ASEKÄTKENTÄÄ LÄNSIRAJALLA VUOSINA 1944-45 Pekka Permi KUSTANTAJA PERMI'S TORNIO
Kirjoittaja: Kustantaja: Kuvat: ISBN Pekka Permi Permi's Tornionlaakson maakuntamuseo ja P. Permi 952-91-5413-5 Länsi-Pohjan Kirjapaino Oy, Kemi 2003
SISÄLLYS Esipuhe... 5 Eräs henkilökuvaus talvisodasta KOHTI TALVISOTAA... 12 Päämajan perustaminen... 13 Päämajan organisaatio...... 13 Varustelutilanne ennen talvisotaa.... 13 Talvisota syttyy... 17 Välirauhan aika... 18 KOHTI JATKOSOTAA... 19 Varustelutilanne ennen jatkosotaa.... 20 Jatkosota ja aselepo... 23 Ribbentrop- sopimus ja asehankinnat... 23 ASEKÄTKENTÄ...... 25 Asekätkennän motiivit... 26 Toimintamalli...... 26 Organisaatio.... 28 Operaatio paljastuu ja alkaa purkautua... 31 Tulkintavaihe pidätyksineen... 33 Eduskunta käsittelee asiaa... 42 Asekätkentälaki eduskuntakäsittelyssä... 43 VALP0... 47 Valpo ja sen toimintamalli... 48 OIKEUDENKÄYNNIT 1...... 50 Päämaja... 51 Teot ja tuomiot... 55 - Nihtilä... 55 - Haahti... 56 - Käkönen... 57 - Virkkunen, - Hiiskero, - Kare... 57 Eversti Nihtilän henkilökuva Everstiluutnantti Haahden henkilökuva Sotilasläänien ja -piirien esikunnat.... 60 "Siviilielämää" ja siviilielämää... 61
OIKEUDENKÄYNNIT II... 62 Kemin sotilaspiiri.... 63 Teot... 66 -Valde Miettunen......... 66 - Eino Miettunen.... fi7 - Reino Filpus......... fil - Eelis Hanhivaara...... 68 - Eino Posti, -Veikko Lehtinen............ 68 - Kaarlo Posti, -Juhani Annala......... 69 - Otto Lääkkö, - Toivo Matala... 69 - Aimo Reino... 71 - Esko Melamies, - Viljo Räisänen... 71 - Eino Aalto-Setälä, - Eero Takkinen........ 72 -Olavi Kemppainen, - Pentti Saastamoinen...... 72 - Eenok Raikamo, - Kaarlo Koski...... 72 -Charles Väänänen...... 73 - Bore Bergman... 73 - Antti Pölkky...... 73 - Ilmari Karjalainen...... 74 -Antero Ollila, - Emil Kaikkonen.... 74 -Aarne Lantto, - Otto Oravainen...... 75 - Otto Sadinmaa, - Erik Sadinmaa, - Heikki Keskitalo... 76 -Antti Niemitalo, - Heikki Pohjanen, -Juho Huhta... 76 - Ville Aula, - Martti Kaasila......... 77 -Otto Pajari, - Heimo Pajari, - Pauli Permi... 77 -Viljam Saarela, - Emil Karevirta....... 78 - Pekka Aro, - Åke Vuorilahti, -Juho Syväjärvi, - Esko Palmio. 78 Tuomiot.... 80 ERÄS EPISODI YLITORNIOLTA........ 84 Numeron 13vanki......... 85 Asekätkentää.... 86 Rajan yli Ruotsiin............ 87 Pidätettäväksi ilmoittautuminen............ 94 Oulun lääninvankilaan............... 94 Siirto Helsingin Keskusvankilaan Vapauteen.................. 98 Pauli Permin henkilökuva.................. 99 ERÄITÄ TRAGEDIOITA...... 101 Eräitä tragedioita............ 102 Tapaus AF. Airo...................... 104 Yleisestä mielialasta.................. 108 Muita muistelijoita......... 111
ESIPUHE "Suomen kansa tuntee syvästi ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapauden kaipuumme on nyt toteutettava. Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana." Ote Suomen itsenäisyysjulistuksesta 6.12.1917. Aloitan tämän lyhyen katsauksen nk. asekätkentäjuttuun tuosta juhlallisesta julistuksesta, jonka jo isoisämme ja -äitimme, siinä isiinsä ja esi-isiinsä viitaten ovat meille jälkipolville vaalittavaksi ohjeeksi ja perinnöksi antaneet ja jättäneet. Tuon julistuksen sisältöä ja sen sanomaa jälkeenpäin arvioitaessa, sen Suomen kansalle suoman arvomaailman voidaan katsoa toteutuneen ja pysyneen (ehkä lukuun ottamatta kuitenkaan maassamme nyt vallalla olevaa kehityssuuntaa). Edellä ja viimeksi mainitun johdosta jokainen vielä itseään suomalaiseksi kutsuva -lainaan tähän erään simolaisen emännän jääkäriliikkeen syntyvaiheissa käyttämää kuolemaionia ilmaisua - "tutkikoon jokainen sen itse tunnossaan" tuon julistuksen sisältöä ja merkitystä sana sanalta vielä kerran ja yhä uudelleen. Luulenpa, että nykypolven suomalaisista valtaosa ei ole tuota julistusta koskaan edes nähnyt tai ei tiedä sellaista olevan olemassakaan. Itse sodan varjossa syntyneenä ja asekätkijän poikana olen syystäkin joutunut ottamaan selvää siitä, mistä tuossa kaikessa oli oikein kysymys, sillä olihan se koskettanut perhettämme, niin kuin monia muitakin tässä maassa, varsin dramaattisella tavalla. Asekätkentä maamme historiaan, lähinnä kuitenkin sen sotahistoriaan ja oikeushistoriaan liittyvänä tapahtumasarjana ja prosessina on varsinkin yksityiskohdiltaan jäänyt aikalaisiltaan ja siksi myös nykypolvelta ainakin osaksi tuntemattomaksi. Syystäkin, sillä sehän jo toiminta-ajatuksena yritettiin pitää luonnollisesti täysin salassa. Asekätkennän suunnittelu aloitettiin silloisen Päämajan tiettyjen upseerien "suljetussa piirissä" jo vuoden 1944 aikana ja itse kätkentää tapahtui saman vuoden syksyn ja vuoden 1945 alkutalven aikana. Myöhemmin juttu jatkui maamme ja ainakin silloin myös pohjoismaiden suurimpana oikeusprosessina sotaylioikeudessa annettuine viimeisine tuomioineen aina vuoden 1948 puolelle saakka. Voitaneen olettaa, että ehkäpä jutun juuret, operatiivisen ajattelun puitteissa, juonluivat kuitenkin jo ajalta ennen talvisotaa, jolloin Suomen puolustusvoimien varustelutaso myöhemmin syttynyttä sotaa varten oli huomattavan puutteellinen ellei suorastaan huono. Siksipä tässä on lähdetty liikkeelle tarkoituksella ajasta vähän ennen talvisodan syttymistä sen selventämiseksi miten puolustusvoimien varustelu- 5
taso ajan myötä parani ja kehittyi sekä mistä aseet aikanaan hankittiin tai saatiin. Näin ollen itse asekätkentä operaationa "sylttytehtaineen" selkiytyy koko laajuudessaan ja merkityksessään, sen syine ja seurauksineen. Asian ydin eli henki oli luonnollisesti lähtöisin tuosta itsenäisyysjulistuksesta, sillä itse asiassa asekätkentäoperaatio on eittämättä ollut siihen osallistuneilta mitä suurenmoisin osoitus tuossa itsenäisyysjulistuksessa mainitusta vapaudenkaipuusta ja maamme itsenäisyyden puolustamisesta viimeiseen asti. Tapahtumana asekätkentäjuttu oli muusta sodankäynnistä täysin irrallisena ennen kaikkea varotoimenpide ja siksi tarvittiin vähän "kättä pidempää" maan miehityksen ja lopullisen tuhon ehkäisemiseksi. Oli olemassa pelko siitä, että Neuvostoliitto miehittäisi maamme sen jälkeen kun saksalaiset oli ajettu pois maasta. Sanat fasismi ja fasisti, jotka tässäkin yhteydessä joskus vilahtelevat ja joita vielä viime aikoinakin on joidenkin piirien taholta sopivassa tilanteessa viljelty, ovat siis yhä edelleen käyttökelpoisia siinäkin tarkoituksessa, että niiden varjolla voidaan aina tarvittaessa kaataa lokaa toisten niskaan ja