JÄSENTIEDOTE 1 / 2018 1 (5) PUHEENJOHTAJALTA Hyvät Jäsenet! Kevät on jo pitkällä ja jäseniämme koskevat TES-neuvottelut saatu päätökseen. Neuvottelukierroksen lopputulos oli kohtuullinen. Neuvottelutulosta analysoidaan vielä eri tahoilla, jotta kahden vuoden päästä käytäviin uusiin neuvotteluihin osataan valmistautua mahdollisimman hyvin. Erityisesti voimankäytön tavat nousivat esille tällä kierroksella, tästä kertoo valtakunnansovittelijan oven vilkas käyttö. Parhaillaan käydään neuvotteluja ja tehdään selvityksiä Pardian kehittämiseksi ammattiliiton suuntaan tai vaihtoehtoisesti yhteistyön tiivistämisestä ammattiliitto PROn kanssa. Tavoitteena on vahva edunvalvontaa ja palveluja tarjoava ammattiliitto. VATEn jäsenkentän laajentuminen valtion sektorilta yksityiselle puolelle tuo meille muutostarpeita. Nyt jo yli 50 VATEn jäsentä työskentelee yksityisellä sektorilla. VATEn hallitus valmistelee sääntömuutosta esitettäväksi kevään vuosikokoukseen, jotta erilaiset jäsenyydet tulevat huomioiduiksi myös säännöissämme. Nähdään kevätkokouksessa! Puheenjohtaja Pertti Salmi AJANKOHTAISTA LUOTTAMUSMIEHILTÄ Emo VTT Alkuvuosi on luottamusmieskentässä ollut työntäyteistä, johon sisältynyt TES-neuvottelut ja useita yt-toimintaan liittyviä neuvotteluita. 1
Uusi CO-yksikkö aloitti toiminnan VTT Oy:ssä on ollut edelleen organisaatiossa muutoksia ja uusi yksikkö Commercial Operations aloitti toimintansa 1.3.2018 tarkoituksenaan kehittää kaupallista kyvykkyyttä ja toimintatapoja. YT-neuvottelut käytiin henkilöstön sijoittumisesta uuteen yksikköön 12.2. - 26.2.2018 välisellä ajalla. Ketään ei irtisanottu, lomautettu tai osa-aikaistettu. Neuvotteluihin osallistui VATE:sta pääluottamusmies Anja Pallas ja luottamusmies Miina Pihlajaniemi. Projektitalouden organisaatiomuutos Projektitalouden uusi organisaatiomalli astui voimaan 1.4.2018. Henkilöstön edustajat korostivat YT-palaverissa tiedottamisen tärkeyttä, töiden kierrätystä, henkilökunnan sijoittumista olemassa oleviin työpisteisiin Espoossa ja paikkakunnilla, työntekijöiden kuulemista ja VTT Expert Services Oy:n projektitalouden henkilökunnan sijoittelusta ennakkoon uuteen projektitalousorganisaatioon. Muutokset toteutettiin Yt-lain mukaisesti rimaa hipoen. Asiasta tiedotettiin YT-lain mukaisesti henkilöstöä ja henkilöstöedustajia, mutta kutsut henkilöstötilaisuuteen tulivat vasta edellisenä iltana, jolloin kaikilla ei ollut mahdollisuutta osallistua tilaisuuteen. Tästä on annettu palautetta ja toivottavasti jatkossa tällaista ei tapahdu. Uusi organisaatio kaaviona on valmis, mutta se miten henkilöt sijoittuvat eri tehtäviin on vielä työn alla. Työnantajan esityksessä VTT Expert Services Oy:n projektitalous ei kuulunut muutoksen piiriin. Kutsua tältä osin ei ainakaan vielä ole tullut YT-neuvotteluihin, joten toivottavasti kaikille löytyy oikea ja sovelias tehtävä uudessa organisaatiossa. Palaveriin osallistui Miina Pihlajaniemi. TES-neuvottelut keväällä 2018 TES-neuvottelut päättyivät 9.2.2018 työnantajan toimesta. Työnantajalla ei ollut halua jatkaa neuvotteluja, vaan palkankorotuksissa mentiin ns. perälautaan. 1.4.2018 palkkoja korotetaan 1,1 % + 0.1 % kaikille sekä taulukoihin tehdään 1,1 % korotus. Työnantaja päättää 0,4 % yrityskohtaisen erän jakamisesta henkilöille, jossa tultaneen käyttämään samoja perusteita kuin meriittikorotuksissa. Henkilöstöjärjestöjen mielestä tämä osuus olisi pitänyt laittaa ns. kuoppakorotuksina alempien palkkojen korjaamiseksi. Neuvotteluissa oli järjestöjen puolelta myös KIKY-tuntien poistaminen Timeconista ja kirjaaminen muuten pidettäviksi, sekä KIILA-kuntoutukseen osallistuminen työajalla ainakin osittain sekä keskusteltiin päivärahan maksamisesta pääkaupunkiseudulla tehtävistä matkoista. Yksilöllisen työajan jatkumisesta sovittiin sen 2
