Toimintakertomus 2016 Tampereen Yliopiston Laulajat ry

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus vuodelta 2009

Tampereen Yliopiston Laulajat ry Toimintakertomus vuodelta 2007

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2014 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Laura Sinkkonen puheenjohtaja 2014

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Infokirje

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2012 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Virve Rissanen puheenjohtaja 2012

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2015 kohokohdat. Muu toiminta vuonna Harjoitukset. Kuoroleirit. Tampereen Yliopiston Laulajat ry

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2011 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Tuomas Salo puheenjohtaja v. 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2013 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Bertta Häkkinen puheenjohtaja 2013

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Toimintakalenteri v. 2012

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2015 TOIMINTAKALENTERI

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Infokirje

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

2014 TOIMINTAKALENTERI

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Infokirje

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

jsa

Hämäläis-Osakunnan Laulajat SÄÄNNÖT (HYVÄKSYTTY KUORON KOKOUKSISSA JA ) 1. NIMI JA KOTIPAIKKA

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

2016 TOIMINTAKALENTERI

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

CCI-sanomat

Kokouksen esityslista

OULUN TEEKKARIKUORO TEEKU RY:N SÄÄNNÖT

66 päivää ma ma

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Puhelutiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

tapahtumakalenteri helmikuu maaliskuu Mäntsälän Rauhanyhdistys

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Viestintä ja vaikuttaminen

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Infokirje

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

Joukkueenjohtajien opas

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Onnettomuudet kuukausittain

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

Transkriptio:

Toimintakertomus 2016 Tampereen Yliopiston Laulajat ry

2 Sisällys 1. Hallinto... 3 1.1. Hallitus... 3 1.2. Taiteellinen johto... 3 1.3. Yhdistyksen kokoukset... 3 2. Talous... 3 3. Harjoitustoiminta... 3 3.1. Harjoitukset... 3 3.2. Harjoitustilat... 4 4. Konsertointi ja esiintymiset... 4 4.1. Konsertit... 4 4.2. Esiintymiset yhteistyötahojen tilaisuuksissa... 4 4.3. Muut esiintymiset... 4 5. Jäsentoiminta... 4 5.1. Uudet jäsenet... 5 5.2. Vapaa-ajan toiminta... 5 5.3. Laulutunnit... 5 6. Viestintä... 5 6.1. Sisäinen viestintä... 5 6.2. Ulkoinen viestintä... 5 7. Toimintakalenteri... 6

3 1. Hallinto 1.1. Hallitus Kuoron operatiivisesta toiminnasta vuonna 2016 vastasi jäsenistön keskuudestaan valitsema hallitus. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksessa on oltava puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, sekä enintään viisi muuta jäsentä. Vuonna 2016 hallituksessa oli seitsemän jäsentä, joista kaksi oli poissaolevana syyskaudella. Hallitus kokoontui noin kolmen viikon välein, paitsi kesäkaudella, yhteensä kuusitoista kertaa vuoden aikana. Kokoukset olivat avoimia kaikille yhdistyksen jäsenille. 1.2. Taiteellinen johto Kuoron taiteellisesta johdosta vastasi musiikkitoimikunta, johon kuuluu kuoron taiteellinen johtaja musiikin maisteri Päivi Liimola, kuoron varajohtaja sekä neljä äänivastaavaa. Musiikkitoimikunta kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. 1.3. Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset järjestettiin 8.3.2016 ja 26.11.2016 harjoitusten yhteydessä. 2. Talous Vuonna 2016 suurin yksittäinen menoerä oli henkilöstökulut. Muita kuluja aiheutui kuoron perustoiminnasta: konserttien painomateriaaleista ja muista kuluista, tekijänoikeuskuluista ja kuoroleireistä. Tuloja saatiin jäsenmaksuista, konserttien lipunmyyntituloista ja muista esiintymistuloista. Lisäksi menoja katettiin erilaisilla yleisavustuksilla. Yhdistyksen tulos toteutui noin 1 380 alijäämäisenä (vuonna 2015 noin 785 ylijäämäisenä). Tappiota selittää Tampereen yliopiston toiminta-avustuksen puuttuminen (avustushakua ei ollut vuonna 2016) sekä odottamattomat kuluerät harjoitus- ja varastotilojen vuokrista. 3. Harjoitustoiminta 3.1. Harjoitukset Kuoron harjoitukset järjestettiin viikoittain tiistai-iltaisin kevätkaudella klo 18:00-21:00 ja syyskaudella klo 17:45-20:30. Harjoituksia johti kuoronjohtaja tai, hänen ollessaan estynyt, kuoron varajohtaja. Kuoron omien viikoittaisten harjoitusten lisäksi pidettiin sekä kevät- että syyskaudella yhteisharjoituksia yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi järjestettiin viikonloppuharjoitukset 11.- 13.3. Kariniemen leirikeskuksessa Valkeakoskella, 23.-24.4. Koskenmäen seurakuntatalolla Nokialla, sekä 8.-9.10. ja 26.-27.11. Tammelan koululla Tampereella.

