Kokemuksia Stanfordin kesäkoulusta Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelija Olli Laukkanen vietti kesällä 2017 kaksi kuukautta Stanfordin kesäkoulussa International Honors Program-ohjelmassa (IHP) Aallon stipendillä. Nähtyään sähköpostimainoksen kesäkoulumahdollisuudesta, kolmatta vuotta bio- ja kemiantekniikkaa opiskelevalle Ollille oli heti ilmiselvää, että hän haluaa hakea ohjelmaan: Olin jo pidempään ajatellut, että haluaisin lähteä opiskelemaan rapakon toiselle puolelle. Odotukset vaihtojaksoa kohtaan olivat korkealla erityisesti sen suhteen, millaista opetus ja tutkimusympäristö ovat maailmanluokan yliopistossa. Hakeminen ja valmistelut Hakeminen sujui jouhevasti, ja vaikka prosessi onkin työläs, työ palkitaan kyllä, Olli toteaa. Hänen mukaansa oli hyvä saada tietää ohjelmaan pääsystä hyvissä ajoin keväällä ennen kesätyöhakujen päättymistä. Olli vinkkaa, että netissä olevia edellisten kesäkoululaisten travel blogeja (https://blogs.aalto.fi/summersessionstanford 2014/) kannattaa lukea. Vuosittain Aallosta on lähtenyt kuusi opiskelijaa kesäkouluun Stanfordiin.
Käytännön järjestelyt Majoitus ja ruokailut yliopistokampuksella sisältyivät Aallon IHP-ohjelman stipendiin, joten niiden suhteen ei tarvinnut kantaa huolta. Lennot, vakuutukset ja viisumi jäivät itse maksettavaksi, mutta Aalto avusti rahallisesti myös niiden suhteen. Käytännön asioista viisumin haku on työläintä, mutta Aallon puolelta pidettiin huolta, että prosessin aloitti ajoissa, Olli kertoo. Opiskelu Kesäkoulussa oli tarjolla 140 erilaista kurssia, joista suurelle osalle ei ollut esitietovaatimuksia. Täten kursseja saattoi valita myös oman alansa ulkopuolelta. Lähdin avoimin mielin ja kursseista saa kenties enemmän irti, kun sukeltaa johonkin uuteen, Olli suosittelee. Hän suoritti kurssit Romancing the Room, Justice and Climate Change ja Comparative Corruption. Romancing the room puhekurssia voin totisesti suositella, sillä Yhdysvalloissa osataan paremmin puheenpitämisen taito, Olli vinkkaa. Kurssi osoittautuikin kaikki odotukset ylittäväksi. Stanfordin yliopiston Summer Schooliin osallistuu useita satoja ulkomaisia opiskelijoita. IHP-ohjelma oli osa Summer Schoolia ja siihen osallistui noin 120 opiskelijaa. Suuri osa opiskelijoista oli eri puolilta Aasiaa ja Eurooppaa. Opiskelijoiden erilaiset taustat tuovat kursseille lisäarvoa, sillä kesän suurimpia anteja on saada tutustua ihmisiin ympäri maailmaa, Olli kertoo. Vapaa-aika Olli asui kampuksella, jossa oli hyvin kattavat palvelut ja puitteet yliopistoelämää varten. Esimerkiksi urheilumahdollisuudet olivat erinomaiset. Lähikaupungeissa oli puolestaan tarjolla enemmän elämää ja kulttuuritarjontaa ja San Franciscokin oli vain tunnin ajomatkan päässä. Arkielämään kampuksella kehittyi nopeasti uusi rutiini. Ollin valitsemilla kursseilla luettavaa materiaalia oli paljon, ja luentoja tai muuta opetusta lähes joka päivä.
