IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIA ELÄIMISTÄ SAATAVIA SIVUTUOTTEITA KOSKEVIEN TERVEYSSÄÄNTÖJEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

EUROOPAN KOMISSIO TERVEYS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Linja F - Elintarvike- ja eläinlääkintätoimisto DG(SANCO)/8503/2006 GR lopullinen IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIA ELÄIMISTÄ SAATAVIA SIVUTUOTTEITA KOSKEVIEN TERVEYSSÄÄNTÖJEN TÄYTÄNTÖÖNPANO YLEISRAPORTTI 25 TARKASTUSMATKASTA, JOTKA TEHTIIN JÄSENVALTIOIHIN VUOSINA 2004 JA 2005 13/09/06-41379

TIIVISTELMÄ Tässä yleisraportissa esitetään lyhyesti niiden tarkastusmatkojen havainnot, jotka elintarvikeja eläinlääkintätoimisto teki kaikkiin 25 jäsenvaltioon vuosina 2004 ja 2005. Tavoitteena oli arvioida toimia, jotka on toteutettu ihmisravinnoksi kelpaamattomia eläimistä saatavia sivutuotteita (jäljempänä sivutuotteet ) koskevassa asetuksessa (EY) N:o 1774/2002 (jäljempänä sivutuoteasetus ) ja siitä johdetussa EU:n lainsäädännössä vahvistettujen Euroopan yhteisön sääntöjen täytäntöönpanemiseksi, sekä tarkistaa, noudatetaanko tiettyjä EU:n lainsäädännön mukaisesti ihmisravinnoksi kelpaamattomiksi todettuja eläintuotteita koskevia säännöksiä. Tarkastusmatkojen tarkoituksena oli saada luotettavaa tietoa uusien sääntöjen täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa ja täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista. Raportissa päätellään seuraavaa: Yleensä ottaen käytössä olivat tärkeimmät järjestelyt ja infrastruktuurit, jotta suurin osa sivutuotteista voitiin käsitellä sivutuoteasetuksen mukaisesti. Joidenkin puutteiden vuoksi käytössä olevia järjestelmiä on kuitenkin parannettava, jotta ne olisivat täysin sivutuoteasetuksen mukaisia. Viralliset tarkastukset, jotka koskivat suurinta osaa luokkaan 1 ja 2 kuuluvasta aineksesta, olivat enimmäkseen tyydyttäviä, mutta riittävän varmuuden saamiseksi siitä, että kaikki sivutuoteluokat etenevät ainoastaan hyväksytyissä ketjuissa, kunnes niiden käyttö on sallittua tai ne hävitetään turvallisesti, on parannettava a) asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä ja velvollisuuksien määrittelyä, b) oikeudellisia ja hallinnollisia säännöksiä sekä c) virallisia tarkastuksia sivutuotteiden luokituksen ja jäljitettävyyden osalta. Tässä yleisraportissa esitetään yleisiä päätelmiä ja suosituksia, joilla pyritään parantamaan ja vahvistamaan jäsenvaltioiden käyttöön ottamia järjestelmiä. ii

RAPORTISSA KÄYTETYT LYHENTEET JA ERITYISTERMIT Sivutuoteasetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1774/2002 Luokkaan 1, 2 ja 3 kuuluva aines Sivutuoteasetuksen 4, 5 ja 6 artiklassa määritellyt sivutuotteiden luokat iii

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. KATSAUS TARKASTUSMATKOIHIN... 1 3. TAVOITE JA KATTAVUUS... 1 4. OIKEUSPERUSTA... 2 5. TARKASTUSMATKOISTA TEHDYT PÄÄTELMÄT... 2 5.1. RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI... 2 5.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET... 2 5.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET... 3 5.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ... 4 5.5. KOKONAISPÄÄTELMÄ... 5 6. SUOSITUKSET... 5 6.1. RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI... 5 6.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET... 6 6.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET... 6 6.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ... 6 7. JATKOTOIMET... 6 LIITE I: TÄRKEIMMÄT HAVAINNOT... 8 I.1. RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI... 8 I.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET... 9 I.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET... 10 I.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ... 12 LIITE II: TARKASTUSMATKAT JÄSENVALTIOITTAIN... 15 iv

1. JOHDANTO Vuonna 1990 otettiin käyttöön eläimistä saatavia sivutuotteita koskeva yhteisön lainsäädäntö (jota tuolloin nimitettiin eläinjätelainsäädännöksi). Sen ensisijainen tavoite oli varmistaa, ettei rehussa käytettävissä käsitellyissä eläintuotteissa ollut taudinaiheuttajia. Myöhemmin käsittelystandardeja tiukennettiin, koska naudan spongiformisen enkefalopatian pelättiin leviävän rehun kautta, ja lopulta käsiteltyjen eläintuotteiden käyttö rehussa kiellettiin tai sitä rajoitettiin. Tästä syystä sivutuotteisiin liittyvässä taloudessa on sittemmin tapahtunut siirtymä: tuotteet, joilla aiemmin oli myönteinen arvo, yhdistetään nykyisin käsittely- tai hävittämiskustannuksiin. Nämä olosuhteet tekivät selväksi sen, että sivutuotteiden ala tarvitsi uusia oikeudellisia puitteita. Nämä puitteet muotoiltiin asetukseksi (EY) N:o 1774/2002 1, 2 (jäljempänä sivutuoteasetus ). Sivutuotteet ovat eläinperäisiä tuotteita, joita ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi, mukaan lukien ruhot ja niiden osat, kuolleet eläimet, teurastamojäte sekä eläinperäistä ainesta sisältävät käyttökelvottomat elintarvikkeet 3. Sivutuoteasetuksen myötä käyttöön otettiin kolme sivutuoteluokkaa, joista luokkaan 1 kuuluu suurimman riskin aines ja luokkaan 3 pienimmän riskin aines 4. Lisäksi sivutuoteasetuksessa vaaditaan, että sivutuotteet käsitellään, käytetään tai hävitetään välittömästi täsmennetyissä hyväksytyissä tiloissa ja että lähetysten mukana on seurattava kaupallisia asiakirjoja. 2. KATSAUS TARKASTUSMATKOIHIN Tässä yleisraportissa esitetään lyhyesti niiden tarkastusmatkojen havainnot, jotka tehtiin vuosina 2004 ja 2005 kaikkiin jäsenvaltioihin osana elintarvike- ja eläinlääkintätoimiston ohjelmaa. Kustakin tarkastusmatkasta laadittiin raportti, jossa havainnot kuvataan yksityiskohtaisesti. Jäsenvaltioita pyydettiin korjaamaan todetut puutteet. 3. TAVOITE JA KATTAVUUS Tarkastuskäyntien tavoitteena oli 1. arvioida toimia, joita on toteutettu sivutuoteasetuksessa ja siitä johdetussa EU:n lainsäädännössä vahvistettujen Euroopan yhteisön sääntöjen täytäntöönpanemiseksi, erityisesti sivutuotteiden käsittelyjärjestelmiä ja virallisia tarkastuksia, ja 2. tarkistaa, noudatetaanko tiettyjä EU:n lainsäädännön säännösten mukaisesti ihmisravinnoksi kelpaamattomiksi todettuja eläintuotteita koskevia säännöksiä. Tarkastusmatkat kattoivat a) sivutuotteiden (ja muiden ihmisravinnoksi kelpaamattomien tuotteiden) käsittelyjärjestelmien ja virallisten tarkastusten yleiset näkökohdat sekä (1) Tässä asiakirjassa mainituilla viittauksilla säädöksiin tarkoitetaan mahdollista viimeistä muutettua versiota. (2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1774/2002, annettu 3 päivänä lokakuuta 2002, muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä. EYVL L 273, 10.10.2002, s. 1. (3) Ks. tarkka määritelmä sivutuoteasetuksen 2 artiklassa. (4) Eläimistä saatavien sivutuotteiden luokat on määritelty sivutuoteasetuksen 4 6 artiklassa. 1

