FIMU ry:n Vuosikertomus
Sisältö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Vuoden pääkohtia...3 FIMU...4 Hanketoiminta...5 Jäsenpalvelut...9 Viestintä... 10 Koulutukset, edustukset ja edunvalvonta... 10 Hallitus... 11 Henkilökunta... 11 Jäsenseurat... 12 Talous... 12 Loppusanat... 12 LIITTEET... 13
1 Vuoden pääkohtia FIMU ry:n toimintaa vuonna leimasi vahvasti kotimainen ja kansainvälisten verkostojen laajeneminen, erityisesti Erasmus + Sport -hankkeen 4 partnerimaan Italia, Slovenia, Iso-Britannia ja Espanja myötä. Fimun jo aiemmin aloitetut hankkeet Punainen kortti rasismille, Syrjinnästä vapaa alue ja Työterveyslaitoksen vetämä Combo-hanke vahvistuivat ja tulivat näkyvämmin esiin viestinnässä. Jäsenpalvelujen kehittäminen nostettiin yhdeksi tärkeimmistä painopisteistä, ja huolellisen kartoituksen jälkeen aloitettiin työ mm. laajalla jäsenkyselyllä, sekä kahdella jäsenseuroille tarjotulla liikunta- ja kehitysseminaarilla, jossa seurat itse olivat keskiössä ja pääsivät mukaan suunnittelemaan Fimun tulevaisuutta. Strategiatyöryhmän, hallituksen ja seurojen yhteisen työn pohjalta luotiin Fimun strategia 2018 2021, sekä päivitettiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma. Fimu toimi aktiivisesti asiantuntijaorganisaationa useissa monikulttuurisuuden, urheilun ja liikunnan verkostoissa, teki osaltaan vaikuttamistyötä mm. Suomen Olympiakomitean Liikkujan polun vaikuttamisen työryhmässä, oli kuultavana monikulttuurisen liikunnan nykytilanteesta Valtion liikuntaneuvoston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaostossa, lähetti edustajansa vuotuiseen Kansalliseen Liikuntafoorumiin ja Olympiakomitean syyskokoukseen, sekä osallistui Opetus-ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen seminaareihin, tapaamisiin ja koulutuksiin. Yhteistyö myös muiden monikulttuurisen liikuntakentän toimijoiden, kuten Liikkukaa ry ja Monaliiku ry, kanssa vahvistui yhteisissä tapahtumissa ja seminaareissa. Monikulttuurisuus ja sen tuomat mahdollisuudet ja haasteet puhuttivat suomalaista yhteiskuntaa yhä enemmän, samoin nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Fimussa uskomme vahvasti, että voimme vaikuttaa näihin asioihin, sekä tuoda ratkaisukeinoja liikunnan ja urheilun avulla haasteisiin, mm. aktivoimalla seurojamme ruohonjuuritason liikunnan lisäämiseen, kouluttamalla, tiedottamalla sekä vahvistamalla valtakunnallisuutta. Monikulttuurinen ja kansainvälinen Suomi ovat myös valtava mahdollisuuksien lähde, joka tuo rikkautta ja diversiteettiä suomalaiseen yhteiskuntaan positiivisuuden kautta. 3
2 FIMU 2.1 FIMU RY Fimu ry on vuonna 1999 perustettu liikunnan ja urheilun valtakunnallinen kattojärjestö, joka edistää monikulttuurista liikuntaa Suomessa, sekä toimii keskusjärjestönä monikulttuurista liikuntaa ja urheilua tuottaville paikallisille jäsenjärjestöille. Liitto edistää maahanmuuttajataustaisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa Suomessa, valvoo liikuntatoimintaa järjestävien jäsenyhdistysten yhteisiä etuja liikuntasektorilla ja nostaa monikulttuurisen liikunnan asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi tapahtumien ja verkostojen avulla. Fimu toimii monikulttuurisen liikunnan ja urheilun kentällä johtavana asiantuntijana ja yhteistyökumppanina monikulttuurisuus- sekä liikunta- ja urheilujärjestöjen keskuudessa. 2.2 Arvot Uskomme Fimussa, että monimuotoisuus ja monikulttuurisuus ovat Suomen menestyksen kulmakiviä. Kaikkien ihmisten kunnioittaminen on tärkeää oikeudenmukaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Kaikkien sukupuolesta, iästä, seksuaalisuudesta tai kulttuuritaustastaan huolimatta pitää pystyä tuntemaan, että he kuuluvat yhteiskuntaan ja ovat sen täysimääräisiä jäseniä. Tähän kuuluu olennaisesti yhdenvertaisuuden vahvistaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen ja rasismin vastustaminen sen kaikissa ilmenemismuodoissa, erityisesti urheilun ja liikunnan kentällä. Fimu on myös sitoutunut noudattamaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa, joka päivitettiin vuonna. 4