pelotella kolmansia. Niinpä tuntuu käsittämättömältä, nyt tavallaan kuin syrjästä seuranneena, että näitä miehiä, jotka uskalsivat, osa oman tulevaisuutensa uhraten ja osa sen alttiiksi pannen, ryhtyä senkaltaiseen toimintaan kuin he ryhtyivät, käsiteltiin oikeudenkäynnin aikana suomalaisen vasemmiston lähinnä kommunistien taholta rikollisina fasisteina, sillä eivät heidän ansionsa ennen sitä eivätkä sen jälkeen ole osoittaneet mitään sellaisia piirteitä, ei sinne päinkään. Lisäksi asekätkentälain valmistelun yhteydessä vilahteli syytteen nostamisen perusteeksi sellainen seikka kuin maan petos. Edellä esitettyyn ja seuraavaan katsoen onkin aiheellista heittää, että mitä ne nyt, nuo punaiseksi lakatut fasistit ovat tekemässä ja mihinkä he keinoja kaihtamatta ovat tätä kansaa johtamassa. Asekätkijät eivät missään vaiheessa olleet syyllistymässä maanpetokseen eivätkä siten olleet myymässä maataan. Olivathan hekin kuitenkin osaltaan ehtineet raivata, viljellä ja rakentaa jo muutamia satoja miestyövuosia tätä enemmän karua maata, jossa vastoinkäymiset olivat päivittäin ja sukupolvittain ennen heitä muovanneet heidän luonteensa vastoinkäymisten voittamiseen suuntautuvaksi taipumattomuudeksi. Nämä miehet, jotka tinkimättäminä ja vilpittöminä olivat yrittäneet vielä tuolloinkin suunnata kaikki voimansa isiltä perityn maan säilyttämiseksi tulevien sukupolvien varalle ja sen vaurastuttamiseksi siten, että kukin sukupolvi luo uuden raivatun peltotilkun muodossa itselleen pysyvän muistomerkin, jota jälkipolvet rakkaudella vaalivat. Sama päättäväinen tahto, sama uhrivalmis mieli ohjasi heitä sotien aikana eri rintamilla kun he toimivat tavalla, jolle koko maan sotilasjohto oli silloin antanut tinkimättömän tunnustuksen. Edellä esitetyn perusteella ei ole sopivaa edes olettaa, että se ikäpolvi, joka oli kasvattanut nuo miehet kodeissaan sellaisiksi sotilaiksi, myöskään olisi päättäväisyydessään ja tahdonlujuudessaan ollut heikompi kuin ne, joita he olivat kasvattaneet. Edellä esitettyyn nähden olisikin asekätkijäitä nyt arvostettava tuohon aikaan ja sen henkeen katsoen. Ei edes tuo oikeudenkäynti ja sen seuraukset kyenneet horjuttamaan heidän uskoaan isiltä perityn oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen suo- 6
jaamisen ja turvaamisen välttämättömyydestä. Päinvastoin, juuri heidän voimakas ja terve vaistonsa pakottivat heidät suojelemaan isiltään perimäänsä maata ja sitä oikeusjärjestystä, joka sen heille turvasi silloin kun he uskoivat tai luulivat sen olevan vaarassa. Juuri se, että he aina elämänsä aikana olivat olleet kunnon kansalaisia, oli aiheuttanut sen, että he, eivätkä jotkut muut, olivat joutuneet aikanaan syytettyjen penkille ja tulivat tuomituiksi. 7
111 AK:n taistelualue Kannaksella. Eräs henkilökuvaus talvisodasta (arkistotietoa) Olin kertausharjoituksissa Oulussa vuonna 1938 koko heinäkuun. Ylimpinä esimiehinäni olivat tuolloin kenraali Koskimaan pataljoonan komentaja everstiluutnantti Blick ja majuri Vuokko. Tulin nimitelyksi kenraali Koskimaan adjutantiksi. Vuoden 1939 aikana adjutantin ominaisuudessa tehtävänäni oli käskyjen vienti -etenkin elokuussa. Lokakuun 10, päivänä matkustin junalla sairaalaan, jossa vaunut purettiin ja sen jälkeen marssittiin Räisälän kautta Vuoksenrannan Vuokselaan. Vaunuissa kuljetettiin myös hevoset, jotka oudoksuivat kuljetusta ja siirtoja. Esikunnan talo oli etukäteen määrätty. Myöhemmin komentaja valitsi sen oman mielensä ja tarkoitusperiensä mukaan. Taloja oli paljon ja melkein kaikki tyhjinä. Naisniemen kasematti, jossa oli raskas tykki, oli meidän lohkollamme Pasurinkankaalla toisella puolella Vuoksea johtavan lassitien varrella Viipurin suunnalta läntiseen suuntaan oli matkaa 30-40 km ja Kiviniemen varuskuntaan noin 1 0 km ja siitä Taipaleen joelle vielä noin 20 km etelään. YH:n aikana, noin 1 kk:n ajan oli vielä mahdollista puuhailla muutakin kuin valmistautua sotaan. Kun palveli lähinnä ratsuväessä meillä oli talousupseerin kanssa aikaa ratsastella -silloin oli useimmilla pataljoonan upseereilla omat ratsut - kuljimme metsällä. Metsälintuja etenkin metsoja oli paljon samoin kuin jäniksiä niitäkin runsaasti. Ammuimme niitä sekä että ja Lotat, joita siellä oli, valmistivat meille noin 20 hengelle maistuvaa ruokaa. Siellä oli myös- 8
kin kioski, jota piti kaksi helsinkiläistyttöä, jossa kävin silloin tällöin kahvilla. Enemmän minua kiinnosti kuitenkin näkemäni metsoparvet. Koska sodasta ei kuitenkaan ollut vielä täyttä varmuutta, kaivoimme kuitenkin pot roita. Myös ha oitusammunnat kivääreillä olivat jokapäiväisiä. limatorjunta-aseita e1 ollut käytettävissä. Sitten marraskuun 30. päivänä alkoivat pommitukset ja häirintätuliammunnat tykistöllä muutaman päivän kuluessa. Ka alan kaartin rykmentti siirrettiin myöhemmin lähemmäksi Vuoksen rantaa, kun joki hiljalleen alkoi jäätyä. Sen johtoon kuuluivat: Kapteeni Wilhelm Leppälax Lähettiupseeri vänrikki Matti Tiitala Viestiupseeri vänrikki Kalevi Hemmo Talousupseeri vänrikki Matti Huotari Hevosupseeri vänrikki Tuohimaa IV komppanian pääll. luutn. Toivo Kupiainen V komppanian pääll. luutn. Salmi VI komppanian pääll. luutn. Pietarila KK komppanian pääll. luutn. Erkki Väisänen Majuri Vuokko, eversti ltn. Blick ja majuri von Essen. Tältä osin käsinkirjoitetussa alkuperäistekstissä mainittujen henkilöiden tehtävän kuvasta ei saa selvää, jollei se asiayhteydessä irrotettuna kuulu mainittuun kertausharjoituskokoonpanoon.? Joulukuun kuudentena sain ylennyksen luutnantiksi. Joulun aika vietettiin siellä asemissa. Asustamaamme "kortteeritaloon" tuli kranaatinheitinosuma, jolloin talon nurkka 'repesi' auki. Osumasta lensi sirpale pöydän kautta karttalaukkuuni, joka luonnollisesti oli vasemmalla kyljelläni. Tuo sirpale, joka oli viedä henkeni on 'matkamuistona' edelleen tallella. Tuolloin muutimme takaisin kylälle. Merkittävää oli se, että ilmatilassa oli myös suomalaisia hävittäjiä ja pommikoneita. Noina aikoina menetin Paavolasta olevan ratsuni, ratsastettuani sillä naamiolankaan. Uudenvuoden yönä suoritettiin lohkon vaihto Kev. Os:n kanssa. Häirintätulta oli jatkuvasti, mutta ei hyökkäyksiä. Puolivälissä helmikuuta siirryttiin Punnukselle? Vuosalmen ja Salmenkaidan kautta. Paikkakunnan koululla saimme kahvia, joka lämmitti muutenkin kuin sen vuoksi, että pakkasta ulkona oli yli 30 astetta. Sittemmin 'majoituimme' S:nnen rykmentin korsuun. Olimme korsun ulkopuolella jolloin laskimme sen, että 10 minuutin aikana ylitsemme lensi toista sataa venäläistä konetta. Käskystä menimme sisälle korsuun. Jätin kiväärin, joka oli luutnantti Tuohimaan kivääri, eteisen nurkkaan, josta se katosi. (- Kuriositeettina) mainittakoon, että myöhemmin on tullut selvitetyksi se, että mainittu luutn. Tuohimaa eli Simossa ja kuoli vuoden 2001 tammikuussa Simossa -. 9
