ohjelma koostuu jäljistä ja askeleista. Jälki on aktiviteettikokonaisuus, jonka teema on kuvattu jälkimerkkiin. Jälkimerkit ommellaan oikeaan hihaan heti sudenpään alapuolelle. Jälkimerkkejä kertyy useita, joten ne kannattaa ommella kolmeen riviin. Järjestötunnus. Kaikkien Suomen lippukuntien kattojärjestö on Suomen partiolaiset ry. Merkki on oikein päin, kun terävämmät kärjet osoittavat ylös ja alas aivan kuten kompassin nuolenpää osoittaa pohjoiseen! Järjestötunnus ommellaan piiritunnuksen alle. Lupausmerkki. Antaessasi partiolupauksen, saat vasempaan hihaasi maailmanjärjestön tunnuksen: tytöille partiotyttöjen maailmanliiton (WAGGGS) tunnus ja pojille partiopoikien maailmanjärjestön (WOSM) tunnus. Merkki ommellaan vasempaan hihaan alimmaksi. ASU Sudenpentu pukeutuu partiohuiviin ja sudenpentupaitaan. Partiovarusteesta saa ostaa virallisia sudenpentupaitoja, mutta mikä tahansa tummansininen yksivärinen paita sopii, esim. yksinkertainen collegepaita. Virallisissa partiotapahtumissa, kuten partioparaatissa, alaosaksi sopii mikä tahansa tummansinisen tai mustat housut tai hame sekä mielellään tummat kengät.
Seikkailijan puvut ja merkit Seikkailija pukeutuu partiohuiviin ja partiopaitaan, jonka voi ostaa Partiokaupasta. Virallisissa partiotapahtumissa, kuten partioparaatissa, alaosaksi sopii mikä tahansa tummansinisen tai mustat housut tai hame sekä mielellään tummat kengät. Seikkailijan partiopaidan oikeaan hihaan kiinnitetään seikkailijoiden aloitusmerkki, jonka ympärille tehtyjen ilmansuuntien merkit tulevat. Ilmansuuntamerkin alle tulevat taitomerkit. Kaupunkitunnus Maatunnus Piiritunnus Järjestötunnus Lupausmerkki, TYTÖT Lupausmerkki, POJAT Taitomerkit Seikkailijoiden ikäkausimerkit, Kiinnitetään partiopaidan oikeaan hihaan osa kerrallaan. Ensimmäisenä saadaan keskellä oleva pyöreä aloitusmerkki.
Tarpojan puku ja merkit Tarpoja pukeutuu partiohuiviin ja partiopaitaan, jonka voi ostaa Partiokaupasta. Tytöt voivat käyttää myös partiomekkoa. Virallisissa partiotapahtumissa, kuten partioparaatissa, alaosaksi sopii mikä tahansa tummansinisen tai mustat housut tai hame sekä mielellään tummat kengät. Tarpojan partiopaidan oikeaan hihaan kiinnitetään ikäkauden aloitusmerkki (yo. kuvassa "Tarpojan hihamerkki"), jonka ympärille kiinnitetään tehtyjen tarppojen merkit. Sudenpentujen ja seikkailijoiden päätösmerkit kiinnitetään partiopaidan vasempaan taskuun. Kaupunkitunnus Maatunnus Piiritunnus Järjestötunnus Lupausmerkki, TYTÖT Lupausmerkki, POJAT Tarpojien ikäkausimerkit Kiinnitetään partiopaidan oikeaan hihaan osa kerrallaan. Ensimmäisenä saadaan keskellä oleva pyöreä aloitusmerkki.