3 Hanketoiminta Vuonna Fimu hallinnoi Punainen kortti rasismille -hanketta ja oli osatoteuttajana Työterveyslaitoksen luotsaamassa COMBO-hankkeessa. Punainen kortti rasismille -hankkeelle haettiin jatkoa keväällä, ja hanke sai rahoituksen 31.3.2018 asti, Combo puolestaan jatkuu 30.6.2018 asti. EU:n EACEA-viraston vuoden 2019 loppuun asti rahoittama Erasmus+ Sport -hanke aloitti vuoden alusta Fimun koordinoimana neljän maan yhteistyönä. Partnereina ovat Espanja, Slovenia, Iso-Britannia ja Italia Suomen ohella. Fimu jatkoi Syrjinnästä vapaa alue -kampanjan ohjausryhmässä liikunnan ja urheilun alan vastuutahona. Fimu on tuonut kampanjan Suomeen ja omistaa kampanjan tavaramerkin. Kampanjaa koordinoi vuonna Oikeusministeriö. 3.1 Punainen kortti rasismille Punainen kortti rasismille eli PKR -hanke kasvatti näkyvyyttään vahvasti vuoden aikana ja tunnustuksena hyvästä työstä hanke oli ehdolla vuoden urheilukulttuuriteoksi Urheilugaalassa 2018. Hankkeen tunnukset, värit ja sanoma ovat nousseet vahvasti ja kattavasti koko urheiluyhteisön tietoisuuteen. PKR -hanke vannoo toiminnassaan yhteistyön nimeen ja tekee sitä laajasti erityisesti urheiluseurojen kanssa, mutta myös oppilaitosten, yksittäisten urheilijoiden, järjestöjen, säätiöiden ja muiden hankkeiden kanssa. Hanke ei pelkästään toteuta rasisminvastaista työtä, vaan haluaa edistää liikunnan yhdenvertaisuutta laajemminkin, jotta kaikilla olisi parempi liikkua ja urheilla. Tämä tarkoittaa myös esim. vammaisurheilun ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämistä (mm. sateenkaarikapteeninnauha -kampanja ja #Rainbow- LacesFinland -kengännauhakampanja). PKR -hanke jatkoi vuoden aikana tiivistä yhteistyötä Jalkapallon pelaajayhdistyksen (JPY) kanssa. PKR:n projektipäällikkö toimii JPY:n hallituksessa, joten yhteistyön tekeminen on ollut luontevaa. Yhteistyön syventyminen on avannut ovia uusille yhteistyön muodoille ja yhteistyökumppaneille sekä lisännyt käytettävissä olevien resurssien määrää. Hankkeella on ollut vuonna käytettävissään projektipäällikön lisäksi osa-aikainen työntekijä, joka on osallistunut tapahtumiin ja toiminnan kehittämiseen. PKR -hanke toteutti toimintasuunnitelmaan kirjatut vuoden tapahtumat, yhteensä yli 50 tapahtumaa (mm. Helsinki Cup, Power Cup, Stadi Cup, kts. liite 1) ja oli vahvasti mukana Euroopan Be Active urheilu- ja liikuntaviikon päätapahtumassa Vantaalla. Näiden lisäksi hanke näkyi useissa eri lajien ottelutapahtumissa (Veikkausliiga, lentopalloliiga, koripalloliiga, käsipalloliiga), ja tavoitti erilaisten tapahtumien kautta yli 100 000 lasta, nuorta ja aikuista. PKR -hanke oli mukana järjestämässä Liikunta kuuluu kaikille -liikuntatapahtumaa yhteistyössä Helsingin Liikuntaviraston kanssa elokuussa. Hanke jatkoi vuoden 2016 aikana aloitettuja kouluvierailuja pääkaupunkiseudun alakouluissa. Kouluvierailut toteutettiin yksilöllisesti koulun ja opettajien toiveiden mukaan. Muun muassa ammattijalkapalloilijoita saatiin useisiin kouluihin vieraaksi ja oppilaiden haastateltavaksi. Kouluvierailut on rakennettu asennekasvatuspeliksi nimetyn joustavan mobiilipelin ympärille, joka kestää koulun toiveesta riippuen 45 120 minuuttia. Tabletilla tai puhelimella pelattava peli tuo opettajille uusia pedagogisia välineitä käsitellä rasismiin ja yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja (mm. stereotypiat, ennakkoluulot, maahanmuutto jne.). Pelissä opitaan myös ryhmätyötaitoja ja pyritään paitsi arvostamaan ihmisten erilaisuutta, myös löytämään yhdistäviä tekijöitä ihmisten välille. Jokaiselle luokalle painotetaan sitä, että hyvä luokka toimii niin kuin joukkue. Ketään luokassa olevaa ei tulisi jättää ulkopuolelle ja kaikkien vastuulla tulisi olla, että luokan jokainen jäsen pitää huolta toisistaan (esim. kysellä säännöllisesti toisilta mitä kuuluu ja miten voit?). 5