b) niiden toimivuuden tarkastelun ja todentamisen eli toimivaltaisten viranomaisten valmiuden varmistaa tiettyjen sivutuotteiden (ja muiden ihmisravinnoksi kelpaamattomien tuotteiden) asianmukainen eteneminen ja määräpaikka EU:ssa. Tarkastusmatkoilla kiinnitettiin huomiota myös sivutuotteiden jäljitettävyyteen siitä hetkestä alkaen, jona ne tuotetaan, todetaan ihmisravinnoksi kelpaamattomiksi tai tuodaan maahan, siihen saakka, kunnes ne hävitetään turvallisesti tai sallitaan käytettäviksi. 4. OIKEUSPERUSTA Tarkastusmatkat tehtiin yhteisön lainsäädännön yleisten säännösten ja erityisesti sivutuoteasetuksen 27 artiklan ja komission asiantuntijoiden jäsenvaltioissa paikalla tekemiä eläinlääkintäalan tarkastuksia koskevista tietyistä yksityiskohtaisista säännöistä 4. helmikuuta 1998 tehdyn komission päätöksen 98/139/EY 5 perusteella. 5. TARKASTUSMATKOISTA TEHDYT PÄÄTELMÄT Tarkastusmatkojen tärkeimmät havainnot ja yksityiskohtaiset jäsenvaltiokohtaiset tiedot esitetään tämän raportin liitteissä I ja II. 5.1. RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI Sivutuoteasetuksen tavoitteena on varmistaa, että eri sivutuoteluokat etenevät ainoastaan tietyissä hyväksytyissä ketjuissa, kunnes ne voidaan hävittää tai käyttää turvallisesti, ja erityisesti, että ne pidetään elintarvikeketjun ulkopuolella ja että rehuketjuun pääsee vain sellaisia sivutuotteita, joista ei aiheudu vaaraa eläinten terveydelle tai kansanterveydelle. Tästä syystä jäsenvaltioiden on joko yksittäin tai yhteistyössä varmistettava, että käytössä on asianmukaisia järjestelyitä ja riittävät infrastruktuurit, jotta eri sivutuoteluokkien ja niistä johdettujen tuotteiden keräämistä, kuljetusta, varastointia, esikäsittelyä, käsittelyä, käyttöä ja hävittämistä koskevat vaatimukset täyttyvät (ks. sivutuoteasetuksen 3 artikla). Todettiin, että lähes kaikissa jäsenvaltioissa oli käytössä tärkeimmät sivutuoteasetuksen edellyttämät järjestelyt ja infrastruktuurit. Joissakin jäsenvaltioissa ilmeni kuitenkin puutteita renderointi- tai polttokapasiteetissa, elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin ja meijerialan järjestelyissä sekä kuolleiden eläinten keräämis- ja hävittämistoimissa. Käytössä olevia järjestelmiä olisi parannettava, jotta ne olisivat täysin sivutuoteasetuksen mukaisia. 5.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET Sivutuoteasetuksen laaja soveltamisala, sen useat vaatimukset ja ketjujen monimutkaisuus ovat lisänneet toimivaltaisten viranomaisten tehtäviä ja työtaakkaa, mistä syystä vastuu sivutuoteasetuksen täytäntöönpanosta on jakautunut todennäköisesti useamman viranomaisen kesken. Sivutuotteista pääasiallisesti vastuussa olevien toimivaltaisten viranomaisten lisäksi sivutuotteet kuuluvat muun muassa liha- ja elintarvikehygieniasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten sekä paikallis- ja ympäristöviranomaisten velvollisuuksiin. Tämä johtuu siitä, että sivutuotteet voivat olla peräisin eri paikoista, kuten maatiloilta, rajatarkastusasemilta, teurastamoista, leikkaamoista, elintarvikkeiden (5) EYVL L 38, 12.2.1998, s. 10. 2

tuotantolaitoksista, vähittäismyynnistä jne. (ks. sivutuoteasetuksen 4 6 artikla), että laitokset, joissa sivutuotteet voidaan käsitellä tai hävittää, ovat hyvin erilaisia, esimerkiksi väliasteen, öljykemian ja tekniset laitokset, biokaasu-, käsittely- ja polttolaitokset sekä kaatopaikat (ks. sivutuoteasetuksen 4 6 artikla), ja näillä laitoksilla voi olla eri oikeusperusta, joka esimerkiksi poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksilla on direktiivi 2000/76/EY 6 ja että sivutuoteasetuksessa rajoitetaan joidenkin eläinperäisten tuotteiden käyttöä sääntelemättä samojen tuotteiden muuta sallittua käyttöä: esimerkiksi ruokajätettä ei saa käyttää tuotantoeläinten ruokinnassa (ks. sivutuoteasetuksen 22 artiklan 1 kohdan b alakohta), mutta sen joitakin muita käyttötarkoituksia ei säännellä sivutuoteasetuksessa (ks. sivutuoteasetuksen 1 artiklan 2 kohdan e alakohta). Tämä muodostaa jäsenvaltioille haasteen varmistaa, että kunkin toimivaltaisen viranomaisen velvollisuudet on selkeästi määritelty ja ymmärretty, jotta voidaan välttää aukot virallisten tarkastusten järjestelmässä, jotta kaikki asianomaiset henkilöstön jäsenet saavat asianmukaista koulutusta ja jotta tieto kulkee tehokkaasti toimivaltaisten viranomaisten välillä. Todettiin, että vastuu sivutuoteketjusta oli kaikissa jäsenvaltioissa jaettu eri toimivaltaisten viranomaisten kesken mutta että velvollisuuksia ei aina ollut määritelty asianmukaisesti. Sivutuoteketjun virallisten tarkastusten tehokkuutta heikensivät monissa tapauksissa i) aukot tai päällekkäisyydet velvollisuuksissa, ii) riittämätön koordinointi ja riittämätön yhteistyö asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten, erityisesti ympäristöviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten, välillä, iii) toimivaltaisten viranomaisten riittämätön koulutus ja tietämys sekä iv) riittämättömät henkilöresurssit. Jotta virallisten tarkastusten tehokkuus voidaan varmistaa, on parannettava useita toimivaltaisten viranomaisten välisiä järjestelyitä. 5.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET Sivutuoteasetusta sovelletaan suoraan kaikissa jäsenvaltioissa. Sen täytäntöönpano riippuu kuitenkin usein siitä, onko jäsenvaltiossa vastaavia kansallisia säännöksiä, esimerkiksi sääntöjä, jotka valtuuttavat tietyt toimivaltaiset viranomaiset suorittamaan suunnitellut tarkastukset tietyllä tavalla. Esimerkiksi sivutuoteasetuksen 26 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioiden on suoritettava säännöllisin väliajoin tarkastuksia sivutuotelaitoksissa. Tarkastustiheys riippuu laitoksen koosta, valmistettavien tuotteiden tyypistä, riskinarvioinnista ja takeista, jotka annetaan vaarojen analysointia ja kriittisten valvontapisteiden valvontaa koskevan järjestelmän (HACCP) periaatteiden mukaisesti. Lisäksi sivutuoteasetuksen täytäntöönpanon sujuvoittamiseksi on otettu käyttöön useita poikkeuksia ja siirtymäkauden toimenpiteitä, koska sivutuoteasetus on monimutkainen ja koska sitä oli sovellettava 1. toukokuuta 2003 alkaen (eli kuusi kuukautta sen voimaantulosta 1. marraskuuta 2002). Todettiin, että useimmissa jäsenvaltioissa oli otettu käyttöön oikeudellisia ja hallinnollisia täytäntöönpanosäännöksiä. Kansallisia säännöksiä ei kuitenkaan aina laadittu oikea-aikaisesti tai ne eivät olleet täysin sivutuoteasetuksen vaatimusten mukaisia, mikä joissakin tapauksissa saattoi haitata sivutuoteasetuksen asianmukaista täytäntöönpanoa. Toisaalta muutamien jäsenvaltioiden kansalliset (6) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/76/EY, annettu 4 päivänä joulukuuta 2000, jätteenpoltosta, EYVL L 332, 28.12.2000, s. 91. 3