Sitten alkoi tulla kranaatteja, joiden tulituksen kohteeksi emme aiemmin olleet joutuneet. Korsussa piti kaiken aikaa pelätä, milloin sattuu kohdalle eli katolle. Lämpimässä korsussa pakkasi tulemaan uni. Käytettävissä oleva konekiväärijoukkue oli jo ainoastaan itsensä komentajan käskyvallassa. Siitäkin oli erotettu puolijoukkue Alpo Jarvan johdolla. Tuolloin tuli käsky irrottautua klo 18 aikaan kaikessa hiljaisuudessa jolloin yön kuluessa siirryttiin Salmenkaidalle. Seuraavan päivän aikana jouduimme etsiskelemään 'omia'. Viides komppania oli hajallaan erään luutnantti Salmen 'omapäisen' operaation vuoksi. Kaikki kuitenkin sittemmin löytyivät päivän kääntyessä ehtoolle; olimme menossa jo 'yöpuulle' kun taas alkoi ankara tulitus. Menin yöksi kasemattiin ja vaivoin yön aikaa klo 4.ään. Ryssä hyökkäsi! tilannetta pahensi se, että tykistöllämme ei ollut enää ammuksia. Herätin sitten 'Villen' selostaen samalla tilanteen ja menin nukkumaan. Heräsin kasematissa seinän vierustalta klo 7.00. Kasematissa ei ollut ketään muita. Säikähdykseni oli suuri, sillä ajattelin, että he olivat unohtaneet minut. Sisäänkäynnin portailla olivat kuitenkin itse komentaja ja muitakin. Näin, että Merikantoa vietiin ahkiolla sekä sen, että Äyräpään lautatarha paloi ja kuumuus oli mahdoton. Siinä minulle selvisi myös se, että tykit oli jätetty sinne. Vuosalmen rannassa oli kiväärikasa. Eversti Laurilan joukot olivat miehittäneet Vuosalmen. Me marssimme takaisin Vuoksen rantaan; viinaakin annettiin pullo 2 mieheen, mutta ne jäivät kasemattiin ja jäivät menetetyiksi. Myöhemmin tuli pommitus jossa kaatui kokonainen joukkue. Meidät komennettiin uuteen kylään Vuosalmelle. Itse Vuosalmi oli sen pohjoispuolelta matalaa maata. Veden syvyys oli % metriä. Siellä ei sen vuoksi voinut kunnolla kaivautua. Olo oli kuin olisi ollut tarjottimella, koska vastaranta oli korkeata kangasmaata. Olimme sijoittautuneet itse kankaalle noin % km:n päässä rannasta. Teltta kaivettiin % metrin verran maahan. Ryssien hävittäjät kyttäsivät meitä kaiken aikaa. Eräänä päivänä venäläinen hävittäjä piiritti minua. Piileskelin ison kiven suojassa kiertäen sitä ympäri, joten ainut osuma oli 'sivallus' saapasvarteen. Ammunta ja pommitukset kiihtyivät etenkin pilvettöminä päivinä. Onneksemme pilvisiä päiviä oli monia. Tyly oli siinä maata teltan 'lattialla' nenä havuissa kiinni ja odottaa koska putoaa niskaan. Kranaatteja tuli jatkuvasti päivin; harveten kuitenkin öisin. Uni jäi kuitenkin kovin vähäiseksi. Kun eräänä yönä olisi voinut vähän nukkua, tulikin vihdoin ruokaa -se oli hernekeittoa tai paremminkin puuroa. Sen jälkeen tuli voimakas tunne siitä, että jos pääsisi edes sen verran takalinjaan, että saisi kunnolla nukkua. Sitten tuli vielä yksi pommi niin lähelle, että vain vajava metri ehyttä maata jäi väliin vieressä olleen kevyen osaston ja oman telttamme väliin. Olin täysin sekaisin. Jatkuva laukausten 'kumu' kuului kummaltakin sivustalta; myös Vuoksen toiselta puolelta. Kevyen osaston telttaan oli tullut täysosuma; vain puuropata porisi -sekin vähitellen hiljeten. Telttaan majoitettuja sotilaita ei enää ollut olemassa. Me muut eloonjääneet yritimme yön tunteina nukkua; lämmin kaminakin oli viritettynä. Maaliskuun 13. päivänä soi puhelin klo 7.00. Minulle ilmoitettiin, että klo 11.00 tulee rauha. Tulitus on lopetettava, mutta asemissa on pysyttävä ja linjat on pidettävä. Sen vuoksi, että sillä on merkitystä rauhan rajoja määriteltäessä. Seuraava yö 10
kului omassa 3:ssa korsussa oheistoimena parran pesu. Muiden päivien ohjelmaan kuului käynti Tiurin osuuskaupassa samoin kuin Räisilän apteekissa. Pakkasta oli -30 astetta ollessamme vielä majoitettuna Ruokolahden koululla. Hevonen pääsi siviiliin ennen minua, mutta sain nuoren varsan tilalle. Itse pääsin pois toukokuun 7. päivänä junan päällikkönä. Eräällä asemalla tapasin kenraaliluutnantti Ostermanin, joka oli toiminut Kannaksen armeijan komentajana. Riihimäellä nousimme siviilijunaan. Kertajana tässä on ollut isäni Pauli Permi, jonka jäämistöstä löysin tämän vaikeasti tutkittavan -kohta kuolevan 7 4-vuotiaan kirjoittaman tekstin - vasta vuonna 2000. Miksi minä olen kirjoittanut aiheesta asekätkentä. Olen tehnyt sen, en käskystä vaan pyynnöstä. Tämä pyyntö esitettiin minulle isäni taholta vain muutama päivä ennen hänen kuolemaansa. Hän kuoli 18. 4. 1984. Äitini kuoli 23. 10. 1998. Tässä oleva teksti on aivan ilmeisesti ollut hänelle ylivoimaista kertoa puhumalla, mutta hän jätti sen jälkeensä kirjoitettuna -selvästikin tarkoituksella - ; että sen joskus joku löytää. Tässä se nyt on; löydettynä. Vaikeasti tutkittavan kuolevan henkilön käsiala -kuinka kaunista se joskus on ollutkin - on siis tämän tekstin pohjana. Olen sitä tulkitessani pyrkinyt äärimmäiseen REHELLISYYTEEN. Olen joutunut otettamaan olevani samalla käsialan tutkija; siihen nähden tulkitseminen on ollutei kovin helppoa, mutta ei kovin vaikeatakaan, sillä muistuttaahan se paljon omaani. Ennen mainitun osalta tuon esille vielä sen, että olen ylpeä siitä, että olen syntynyt suoraan asekätkijän ja ennen kaikkea suomalaisen sotilaan poikana, jonka ja monien muiden asekätkennästä tuomittujen henkilöiden siviiliansiot ovat niin mittavat, kenties mittaamattomat, että siihen pystyvät vain harvat. Ilmaisu vain harvat... tarkoittaen tässä myös sitä, että asekätkijöiksi kelpasivat vain harvat! Edellä esitettyyn nähden ei ole aiheellista ihmetellä sitä, miksi myös Pauli Permistä aikanaan tuli asekätkijä ja miksi juuri hänet, niin kuin ne monet muutkin, tuli pyydetyksi tähän operaatioon. 11
KOHTI TALVISOTAA 12