Punainen kortti rasismille -hanke pyrkii olemaan aktiivinen toimija sosiaalisessa mediassa ja viestimään monikulttuurisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä hankkeista, uutisista ja tutkimuksista Suomessa sekä maailmalla. Yhtenä viestinnällisenä toimenpiteenä on ollut tiedottaa myös muiden monikulttuuristen liikuntatoimijoiden (Liikkukaa, Walter, MonaLiiku jne.) tapahtumista ja hankkeista. Tämän tavoitteena on synnyttää tulevaisuudessa parempaa vuoropuhelua eri järjestötoimijoiden kesken ja yhdistää toimintoja. PKR:n tapahtumakalenteri löytyy liitteestä 1. Lisätietoa: www.punainenkorttirasismille.fi 3.2 COMBO-hanke Fimu on osatoteuttaja Työterveyslaitoksen (TTL) hallinnoimassa Combo-hankkeessa 1.9.2015 30.6.2018. Tavoitteena on kehittää uusia toimintatapoja, valmiuksia ja menetelmiä, jotka tukevat nuorten osallisuutta ja hyvinvointia sekä työelämään kiinnittymistä. Hanke tuottaa myös tietoa hanketoimenpiteiden vaikuttavuudesta nuorten osallisuuteen, hyvinvointiin ja työelämävalmiuksiin. Hankkeessa luodaan uudenlaista yhteistyötä kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisoalan toimijoiden, oppilaitosten sekä järjestötoimijoiden välille, mikä vahvistaa nuorten kiinnittymistä opinto- ja työelämäpoluille. Muita Combo-hankkeen osatoteuttajia ovat Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto (SAKU ry) ja Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu. Keväällä Fimun liikunnanohjaajan vetämät Stadin Ammattioppilaitoksen liikuntaryhmät toimivat normaalisti viisi kertaa viikossa opetuksen päättymiseen asti 1.6.. Ryhmissä kävi kerrasta riippuen 3-10 nuorta/kerta. Lisäksi Fimun ohjaaja järjesti muutamalle nuorelle opastettuja yksilöohjauksia kevään aikana. Ryhmät käynnistyivät uudelleen elokuun puolessa välissä lukuvuoden alkaessa, nyt kahdesti viikossa. Lisäksi Fimun ohjaaja oli mukana oppilaitoksen liikuntatunneilla. Syksyllä uusia nuoria saatiin mukaan oppilaitoksessa järjestettyjen esittelytuntien myötä. Kokeilutunteja järjestettiin kouluajalla yhteistyössä liikunnanopettajien kanssa. Stadin ammattiopiston kanssa tehtävä yhteistyö on tiivistynyt entisestään, ja erilaisten kokeilujen jälkeen oikeat toimintamallit alkoivat löytyä. 6
22.5. järjestettiin hankkeen ensimmäinen Get Started- tapahtuma Ala-Malmin liikuntapuistossa. Tapahtumaan osallistui n. 150 nuorta Stadin ammattiopiston Latokartanontien ja Vilppulantien toimipisteistä. Fimu ry:n kumppaneina tapahtuman järjestivät yhteistyössä HNMKY:n Yökoris, Helsinki Human Rights 09, Barreto Helsinki ry, Kuplajengi Oy, Punainen kortti rasismille ja Capoeira Cordao de Ouro. Tapahtumassa nuoret pääsivät pelaamaan koripalloa, jalkapalloa, lippupalloa ja kuplafudista, sekä kokeilemaan erilaisia kamppailulajeja. 29.8. järjestettiin hankkeen toinen Get Started -tapahtuma Stadin ammattiopiston Vilppulantien toimipisteessä. Tapahtumaan osallistuivat aloittavat opiskelijat, noin 400 nuorta. Tapahtuman toteuttivat Fimun ohella Punainen kortti rasismille, HHR09, Kuplajengi, Barreto Helsinki ry ja HNMKY:n Yökoris. Syksyn aikana Fimun osahankkeessa toteutettiin Stadin ammattioppilaitoksen opiskelijoille vapaaehtoinen liikuntakurssi. Opiskelijat tutustuivat mm. kuntosaliharjoitteluun, itsepuolustukseen, seinäkiipeilyyn sekä trampoliinihyppelyyn. Kurssiin osallistuneet oppilaat olivat pääsääntöisesti maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia. Lisätietoa: https://www.ttl.fi/tutkimushanke/combo-nuorten-osallisuuden-hyvinvoinnin-tyoelamavalmiuksien-edistaminen/ 3.3 Syrjinnästä vapaa alue Fimu jatkoi Syrjinnästä vapaa alue -kampanjan ohjausryhmässä liikunnan ja urheilun alan vastuutahona. Fimu on tuonut kampanjan Suomeen ja omistaa kampanjan tavaramerkin. FIMU ja PKR-hanke järjestivät vuonna syrjinnästä vapaa stadion kiertueen, jossa suomalaiset urheilu ja liikuntapaikat julistautuivat syrjinnästä vapaaksi, mm. stadionit Turussa, Lahdessa, Helsingissä, Vaasassa, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Kemissä. Syrjinnästä vapaaksi urheilupaikoiksi julistautuivat useat muutkin urheilupaikat (mm. Salohalli Salossa, Tapiolan Urheiluhalli Espoossa). Syrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuminen merkitsee syrjinnän vastustamista, siihen puuttumista sekä ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustamista. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuva organisaatio täyttää lomakkeen internetissä ja saa sitä vastaan Syrjinnästä vapaa alue -merkin, joka tulee laittaa näkyvälle paikalle organisaation tiloissa. Kampanjan idea on tehdä sitoutuminen yhdenvertaisuuteen näkyväksi. Kampanjan suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Fimu:n, Euroopan komission moninaisuuden puolesta syrjintää vastaan -kampanjan, Vammaisfoorumi ry:n, Ihmisoikeusliitto ry:n, SETA ry:n, Nuorisoyhteistyö Allianssin sekä sisäasiainministeriön koordinoiman Yhdenvertaisuus EtuSijalle -hankkeen kesken. Oikeusministeriöllä on päävastuu kampanjan koordinoinnista. Lisätietoa: yhdenvertaisuus.fi/syrjinnastavapaa.fi 3.4 ERASMUS+ SPORT HANKE: P.L.A.Y! PEER EDUCATION, LEADERSHIP, ACTION, YOUTH Promoting grassroots sport for educational success and social inclusion Hanke edistää nuorten koulutusta ruohonjuuritason urheilun ja liikunnan avulla. Tavoitteena on tukea lapsia ja nuoria, joilla on alhainen koulunkäyntiaste, syinä mm. maahanmuuttajatausta, oppimisvaikeudet, sekä heikko sosiaalinen tai koulutuksellinen tausta. Fimun lisäksi hankkeeseen kuuluu viisi partneria: yksi Espanjasta, Sloveniasta, Englannista ja kaksi Italiasta. Fimu toimii hankkeen koordinaattorina. Hankkeen osatavoitteina on Vahvistaa urheiluorganisaatioiden ruohonjuuritason valmentajien ja urheilumanagerien sosiaalisia ja kasvatuksellisia taitoja. 7
Vahvistaa lasten ja nuorten sosiaalisia ja sivistyksellisiä taitoja, edistää ohjaamista sekä vertaisohjausta nuorille, joilla on vaikeuksia koulussa tai jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Nostaa vanhempien tietoisuutta urheilun merkityksestä keinona parantaa koulumenestystä, yhteiskunnallisia taitoja, joukkuetyötä, kunnioitusta, terveellisiä elämäntapoja jne. Edistää verkostoitumista, vaihtaa hyviä käytäntöjä ja luoda synergioita Euroopan eri urheiluja kasvatusinstituutioden välillä. jakaa tietoa ja johtaa keskustelua Euroopan Unionin Liikuntasuositukset -linjauksista liittyen vapaaehtoistoimintaan, työllistymiseen urheilun ja koulutuksen parissa sekä urheiluvalmentamiseen. Hankkeen partnereiden Kick-off meeting järjestettiin Helsingissä 20. 21.2.. Kokouksessa tarkennettiin hankkeen toimintasuunnitelmaa, tiedotussuunnitelmaa ja työnjakoa, sekä valmisteltiin hankkeen partnerisopimuksia. Kesällä aloitettiin yhteydenotot hankkeen kansallisiin yhteistyötahoihin. FIMU järjesti 16.6. hankkeen esittelemiseksi työpajan, jossa kartoitettiin kumppaneita hankkeen eri toimintojen toteutukseen. Liikuntaseuroista hankkeeseen tulivat mukaan KOHMU ry, Sahan-seura ry, 09HHR ry, Yökoris ja WAU ry. Hankkeen muun toteutuksen tueksi hankkeessa tehtiin vuoden aikana laaja taustakysely, jonka tavoitteena oli tunnistaa ja analysoida vaikeuksia ja syitä, jotka estävät lapsia ja nuoria osallistumasta koululiikuntaan ja muuhun urheilutoimintaan. Kyselyssä kerättiin vastauksia oppilailta, opettajilta ja valmentajilta. Kyselyiden alustavia tuloksia tarkasteltiin hankkeen toisessa partnerikokouksessa 13. 14.11. Novo Mestossa Sloveniassa. Slovenian partnerikokouksessa luonnosteltiin myös nuorten vapaaehtoisten koulutusstrategia. FIMU kartoitti kumppaneita seuroista, urheiluopistoista ja muista oppilaitoksista vapaaehtoisten koulutusta varten ja aloitti koulutuksen suunnittelun heidän kanssaan. Syksyllä aloitettiin rekrytoimaan vapaaehtoisia nuoria, jotka toimivat hankkeessa lasten ja nuorten liikuntakerhojen ohjaajina. Vuoden aikana hankkeelle luotiin visuaalinen ilme, some- ja web-alustat, sekä esite kaikkien partnerimaiden kielillä. Koordinointikokouksia pidettiin vuonna vähintään kerran kuussa Skypen välityksellä. Hankkeeseen palkattiin osa-aikainen työntekijä 11.4. alkaen. FIMU seuraa hankkeen tavoitteiden toteutumista mm. sisäisellä vuosittaisella partnereiden väliraportoinnilla, joka käynnistettiin ennen joulua. Hanketta monitoroi FIMUn keräämä ohjausryhmä. 8