säännökset sisälsivät joitakin sivutuoteasetuksessa säädettyjä vaatimuksia tiukempia vaatimuksia. Virallisia tarkastuksia koskevia säännöksiä oli otettu käyttöön kaikissa jäsenvaltioissa, vaikkakin parantamisen varaa on, jotta niiden suunnittelu olisi sivutuoteasetuksen 26 artiklan 2 kohdassa esitettyjen periaatteiden (ks. edellä) mukaista. Jäsenvaltiot käyttivät poikkeuksia ja siirtymäkauden toimenpiteitä aina kun mahdollista. Niitä ei kuitenkaan aina käytetty oikein, eivätkä vaatimuksetkaan aina täyttyneet, mikä saattoi vaikeuttaa pyrkimyksiä varmistaa sivutuotteiden asianmukainen eteneminen, erityisesti kun otetaan huomioon tiettyjen eläinten ruokkiminen sivutuotteilla, entisten elintarvikkeiden hävittäminen ja sivutuotteiden hautaaminen tai polttaminen syrjäisillä alueilla. 5.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ Toimijat sivutuotevaatimusten soveltajina koko ketjun osalta Toimijoiden on sivutuoteasetusta täytäntöön pannessaan ensisijaisesti keskityttävä sivutuotteiden asianmukaiseen luokitteluun, josta säädetään sivutuoteasetuksen 4 6 artiklassa, ja täytettävä merkintää, asiakirja-aineistoa ja kirjanpitoa koskevat vaatimukset, joista säädetään sivutuoteasetuksen liitteessä II. Nämä seikat ovat erityisen tärkeitä koko sivutuoteketjun jäljitettävyyden varmistamisen kannalta. Nämä tehtävät oli suoritettava aloilla, joilla oli aiemmin pantu täytäntöön eläinjätteen käsittelyä koskevia sääntöjä 7, mutta lisäksi myös muilla aloilla, joilla tällaista kokemusta ei ollut. Todettiin, että useimpien sivutuotteiden käsittely oli suurimmassa osassa jäsenvaltioita yleensä ottaen sivutuoteasetuksen mukaista. Vaatimukset eivät kuitenkaan vielä täyttyneet johdonmukaisesti, mikä johtui usein toimijoiden tiedonpuutteesta erityisesti elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla sekä meijerialalla. Erityisesti luokittelussa, merkinnässä ja kaupallisissa asiakirjoissa ilmenneet puutteet on korjattava jäljitettävyyden varmistamiseksi. Sivutuotelaitosten hyväksyntäjärjestelmän soveltaminen Eri laitostyypit on hyväksyttävä sivutuoteasetuksen 10 15 artiklan ja 17 18 artiklan mukaisesti. Erityisesti väliasteen laitoksissa ja käsittelylaitoksissa on otettava käyttöön omavalvontajärjestelmä, joka kehitetään HACCP:n periaatteiden (ks. sivutuoteasetuksen 25 artikla) mukaisesti, ja käsittelylaitokset on hyväksyttävä sivutuoteasetuksen liitteen V luvun V mukaisesti. Todettiin, että suurin osa jäsenvaltioista oli ottanut käyttöön järjestelmiä sivutuotelaitosten hyväksymiseksi sivutuoteasetuksen mukaisesti. Hyväksyntämenettely ei monissakaan tapauksissa ollut vielä täydellinen, ja useat omavalvontaohjelmia ja käsittelylaitosten hyväksyntää koskevat vaatimukset jäivät täyttymättä ennen hyväksyntien myöntämistä. Siksi on vielä tehtävää, ennen kuin kaikki sivutuotelaitokset hyväksytään vaatimusten mukaisesti ja voidaan varmistaa, että ne täyttävät sivutuoteasetuksen oleelliset vaatimukset. (7) Neuvoston direktiivi 90/667/ETY, annettu 27 päivänä marraskuuta 1990, eläinlääkintäsäännöistä eläinjätteen hävittämisessä, käsittelyssä ja markkinoille saattamisessa sekä taudinaiheuttajien ehkäisemisestä eläin- ja kalaperäisissä rehuissa sekä direktiivin 90/425/ETY muuttamisesta, EYVL L 363, 27.12.1990, s. 51. 4

Virallisten tarkastusten ja valvonnan toteuttaminen koko sivutuoteketjun osalta Sivutuoteasetuksen mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on suoritettava sivutuotelaitosten virallisia tarkastuksia sen varmistamiseksi, että ne täyttävät sivutuoteasetuksen vaatimukset (ks. sivutuoteasetuksen 26 artikla). Lisäksi muiden laitosten, joita aikaisempi eläinjätelainsäädäntö ei kattanut, on nyt täytettävä joitakin sivutuoteasetuksen vaatimuksia, mistä syystä ne on myös tarkastettava. Kunkin jäsenvaltion on laadittava hyväksyttyjen sivutuotelaitosten luettelo, josta ilmenee laitosten toiminnan luonne, ja toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille jäljennös luettelon päivityksistä (ks. sivutuoteasetuksen 26 artiklan 4 kohta). Todettiin, että useimmissa jäsenvaltioissa oli käytössä sivutuoteketjua koskevia virallisten tarkastusten järjestelmiä ja että yleensä ottaen tarkastukset olivat tyydyttäviä luokkaan 1 kuuluvan aineksen osalta ja useimmiten myös luokkaan 2 kuuluvan ainekseksen osalta. Virallisilla tarkastuksilla ei kuitenkaan monestikaan voitu taata kaikkien sivutuotteiden asianmukaista luokittelua ja jäljitettävyyttä, varsinkaan elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla ja meijerialalla, eloperäisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden alalla sekä jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Lisäksi sivutuotelaitosten luetteloita ei aina voinut käyttää tehokkaana sivutuotteiden asianmukaisen kanavoinnin varmistamisen välineenä, koska joissakin tapauksissa ne olivat epätarkkoja tai niistä ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti. 5.5. KOKONAISPÄÄTELMÄ Yleensä ottaen käytössä olivat tärkeimmät järjestelyt ja infrastruktuurit, jotta suurin osa sivutuotteista voitiin käsitellä sivutuoteasetuksen mukaisesti. Tiettyjen puutteiden vuoksi järjestelmiä on kuitenkin parannettava, jotta ne olisivat täysin yhdenmukaisia sivutuoteasetuksen kanssa. Viralliset tarkastukset, jotka koskivat suurinta osaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvasta aineksesta, olivat kokonaisuudessaan tyydyttäviä, mutta riittävän varmuuden saamiseksi siitä, että kaikki sivutuoteluokat etenevät ainoastaan hyväksytyissä ketjuissa, kunnes niiden käyttö sallitaan tai ne hävitetään turvallisesti, on parannettava a) asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä ja velvollisuuksien määrittelyä, b) oikeudellisia ja hallinnollisia säännöksiä sekä c) virallisia tarkastuksia sivutuotteiden luokituksen ja jäljitettävyyden osalta. 6. SUOSITUKSET Tarkastusmatkojen kohteena olleiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia on pyydetty toimittamaan lisätietoja toteutetuista ja/tai suunnitelluista toimista, myös täytäntöönpanon määräajat, jotta voidaan ottaa huomioon suositukset, jotka annettiin jäsenvaltioihin tehtyjen tarkastusmatkojen yhteydessä. Useimmissa näistä suosituksista korostettiin jäljempänä mainittuja seikkoja. 6.1. RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI Toteutetaan asianmukaisia toimia sivutuoteasetuksen 3 artiklassa säädettyjen yleisten velvollisuuksien täysimääräisen noudattamisen varmistamiseksi, ja erityisesti otetaan käyttöön asianmukaiset järjestelyt ja riittävät infrastruktuurit elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalta sekä meijerialalta peräisin olevia sivutuotteita, kuolleiden eläinten keräämistä ja turvallista hävittämistä sekä renderointi- ja polttokapasiteettia varten. 5