Päämajan perustaminen Yleisen liikekannallepanon suorittaminen oli tehnyt aiheelliseksi puolustusvoimien ylimmän johdon jä estämisen uudelleen. Tämä tapahtui lokakuun 17.päivänä 1939, vain kaksi viikkoa ennen talvisodan syttymistä annetulla asetuksella, jolla silloinen Tasavallan presidentti Kyösti Kallio sai valtuudet nimittää erityisen puolustusvoimien komentajan ja määrätä tarkemmin hänen tehtävistään. Presidentti määräsikin samana päivänä antamallaan sotilaskäskyllä sotamarsalkka Mannerheimin puolustusvoimien komentajaksi, joka sai samalla melkein ylipäällikön valtuudet, so. rauhan aikana. Puolustusvoimien sodan aikaisena johtoelimenä toimiva päämaja perustettiin samaan aikaan. Se aloitti toimintansa silloisten puolustusvoimien esikuntana lokakuun 18. päivänä 1939. Päämajan organisaatio Silloinen yleisesikunnan päällikkö K. L. Oesch toimi päämajan esikuntapäällikkönä apulaisenaan eversti W. Oinonen. Marraskuun 23. päivänä 1939 valtioneuvosto teki päätöksen päämajan yksityiskohtaisesta kokoonpanosta. Sen mukaan päämajaan kuuluivat sen päällikön lisäksi: a) merivoimien komentaja, b) ilmavoimien komentaja, c) kotijoukkojen päällikkö, d) tykistö-, pioneeri-, viesti-, kaasunsuojelu-ja sotilaspoliisikomentajat asiaankuuluvine toimistoineen, e) taloushuollon tarkastaja, jonka alaisina toimivat: lääkintä-, eläinlääkintä- ja sotilaspostipäälliköt, komento-osasto, kolme jaostoa ja propagandaosasto. 1 jaosto käsitti järjestely-, hallinto- ja koulutusosastot II jaosto käsitti ulkomaan toimiston sekä tiedustelu-ja valvontaosasto!, johon kuului mm. sensuuriosasto 111 jaosto käsitti, johtajanaan eversti A. F. Airo 1) operatiivisen osaston, joka käsitti maavoima-, merivoima- ja ilmavoimatoimistot 2) huolto-osaston, joka käsitti yleisen huoltotoimiston sekä rautatie-, maa- ja vesitie sekä kuljetusvälinetoimistot Lisäksi siihen kuului topografikunta ja sotahistoriallinen toimisto. Jaoston vahvuus oli noin 40 upseeria. Huolto-osaston päällikkönä toimi everstiluutnantti H. Roos. Operatiivisen osaston kanssa kiinteässä yhteistyössä olevan ll:n jaoston päällikkönä toimi eversti L. Melander. Varustelutilanne ennen talvisotaa Syksyllä 1939 suunniteltujen sodanajan puolustusvoimien vahvuu o!i lähes?- 00 miestä. Meri- ja ilmavoimien lisäksi tuli maavoimiin perustaa ka1kk1aan 9 divisioo- 13
naa, jotka kukin käsittivät yhden ratsuväkiprikaatin, useita pataljoonia sekä kolme kotiarmeijan täydennysdivisioonaa. Koulutettua reserviä olisi ollut 15 divisioonaa varten. Edellisen lisäksi noin 110.000 miestä oli määrärahojen puutteessa jäänyt kouluttamatta. Puolustusvoimien ylimmän johdon kannalta tilanne oli vaikea, sillä huolimatta siitä, että edes koko koulutetun reservin käyttöä ei ollut suunniteltu, materiaalia ei kaikki kaikessa ollut riittävästi sodan ajan armeijalle. Tulevassa mahdollisessa liikekannallepanossa perustettavat maavoimat oli fiktiivisesti jaettu suojajoukkoihin, kenttäarmeijaan ja kotijoukkoihin. Paras käytettävissä oleva materiaali oli annettava suojajoukoille, toisin sanoen vahvennetulle rauhanajan armeijalle. Tämän jälkeen tuli maavoimien pääosan eli kenttäarmeijan varustamisen vuoro. Kotijoukoille jäi se materiaali, jota suojajoukot ja kenttäarmeija eivät tuon materiaalin kenttäkelvottomuuden vuoksi huolineet. Sotilasjohdon lokakuun 17. päivänä 1939 hallitukselle jättämän silloisen sotilaallisen tilanteen arviointiin oli liitetty myös varustelutilannetta koskeva katsaus, jonka oli laatinut silloinen maavoimien toimiston päällikkö ja tuleva asekätkentäjutun suunnittelija everstiluutnantti Valo Nihtilä. Muistiossa todettiin kenttäarmeijan kohdalla, että siihen kuuluvista yhdeksästä divisioonasta kahdeksan divisioonaa kyettäisiin varustamaan ase- ja muiden vahvuuksien mukaisesti. yhdeksännalle divisioonalle ei olisi riittänyt tykistöä ollenkaan. Tykistökalusto oli jo muutenkin varsin vanhaa. Muutenkin 1930-luvun lopulla aseistuksen pääosa oli peräisin joko edellisen vuosisadan lopulta tai 1900-luvun alusta. Silloisen armeijan pääase oli vielä venäläisestä 3-linjan kivääristä; kaliiperi 7,62, parannettu malli, joka laadullisesti ei lähimainkaan vastannut nykyaikaista kivääriä. Ainoastaan suojeluskuntajärjestöjen uudet kiväärit olivat ajanmukaisia. Konekiväärien heikkoudet olivat vaihto-osien puute. Pikakiväärit, jotka olivat kotimaista valmistetta eivät kuitenkaan sietäneet pölyä ja pakkasta. Kotimaisista aseista sen sijaan Suomi-konepistoolit sekä kranaatinheittimet olivat osoittautuneet hyviksi. Näitä aseita oli vain liian vähän. Vuoden 1939 loppuun mennessä oli valmistettu 3871 kpl konepistooleja. Ta rve olisi kuitenkin ollut paljon suurempi. Tykistökaluston vanhentuneisuuden lisäksi oli ongelmana niiden mallien erilaisuus ja sen lisäksi ammuspula. Talvisodan kuluessa länsimaista oli saatu jonkinlaisen myötätunnon osoituksena lahjaksi ja avuksi erilaista tykistökalustoa, jonka huipentumana olivat Ranskasta saadut vuoden 1877 mallia olevat jäykkälavettiset de Bange- tykit, kaikkiaan 148 kpl. Tuolle tykkimallilla oli annettu nimeksi "hyppyheikki". Nimi kuvasi sen käyttäytymistä laukaistaessa. Tykki tarvitsi kaksi tulenjohtajaa, joista toinen seurasi minne ammus meni ja toinen tykin kulkua. Ammuspulasta kertoo puolestaan se, että kun venäläiset eräänä talvisodan päivänä olivat ampuneet 200.000 kranaattia, määrä vastasi yli 70% suomalaisten varastoissa ennen sotaa olleista tykistön laukauksista. Armeijan viestikalusto oli tavattoman vanhanaikaista sekin. Viestitys perustui pääasiassa lankayhteyksiin, joita oli hankala rakentaa. Radiokalusto oli myös ajastaan jäljessä. Sen hankintaa ei ollut hidastanut ainoastaan varojen puute, vaan myös nopeasta tekniikan kehittymisestä aiheutunut kalustotyyppien valinta. Puutteita siis oli ja niitä riitti. Sotilasvaatetustakaan ei ollut riittävästi samoin kuin ei majoitusvarustustakaan. Huomattava osa armeijasta lähti myöhemmin talvisotaan "malli Cajanderiin" pukeutuneena siviilivaatteissa. Talvivaatteiden puute vaikutti luon- 14
