Henkilöstö- ja suunnitelma vuodelle 2018 1. Toteutuneiden määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrä sekä arvio näiden kehittymisestä. Henkilöstömäärä 31.12.2015 yhteensä 870, joista määräaikaisia työsopimuksia 236 Henkilöstömäärä 31.10.2016 oli 656, josta määräaikaisia 146. 2. Periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä Vakinainen henkilökuntamäärä pysynee samana. Määräaikaisia työsuhteita solmitaan vain perustellusta syystä. 3. Yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan laisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta Yleisenä periaatteena kuntayhtymässä on, että henkilökunnan osaamista ylläpidetään ottaen huomioon muuttuvat olosuhteet. Ikääntyvien työntekijöiden työkykyä tarkkaillaan Varhaisen tuen malli ohjeen mukaisesti ja pyritään edistämään työn kiertoa. Työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuuden edistämiseksi tehdään yhteistyötä työterveyshuollon kanssa. Lisäksi yhteistyössä suunniteltua soveltavan työn mallia kokeillaan vuoden 2017 alusta alkaen. 4. Arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä; sekä 1-4 kohdassa tarkoitettujen suunnitelmien toteuttaminen ja seurantamenettelyt. Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota ikääntyvien työntekijöiden erityistarpeisiin, keinoihin ja mahdollisuuksiin, joilla työntekijät voisivat tasapainottaa työtä ja perhe-elämää, osatyökyisten työllistämisen periaatteisiin sekä joustaviin työaikajärjestelyihin. Esimiesten ammatillista osaamista lisätään esimiesvalmennuksella. Ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden lainsäädännön muutokset vaativat lisäta henkilökunnalle. Koulutussuunnitelma ammattiryhmittäin. Laajempaan perehdyttämisohjelmaan tulee olla mentorit valittuina.
Hallinto- ja toimistohenkilökunta Toimistosihteeri 2 3 (6) ammatillisen osaamisen Laskentasihteeri 8 1 (8) sama kuin edellä Palkkasihteeri 8 3 sama kuin edellä Kuntayhtymän johtaja 1 2 sama kuin edellä Talous- ja 1 2 sama kuin edellä henkilöstöjohtaja Työsuojeluvaltuutettu 1 5 Työsuojelukurssit Atk-henkilöt 5 3 sama kuin edellä Esimiehet 30 45 ammatillisen osaamisen kehittäminen, ajan ja työtä tukeva, esimiesvalmennus Hyvinvointipalvelut Psykologit 4 6 (24) täydennys eri terapiamenetelmien hallintaan, erityis-kysymyksiin perehtyminen, testimenetelmät yms Sosiaalityöntekijät 10 5 (50) sosiaalialan ja lastenvalv uusien lakien täytäntöönp., ammatill. osaamisen kehittäminen ja ajan tasalla pysym. Sosiaaliohjaajat ja 7 3-5 (26) sama kuin edellä palveluohjaaja Palvelujohtaja 1 1 (3) täydennysta ajankohtaisissa asioissa. Perhetyöntekijät sis. shl ja ls 4 3 (12) Sama kuin edellä, lape hankkeen järjestämät 3,5 2-3 (11) sama kuin edellä Lapsiperheiden kotipalvelun työntekijät Palvelupäälliköt 4 3 (15) Esimiestyöhön sekä amattillisen osaamisen Palvelusihteerit 4 3 (12) Ammattilisien osaamisen kehittäminen ja ajan tasalla pysyminen Hoitajat, sis. pj:n 31,5 3-5 (95) ammatillisen osaamisen
2-perhekesk.Työkeskuks en ohjaajat (kehva) terapianhoitajat Ohjaajat (kehvan) 23 3 (69) sama kuin edellä Apuohjaajat (kehva) 2 3 (6) sama kuin edellä Palveluohjaajat (kehva) 2 3 (6) Terveydenhoitajat nlan 13 3-5 (60) sama kuin edellä, mahdollisesti äitiysneuvolan työntekijöille(joko 3 tai 5 hlö) ta synnytysten jälkitarkastusten tekoon. LaPe- kärkihankkeen tarjoama. Palveluesimiehet 2 3 (6) sama kuin edellä Terveys- ja vanhuspalvelut Palvelujohtaja 2 5-10 muutoksen ja prosessien johtaminen sosiaali- ja terveysalan lakien ja ohjeistusten toimeenpano ja seuranta kilpailutusosaaminen lääketieteellinen Palvelupäälliköt 2 5-10 muutoksen johtaminen, prosessien johtaminen sosiaali- ja terveysalan lakien ja ohjeistusten toimeenpano ja seuranta projektien johtaminen kilpailutusosaaminen tietosuoja ja tietoturva Palvelusihteerit 11 3 ammatillisen osaamisen Terveyskeskuslääkärit 15 5-10 (75-150) ajankohtainen lääketieteellinen ja kliininen säteilynsuoja