6.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET Määritellään selkeästi kaikkien sivutuoteketjua koskeviin virallisiin tarkastuksiin osallistuvien toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudet ja varmistetaan tehokas koordinointi ja yhteistyö näiden välillä. Toteutetaan toimia sen varmistamiseksi, että käytettävissä on riittävästi resursseja ja että virkamiehet saavat asianmukaisen koulutuksen ja tuntevat kaikki sivutuoteasetuksen oleelliset vaatimukset. 6.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET Tarvittaessa otetaan käyttöön asianmukaisia täytäntöönpanosäännöksiä, jotka ovat sivutuoteasetuksen mukaisia. Varmistetaan, että sivutuoteasetuksen sallimia poikkeuksia ja siirtymätoimenpiteitä sovelletaan oikein. Varmistetaan, että virallisia tarkastuksia koskevissa säännöksissä otetaan huomioon sivutuoteasetuksen 26 artiklan 2 kohdassa säädetyt periaatteet. 6.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ Varmistetaan, että laitokset hyväksytään oikea-aikaisesti ja että ne täyttävät sivutuoteasetuksen III ja IV luvussa säädetyt vaatimukset. Varmistetaan, että sivutuotelaitosten luettelot laaditaan ja että niistä ilmoitetaan sivutuoteasetuksen 26 artiklan 4 kohdassa säädetyllä tavalla. Varmistetaan, että virallisia tarkastuksia suoritetaan kaikilla aloilla, joita sivutuoteketju koskee, myös elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla, meijerialalla, eloperäisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden alalla sekä jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Varmistetaan, että luokittelua, merkintää ja kaupallisia asiakirjoja koskevat vaatimukset täyttyvät sivutuoteasetuksen 4 7 artiklan ja liitteen II mukaisesti. 7. JATKOTOIMET Saatettuaan tarkastusmatkat päätökseen komissio on toteuttanut useita toimia jäsenvaltioiden auttamiseksi sivutuoteasetuksen täytäntöönpanossa. Euroopan parlamentille ja neuvostolle 21. lokakuuta 2005 antamassaan kertomuksessa (KOM(2005 521 lopullinen) 8 komissio lupautui auttamaan jäsenvaltioita parantamaan tilannetta hyväksymällä lainsäädäntömuutoksia komitea- tai yhteispäätösmenettelyllä taikka niillä molemmilla. Useimmat komiteamenettelyn mukaisista toimista on otettu käyttöön, ja muut toimet ovat loppuvaiheessa. Yhteispäätösmenettelyn mukaista ehdotusta käsitellään tällä hetkellä teknisellä tasolla, ja arvioiden mukaan se hyväksytään ja esitetään Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuonna 2007. Siksi kohdan 5 päätelmät olisi nähtävä edellä mainittujen lainsäädäntömuutosten valossa, jotka joko hyväksyttiin äskettäin komiteamenettelyllä tai hyväksytään myöhemmin yhteispäätösmenettelyllä, koska ne ovat voineet parantaa tai niiden odotetaan parantavan tilannetta. (8) Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle on saatavilla terveys- ja kuluttajansuojaasioiden pääosaston verkkosivustolla osoitteessa http://ec.europa.eu/food/food/biosafety/animalbyproducts/index_en.htm. 6

Lisäksi: Meneillään on sivutuotealalla toimiville virkamiehille ja toimijoille tarkoitettuja workshopeja. Vuoden 2006 ensimmäiset kolme workshopia on jo saatettu päätökseen, ja jäsenvaltiot olivat hyvin tyytyväisiä niihin. Useita jatkotoimia on jo käynnistetty jäsenvaltioissa, joiden tilanne vaati erityistä huomiota, ja uusia tarkastusmatkoja on suunniteltu vuosille 2006 ja 2007. Niiden avulla voidaan seurata kehitystä ja saada ajantasainen kuva toimista, jotka on pantu täytäntöön sivutuoteasetuksen soveltamiseksi. 7

LIITE I: I.1. TÄRKEIMMÄT HAVAINNOT RAKENTEET IHMISRAVINNOKSI KELPAAMATTOMIEN SIVUTUOTTEIDEN (JA MUIDEN ELÄINTUOTTEIDEN) KÄSITTELEMISEKSI I.1.1. Sivutuotteiden erottamisen, keräämisen, kuljettamisen ja varastoimisen järjestäminen Luokkaan 1 ja useimmiten myös luokkaan 2 kuuluva aines kerättiin yhdessä tai erikseen mutta käsiteltiin yhdessä luokkaan 1 kuuluvana aineksena kaikissa jäsenvaltioissa paitsi seitsemässä. Lanta ja ruuansulatuskanavan sisältö (luokka 2) yleensä kerättiin ja kuljetettiin erikseen. Kuudessa jäsenvaltiossa kuolleiden eläinten vuotien kerääminen oli joko kielletty kokonaan tai sallittu ainoastaan nuorten eläinten osalta. Kuolleiden eläinten hautaaminen oli kielletty kaikissa jäsenvaltioissa 9, mutta poikkeuksia tehtiin 15 jäsenvaltiossa erityisolosuhteissa, joita ovat esimerkiksi syrjäiset alueet, eläintautikriisit tai muut syyt. Luokkaan 3 kuuluva aines kerättiin useimmiten muista sivutuotteista erikseen ja toimitettiin edelleen erilaisiin käyttötarkoituksiin tai hävittämisprosesseihin. Vähittäismyyjät palauttivat useimmat entiset elintarvikkeet jakelukeskuksiin, tukkukauppiaille tai tuottajille taikka suoraan hävitettäväksi. 20 jäsenvaltiossa sivutuotteita kulki jonkin verran väliasteen laitosten tai keräyskeskusten kautta. 14 jäsenvaltiossa oli mahdollista myydä sivutuotteita muihin jäsenvaltioihin käsittelyä varten. Jäsenvaltiot eivät olleet tietoisia tapauksista, joissa yhteisöön olisi tuotu uudelleenkäsittelyä ja uudelleenvientiä varten elintarvikkeita, jotka olisivat olleet ihmisravinnoksi kelpaamattomia. Yhdessä jäsenvaltiossa ei ollut käytössä organisoitua järjestelmää sivutuotteiden erottamista, keräämistä ja käsittelyä varten. Muissa jäsenvaltioissa yhtä lukuun ottamatta teurastamoiden ja leikkaamoiden luokkaan 1 ja 2 kuuluvan aineksen erottamiseen, keräämiseen ja käsittelyyn tarkoitetut rakenteet olivat yleensä hyvin vakiintuneet, ja ne perustuivat voimassa oleviin erikseen määriteltyä riskiainesta koskeviin vaatimuksiin ja aiempaan niin sanottua suuririskistä ainesta koskevaan EU:n lainsäädäntöön. Luokkaan 3 kuuluvalle ainekselle tarkoitetut rakenteet elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla ja/tai meijerialalla olivat hyvin erilaisia eri jäsenvaltioissa, alueilla ja laitoksissa, ja 14 jäsenvaltiossa näitä rakenteita ei vielä ollut kehitetty tai niissä ei aina otettu huomioon sivutuoteasetusta. Vaikka kuolleiden eläinten vuotia saa kerätä hyväksytyissä luokkaan 1 kuuluvissa käsittelylaitoksissa ja/tai luokkaan 2 kuuluvissa väliasteen laitoksissa, vuotien mukana seuraavista kaupallisista asiakirjoista ei kolmessa jäsenvaltiossa aina ilmennyt, että vuodat olivat peräisin kuolleista eläimistä, mistä syystä niitä ei voinut käyttää rehun tuotantoon. Tällaisille tiedoille ei aseteta vaatimuksia sivutuoteasetuksen liitteessä II, mutta tietojen merkitsemättä jättäminen kaupallisiin asiakirjoihin johti joissakin tapauksissa siihen, että vuodat kanavoitiin niiden sallittujen ketjujen ulkopuolelle. (9) Lukuun ottamatta yhtä jäsenvaltiota, jossa sovellettiin erityispoikkeusta sivutuotteiden hautaamiseen ja polttamiseen paikan päällä. 8