Aikatauluunsa saattoi itse vaikuttaa hyvinkin paljon kurssivalinnoillaan. Kesäkoulussa jäi koto-suomea enemmän vapaa-aikaa, kun Suomen velvoitteet töiden ja harrastusten suhteen eivät seuranneet mukana. Olli harrasti Stanfordin auringon alla monipuolisesti urheilua ja aloitti myös pianonsoiton. Yhteisö, jossa opiskelijat asuivat, järjesti paljon erilaisia vapaa-ajan tapahtumia: oli leffa- ja grilli-iltoja sekä retkiä lähialueille. Lisäksi yliopisto järjesti akateemisia tapahtumia, joissa oli esimerkiksi vierailevia luennoitsijoita. Ikimuistoisimmat reissut olivat silti itse järjestettyjä. Ollin kesäkouluajan retkistä Yosemiten kansallispuisto Aallon ja kansainvälisten opiskelijoiden kanssa oli ehdoton kohokohta. Kulttuurieroja ja elämää huippuyliopistossa Kulttuurillisia eroja Suomeen verrattuna Olli havainnoi: Yhdysvalloissa on yhteiskunnallisesti individualistisempi järjestelmä ja enemmän diversiteettiä kulttuuritaustoilta. Erityisesti Piilaaksossa, jonne tulee ihmisiä joka puolelta maailmaa töihin. Toisaalta Yhdysvaltain nykypolitiikan tila näkyi Piilaakson teknologiakuplassa Ollin kokemuksen mukaan melko vähän. Siellä ollaan edelleen liberaaleja ja toiveikkaita. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kuitenkin aivan toista luokkaa: vierailijana näkee helposti paljon hyvää, mutta toisaalta näkee kehityksen nurjia puolia. Esimerkiksi kodittomia oli paljon, Olli analysoi. Varsinaista kulttuurishokkia Olli ei kuitenkaan kesäkoulun aikana kokenut. Ollia kiinnosti nähdä, mikä tekee yliopistosta huipun maailmanluokassa. Maailman mittakaavassa sekä Aalto että Helsingin yliopisto ovat kyllä huippuyliopistoja, ja monet asiat tehtiin Stanfordissa samalla tavalla, Olli kertoo, niin sanotusti samaa puuroa sielläkin syödään. Stanfordissa oli silti nähtävissä Culture of Excellence. Yliopistossa tavoitellaan erinomaisuutta, mikä ei rajoitu vain opetukseen tai tutkimukseen. Kaikki puitteet olivat parasta luokkaa, jotta opiskelijat voivat saavuttaa potentiaalinsa. Opiskelemaan
valikoituu kunnianhimoisia ja lahjakkaita opiskelijoita, sillä perinteikäs ja maineikas opinahjo houkuttelee monia. Monet opiskelijat ovat kannustavia ja kilpailuhenkisiä, ja haluavat lunastaa ne odotukset, jotka heihin kohdistetaan. Olli kokikin monet opiskelijaystävistään hyvin inspiroivina. Ollin silmään pisti myös se, että Stanfordissa professorit markkinoivat aktiivisesti toimistovastaanottoaan, (office hours), jolloin voi mennä keskustelemaan heidän kanssaan. Halutessaan Stanfordissa voi siis tutustua opetushenkilökuntaan hyvin. Lukukausimaksut saattavat Stanfordissa olla opiskelijoille kymmeniä tuhansia dollareita vuodessa ja se näkyy vaatimuksina opetuksen laadulle ja antaa kenties monelle ulkoisenkin motivaation opiskelulle. Siellä ei kenties ole varaa olla ikiteekkari, Olli sanoo. Kuitenkin niin Aallossa kuin Stanfordissa löytyy vaihtelua opetuksen tasossa. Opinnot tarjosivat riittävästi haastetta: Rima oli korkealla, mutta muuten kesäkoulu sujui suurimmitta haasteitta. Ehkä suurin haaste oli tasapainotella opintojen ja kaikkien muiden avautuvien mahdollisuuksien suhteen, Olli kertoo. Matkustelu Kesäkoulu Stanfordissa tarjosi mahtavat mahdollisuudet matkustamiseen, sillä jo Kaliforniassa on paljon nähtävää. Kampuksen lähellä riittää isoja kaupunkeja ja esimerkiksi viinilaakso Napa Valley on lähellä. Kesäkoulun jälkeen oli myös mahdollista jäädä matkustelemaan ja Olli kävi tervehtimässä lukioaikaisen vaihtonsa isäntäperheitä. Mitä vaihdosta jäi käteen? Kesän aikana kielitaito kehittyi ja varsinkin englannin kielen sanavarasto laajeni yliopistosanaston osalta. Lisäksi kehitystä tapahtui puheenpitämisessä ja esiintymisessä englanniksi. Suomalaisten englanti on jo hyvää, eikä hakua missään nimessä kannata jättää väliin kielitaitoonsa vedoten, Olli huomauttaa. Vaihtojakson kohokohtia Yosemiten kansallispuiston lisäksi olivat monet kokemukset yhdessä muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Myös yritysvierailut esimerkiksi Googlelle ja Facebookille jäivät mieleen. Kielitaidon kehittyminen ja substanssiopinnot ovat tavallaan mitattavia suureita, kun taas kokemukset ja maailmankuvan laajeneminen eivät, vaikka juuri ne ovatkin suurimpia hyötyjä, Olli kertoo. Kesäkoulu oli Ollin mukaan mieletön mahdollisuus päästä näkemään maailmanluokan yliopisto ja päästä tutustumaan Piilaakson teknologiansfäärien tunnelmaan. Kesäkoulun ehdottomia hyötyjä oli lisäksi uusi, kansainvälinen ystäväverkosto.
Ollin kiinnostus kansainvälisyyteen vahvistui. Hän on lähdössä toiseen vaihtoon Sveitsiin keväällä 2018. Lisäksi harjoittelu ja työ ulkomailla kiinnostavat tulevaisuudessa. Jos omiin opintoihin ei esimerkiksi sovi puolen vuoden vaihtojakso, on kesäkoulu Ollin mukaan hieno mahdollisuus päästä ulkomaille opiskelemaan. Jos vaan on mahdollisuus, kannattaa lähteä, Olli kannustaa. Hänen mukaan kesäkoulujaksosta hyötyy monella tapaa: Jää hienoja muistoja, oppii maailmasta ja itsestään. Älä epäröi, paperit vaan sisään! Linkki travel blog-matkaraportteihin: https://blogs.aalto.fi/summersessionstanford2014/ Teksti: Annamaaria Mytty