4 Jäsenpalvelut Jäsenpalvelut ja niiden kehittäminen nostettiin yhdeksi Fimun toiminnan painopisteiksi vuonna. Jäsenkyselyyn vastasi 39 seuraa 55:stä. Kyselyssä kartoitettiin seurojen tarpeita Fimun suuntaan, ja toiveita toiminnan laadun parantamiseksi. Kysely tehtiin netissä, puhelimitse sekä kohtaamalla seuroja. Vuoden aikana Fimu toteutti mm. seuraavia jäsenpalveluita; Tiedotus maksuttomista jäseneduista, mm. Olympiakomitean kautta saatava Tuplaturvavakuutus sekä Teoston ja Gramexin musiikin esityssopimukset, perheliikuntaleiri ja liikuntapäivä Kisakeskuksessa, kehitystyöseminaarit Kisakeskuksessa sekä laivalla. Vuoden aikana aloitettiin myös jäsenseurojen nostaminen esiin seuraesittelyillä Fimun viestintäkanavissa, tarjottiin messutelttaa seurojen omiin tapahtumiin maksutta, haettiin seurojen aktiiveja Fimun työryhmiin sekä ohjaajiksi lukuisiin tapahtumiin, joissa Fimu tai Punainen kortti rasismille olivat järjestäjinä tai osallistujina. 21.5. Naisten Kymppi, Helsinki Fimu ja Punainen kortti rasismille -hanke kutsuivat 10 jäsenseurojensa naista ja tyttöä osallistumaan tapahtumaan PKR-teemalla. maahanmuuttajataustaista henkilöä, lajikokeiluina oli mm. seinäkiipeilyä, rugbya, kamppailulajeja, voimistelua ja pyöräilyä. Tapahtuma toteutettiin yhdessä Liikkukaa ry:n, Helsingin kaupungin Liikuntatoimen yksikön, African Caren ja Somaliliiton kanssa. 4-6.8. FIMUn perheliikunta- ja kehitysleiri, Kisakeskus, Lohja Fimu kutsui 2 henkeä (perheineen) per jäsenseura osallistumaan viikonlopun liikuntaleiriin ja kehitystyöhön, sekä erikseen 5.8. avoimeen liikuntapäivään kaikki jäsenet. Osallistujia oli yhteensä n. 80, edustaen 15:sta eri kulttuuritaustaa ja seuraa yhteisen pöydän ääressä ja liikunnan parissa. Lajeina kokeiltiin mm. frisbeegolfia, sauvakävelyä, kahvakuulaa, jalkapalloa ja seinäkiipeilyä, sekä verkostoiduttiin vapaamuotoisesti. 29.12. Kehitysseminaari, Viking Line Fimu kutsui ja tarjosi laivaseminaarin kahdelle edustajalle jokaisesta jäsenseurastaan. Kouluttajana toimi Kari Loimu. Osallistujia oli yhteensä 27, edustus 11 jäsenseurasta. 27-28.5. Maailma Kylässä -festivaalit, Kaisaniemen puisto Fimu osallistui omalla osastollaan festivaaleille, ja kutsui seurojaan esittelemään toimintaansa. Mukana olivat Helsingin Namikan Yökoris, Sambo-2000 ja Punainen kortti rasismille -hanke. 19.8. Liikunta kuuluu kaikille Avoin tapahtuma Myllypuron liikuntamyllyssä, jonne kutsuttiin kohdennetusti myös Fimun jäsenseurat sekä korvattiin omien seurojen ohjaajapalkkiot. Tapahtumaan osallistui n. 300 eri-ikäistä lähinnä 9
5 Viestintä Fimu toimi aktiivisesti Facebookissa, Instagramissa sekä Twitterissa, mm. tiedottamalla omista, jäsenseurojensa ja muiden liikunnan ja monikulttuurisuuden toimijoiden tapahtumista, maksuttomista liikuntakerhoista ja -tunneista, ja jakamalla laajasti ja monipuolisesti informaatiota monikulttuuriseen liikuntaan ja urheiluun liittyen. Fimu myös viesti aktiivisesti julkaisemalla tiedotteita omilla www-sivuillaan sekä lähettämällä uutiskirjeen ja kohdennetun jäsenkirjeen n. kerran kuussa tai useammin. Osana Fimun kehitystyötä konkreettisia toimenpiteitä olivat mm. kotisivujen visuaalinen ja rakenteellinen päivitys ja uusi raikas ja yhdenmukainen visuaalinen ilme. Visuaalisen ilmeen myötä uusittiin tapahtumakonseptien PR-materiaalit - esitteet, julisteet ja Roll-upit. Viestintäsuunnitelma päivitettiin, ja liiton virallisten julkaisujen laadun parantamiseen ja taittoon käytettiin ammattimaista graafikkoa. Sisäisen viestinnän osalta kehitystä tapahtui otettaessa käyttöön Doodle-tapahtumailmoittautumiset ja Google Driven yhteiset kansiot hallitukselle ja toimistolle. Myös Whatsupin käyttö viestinnässä nopeutti ja helpotti tiedon kulkua. 