LC Helsinki / Vallilan toimintakertomus kaudelta 2012-2013 1. Yhteenveto Lions Klubi Helsinki/Vallilan toiminnan painopisteenä on vapaaehtoisen palvelu- ja avustustyön tekeminen alueellaan Vallilassa, Hermannissa, Arabiassa ja Toukolassa. Onnistuminen tässä tavoitteessa antaa klubiveljille sen tyydytyksen, joka on koko järjestömme olennainen perusta ja syy osallistua Lions-toimintaan. Klubitoiminnan toinen puoli, juhlat, teatteri-illat ja yhteiset tutustumismatkat täydentävät klubimme antia niin klubiveljille kuin myös heidän seuralaisilleen. Viihtyminen tilaisuuksissamme on elintärkeä osa klubimme kokonaisuutta. Lions Club Helsinki Vallilan toimintakauden 2012-2013 aktiviteetit lyhyesti esitettyinä ovat - Kalenteriprojektin mainoksilla ja vähittäismyynnillä saatiin merkittävä osa varainkeruusta ja lisäksi konkreettista kosketusta Vallilan asukkaisiin - Yhteistyössä Vallilan Kirjasto Ystävät ry:n kehitettiin malli, jolla nuoret pojat saatiin mukaan tutustumaa kirjastoon. Pojat laativat siellä omaa sarjakuvasarjaansa ohjaajan tukemana. Ohjaajan jouduttua siirtymään muihin tehtäviin, toiminta valitettavasti ehtyi tältä erää keväällä - Arabian nuorisokeskuksen kautta tuettiin nuorten liikuntatapahtumia - Vallilan ala-asteen ilmaisutaidonkerhon ohjaajan tukemisella mahdollistettiin kerhon toiminta - Jatkoimme yhteistyötä Paavalin seurakunnan työntekijöiden kanssa avustuskohteiden priorisoimiseksi - Silakkamarkkinat, teatteri- ja jazzillat, Helsinki tutustumiset ja klubin perinteiset juhlat antoivat klubiveljille ja heidän seuralaisilleen yhteisiä muistorikkaita hetkiä. Klubissamme oli kauden alussa 34 jäsentä ja päättyessä yhteensä 35 jäsentä. Jäsenistöstä 1 on kunniajäsen, 8 etuoikeutettuja jäseniä, 25 toimivia jäseniä ja 1 ulkojäsen. Klubimme hankki aktiviteeteillä kauden aikana rahaa runsaat 5200 euroa. Erilaiseen hyväntekeväisyyteen, avustuksiin ja stipendeihin klubimme lahjoitti kauden aikana vajaat 6500 euroa. Tämä oli mahdollista hyvän tasetilanteen perusteella. Haluan kiittää kaikkia klubiveljiä ja heidän seuralaisiaan sekä kaikkia tukijoita siitä tuesta ja työpanoksista, joiden avulla klubimme toiminta kaudella 2012-2013 on onnistunut erinomaisesti. Suuret kiitokset kaikille, jatketaan samaan malliin! Martti af Heurlin Klubipresidentti
Klubin hallitus 2012-2013 Presidentti Varapresidentti II varapresidentti Sihteeri Past President Tiedotussihteeri Rahastonhoitaja Tail Twister Klubimestari Nuorisovastaava Palveluvastaava Varainhankinta Martti af Heurlin Timo Koivisto Kari Tohmo Runar Blomqvist Timo Onnela Antero Hovila Matti Peltola Velimies Rautimo Matti Jokinen Kari Koskinen Markku Kokkonen Esa Lahtela Toiminnan tarkastajat Varalla Lennart Wasström ja Samppa Keturi Peter Wahl ja Petri Flinck Kaudella 2012 2013 hallitus on kokoontunut yhteensä kymmenen kertaa, yleensä kuukauden kolmantena torstaina. Klubikokous on pidetty yhdeksän kertaa kunkin kuukauden ensimmäisenä torstaina. Kokoukset on pääosin pidetty ravintola White Ladyn kabineteissa. 3. Klubin toimikunnat ja toimikuntien vastaavat Palvelu Nuoriso Markku Kokkonen, Petri Flinck, Lasse Litovaara ja Kari Tohmo Kari Koskinen, Matti Peltola, Markku Rantala ja Olavi Stenfors