Hammaslääkärit 7 5-10 (35-70) ajankohtainen hammaslääketieteelline n ja kliininen tehtävän kuvasta riippuen johtamis säteilynsuoja Sairaanhoitajat 70 3(210) tehtäväkuvasta riippuen esimies, johtamis, työhyvinvointi, terveydenhuollon ajankohtaisten asioiden lääkehoidon ensihoidon turvallisuus muu ajankohtainen kliiniseen hoitotyöhön erikoishoitajien (diebetes, astma, reuma, syöpä) Ergonomiakortti Tietosuoja haavanhoito saattohoito- ja kivunhoito Tunteva akuuttipotilaat päivystyksessä kirjaamis ravitsemus Hoitajat (lh, ph, kv) 218 3(654) lääkehoidon ea- turvallisuus muu ajankohtainen kliiniseen hoitotyöhön tai vastuualueeseen liittyvä Tietosuojakulutus Ergonomiakortti kuntouttavaan työhön liittyvä haavanhoito saattohoito- ja kivunhoito
Tunteva akuuttipotilaat päivystyksessä kirjaamis ravitsemus ikääntyvien mielenterveys Työterveyshoitajat 7 7 (42) ajankohtainen työterveyshuollon täydennys tehtäväkuvasta riippuen esimies, johtaminen, terveydenhuollon ajankohtaisten asioiden Fysioterapeutit 7 3(21) ryhmän vetämiseen liittyvä ajankohtainen kliiniseen työhön tai apuvälineiden tarpeen arviointiin ja käyttöön liittyvä vatsalihasten erkaantuma, lasten fysioterapeuttinen tutkiminen, Suoravastaanotto. Ergonomiakorttipäivitys ja perus ( yksi hlö) Toimintaterapiaan liittyen; lastanteko ja aikuispuolen arviointiin liittyvä, SI päivitys (1-3 päivää mahdollisesti) Toiveena Bobath fysioterapeuteille Tulppa jatkuu vuonna 2018 Puheterapiaan liittyen; kinesioteippaus, aikuispuolen afasia - Kirjaaminen
Työfysioterapeutit 3 2 (6) sama kuin edellä ajankohtainen työterveyshuollon täydennys Ergonomia Kuntohoitajat 3 3(9) asiakkaan kokonaisvaltaiseen kuntoutumiseen ja toimintakyvyn arviointiin liittyvä ryhmän vetämiseen liittyvä ajankohtainen kliiniseen työhön tai apuvälineiden tarpeen arviointiin ja käyttöön liittyvä Laboratoriohoitajat 4 3(12) kliiniseen laboratoriotyöhön liittyvät vierianalytiikka Röntgenhoitajat 3 3 säteilynsuoja ajankohtainen radiologinen ja kliininen Hammashoitajat 10 3 ajankohtainen kliiniseen hammashoitotyöhön tai -lastentarkastus ea-, tietoturva säteilyturva Suuhygienistit 4 3 ajankohtainen kliiniseen hammashoitotyöhön tai - tehtäväkuvasta riippuen esimies, johtaminen, terveydenhuollon ajankohtaisten asioiden ea - tietosuoja säteilyturva
Puheterapeutit 3 3-5 ajankohtainen puheterapiaan ja menetelmiin liittyvä Farmaseutit 2 3-5 ajankohtainen farmasiaan liittyvä Toimintaterapeutti 1 3 ajankohtainen ja kokonaisvaltainen kuntoutukseen ja toimintaterapiaan liittyvä Palveluohjaajat 1 3-5 Ajankohtainen ammatillinen Laitos-ja välinehuoltajat 20 3 ammatillinen väline- ja laitoshuoltoon liittyvä työhyvinvointiin liittyvä Laitosmies 1 3 ammatillinen alueellinen Kiinteistönhuoltaja 1 3 ammatillinen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Ympäristöjohtaja 1 4 ammatillinen Ympäristötarkastajat 5 3 (15) ammatillinen Rakennustarkastajat 2 5 (10) ammatillinen Eläinlääkärit 5 4 (20) ammatillisen osaamisen päivittäminen Palvelusihteerit 3 2 (6) ammatillisen osaaminen