6 Koulutukset, edustukset ja edunvalvonta Fimun hallituksen jäsenet ja toimisto osallistuivat mm. seuraaviin koulutuksiin; Järjestöhautomon Canva-viestintäkoulutukseen, ESLU:n Seuran Hyvä Hallinto sekä hallituksen vastuut ja velvollisuudet -koulutuksiin ja seuraseminaariin, 09HHR:n Monikulttuurinen ohjaajakoulutukseen (MOK), Nettomasterin talouskoulutuksiin sekä OKM:n avustushakuklinikkaan. Punainen kortti rasismille -hankkeen projektipäällikkö Ilari Äijälä oli paneelikeskustelija Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry:n järjestämässä Kansainvälisen urheilun, rauhan ja kehityksen päivässä Valo-talolla 6.4., hallituksen varapuheenjohtaja Alla-Lina Soikkanen osallistui Olympiakomitean syyskokoukseen 25.11. ja hallituksen jäsen Mourad Bentaleb Kansalliseen Liikuntafoorumiin 30. 31.10. Lahdessa. Toiminnanjohtaja ja järjestökoordinaattori olivat puhujina Opetushallituksen EU Erasmus + Sport hankkeiden esittelyssä 9.11., ja toiminnanjohtaja osallistui Olympiakomitean järjestämiin toiminnanjohtajien tapaamisiin kerran kuussa. Edunvalvonta on Fimun yksi tärkeistä tehtävistä. Fimu haki, ja sille myönnettiin Suomen Olympiakomitean jäsenyys 20.6.. Järjestöhautomon ja Helsingin liikuntaviraston yhteistyön lisäksi Fimulla oli edustusta seuraavissa elimissä: Työterveyslaitoksen COMBO-hankkeen projektiryhmässä Katja Arpalo ja Hanna Sarkeala, Syrjinnästä vapaa alue -kampanjan ohjausryhmässä edustajina Mourad Bentaleb, Ilari Äijälä ja toiminnanjohtaja, sekä Olympiakomitean Liikkujan Polun vaikuttamisen ryhmän edustajana toiminnanjohtaja. 10
7 Hallitus Hallituksen jäsen Daud Mohamed Khilood Mansoor Mourad Bentaleb Ahmed Ibrahim Alla-Lina Soikkanen Ruta Viljamaa Abdi Mohamed Päivi Korkea-aho Mohamed Yusuf Tehtävä puheenjohtaja, toimi toimiston esimiehenä varapuheenjohtaja Rahastonhoitaja, jäsen, PKR asiantuntija jäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen varajäsen 7.1 Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa; 13.1., 11.2., 7.3., 3.4., 13.5., 6.6., 1.8., 23.8., 21.9., 10.10., 18.11. ja 14.12. KEVÄTKOKOUS Vuoden sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 13.5. Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä. Paikalla oli 14 jäsenseuraa. Sääntömääräisessä kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. SYYSKOKOUS Vuoden sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä 18.11.. Paikalla oli 18 jäsenseuraa. Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Daud Mohamed Kohmu rystä. Varapuheenjohtajaksi valittiin SAMBO ry:n Alla-Lina Soikkanen. Uusiksi jäseniksi valittiin Zena Al Sharmi (Badbaado ry), Mishel Odeh (09HHR ry), Khalid Admant (SAYKUS ry) ja Ali Sheikh Haidar (Konsom-nuoret ry). Sääntömääräisessä kokouksessa käsiteltiin lisäksi sääntöjen määräämät asiat. 8 Henkilökunta Fimussa jatkoi vuonna toiminnanjohtaja Katja Arpalo, 11.4. alkaen lisäksi yhteyspäällikkö Hanna Sarkeala. Katja Arpalon jäätyä äitiyslomalle 31.8., Hanna Sarkeala jatkoi toiminnanjohtajan tehtävässä ja Riitta Latvio palkattiin järjestökoordinaattoriksi. Riitta Latvio toimi osaksi PKR:n ja osaksi EU-hankkeen vastuuhenkilönä. Punainen kortti rasismille hankkeessa työskenteli kokopäiväinen kampanjakoordinaattori, myöhemmin projektipäällikkö Ilari Äijälä. Combo-hankkeessa työskenteli puolipäiväinen liikunnan vastuuohjaaja Tuomas Vaskisalmi. 11
9 Jäsenseurat Vuoden aikana Fimuun liittyi 2 uutta ja erosi 3 jäsenyhdistystä. Yhteensä Fimun jäsenseuroja oli 56. Jäsenseurat liitteessä 3. 10 Talous Vuonna Fimun rahoitus muodostui Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksista, ja muusta hankerahoituksesta. OKM avustukset: 77 000 Yleisavustus Liikuntajärjestöjen toiminta-avustus (1.1 31.12.) 105 000 Erityisavustus PKR-hankkeeseen (1.3. 31.3.2018) Muu rahoitus: 29 500 Erasmus+ Sport -ohjelma - PLAY! hanke (1.1.-31.12.) 65 064 Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus COMBO hanke (1.9.2015 30.6.2018) 3000 Helsingin kaupungin kehittämisavustus (1.1. 31.12.) Yhdistyksen tilintarkastajana toimi Nexia Oy ja kirjanpitäjänä Nettomaster Oy. LOPPUSANAT Vuoden 2018 tärkeimpiä toimintoja tulevat olemaan Erasmus + Sport PLAY! hankkeen vahva hallinnointi ja Suomen oman osuuden toteutus, liiton strategian toimeenpano sekä jäsenpalveluiden ja valtakunnallisuuden vahvistaminen. Vaikuttavuus ja erilaiset monikulttuurisen liikunnan ja urheilun yhteistyön muodot, lajien pilotoinnit Fimun jäsenseuroissa, sekä uusien kv. ja kotimaisten hankehakujen kartoitus on myös sisällytetty vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan. 12