Varainhankinta Juhla ja kulttuuri Jäsen ja tervehdykset Talous Tiedotus Esa Lahtela, Antero Hovila, Seppo Jääskeläinen, Samppa Keturi, Markku Kokkonen, Seppo Kulkki ja Kari Tohmo Velimies Rautimo, Arto Hakala, Timo Hänninen, Timo Koivisto, Henri Oiling, Timo Onnela ja Peter Wahl Matti Jokinen Matti Peltola, Martti Hellakoski ja Lasse Litovaara Antero Hovila, Samppa Keturi ja Niilo Tykkyläinen 4. Tapahtumat Klubi jatkoi perinteisillä linjoilla jäsenistölle järjestettyjen tapahtumien suhteen. Myös klubivirkailijat osallistuivat kaikkiin keskeisiin Suomen Lions-liiton ja N-piirin järjestämiin tapahtumiin. Kulttuuriin ja varainhankinta-aktiviteetteihin osallistuminen sekä Lionsperinteen vaaliminen antoi useimmille klubijäsenellä paljon antoisaa toimintaa toimintakauden jokaisena kuukautena. Klubin kauden avaus Ravintola White Lady 06.09.2012 Suur PNAT Lucina Hagmaninkj. 4, Hki 26.09.2012 Silakkamarkkinat Kauppatori,Hki 07.10.2012 Charter Night Ravintola Kappelin Kellari 13.10.2012 AluePNAT Hki, Mannerheimintie 26.11.2012 Klubin pikkujoulu Tekniskan Salit, Hki 29.11.2012 Joulun ostoskorttien jako, Vallilan ja Hermannin alueilla 20.12.2012 Kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoilla 12.01.2013 Eero Järnefeltin näyttely Ateneum 22.03.2013 SuurPNAT Rav. Iiris, Porvoo 27.03.2013 N-piirin vuosikokous Messukeskus, Hki 20.04.2013 Vierailuesitelmä Suomi ja kansainvälinen mineraalipolitiikka 02.05.2013 Fil. tri. (geologi) Olavi Kontoniemi Kevätretki Porvooseen, paluu J.L. Runebergillä 11.05.2013 Karonkka Suomenlinna 22.05.2013 Liiton vuosikokous Vierunmäki, Heinola 8-9.06.2013 LCI:n kansainvälinen kokous Hampuri 5-9.07.2013
5. Jäsenistö ja muistamiset Klubimme kokonaisvahvuus oli kauden alussa 34 jäsentä ja kauden lopulla 35 jäsentä. uutena jäsenenä klubiimme liittyi lokakuussa KTM Pentti Järvikare Piirikuvernöörin myöntämän juhlamitalin aktiivisesta, pitkäaikaisesta toiminnasta klubin hyväksi sai yhteensä 12 klubiveljeä. Kunniajäsen Aulis Hämäläiselle myönnettiin 40 vuoden ansiomitali ja seuraaville 30 vuoden ansiomerkit: Rauno Angelvirta, Evald Bernitz, Börje Björklund, Sandor Devenyi, Arto Hakala, Timo Hänninen, Harri Kouvonkorpi, Heikki Ryhänen, Olavi Stenfors, Niilo Tykkyläinen ja Lennart Wasström. Vuoden Leijonan arvon ja kunnian sai Velimies Rautimo klubipresidentin päätöksellä hyvin hoidetusta Tail Twisterin sekä juhla ja kulttuuritoimikunnan vetäjän tehtävästä. 6. Klubin talous Perinteiset aktiviteettien tulonlähteet kalenteri, silakkamarkkinat, joulukortit, teatteri sekä muut tuotot olivat 5202 euroa. Tämä mahdollisti 6488 euron avustukset pääosin klubimme toiminta-alueelle. Klubin tase on vakaa ja rahavarat 30.6.2013 yhteensä 9780 euroa, mitä toimintaan nähden voidaan pitää hieman ylimitoitettuna. Tämä antaa toistaiseksi kuitenkin hyvät mahdollisuudet tukea Vallilan alueen aktiviteetteja jonkin verran enemmän kuin mitä kaudella saadaan kerättyä varoja avustustoimintaan.