I.1.2. Sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden käsittelyn, hävittämisen ja käytön järjestäminen Kaikki jäsenvaltiot olivat ottaneet käyttöön säännöksiä, joiden mukaan luokkaan 1 kuuluvaa ja useimmiten myös luokkaan 2 kuuluvaa ainesta käsitellään sivutuoteasetuksessa säädetyllä ensimmäisellä menetelmällä. Tämän tuloksena saatu lihaluujauho yleensä poltettiin tai rinnakkaispoltettiin ja renderoituja rasvoja käytettiin polttoaineena tai biodieseliin. Seitsemän jäsenvaltiota lähetti lihaluujauhon tai renderoidut rasvat muihin jäsenvaltioihin polttoa tai rinnakkaispolttoa varten. Kansainvälisesti liikennöivistä kulkuneuvoista peräisin oleva ruokajäte oli kaikissa jäsenvaltioissa hävitettävä polttamalla se heti ja/tai viemällä kaatopaikalle. Lantaa ja ruuansulatuskanavan sisältöä, joka oli peräisin teurastetuista eläimistä, levitettiin maaperään 12 jäsenvaltiossa (joista yhdessä laidunmaahan), yhdeksässä jäsenvaltiossa nämä ainekset käsiteltiin niille tarkoitetuissa laitoksissa tai lähetettiin biokaasu- tai kompostointilaitoksiin taikka muihin jäsenvaltioihin käsittelyä varten. Yhdeksässä jäsenvaltiossa luokkiin 2 ja 3 kuuluvaa lihaluujauhoa käytetään lannoitteena muulla kuin laidunmaalla joko suoraan tai lisäkäsittelyn jälkeen. Kymmenessä jäsenvaltiossa luokkiin 2 ja 3 kuuluvia raakoja tai käsiteltyjä aineksia käytettiin myös turkiseläinten tai muiden kuin tuotantoeläinten rehussa. Luokkaan 3 kuuluva aines käsiteltiin sen mukaan, mikä oli sen alkuperä, suunniteltu käyttötarkoitus tai hävittämisprosessi. Lihantuotantolaitoksista peräisin olevaa luokkaan 3 kuuluvaa ainesta käytettiin useimmiten raa an tai esikäsitellyn lemmikkieläinruoan, eloperäisten lannoitteiden tai teknisten tuotteiden tuotannossa. Entiset elintarvikkeet joko poltettiin yhdessä kotitalousjätteen kanssa tai jos se oli sallittua vietiin kaatopaikalle ja/tai käsiteltiin biokaasu- tai kompostointilaitoksissa. Yhdessä jäsenvaltiossa noin 70 prosenttia elintarvikkeiden tuotantolaitoksista ja vähittäismyynnistä peräisin olevista sivutuotteista vietiin kaatopaikalle ilman esikäsittelyä. Yhdessä jäsenvaltiossa suurin osa kuolleista eläimistä haudattiin maatiloille tai vietiin kaatopaikoille. Neljässä jäsenvaltiossa kuolleiden eläinten hautaaminen maatiloille oli edelleen yleinen käytäntö. Viidessä jäsenvaltiossa ei ollut vielä käytössä sellaisten kuolleiden eläinten, jotka eivät ole märehtijöitä, keräysjärjestelmää. Kolmessa jäsenvaltiossa sallittiin kuolleiden eläinten hautaaminen paikalla sellaisilla alueilla, joita ei ollut määritelty syrjäisiksi tai jotka eivät kuuluneet syrjäisiin alueisiin sivutuoteasetuksen mukaisesti. Kymmenessä jäsenvaltiossa sallittiin meijereistä peräisin olevien sivutuotteiden käyttö suoraan tuotantoeläinten ruokinnassa, mutta menettelyjä ei kuitenkaan ollut vahvistettu niiden hävittämiseksi tai käyttämiseksi sallitusti muissa jäsenvaltioissa. Kuudella jäsenvaltiolla oli huomattavan suuria käsiteltyjen sivutuotteiden (pääosin luokkaan 1 kuuluvan lihaluujauhon) ja käytetyn paistoöljyn varastoja odottamassa päätöstä hävittämisestä. Seitsemässä jäsenvaltiossa oli puutteita renderointi- ja/tai polttokapasiteetissa, ja muutamissa tapauksissa rakenteilla oli uusia infrastruktuureja. I.2. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET Kaikissa jäsenvaltioissa vastuu sivutuotealasta oli jaettu useiden eri ministeriöiden ja/tai yksiköiden kesken. 9