jatkumisesta seuraavan TES-kauden. Tästä voi yhteenvetona kertoa, ettei työantajan puolelta ollut kovin suurta halua neuvotella, vaan halusivat edellä mainitun palkkaratkaisun, henkilöstöjärjestöt olisivat olleet valmiit jatkamaan neuvotteluja 1.3.2018 asti. Anja Pallas, pääluottamusmies Miina Pihlajaniemi, luottamusmies VTT Expert Services Oy Alkuvuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Heti tammikuun alussa 2.1.2018 henkilöstölle ilmoitettiin tiedotustilaisuudessa, että VTT Expert Services Oy sekä Labtium Oy on myyty Eurofinsille. Kaupan vahvistamisen edellytys on, että kilpailuvirasto hyväksyy kaupan. Kaupan odotettiin vahvistuva helmikuun lopussa, mutta kilpailuvirasto haki kolmen kuukauden jatkoaikaa käsittelylle. Kaupan odotetaan vahvistuvan nyt toukokuun lopussa, jolloin kilpailuviraston on annettava päätös. Tässä vaiheessa emme vielä tiedä, mitä mahdollisia muutoksia on tulossa ja millä aikataululla mitäkin tapahtuu. Asioista annetaan enemmän tietoa vasta, kun kauppa on vahvistunut. Alkuvuodesta olemme myös käyneet TES-neuvottelut. Neuvottelut saatiin VTT Expert Services Oy:ssä päätökseen jo 19.2.2018 ja viimeisetkin yritykset, jotka kuuluvat Palta ry:n sopimusten alle saavuttivat neuvottelutuloksen 29.3.2018. Virallisesti liitot ovat nyt päässeet siis hyväksymään syntyneet sopimukset ja niille odotetaan vahvistusta. Yrityskohtaiseen työehtosopimukseen ei tehty neuvotteluissa työehtoihin niin sanottuja tekstimuutoksia, eli työehtosopimuksen sisältö säilyy samanlaisena. Neuvottelut koskivat palkankorotuksia, jotka tulevat voimaan kahdessa erässä eli 1.4.2018 ja 1.4.2019. Lisäksi on sovittu neuvoteltavan 15.11.2019 mennessä ajanjaksolle 1.2.2020 31.1.2021 kohdistuvista palkankorotuksista, mikä on edellytys sopimuksen jatkumiselle 31.1.2020 jälkeen. Palkkoja korotetaan 1.4.2018 alkaen 1,2 % suuruisella yleiskorotuksella sekä työnantajan päätettävissä olevalla ja palkkausjärjestelmää soveltaen kohdennettavalla 0,4 % yrityskohtaisella erällä. Yrityskohtaisen erän kohdentamisesta on annettu luottamusmiehille tieto 14.3.2018. Yrityskohtaisen erän palkankorotukset lasketaan marraskuun 2017 peruspalkoista. Palkkausjärjestelmän palkkataulukoiden alarajoja korotetaan 1,1 % ja erilaisia euromääräisiä lisiä 3,2 %. Palkkoja korotetaan 3
1.4.2019 alkaen 1,0 % yleiskorotuksella ja 0,6 % yrityskohtaisella erällä. Yrityskohtaisen erän kohdentamisesta neuvotellaan 1.3.2019 mennessä. Luottamusmies Katariina Issukka Labtium Oy Labtium Oy:llä ei ole mitään erityistä tiedotettavaa. Labtiumissa odotetaan myös kilpailuviraston päätöstä yhtiön myynnistä Eurofinsille. Mira Väyrynen Labtiumin luottamusmies TAPAHTUMAT Jäsenmatka Tänä syksynä VATE ry valmistelee alustavasti matkaa Riikaan. Järjestelyt ovat vasta aluillaan, joten aiheesta tiedotetaan myöhemmin. Kommentteja, ideoita otetaan edelleen mielellään vastaan. Sääntömääräinen kevätkokous Sääntömääräinen kevätkokous on maanantaina 14.5. Otaniemen osalta kokous on tuttuun tapaan osoitteessa Vuorimiehentie 3, josta videoyhteys ulkopaikkakunille. Kutsut toimitetaan viimeistään 2 vko ennen kokousta. Tarkkailethan postiasi. Nuoriso/tapahtumavastaava Katariina Issukka TIEDOTTAMINEN Etsitkö uutta työpaikkaa? Mietitkö, mistä löytää piilotyöpaikat? Kokeile maksutonta jäsenetuamme Uravalmennus. Lue lisää ja varaa aika osoitteessa https://www.urapalvelut.fi/ttt/ Muistathan vierailla säännöllisesti vate.fi-sivuilla. Tiedotustoiminta ja uutiset julkaistaan pääosin siellä. 4
JÄSENHANKINTAKAMPANJA JATKUU Jäsenhankintakampanja on voimassa 31.5.2018 saakka. Kun hankit uuden jäsenen, saat 40 euron arvoisen S-ryhmän lahjakortin. Uusi jäsen saa alennuksen kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta ja maksaa jäsenmaksua ainoastaan 10 euroa kuukaudessa puolen vuoden ajan. Vuosijäsenmaksua perivistä kassoista kesken vuotta TTT:hen siirtyville jäsenille hyvitämme loppuvuoden kassamaksuosuuden, ellei edellinen kassa hyvitä sitä. Kun hankit viisi (5) uutta jäsentä vuoden 2018 aikana, saat palkinnoksi 100 euron arvoisen SuperLahjakortin. Lue lisää TTT ry:n sivulta osoitteesta http://www.tttry.fi/hanki-uusi-jasen-40-superlahjakortin/. VATE ry:n hallitus toivottaa kaikille ihanaa aurinkoista kevättä! 5