4 3.2. Harjoitustilat Kevätkaudella kuoro harjoitteli Tampereen yliopiston tarjoamissa tiloissa Juvenes Attilassa. Syyskaudella harjoiteltiin pääasiassa yliopiston juhlasalissa Attilan vuokrasopimuksen päätyttyä toukokuussa. TYL:n fyysistä omaisuutta säilytettiin kevätkaudella Attilassa, kesän aikana vuokravarastossa ja syyskaudella yliopiston tarjoamassa varasto-/toimistotilassa. 4. Konsertointi ja esiintymiset 4.1. Konsertit Vuonna 2016 TYL järjesti kolme konserttikokonaisuutta. Kevätkaudella esitettiin Harjun Kamarikuoron (HKK) ja Nokia Big Bandin (NBB) kanssa Duke Ellingtonin Sacred Concert -teoskokoelma. Konsertit järjestettiin 13.5. Ruoveden kirkossa, 14.5. Tampereen tuomiokirkossa ja 15.5. Nokian kirkossa. Kuulijoita konserteissa oli yhteensä noin 1 500. Syyskaudella esitettiin W.A. Mozartin Requiem ja Kyrie d-mollissa (KV 626) yhdessä Tampereen Akateemisen Sinfoniaorkesterin (TASO) kanssa. Konsertit järjestettiin 5.11. Tampereen tuomiokirkossa ja 6.11. tilauskonserttina Tyrvään kirkossa Sastamalassa. Kuulijoita konserteissa oli yhteensä noin 1 300. Joulukonsertti järjestettiin 17.12. Tampereen yliopiston juhlasalissa. Kuulijoita konsertissa oli noin 200. 4.2. Esiintymiset yhteistyötahojen tilaisuuksissa TYL toimi vuonna 2016 Tampereen ev. lut. seurakuntien yhteistyökuorona. Kuoro esiintyi seurakunnan tilaisuuksissa 10.4., 6.9., 23.10., 8.12. ja 11.12. Aikatauluhaasteiden vuoksi kuorolaiset eivät kyenneet käymään Koukkuniemen vanhainkodissa esiintymässä, vaikka näin oli suunniteltu. 4.3. Muut esiintymiset Suurempien konserttikokonaisuuksien lisäksi tehtiin myös pienempiä tilauskeikkoja pääsääntöisesti kvartetti-, sekstetti- ja tuplakvartettikokoonpanoilla. 5. Jäsentoiminta Kuorossa oli mukana 74 aktiivista laulajaa. Kaiken kaikkiaan yhdistykseen kuuluu noin 150 jäsentä. Valtaosa laulajista opiskelee Tampereen yliopistossa tai muissa Tampereen korkeakouluissa.

5 5.1. Uudet jäsenet Kuoroon otettiin uusia jäseniä molempien kausien alussa. Kevään 2016 koelaulutilaisuus järjestettiin 26.1. ja syyskauden koelaulutilaisuudet 7. ja 8.9. Tampereen yliopiston kampuskappelissa. Uusille kuorolaisille järjestettiin perehdytys- ja esittelytilaisuus ennen heidän ensimmäisiä harjoituksiaan. 5.2. Vapaa-ajan toiminta Kuoron virallisen toiminnan ohessa jäsenistölle järjestettiin monipuolista vapaa-ajan toimintaa yhteishengen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Uusille kuorolaisille järjestettiin tutustumisilta molempina kausina. Kauden suurempien konserttien jälkeen järjestettiin konserttikaronkat ja joulukonsertin jälkeen pikkujoulut. Kevätkaudella pidettiin myös miesten- ja naistenillat. Vapunpäivänä järjestettiin perinteinen laulava vappukulkue. Kesäaikana harjoiteltiin epävirallisen Kesä-TYL -toiminnan muodossa, joka päättyi esiintymiseen Tapahtumien Yössä yhdessä Teekkarikuoron kanssa. 5.3. Laulutunnit Kevätkaudella jäsenistöllä oli mahdollisuus käydä kuoroharjoitusten yhteydessä osittain kuoron tukemilla laulutunneilla. Syyskaudella laulutunteja ei harjoitustilojen puutteellisuuden vuoksi voitu järjestää. 6. Viestintä 6.1. Sisäinen viestintä Kuoron virallisina sisäisinä tiedotuskanavina toimivat kuoron nettisivujen Kuorolaisille-osio (vaatii kirjautumisen), sekä kuoron sähköpostilista, johon kuuluvat kaikki kuoron jäsenet. Epävirallisempana tiedotuskanavana toimii kuoron Facebook-ryhmä TYL-huuhaa. Lisäksi harjoituksissa tiedotetaan tärkeimmistä ajankohtaisista asioista. 6.2. Ulkoinen viestintä Kuoron ensisijainen ulkoinen viestintäkanava on kuoron nettisivut. Lisäksi kuorolla on Facebook-, Twitter-, YouTube- ja Instagram-tilit. Kuoron toimintaa markkinoidaan kuoron somekanavien kautta, painotuotteilla (mm. julisteet ja flyerit), sekä lehti- ja radiomainosten välityksellä.