Vain seitsemän jäsenvaltiota oli määritellyt eri toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudet koko sivutuoteketjun osalta. Muissa jäsenvaltioissa velvollisuuksia ja vastuuta ei ollut selkeästi jaettu koko sivutuoteketjun osalta. Tämä koskee erityisesti tarkastusten suorittamista elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla, meijerialalla ja ruokajätteen, myös kansainvälisen ruokajätteen, alalla. Seitsemässätoista jäsenvaltiossa oli puutteita ja/tai päällekkäisyyksiä koordinoinnissa ja tiedonvaihdossa asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten välillä, mikä vaikeutti sivutuotteiden valvontaa yli hallinnollisten rajojen, alueiden välillä ja yksiköiden välillä. Kolmessatoista jäsenvaltiossa oli vain rajalliset mahdollisuudet jos lainkaan vaihtaa tietoa ympäristöviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välillä. Kaikissa jäsenvaltioissa neljää lukuun ottamatta oli asetettu saataville vain vähän lisäresursseja sivutuoteketjua koskevien virallisten tarkastusten suorittamista varten. Useimmat niistä toimivaltaisista viranomaisista, jotka komissio tapasi vierailujen aikana, ilmoittivat, että heillä ei ollut riittävästi aikaa osallistua asianmukaisella tavalla sivutuoteketuja koskeviin virallisiin tarkastuksiin tai että heidän oli osallistuttava niihin muiden tehtäviensä kustannuksella. Koulutuksen ja tiedon taso vaihteli toimivaltaisten viranomaisten välillä. Kaikissa jäsenvaltioissa paitsi kahdessa oli järjestetty koulutusta sivutuotevaatimuksista ja asiaan liittyvistä kysymyksistä. Joissakin tapauksissa koulutus oli kuitenkin vähäistä, eikä se aina ulottunut asianomaisille paikallisille toimivaltaisille viranomaisille saakka (viisi jäsenvaltiota). Erityisesti tietämys sivutuotteiden virallisista tarkastuksista oli puuttellista elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla (neljä jäsenvaltiota) ja meijerialalla (kuusi jäsenvaltiota). Muutamat henkilökunnan jäsenistä eivät tunteneet riittävästi sivutuotteita koskevia sääntöjä eivätkä niiden mukaisia tehtäviään (yksitoista jäsenvaltiota). I.3. OIKEUDELLISET JA HALLINNOLLISET SÄÄNNÖKSET I.3.1. Yleiset säännökset Vaikka sivutuoteasetusta sovelletaan suoraan kaikissa jäsenvaltioissa, kaksi jäsenvaltiota soveltaa edelleen joitakin kansallisia tai alueellisia säännöksiä, jotka perustuvat aikaisempaan yhteisön lainsäädäntöön, pääosin direktiiviin 90/667/ETY 7. Kaikkien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset toimittivat asianomaisille toimijoille ja/tai niiden toimialajärjestöille tietoa sivutuoteasetuksen vaatimuksista sekä sallituista poikkeuksista ja siirtymäkauden toimenpiteistä. Useimmissa jäsenvaltioissa on annettu täydentäviä kansallisia ja/tai alueellisia säännöksiä sivutuoteasetuksen täytäntöönpanemiseksi, mutta kahdessatoista jäsenvaltiossa niiden antaminen kuitenkin viivästyi, mikä useimmiten johtui pitkistä hallinnollisista menettelyistä tai siitä, että lisäselvityksen saamiseen komissiolta tai toimivaltaisilta keskusviranomaisilta kului aikaa. Yhdeksässä jäsenvaltiossa kansalliset säännökset eivät olleet täysin yhdenmukaisia kaikkien sivutuoteasetuksen vaatimusten kanssa, ja kahdessa jäsenvaltiossa ne eivät kattaneet asianmukaisia täytäntöönpanotoimia. Muutamissa jäsenvaltioissa jotkin säännökset olivat sivutuoteasetuksen vaatimuksia tiukempia. Ne koskivat esimerkiksi luvan myöntämistä sivutuotteiden kuljettamiseen tai keräämiseen (kuusi jäsenvaltiota), käsiteltyjen eläinvalkuaisten ja rasvojen sulkemista lemmikkieläinruoan ja lannoitteiden ulkopuolelle (yksi 10

jäsenvaltio), kieltoa käyttää kuolleiden eläinten vuotia teknisiin tarkoituksiin tai niiden rajoitettua käyttöä (viisi jäsenvaltiota) taikka muita käyttötarkoituksia (yksi jäsenvaltio). I.3.2. Poikkeukset ja siirtymäkauden toimenpiteet Useimmat jäsenvaltiot sovelsivat käytettävissään olevia poikkeuksia ja siirtymäkauden toimenpiteitä. Kahden jäsenvaltion toimivaltaiset keskusviranomaiset eivät kuitenkaan voineet antaa kokonaisvaltaista kuvaa sovelletuista poikkeuksista. Yhdeksän jäsenvaltiota myönsi joitakin poikkeuksia ja siirtymäkauden toimenpiteitä yleisellä tasolla eikä yksittäin, kuten sivutuotteita koskevissa säännöissä vaaditaan, erityisesti entisten elintarvikkeiden hävittämisen osalta. Kahdeksan jäsenvaltiota, jotka sovelsivat poikkeuksia sivutuoteasetuksen 23 ja/tai 24 artiklan nojalla, ei ollut vielä toimittanut komissiolle vaadittavia tietoja tarkastusjärjestelyistä, jotka oli otettu käyttöön sen varmistamiseksi, että asianomaisia sivutuotteita käytetään vain sallittuihin tarkoituksiin, eikä luetteloita käyttäjistä ja hyväksytyistä keräyskeskuksista tai syrjäisten alueiden luokittelun perusteita. I.3.3. Sivutuotelaitosten hyväksymisen ehdot Kaikissa jäsenvaltioissa paitsi kahdessa oli otettu käyttöön menettelyitä laitosten hyväksymiseksi sivutuoteasetuksen mukaisesti. Neljän jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset olivat toimineet ennakoivasti ja tiedottaneet toimialoille niiden velvollisuuksista tiettyihin tarkoituksiin käytettävien laitosten suhteen. Kuuden jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset olivat antaneet hyväksyntäprosessiin osallistuville virkamiehille kattavat hallinnolliset ohjeet, myös tarkistuslistoja ja opastusta sivutuoteasetuksen tulkintaan. Tämä ei kuitenkaan ollut riittävää kaikissa tapauksissa. Kuusi jäsenvaltiota ei ollut antanut ohjeita kaikille oleellisille laitoksille, esimerkiksi teknisille laitoksille, biokaasu- ja kompostointilaitoksille, tai kaikista oleellisista seikoista, esimerkiksi ruokajätteestä tai turkiselänten rehusta. Kahdessa jäsenvaltiossa joidenkin sivutuotetilojen hyväksyntänumerot olivat samat kuin ne, jotka niille oli annettu yhteisön kansanterveyslainsäädännön puitteissa toteutettavia toimia varten (eläinlääkinnälliset hyväksyntänumerot). Kolmessa jäsenvaltiossa oli huomattava määrä biokaasu- ja/tai kompostointilaitoksia. Kattavaa yleiskatsausta kaikista sivutuotteita käyttävistä laitoksista ei kuitenkaan ollut mahdollista saada. I.3.4. Virallisia tarkastuksia koskevat säännökset Kaikissa jäsenvaltiossa oli otettu käyttöön menettelyitä tiettyjä laitoksia ja toimia koskevien virallisten tarkastusten suorittamiseksi sivutuoteasetuksen mukaisesti. Kaikissa jäsenvaltioissa oli hyvin vakiintuneita menettelyitä erikseen määriteltyä riskiainesta koskevien tarkastusten suorittamista varten, myös niissä laitoksissa, joissa riskiainesta käsitellään. Kuuden jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset saivat kattavat ohjeet, tarkistuslistoja ja opastusta sivutuoteketjua koskevien virallisten tarkastusten suorittamista varten. Seitsemässätoista jäsenvaltiossa tällaista opastusta ei ollut saatavilla kaikilla oleellisilla aloilla tai sitä ei ollut 11