nollisesti joukkojen taistelukelpoisuuteen. Lisäksi oli suuri puute myös "yleisten kulkuneuvojen" kuten polkupyörien, suksien ja ahkioiden osalta. Ylijohdon kannalta tärkeät materiaalireservit puutuivat kokonaan. Tämä seikka vaikutti ratkaisevasti ylijohdon operoimiseen. Sen jälkeen kun sotavarustus oli jaettu joukoille, varikot olivat tyhjät, joten materiaalisen painopisteen siirtäminen uudelle alueelle ei ollut mahdollista saavutetun menestyksen hyväksikäyttämiseksi tai toiminnan painopisteen muuttamiseksi. Maassa siis oli koulutettuna väkeä kolmen lisädivisioonan verran. Niitä varten oli varastoituna aseita 1 /3 tarvittavista kivääreistä, 1 /20 pikakivääreistä, Y2 konekivääreistä sekä kaikki määrävahvuuden mukaiset kranaatinheittimet. Tykkejä ei ollut yhtäkään kappaletta. Panssaritorjunta-aineistoa oli vain 41 panssarintorjuntatykkiä. Armeijalla oli noin 70 kpl jo ensimmäisessä maailmansodassa käytetyn Renault-panssarivaunun lisäksi noin 30 kpl uusia Vickers- vaunuja kuitenkin ilman niihin kuuluvaa kalustoa tai varustusta, so. aseistusta. limatorjuntatykkejä oli vain noin 70 kpl eli hieman yli 1/3 määrävahvuudesta. Raskaita ilmatorjuntakonekiväärejä oli 108 kpl kun määrävahvuus oli 190 kpl. Kenttäarmeijalle ei silloisen hankintasopimuksen tai suunnitelman toteuttamisen jälkeenkään olisi riittänyt kuin kaksi raskasta ilmatorjuntakonekivääriä divisioonaa ja yksi kevyt ilmatorjuntapatteri sekä yksi ilmatorjuntakonekiväärikomppania armeijaa kohti. Sotateollisuutta, jota siis Suomessa oli, ja asutuskeskuksia varten ei ollut ilmatorjunta-aseistusta juurikaan. Ampumatarviketilanne oli erittäin heikko. Vain kiväärin, konekiväärin ja pikakiväärin patruunoita oli riittävästi ensimmäisiksi sotakuukausiksi. Tykistön ampumatarvikkeet olisivat riittäneet kaliiperista riippuen 1-3 viikoksi. limatorjunta-aseiden ammusten oli arvioitu riittävän vain yhdeksi viikoksi. Onneksi tilannetta oli auttamassa vuodenajan pimeys. Ennen talvisodan syttymistä varustelutilanne yhtä jalkaväkirykmenttiä, joita oli 50, kohti oli seuraava: 15
kiväärit 2500 kpl konepistoolit 72 kpl pikakiväärit 72 kpl konekiväärit 36 kpl kranaatinheittimet (81 mm) 6 kpl kranaatinheittimet (120mm) - 1 panssarintoriuntakiväärit - 1 oanssarintoriuntatvkit 4-6 kpl Varustelutilanne vhtä divis1oonaa k o h 11 o r 1 seuraava: suomal.div. venäl.div kiväärit 11000 koi 14000 kpl konepistoolit 250 koi - pikakiväärit 250 koi 419 kpl konekiväärit (7.62) 116 koi 200 kpl konekiväärit (12. 7) - 6 kpl - ilmatoriuntakonekiväärit 32 kiji kiväärikranaatinheittimet - 261 kpl kranaatinheittimet 18 kpl 18 kpl I C81-82mm) kranaatinheittimet I C120mm) - 12 kpl 1 tvkit (37-45mm) 18 koi 48 kpl 1 tvkit (75-90mmT 24 koi 38 kpl 1 tvkit-ii02-152mmt 12 kpl 40 kpl 1 oanssarivaunut - 40-50 kpl Varustelutilanne kokonaisuutena kiväärit 254581 kpl koneoistoolit 4144 kpl 1 pikakiväärit 4602 koi konekiväärit 2405 koi kranaatinheittimet 306 kpl 1 panssarintoriuntatvkit (37mm) 112 kpl 1 jalkaväkitykit (37mm) 16 kpl 75-76mm:n kenttäkanuunat 306 kpl 107mm:n kenttäkanuunat 10 koi 120-122mm:n kenttähaupitsit 72 kpl ISO- ISSmm:n kenttähaupitsit 32 kpl lisäksi oli käytössä 73 vanhaa 1 jä:tkkälavettista t:tkkiä Vaikka aikaansa seuranneet kansalaiset olivat YH: n alkaessa hyvin tietoisia puolustusvoimiemme aseistuksen ja varustuksen suurista puutteellisuuksista, ei juuri kukaan voinut aavistaa millainen tilanne todella oli. Vuoden 1938 perushankintaohjelmakin oli ollut vain jonkinlainen hätäohjelma, jota laadittaessa oli tehty suuria supistuksia ja "säästöjä". Jäljellä oleva varustautumisaika oli niin lyhyt ettei kahden aikaisemman vuosikymmenen laiminlyöntejä materiaalisessa puolustusvalmiudessa enää ehditty korjata. Oli selvää, että maamme puolustusvalmius rauhanaikana oli laiminlyöty, mutta niin olivat tehneet kaikki pohjoismaat puolueettomuuspolitiikkansa sokaisemina. 16
Talvisota syttyy Tältä osin lienee hyvinkin aiheellista valottaa vielä niitä taustoja, joista käy ilmi tapahtumaketjun kulku kokonaisuudessaan., ottaen huomioon talvi- ja jatkosodan, so. kuinka se kaikki kaikessa välivaiheineen ja asetelmineen koko ajan liikehti ja muuttui ja kuinka se päättyi. Marraskuun 30. päivän aamuna vuonna 1939 Suomi oli taas kerran historiansa aikana sodassa, tuolloin silloista Neuvostoliittoa vastaan. Sota alkoi Neuvostoliiton taholta Mainilan kylässä ammuttujen tykinlaukausten seurauksena. Samalla Suomi oli mukana tietämättään osana yleiseurooppalaista sotaa. Sen pääosissa oli tuolloin Saksa ja Neuvostoliitto siten, että ne olivat keskinäisin sopimuksin jakaneet Euroopan etupiireihinsä. Koska suomalaiset eivät silloin tienneet ko. etupiirijaosta, he eivät näin ollen suostuneet myöskään luovuttamaan heiltä mainitun etupiirijaon puitteissa vaaditluja alueita, vaan ryhtyivät urhoollisesti puolustamaan maansa rajoja sekä torjumaan Neuvostoliiton Suomen valtaamiseen pyrkivää hyökkäystä. Neuvostoliitto teki kuitenkin virheitä niin kuin aina. Sillä oli selvä materiaalinen ylivoima, mutta armeija muuten toimi heikosti niin kuin nykyäänkin. Stalin oli nimittäin tuolloin pudistuksissaan tapattanut kaikki parhaat upseerinsa. Stalin säikähti myös sitä, että ranskalaiset ja englantilaiset saattaisivat tunkeutua Pohjois- Suomeen, jolloin Neuvostoliito olisi joutunut sotaan lännen kanssa. Tuli rauhanteon aika ja rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 12. maaliskuuta 1940. Tuli rintamilla taukosi seuraavana päivänä klo 11.00. Tuolloin yleistä mielialaa, so. maanpuolustushenkeä arvioitaessa oli suurimpana ongelmana pidetty vapaussodan aiheuttamaa asetelmaa kansan yksituumaisuuden osalta. Hyvin usein oli tuon eripuraisuuden arvioitu kohtalokkaaksi Neuvostoliiton kanssa mahdollisesti syttyvässä sodassa. Pelko oli kuitenkin turhaa. Talvisota oli tavallaan mittari, joka osoitti, että kansallinen eheytyminen oli tosiasia -silloin. Vuoden 1938 aikana sosiaalidemokraattinen lehti kirjoitti mm. seuraavaa: "Suomen ja sen työväestön valtava enemmistö on tarpeen tullen valmis torjumaan niin bolshevistisen kuin fasistisenkin hallitusjärjestelmän, jos niitä täällä yritetään pystyt1ää... "Jossakin Summan lohkolla oli talvisodan ensimmäisinä päivinä kaksi turkulaista työläissotilasta keskustellut seuraavaan tyyliin toisen sanoessa: "On se sentään saatanan hyvä onni, että se vanha päälahtari vielä on hengissä kun näin kävi", tarkoittaen luonnollisesti Mannerheimia. Suomalaisten vastarintaa vahvisti entisestään se seikka, että Kreml heti sodan alussa teki kohtalokkaan virheen, nimittäin 2. päivänä joulukuuta 1939 perustettu "Suomen kansanvaltainen hallitus", so. Te rijoen hallitus, pääministerinään Otto Wille Kuusinen tuli Stalinin hyväksymänä tai tunnustamana Suomen ainoaksi lailliseksi hallitukseksi. Kuusisen hallitus suostui kuitenkin Neuvostoliiton kanssa sopimukseen, jossa Suomi luopui Moskovan neuvotteluissa vaadituista alueista. Tämä seikka vahvisti lopullisesti yleisen kansalaismielipiteen, jonka mukaan hallitus oli aiheellisesti torjunut venäläisten vaatimukset, koska ne olisivat merkinneet lopullista tu- 17