Klubin aktiviteetit 2013 2014 Aktiviteetit esitetään klubin erinomaisten www-sivujen perusteella järjestyksessä: 1. Palvelut, 2. Nuoriso, 3. Varainhankinta, 4. Muu toiminta 1. PALVELUT Vanhusten adventtijumalanpalvelus ja Malmin sankarihaudoilla käynti Perinteen mukaan klubimme osallistui 1.12.2012 Paavalin kirkossa järjestettyyn vanhusten adventtijumalanpalvelukseen. Tilaisuuteen osallistuivat klubilaiset Petri Flinck, Seppo Jääskeläinen puolisonsa Raijan kanssa sekä Markku Kokkonen. Samana päivänä veljet Jääskeläinen ja Kokkonen kävivät vanhan tavan mukaan Malmin hautausmaan sankarihaudoilla viemässä kukkatervehdyksen PRO PATRIA -muistomerkille. Noin 30 vuotta sitten klubillamme oli ystävyysklubi Tukholmassa, LC Arus. Silloin sovittiin, että klubimme vie vuosittain Malmin sankarihautausmaalle kukkatervehdyksen kunnioittamaan sodissamme kaatuneiden vapaaehtoisten ruotsalaisten muistoa. Hietaniemen sankarihaudalla käynti Klubimme osallistui 12.1.2013 A- ja N-piirien vuosittaiseen sankarihaudalla käyntiin Helsingin Hietaniemessä. Klubistamme mukana olivat ainakin Arto Hakala, Martti af Heurlin, Antero Hovila, Timo Hänninen, Matti Peltola ja klubin lippua kantanut Runar Blomqvist. Lahjakortteja jaettiin vallilalaisiin koteihin Vallilalaisiin koteihin jaettiin perinteiseen tapaan joulumieltä tällä kertaa lahjakorttien muodossa. Lahjakortit olivat paikalliseen markettiin ja niiden koko vaihteli perheen koon mukaan. Paavalin seurakunnan diakoniatyö valitsi perheet. Veljet Petri Flinck ja Markku Kokkonen jakoivat lahjakortit 22.12.2012 suoraan koteihin.
2. NUORISOTYÖ Klubimme yksi keskeinen tavoite poikien kulttuuriharrastusten edistäminen sai piirikuvernööri Jukka Kärkkäisen merkittävän tunnustuksen. Tunnustusplakaatin vastaanotti klubin karonkassa nuorisovastaava Kari Koskinen presidentti Martti af Heurliniltä.. Erikoisliikuntapäivien tukeminen Arabian nuorille Klubimme tuki Arabian nuorien erikoisliikuntaa, mm. kiipeilyharrastusta. Yhteyshenkilönä on toiminut Tuomo Friman Arabian nuorisokeskuksesta. Ilmaisutaidon kerhon toiminta Ilmaisutaidon kerho toimii Vallilan ala-asteen koululla kolmatta kautta. Kerhoon osallistuu noin kymmenen ala-asteen oppilasta. Kerhon ohjaaja on Anni Rellman. Klubi tukee kerhon toimintaa vastaamalla ohjaajan kustannuksista. Pojat kirjastossa Klubimme tuki Vallilan Kirjaston Ystävät ry:n hanketta Pojat kirjastossa. Hankkeessa pojat tekivät omaa sarjakuvaansa. Hankeen vetäjän siirryttyä muihin tehtäviin, toiminta valitettavasti vähitellen hiipui.
Kummilapsi Klubillamme on ollut vuodesta 2007 lähtien kummilapsi Sri Lankasta. Kummilapsemme suoritti kuluneena kautena loppuun perusopintonsa 13. vuoden ikäisenä. Lastensairaalan rakentamisen tuki Klubimme osallistui lastensairaalan rakentamista tavoittelevan säätiön tukemiseen 1000 eurolla. Säätiön tavoitteena on koota yht. 30 milj. euroa, valtio ja HUS ovat kumpikin sitoutuneet 40 milj. euron rahoitusosiin. 3. VARAINHANKINTA Vallila 2013 -kalenteri Vuoden 2013 seinäkalenteri ilmestyy marraskuun alkupäivinä, nyt jo kymmenennen kerran. Kalenterin pääarkkitehdit olivat Markku Kokkonen, Esa Lahtela ja Antero Hovila. Kalenteri oli myynnissä Vallilan alueella Vallilan kirjastossa ja Vallilan apteekissa. Klubimme jäsenet myivät kalentereita myös Arabian kauppakeskuksessa sekä Fleminginkadun S-marketissa. Myyntiin osallistuivat useat veljet, mutta kaksikko Matti Peltola ja Martti af Heurlin sai parhaat myyntiajat ja -tulokset. Kalenterin tuotto käytetään lyhentämättömänä Vallilan alueen nuorison ja vanhusten tukemiseen. Silakkamarkkinat Klubimme oli mukana Kauppatorin silakkamarkkinoilla kahdennentoista kerran. Päämyyntiartikkelina oli jälleen hunaja ja Stadin Stydi sinappi. Kuvassa 1. alueen puheenjohtaja Tarja Nyberg vierailee kojullamme, isäntänä Matti Peltola.