lainkaan. Neljässä jäsenvaltiossa oli suuria aluiden välisiä eroja paikallisten toimivaltaisten viranomaisten saaman opastuksen laajuudessa. Kaikki jäsenvaltiot pitivät tarkastuksiaan riskinarviointiin perustuvina, mutta ne eivät voineet osoittaa, mitä perustaa tai kriteerejä riskinarvioinnissa käytettiin suunniteltaessa ja asetettaessa tarkastustiheyttä sivutuoteasetuksen 26 artiklassa säädettyjen periaatteiden mukaisesti. I.4. SIVUTUOTEVAATIMUSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ I.4.1. Toimijat sivutuotevaatimusten soveltajina koko ketjun osalta Kaikissa jäsenvaltioissa paitsi yhdessä sivutuotevaatimuksia sovellettiin suurelta osin toimivaltaisten keskusviranomaisten kuvaamalla tavalla. Lihateollisuudessa oli käytössä hyvin vakiintuneita järjestelmiä luokkaan 1 ja useimmiten luokkaan 2 kuuluvan aineksen käsittelemiseksi. Vaikka teollisuudenalat olivat saaneet tietoja toimivaltaisilta viranomaisilta ja/tai toimialajärjestöiltään, kaikissa jäsenvaltioissa paitsi kahdessa toimijoiden tietämys sivutuotteita koskevista säännöistä (esimerkiksi luokittelusta, kaupallisista asiakirjoista, hyväksyntävaatimuksista, sivutuotteiden toimittamisesta ainoastaan hyväksytyille tai rekisteröidyille asiakkaille sallittujen ketjujen kautta) oli yleensä vähäistä erityisesti muissa laitoksissa kuin sivutuotelaitoksissa. Jotkin toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että sivutuotelainsäädäntö on niin monimutkainen, että tietotason kohottamiseen tarvitaan enemmän aikaa. Vain kahdessa jäsenvaltiossa noudatettiin riittävällä tavalla sivutuoteasetuksen liitteen II säännöksiä, jotka koskevat luokittelua, merkintää, kirjanpitoa ja kaupallisia asiakirjoja, joiden on seurattava sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden mukana, erityisesti luokkaan 3 kuuluvan aineksen osalta. Yhdeksässä jäsenvaltiossa eläinperäisiä aineksia ei aina kerätty jäteveden käsittelyn yhteydessä, vaikka sivutuoteasetuksen liitteessä II niin vaaditaan. Yhdessätoista jäsenvaltiossa jotkin elintarvikkeiden tuotantolaitokset eivät olleet mukauttaneet menettelyjään sivutuoteasetuksen vaatimusten mukaisiksi varsinkaan liha- ja sivutuotesäiliöitä ei aina voinut selkeästi erottaa toisistaan (kuusi jäsenvaltiota). Menettelyiden täytäntöönpano ei ollut yhtä tiukkaa luokkaan 3 kuuluvan aineksen osalta kuin luokkaan 1 ja 2 kuuluvan aineksen osalta, mistä syystä luokkaan 3 kuuluvaa ainesta ei aina käytetty sen sallittuihin käyttötarkoituksiin. Neljässä jäsenvaltiossa ei voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että joitakin sivutuotteita (etupäässä luokkaan 3 kuuluvia luita ja keuhkoja) pääsee takaisin elintarvikeketjuun. Kahdeksassa jäsenvaltiossa ei aina voinut osoittaa vuotien asianmukaista erottelua keräämis-, varastointi- ja lähetysvaiheessa. Tämä koski ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin tuotantoon tarkoitettuja vuotia ja muita vuotia, jotka olivat sivutuotteita, ja/tai rehuntuotantoon tarkoitettuja vuotia ja tekniseen käyttöön tarkoitettuja vuotia. Kymmenessä jäsenvaltiossa meijerialan yrityksissä ei aina ollut käytössä menettelyitä sivutuotteiden käsittelemiseksi, vaikka jotkin tuotteet oli luokiteltava luokkaan 2 tai 3 kuuluvaksi ainekseksi. Kuudessa jäsenvaltiossa palautettiin antibiootteja sisältäviä maitoeriä maatiloille rehuksi, tai niiden päämäärä jäi epäselväksi. 12

Kymmenessä jäsenvaltiossa ilmeni puutteita sivutuotteiden luokittelussa ja erottelussa. Erityisesti viidessä jäsenvaltiossa ei voinut aina sulkea pois luokkaan 1 kuuluvan aineksen ja muihin luokkiin kuuluvan aineksen ristikontaminaation mahdollisuutta, ja kuudessa jäsenvaltiossa luokkaan 2 kuuluva aines oli joissakin tapauksissa luokiteltu luokkaan 3 kuuluvaksi ainekseksi ja käsitelty vastaavasti. Kun tarkasteltiin, kuinka sikojen ruokintaa luokkaan 3 kuuluvalla ruokajätteellä koskevaa päätöstä 2003/328/EY 10 sovelletaan niissä kahdessa jäsenvaltiossa, joita se koskee, todettiin seuraavaa: Käsittelymenetelmien aika- ja lämpötilaparametrit poikkesivat edellä mainitun päätöksen parametreistä. Ei varmistettu, ettei niiltä maatiloilta peräisin olevia sikoja, joilla ruokajätteellä ruokkiminen oli sallittua, lähetetty muualle kuin suoraan teurastamoon. Ruokajätteen alkuperä ei aina ollut tiedossa, kaupallisia asiakirjoja ei aina ollut annettu, kirjanpitoa ei aina pidetty, omavalvontaa ei aina dokumentoitu eikä käsittelyparametrejä aina noudatettu. Ei voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ruokajätettä kerättiin alueilta, joihin sovellettiin rajoituksia klassisen sikaruton vuoksi. Eräässä niistä jäsenvaltioista, joihin päätöstä 2003/328/EY ei sovelleta, ilmeni yksi tapaus, jossa sikoja ruokittiin eläintuotteita sisältävällä käsittelemättömällä ruokajätteellä. I.4.2. Sivutuotelaitosten hyväksyntäjärjestelmän soveltaminen Kaikissa jäsenvaltioissa paitsi yhdessä hyväksyntäjärjestelmää sovelletiin suurelta osin toimivaltaisten keskuviranomaisten kuvaamalla tavalla. Kaikki jäsenvaltiot ovat laatineet sivutuoteasetuksen mukaisesti hyväksyttyjen laitosten luettelon, jossa laitokset on jaoteltu tyypeittäin sivutuoteasetuksen 26 artiklan edellyttämällä tavalla. Yhdeksässä jäsenvaltiossa nämä luettelot eivät kuitenkaan olleet täydellisiä eivätkä aina päivitettyjä, tai niitä ei ollut vielä toimitettu eteenpäin komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Kahdessatoista jäsenvaltiossa olemassa olevien sivutuotelaitosten hyväksyntäprosessi oli vielä kesken muutamat laitokset ovat saaneet tilapäisen hyväksynnän. Kymmenessä jäsenvaltiossa jotkin laitokset jatkoivat toimintaansa, vaikka niitä ei vielä ollut saatettu täysin sivutuoteasetuksen mukaisiksi. Kahdessa jäsenvaltiossa myönnettiin hyväksyntiä aikaisemman lainsäädännön ja asiakirjojen perusteella ilman riittävää näyttöä sivutuotevaatimusten noudattamisesta. Erityisesti kahdessatoista jäsenvaltiossa laitokset eivät aina olleet ottaneet käyttöön omavalvontaa tai omavalvonta ei täyttänyt kaikkia vaatimuksia. Jäsenvaltiot tulkitsivat hyväksyntävaatimuksia eri lailla. Hyväksyntää ei esimerkiksi aina pidetty tarpeellisena, kun kyseessä olivat tekniset laitokset (pääosin parkituslaitokset) (viisi jäsenvaltiota), biokaasulaitokset (yksi jäsenvaltio), polttolaitokset, kun direktiiviä 2000/76/EY ei sovelleta (viisi jäsenvaltiota), (10) Komission päätös 2003/328/EY, tehty 12 päivänä toukokuuta 2003, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaisista siirtymäkauden toimenpiteistä, jotka koskevat luokkaan 3 kuuluvan ruokajätteen käyttöä sikojen ruokinnassa sekä lajinsisäistä kierrätyskieltoa syötettäessä käsiteltyä ruokajätettä sioille, EUVL L 117, 13.5.2003, s. 46. 13