hoa. Antautumismielialan sijasta kansassa syntyi uhmamieli ja halu taistella viimeiseen asti, vaikka tilanteen piti olla toivoton. Talvisotaan tarjoutuivat jopa liian vanhoiksi palvelukseen kutsuttaessa katsotut ja kutsumana jääneet vapaussodan aikaiset punakaartilaiset, taistelemaan omana joukko-osastonaan? Näin syntyi osaltaan myytti talvisodan hengestä. Sillä siellä taistelivat kommunistitkin rinta rinnan kunnon sotamiesten kanssa periaatteella: "kaveria ei jätetä". Pohjimmiltaan talvisota oli suomalaisilla hyvin järkyttävä kokemus. Puolueettomuus, sellaisena kuin sitä syksyllä 1939 oli toteutettu, oli osoittautunut riittämättömäksi turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi ja rauhan takeeksi. Niinpä heti talvisodan päätyttyä Suomi pyrki parantamaan turvallisuuttaan yhteispohjoismaisella puolustusliitolla. Neuvostoliitto ja Saksa kuitenkin torjuivat tuon hankkeen. Talvisodan päättyminen Moskovan rauhaan ja näin ollen Suomen säilymiseen täysin puolueettomana ja itsenäisenä kansakuntana oli tuolloin etenkin Saksalle täysin tyydyttävä asiantila -ja myöhemminkin. Välirauhan aika Keväällä 1940 tilanne yleiseurooppalaisessa sodassa muuttui. Tapahtui nimittäin kaksi merkittävää tapahtumasarjaa, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen miten Suomi suhtautuisi Saksaan ja toisaalta siihen minkä aseman Suomi saisi Saksan strategiassa. Nämä tapahtumat olivat Saksan Norjaa vastaan huhtikuun 9. päivänä aloittama sota. Tuolloin Saksa hyökkäsi yhtäaikaa sekä Tanskaan että Norjaan sekä toukokuun 1 O.päivänä Ranskaan. Tässä yhteydessä Suomen asema Saksan strategiassa muuttui, sillä olivathan Suomen ja Saksan välit talvisodan päättymisen jälkeen olleet varsin huonot. Saksan välinpitämättömyys sodan aikana oli herättänyt katkeruutta. Liikkui jopa huhuja siitä, että neuvostojoukoissa olisi taistellut saksalaisia sotilaita. Suomen hallituskin pyrki ensin heti sodan jälkeen uusien aseiden hankkimiseksi kauppasopimukseen Englannin kanssa. Mutta heti sen jälkeen kun Saksa oli aloittanut sotaretken Norjaa ja Tanskaa vastaan muuttui tilanne tältäkin osin. Kesäkuun lopulla 1940 aloiteniinkin Berliinissä Suomen ja Saksan ensimmäiset sodanaikaiset kauppaneuvottelut Suomalaiset saivat tuolloin kuulla myös vihjailuja Saksan Neuvostoliittoa vastaan alkavan sodan mahdollisuudesta. Suomalaiset pitivätkin asioiden saamaa uutta käännettä itselleen edullisena. Kuitenkin vielä heinäkuussa saksalaiset torjuivat suomalaisten ehdotukset sotatarvikekauppojen aloittamisesta. Mutta jo elokuussa suomalaiset olivat saksalaisten kanssa yhteisellä kauppa- ja sotilaspoliittisella tiellä. Tuolloin asehankintoja tehtiin siis pääasiassa Suomen ja Saksa välillä tehdyin väli rauhanaikaisin sopimuksin. Suomella oli toki omaakin sotatarviketeollisuutta. Lisäksi kunnostettiin venäläisiltä talvisodan aikana sotasaaliiksi saatua materiaalia. Edellä mainituilla seikoilla lienee merkitystä siinä mielessä ettei jää selventämättä se, mistä Suomi hankki ne asetäydennykset, joita ennen talvisotaa ei ollut käytettävissä ja jotka sitten myöhemmin luonnollisesti olivat myös asekätkennässä kätkettävää materiaalia. 18
KOHTI JATKOSOTAA 19
Varustelutilanne ennen jatkosotaa Kun rauha oli solmittu sotatilaa ei silti ulko- ja sisäpoliittisista syistä lakkautettu. Maailmansodaksi levinneen sodan osoittaessa vain laajenemisen merkkejä, maanpuolustukseen oli kiinnitettävä yhä suurempaa huomiota. Miehistöä koulutettiin lisää ja näin vakinaisen armeijan vahvuudeksi tuli 15 prikaatia sen jälkeen kun divisioonat oli ensin hajotettu. Maavoimiin kuului nyt mm. 13 jalkaväkiprikaatia, jääkärija ratsuprikaatit, raskas kenttätykistörykmentti sekä pioneeri- viesti- ja panssarikoulutuskeskukset. Nämä jaettiin viiden armeijakunnan ja merivoimien kesken. Väliaikainen liikekannallepanosuunnitelma käsitti talvisodan päättyessä olleet joukot, jotka mahdollisessa liikekannallepanossa olisi täydennetty jälleen sotavahvuisiksi. Uuden liikekannallepanon aikaansaamiseksi oli selvitettävä ensin asekelpoisten miesten määrä, joka oli 473 559 miestä. Vastedes suojeluskuntajärjestöjen tuli hoitaa aluejärjestöjen tehtävät. Sotilaspiirit olivat samalla suojeluskuntapiirejä. Aluejärjestöön kuului kotijoukkojen esikunnan alaisena 16 sotilaslääniä, joiden alaisena toimi 34 suojeluskuntapiiriä. Puolustusvoimien pääesikunta määräsi puolustusvoimien sodanaikaisen kokoonpanon. Sen mukaan puolustusvoimat jakaantuivat seuraaviin osiin: ylijohto, maavoimat, merivoimat, ilmavoimat ja kotijoukot Ylijohdon muodostivat edelleen tasavallan presidentin alainen puolustusvoimien ylipäällikkö ja päämaja, joka puolestaan jakaantui yleisesikuntaan ja sotatalousesikuntaan. Maavoimiin kuuluvia joukkoja olivat mm. 6 armeijan esikuntaa, 16 divisioonan esikuntaa, 50 jalkaväkirykmenttiä, 2 jääkäri- ja 1 ratsuväkiprikaatia, 3 sissipataljoonaa, 16 kevyttä osastoa, 35 tykkikomppaniaa, 24 rajakomppaniaa, 14 linnoituspataljoonaa, 15 linnoituskomppaniaa, 1 panssaripataljoona, 8 erillistä panssarijoukkuetta, 4 panssariautojoukkuetta, 2 panssarijunaa, 3 järeätä patteristoa ja 1 erillinen järeä patteri, 19 raskasta patteristoa, 16 kenttätykistörykmenttiä, 6 erillistä kevyttä patteristoa, 5 mittauspatteristoa, 6 1innoitustykistöpatteristoa, 26 viestipataljoonaa ja 24 pioneeripataljoonaa. Lisäksi tulivat huoltomuodostelmat. Taistelujoukoista ja huoltomuodostelmista muodostettiin yhteensä 16 divisioonaa, joista 12 divisioonaa yhdistettiin viideksi armeijakunnaksi. Näistä II, 111 ja V armeijakuntaan kuului kaksi divisioonaa ja IV sekä VII armeijakuntaan kolme divisioonaa. 1 AKE jäi ylipäällikön reserviksi. Armeijakunnilla oli puolestaan omat taistelujoukkonsa ja huoltomuodostelmansa. Armeijakuntajaon ulkopuolelle jääneistä joukoista ja muodostelmista osa suunniteltiin merivoimien komentajan käyttöön, osa jääkäri- ja ratsuväkiprikaateille ja loput päämajan käyttöön tai ylipäällikön reserviin. Sotilasläänien osalle tuli pääosa sodanaikaisen kenttäarmeijan perustamisesta. Satakunnan ja Vaasan sotaläänit saivat päämajan kirjeellä 19. elokuuta 1940 käskyn perustaa täyden divisioonan ja muut 13 vain vajaan divisioonan, sillä kustakin rauhanajan 13 prikaatista liikekannallepanossa muodostuva jalkaväkirykmentti ja patteristo laskettiin sotilasläänissä perustettavan divisioonan osaksi. Sotilasläänin oli perustettava myös suoraan päämajan ja armeijakunnan alaisia joukkoja. Perustamistehtävää tasattaessa saattoi jonkun sotilasläänin perustamaan divisioonaan elimellisesti kuuluva yksikkö tai joukko-osasto joutua vieraan sotilasläänin alueella perustettavaksi. Sotilasläänit puolestaan jakoivat perustamistehtävät suojeluskun- 20