6 7. Toimintakalenteri Tammikuu (alkaen 12.1.) To 21.1. Koelaulutilaisuus Ti 26.1. Uusien kuorolaisten tutustumisilta Helmikuu Ma 1.2. Hallituksen kokous (Järvensivuntie 17 A 130) La 6.2. Uusien kuorolaisten illanvietto Ma 22.2. Hallituksen kokous (Muinaishaudankatu 3 C 90) Ti 25.2. TYL:n ja HKK:n yhteisharjoitukset Maaliskuu Ti 8.3. Sopraanojen stemmaharjoitukset Ti 8.3. Kuoron kevätkokous Pe-su 11.-13.3. Kuoroleiri Ti 15.3. Hallituksen kokous (Kaarikatu 5 B 3) (ei harjoituksia) Ke 16.3. TYL:n, HKK:n ja NBB:n yhteisharjoitukset Huhtikuu To 7.4. Hallituksen kokous (Sammonkatu 21 A 15) Su 10.4. Esiintyminen englanninkielisessä jumalanpalveluksessa La-su 23.-24.4. TYL:n, HKK:n ja NBB:n yhteisharjoitukset Ti 26.4. Naistenilta (ei harjoituksia) To 28.4. Miestenilta

7 Toukokuu Su 1.5. Laulava vappukulkue La 7.5. TYL:n, HKK:n ja NBB:n yhteisharjoitukset Ti 10.5. Ei harjoituksia To 12.5. Kenraaliharjoitukset Pe 13.5. Sacred Concert Ruoveden kirkossa La 14.5. Sacred Concert Tampereen tuomiokirkossa Su 15.5. Sacred Concert Nokian kirkossa Su 15.5. Konserttikaronkka Kesäkuu Kesä-TYL Hallituksen kokous (Tammelan puistokatu 14-16 B 90) Heinäkuu Kesä-TYL Elokuu Kesä-TYL Ti 2.8. Kesä-TYL-yhteisharjoitukset Teekkarikuoron kanssa To 4.8. Akateeminen juomalaulutarjoilu Tapahtumien Yössä Ma 8.8. Hallituksen kokous (Jankanraitti 17 B 42) To 30.8. Kauden ensimmäiset harjoitukset

8 Syyskuu Ti 6.9. Infopöytä yliopiston avajaisissa Ke-to 7.-8.9. Koelaulutilaisuudet Ma 12.9. Hallituksen kokous (Tammelan puistokatu 14-16 B 90) Ti 13.9. Uusien kuorolaisten tutustumisilta Pe 30.9. Uusien kuorolaisten illanvietto Lokakuu La-su 8.-9.10. Viikonloppuharjoitukset To 13.10. Hallituksen kokous (Muroleenkatu 6 B 22) Ma 24.10. TYL:n ja TASO:n yhteisharjoitukset Ti 25.10. TYL:n ja TASO:n yhteisharjoitukset To 27.10. Hallituksen kokous (Järvensivuntie 17 A 130) Ma 31.10 TYL:n ja TASO:n yhteisharjoitukset Marraskuu Ti 1.11. TYL:n ja TASO:n yhteisharjoitukset La 5.11. Requiem Tampereen tuomiokirkossa Su 6.11. Requiem Tyrvään kirkossa Su 6.11. Konserttikaronkka To 17.11. Hallituksen kokous (Kalevantie 4) La-su 26.-27.11. Viikonloppuharjoitukset

9 Joulukuu (13.12. asti) Ti 6.12. Ei harjoituksia To 8.12. Harjoitukset To 15.12. Kenraaliharjoitukset La 17.12. Joulukonsertti La 17.12. Pikkujoulut