Joulukortit Klubimme osallistui Suomen Lions -liiton joulukorttien myyntiin. Vetäjänä toiminut Samppa Keturi hoiti tehtävän tehokkaasti ylittäen tulostavoitteen. 4. MUU TOIMINTA Uusi jäsen klubiimme Lokakuun kokouksessa 4.10.2013 Pentti Järvikare antoi Leijona-valansa. Seremoniassa tukena oli kummi Samppa Keturi. Charter Night Klubin onnistuneet Charter Night juhlat vietettiin 13.10.2013 Kappelin kellarin tyylikkäissä tiloissa. Osallistujia oli yli neljäkymmentä. Pikkujoulut Klubin pikkujoulut vietettiin ravintola Tekniskan Salit -tiloissa 29.11.2012. Juhlissa oli nostalginen tunnelma, koska ravintola toimi usean vuoden lubin kokouspaikkana. Joulupukkina oli perinteen mukaisesti klubimme perustajäsen Henri Oiling.
LC Somero/Paratiisin 10-v juhlat Klubimme edustajat osallistuivat Somerolla sikäläisen naisklubi Paratiisin 10-vuotisjuhliin. Kuvassa edustajamme Antero Hovila, Peter Wahl, Samppa Keturi ja Lasse Litovaara pitävät onnittelupuhetta LC Somero Paratiisin presidentille Leena Pieniniemelle. Vierailu Eero Järnefeltin näyttelyssä Ateneumissa Klubimme vieraili Eero Järnefeltin näyttelyssä Ateneumissa 21.3.2013. Vierailuun osallistui 22 veljeä ja ladya. Yllä taiteilijan teokset Kelo ja Kaski (Raatajat rahanalaiset). Kevätretki Porvooseen Klubiveljet ladyineen tekivät retken Porvooseen 11.5.2013. Paluumatka Helsinkiin tehtiin perinteisellä Porvoon laivalla M/S J.L. Runebergillä.
Karonkka Suomenlinnan Upseerikerholla Klubin karonkka pidettiin 22.5.2013 juhlallisissa tiloissa Suomenlinnan Upseerikerholla. Karonkassa palkittiin klubin yli 30-vuotisesta jäsenyydestä klubiveljet Rauno Angelvirta, Harri Kouvonkorpi, Arto Hakala, Timo Hänninen, Olavi Stenfors ja Niilo Tykkyläinen. Kauden 2012-2013 presidentti Martti af Heurlin pitää päättäjäispuhettaan Karonkan iltapalalla. Osa 30-v palkinnon saaneista klubijäsenistä (vasemmalta oikealle): Arto Hakala, Timo Hänninen, Olavi Stenfors ja Niilo Tykkyläinen.
Juhlatoimikunnan vetäjä Velimies Rautimo sai vuoden leijona-tittelin ja siihen liittyvän kiertävän leijonapatsaan. Taustalla 30-v. mitalilla palkittu Rauno Angelvirta Liiton vuosikokous Heinolassa Lions-liiton liittokokous vietettiin 07.- 08. kesäkuuta 2013 Heinolassa. Klubiamme kokouksessa edusti tuleva presidentti Runar Blomqvist ja tiedotussihteeri Antero Hovila. Kokousta vietettiin kauniissa kesäsäässä. Kokouksen päätökset ja valinnat on selostettu liiton sivuilla. N-piirin osallistujat ovat järjestymässä Heinolan vuosikokouksen lippuparaatiin. Eturivissä N-piirin kyltin vasemmalla puolella klubimme lippua pitää edustajamme Runar Blomqvist, oikealla on piirimme nykyinen 1. varapiirikuvernööri Sini Eloholma.
LCI:n 96. kansainvälinen vuosikokous Hampurissa Kauden 2013 2014 klubipresidentti Runar Blomqvist osallistui puolisonsa Tuula Blomqvistin kanssa (LC Vantaa/Helsinge, 1.varapresidentti) Lions Clubs Internationalin 96. vuosikokoukseen Hampurissa heinäkuun alussa 2013. Kuvissa suomalaisten tyylikästä marssirivistöä kiertämässä Hampurin Binnen Alster järveä. Yläkuvassa eturivissä mm. N-piirin kauden 2012 2013 piirikuvernööri Jukka Kärkkäinen ja hänen takanaan piirin 2. varapiirikuvernööri Veikko Teerioja. Alakuvassa lähinnä kameraa Suomen Lions-liiton varapuheenjohtaja Tuomo Holopainen ja taaempana LC Vantaa / Helsingen Tuula Blomqvist. Tuomo Holopainen vastasi esimerkillisesti koko suomalaisen 300-päisen osallistujaryhmän matkajärjestelyistä.