tapiireille yleisenä periaatteena se, että kunkin piirin osalle tuli pienempien joukkojen ja yksiköiden ohella ainakin yhden jalkaväkirykmentin ja patteriston perustaminen. Kunkin suojeluskuntapiirin alueella oli piirin suuruuden mukainen määrä perustamispaikkoja, joissa yksiöt perustettiin, siten että suurimmissa perustamispaikoissa perustettiin pataljoona tai patteristo sekä lisäksi joitakin huoltomuodostelmia, pienimmissä vain yksi perusyksikkö, komppania tai patteri. Kaikkiin perustamispaikkoihin oli varastoitu tärkein sotavarustus kaikkia siellä perustettavia joukkoja varten. perustettaviin joukkoihin tuleva henkilöstö saatiin perustamispaikan välittömästä läheisyydestä, samasta kaupungista tai pitäjästä. Viimeksi mainitulta pohjalta suunniteltiin osaksi myös asekätkentäorganisaatiota. Luonnollisesti aseistus ja muu varustus oli nopeasti saatava uudistuneen sodankäynnin tasolle. Jalkaväen tulivoimaa oli lisättävä hankkimalla panssarintorjuntaaseistusta, kranaatinheittimiä ja konepistooleja lisäksi kenttätykistölle ampumatarvikkeita sekä raskasta tykistöä. Ilma- ja maatorjunta aseistusta oli vahvistettava. Talvi- ja jatkosodan välisenä aikana Suomen puolustusvalmiutta tehostettiin 15kk:ssa enemmän kuin 20 aikaisemman vuoden kuluessa. Näin oli puolustusvoimiamme varustelutaso parantunut merkittävästi. Nyt oli mahdollista suunnitella yli 500 000 miehen sodanaikaisen armeijan perustamista. Huomattakoon, että kaikki aiemmin tehdyt laiminlyönnit eivät puolustuksemme osalta kuitenkaan olleet parin vuoden aikana korjattavissa. "Malli Cajanderista" ei kuitenkaan ollut aiheellista enää puhua. Yhden suomalaisen jalkaväkirykmentin aseistuksen parannus talvisodasta oli numeroina seuraava: kiväärit konepistoolit pikakiväärit konekiväärit kranaatinheittimet (81 mm) kranaatinheittimet (120mm) panssarintorjuntakiväärit panssarintorjuntatykit 2250 181 144 36 12 3 30 6 kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl Kaikkiaan suoritetut parannukset lähes kolminkertaistivat divisioonan tulivoiman, ja moottoroinnin lisäys paransi liikkuvuutta. Suomalainen divisioona oli kuitenkin tykistö Itään sekä ilmatorjunta-ja panssarintorjunta-aseistukseltaan yhä talvisodan aikaista venäläistä divisioonaa heikompi. Panssarivaunut puuttuivat kokonaan. Sotamateriaalia hankittiin ulkomailta ja kotimaasta. Lisäksi kunnostettiin sotasaalismateriaalia. Muutoin osa kalustosta oli tilattu jo talvisodan kuluessa, jolloin Yhdysvalloista oli ostettu tykistömateriaali. Saksa al _ koi elok lla 1940 - _ oimittaa hankintasopimukseen perustuen matenaalla. To1m1tukset s1sals1vat paaas1assa _ 21
puolustusvoimilta puuttuvaa tykistö- ja panssarintorjunta-aseistusta ampumatarvikkeineen sekä panssarimiinoja. Kotimaassa Tampella jatkoi panssarintorjuntatykkien valmistusta. Ennen sotaa niitä valmistui 70 kpl ja raskaita kranaatinheittimiä 160 kpl. Valtion kivääritehdas valmisti samaan aikaan yli 300 kpl panssanntorjuntakivääreitä ja tykkitehdas 1 6 kpl korsutykkejä. Talvisodan sotasaalismateriaalista korjaamalla saatiin aseistukseen 140 kpl kenttätykkiä, 125 kpl panssanntorjuntatykkejä ja noin 100 kpl kevyitä kranaatinheittimiä. Panssarikalustoa lisättiin 16 kevyellä ja 2 keskiraskaalla panssarivaunulla, 42 amfibiopanssarivaunulla ja 22 panssariautolla. Kalusto riitti vain yhden panssaripataljoonan perustamiseen. Jalkaväkiaseiden ja panssarivaunujen kalustotilanne 1.7.194 1 oli seuraava: kiväärit pikakiväärit konekiväärit konepistoolit panssarintorjuntakiväärit (8-14mm) panssarintorjuntakiväärit (20mm) panssarintorjuntatykit kranaatinheittimet (81 mm) kranaatinheittimet (1 20mm) kevyet panssarivaunut keskiraskaat panssarivaunut amfibiopanssarivaunut panssariautot 556084 14493 54 35 1371 1 424 487 94 1 91 1 162 42 2 42 22 kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl Maavoimien osalta suurin puute oli konepistooleista sillä niitä oli määrävahvuudesta vain puolet. Pika-ja konekivääreitä oli vain kenttäarmeijalle määrävahvuuksien mukaan. Jalkaväen patruunoiden osalta tilanne oli tyydyttävä. Keveiden kranaatinheittimien osalta tilanne oli hyvä; tältä osin ampumatarvikkeita oli kuitenkin vain noin puolet tarpeesta. Raskaista kranaatinheittimistä puutui vain noin 5% arvioidusta tarpeesta. Panssarintorjunta-aseistus oli määrältään lisääntynyt talvisodan jälkeen, mutta kesäkuussa 1941 määrävahvuudesta puuttui vielä lähes 300 tykkiä. Panssarintorjuntatykkien, joilla kenttäarmeija voitiin aseistaa määrävahvuiseksi, ampumatarvikkeita oli noin puolet lasketusta tarpeesta. Samaan aikaan tykkien määrä ylitti silloiset määrävahvuudet. Viestikaluston hankinnat oli ehditty toteuttaa vain osaksi ja kesällä 1941 tilanne siltä osin oli huono. Kenttäradioita puuttui puolet tarpeesta, kenttäkaapeleista 1 /3 ja kenttäpuhelimista 1.4 määrävahvuudesta. Panssari miinoja ja sytytysvälineitä oli sodan alkaessa ollut määrävahvuuden edellyttämät määrät. Räjähdysaineita puuttui 40%. Kenttäarmeija voitiin varustaa lähes täydellisellä lääkintämateriaalilla. Lääkintävälineistä puuttui kuitenkin 50-80%. Vaatetusta armeijalla oli riittävästi. Yleensä ottaen voi todeta, että suomalainen divisioona ei kuitenkaan talvisodan jälkeisistä parannuksista huolimatta ollut yleismaailmallista tasoa. Toisaalta Suomen sotilaallinen puolustusvalmius oli keväällä 194 1 parempi kuin koskaan. 22
Jatkosota ja aselepo Jatkosota alkoi kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941 ja jatkui hyökkäys-ja asemasotav iheineen sekä edelleen torjuntavaiheen kautta viivytystaisteluineen vetäytym1sva1heeseen. Jatkosodan syttyessä yleinen mieliala oli maassa korkealla. Näh iin, että tällöin oli tilaisuus korjata talvisodan rauhanteossa tapahtuneet vääryydet Ja saada takaisin Neuvostoliitolle menetetyt alueet. Saksan rinnalla taisteltaessa tuo hyvitys oli kuin tarjottimella. Joka tapauksessa sota oli väistämätön. Koska mieliala sodassa on hyvin tärkeä tekijä, sodanjohto halusi tietää millainen mieliala vallitsi joukkojen keskuudessa. Vaikka mielialalla ei suoranaisesti sotaa voitetakaan se voi kuitenkin aiheuttaa häviämisen. Päämajan valvontaosaston alaisena olikin nk. valvonta upseereita, joiden päätoimena oli vastavakoilutoiminta. He loivat tiedusteluverkoston joukkoihin ja saivat sitä kautta tietää joukkojen taistelukunnosta ja mielialasta. To isaalta myös kotirintaman henkistä kuntoa seurattiin hyvin tiiviisti. Myöhemmin myös asekätkennän