LIITE 1. Punainen kortti rasismille -hankkeen tapahtumakalenteri 11.1. Huittinen liikkuu! Liikuntatapahtuma Huittisten Huhkolinnassa. 12.1. Musiikki ja jalkapallo yhdistävät! Keskustelutilaisuus Kotkan kirjastossa. 26.-27.1. EDUCA-messut Messukeskuksessa. 6.-8.2. Kansainvälinen SRtRC -seminaari Helsingissä. Kouluvierailuita 17. 19.3. Go Expo -messut Helsingin Messukeskuksessa. 20.3. Rasisminvastaisen viikon KICKOFF -tapahtuma Narinkkatorilla Kampissa. 29.-30.3. Veikkausliigan avajaistilaisuus, Jalkapallon pelaajayhdistyksen vuosikokous 19.4. Stadipesis, opiskelijoiden pesäpalloturnaus Käpylässä. 6.5. Rugby-tapahtuma Helsingissä: Suomi - Unkari Rugbymaaottelu ja Barbarians - Spartacus 10.5. Unelmien liikuntapäivä 12.5. Opinmäen urheiluexpo 21.5. Naisten kymppi Helsingissä. 22.5. Get started -tapahtuma Malmilla 25.5. Valtakunnallinen pihapelipäivä 27.-28.5. Maailma kylässä -festivaalit 6.-10.6. Stadi Cup jalkapalloturnaus Helsingissä. 7.6. Punainen kortti rasismille -peli Kupittaalla yhteistyössä JPY:n ja Peace Unitedin kanssa. Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue Turussa Suomi - Liechtenstein ottelun yhteydessä, Veritas Stadion Turku. 8.-11.6. Fortum Power Cup lentopalloturnaus Vantaalla. 21.6. JJK - HIFK PKR-teemapeli ja Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Jyväskylä. 27.6. FC Lahti - HIFK PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Lahti. 28.6. Espoo Liikkuu: Hop on Hop Off -tapahtuma Espoossa. 29.6-2.7. Vantaa Cup jalkapalloturnaus Vantaalla. 6.7. Punainen kortti rasismille -tapahtuma Pudasjärvellä 6.-9.7. Urheilun SM-viikko Tampereella. 10. 15.7. Helsinki Cup jalkapalloturnaus Helsingissä. 12.7. FC Vito 11-vuotiaat pojat ja Punainen kortti rasismille -ystävyysottelu Töölän pallokentällä 22.7. Kampin narinkkatorilla katukorista ja freestyle-jalkapalloa yhteistyössä Yökoriksen ja Freestyle Finlandin kanssa 5.8. FIMU:n kehitys- ja perheleiri Kisakeskuksessa. 10.8. Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue Lahdessa FC Lahti - Inter Veikkausliigan ottelussa. 19.8. Liikunta kuuluu kaikille! Tapahtuma Helsingin Liikuntamyllyssä. 19.8. Samassa joukkueessa - ammattiliittojen jalkapalloturnaus Myllypurossa. 25.8. Kirkon Gloria Patri 25v. -jalkapalloturnaus Helsingin Töölössä. 29.8. Get started -tapahtuma Stadin ammattiopistolla Malmilla 2.9. Katusählykiertueen finaali 6.-9.9. Jalkapallo kuuluu kaikille -viikko 36: Eerikkilä, Hämeenlinna 7.9. RoPS - PS Kemi PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Rovaniemi 10.9. PS Kemi - JJK PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Kemi 12.9. HJK - HIFK PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Helsinki 14.9. Tahvonlahden ala-asteen liikuntaviikko 16.9. VPS - KuPS PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Vaasa 18.9. FC Inter - FC Lahti PKR-teemapeli Veikkausliigassa. 13
24.9. KUPS - HIFK PKR-teemapeli Veikkausliigassa, Syrjinnästä vapaa stadion -kiertue, Kuopio 26.9. School Action Day -tapahtuma Vantaalla ja alueelliset tapahtumat. 5.10. Yhdenvertaisuusklinikka Olympiakomitea, Valo-talo Pasila. 10.10. Opinmäen urheiluexpo, Suurpelto, Espoo. 14.10. MonaLiiku ry:n Football for Refugee Women Festival - tapahtuma Helsingissä 19.10. Hop Hop Off -liikuntatapahtuma Espoon Leppävaarassa. 24.10. SPR:n Ei rasismille -hankkeen loppuseminaari 23.-27.10. Kouluvierailuviikko Karamzinin koulussa (4-, 5- ja 6-luokat) 25.10. Espoo Liikkuu -tapahtuma Espoon Tuomarilassa. 2.11. Kouluvierailu Saunakallion koulussa Järvenpäässä. 3.11. Salon Vilpas - BC Nokia PKR-teemaottelu, Salohalli Syrjinnästä vapaaksi alueeksi. 