kompostointilaitokset (yksi jäsenvaltio) ja väliasteen laitokset (kolme jäsenvaltiota). Hyväksyntää ei myöskään pidetty tarpeellisena, kun kyseessä olivat lemmikkieläinruokia valmistavat laitokset, joissa käytettiin ainoastaan käsiteltyjä sivutuotteita (kaksi jäsenvaltiota), tai tilanne oli epäselvä (kaksi jäsenvaltiota). Viidessä jäsenvaltiossa joidenkin hyväksyttyjen laitosten todettiin toteuttavan lisätoimia, jotka myöskin edellyttivät hyväksyntää sivutuoteasetuksen nojalla. Virallisista tarkastuksista vastuussa olevat virkamiehet olivat merkinneet ylös ainoastaan ne toimet, joita varten laitokset oli hyväksytty. Kolmessatoista jäsenvaltiossa kaikkia käsittelylaitoksia ei ollut validoitu tai validointia ei ollut tehty asianmukaisesti. Neljässä jäsenvaltiossa oli sivutuotteita rehuna käyttäviä turkistiloja, joilla ei ollut hyväksyntää. I.4.3. Virallisten tarkastusten ja valvonnan soveltaminen koko sivutuoteketjun osalta Kaikissa jäsenvaltioissa suoritettiin sivutuotteiden virallisia tarkastuksia, vaikkakin kahdessa jäsenvaltiossa todettiin suuria puutteita tällä alalla. Muissa jäsenvaltioissa paitsi yhdessä tarkastusten mukauttaminen sivutuoteasetuksen vaatimuksiin oli joidenkin vaiheiden osalta vielä kesken. Ainoastaan kahdessa jäsenvaltiossa virallisissa tarkastuksissa kyettiin havaitsemaan suurin osa puutteista, ne käsiteltiin tai korjaavia toimia vaadittiin ja seurattiin. Puutteita ilmeni erityisesti sivutuotteiden luokittelussa ja erottelussa, säiliöiden merkitsemisessä kuljetuksen aikana ja lähetysten kaupallisissa asiakirjoissa. Kaikissa jäsenvaltioissa paitsi kahdessa lähes kaikki luokkaan 1 ja 2 kuuluva aines tarkastettiin säännöllisin väliajoin. Kahdeksassatoista jäsenvaltiossa luokkaan 3 kuuluvaa ainesta koskevat tarkastukset erityisesti elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynnin alalla sekä meijerialalla olivat kuitenkin löyhempiä eivätkä kattaneet kaikkia vaiheita. Joissakin tapauksissa tämä johtui siitä, etteivät asianomaisten laitosten kanssa asioineet toimivaltaiset viranomaiset katsoneet sivutuotteiden kuuluvan vastuualueeseensa. Vain kahdessa jäsenvaltiossa luokkaan 3 kuuluvan aineksen ja siitä johdettujen tuotteiden etenemistä koskevat viralliset tarkastukset olivat yleisiä. Tätä selitettiin pääosin sillä, että alkuperäpaikassa ja määräpaikassa käytettiin erilaisia menetelmiä luokkaan 3 kuuluvan aineksen määrän mittaamiseksi. Alkuperäpaikassa aines tavallisesti arvioitiin tai laskettiin säiliöiden lukumääränä, kun taas määräpaikassa punnittiin koko lasti. Siksi ristiintarkastaminen valmistettujen, lähetettyjen ja vastaanotettujen sivutuotteiden välillä oli vaikeaa. Lähetyspaikan toimivaltaiset viranomaiset eivät aina olleet tietoisia siitä, oliko määräpaikka hyväksytty lähetettävän aineksen luokan osalta. Kolmessa jäsenvaltiossa ei ollut käytössä eloperäisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden virallisia tarkastuksia tai ne olivat riittämättömät. Kahdessa jäsenvaltiossa ei ollut käytössä sivutuotteilla käytävässä jäsenvaltioiden välisessä kaupassa vaadittuja jäsenvaltioiden välisiä sopimuksia. Kahdeksassa jäsenvaltiossa lähetyksistä ei aina tehty ilmoitusta määräpaikan toimivaltaisille viranomaisille eivätkä määräpaikan toimivaltaiset viranomaiset aina antaneet niistä vastaanottoilmoitusta. Yhdessätoista jäsenvaltiossa oli vain vähän dokumentoitua näyttöä sivutuotteiden virallisten tarkastusten valvonnasta, eikä valvontaa aina edes ollut. 14

LIITE II: TARKASTUSMATKAT JÄSENVALTIOITTAIN Jäsenvaltio Viitenumero Tarkastusmatkan päivämäärä Itävalta Asiakirja SANCO/7275/2004 6. 17. syyskuuta 2004 Belgia Asiakirja SANCO/7280/2004 13. 24. syyskuuta 2004 Kypros Asiakirja SANCO/7567/2005 21. 25. helmikuuta 2005 Tšekki Asiakirja SANCO/7535/2005 21. helmikuuta 4. maaliskuuta 2005 Tanska Asiakirja SANCO/7269/2004 7. 18. kesäkuuta 2004 Viro Asiakirja SANCO/7540/2004 12. 22. huhtikuuta 2005 Suomi Asiakirja SANCO/7270/2004 7. 18. kesäkuuta 2004 Ranska Asiakirja SANCO/7279/2004 13. 24. syyskuuta 2004 Saksa Asiakirja SANCO/7117/2004 11. 22. lokakuuta 2004 Kreikka Asiakirja SANCO/7516/2005 13. 23. syyskuuta 2005 Unkari Asiakirja SANCO/7517/2005 14. 25. helmikuuta 2005 Irlanti Asiakirja SANCO/7119/2004 11. 22. lokakuuta 2004 Italia Asiakirja SANCO/7120/2004 18. 29. lokakuuta 2004 Latvia Asiakirja SANCO/7538/2005 5. 14. huhtikuuta 2005 Liettua Asiakirja SANCO/7572/2005 31. toukokuuta 9. kesäkuuta 2005 Luxemburg Asiakirja SANCO/7272/2004 5. 9. heinäkuuta 2004 Malta Asiakirja SANCO/7214/2005 17. 20. tammikuuta 2004 Alankomaat Asiakirja SANCO/7276/2004 6. 17. syyskuuta 2004 Puola Asiakirja SANCO/7518/2005 21. helmikuuta 4. maaliskuuta 2005 Portugali Asiakirja SANCO/7515/2005 17. 28. tammikuuta 2005 Slovakia Asiakirja SANCO/7537/2005 19. 28. huhtikuuta 2005 Slovenia Asiakirja SANCO/7539/2005 18. 26. huhtikuuta 2005 Espanja Asiakirja SANCO/7248/2004 22. marraskuuta 3. joulukuuta 2004 Ruotsi Asiakirja SANCO/7271/2004 7. 18. kesäkuuta 2004 Yhdistynyt kuningaskunta Asiakirja SANCO/7126/2004 18. 29. lokakuuta 2004 15