toiminta-ajatukseen kuului vastaavan tiedusteluverkoston luominen kansalaisten mielialan seuraamiseen. Jatkosodassa vuonna 1943 oli jo selvää ettei Saksa voita yleiseurooppalaista sotaa. Neuvostoliiton tarkoituksena oli kuitenkin yhä edelleen Suomen valtaaminen. On selvää, että ilman Pohjois-Suomessa olevia saksalaisia joukkoja Suomi ei olisi kestänyt, sillä saihan Suomi vielä vuonna 1944 Saksalta apua ratkaiseviin torjuntataisteluihin. Vuoden 1944 alussa Suomen strateginen asema muuttui jälleen perusteellisesti venäläisten murrettua saksalaisten Leningradin saartorenkaan. Samana keväänä Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen valmistelun Karjalan kannaksella. Päämajan operatiivisen osaston päälliköksi marraskuussa vuonna 1942 tullut eversti Valo Nihtilä antoi tuolloin keväällä 1944 sotilasjohdon ymmärtää syntyneestä tilanteesta. Vaikka suomalaiset siis olivat tietoisia suurhyökkäyksen valmisteluista, onnistuivat Neuvostoliiton joukot aloittamaan suurhyökkäyksen jossain määrin yllättäen 9. päivänä kesäkuuta 1944 ja sen seurauksena Karjalan kannas murtui. Alkoi jatkosodan vetäytymisvaihe asemasotaa muistuttavine viivytystaisteluineen sekä myös vastahyökkäyksineen, niin että vihollisen hyökkäys saatiin viimein pysäytetyksi. Ajan kuluessa Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelut johtivat syyskuun 2. päivänä 1 944 solmittuun aselepoon, jonka oli määrä astua voimaan syyskuun 4. päivänä. Kun välirauha oli saatu solmituksi, suomalaiset joukot aloittivat vetäytymisensä Moskovan rauhan rajan taakse. Ribbentrop-sopimus ja asehankinnat Ribbentrop-sopimus solmittiin 26. päivänä kesäkuuta 1 944. Sopimusta ja sen hyödyllisyyttä on usein perusteltu sillä, että ko. sopimuksen johdosta Saksasta saadulla sotamateriaalilla olisi ollut huomattava merkitys Suomen vastarinnan kovenemiselle ja kesän 1944 torjuntavoitoille. Saksalaisten sotatarvikeavustus oli merkityksellinen suomalaisille, mutta se seikka etteikö tuota apua saatu ilman ko. sopimustakin käy ilmi edellä mainituista sotatarvikkeita koskevista kauppaneuvotteluista, joiden perusteella aseita oli saatu jo jonkin verran keväällä 1944. Pääosan aseista saksalaiset olivat luovuttaneet jo huomatessaan suomalaisten joutuneen todelliseen hätään kesäkuun 1 0. päivän tienoilla. Mutta ei Ribbentrop-sopimus täs- 23
sä tarkoituksessaan aivan merkityksetönkään ollut. Aseet saapuivat Suomeen kuitenkin vasta heinäkuun 19. päivän jälkeen. Ratkaiseviin taisteluihin ne eivät ehtineet. Vaikka saksalaisten apu ei siis ehtinytkään ajoissa, Neuvostoliiton tiedustelu oli epäilemättä tietoinen siitä, että Suomi oli saanut huomattavan määrän kaikkein uusinta taisteluvälineistöä. Sillä lienee ollut vaikutuksensa sodan lopputulokseen ja välirauhan solmimiseen sellaisena kun se solmittiin 19. päivänä syyskuuta 1944. Joka tapauksessa tuo Saksasta saatu aseavustus ei hyödyttänyt myöskään myöhemmin asekätkijöitä, sillä se oli pääosaltaan raskasta panssarintorjuntakalustoa ja erilaista tykistömateriaalia, jotka asekätkijäiden kätkentäsuunnitelmiin eivät olosuhteista johtuen voineet kuuluakaan. 24
ASEKÄTKENTÄ 25
Asekätkennän motiivit Kätkennän motiiveja on jälkeenkin päin pohdiskeltu eri piireissä ja seminaareissa. Sen perusteemana merkittävimmäksi motiiviksi on kuitenkin todettava se seikka, että maamme oli varauduttava pahimmassa tapauksessa eli antautumisen seurauksena, tulevaan maan miehitykseen. Tämä motiivi oli nimenomaan asekätkennän suunnittelijoiden ja myöhemmin myös itse kätkentään kätkijöinä osallistuneiden lukuisten kansalaisten näkemys. Julkisen tahon ja ylimmän sotilasjohdon näkemys se ei voinut ollakaan, koska kaiken piti tapahtua noilta mainituilla tahoilta salassa. Tuolloin vuosina 1 944-45 tiedostettiin kyllä maassamme jo olevan voimia, jotka halusivat tuhota maamme itsenäisyyden. Kaiken aikaa oli olemassa kommunistien vallankaappausuhka ja sen seurauksena mahdollinen sisällissota. Uhka tulikin myöhemmin esille SKP:n taholta vuonna 1946, jota vuotta tuosta syystä onkin aiheellista kutsua varsinaiseksi vaaran vuodeksi. Sitähän tosin olivat myös vuodet 1 947 ja 1 948. To isaalta jo osaksi tiedotetun asekätkennän aiheuttama pelko saattoi vaikuttaa siten, että olot sotien jälkeen pysyivät maassamme melko rauhallisina, sillä eiväthän kaikki kätköt ole paljastuneet vieläkään. Viimeisin asekätkö on löytynyt Pyhäjoen pappilan rannasta joen rantapenkan sortumisen yhteydessä muutamia vuosia sitten. Aseelliseen kaappaukseen ei missään vaiheessa pyrittykään eikä sillä olisi päästykään mihinkään sotilaalliseen voittoon. Se oli vain olemassa oleva uhka ja sekin vastapainona kommunistisille pyrkimyksille. Kuten jo aiemmin on tullut esille Neuvostoliitto oli tietoinen saksalaisten Suomeen toimittamista nykyaikaisista aseista. Se oli luonnollisesti samalla varoitus, mutta Neuvostoliitto oli sekin jo väsynyt sodankäyntiin. Itse asekätkennästä sodan voittajavaltiot saivat vihiä vasta myöhemmin, vaikka sitä alettiin toteuttaa jo sodan loppuvaiheiden aikana. Toimintamalli Vuoden 1 944 kesän kuluessa sotilasjohtomme oli alkanut ounastella tulevia tapahtumia ja niiden mahdollisia seurauksia. Elokuun alussa oli jo pohdittavana kahden pahimman tulevan vaihtoehdon mahdollisuus; nimittäin se, että suomalaiset sotajoukot joutuisivat vetäytymään ja sota siirtyisi jopa Sisä-Suomeen ja se, että maamme tulisi tai joutuis i tekemään rauhan antautumalla, jolloin seuraisi maan miehitys. Kumpikin kysymykseen tuleva mahdollisuus olisi sulkenut pois tavanomaisen sodan käyntitavan so. yhtenäisen puolustuksen alueella, josta siviilit olivat evakuoituna. Päämajan operatiivisella osastolla, jonka tehtäviin kuului vastata maamme puolustamisesta kaikissa olosuhteissa, oli luonnollisesti se käsitys, että pahimmassakin tapauksessa taistelua oli jatkettava. Myöhemmin "pääkätkijäksi" ristitty everstiluutnantti Urho. S. Haahti oli 1 0. päivänä elokuuta 1 944 keskustellut Mannerheimristin ritari, majuri Reino Lukkarin ja majuri Reino Arimon kanssa päämajassa Mikkelissä ideastaan. Toki tulevasta tilanteesta oli keskusteltu myös päämajoitusmestari A. F. Airon ja operatiivisen osaston päällikön eversti Valo Nihtilän kanssa aiemmin, mutta ei toimenpiteistä. Everstiluutnantti Haahden ajatuksen sisältönä oli kolme tärkeää oivallusta. Ensinnäkin se, että jos silloisessa rintamatilanteessa olisi vielä vetäydytty, olisi jouduttu sotaan Sisä-Suomessa tai jos tulisi miehitysti- 26