2.12. Freestyle jalkapallon SM-kisat, Helsingin Kisahallissa. LIITE 2. Jäsenseurat 1 09 Helsinki Human Rights -säätiö 2 Albaaniliitto ry 3 Amucorf ry 4 Anjuman-E-Islahul-Muslimeen of Helsinki ry 5 Barreto ry 6 Berde ry 7 Cameroon Cultural and development ass in Fin CAMCUDAF ry 8 Capoeira Capital ry 9 Caporeira Cordao de Ouro ry 10 Elise-Helsinki ry 11 Elise-Vantaa ry 12 Ethio-Fin Urheiluseura ry 13 FC Le Blue/EuroAmerica ry 14 FC Nations United ry 15 FC-Safari junior club ry 16 FC Salama-Hella ry 17 FC-Vantaa Stars ry 18 FINN-MAMU-Monikulttuurinen yhdistys ry 19 Football Club Kurd FCK 20 F-TENNIS - Fin Tennis & Pentathlon ry 21 Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 22 Helsingin NMKY ry 23 Helsinki International Team Sports ry HITS 24 Huki ry 25 IFTIN Community ry 26 Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys ry 27 Itä-Vantaan Urheilijat ry 28 Joensuun Monikulttuurisuusyhdistys ry JoMoni 29 Kaksoisvirranmaan ystävyysyhdistys ry 30 Kansainvälinen hiihtokoulu ry 31 Koillis-Helsingin Maahanmuuttajien urheiluseura ry (KOHMU) 32 Länsi-Suomen Somaliseura ry 33 Lieksan Somaliperheyhdistys 34 Maakulta ry 35 Muslimikodin yhdyskunta ry 36 Nelumbo ry 37 Pium Capoeira Association ry 38 Poekoelan Tjimindie Tulen Jyväskylä ry 39 Ramadan United ry 40 R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry 41 Sahan-seura ry 42 Sambo 2000 ry 43 Seukko seura ry 44 Solidaarisuus- ja kulttuuriyhdistys ry 45 Suomalais-Kurdilainen urheiluseura ry 46 Suomi-Arabia Ystävyys, Kulttuuri ja Urheilu, SAYKUS ry 47 Suomi-Marokko ystävyys- ja kumppanuusyhdistys ry 48 Tampere Africans Sports (TAS) ry 49 Tanssiurheiluseura Oversway ry 50 Turun NMKY ry 51 Raittius ja Urheiluseura Dynamo ry 52 Union Youth Development ry 53 Vantaan monikulttuuriyhdistys Portti ry 54 Vantaan Suomen ja Georgian ystävyysja kulttuuriyhdistys ry 55 VFT Vantaa ry 56 Äs-sänääbil arabialaisen kulttuurin yhdistys ry 14
LIITE 3: Tapahtumat 25.1. ESLU:n koulutus: Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Helsinki 30.-31.1. Erasmus+ Sport -Info Day & Project Coordinators day Brysseli, Belgia 6.4. Kv. Rauhan päivän seminaari, Liike ry Helsinki 10.5. Unelmien liikuntapäivä Helsinki 13.5. FIMUn kevätkokous Helsinki 13.5. FIMUn hallituksen kokous Helsinki 21.5. Naisten Kymppi Helsinki 22.5. Get Started -Combohankkeen Stadian Liikuntapäivä, Malmin Ammattioppilaitos, Helsinki 27-28.5. Maailma Kylässä -festivaalit, Kaisaniemen puisto, Helsinki 8.-11.6. Lentopallon Power Cup Myyrmäki, Vantaa 16.6. Erasmus+ Sport-hankkeen tiedotusseminaari Helsinki 1.7. Ethio-Finn jalkapalloturnaus Helsinki 4-6.8. FIMUn perhe- ja kehitysleiri Kisakeskus, Lohja 5.8. FIMUn liikuntapäivä Kisakeskus, Lohja 19.8. Liikunta kuuluu kaikille, Liikuntamylly Myllypuro, Helsinki 23.8. Hallituksen kokous Helsinki 29.8. Get Started -Combohankkeen Liikuntapäivä, Malmin Ammattioppilaitos, Helsinki 15.9. Sovelin luontoliikunta -seminaari Nuuksio, Espoo 19.9. Liikuntajärjestöjen viestintäpäivä, Veikkaus Paasitorni, Helsinki 21.9. OKM:n 100 Tasa-arvotekoa Helsinki 21.9. Fimun hallitus Helsinki 26.9. Be Active -European Union School Action Day Myyrmäki, Vantaa 2.10. Kv. urheilutapahtumat -verkostointi, Valotalo Helsinki 5.10. Yhdenvertaisuusklinikka, Olympiakomitea Helsinki 5.10 Liikkujan polku -verkostotapaaminen, Olympiakomitea Helsinki 14.10. FARE Football Weeks Helsinki 25.10. Excellence in Finland -seminaari, Yliopisto Helsinki 7.11. Liikunnan avustusten hakemuskoulutus, OKM Helsinki 9.11. Erasmus+ Sport -hankkeiden esittely, Opetushallitus Helsinki 13.11. Etelä-Suomen Aluehallintoviraston valtakunnallinen seminaari, Maahanmuuttajien kotouttava liikunta - Tytöt ja naiset liikkumaan! Kisakeskus, Lohja 13.-15.11. Erasmus+ Sport P.L.A.Y! Partneritapaaminen Novo Mesto, Slovenia 18.11. FIMU ry:n syyskokous (+hallitus) Helsinki 25.11. Suomen Olympiakomitean syyskokous Radisson, Helsinki 14.12 Hallituksen kokous Helsinki 18.12 Suomen Olympia-akatemian 30-vuotisseminaari Valotalo, Helsinki 19.12 Helsingin kaupungin kotoutumisen hankkeet-esittely Kaupungintalo, Helsinki 21.12 IceHearts ry tapaaminen Vantaa 29.12 FIMU ry:n jäsenten kehitysseminaari Viking Line 15
Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto toimisto@fimu.fi +358 45 1111 970 www.fimu.org www.facebook.com/pg/fimury www.instagram.com/fimu2016/ FimuOrg